Englantia ja kestävää kehitystä Atlantin molemmin puolin

Suomalaisten ja vermontilaisten lukiolaisten yhteinen projekti lisäsi kielitaitoa ja tietoa kestävän kehityksen kysymyksistä.

Teksti ja kuva MARIA VIROKANNAS

Transatlantic Classroom on Opetushallituksen ja Yhdysvaltojen suurlähetystön rahoittama ohjelma, jonka tavoitteena on kehittää yhteistyötä suomalaisten ja yhdysvaltalaisten koulujen välillä. Syksyllä 2022 kuulimme siitä ensimmäistä kertaa omassa oppilaitoksessani, helsinkiläisessä Sibelius-lukiossa (tuttavallisemmin Sibiksessä). Kiinnostuimme ohjelmasta heti. Aloimme suunnitella hanketta, johon virtuaalisen yhteistyön lisäksi sisältyisivät vaihdot yhdysvaltalaisen koulun kanssa, jotta opiskelijat pääsisivät tutustumaan toistensa arkeen molemmissa maissa.

Yhteistyökoulun löytäminen oli ensimmäinen haaste ennen hakemuksen kirjoittamista, ja avuksi tässä tuli Fulbright Finland -säätiön henkilökunta. Heidän kauttaan tapasimme vermontilaisen Fallon Abelin, joka oli tulossa Suomeen Fulbrightin Distinguished Awards in Teaching -stipendiaatiksi. Hakemuksen palautuskieli oli suomi, mutta siitä huolimatta teimme hakemuksen yhdessä Fallonin kanssa syksyllä 2022.

Alusta asti meille oli selvää, että antaisimme osan saamastamme rahoituksesta yhdysvaltalaiselle yhteistyökoululle, ja tämän kirjoitimme myös hakemukseen. Näin ohjelmasta saataisiin vastavuoroinen ja opiskelijamme saisivat oman liikkuvuuden lisäksi yhdysvaltalaisia nuoria vieraakseen.

Rahoituksen saatuamme pääsimme keväällä 2023 suunnittelemaan hanketta tarkemmin yhdessä. Kotiin palattuaan Fallon onnistui keräämään projektillemme lisää rahaa Yhdysvaltojen päässä tekemällä hakemuksia eri tahoille. Hintojen kallistumisen myötä kaikki kerätty raha oli tarpeen.

Fostering Global Hope

Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa molemmissa kouluissa temaattinen opintojakso, jonka aikana opiskelijat tutustuivat Agenda 2030 -tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen Suomessa ja Yhdysvalloissa. He valitsivat tavoitteista yhden yhteisöihinsä vaikuttavan haasteen, josta he tekivät opintojakson aikana projektin. Projektien muoto oli opiskelijoiden vapaasti valittavissa.

Lisäksi opintojakso keskittyi laaja-alaisen osaamisen osa-alueiden vahvistamiseen kansainvälisessä kontekstissa sekä niiden nivomiseen kestävän kehityksen tavoitteisiin. Keskeisenä tavoitteena oli antaa opiskelijoille toivoa heidän kohdatessaan globaaleja haasteita ja vahvistaa toimijuutta kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Tästä syntyi hankkeelle nimeksi Fostering Global Hope.

Opintojakson oppitunnit sijoittuivat tasaisesti lähes koko lukuvuodelle (periodit 2.–5.) 2023–2024. Näin opiskelijat pääsivät tutustumaan toisiinsa ja tekemään yhteistyötä virtuaalisesti ennen kevätlukukauden liikkuvuuksia. Videotapaamisia yhdysvaltalaisten kanssa oli lopulta 13. Videotapaamisten aikana opiskelijat muun muassa tutustuivat toisiinsa ja toistensa kouluihin ja kotimaihin erilaisten keskustelutehtävien ja pelien avulla sekä suunnittelivat projektejaan. Keskustelujen pohjana oli niin sanottuja ice breaker -tehtäviä sekä kestävän kehityksen teemoihin liittyviä aiheita. Virtuaalisen yhteistyön mahdollisti se, että Vermontin ja Suomen aikaero on seitsemän tuntia. Tapasimme toisiamme videokokouksissa, kun kello oli Vermontissa kahdeksan aamulla ja Suomessa kolme iltapäivällä.

Videotapaamisten lisäksi tapasimme pelkästään suomalaisten opiskelijoiden kanssa, jotta he pääsivät työstämään projektejaan ja saatoimme keskustella liikkuvuuksiin liittyvistä järjestelyistä. Vanhempainiltoja pidimme kaksi: toisen ennen yhdysvaltalaisten saapumista ja toisen ennen lähtöä Yhdysvaltoihin.

Atlantin ylityksiä

Helmikuun lopulla 2024 vermontilaiset opiskelijat saapuivat Suomeen 12 päivän vierailulle. Opiskelijat asuivat isäntäperheissä. He viettivät usein aamupäivän koulussa ja lähtivät lounaan jälkeen retkille, joiden suunnittelemisessa Fallonin kokemus Suomessa asumisesta sekä hänen täällä luomansa verkostot osoittautuivat korvaamattomiksi. Sibiksen opiskelijat lähtivät retkille mukaan omien aikataulujensa sen salliessa. Olimme päättäneet, että suomalaisopiskelijat pyrkivät olemaan koulussa melko normaalisti, koska Yhdysvaltojen matkan aikana heiltä jäisi paljon oppitunteja väliin. Kaikki yhdessä teimme kuitenkin koko päivän matkan Tallinnaan ja vierailimme myös Yhdysvaltojen suurlähetystössä. Lisäksi järjestimme koko koululle avoimen symposiumin, jossa vermontilaiset opiskelijat esittelivät koulunsa ja projektinsa sibisläisille. Vastaava tapahtuma järjestettiin myöhemmin Vermontissa.

