Page 1

henkilรถstรถlehti

2 | 2018

STEVECO


Rakensimme kirkon ja nyt soitamme fanfaareja

P

ollari selattavaksi omilla mobiili- ja muilla laitteilla. Se oli yksi työhyvinvointitutkimusten jälkeisistä kehityskohteista, mutta moneen kertaan mahdottomaksi tuomittu ajatus niin kauan kun Pollari pyöri sisäverkossa. Kun uusi Pollari julkaistiin juhannuksen jälkeisenä tiistaina, se oli varmasti pieni asia ahtausliiketoiminnassa, mutta jättiloikka kohti nykyaikaa stevecolaisessa viestinnässä. Suomen kielessä on ikuisuushanketta tarkoittava ilmaisu ”rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa”. Pietarissa sijaitsevaa Iisakin kirkkoa rakennettiin 40 vuotta 1800-luvulla. Stevecon julkisen www-sivuston sekä intranetin eli Pollarin uudistamisprojektissa kirkon rakennus kävi usein mielessä, vaikka oikeasti aikaa meni ”vain” reippaat puolitoista vuotta. Ensin rakennettiin yhdet sivustot ja sitten toiset. Pitkä tarina, mutta nyt voidaan varovaisesti soittaa jo fanfaareja. Kunhan viimeiset virheet on viilattu pois ja Pollarin keskustelupalsta saatu tulille, voidaan ryhtyä katsomaan tulevia kehityskohteita. Digiloikat ovat niin pitkiä ja niitä tulee tiuhaan tahtiin, ettei kellään ole varaa jäädä lepäämään laakereilla.

Digitalisoitumisen eteneminen on arkipäivää Stevecolla muutoinkin laajalla rintamalla. Sen tiimoilta on perustettu työryhmä, jossa edustettuina ovat eri toimintojen asiantuntijat. Samalla kun olemme päässeet sisäisessä viestinnässä ns. nekstille levelille, firman ulkoiset viestintäkanavat kiinnostavat ja keräävät seuraajia viikko viikolta enemmän. ”Yhtään ahtaustonnia ei ole somessa myyty” -lausahdus on jäänyt elävästi mieleeni ja todennäköisesti se on ihan totta. Sillä, että olemme firmana aktiivisia Facebookissa, Twitterissä, LinkedInissä, YouTubessa ja blogissamme, on kuitenkin merkitystä sekä yrityskuvan että työnantajakuvan kannalta. Ilman työyhteisön tukea ja osallistumista ei näiden viestintäkanavien kanssa puuhastelu onnistu mitenkään, etenkin kun hommaa pyöritetään norsunluutornista käsin ilman kristallipalloa. Siksi haluankin lausua kiitokset teille ihanille työkavereille, jotka kerrotte, kuvaatte, kysytte ja kyseenalaistatte asioita ja kaiken lisäksi reagoitte viestinnän avunhuutoihin!

S i s ä l ly s lu e t t e lo Pääkirjotus .................................... 2 Kolmossivun uutisia ..................... 3 Henkilöstöjuhla ............................ 4 Palvelusvuosipalkitut ................... 8 Ville Huovila ................................. 8 Kaikki blogipostaukset yksissä kansissa ........................... 9 Seuraatko jo Stevecon somekanavia? .............................. 9 Markku Kaplinin Stevecoura täyttää 30 vuotta ......................... 10 Stevekohtaiset ............................. 12 Kesäduuniblues 2018 .................. 14 Kesän saldo kuusi uutta nosturikuskia ...................... 18 Jokipuistosta Meriniemeen ......... 18 Näe, havainnoi ja keskity ........... 19 Treeniä, kisoja ja unelmia ...........20 Ykkönen kakkonen kolmonen kunnari .......................................... 21 Kesäkisan ratkaisu ja syyskisa .... 21 Vapari, tietosuoja ja seinäkalenteriasiaa ...................... 22 Historian havinaa ......................... 23 Ristikko ......................................... 24

Mukavaa syksyä! Elina

Kansikuva: Päivi Pajunen STEVECO-lehti on Steveco Oy:n henkilöstölehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuonna 2018. Julkaisija: Steveco Oy, Kirkkokatu 1, PL 44, 48101 KOTKA puhelin 05 23 231, faksi 05 232 3205 Osoitteenmuutokset ilmoitetaan palkkaosastolle

pääkirjoitus ELINA HARJAMA tiedottaja

2

Päätoimittaja: Elina Harjama

Internet: www.steveco.fi

Toimitusneuvosto: Laura Hasko Heli Hyttinen Anu Karnaattu Anni Koivula-Knutas Anne Leppänen Marja Lähteenoja Elina Pajunen Ari-Jussi Paronen Petri Rantala Eija Suntio Antti Sipola Teijo Töttö

Painopaikka: Painokotka Oy, Kotka Paperi: 100 g KymPrint Paperille on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki.


kolmossivun uutisia Kuvat: Niko Arola

Maerskin ensimmäinen iso Kotkassa oli Vayenga Maersk n Vayenga Maersk on yksi Maerskin tilaamista seitsemästä uudesta konttialuksesta, jotka operoivat Itämeren liikenteessä. Uudet alukset ovat 200 metriä pitkiä ja ne pystyvät kuljettamaan kontteja kerralla 3 600 TEU-yksikköä. Alusten syväys 11 metriä mahdollistaa niiden liikennöinnin sekä Kotkaan että Helsinkiin. Kasvanut aluskoko on asettanut omat haasteensa satamanostureille. Stevecon Kotkan konttiterminaalin nostureista neljään on tehty tänä vuonna puominpidennys. Tanskan lipun alla purjehtiva Vayenga Maersk kiinnittyi ensimmäisen kerran Kotkan konttiterminaalin laituriin maanantaiaamuna 27. elokuuta. Alus jatkoi matkaa sovitun aikataulun mukaisesti keskiviikkona 29. elokuuta.

Vetekin ja Lumperin

seuraaja juhli kolmekymppisiä

n Stevecon historian katsotaan alkavan vuodesta 1884, jolloin nuori skoonelainen merimies Jöns Bruhn ilmoitti maistraattiin harjoittavansa Kotkan satamassa ahtausliikettä. Laivojen lastaus hoidettiin noihin aikoihin siten, että laivaa vastaan soudettiin redille ja kipparin kanssa lyötiin urakasta kättä päälle. Bruhn näki siinä markkinaraon. Yksi merkittävistä merkkipaaluista ahtausyrityksen historiassa on vuosi 1988, jolloin Steveco Oy syntyi Oy Kotka Stevedoringin ja Hamina Oy:n fuusion seurauksena. Taustalla oli useiden alan yritysten sulautumisia

3

vuosien mittaan. Ihmisten mielissä vanhat firmat elävät edelleen ja niinpä Kotkassa puhutaan vieläkin Vetekistä ja Haminassa Lumperista. Vetekin ja Lumperin jälkeläisen Steveco-konsernin kolmekymppisiä juhlittiin oman väen kesken lauantaina 18. elokuuta Kantasataman vanhassa trukkihallissa. Juhla aloitettiin jakamalla palvelusvuosimuistamiset pyöreitä vuosikymmeniä yhtiötä palvelleille. Ruokailun jälkeen pistettiin bileet pystyyn. Musiikista vastasi Ella Tepponen & Lauri Yrjölä Bänd. Juhlista ja palkituista on joitakin kuvia seuraavilla sivuilla. Kunhan saamme kaikki kuvat valokuvaajalta, lisäämme niitä Pollariin kaikkien stevecolaisten nähtäväksi. -eh


HENKILÖSTÖJUHLA 2018

4

Kuvat: Vesa Hovi


5


HENKILÖSTÖJUHLA 2018 6


7


Palvelusvuosipalkitut 2018 Steveco Oy Seppo Hurtta Eeva Järvenkylä Aimo Kauhanen Veli-Matti Kouki Juha Lautala Reijo Murto Markku Piipponen Allan Pihl Jorma Puska Timo Rantavuo Pirjo Roimola Veijo Satama

Tero Pullinen Mikko Raki Kimmo Ristola Kimmo Seppä Joni-Jussi Silvast Markku Suolanen Marko Suortti Kati Tavast-Kelkka Tarmo Terkki Jarkko Ukkonen Kari Uusinarkaus Petri Vainio Ari Villikka Jarno Vinnikka Taina Virtanen Sanna Yletyinen

30 vuotta

10 vuotta

Jarmo Ahokas Marco Deleuw Jarmo Elomaa Tommi Hämäläinen Markku Kaplin Esa Kuivanen Veli-Pekka Mykkänen Jari Piilola Jouko Pyykkönen

Mika Borg Timi Huusari Janne Kiiski Timo Kyyrö Janne Tähti Jari Valjus Hannu Höijer Jouni Suominen

20 vuotta

Suomen Satamatekniikka Oy

40 vuotta

Teuvo Ahvonen Niklas Anckar Sami Auersalo Ari-Pekka Grönholm Katja Heikkarainen Jouni Hinkkanen Petri Holopainen Raimo Jalkanen Martti Kokkala Pekka Korjus Jukka-Pekka Korpela Marko Kupari Pauliina Lahti Markku Laitinen Sauli Lanki Pia Leino Anne Leppänen Tom Länsmans Saija Malm Jan Merivirta Petri Miettinen Mika Nieminen Jukka Nikkari Jyrki Penttilä Marko Pousi

Ville on kolmekymppinen stevecolainen

20 vuotta

Olen Ville Huovila, kolmekymppinen Logistiikkainsinööri. Olen aloittanut Stevecolla huhtikuussa silloin alkaneessa logistiikkapäällikön virassa. Asun toistaiseksi Espoossa, mutta Stevecon asemapaikkani on Kotkan pääkonttorissa. Olen elänyt lapsuuteni Haminassa ja suorittanut opintoni Kotkassa, joten Kymenlaakso on tuttua ja kotoisaa seutua. Logistiikkapäällikkönä vastaan kumipyörä- ja rautatiekuljetuksista ja varastointialihankinnasta. Vastuullani ovat sopimusneuvottelut ja sopimusten laadinta sekä toteutus alihankkijoiden kanssa. Tehtäviini kuuluu myös mainittujen asioiden kehittäminen, mikä onkin työelämässä ollut erityisen lähellä sydäntäni. Aiemmin olen urani varrella työskennellyt pääkaupunkiseudulla monipuolisesti aina liikenteenhoitajan tehtävistä myyntipäällikön toimeen useammassa logistiikka-alan yrityksessä. Toki olen ehtinyt työskennellä myös kerääjänä varastotyössä. Nyt koen kuitenkin olevani minulle parhaiten sopivassa työtehtävässä ja olenkin viihtynyt Stevecolla erinomaisesti. Steveco on hyvä työpaikka ja siellä on asiantuntevat ja mukavat työtoverit.

Antti Niemelä Vesa Paronen

Oy Saimaa Terminals Ab 40 vuotta Arto Sinikannas

30 vuotta Timo Martikainen Hannu Savolainen

20 vuotta

Vapaa-ajallani harrastan kesäkaudella melontaa ja meri onkin minulle tärkeä asia, jonka läheisyydessä koen voivani rentoutua. Kesäajan ulkopuolella harrastan sulkapalloa. Erityisen tärkeää minulle on myös musiikki ja harrastuksiini kuuluva valokuvaus.

Jarkko Finni

8


Kaikki blogipostaukset yksissä kansissa "Olen halunnut kirjoittaa satama- ja ahtausaiheisia pakinoita, vaikka en ole ahtaaja. Mutta olen ahtaajan poika. Meitä ahtaajien poikia ja tyttöjä on näissä satamakaupungeissa paljon. Ja paljon on mennyt suureen maailmaan menestymään. Kaikki me olemme lapsuutemme leivästä ikuisesti kiitollisia noille hiilen mustaamille työnsankareille. Heille, jotka joskus ehkä karkeasta käytöksestään huolimatta olivat perheidensä elättäjiä. Ja siinä samalla pitivät satamakaupunkeja pystyssä. Satama ei ole romantiikkaa, työläisromantiikka se voi olla. Kovat äijät kovissa hommissa. Kiitos heille, kiitos omalle isälle." Jari Nenosen – ahtaajan pojan tuorein kirja, pakinakokoelma Ahtaajan poika julkaistiin syyskuun alussa. Edellä oleva on poimintoja kirjan takakansitekstistä. Stevecon blogi näki päivänvalon kesällä 2013. Jari Nenonen on kirjoittanut Ah-

taajan poika -pakinoita lähes koko blogin historian ajan. Joskus pakina on sivunnut kovin ohuesti satamamiljöötä, mutta useammin se on ollut joko entisten aikojen muistelua tai elänyt nykyhetkessä. Esimerkiksi viime vuoden lopulla Stevecolla voimaan astunut kypäränkäyttövelvoite innoitti pakinoitsijan kirjoittamaan otsikolla Eka pakina kypärä päässä. Stevecon blogi muutti juhannuksen jälkeen tänä vuonna uuteen osoitteeseen eli www. steveco.fi -sivujen yhteyteen (Ajankohtaista -> Blogi), eivätkä aiempien vuosien Ahtaajan poika -pakinat ole enää blogin kautta luettavissa. Siksipä Jari Nenosen julkaisema kokoelma teksteistään osuu mitä otollisimpaan ajankohtaan: siellä ne ovat kirjassa kaikki yksissä kansissa! Ahtaajan poika -kirja on myynnissä Haminan ja Kotkan Suomalaisessa Kirjakaupassa 20 euron hintaan. -eh

Ahtaaja ja poika, Aate ja Jari Nenonen 1950-luvulla.

?

Seuraatko jo Stevecon somekanavia

Steveco on siitä harvinainen alan toimija, että se näkyy sosiaalisessa mediassa monella tavalla. Firmalla on Twitter-, LinkedIn-, YouTube- ja Instagram-tilit ja Facebookissa sekä julkinen firman virallinen sivu että suljettu Stevecolaiset-ryhmä. Blogia on pyöritetty vuodesta 2013 ja noilla muilla kanavilla on aktivoiduttu vähitellen sen jälkeen. Stevecon virallista Facebook-sivua pitäisi päästä kurkistamaan, vaikka itsellä ei omaa profiilia olisikaan. Stevecolaiset-ryhmä on tarkoitettu vain työsuhteessa oleville. Facebook StevecoGroup Twitter @StevecoOy Instagram steveco_oy Youtube Steveco Oy Stevecon blogi löytyy nyt www.steveco.fi -sivujen yhteydestä. Pollariin pääsee www-sivujen kautta (Toimintaohjeet -> Stevecolaiset). Omilla laitteilla Pollariin pääsy edellyttää kirjatumista henkilökohtaisilla tunnuksilla.

9


stevecolainen

Markku Kaplin ei kadu 30 vuotta sitten tekemäänsä päätöstä lähteä Virolahden kunnan palveluksesta satamaan töihin.

10


– Hyvä työnantaja Steveco on ollut ja jo se on iso asia, että palkka on aina tullut ajallaan tilille. Joka paikassa se ei ole itsestäänselvyys, sanoo Markku Kaplin, jonka ura Stevecolla täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Oppisopimuskurssilta Haminan kautta Hietaseen

Markku Kaplinin Stevecoura täyttää 30 vuotta Kaplin aloitti 3.10.1988 oppisopimuskurssin Kotkassa Ankkuria vastapäätä olevan, Huvikummuksikin kutsutun talon kivijalassa.   – Kurssi oli ensimmäinen Kotkan ja Haminan yhteinen. Kävin Raimo Grönroosin haastattelussa Haminassa ja opettajana meillä oli mm. Sinikannaksen Arto. Harjoittelimme Hietasessa, Kantasatamassa ja Haminassa. Kun kurssi 1990 päättyi, minut vakinaistettiin Haminaan.   – Kun toiminta Haminassa loppui, tulin ensin Kantasatamaan ja sieltä siirryttiin sitten Hietaseen. Kotkassa oli tuttuja kavereita jo ennestään kurssin ajalta ja se porukka, mikä meitä siirtyi Haminasta, on täällä hitsautunut hyvin yhteen. Aika harmaata porukkaahan me aletaan jo kaikki olla, Kaplin nauraa ja huomauttaa, että kotkalaiset ottivat heidät alusta alkaen hyvin vastaan.

Oppisopimuskurssi numero 19 oli ensimmäinen stevecolainen, Kotkan ja Haminan yhteinen kurssi. Kuva vuoden 1990 Steveco-lehdestä.

Verrattuna aikaan 30 vuotta sitten Kaplinin mukaan työ on nyt monipuolisempaa. – Irtokuormat olivat siihen aikaan isoja ja jos keskiviikkona kiinnitti rullia ruumassa, tiesi tekevänsä sitä samaa perjantainakin. Välillä lastattiin taakkoja yläkautta lastattaviin laivoihin ja välillä oltiin joissain muissa hommissa. Huru-ukkous ei kiinnosta aamu-unista – Lukkia ja pukkia en aja, mutta periaatteessa kaikkia muita koneita. Loma-aikana on paljon nosturiajoa. Yökeikkoja teen välillä. Meillä on aika pieni porukka, joka tekee ylitöitä, Kaplin kertoo nykyisistä tekemisistään. Vaikka ikää hänellä olisi jo tarpeeksi, ajatus huru-ukkojen pelkistä aamuvuoroista ei innosta. – Olen niin aamu-uninen.   – 90-luvulla konekalusto uusiutui ja peruskunnostuksen jälkeen ne koneet ovat olleet hyviä ajaa. Nyt on tullut muutamia uusia koneita, mutta ne uudemmat taitavat olla jo liian hienoja ja hankalammin korjattavia.  Kaplinilla on kokemusta myös sähkötrukista, jollainen Hietasessa oli testattavana. – Jonkun verran ehdin mättää sillä rullia. Periaatteessa samanlaista se oli kuin tavallisellakin trukilla. On hyvä asia, että työkoneita kehitetään.  Ennen hakeutumista ahtaajan oppisopimuskurssille Kaplin oli pari vuotta virolahtelaisessa Hallikaisen rautakaupassa varastomiehenä ja autokuskina ja toiset pari vuotta Virolahden kunnalla.   – Kävin ammattikoulussa raksapuolen ja kunnalla olinkin niissä töissä kunnostamassa kunnan kiinteistöjä. Kaverit

11

niiltä ajoilta alkavat nyt jäädä eläkkeelle. Kyllähän ne vähän hulluna pitivät, kun vakinaisesta hommasta aikanaan lähdin kurssille satamaan.   – Sitä ratkaisua en ole yhtään katunut, Kaplin toteaa nyt 30 vuotta myöhemmin. Kotona on kaikenlaista harrastamista  Kaplinit asuvat Virojoella Markun kotitilalla, jonne he rakensivat vuonna 1992 oman talon. Vanhemmat Kaplinit asuvat samassa pihapiirissä. Lapsista Riku asuu vielä kotona, mutta sairaanhoitajaksi opiskeleva Iisa on muuttanut äitinsä kotitaloon Haminaan. Taru Borgman-Kaplinilla on oma yritys Haminassa.   – Metsät ja pellot nyt itsellä. Parhaana aikana meillä oli kaksi hevosta, mutta nyt vain yksi. Omassa lapsuudessani meillä ei ollut hevosta, mutta Iisa kävi ratsastamassa ja siinä sitten kävi niin, että meille tuli ensin yksi ja sitten toinen hevonen. Harrastuspohjalla mennään eli ajelen sillä vain huvikseni. Kerran saivat usutettua minut hevosen selkään ja sen jälkeen olen silloin tällöin ratsastanutkin. Hevosen lisäksi Kaplinin huushollissa pyörii kolme koiraa: kaksi seropia ja puolivuotias toimelias sakemanni. – Aina saa arpaa lyödä, mitä päivän aikana on tapahtunut.  Ehtiikö palkkatyön, kotitilan metsän ja peltojen sekä hevosen ja koirien kanssa touhuamisen lisäksi tehdä enää muuta? – Kotona on kyllä kaikenlaista harrastamista, mutta ajelen myös jonkun verran moottoripyörällä. Ei mitään yön yli retkiä kuitenkaan. -eh


