”Onhan se aina juhlapäivä!”

Kokeneenkin oppikirjailijan sydäntä sykähdyttää, kun oma kirja tulee painosta.

TEKSTI ANNA HALME

Oppikirjan tekeminen voi helpottaa omaa arkityötä ja nopeuttaa tuntisuunnittelua, sanoo Tiina. Markon mielestä omalla kirjalla opettamisen etuna on, että sisällöt ovat tuttuja ja on yksinkertaista hahmottaa, miten oppitunti rakentuu niistä. Samaa mieltä on

Sari: ”Kun on itse luonut materiaalin, tuntee sen ja ymmärtää, miten edetä. Tämän tulisi tietysti välittyä kaikille kirjan käyttäjille.” Tiina, Marko ja Sari ovat kieltenopettajia ja eri kustantajien oppikirjailijoita.

Uutta intoa opetukseen

Sari kertoo, että kirjan tekeminen opettaa miettimään uudestaan, miten lähestyä oppimisprosessia, kuinka pilkkoa asioita helposti lähestyttävään muotoon ja missä järjestyksessä edetä. Oppikirjatyö voi myös auttaa pitkän linjan opettajaa innostumaan uudestaan alastaan.

Marko toteaa, että kirjan tekeminen opettaa kyseenalaistamaan omia piintyneitä tapojaan: ”Oppikirjailijana minulla on mahdollisuus koko ajan vaihtaa ajatuksia pedagogiikasta muiden ryhmäläisten kanssa, ja tämä kehittää omaa työtäni. Opiskelijoiden opiskelua ja reaktioita seuraan eri tavalla opettaessani omaa kirjaani, koska hehän ovat asian ammattilaisia ja heiltä saatu palaute on tärkeää. Digikirjojen myötä opiskelijat eivät useimmiten tiedä, ketkä oppikirjan ovat tehneet, ja tästä syystä huomaan, että palaute on nykyään avoimempaa ja rehellisempää.” ”Suosittelen oppikirjailua niille, joilla on paloa omaan työhön ja kirjoittamiseen mutta ei liikaa taipumusta uupumiseen”, Tiina sanoo. Hän kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä kustantajiin, jos oppikirjailijan työ kiinnostaa. Kirjoja tehdään valtaosin iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Tiina vinkkaa, että hieman helpotusta voi saada hakemalla apurahoja esimerkiksi Suomen tietokirjailijat ry:ltä tai säätiöiltä. Apurahan turvin voi toisinaan ottaa muutaman viikon vapaata päivätyöstä kirjojen kirjoittamista varten.

Oppikirjailija koko ajan

Tiina kertoo, että kokonaisen kirjasarjan tekeminen peruskouluun tai lukioon kestää vähintään viisi vuotta. Kustantajan toiveena on, että samat tekijät pysyisivät mukana alusta loppuun, mutta elämäntilanteiden takia osa tekijäryhmästä saattaa vaihtua. Tiinan kokemuksen mukaan kirjailijoiden tulee useimmiten sitoutua myös muutosten tekoon kirjojen julkaisun jälkeen.

Marko kuvailee kirjantekoa palkitsevaksi mutta työlääksi prosessiksi: ”Moni kirjaa käyttävä ei ymmärrä sitä, että esimerkiksi sanastot ovat käsityötä ja jokainen ääntämismerkki pitää tekijän sinne kirjaan kirjoittaa. Yllätyksenä uudelle tekijälle voi tulla, että äänitteistäkin kirjoitetaan erikseen tarkat roolitetut käsikirjoitukset, mikä on pikkutarkkaa työtä.” Työhön kuuluu olennaisesti käsikirjoituksen oikoluku useassa vaiheessa. Markon kirjailijantyön yhtenä lisänä on markkinointi, joka alkaa tuotteen ilmestyessä ja jatkuu käyttäjäkoulutuksina. Korona-aikaan esittelyt on pidetty etänä, mikä on vähentänyt markkinoinnin kuormittavuutta.

Haastateltavat kertovat, että oppikirjailijan on koko ajan pidettävä aistit avoinna ja seurattava maailman menoa. Taustatyötä tehdään lukemalla alan julkaisuja mutta myös mahdollisimman paljon kaikkea muuta. Tiina bongaa kiinnostavia aiheita ja henkilöitä mediasta, ystävien ja kollegoiden puheista ja omilta lapsilta. Marko seuraa videoita ja musiikkia saadakseen selville, mitä ajassa liikkuu. Kommunikointi oppilaiden tai opiskelijoiden kanssa on antoisaa: ”Kun näkee, miten he opiskelevat, miten he oppivat ja mikä heille tuottaa ongelmia, se viedään mukaan oppikirjaan.”

