Hävityksen kauhistus – kurtturuusun luetut päivät Teksti: Tomi Kiviluoma – Kuvat: Tomi Kiviluoma & Roope Nykänen
H
anko 1. heinäkuuta hävityksen vuonna 2020. Seisoimme Tallholmenin luonnonsuojelualueen kupeessa, Neljän tuulen tuvan parkkipaikalla. Auton takakontti täyteen ahdattu puutarhatyökaluja, aina kuokista ja oksasaksista kahteen raivaussahaan. Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin sekä ELY-keskuksen edustajat esittelivät meille alueita, joilla meillä olisi valtuudet toimia. Repiä ruusua siis, kuten leikkimielisesti ystävillemme mainostimme pitkin kevättä ja kesää, kyllästymiseen asti. Seuraavat kaksitoista päivää tarkoituksenamme oli näivettää ja kaivaa niin paljon kurtturuusua kahdelta erityisen ongelmalliselta alueelta Hangossa kuin suinkin ehtisimme. Ajatus vapaaehtoisprojektista luonnon hyväksi syntyi alkuvuodesta. Kesätyöhakuihin ja oravanpyörään kyllästynyt Roope ehdotti oma-aloitteista työrupeamaa
12
luonnonsuojelun merkeissä. Innostuimme Pyryn kanssa välittömästi. Vieraslajien hävittäminen tuntui oivalta vaihtoehdolta. Matalan kynnyksen ulkotyötä, jossa oman työn vaikutus näkyy nopeasti. Yksittäisiä vieraslajitalkoita järjestetään paljon, mutta mielestämme olikin erityisen tärkeää sitoutua hieman pidemmäksi aikaa, edes kahdeksi viikoksi samalle alueelle. Omien tappioiden minimoimiseksi päätimme hakea projektillemme apurahaa eri tahoilta. Kukaan meistä ei ollut aiemmin kirjoittanut tällaisia hakemuksia, joten oppimiskokemus oli jyrkkä. Projektin tarpeellisuutta ei ollut vaikea perusteella. Siteerasimme ajankohtaisia tutkimuksia, Suomen lajien uhanalaisuutta arvioivaa Punaista kirjaa sekä kansallista vieraslajistrategiaa. Tuskailimme tyylin ja suunnitelmien tarkkuuden parissa. Esimerkiksi motivaatiotamme pohjustimme näin: ”Opiskelijoina koemme usein voimattomuutta koko
Symbiontti 4/ 2020