stevekohtaiset

Sellupaalien käsittelyä draaman keinoin n Merikapteeni Carl-Gustav Walldén järjesti viime ja toissa vuonna Kotkassa SM-titteliin oikeuttavat kisat sellupaalien väännössä. Satamatekniikan leivissä asentajana työskentelevä Mika Mantere on hoitanut molemmat kisat nimiinsä. Tänä vuonna mestarin otteita päästiin seuraamaan heinäkuun alussa järjestetyssä tapahtumassa. Tapahtuma vei katsojan vuoteen 1949. Esityksessä 200 kilon sellupaalit – varta vasten näitä sellukeikkoja varten valmistetut – siirrettiin manuaalisesti rautatievaunusta rekonstruoituun laivan lastiruumaan. Sellupaaleja väännettiin käsivoimin aina 1970-luvun puoliväliin asti, jolloin trukit tulivat korvaamaan manuaalisen sellupaalien käsittelyn. Tapahtumassa nähtiin myös, miten trukit syrjäyttivät manuaalisen sellupaalien käsittelyn. Trukin puikoissa nähtiin Jari Laakso Hietasesta. -eh

Sellupaalien ahtausesityksessä näytettiin, miten 200-kiloiset sellupaalit siirrettiin rautatievaunusta rekonstruoituun laivan lastiruumaan.

12

Mika Mantere on voittanut sellunväännön SM-tittelin kahdesti. Tänä vuonna ei kisattu, mutta mestarin taitoja päästiin seuraamaan sellupaalien ahtausesityksessä Kotkan Kantasatamassa.


Mestarit areenalla n Hamina Tattoon marssishown kutsuvierasnäytöksen konkarit osasivat toki odottaa vetomestareita Bastionin areenalle musiikin tauottua, mutta paikalla oli iso joukko ensikertalaisia, joille satamatyökoneiden läsnäolo oli yllätys. Ruoka- ja juomatarjoilun tuomisesta konevoimalla estradille on muodostunut perinne. Lähes yhtä perinteikästä oli, että Christer Harden ja Ari Mäenpää olivat vetomestareiden puikoissa. Kavereilla ovat kuviot hyvin tiedossa, mutta ainahan sielä joitakin pieniä jänitysmomentteja on ilmassa. Tällä kertaa lähinnä aiempaa kapeammat väylät olivat haasteellisia. Pyysimme upousista www- ja intrasivuistamme palautetta ja porkkanana luvattiin arpoa kasa lippuja Tattoon kutsuvietrasnäytökseen. Kaikki palaute on kirjattu muistiin ja kehitysehdotukset menevät myöhemmin järjestelmätoimittajalle fundeerattavaksi. Osallistumisaktiivisuus suorastaan pökerrytti viestintäosaston koko henkilöstön: kiitos! -eh

13


Mussalo

Tänä kesänä meillä oli 10

kesäjunioria

Kuvat ja haastattelut: Miika Silvo ja Samuli Leppänen

Enni Grön, 15, Vantaa, opiskelee rakennusalaa Aaro Manninen, 16, Kotka, Lyseon lukio Ennin ja Aaron työllistämisestä Mussalon konttiterminaalissa vastasivat Niko Arola, Auli Nyman ja Sauli Lanki. Tekemistä riitti mm. toimintakeskuksen parkkipaikan parkkiruutujen maalaamisessa ja sähkötolppien numeroinnissa. Haastatteluun Löde toi nuoret palopostien tarkastuskierrokselta.   Molemmat sanoivat viihtyneensä hyvin ja työkaverit Mussalossa olivat mukavia. – Kesätyöstä jäi hyvät fiilikset, on ollut hauskaa.

n Enni Grön

Kesäjuniorijoukon työllistäminen kahdeksi viikoksi ei ole homma, joka hoituu tuosta vaan muun työn ohessa. Se vaatii suunnittelua, omien töiden järjestelyä ja ennen kaikkea työkavereita, jotka ottavat tarvittaessa tilanteen haltuun. Kahden aiemman kesän kokemukset ovat kuitenkin olleet niin myönteisiä, ettei Stevecolla tänäkään vuonna epäröity, kun Tutustu Stevecoon ja tienaa -ajatus nostettiin esiin. 15-17-vuotiaille nuorille suunnattuun kahden viikon kesätyöhön tuli runsaasti hakemuksia, tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Kesätyöilmoituksessa pyydettiin liittämään erillinen työhakemus tai cv netissä täytettävään hakemukseen. Tämä oli livahtanut harmillisen monelta ohi silmien. Ihan perusasia työnhaussa on tehdä mitä ilmoituksessa pyydetään.  Työpaikat täytettiin arpomalla. Olikin aikamoinen yllätys, kun starttitilaisuudessa kysyttiin, kuinka monella on joku lähiomainen Stevecolla töissä: kahta nuorta lukuun ottamatta muut nostivat kätensä.

KesÄduuniblues

; 2018 14

n aaro manninen


Hietanen

n luukas ristola

Perttu Villinger, 16, Kotka, opiskelee metallialaa Luukas Ristola, 16, Kotka, Lyseon lukio Emma Vekkilä, 16, Kotka, Karhulan lukio Joel Mäntynen, 16, Kotka, Lyseon lukio Jere Liiri, 17, Kotka, opiskelee LVI-alaa Eetu Karppinen, 16, Espoo, Lyseon lukio Hietasen kuusikko oli pariviikkoisensa kiinteistöosaston leivissä Heikki Sirénin työllistäminä. Nuoriso kertoivat työtehtäviensä olleen mm. pahvilaatikoiden kantamista, pöytien purkamista, maalausta ja ylimääräisten romppeiden roudaamista roskalavalle. – Urakkahommia, sanoi Joel.  Nuoret kertoivat työrupeamasta jääneen hyvät fiilikset ja työkaverit olivat mukavia. Työnteko Stevecolla maistuisi jatkossakin Eetua lukuun ottamatta. – Ei ole mun juttu, hän totesi. Jere puolestaan oli kiinnostunut ahtaajan töistä ja Joel ei olisi pannut pahakseen, jos osan töistä voisi tehdä istuen.

n jere liiri

n emma vekkilä

n eetu karppinen

n perttu villinger

n joel mäntynen

15


Kipparinkulma

n Samuli Leppänen

n Miika Silvo

Samuli Leppänen, 17, Hamina, opiskelee ICT-asentajaksi Miika Silvo, 17, Hamina, opiskelee datanomiksi

Samuli ja Miika pestattiin Stevecon viestintäosastolle tuottamaan kuva- ja videomateriaalia. Poikia kierrätettiin Mussalossa, Hietasessa ja Vuosaaressa ja mahtuipa kaksiviikkoineen Stevecon eläkeläisten kesäretki ja kuvauskeikka firman asiakkaille järjestettyyn golfkisaan.   – Pääasiassa kuvailimme ja teimme koosteita. Aluksi videoiden tekeminen ei napannut, mutta siihen tottui, Miika kertoi.   Molemmat pojat vakuuttivat, ettei tekemisestä ollut puutetta ja fiilikset sekä töissä ollessa että sen jälkeen olivat hyvät. – Meidät huomioitiin hyvin ja työkaverit olivat huippuja. Tylsää ei ollut.   Miika ja Samuli kiipesivät Mussalossa lukkien kyytiin ja sekä siellä että Vuosaaressa myös nosturien kopit tulivat tutuiksi. Tässä kohtaa tärkeässä roolissa olivat työsuojeluvaltuutetut Jari Olli ja Tero Kuusela Kotkassa ja Ari Paronen Vuosaaressa sekä tietysti pojat kyytiin ottaneet lukkien ja nosturien kuljettajat.

