Tinkimätön uudistaja

VUODEN KIELTENOPETTAJA 2021

Elina Ihalainen palkittiin Vuoden kieltenopettaja -tunnustuksella.

HAASTATTELU ANNA HALME KUVA ELINA IHALAINEN

SUKOLin valinta Vuoden kieltenopettajaksi 2021 on englannin lehtori Elina Ihalainen Mäkelänrinteen lukiosta Helsingistä. Perusteluina on sitoutuneisuus, vuosikymmenten pyyteetön työ kieltenopetuksen puolesta, oman työn jatkuva kehittäminen ja pohjaton uudistumishalu. Ihalainen on moderni, aikaansa tiukasti seuraava opettaja, joka painottaa opetuksessaan kielitietoisuutta, kriittistä ajattelua ja ajattelutaitojen oppimista. Hän on myös antanut ison panoksen kieltenopettajien yhdistyksille.

Elina Ihalainen: Miten sinusta tuli kieltenopettaja?

Pienen mutkan kautta mutta ei sattumalta. Matematiikka luontui minulta koulussa helposti, joten suuntasin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun. Minua ohjasivat ympäristöni arvot, sillä pian totesin, etteivät opintoni minua oikeastaan kiinnostaneet, vaikka etenin ihan vauhdikkaasti. Tuli sellainen olo, että elän jonkun toisen elämää. Ensimmäisen opintovuoteni jälkeen olin Saksassa kemistiharjoittelijana, ja sieltä palattuani tuskailin päätökseni kanssa.

Olin saanut yo-vuonna myös englantilaisen filologian opiskeluoikeuden, jonka olin onnekseni pitänyt voimassa. Päätin lisäksi hakea germaanisen filologian opiskeluoikeutta, jonka sain, ja kuin huomaamatta luiskahdinkin Helsingin yliopiston vanhan puolen käytäville ja latinan tunneille ja tunsin olevani kotonani. Kaikki oli yhtäkkiä mielenkiintoista!

Aluksi kuvittelin myös jatkavani opintojani Teknillisessä korkeakoulussa, mutta ajatus unohtui nopeasti, koska yliopisto-opinnoissa oli niin paljon pakollisia luentoja ja harjoituksia, että olisi ollut mahdotonta irrottautua välillä toisaalle. Opettajan ammatti tuntui houkuttelevalta, koska se on pohjimmiltaan hyvin mielekästä työtä, vaikka en alun perin ollutkaan suunnitellut opettajan opintoja.

Yksi palkintoperusteista on se, että olet aina pelottomasti ja kuitenkin kriittisesti seurannut ja toteuttanut uusia menetelmiä opetuksessasi. Miten esimerkiksi sähköisyys on mielestäsi muuttanut kieltenopetusta?

Uuden oppiminen virkistää, ja siksi oli hauskaa päästä opettelemaan työkaluohjelmien käyttöä ja myöhemmin erilaisia sovelluksia. Internet oli mullistava uudistus. Ennen sitä minun piti koulun jälkeen matkustaa Helsingin päärautatieasemalle, jos halusin vaikka ostaa englanninkielisen sanomalehden ja etsiä oppilaille ajankohtaista materiaalia. Yhtäkkiä kaikki olikin kotikoneella, eikä kestänyt kauan, kun oppilaat saattoi laittaa itse etsimään jotain aiheeseen liittyvää materiaalia ja työstämään sitä. Työskentelytavat monipuolistuivat ihan huomaamatta!

Opetuksessa saattoi käyttää videoita ja oppilaitten osaamisesta sai monipuolisemman kuvan, kun tehtävänä saattoi olla tuottaa äänite tai videonpätkä. Alkuaikoina tuli testailtua paljon sellaisiakin sovelluksia, jotka eivät tuo juuri mitään pedagogista lisäarvoa, ehkä vain vaihtelua oppitunteihin.

Se ei ole kuitenkaan muuttunut, että suurin osa ihmisistä oppii paremmin vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Viimeistään etäopetus teki selväksi, että nuorilla pitää olla mahdollisuus opiskella ryhmässä, jonka jäseniin kurssiin aikana tutustuu. Ihan pienimuotoisetkin esitykset luokkatilanteessa ovat arvokasta esiintymisharjoitusta, joka arjessa ei sitten olekaan enää niin pelottavaa. Minua on jo alkanut harmittaa se, että luokassa on enää hyvin vähän taulutilaa käytössä. Oli hauskaa lähettää ryhmiä taululle piirtämään esimerkiksi mindmäppejään. Siinähän tuli vähän luonnollista liikuntaakin ja esiintymisharjoittelua kesken tunnin.

En usko, että sähköisyys on paljon vaikuttanut itse oppimistapahtumaan. Materiaalit ovat helposti käsillä, mutta sähköisyys tuskin edistää kiinnostuksen heräämistä ja asioiden muistiin jäämistä. Siihen tarvitaan vielä läsnä olevia ihmisiä ja keskittymiskykyä. Sähköisyys on hyvä renki mutta huono isäntä.

Toinen peruste on se, että olet painottanut ajattelutaitoja ja opettanut kriittisyyttä myös opiskelijoillesi. Miten tätä voi toteuttaa kieltenopetuksessa?

Esitän usein sellaisia kysymyksiä kuin miksiköhän kirjan tekijät ovat valinneet tietyn tekstin oppikirjaan, mitä teksti jättää mainitsematta, muuttuisiko tarina, jos päähenkilö olisikin tyttö eikä poika. En minä mitään filosofiaa opeta, vaan tarkoitan, että pitäisi oppia katsomaan asioita monesta eri näkökulmasta.

