2 minute read

Englannin taitoja arvioitiin keskellä koronaa

Yhdeksäsluokkalaisten osaaminen jäi kouluarvosanaan 7.

Teksti MARITA HÄRMÄLÄ kuvat KARVI, MARITA HÄRMÄLÄ

Advertisement

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) arvioi yhdeksäsluokkalaisten A-englannin oppimistuloksia maaliskuussa 2021. Päätulos oli, että oppilailla on tyydyttävä englannin kielen taito heidän siirtyessään jatko-opintoihin.

Kouluarvosanoin kuvattuna oppilaista enemmistön osaaminen oli luetun ymmärtämisessä 8 (taitotaso B1.1), puhumisessa ja kuullun ymmärtämisessä 7 (A2.2) ja kirjoittamisessa 6 (A2.1). Kaikki neljä osataitoa tehneistä oppilaista 29 % ei yltänyt kouluarvosanaan 8 missään osataidossa. Tulokset ovat heikentyneet vuodesta 2013, jolloin edellinen yhdeksäsluokkalaisten A-englannin arviointi järjestettiin.

Oppilaiden englannin päättöarvosanojen keskiarvo oli 8,2, joten arvioinnin tulos vastaa vain osittain oppilaiden saamia kouluarvosanoja. Erityisesti puhumistehtävissä koulujen välinen vaihtelu oli suurta, mikä voi kertoa siitä, että arviointikriteereitä tulkitaan kouluissa eri tavoin.

Suosituksia opetuksen kehittämiseen

Tulosten pohjalta tehtiin seuraavat suositukset englannin opetuksen kehittämiseksi: Englannin tuntien sisältöjä ja työskentelytapoja tulee edelleen monipuolistaa. Kirjoittamisen harjoittelua tulee lisätä kielenkäyttötarkoituksiltaan erilaisissa tilanteissa. Kaikille oppilaille tulee tarjota rauhallinen työskentely-ympäristö ja mahdollisuus saada tukea tarvittaessa. Arviointiperusteiden ja -käytänteiden yhteismitallisuus tulee tehdä läpinäkyvämmäksi.

Kirjoittaminen on osataidoista heikoin, joten sen harjoitteluun tulee panostaa, jotta oppilaat pärjäävät jatko-opinnoissa. Arviointi järjestettiin keskellä koronapandemiaa, joka osalla oppilaita oli mahdollistanut lähiopetusta rauhallisemman opiskeluympäristön. Toisilla taas tuen tarve oli entisestään lisääntynyt. Oppikirja oli korona-aikanakin englannin tuntien tärkein oppimateriaali. Teknologian tuomia mahdollisuuksia ei juuri hyödynnetty esimerkiksi puherohkeuden lisäämiseksi.

Malliarvioinnit opettajien avuksi

Karvin arviointi järjestettiin perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerien tultua juuri voimaan, joten tulokset voitiin raportoida taitotasoina ja niitä voitiin verrata suoraan kouluarvosanoihin. Yllättävä tulos oli, että oppilaiden päättöarvosanoissa on kielellisen osaamisen lisäksi noin yhden arvosanan verran muuta osaamista ja työskentelyä. Kouluissa saa erilaisia arvosanoja samalla kielellisellä osaamisella. Tämän ”harmaan alueen” näkyväksi tekeminen on arvioinnin luotettavuuden ja oppilaiden oikeusturvankin kannalta tärkeää.

Arviointien yhteismitallisuutta voidaan lisätä esimerkiksi tuottamalla malliarviointeja opetussuunnitelman eri sisältöalueilta ja eritasoisesta osaamisesta (arvosanat 5, 7 ja 8). Malliarviointien avulla opettajat voivat kalibroida omaa arviointilinjaansa suhteessa kriteereissä vaadittuun osaamiseen ja muiden englanninopettajien antamiin arvosanoihin.

Lisätietoja arvioinnista

Osallistujat: 4353 suomen- ja 669 ruotsinkielistä oppilasta (suomenkielisiä kouluja 114, ruotsinkielisiä 16). Arviointi toteutettiin digitaalisesti, oppilaista lähes puolet teki tehtävät etäopetuksessa. Kielitaitoa arvioitiin kuullun ja luetun ymmärtämisen tehtävillä sekä puhumis- ja kirjoittamistehtävillä. Arviointi perustuu eurooppalaisen viitekehyksen pohjalta laadittuun suomalaiseen sovellukseen, jossa taitotaso B1.1 vastaa kouluarvosanaa 8.

Kirjoittaja: Marita Härmälä toimii Karvissa johtavana arviointiasiantuntijana.

This article is from: