Strukturointia tunneille TERHI HÄMÄLÄINEN
Kielten tunnilla käytetään usein erilaisia opiskelun lähteitä: tunnilla voidaan vaihtaa tekstikirjasta työkirjaan ja monisteesta kännykän sanakirjaan. Myös tehtävätyyppejä voi olla useita, esimerkiksi kuuntelutehtäviä, sanastotehtäviä tai suullisia tehtäviä, ja yhden oppitunnin aikana saatetaan lisäksi tehdä töitä yksin, parin kanssa ja ryhmässä. Vaihtelevuus tuo tuntiin mielenkiintoa, ja se on tärkeää erilaisten oppijoiden oppimisen kannalta. Kiel-
Oppilaat, joilla on keskittymisen tai tarkkaavuuden haasteita tai kielellisiä vaikeuksia, hyötyvät tunnin rakenteen näkemisestä erityisen paljon, mutta strukturointi hyödyttää kaikkia oppijoita. tenopettajan täytyy kuitenkin huolehtia oppitunnin jäsentämisestä ja suunnittelusta eli strukturoinnista. Tilaa, aikaa, paikkaa, henkilöitä ja tehtäviä voidaan strukturoida. Strukturointia voi olla esimerkiksi tunnille sopivan istumajärjestyksen laatiminen tai fyysisen luokkatilan selkeyttäminen. Tärkeä ja melko yksinkertainen osa strukturointia on oppitunnin rakenteen näkyminen taululla. Oppilaat, joilla on keskittymisen tai tarkkaavuuden haasteita tai
28
1/2021
kielellisiä vaikeuksia, hyötyvät tunnin rakenteen näkemisestä erityisen paljon, mutta strukturointi hyödyttää kaikkia oppijoita. Tällöin oppilaiden on helpompi ennakoida, mitä tunnilla tapahtuu. Kun tunnin rakenne on taululla, on myös ajatuksissaan harhaantuneen oppilaan helpompi päästä takaisin tunnin asiaan. Taululla voi näkyä ensin oppitunnin kieli ja ryhmä (esimerkiksi EN 9A) ja sen jälkeen lyhyesti tunnin tavoitteet ja tehtävät. Tunnin rakenne kannattaa pitää esillä aina samassa paikassa taululla; näin rutiini tulee oppilaille tutuksi. Oppitunnin rakennetta taululle kirjoittaessaan voi opettaja myös itse samalla tarkistaa, ovatko kaikki siirtymät tarpeellisia ja järkeviä vai voisiko tunnin rakennetta vielä selkeyttää. Rakenne kannattaa käydä aina tunnin aluksi läpi. Suullisen ohjeistuksen täytyy olla selkeää ja lyhyttä, ja ohjeet kannattaa antaa yksi kerrallaan. Erityisesti luki-oppilaiden voi olla vaikea keskittyä kuuntelemaan, jos samaan aikaan täytyy kirjoittaa. Yläkoulussakin kannattaa hyödyntää visuaalista tukea, varsinkin jos ohjeistus annetaan opetettavalla kielellä. Kuvatuki on helppo luoda itse netistä ilmaiseksi löytyvien kuvien avulla. Strukrutoinnissakin kannattaa toki hyödyntää myös erityisopettajan apu.
Terhi Hämäläinen on laaja-alainen erityisopettaja ja englannin ja ruotsin opettaja, joka opiskelee ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi.