Tempus 3/2020

Page 18

KANSAINVÄLISYYS

Job shadowing – uusia ideoita työhön

Job shadowing eli toisen opettajan työn seuraaminen tai ”varjostaminen” on yksi tapa oppia uutta ja kehittyä työssä. Ruotsinopettaja Susanna Laine suosittelee job shadowingia – erityisesti kohdekielisessä maassa. TEKSTI JA KUVA SUSANNA LAINE

O

sallistuin job shadowingiin viime vuoden marraskuussa, jolloin pääsin viikoksi ”varjostamaan” ruotsalaista englanninopettajaa Tukholman lähelle Södertäljeen. Suosittelen ehdottomasti job shadowingia kaikille kieltenopettajille, joille tarjoutuu siihen mahdollisuus. Jos pääsee seuraamaan opettajakollegan työskentelyä ja kouluelämää varsinkin jossain kohdekielisessä maassa, viikosta saa todella monipuolisen hyödyn irti. Job shadowing oli ainakin minulle yksi antoisimmista ja monipuolisimmista täydennyskoulutuksista, joissa olen koskaan ollut. Olen taustaltani ruotsin ja englannin opettaja, mutta englantia en ole opettanut yli 10 vuoteen vaan olen saanut keskittyä pääkieleeni ruotsiin. Työskentelen Helsingin aikuislukiossa. Koulullamme on useita yhteistyötahoja. Tällä hetkellä opetan lukion B-ruotsia perinteisten aikuislukion iltakurssien lisäksi ammattiopiston kaksoistutkintolaisille, Sörkan vankilakoulussa ja verkkokursseilla.

Erasmus ja job shadowing

Koulullamme on menossa Erasmus-hanke, jonka aiheena ovat toiminnalliset ja luovat opetusmenetelmät. Hanke on tarkoitettu opettajien kouluttautumiseen, opiskelijat eivät osallistu. Kiinnostuin ajatuksesta päästä tämän hankkeen myötä job shadowing -jaksolle Ruotsiin hakemaan uutta inspiraatiota työhöni joltakulta luovia ja toiminnallisia menetelmiä käyttävältä kieltenopettajalta. Samalla pääsisin tutustumaan paremmin ruotsalaiseen kouluun ja kylpemään viikoksi kielessä ja kulttuurissa. Minulla ei ollut valmiina sopivia yhteyksiä Ruotsiin, joten lähdin jo ajoissa vajaa vuosi ennen suunniteltua matkustusajankohtaa etsimään kontaktia. Liityin ruotsalaisten kieltenopettajien Facebook-ryhmään ja lisäsin sinne ilmoituksen asiasta. Eräs opettaja ilmiantoi entisestä työpaikastaan ex-kollegansa, englanninopettajan, johon otin yhteyttä. Tästä ensimmäisestä Facebook-ryhmän vinkistä asiat lähti-

18

3/2020

vät rullaamaan. Ajankohdaksi valikoitui marraskuun viimeinen viikko, sillä sijaiskustannuksia ei matkasta saanut tulla. Tuolla viikolla minulla oli vain kaksoistutkintolaisten kokeita, jotka työtoverini valvoivat oman kokeensa ohessa. Job shadowing edellyttää ainakin Erasmus-hankkeen sisällä jonkin verran byrokratiaa. Oli tunnusten hankkimista ja erilaisten lomakkeiden täyttöä, mutta kaikesta selviää Susanna Laine muistelee lämpimästi job shadowing -kokemuksiaan.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.