1990 Maailman mitalla mitattuna oli vuosi 1990 todella suurten muutosten aikaa – sekä hyvässä että pahassa. Näin aloitti Juhani Forss pääkirjoituksensa vuoden 1990 neljännessä Steveco-lehdessä. Silloin oli kyse muista maailmaa mullistaneista asioista, mutta aika lailla samoilla sanoilla voisi aloittaa tänäkin vuonna pääkirjoituksen tai minkä tahansa katsauksen. Kuten nykyisinkin, myös kolme vuosikymmentä sitten puhuttiin paljon laadusta. Raimo Grönroos perehdytti stevecolaisia laatujärjestelmän saloihin kahdessa lehdessä. Hän muistutti, että laatuun vaikuttaa merkittävästi henkilöstön motivaatio ja sitoutuminen. Grönroos viittasi kirjoituksessaan myös valmistuneeseen työilmapiiritutkimukseen ja siinä ongelmalliseksi koettuun tavoitteista puhumiseen. Työilmapiiritutkimusten kiinnostavuus ja tulokset vuonna 1990 ja nykyisin vaikuttavat kovin samanlaisilta. Vuonna 1990 vastausprosentti oli 31 (vuoden 2019 Työyhteisöviretutkimuksen vastausprosentti oli 40 %). Useimmat vastaajat olivat tyytyväisiä työryhmänsä ilmapiiriin, mutta pyyhkeitä tuli palautteen antamisesta ja kannustuksen puutteesta. Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi väki kokee ilmapiirin erikoisen koronakevään ja -kesän jälkeen, kun seuraava tutkimus toteutetaan tulevana syksynä! Kuten tuohon aikaan oli ajan henki, monipuolinen lajikirjo liikutti stevecolaisia sekä omassa porukassa että laajemmilla kilpakentillä. Lentopalloturnajaisissa haminalaiset kulkivat
Vuoden kolmen ensimmäisen lehden kansikuvat ovat Seppo Palviaisen kuvaamia. Neljäs talvikuva on Mustolasta Lappeenrannasta ja kuvaaja on Denis Grönholm.
voitosta voittoon. Erityistä suitsutusta passaripelistään sai osakseen nykyisin Vuosaaren stevecolaisten pääluottamusmiehenä vaikuttava Petri Saikkonen. Pekka Suoknuuti sen sijaan ui lujaa ja pesi kollegat yleisurheilussa. Pekka Suoknuuti ei saanut kunnon vastusta kuin Mamin Jukalta, mutta sekin ennen kilpailua jutuissa. Itse kisassa Suoknuuti repäisi heti ekalla kierroksella 48.16 ja silloin oli muilla jo puput pöksyissä, raportoi Steveco-lehden urheilutoimittaja, joka oli salaperäisesti kätkeytynyt nimikirjaimien MA taakse.
23
Kaj-Erik Pihl sen sijaan kunnostautui saappaanheitossa. Saappaansa hyvän asian puolesta oli luovuttanut Kari Turunen. Hänen vasemman jalkansa saapas sai kyytiä. Hyvä Nokian saapas säilyi käyttökelpoisena, silti tasapuolisuuden vuoksi ensi vuonna heitetään Turusen oikean jalan saapasta. Miten sen kanssa sitten kävi, se voitaneen lukea vuoden 1991 lehdistä. - eh