Huhtikuussa sibisläiset pakkasivat tavaransa ja suuntasivat Atlantin toiselle puolelle. Matkustimme pelkillä käsimatkatavaroilla, mistä käytiin opiskelijoiden kanssa tiukka neuvottelu. Kevyesti matkustaminen on ekologisempaa, ja lisäksi emme halunneet ottaa sitä riskiä, että pitkän matkustuspäivän ja kahden lennon jälkeen, ennen kolmen tunnin ajomatkaa Bostonista Sharoniin joutuisimme metsästämään jonkun epäonnisen matkalaukkua.

Sharonissa pääsimme tutustumaan pieneen 60 opiskelijan lukioon. Opiskelijat asuivat isäntäperheissä ja opettajat lähimmässä hotellissa White River Junctionissa pienen matkan päässä Sharonista. Liikkuvuuden lopuksi ennen kotimatkaa koimme suurkaupungin humua Bostonissa, jossa kävelimme kuuluisan Freedom Trailin lähes alusta loppuun. Tämä on Bostonin keskustan läpi kulkeva 2,5 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella on Yhdysvaltain historian kannalta merkittäviä paikkoja. Opiskelijat valitsivat reitin varrelta yhden historiallisen paikan ja pitivät siitä englanniksi esittelyn. Esitykset olivat niin vakuuttavia, että paikoin niitä seurasivat muutkin turistit!

Mitä hankkeesta jäi opettajalle käteen? – Valtava innostus kehittää transatlanttista yhteistyötä jatkossakin! Toteutamme saman hankkeen tänä lukuvuonna. Suomen päässä tarvitun byrokratian määrä yllätti. Vaikka olimme mielestämme valmistautuneet hankkeen tuomaan paperityöhön, oli sen määrä silti paikoitellen melkoisen suuri. Niin ikään kulttuuriset yhteentörmäykset pääsivät muutaman kerran yllättämään: Yhdysvaltalaiset nuoret eivät saaneet liikkua Suomessa ilman isäntäperheen jäsentä. Sen sijaan Yhdysvalloissa nuoremme saivat (vanhempien luvalla) matkustaa 16-vuotiaiden kuskien kyydissä, vaikka tämmöisen salliminen tuntui aluksi mahdottomalta. Sekä suomalaiset että yhdysvaltalaiset opiskelijat allekirjoittivat ennen matkalle lähtöä säännöt, joissa korostettiin muun muassa sitä, että he edustavat kouluaan ja kotimaataan koko matkan ajan. Edes 18-vuotta täyttäneet suomalaiset opiskelijat eivät saaneet liikkua Bostonissa miten halusivat.

Opiskelijapalautetta

OPISKELIJOIDEN vastauksia kysymykseen: ”Opintojakson tavoitteena oli lisätä osallistujien kielitaitoa, kulttuurintuntemusta ja tietoa kestävän kehityksen kysymyksistä. Toteutuiko tämä kohdallasi?”

Kielitaitoni tuntui ottaneen valtavan harppauksen erityisesti reissun johdosta. Amerikassa opin, missä kontekstissa tiettyjä lausahduksia ja sanoja tulee käyttää niin kaupan kassalla kuin nuorison keskuudessa. Myös yksinkertaisesti puhumisen kynnys laski. Kestävän kehityksen tiimoilta kävimme Amerikassa mieltä avartavia keskusteluja varsinkin opettajien kanssa projektien esittelytilaisuudessa.

Tuntemus amerikkalaisesta kulttuurista lisääntyi huomattavasti vierailumme aikana. Löysin paljon jänniä eroja Suomen ja Yhdysvaltojen välillä mutta myös paljon samaa. Olen aina kiinnostunut oppimaan lisää, ja etenkin amerikkalaisten vieraanvaraisuus ilahdutti. Opin eniten kestävästä kehityksestä kuunnellessani muiden projekteja. Kaikki selvästi käyttivät paljon aikaa ja sen myös huomasi. Koen olevani kestävämpi kuluttaja kurssin jälkeen.

Paransin kielitaitoani, kun pystyin puhumaan englantia kaksi viikkoa USA:ssa. Opin monia uusia sanoja sekä kuulin natiivipuhujien puhuvan englantia. Opin myös monia uusia asioita Vermontin kulttuurista, kun sain asua perheessä ja kokea päivittäistä elämää heidän kanssaan. Esimerkiksi ”green up day”, kouluruoka, oppitunnit (kuten tango ja hiphop) sekä Vermontin vaahterasiirappi olivat uusia kulttuurisia kokemuksia. Teimme kestävän kehityksen projektia ympäri vuoden, jolloin opin paljon kestävän kehityksen kysymyksistä sekä pystyin jollain tasolla itsekin vaikuttamaan kyseisiin ongelmiin.

Amerikkalaisten kanssa puhuminen paransi kieli- ja kommunikaatiotaitoja. Opin myös lisää kestävän kehityksen kysymyksistä ja siitä, miten erilaiset olosuhteet maissamme on.

Huomasin, että englannin puhuminen tuntui luontevalta eikä enää jännittänyt paljoa. Lisäksi opin paljon toisesta kulttuurista ja kestävästä kehityksestä, etenkin oman projektini kohdalta.

Suomalaiset ja amerikkalaiset opiskelijat vierailivat yhdessä Vermontin valtiopäivätalolla Montpelierissä.