Argumentointia voi harjoitella vaikka kuinka arkisissa yhteyksissä, ja perusteiden keskinäistä painoarvoa kannattaa myös pohtia. Jotkut oppivat tätä jo kotonaan mutta ovat liian arkoja tuomaan mielipiteitään esille, toiset taas eivät ole tottuneet siihen, että heidän mielipiteillään olisi merkitystä. Kyseenalaistaminen koetaan ehkä suorastaan epäkohteliaaksi, mutta mikään ei ole niin arvokasta kuin oppilaan esittämä kysymys. Minun huoneentauluni on ollut, että kielitaidolla ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään sanottavaa. Saattaa kuulostaa kovin vaativalta, mutta uskon, että keskustelutaitoja voi kehittää rohkaisemalla.

Kollegasi kehuu sinua siitä, että keksit mielenkiintoisia vierailijoita ja katsot koulumaailmasta ulospäin. Mistä kaikesta ammennat ideoita työhösi?

Olen helposti innostuvaa sorttia. Luen jonkin itseäni innostavan jutun, kuuntelen jotain inspiroivaa ihmistä, tai ystäväni sattuu kertomaan, että hänen sukulaistyttönsä, joka on amerikkalainen antropologi ja tehnyt väitöskirjansa katolisten ja protestanttien suhteista Pohjois-Irlannissa, on käymässä Suomessa. Minä tietenkin heti kysyin, haluaisikohan hän tulla käymään oppitunnillani, ja hän olikin ihan innoissaan. Sellainen tarttuu oppilaisiin. Aihe kuin aihe tuntuu muuttuvan mielenkiintoiseksi, kun siitä puhuu ihminen, joka tietää siitä paljon ja osaa asettua yleisönsä asemaan.

Olen myös joskus pyytänyt ylempien kurssien oppilaita tulemaan jollekin alemmalle lukion kurssille vaikka pitämään puheen. Ja koulusta jo lähteneet ja mahdollisesti ulkomailla opiskelleet ovat aina suostuneet vierailemaan oppitunneilla, kun olen pyytänyt. Esimerkiksi Tukholmassa englanninkielisesssä koulutusohjelmassa opiskeleva entinen opiskelijamme vieraili korona-aikana etäyhteyden avulla. Hän oli valmistanut selkeän esityksen ja kertoi opinnoistaan Ruotsissa englanniksi, ja oppilaat tekivät paljon kysymyksiä.

Olet toiminut myös kieltenopettajien paikallisyhdistyksessä. Suositteletko sitä muille ja jos, niin miksi?

Yhdistystoiminta on antoisaa, koska siinä tehdään töitä yhteiseksi hyväksi ja koska horisontti vähän laajenee. Kuinka erilaista opettajan työ onkaan eri kouluissa! Yhdistys tarjoaa tukea ja uusia ideoita, ja sitä kautta on myös helpompi lähestyä päättäjiä ja pyytää heiltä tapaamista. Uskon, että tavoitteellista yhdistystoimintaa tarvitaan vielä, mutta ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat nykyään niin monenlaiset harrastukset ja kulttuuritapahtumat ainakin suurissa kaupungeissa, että väkeä on vaikea saada liikkeelle. Koulutustilaisuuksien suosio tuntuu edelleen olevan taattu, koska niistä haetaan opin lisäksi inspiraatiota.

”Kielitaidolla ei ole merkitystä, jos ei ole sanottavaa.”

Millaisia terveisiä lähettäisit nuorille kieltenopettajille?

Huh, tämäpä vaikea kysymys. Voisin sanoa, että kyseenalaistakaa nykyiset käytännöt ja luottakaa itseenne. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa opettaa, ja kaikki varmaan törmäävät uran alkuaikoina tiettyihin peruskysymyksiin, jotka pitää itse ratkaista. Haluanko minä tehdä tätä, kuinka paljon olen valmis uhraamaan tälle omaa aikaani pelkän innostuksen takia, palvelevatko itse tekemäni materiaalit sittenkään oppilaita niin paljon kuin omaa kunnianhimoani? Ehkä se kirjan harjoitus olisikin ollut ihan riittävä. Tässä joutuu tasapainottelemaan, koska innostuksen puuskassa on tietenkin myös hauska laatia omia tehtäviä ja siitä saa virtaa.

Kavahdan aina pedagogeja, jotka tietävät, miten pitää opettaa. Tässä työssä ei valmista tule, ja minusta opettajan tulee koko ajan kyseenalaistaa sitä, miksi tekee asioita niin kuin tekee.

Koulutuksen järjestäjille sanoisin, että uudistuksille pitää tarjota riittävästi resursseja ja että opettajille ei pidä esittää sellaisia vaatimuksia, joita on mahdotonta toteuttaa. Opettajat kantavat mukanaan jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, ja se kalvaa työhyvinvointia.

Sanoisin nuorelle opettajalle myös, että olet valinnut mielekkään ammatin. Tässä työssä ei tarvitse suostutella ihmisiä ostamaan jotain, mitä he eivät oikeasti tarvitse. On tärkeää, että nuorten kanssa tekevät töitä vastuuntuntoiset ihmiset, jotka voivat tukea nuoria ottamaan vastuuta omasta elämästään ja siinä sivussa koko ihmiskunnan tulevaisuudesta.