KesÄduuniblues

Pääkonttorin eri osastoilla muistellaan Samulia ja Miikaa pitkään lämmöllä. He huolehtivat printterien läheisyyteen kunnon varastot kopiopaperia ja järjestivät huolintaan metri tolkulla kaappitilaa viemällä mappeja arkistoon.   – Ehkäpä, vastasi Samuli kysymykseen, voisiko hän kuvitella itsensä töissä Stevecolla joskus myöhemmin.

; 2018 16

Miika oli samoilla linjoilla: – Täysiikäisenä olisin ehkä mieluiten satamaalueella töissä.   Miikan ja Samulin videoita on katsottavissa Stevecon YouTube-kanavalla. He tekivät mm. jokaisesta työpäivästään videoraportin.


KesÄduuniblues

; 2018

Kersantti Emppu

löysi kiinnostavan alan

Emilia Etholén arveli saaneensa kesätyöstään mukaansa paljon eväitä tulevan lukuvuoden opiskeluihin.

– Huolinnasta en tiennyt etukäteen juuri mitään eli kaikki, mitä kesän aikana olen oppinut, on ollut uutta. Logistiikasta ja kuljetuksista Venäjälle minulla on ollut kaksi kurssia ja niillä puhuttiin TIRreistä ja vastaavista, mutta yhtään TIRriä en kesän aikana täyttänyt. Toki ne kurssit vähän avasivat alaa ennakkoon, kertoi Emilia Etholén lopetellessaan kesätyötään Steveco Logisticsin transitossa.

– Ensimmäinen vuosi oli tiukka ja hyvin opiskelukeskeinen, mutta nyt on löysempi vuosi edessä, en ota niin rankasti kursseja. Emilia kirjoitti ylioppilaaksi 2015 Haminan lukiosta ja aloitti kesän saapumiserässä varusmiespalveluksen kuljetuskomppaniassa Haminassa.   – Meitä oli seitsemän naista, mutta Vekaranjärvellä AUKissa tuvassa oli 15 naista ja se oli aika kamalaa, Emilia nauroi. Hän harkitsi hetken sotilasuraa, totesi sen itselleen ehkä epäsopivaksi ja siirtyi siviiliin kersanttina.

Viikonlopun mittaisen loman jälkeen Emilialla alkoivat toisen vuoden opinnot Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, jossa hän opiskelee liiketalouden logistiikkaa. Jossain parin vuoden päässä siintelee tradenomin tutkinto.

Varavaihtoehto osoittautui kiinnostavaksi – Minusta piti tulla liikunnanopettaja ja hain kouluun monta kertaa, mutta en päässyt varasijaa pidemmälle. Lopulta ajattelin, ettei tästä tule nyt yhtään

17

mitään ja täytyy löytää toinen ala. Hain XAMKiin ja pääsin. Oli onni onnettomuudessa, että ala on näin kiinnostava ja innostava opiskella.  Emilia pelasi juniori-ikäisenä lentopalloa Haminan Arsissa. Harrastus jatkuu taas, minkä lisäksi Emilia kertoi tekevänsä aika paljon käsitöitä. – Neulon, virkkaan, ompelen, naulaan ja sahaan. Torstaina naputtelin yhden puutarhalaatikon lentispelien jälkeen.  Haminan Stevecolla aikanaan töissä olleet muistavat varmasti Emilian äidin Kirsin. Hänelle kuuluu kuulemma oikein hyvää: kotipalveluyrityksellä riittää töitä vaikka kuinka. -eh


Kuvat: Samuli Leppänen ja Miika Silvo

Markku Kasperin näyttökoe alkoi palaverilla, jossa olivat läsnä työsuojeluvaltuutettu Jari Olli sekä lehtori Jouni Ropponen Ekamilta.

Kesän saldo kuusi uutta

nosturikuskia

n Kesäkuun seitsemäs oli Markku Kasperin työuralla yksi merkkipaalu. Jouni Ropponen Ekamilta oli saapunut Mussalon konttiterminaalin arvioimaan ja vastaanottamaan Kasperin satamanosturin kuljettajan näyttökokeen. Läpihän se meni heittämällä samoin kuin kolmen muun Kotkan ja kahden Helsingin ahtaajan nosturinäytöt tänä kesänä.

Jokipuistosta Meriniemeen Tämä vuosi on se joka toinen, jolloin Stevecon eläkeläiset lähtivät yhdessä kesäretkelle. Tällä kertaa iloinen joukko nousi kahden Viklan kyytiin Karhulan Jokipuistossa, josta matka taittui ohi Hietasen sataman Meriniemeen. Meriniemessä tarjottiin lohikeittoa särpimineen sekä harmonikkamusiikkia Mika Huusarin soittamana.

Ennen kuin näyttökokeen pääsee suorittamaan, takana on 120 tuntia eli kolme työviikkoa perehtymistä ja harjoittelua. Perehtyminen alkaa yleisillä työhön ja turvallisuuteen liittyviin ohjeistuksiin sekä nosturin rakenteeseen ja laitteisiin tutustumisella. Simulaatiotreenien jälkeen on aika siirtyä oikeaan ympäristöön ensin kokeneen nosturinkuljettajan opastuksella ja lopulta yksin niin, että työtä valvotaan laiturilta käsin.   Markku Kasper kertoi aloittaneensa oman koulutuksensa huhtikuun puolivälin jälkeen.

