Haastava mutta ei mahdoton

Näin kuvailtiin kieltenopetuksen nykytilaa SUKOLin järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Lukuvuoden aloitus keräsi lähes sata kieltenopetuksesta kiinnostunutta keskustelijaa. Monessa puheenvuorossa toivottiin paluuta laajempaan pakollisuuteen.

TEKSTI ANNA HALME KUVA AINO SUTINEN / SUKOL RY

Uusi lukuvuosi aloitettiin keskustelemalla kieltenopetuksen nykytilasta ja tulevaisuudesta SUKOLin järjestämässä, kaikille avoimessa etätilaisuudessa. Tilaisuuteen osallistui 94 kieliasiantuntijaa varhaiskasvatuksesta, peruskoulusta, lukiosta, ammatilliselta toiselta asteelta, korkeakouluista, yliopistoista ja vapaasta sivistystyöstä. Keskustelua alustivat kaksi huippuasiantuntijaa: professori emerita Riitta Pyykkö Turun yliopistosta ja apulaisprofessori Sonja Kosunen Helsingin yliopistosta. Heidän puheenvuorojensa jälkeen osallistujat jakaantuivat seitsemään ryhmään, joiden teemat ulottuivat varhaiskasvatuksesta opettajankoulutukseen.

Huolipuheesta ratkaisuihin

Keskusteluissa vaihdettiin kokemuksia siitä, mikä on jo hyvin ja mihin kaivataan muutosta. Riitta Pyykkö toivoi, että huolipuheesta päästäisiin konkreettisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi varhentaminen on nyt toteutunut, ja vaikka se enimmäkseen lisäsikin englannin opiskelua, joissakin suurissa kaupungeissa tilanne on muuttumaan päin. Helsingissä ja Tampereella lähes kolmannes koulun aloittavista on valinnut muun A1-kielen kuin englannin. Seuraavaksi Pyykön mielestä pitäisikin etsiä ratkaisua kielipolun jatkumon varmistamiseen ja eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseen.

Pyykkö kannusti oppilaitosyhteistyöhön ja muistutti muuttuvista kielen oppimisen tavoista kuten rinnakkaiskielisyydestä tai formaalin oppimisen ulkopuolella opitun tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Kaikki kielitaito olisi tehtävä näkyväksi, ja kaikkea kielitaitoa pitäisi voida hyödyntää. Ajankohtainen kysymys Pyykön mukaan on, mitä voisi tehdä oppiaineiden keskinäiselle vastakkainasettelulle, jota esimerkiksi korkeakoulujen todistusvalinta lisää.

Kielitaitoisista suomalaisista alkaa olla jo pulaa, ei ainoastaan suomalaisessa työelämässä vaan myös kansainvälisillä areenoilla. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa, että EU-virkoihin on jo vaikea saada suomalaisia hakijoita. ”On valtiolta suoranaista rahan tuhlausta, että kieliä opiskellaan vasta korkeakoulussa, kun niitä olisi voitu opiskella aikaisemmin perusopetuksessa ja toisella asteella. On saatava valloilleen ajatus, että kaikki kielitaito on tärkeää”, SUKOLin puheenjohtaja Outi Vilkuna tiivisti keskustelua.

”Mitä voisi tehdä oppiaineiden keskinäiselle vastakkainasettelulle,jota esimerkiksi korkeakoulujen todistusvalinta lisää?”

Aika palata pakollisuuteen?

Tilaisuuden aikana tuotiin useampaan kertaan esiin, että pakko on hyvä motivaattori ja valinnan mahdollisuus näyttää lisäävän eriarvoisuutta. Sonja Kosunen kertoi, että kun perheiden kouluvalintoja on tutkittu, kielitarjonta on noussut esiin koulupolkuihin vaikuttavana tekijänä. Esimerkiksi muun A1-kielen kuin englannin tarjonta näyttää painottuvan tietyille alueille. Kaikki saman koulun lapset eivät kuitenkaan valitse tarjolla olevaa harvinaisempaa kieltä, vaan muuta kuin englantia valitsevat todennäköisimmin koulutettujen ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevien vanhempien lapset. Kun oppilaat jaetaan koululuokkiin A1-kielen mukaan, eriarvoistavat alueelliset rakenteet heijastuvat koulun arkeen ja edelleen jopa siihen, mihin jatko-opintoihin nuoret sijoittuvat.