Ensin kootaan ryhmä

Toisin kuin suuri yleisö saattaa kuvitella, kirjailijoiden löytäminen työryhmään on Tiinan mukaan usein erittäin vaikeaa. Kun ryhmä on koottu, otetaan esiin opetussuunnitelman perusteet – mikäli kirjaa tehdään perusopetuksen tai lukion oppimateriaaliksi. Työryhmä purkaa opetussuunnitelman palasiksi ja alkaa kehitellä siitä kehystä tuotteelleen.

Alkuvaiheessa päätetään kirjan tai sarjan elementeistä ja aikataulusta: montako osaa ilmestyy, mitä osioita niissä on, onko koemateriaalia, opettajan materiaalia, lisätehtäviä, sähköistä materiaalia ja niin edelleen. Sopimuksessa määritellään materiaalin omistusoikeudet ja säädetään tekijöiden oikeudesta luoda vastaavaa materiaalia toisille kustantajille.

Eri kustantajilla on erilaisia käytäntöjä esimerkiksi siinä, voivatko kirjailijat vaikuttaa kuvituksiin ja visuaaliseen

ilmeeseen. Tiina kertoo esimerkin projektista, jossa kirjailijaryhmä sai vapaat kädet päättää aikataulusta, kuvittajasta, väreistä, kansista ja tekstien sisällöstä. Kustantaja puuttui lähinnä kirjojen sivu- ja painosmäärään ja sähköisten tehtävien määrään. Tämä on kuitenkin poikkeuksellista.

Käytännöt eroavat myös autenttisen materiaalin hankkimisessa. Tyypillisesti mukana on natiivi oppikirjailija, joka tekee tekstejä ja tuo autenttisuutta kirjaan. Tiina kertoo, että sähköisessä materiaalissa käytetään videoita ja linkkejä: ”Usein käytölle pitää pyytää lupa, ja tässä työssä auttaa kustannustoimittaja.” Marko pahoittelee, että musiikkioikeuksien saaminen digikirjoihin on osoittautunut vaikeaksi ja kalliiksi. Esimerkiksi artikkeleihin ja runoihin voi onneksi hakea maksullisia käyttöoikeuksia.

Haastateltavat kertovat, että uuden projektin kohdalla analysoidaan olemassa olevan materiaalin vahvuuksia ja heikkouksia. Kohderyhmä on otettava aina huomioon. Kustantaja saattaa lähettää opettajakyselyn, jolla kartoitetaan kentän toiveita ja tarpeita. ”Sarjaa uudistettaessa sama purku tehdään omalle tuotteelle. Pohditaan, missä on onnistuttu ja missä ei niinkään. Tähän lisätään opettajien ja opiskelijoiden toiveet ja toivotaan, että koossa on maistuva keitos”, Marko kuvailee. Osa taustatyötä on tekstien ja tehtävien testaaminen oppijoilla.

”Meidän” materiaali

Tiina, Marko ja Sari korostavat tekijäryhmän luottamuksellista yhteistyötä. On tärkeää, että lopulliseen tuotteeseen ei tule ”minun” ja ”sinun” osuuksia vaan koko materiaali on ”meidän”. Työtä voidaan jakaa esimerkiksi niin, että joku laatii tekeillä olevan luvun käsikirjoituksen, jota kaikki kommentoivat ja muokkaavat. Suuri merkitys on mahdollisilla lausunnonantajilla tai kommentoijilla – mitä useamman näkemykset pääsevät mukaan, sitä laajemmin materiaali palvelee opetuksen tarpeita. Jotta yhteistyö sujuu, tehtävistä ja aikatauluista on sovittava ja sovitusta on pidettävä kiinni.

Marko muistuttaa, että tehtäviä muokataan moneen kertaan ja työ vaatii paksua nahkaa: ”Muut tekijät saattavat tyrmätä tehtävät, joita on itse tehnyt työllä ja tuskalla. Tällöin pitää muistaa, että mikäli työryhmässä on vahvasti eriäviä mielipiteitä asiasta, niin ympäri maata niitä eriäviä mielipiteitä on varmasti vielä enemmän. Ja nämä mielipiteet kaikuvat nykyään todella äkkiä ja äänekkäästi somen myötä.” Sari painottaa, että oma minä on välillä siirrettävä syrjään, sillä tärkeintä on oppikirjan toimivuus: ”Usein materiaalia luodaan todella paljon yli tarpeen, joten on opittava luopumaan osasta, siitäkin, joka tuntui itsestä ihan parhaalta. Kaikilla on omat vahvuutensa ja työryhmässä on parhaassa tapauksessa tosi kivaa, joten en haluaisi työskennellä yksin.”

