Kielitaitoa kaikille?

Paneelikeskustelussa pohdittiin kielten asemaa perusopetuksessa, toisella asteella, korkeakouluissa ja työelämässä.

Teksti ANNA HALME

Kielitaito kuuluu kaikille. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että kaikilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet opiskella kieliä monipuolisesti. Näin todettiin SUKOLin järjestämässä paneelikeskustelussa, jossa asiantuntijoina olivat Tampereen kaupungin koordinoiva kielenopettaja, saksan ja ruotsin kielen lehtori Outi Verkama, Riihimäen lukion rehtori Kari Jukarainen, Helsingin yliopiston vararehtori, professori Hanna Snellman, Suomen lukiolaisten liiton varapuheenjohtaja Vilhelm Vähäsilta, Suomen ylioppilaskuntien liiton varapuheenjohtaja Katariina Henttonen, lehtori Anne Siltanen Koulutuskeskus Salpauksesta, elinkeinopolitiikan asiantuntjia Tuomas Ylitalo Palvelualojen työnantajat PALTAsta ja hybridiyrittäjä, toimitusjohtaja Vitali Rabotsev. Vetäjänä toimi SUKOLin hallituksen jäsen Leena Pulli.

Perusopetus oppimisen kivijalkana

Paneelin aluksi keskusteltiin perusopetuksen kielivalinnoista, niihin vaikuttamisesta ja niiden mahdollistamisesta. Outi Verkama kertoi Tampereen mallista, joka palkittiin Vuoden kielitekona 2021 (katso Tempus 5/2021). Monipuoliset kielivalinnat ovat yksi kaupungin strategisista painopisteistä. Valintoihin vaikutetaan yhdessä ja suunnitelmallisesti, ja kielitietoisuus on osana arjen toimintaa päiväkodeista asti. Pienet lapset herkistyvät ja altistuvat kotikielille ja pikku hiljaa myös vieraille kielille leikin kautta. Kielitietoisuutta herätetään niin sanotussa Kikatus-opetuksessa, jota A1-kielen varhentamisen jälkeen toteutetaan esikoulussa. Jokainen kaupungin eskarilainen pääsee tutustumaan omalla alueellaan tarjolla oleviin A1-kieliin.

Keskeistä on yhteistyö, jota tehdään sekä opettajien että koulujen kesken. Myös varhaiskasvatuksen opettajat ovat mukana yhteistyössä. ”Opettajissa ei ole kahta kastia, vaan toimimme yhdessä lasten hyväksi”, Verkama sanoi. Koulujen yhteistyön ansiosta periaatteessa jokaisella alueella tarjotaan mahdollisuus valita kaikista seitsemästä kielestä, joissa A1-opetusta on. Ryhmäkokorajat päätetään kaupungin tasolla, joten ne ovat kaikissa koulussa samat: A1-kielen ryhmän perustamiseen tarvitaan 12 ja A2-ryhmän perustamiseen 16 oppilasta.

Kielivalintojen toteutumiseen vaikutetaan myös informaatiolla, jota perheille on tarjolla monipuolisesti. Esimerkiksi eskarilaisten vanhempien infoja on toteutettu korona-aikaankin ulkosalla. Näissä infoissa kieltenopettajat vastaavat vanhempien kysymyksiin eri kielistä ja niiden oppimisesta.

Kari Jukarainen kehui Tampereen mallia. Usein monipuoliset kielivalinnat vaativat isomman kaupungin, jossa on enemmän valitsijoita eli lapsia. Liian laaja tarjonta voi johtaa siihen, että valintoja ei tule mihinkään kieleen, ja siksi esimerkiksi Riihimäellä tarjolla on vain A1-englantia ja A2-saksaa.

Jukaraisen mukaan Suomessa on maailman parhaat kieltenopettajat: ”Jos vain pääsemme käyttämään ammattitaitoamme, tulos on tosi hyvä.” Perusopetuksessa annetaan malli kielen oppimiseen, ja siksi ammattitaitoiset, kielipedagogiikkaan ja kulttuuriosaamiseen perehtyneet opettajat ovat tärkeitä alusta asti. Jos kielen opiskelua jatkaa lukiossa, on mahdollista saavuttaa hyvä osaamistaso. Jukarainen totesi kuitenkin, että liian usein perusopetuksen ja lukion tarjoamat tilaisuudet jätetään käyttämättä.

Jukarainen kertoi tehneensä omassa lukiossaan kyselyn kieliopintojen keskeyttämisen syistä. Kärkeen nousi työläys. Lukiolaiset kokivat myös, että kieliopinnot eivät hyödytä jatko-opinnoissa ja että kielten opiskelu vie aikaa jatko-opintojen kannalta ”tärkeämmiltä aineilta”. Vastauksista paljastuu lyhytnäköinen hyötyajattelu, sillä kielitaidolla voi olla suurta merkitystä esimerkiksi työpaikan saamisessa.