Riitta Pyykkö muistutti, että kielitaitoon sisältyy vieraiden kielten lisäksi äidinkielen taito. Oman äidinkielen arvostusta täytyisi lisätä varhaiskasvatuksesta asti, olipa äidinkieli suomi, ruotsi tai jokin muu. Myös suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen merkitys korostuu toisen asteen maksuttomuuden ja laajennetun oppivelvollisuuden myötä. Maksuttomuus helpottaa opintojen jatkamista, mutta jos kielitaito ei riitä, opinnot eivät etene.

Keskustelutilaisuudessa yhden teemapajan aiheena oli, miten maahanmuuttajien suomen tai ruotsin taidon kehittymistä ja monikielisyyttä voidaan tukea. Pajaa veti Tuulia Hautakoski Oman äidinkielen opettajat ry:stä. Nykyisin oman kielen opetukseen ei ole opetussuunnitelmaa tai ryhmäkokosuosituksia, vaan sen järjestäminen riippuu kunnista, ja sen opettajilla ei ole samaa asemaa kuin muilla kollegoilla koulussa. Valmistavilla luokilla osa opettajista on epäpäteviä ja oppilasaines on erittäin heterogeenista. Koulun opetuskielen oppimiseen menee 5–7 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että valmistavan luokan opettajat joutuvat päästämään ”raakileita” eteenpäin tavalliseen opetukseen. Oppiaineen kielen tukeminen saatetaan sysätä S2- tai R2-opettajalle; suomi tai ruotsi toisena kielenä on kuitenkin oma oppimääränsä, jolla on omat tavoitteensa. Se ei ole tukiopetusta, eikä sen opettajalta voi vaatia kaikkien eri aineiden opiskeluun liittyvien kielellisten puutteiden selvittämistä. Pajassa kysyttiin, olisiko kuntien velvoittaminen ainut ratkaisu maahanmuuttajien opetuksen ongelmiin, joista suuri osa on rakenteellisia.

”Verkkovälitteinen opiskelu on ainut, mikä nuorisoa motivoi, ja vuorovaikutukseen houkuttelee kännykkä paremmin kuin opettaja.”

Varhaiskasvatuksesta perusopetukseen

Miten kielitietoisuutta ja monikielistä pedagogiikkaa voidaan tukea varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa? Tästä puhuttiin teemapajassa, jota vetivät Mari Honko ja Sanna Mustonen Jyväskylän yliopistosta. Mustonen tiivisti osaa keskustelusta: ”Kodeista puuttuu tietoa oman äidinkielen merkityksestä kaikelle oppimiselle. Suomen ja ehkä englannin taitoa tuetaan, äidinkieli jää jalkoihin.” Oman kielen kehityksen tukitoimia odotetaan usein liian pitkään. Kaikkia palveluita ei edes ole saatavilla – esimerkiksi puheterapiaa annetaan vain kotimaisilla kielillä. Varhaiskasvatukseen toivotaan lisää S2-opettajia ja panostusta koko henkilöstön kielitietoisuuteen.

Monikieliset varhaiskasvatusryhmät ovat monilla alueilla pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Monikielisessä ryhmässä palkitsee kieli itsessään, kielten makustelu, kielitaito ja uuden oppiminen. Lapsen ylpeys omasta kielestä rikastuttaa, ja tietoisuus kielistä ja kulttuureista tuo elämyksellisyyttä ja iloa arkeen, teemapajassa todettiin.

Myös perusopetuspajassa korostettiin oman äidinkielen tukemisen merkitystä koulutuksellisen tasa-arvon kehittämisessä. Marianne Liimatainen Suomen Rehtorit ry:stä veti pajaa, jossa todettiin, että vapaaehtoisuus johtaa eriarvoistumiseen, koska vain hyväosaiset perheet valitsevat lapsilleen kieliä. Ratkaisuksi tarjottiin paluuta pakolliseen toiseen vieraaseen kieleen.