Tiinakaan ei haluaisi kirjoittaa yksin: ”En usko, että siitä myöskään syntyisi mitään hyvää. Jokainen tietää, miten helposti omille virheilleen sokeutuu.” Hän sanoo, että parhaiten ryhmä toimii, jos jäsenet täydentävät toisiaan ja kaikki arvostavat toistensa työtä: ”On hyvä, että ryhmässä yksi osaa hyvin tekniset asiat, toinen on tarkka pilkuttaja, kolmas luova tuottaja ja neljäs tuntee vaikka kohdekulttuurin hyvin.” Marko kertoo, että vahvuusalueet voivat vaikuttaa ryhmän keskinäiseen työnjakoon: ”Joku hoitaa enemmän oppimaan oppimisen käsikirjoittamista, joku toinen äänitekäsikirjoituksen hiomista. Joku ottaa visuaalisena ihmisenä eniten vastuuta kirjan taittoon liittyvistä ratkaisuista, joihin tekijät voivat vaikuttaa.” Kustannustoimittajalla on merkittävä rooli lankojen käsissä pitäjänä, aikatauluttajana ja ongelmien ratkojana.

Kirjanteossa on tärkeää luottaa omaan ammattitaitoonsa mutta samalla ymmärtää, että oma tyyli ei ole ainoa oikea. ”Jokainen opettaja toimii omassa todellisuudessaan, joka voikin naapurikoulussa olla jotain ihan muuta”, Tiina muistuttaa. ”Kirjassa ei ole koskaan sopivasti tehtäviä, vaan niitä on aina liian vähän ja toisten mielestä liian paljon”, Marko kuvailee. Hyvässä työryhmässä kuunnellaan kaikkia ja tehdään kompromisseja. Sari korostaa, että tavoitteena on luoda paras lopputulos oppijan kannalta. Marko kertoo, että joskus päädytään äänestämäänkin yksittäisistä ratkaisuista.

Sähköisyys on edistysaskel

Marko on ollut mukana oppikirjahankkeissa parikymmentä vuotta. Hänen mukaansa digikirjat ovat muuttaneet työtä huomattavasti: ”Monet painetun kirjan tehtävät eivät taivu digiin. Tästä syystä kirjoitusprosessissa kirjoitetaan rinnakkain tehtävät painetun kirjan muotoon ja digikirjan toteutukseen. Kun painettu kirja on saatu valmiiksi, alkaa digikirjan toimittaminen ja toteutuksen tarkistaminen. Tässäkin työn määrä on tuplaantunut.”

Kaikki tekijät pitävät kuitenkin sähköisyyttä edistysaskeleena kieltenopetukselle. ”Digitaalinen materiaali on valtava lisäapu ja ilo sekä opettajalle että opiskelijalle. On monipuolisia ja laajoja lisämateriaaleja, joista valita itselle sopivimmat”, Sari suitsuttaa. Marko kehuu äänitysmahdollisuuksia, videoita ja digitaalisuuden kautta tulevaa pelillisyyttä. Sähköisyys on mahdollistanut materiaalin muokkaamisen ja virheiden korjaamisen julkaisun jälkeen. Marko on havainnut oppimisessa haasteita, jotka eivät johdu materiaalista vaan nuorten puutteellisista opiskelutaidoista: ”Heille tietokone ei ole työväline kuten meille aikuisille vaan loputon viihdekeskus.”

Tiina sanoo olleensa vannoutunut painetun kirjan kannattaja ennen kuin alkoi tehdä sähköistä oppimateriaalia. Hän luettelee sähköisyyden etuja: ”Audioiden lisääminen itse materiaaliin auttaa ääntämisen ja kuuntelun harjoittelussa. Eriyttäminen on sähköisessä oppimateriaalissa helpompaa. Heikompia opiskelijoita voidaan auttaa hyvin yksinkertaisilla tehtävätyypeillä ja esimerkiksi luetunymmärtämiseen lisätyillä audioilla tai sillä, että vaikeammista sanoista saa klikkaamalla tarkistettua suomennoksen. Ylöspäin voidaan taas eriyttää lisäämällä opiskelijoille vinkkejä autenttisiin materiaaleihin ja erilaisilla soveltavilla tehtävillä.” Sähköinen materiaali sopii erittäin hyvin omatoimiseen, toistavaan harjoitteluun. Opetuksessaan Tiina käyttää sähköistä materiaalia pääosin kuten painettua kirjaa. Tunnilla kuunnellaan, puhutaan, käännetään ja harjoitellaan yhdessä toisten kanssa.

Marko huomaa kuitenkin yhden suuren eron perinteisen painetun kirjan ja digikirjan välillä: ”Kirjan painosta tuleminen on aina hieno hetki. Kirjan tullessa kotiin se pitkä yhteinen työ konkretisoituu. Digikirjan valmistuminen ei tuota samanlaista tunnetta.”