Pitkäjänteisyyttä puuttuu Jukaraisen mielestä myös päättäjiltä. Koulutuspoliittisten päätösten seurausten selvittäminen ja arvioiminen olisi tärkeää, sillä monet kieltenopetuksen ongelmat ovat rakenteellisia. Esimerkiksi toisen kotimaisen aloittamisen venyttäminen kuudennelle luokalle ilman lisäresurssia näkyy nyt toisen asteen oppimistuloksissa. ”Mikä on tärkeämpää kuin osata kommunikoida toisen ihmisen kanssa?” Jukarainen kysyi. Tässä maailmantilanteessa kieli- ja kulttuurirajat ylittävän opetuksen merkitys korostuu. Vaarana on, että kun kieliä ei valita tarpeeksi, tulevaisuudessa ei ole ammattitaitoisia kieli- ja kulttuuritaitojen opettajia.

Verkaman ja Jukaraisen alustusten jälkeen panelistit kävivät keskustelua, jossa nousi esiin opettajan rooli innostuksen herättämisessä. Pienillä oppilailla ja esimerkiksi aikuisilla maahanmuuttajilla suullinen kielitaito on ensisijainen, mutta kaikenikäiset oppijat hyötyvät suullistamisesta. Opiskelumahdollisuuksien keskittyminen vain suuriin kaupunkeihin on ongelma, joka lisää epätasa-arvoa. Yhteisesti todettiin, että monipuoliset kieli- ja kulttuuritaidot hyödyttävät koko yhteiskuntaa.

Hyvä paha todistusvalinta

Paneelin toisessa osassa kysyttiin, ohjaako korkeakoulujen todistusvalinta lukiolaisia pois kielivalinnoista. Hanna Snellman muistutti, että kielten suosion lasku on alkanut jo ennen todistusvalintaa. Saksan kielen yo-kokeisiin osallistuvien määrä on romahtanut 2000-luvun alussa, ja se näkyy myös yliopistoon pyrkivien joukossa. Muissa harvemmin opskelluissa

kielissä lasku on tasaisempaa, koska niiden opiskelijamäärät ovat aina olleet pienempiä. Snellman toi esiin, että myös opiskelijavaihto on vähentynyt. Suuressa määrin vaihtoon lähtevät vain oikeustieteen opiskelijat, jotka ovat opinnoissaan hyvin kunnianhimoisia ja arvelevat hyötyvänsä vaihdosta. Tilanne on sama kaikkialla Euroopassa siitä huolimatta, että opiskelijaliikkuvuutta koetetaan kaikin keinoin lisätä.

Snellman totesi, että todistusvalinta saattaa vähentää kieltenopiskelua entisestään mutta kriteerien vaikutuksista täytyy saada luotettavaa tietoa ennen kuin niihin tehdään muutoksia. Hän tiivisti tilanteen sanomalla, että ongelmat on tiedostettu ja tarvittavat muutokset tehdään hallitusti ja yhteistyössä eri tahojen kanssa. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry on tiedottanut, että pistemallin uudistuksista päätetään vuonna 2023 ja uusi malli otetaan käyttöön vuonna 2026.

Snellman painotti, että yliopisto-opiskelu edellyttää hyvää ja laajaa kielitaitoa. Humanistisen alan tutkimusta harva pystyy tekemään, jos hallitsee vain suomea, ruotsia ja englantia. Snellmanin mukaan kielten ja kulttuuritaitojen opettaminen on korkeatasoista ja sitä kehitetään edelleen. Yliopiston kielikeskuksessa on kasvava paine aikaan ja paikkaan sitomattomalle opetukselle: kiinnostusta kieliin on, mutta niitä toivotaan digitaalisille alustoille.

Katariina Henttonen ja Vilhelm Vähäsilta korostivat puheenvuoroissaan, että pistetyökalun korjaaminen on tärkeää. Henttonen totesi, että kielet on otettava huomioon todistusvalinnan uudistuksessa. Vähäsillan tavoitteena on, että pisteiden metsästyksen sijaan lukiolainen voi opiskella itseään kiinnostavia aineita. Hänen mielestään todistusvalinnassa hyvää on se, että yo-tuloksia voidaan hyödyntää ja raskas pääsykoeurakka jää pois. Lukiolaisten jaksamiseen panostaminen voisi hänen mukaansa lisätä intoa kielten opiskeluun. Suulliset kokeet voisivat houkutella lukiolaisia ja tuoda paremmin esiin sitä, että kieli ei ole vain kouluaine muiden joukossa vaan että se tarjoaa vuorovaikutustaitoja tulevaan elämään ja työhön.

Kari Jukarainen kuvaili, että kieli on kuin jalkapalloa: jonkinlaiset yhteiset säännöt täytyy olla, jotta voidaan pelata yhdessä. Kielen sääntöjä eli kielioppiakin voi opettaa suullistamalla – ja paljon opetetaankin. Tämä ei sulje pois sitä, että myös kirjoittaminen on taito, joka täytyy oppia ja jota tarvitaan työelämässä.