Lukujärjestystekniset asiat ovat merkityksellisiä. Usealla taholla on havaittu, että kieliä valitaan enemmän, jos valinnaiskieliä opetetaan muiden valinnaisaineiden kanssa keskellä päivää eikä iltapäivän kaksoistunteina. Kielen keskeyttämiseen peruskoulussa toivottiin valtakunnallisesti yhtenäistä, tiukkaa linjaa. Saavutettavuuden kannalta etäopetus voi olla tyhjää parempi vaihtoehto, mutta se ei saa olla säästökeino – eikä siitä perusopetuksessa juuri edes synny säästöjä, koska opetusryhmiä ei voi jättää ilman valvontaa.

Kieliä toiselle asteelle

Opetushallituksen Anu Halvarin vetämässä lukion teemapajassa ei tyydytty pinnallisiin parannusehdotuksiin vaan uudistettiin koko lukion kieltenopetuksen rakenteet. Yhdessä todettiin, että kannattaa kokeilla kaikkea, mikä alentaa kynnystä kielten opiskeluun. Pajassa kaavailtiin esimerkiksi lyhyitä kurkistus- tai maistelukursseja, joilla ei olisi nykyisten oppimäärien tavoitteita: madaltaisivatko ne kynnystä jatkaa tai aloittaa kielen opiskelua korkeakoulussa? Pitäisikö luoda B4- tai B5-oppimäärä? Vai edustaisivatko nekin jäykkiä, sitovia rakenteita, joista nykyinen sukupolvi ei ole kiinnostunut? ”Verkkovälitteinen opiskelu on ainut, mikä nuorisoa motivoi, ja vuorovaikutukseen houkuttelee kännykkä paremmin kuin opettaja”, kuului yksi kommentti keskustelussa.

Halvari harmitteli sitä, että ”matikkamantra” on lyönyt mediassa läpi ja lukiolaiset jättävät kielivalintoja pois, koska vaikuttaa siltä, että niistä ei saa pisteitä todistusvalinnassa. Hänen mukaansa ei tiedosteta, että tietyille aloille voikin esimerkiksi lyhyistä kielistä saada pisteitä. Ohjauksen ja korkeakouluyhteistyön lisäämistä pohdittiin samoin kuin sitä, miten kielitaidon välinearvoa tuodaan paremmin esiin lukiolaisille. Pajassa todettiin kuitenkin, että pakkoakin tarvitaan. Yhdeksi ratkaisuksi esitettiin pakollisen lyhyen kielen palauttamista lukioon.

Leena Hämäläinen Tredusta veti ammatillisen toisen asteen pajaa, jossa perättiin kielitietoisuutta työpaikoille. Tutkinnossa tarvittavaa kielitaitoa on mahdollista hankkia työpaikoilla, mikäli vierasta kieltä voi käyttää työssä. Näissä tilanteissa työpaikkaohjaajan rooli on merkityksellinen: kykeneekö hän ohjaamaan opiskelijaa kielitaidon hankkimiseen? Työpaikkaohjaajien koulutukseen on lisättävä kielitietoisuutta ammatillisen kielitaidon hankkimisen näkökulmasta.

Pajassa toivottiin ammatillisen toisen asteen ja korkea-asteen kieltenopettajien yhteistyön ja ajatustenvaihdon tehostamista erityisesti nivelvaiheessa. Ammatillinen toinen aste antaa jatko-opintokelpoisuuden, mutta takaako se jatko-opintovalmiudet? Ammattikorkeakouluissa järjestetään tasokokeita, joiden perusteella moni opiskelijoista suorittaa valmentavat kurssit ennen pakollisia kielten kursseja. Osalla opiskelijoista saattaa olla esimerkiksi suomen tai englannin kielessä hyvä suullinen kielitaito, mutta kielen kirjallinen tuottaminen voi olla äärimmäisen haastavaa.