Kesäjuniorit tutustuivat nosturityöskentelyyn sekä maasta että ylhäältä nosturin hytistä käsin. Kuvat: Samuli Leppänen ja Miika Silvo

18


Näe, havainnoi ja keskity teemana satamien työturvallisuuspäivänä 1.10.2018

Näkyvät ja suojaavat työasut, parantuneet työolosuhteet, riskien kartoittaminen, työtapaturmista ja läheltä piti -tilanteista opiksi ottaminen sekä työkoneiden kehittynyt tekniikka ovat vuosikymmenten aikana parantaneet oleellisesti satamatyön turvallisuut-

ta. Mikään yksittäinen toimenpide tai ohjeistus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jokainen ihminen on loppujen lopuksi itse vastuussa turvallisuudestaan. Maailma kuitenkin muuttuu ja tuo työturvallisuuteenkin uusia haasteita.

huomioi sataman liikenne

näe, havainnoi, keSkity

Kännykän navigaattoria ei tarvita satama-alueella liikkuessa, eikä kokoaikainen ajantasainen tieto kavereiden tai koko maailman kuulumisista ole välttämätöntä, mutta silti pelottavan usein näkee, miten ihmisten katse on kiinnittynyt kädessä olevaan älypuhelimeen. Somekanavia tai uutisia selatessa ei ole täysin tietoinen, mitä ympärillä tapahtuu. Koska koneenkuljettajien on vaikea nähdä jalkaisin liikkuvia työtovereitaan, vastuu tarkkailla oman kulkureitin ja työpisteen turvallisuutta on jokaisella itsellään. Yhtä lailla kaikkien satamaalueella liikkuvien turvallisuuden vuoksi matkapuhelinta tai muuta mobiililaitetta ei tule käyttää liikkuvassa työkoneessa. Tämän syksyn työturvallisuuspäivän teemaksi onkin valikoitunut erittäin ajankohtainen teema Näe, havainnoi ja keskity. Satamien työturvallisuuspäivää vietetään 1. lokakuuta 2018 kaikissa Suomen satamissa.

StyöturvalliSuuSpäivä ata m i e n satamaoperaattorit

yhteiStyökumppanit suomen satamaliitto ry auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto akt ry ammattiliitto PRo

19

Stevecolla työturvallisuuspäivään osallistutaan kuten viime vuonnakin. Toimitusjohtaja Henri Kuitunen, henkilöstöjohtaja Rauli Pohjola ja turvallisuuspäällikkö Arto Kauppila kiertävät päivän aikana tuotantoyksiköissä. Jalkautuminen tuotantoyksiköihin alkaa aamulla Vuosaaresta, josta matka jatkuu Mussalon ja Haminan kautta Hietaseen. Turvallisuuspäälliköt vetävät turvavartit yksiköissä työvuorojen alussa ja pääkonttorilla on oma tapahtumansa aamupäivällä. -eh


Treeniä, kisoja ja unelmia ruskuntokauteen olivat myös alueellisen maajoukkueen leirit Pajulahdessa. Peruskuntokauden jälkeiseen hallikauteen (tammi - helmikuu) lähdettiin valmentajan ohjeiden mukaan maltillisesti vaan parantelemaan omia ennätyksiä. Hallissa juokseminen onkin ihan oma taito sekin. On kallistettuja kaarteita ja muita ihmeellisyyksiä mitä ulkoradoilla ei ole. Mutta ihan mukavasti juoksija ennätyksiä saikin parannettua matkoilla 60 m, 800 m, 1500 m ja 3000 m. Nopeuttakin yritetään ylläpitää, vaikka kestävyysjuoksija tai paremminkin keskimatkojen juoksija onkin kyseessä. Hallikausi päättyi Kuortaneella nuorten SM-hallikisoihin mailerimatkoilla 800 m ja 1500 m.

n Omien ennätysten rikkominen sekä tasaisesti kehittyminen kohti aikuisten kisoja. Siinä tämän kauden teemat ja tavoitteet. Harjoittelu aloitettiin lokakuussa peruskuntokaudella. Peruskuntokauden aikana maantie ja kuntoradat tulevat tutuiksi. Mutta tuntuipa olevan motivaatio kohdillaan, sen verran innokkaasti ja usein lenkkarin nauhat sidottiin. Suomen ilmasto ei ole ihan optimaalinen kestävyysjuoksun harjoitteluun, mutta ei muuta kuin kilometrejä mittariin vaan! Peruskuntokaudella tällaiselle uransa alussa olevalle juoksijalle kilometrejä tulee n. 40-80 / vko. Onneksi edes kaksi kertaa viikossa juoksijat pääsevät harjoittelemaan Ruonalan halliin kiertävälle radalle, siellä ei tossu luista... Ja erittäin tärkeä osatekijä on myöskin Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian aamutreenit. Pienenä bonuksena pe-

Viikon huilitauon jälkeen (joka on muuten todella pitkä aika päivittäin harjoittelemaan tottuneelle), jatkettiin taas peruskunnon kehitystä. Ajatuksissa olivat jo maantie- ja maastokilpailut huhti -toukokuussa. Maantiekisat aloitettiin legendaarisella Metsäkylän Munahölkällä, joka järjestetään aina pääsiäisen aikaan. Tämä nuori juoksija ei siellä koskaan ole ollut kisaamassa, eli ei yhtään tiedetty mitä odottaa! Ilman mitään paineita ja odotuksia kisa menikin hienosti, lumisateessa ja liukkaalla alustalla. Juoksu oli helppoa ja rennon näköistä, tämähän näyttää hyvältä.... Myöskin toinen perinteinen kisa Suijankosken juoksu Liikkalassa, otettiin ohjelmaan ja hyvällä menestyksellä sekin, edelleen ollaan harjoittelussa oikealla tiellä! Kiitos siitä kuuluu valmentajalle, joka joutuu usein myös hillitsemään nuoren miehen intoa. Malttia, malttia... siinä valmentajan lempilausahdus! Toukokuun alussa olikin sitten jo SMmaastojuoksujen aika. Viime vuoden toukokuussa samaisissa kisoissa tiukan rypistyksen jälkeen 8. sija oli todellinen yllätys, lähtöviivalla kun noissa kisoissa on yleensä n. 80 juoksijaa. Tänä vuonna sitä sijaa tietysti lähdettiin ainakin puolustamaan tai parhaassa tapauksessa parantamaan. Sijoitus oli lopulta sama 8., mutta ajallisesti päästiin taas hiukan lähemmäs kärkeä. Viimeinkin ollaan päästy ratakauden alkuun toukokuun loppupuolelle. Näitä ratakisoja vartenhan harjoittelu on suunniteltu, päästäkää juoksija irti!! Kesäkuun kohokohtina Youth Athletic Games Espoon Leppävaarassa sekä kestävyysjuoksukarnevaalit Jämsässä. Ihan

