Satama 2 2018

Page 15

KONTTISATAMIEN OPEROINTI LUUPIN ALLA Kalmarin vetämässä kehitysprojektissa haetaan ratkaisua Vuosaaren tilapulaan. Mussalossa operointia pyritään optimoimaan. teksti Eija Anttila kuva Shutterstock

projektin, jonka tarkoituksena on kehittää konttien käsittelyjärjestelmiä sekä Mussalossa Kotkassa että Vuosaaressa Helsingissä. Projektin toteuttaa Stevecon pitkäaikainen yhteistyökumppani Kalmar, joka on yksi Cargotecin liiketoiminta-alue. Hanke on Stevecon konttiterminaalien tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä. Terminaalien suunnittelujohtaja Timo Alho Kalmarista toteaa, että kehityshankkeella haetaan isoja tulevaisuuden linjoja. Projekti on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2019 alussa ja sen tavoitteena on muun muassa saada suunta tulevaisuuden investoinnille. Alhon mielestä keskeinen pohdinta käydään siinä, tekeekö Steveco vain pieniä kehityshyppyjä vai onko nyt aika tehdä suurempi muutos kerralla automaation ja uuden tekniikan avulla. Iso askel varmistaisi paikan kehityksen kärjessä helpommin kuin uudistaminen yksi kone kerrallaan. STEVECO ON KÄYNNISTÄNYT

TARKASTELUSSA TEKNIIKKA, LAY-OUT, NOSTURIT, AUTOMAATIO

Kehitysprojekti on järkevää toteuttaa ­molemmissa satamissa samanaikaisesti, vaikka varsinaisesti ­kapa­siteettiongelma on vain Vuosaaressa. Alhon mukaan ratkaistavia kysymyksiä ovat esimerkiksi, minkälaisella tekniikalla, lay-outilla ja nostureilla tulevaisuudessa operoidaan ja myös se, mikä on automaation taso. ”Vuosaaressa ei ole tilaa kaikille tarvittaville konteille. Se tarkoittaa tulevaisuudessa nostureita, jotka voivat tehdä entistä korkeampia konttipinoja ja entistä tiheämmin. Kotkassa puolestaan pitäisi optimoida koko sataman toimintaa nykyistä tehokkaammaksi lyhyempien kuljetusmatkojen kautta”, Alho sanoo.

VUOSAARI VOI KASVAA VAIN YLÖSPÄIN

Nykyiset konttilukit pystyvät laittamaan kaksi tai kolme konttia päällekkäin, mutta tavoitteena on viiden kontin pinot ja nykyistä lyhyemmät siirtomatkat. Automaation tasoa mietittäessä tulee pohditta­ vaksi muun muassa kauko-ohjattavat nosturit. ”Se ei ole mikään uusi juttu. Täysin miehittämättömiä, etäohjattavia nostureita on jo käytössä ympäri maailmaa”, Alho sanoo. Terminaalipäällikkö Petteri Lautamies ­kertoo, että tilaongelma on vaivannut Vuosaaressa jo pidemmän aikaa. Eikä lisäalueita ole mahdollista saada käyttöön sellaisen matkan päästä, että toiminta olisi järkevää. Tavoitteena on, että kehitysprojektilla saadaan ongelmaan ratkaisuja. LAIVAT KASVAVAT, LIIKENNEVIRRAT MUUTTUVAT

Mussalon terminaalipäällikkö Niko Arola on niin ikään tyytyväinen siihen, että uutta ulkopuolista näkö­kulmaa saadaan konttijärjestelmän kehittämiseen. Arolan mukaan Kotkan konttiterminaalin toiminnan pääperiaate on pysynyt samana alusta eli vuodesta 2001 asti. ”Nyt on järkevää suunnitella pitkäjänteisesti, miten liikennevirrat kulkevat ja kontit sijoitetaan. Tavoitteena on toiminnan tehostaminen, turvallisuuden lisääminen ja asiakastyytyväisyyden parantaminen”, summaa Arola. Laivakoon suurentuminen ja terminaalin sisäisten liikennevirtojen muuttuminen transitoliikenteen hiipumisen myötä sekä kontituksen lisääntyminen terminaalialueella tuovat operointiin uusia haasteita. Arolan mukaan on hyvä tarkastella kokonaisuutena sitä, miten muutoksiin voidaan vastata tehokkaimmin.

2/2018

15


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Satama 2 2018 by Steveco Group - Issuu