Keskustelussa korostui se, että kielitarjontaa pitää lisätä, koska ilman sitä ei voi olla valintojakaan. Monikielisten opiskelijoiden osaamista eri kielissä tulisi nykyistä paremmin saattaa näkyviin. Pajassa esitettiin kieliprofiilin kaltaisen työkalun kehittämistä lukion mallin mukaan myös ammatilliselle toiselle asteelle.

Kielivalinnat ja opettajankoulutus

Marjo Markkanen Jyväskylän yliopistosta veti teemapajaa kielivalintoihin kannustamisesta. Uutta viisasten kiveä ei löytynyt; tiedossa on, että viestiä monipuolisen kielitaidon merkityksestä täytyy vielä rehtoreille, opoille, päättäjille, vanhemmille ja suoraan oppijoille. Opettajan oma esimerkki positiivisena kielen ja kulttuurin lähettiläänä on merkityksellinen samoin kuin keskustelut oppilaiden kanssa ja opiskeluun tsemppaaminen. Oppilaat ja opiskelijat on hyvä saada mukaan kieliä markkinoimaan, sillä vertaiselta tuleva viesti on paras kannustin. Vanhempainillat, kielten esittelytilaisuudet, kielten maistelut ja kielisuihkutukset ovat yleensä erittäin kannattavia. Yksi keskustelijoista kertoi esimerkin Helsingistä: ”Olemme käyneet esittelemässä kieliä eskarilaisille. Ennen koronaa saimme sekä ruotsin että saksan A1-ryhmät. Koronan vuoksi viime talvena emme päässeet esittelemään – niinpä ei valittu muuta kuin A1-englantia.”

Koulujen kielivalinnat heijastuvat opettajankoulutukseen hakeutuvien määrään. Kiinnostus on heikentynyt ja aloituspaikkojen määrä vähentynyt joissakin yliopistoissa jopa kymmenillä viime vuosikymmenen aikana. Näin todettiin Kieltenopettajakoulutuksen tila ja tulevaisuuden näkymät -pajassa, jonka vetäjänä oli Outi Veivo Turun yliopistosta. ”Jos töitä ei näytä riittävän, miksi hakeutua tälle alalle?” pajassa kysyttiin. Myös resurssipula vaivaa opettajaopintoja.

Yliopistojen ainelaitoksilla valitaan kielten opettamisen ja oppimisen linja tai opinnot, joissa pääsee erikoistumaan kielen oppimiseen. Ainelaitosten, aineenopettajakoulutuksen ja luokanopettajakoulutuksen yhteistyötä voisi edelleen tiivistää ja pohtia, millaisia sisältöjä pitäisi nostaa esiin missäkin kokonaisuudessa. Opetusharjoittelua olisi tärkeää voida suorittaa eri asteilla ja koulumuodoissa. ”Yksi pullonkaula on siirtyminen varhaistetusta opetuksesta alakoulun ylemmille luokille. Sinne kaivataan lisää pedagogista osaamista vieraiden kielten opettamiseen. Niin luokanopettajien muuntokoulutusta aineenopettajiksi kuin aineenopettajien koulutusta monialaisilla opinnoilla luokanopettajan pätevyyteen pitää jatkaa ja kehittää”, Veivo tiivisti. Kielivalintapajan viesti kieltenopettajaksi opiskeleville kuului: hankkikaa jo opiskeluaikana luokanopettajan pätevyys, sillä kaksoiskelpoisuus on valtti ja muuntokoulutukseen pääseminen hankalaa.

Jatkuva kielten markkinoiminen ja huoli omasta työllisyydestä rasittaa ja vaikuttaa opettajan jaksamiseen. Keskusteluillan kaltaista tilaisuutta ajatusten tuulettamiseen pidettiin virkistävänä ja antoisana. Tilaisuus antoi myös mahdollisuuden toimivien ideoiden jakoon ja verkostoitumiseen.

”Olemme käyneet esittelemässä kieliä eskarilaisille. Ennen koronaa saimme sekä ruotsin että saksan A1-ryhmät. Koronan vuoksi viime talvena emme päässeet esittelemään – niinpä ei valittu muuta kuin A1-englantia.”