20

Teksti: Kirsi Putkinen Kuva: Riku Lehtinen

pienet kisat eivät olleetkaan kyseessä, esim. YAG:ssa 1670 urheilijaa… kuka sanoi, että yleisurheilu olisi jäänyt joukkuelajien varjoon? Ei todellakaan ole, tervetuloa katsomaan. Kestävyysjuoksukarnevaalien erikoisuus on se, että kisatilanteessa kaikki ikärajoitteet poistetaan eli saman tasoiset juoksijat kilpailevat samassa erässä, olkoon sitten kyseessä 15 v. tai 35 v. juoksija. Erittäin hyvä ja kannustava systeemi! Näissä kisoissa tehdään usein kauden parhaita tuloksia. Ja Suomen aikuiset huiput ovat usein myöskin paikalla. Hyvät tulokset 3000 m ja 1500 m kisoista tulivatkin, mutta ei vielä.. ei vielä… Heinäkuun alussa olikin sitten ihan huippuviikko, ennätykset uusiksi viikon sisään kolmella eri matkalla! Huh, huh… ollaanko liian aikaisessa… SM-kisoihin kuukausi aikaa? Nyt tarvitaan valmentajan näkemystä, kokemusta ja taitoa. Nyt kun SM-kisat ovat juuri päättyneet, voi sanoa, että näkemystä, kokemusta ja taitoa on… yli 20 vuoden valmennuskokemus näkyy! Toki näkyy myöskin juoksijan oma motivaatio ja nöyrä työnteko. Oma ennätys parani 3000 m kisassa reilusti ja sijoitus myöskin paras koskaan SM-kisoissa saavutettu, eli 4. Voidaan olla siis tyytyväisiä, hetken aikaa. Mutta työ jatkuu, ja kisojakin vielä tulossa elokuussa sekä mahdollisesti SM-viestit syyskuun alussa. Yleisurheilijan, tässä tapauksessa juoksijan, kausi on pitkä. Kisoja löytyisi jokaiselle kuukaudelle vuodesta, mutta välillä täytyy myös treenata sekä ladata niitä akkuja! Onhan se aikamoinen systeemi, mikä pitää hallita, että kehitys jatkuu

Urheilija: Niko Putkinen 17 v. Karhulan Katajaiset harjoitusvuosia 3 v. Valmentaja: Eero Partanen

Kiitos Stevecolle Nikon tukemisesta!


” n i a v ” i n e kaa m . a t t o u ta vKonttiterminaalit menivät ristiin

t e n n e k a r n Ensi P . t e s i o t Ykkönen kakkonen n e sitt kolmonen kunnari… v o r a v n a a d i vo h n u K . a j e r a fa o p u t t a l i i v on t a a s a t s l a p u l n a a m o s t a k Syyskisassa etsitään sanaa Digiloikat ov n i i t h a t haan ä ä p e l jäädä

n Haminan Palloilijoiden C-ikäisten eli alle 16-vuotiaiden tyttöjen pesiskesä oli vilkas ja pelejä riitti. Joukkueen kalenterissa oli omien SM-karsintasarjan sekä lopputurnauksen lisäksi B-ikäisten Superpesisotteluja ja naisten Suomisarjapelejä.

Marko Pasin ja Janne Bertlingin luotsaaman joukkueen päätavoite oli Seinäjoella heinä-elokuun vaihteessa pelattu Suurleiri. HP:n paikasta leirin kilpasarjassa ei ollut vähäisintäkään epäilystä, sillä tytöt voittivat oman SM-karsintalohkonsa.   Valtakunnallinen pesäpalloleiri Seinäjoella sai komean päätöksen kun HP:n C-tytöt nappasivat tiukan taistelun jälkeen ympyräkaupunkiin SM-hopeaa. Mestaruuden voitti Rauman Fera.

Konttiterminaalien kuvat olivat kevään lehden kuvatunnistustehtävän kompastuskivi, mikä ei ole ihmekään. Lukit on kuvattu Vuosaaressa ja nonstopfillarit Mussalossa. Viime vuoden kesäjuniorit olivat juuri huoltaneet ja asettaneet fillarit komeaan riviin. Mahtavatkohan olla yhtä ojennuksessa nyt? Kolmas kuva oli helpoin eli Hietasen oli jokainen merkinnyt kuponkiinsa oikeaan kohtaan. Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia: Jukka Nikkari, Kotka Krista Rokka, kotka Kauko Silvennoinen, Kotka

Steveco tukee HP:n C-tyttöjen pesisuraa ja onnittelee loistavasti sujuneesta kaudesta!

Missähän jutussa tällainen sana piileksii? Lähetä vastauksesi joko oheisella kupongilla Steveco-lehden toimitukseen (Steveco Oy, Steveco-lehti, PL 44, 48101 Kotka), sähköpostitse elina.harjama@steveco.fi tai Pollarin sähköisellä lomakkeella. Vastauksien palautus viimeistään 31.10.2018. Osallistuneiden kesken arvotaan Steveco-tuotepalkintoja.

Nimi:

Yhteystiedot:

21

Etsittävä sana löytyi sivulta:


vapar i

n Vaparin palvelut

Pollarissa

Kaikki Vaparin palvelut ja palveluiden käytön pelisäännöt löytyvät Pollarista hakemalla infopankista Vapaa-aika. Palveluita päivitetään pitkin vuotta eli sivuilla kannattaa piipahtaa useamminkin. Palautetta ja uusia ideoita voi esittää joko suoraan Vaparin jäsenille tai Pollarin sähköisellä lomakkeella (Infopankki/ Ota yhteyttä)

Tietosuoja Steveco-konsernissA Euroopan unionin tietosuojalainsäädäntö on uudistunut ja uusi tietosuoja-asetus tuli sovellettavaksi 25.5.2018. Huolehdimme Stevecolla tietosuojasta osana kaikkea toimintaamme. Käsittelemme henkilötietoja lainsäädännön edellytysten mukaisesti. Steveco-henkilöstölehden postitusta varten henkilöstön ja eläkeläisten yhteystiedot otetaan konsernin HR-järjestelmästä. Lisäksi lehden postitusrekisterissä on joukko sidosryhmien ja yhteistyökumppaneidemme edustajia. Osoitetiedot lähetetään salatulla sähköpostiyhteydellä kirjapainon kautta postitusfirmalle. Postitusfirma säilyttää osoitteistoa kaksi viikkoa, jonka jälkeen se hävitetään. Jos haluat tarkempia tietoja tietosuojastamme, ota yhteyttä tietosuoja@steveco.fi.

n Korista katsomaan Steveco-konsernin työntekijät saavat KTP-Basketin runkosarjan korisotteluista Steveco Areenalla kolmen euron alennuksen ja kausikorteista 90 euron alennuksen (normaalihinta 350€). Edun saa näyttämällä henkilökuntakorttia oston yhteydessä (yksi lippu/kortti). Kausikortteja voi ostaa Sportia Ri-Pe Sportista Kauppakeskus Pasaatista.  Korisliiga alkaa KTP-Basketin osalta kotiottelulla Kouvoja vastaan keskiviikkona 10. lokakuuta.

