Pääkirjoitus

VIIME kevättä käytiin opetusalalla pitkälti sopimuksettomassa tilassa. Moni varmaan pohti, tuliko nyt hyvä työehtosopimus – vai parempi heikoista vaihtoehdoista. Kunnallisen ja yksityisen opetusalan erot korostuivat muussakin kuin siinä, että kunta-alan virka- ja työehtosopimuksessa toteutui useita OAJ:n pitkäaikaisia tavoitteita kuten monivuotinen palkkaohjelma. Palkankorotusten taso ja laaja perhevapaa ratkaisivat lopulta yksityisen opetusalan työehtosopimusten syntymisen.

Opettajan ammatin vetovoima on perustunut pitkälti muuhun kuin palkkaan ja työehtosopimussisältöihin. Alalle on tullut korkeasti koulutettuja ja motivoituneita asiantuntijoita, ja virkoihin ja toimiin on ollut kilpailua. Viime vuosina opettajankoulutuksiin hakeutuvien määrä on ollut laskussa, ja moni opetusalalla aloittanut tai pidemmän työuran tehnyt on harkinnut alan vaihtoa.

Erityisen suuri puute on varhaiskasvatuksen opettajista. Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ehdotti STT:n haastattelussa varhaiskasvatuslain muuttamista niin, että päiväkoteihin ja esiopetukseen voisi helpommin palkata ammattikorkeakoulutuksen saanutta henkilökuntaa. Honkonen perusteli ehdotustaan päiväkotien henkilöstöpulan helpottamisella. Vastaavaa kelpoisuuksien väljentämistä on osin jo toteutettu alakoulun vieraitten kielten opetuksessa, sikäli että vieraan kielen opetusta voi antaa henkilö, jonka opinnoissa ei ole opettettavan kielen opintoja. Tämä on väärä suunta. Opetusalan vetovoimaa ei ratkaista vain palkkapolitiikalla vaan arvostamalla asiantuntijuutta ja luomalla opettajuutta tukeva, kaikille turvallinen toimintaympäristö.

UNDERVISNINGSSEKTORN befann sig i våras mestadels i ett avtalslöst tillstånd. Det var säkert många som funderade om vi uppnådde ett bra kollektivavtal – eller det bättre av dåliga alternativ. Skillnaderna mellan den kommunala och privata undervisningssektorn accentuerades också i andra avseenden än att man i tjänste- och kollektivavtalet uppnådde flera av OAJ:s långsiktiga mål, såsom ett mångårigt löneprogram. Lönehöjningarnas nivå och den omfattande familjeledigheten avgjorde att man till slut kunde uppnå kollektivavtal för den privata undervisningssektorn.

Dragningskraften för läraryrket har i hög grad byggt på annat än lönen och innehållet i kollektivavtalen. Branschen har haft ett inflöde av högt utbildade och motiverade sakkunniga, och det har varit konkurrens om tjänster och befattningar. Antalet sökande till lärarutbildning har avtagit under de senaste åren, och många som börjat eller redan gjort en längre karriär inom undervisningssektorn har övervägt att byta bransch.

Allra störst är bristen på lärare inom småbarnspedagogiken. Forsknings- och kulturminister Petri Honkonen föreslog i en intervju med FNB att lagen om småbarnspedagogik ändras så att man underlättar daghemmens och förskoleundervisningens möjlligheter att anställa personal med yrkeshögskoleutbildning. Honkonen motiverade sitt förslag med att man då kunde underlätta personalbristen på daghem. En motsvarande uppluckring av behörigheterna har delvis redan skett i undervisningen av främmande språk i grundskolan. Där kan undervisning i främmande språk ges av en person, vars studier inte omfattar språkstudier. Det är fel riktning. Undervisningssektorns attraktionskraft avgörs inte enbart med lönepolitik utan genom att respektera sakkunskap och skapa en för alla trygg arbetsmiljö, som stöder lärandet.

Kirjoittaja: Outi Vilkuna on SUKOLin puheenjohtaja, outi.vilkuna@sukol.fi