Todistusvalinnasta Jukarainen totesi, että jo kahdeksasluokkalaiset tietävät, mitä kannattaa valita, jotta saa pisteitä jatkoon. Hän toivoi, että lukiolaiset voisivat tehdä itselleen mielekkäitä ainevalintoja: ”Pitää olla myös haasteita ja vaikeita asioita, ei kaiken tarvitse olla helppoa. Olisi hienoa, että jos joku vaivautuu kieliä kirjoittamaan, siitä palkittaisiin yliopistoon hakemisessa.”

Kielitaito työelämässä

Kielitaito työelämätaitona ja yritysten kasvupotentiaalin osatekijänä – totta vai tarua? Tähän kysymykseen kaikki asiantuntijat vastasivat yksimielisesti: totta. Anne Siltanen muistutti, että koska äidinkieli on tunnekieli, onnistunut kohtaaminen asiakkaan äidinkielellä luo erityisen positiivisen kokemuksen. Eri tilanteissa tarvitaan erilaisia kielitaitoja, ja vuorovaikutus ja kulttuuritietous ovat aina sidoksissa kieleen. Yhteinen kieli luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kielitaito vaikuttaa myös työssä viihtymiseen, suoriutumiseen ja turvallisuuteen.

Tuomas Ylitalo totesi, että yhä useammat vienti-innovaatiot ovat palveluita. Ne syntyvät digitaalisiksi, ja niitä markkinoidaan koko maailmaan. Edelleen pitää paikkansa, että Saksassa myydään saksaksi ja Ranskassa ranskaksi, joten monipuolinen kielitaito on tärkeä valtti. Kielitaito mahdollistaa verkottumisen ja synnyttää luottamusta.

Ilman kieliä emme keskustele eikä ole viestintää.

Ylitalon mukaan yrityksistä tulee liian usein viestiä, että juuri valmistuneilla, töitä hakevilla ammattiosaajilla on luku- ja kirjoitustaidon puutteita. Jatkossa tarvitaan yhä enemmän rohkeutta käyttää eri kieliä ammattitilanteissa. Maahanmuuton myötä tulevaa kielipotentiaalia kannattaa hyödyntää. Yhä edelleen monessa työtehtävässä tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea sujuvaa suomen tai ruotsin kielen taitoa. Palvelualojen osaajabarometri 2020 paljasti, että vastaajayrityksistä (n = 601) yli puolet (54,4 %) koki kielitaidon olevan suurin este ulkomaalaistaustaisen työvoiman hyödyntämiselle.

Ammatillisessa kieltenopetuksessa näkyy se, että opiskelijoista suuri joukko puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin koulun opetuskieltä. Vitali Rabotsev kertoi, että hän on itsekin maahanmuuttajataustainen. Omien kouluaikaisten kieltenopettajiensa ansiosta hän on opiskellut seitsemää kieltä ja käyttää viittä niistä päivittäin. Hänellä on käännöstoimisto, jossa tilatuin käännöskieli on hieman yllättävästi englanti. Myös tulkkaustoimeksiantoja tulee eniten englannista suomeksi. ”Kielitaito ei ole ihan niin hyvällä mallilla enkunkaan suhteen”, hän arveli. Rabotsev muistutti, että kieltenopiskelussa motivaatio on merkityksellistä.

Keskusteluosuudessa Tuomas Ylitalo mainitsi, että työelämässä moni ylläpitää kielitaitoaan tai opettelee uutta digitaalisten välineiden ja sovellusten avulla. Kari Jukarainen totesi, että oppimisen mahdollisuudet ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. Enää ei ajatella, että kaikki oppiminen tapahtuu koulussa. Itsenäisen opiskelunkin taustalla ovat kuitenkin koulussa opitut vinkit, neuvot, strategiat ja taktiikat.

Vitali Rabotsev korosti opettajan roolia siinä, että tämä antaa valmiudet puhua ilman pelkoa ja luvan tehdä virheitä. Paneeliin osallistuneet kieltenopettajat vahvistivat, että oppimisessa tärkeintä on turvallinen ympäristö, jossa voi kokeilla, erehtyä ja kokeilla uudestaan. Juuri tällaisen tunnelman opettajat haluavat luokkiinsa luoda. Anne Siltanen kertoi, että etäaika on lisännyt opiskelijoiden arkuutta ja täydellisyydentavoittelua. Esimerkiksi videotehtävien tekemiseen saattaa olla korkea kynnys. Outi Verkama painotti, että nykyajan kieltenopetuksessa ei haeta virhepisteitä vaan onnistumisen elämyksiä: ”Jokaisen vastuulla on antaa esimerkkiä siitä, että kielet ovat hauskoja. Ilman kieliä emme keskustele eikä ole viestintää.”