Seinäkalenteriasiaa eläkeläisille! n Kuluvan vuoden seinäkalenterimme saavutti valtavan suosion ja ne loppuivat kesken jo ennen vuoden vaihdetta. Koska saimme kalenterin kuvituksesta myös historiallisen paljon myönteistä palautetta, päätimme jatkaa samalla linjalla eli myös vuoden 2019 kalenterin kuvituksena ovat stevecolaisten lemmikit. Jos haluat Stevecon vuoden 2019 kalenterin seinällesi, ilmoittaisitko siitä syyskuun loppuun mennessä aulapalveluumme. Postitamme kalenterin vain sen tilanneille.

n Stevecon

Eläkeläistemme osoitteenmuutokset eivät tule automaattisesti minkään järjestelmän kautta Stevecolle. Pyydämme ilmoittamaan niistä samoin kuin poisnukkumisista aulapalveluumme.

järjestetään elokuvateatteri Kinopalatsissa sunnuntaina 18.11. Esitettävä elokuva on Grinch. Tarkemmat tiedot ja ohjeet myöhemmin sisäisillä kanavilla.

Yhteystiedot: Steveco Oy, PL 44, 48101 Kotka

lasten pikkujoulu

n Kevätkauden

Levi-viikot

tulevat hakuun syyskuun loppupuoliskolla.

aulapalvelu p. 05 23 231 steveco.vaihde@steveco.fi Silkkikanat Tero ja Tyyne olivat tämän vuoden kalenterin ehdoton suosikkikaksikko. Yleisön pyynnöstä pariskunta pääsee myös ensi vuoden kalenteriin. Kuva: Marko Roivainen/ Minna Rissanen

.

22


jotain vielä pienillä hienosäädöillä parannetaan   - uuden tietojärjestelmän käyttöönotossa on ollut odotettua suurempia alkuvaikeuksia   - ahtaustoiminnassa eivät kaikki uuden yhtiön suomat vahvuudet ole käytössä   - jos arvio annetaan yhdellä sanalla, niin arvosanani on tyydyttävä

Historian h av i n aa

1980

Stevecon kolmekymppisten kunnaksi historia havisee nyt vuoden 1988 Steveco-lehden sivuilla.  Toimitusjohtaja Juhani Forss arvioi Hamina Oy:n ja Oy Kotka Stevedoringin toimintojen yhdistämisen ensimmäisiä kuukausia seuraavasti:   - Steveco-ajatus on omaksuttu erinomaisesti sekä henkilöstön että muiden sidosryhmien piirissä   - uusi organisaatio on omaksuttu nopeasti ja tiedämme sen toimivan,

Isot fuusion mukanaan tuomat muutokset eivät sujahtaneet kaikilta osin sukkana koriin ennakkovalmisteluista huolimatta. Steveco-lehden kakkosnumerossa kerrotaankin yhdestä esimerkistä, miten liennytystä edesautettiin: Steveconaiset saunoivat eli vauhdittivat fuusion jälkeistä sulautumista Sirkka Ristolan ideoimassa tapaamisessa. Tärkeimpänä illassa oli saada jonkinlainen käsitys siitä, keitä Stevecon toimihenkilönaiset ovat.  Kutsua oli noudattanut puolet Kotkan, Haminan ja Lappeenrannan naispuolisista toimihenkilöistä. Lehtijutun mukaan naiset istuivat aluksi tuttujen työkavereiden kanssa pälyillen naapuripöytien toispaikkakuntalaisia, mutta illan edetessä Haminan Saldokellarissa kultiin jo iloisia Kuka sinä olet ja mitä teet -kysymyksiä. Jää – jos sitä koskaan oikeasti olikaan – suli niin paljon, että seuraava tapaaminen sovittiin järjestettävän Kotkassa. Mahdettiinko se järjestää?   Kolme vuosikymmentä sitten stevecolaiset osallistuivat hyvin aktiivisesti erilaisiin kisoihin ja tapahtumiin. Tuon ajan lehdissä on värikkäitä kertomuksia Haminan stevecolaisten pesäpallopuulaakikokemuksista ja Kotkan stevecolaisten yleisurheilukisoista. Yksissä kisoissa Suoknuutin Peetu kiskaisi keihään ylivoimaiseen voittoon. Tulos oli 52.58, seuraava heitti melkein 14 metriä vähemmän.   Valtakunnalliset ahtausalan talvitapahtuman hiihtokisat olivat steve-

23

colaisten heiniä alusta loppuun. Tuntuu kuin muuta Suomea ei olisikaan, vain tämä stevecolainen nurkkaus Kotka-Hamina seudulla. Yleisen sarjan kympin voitti Kaj-Erik Pihl.   Yhtiön rantaongintakilpailujen tuloslistalle pääsi peräti 48 kalastajaa, vaikka jutun mukaan Kotkasta löytyi vain neljä ongintataitoista ihmistä, jotka uskalsivat tulla verottamaan notkuvaa palkintopöytää. Ihan varma en ole, mutta todennäköisesti yksikään kalakisan tuloslistan kavereista ei enää ole työelämässä. Sen sijaan yleisurheilukisojen poikien kolmiottelun tulosluettelosta löytyy hopeamitalille sarjassaan - joka saa jäädä arvoitukseksi – sijoittunut Niko Arola. Niko on nykyisin Kotkan konttiterminaalin terminaalipäällikkö.   Myös yhtiön keilakisat keräsivät 48 osanottajaa. Mahtaako olla keilakisoissa yleisestikin tapana, mutta sarja luokattomat heittäjät kuulostaa aika hauskalta. Pääosin keilaajat olivat kotkalaisia, mutta toiveissa taisi olla saada naapurikaupungista uutta väkeä mukaan, sillä tulosten alla oli isolla HAMINALAISET! 20.4., 27.4., 4.5., 11.5. klo 17 – 19 Kotkan keilahallista varattu kolme rataa Haminan henkilöstölle. Aloittelijoille annetaan opastusta. -eh


RISTIKKO 2/2018 Sanaristikon oikein ratkaisseiden kesken arvomme jälleen kolme esinepalkintoa. Ristikon 2/2018 palautus 31.10.2018 mennessä Elina Harjamalle Kipparinkulmaan (osoite PL 44, 48101 Kotka).

Nimi Osoite Ristikkovoittajat 1 / 2017 Markku Manninen, Kotka Päivi Pajunen, Kotka Johan Karlsson, Kotka

Seuraava Steveco ilmestyy joulukuussa. Lehteen tarkoitettu materiaali tulee toimittaa Steveco-lehden viimeistään 15.11.2018 osoitteella Stevecolehti, PL 44, 48101 Kotka tai sähköpostitse elina. harjama@steveco.fi. Voit lähettää kilpailuvastauksen ja ristikon samassa kirjekuoressa. Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutokset henkilöstöhallintoon.


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.