Toimenpide 2009

Vasemmisto uusii nahkansa

Onko Paavosta pelastajaksi? s. 6 Miten korjaisit HYYn? s. 15 YTHS uhkaa hyvinvointivaltiota s. 20 El채imet vankilassa s. 24 Balkan ei anna anteeksi s. 30

Toimenpiteen vISAISET pähkinät KOONNUT LAURA KOSKINEN

KUUKAUDEN RISTIKKO

ANAGRAMMI-

10.

PÄHKINÄT

1.

Mitkä sanat kätkeytyvätkään viheliäisten anagrammiensa taakse?

2.

3.

4.

1. Loistava järjestö: TOIMISTOSSAMME VUOTANUT

6.

2. Sitvassareilla sydäntä lähellä: LUOMISTYÖNSÄ PURJE

5.

7.

3. Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon saaja 2009: URHEILIN LAINAA

8.

9.

1. Suuri globalisaatio- ja kapitalismikriittinen tapahtuma 2. Eduskunnan kehno yritys uudistaa opinahjoamme 3. Sitvasin ja HyVin muodostama vaalirengas 4. Sanamme ydinvoimalle 5. Vallattu talo 6. Sodanvastainen aate 7. Sitvasin toimiston sijainti 8. Syksyllä toimitettava HYY:n korkeimman päättävän elimen valinta 9. Joulukuun ilmastokokouksen pitopaikka 10. Merkittävä vasemmistolainen mielipidevaikuttaja

4. Ajantasaisinta tietoa Sitvasin tapahtumista: ISÄT LASKOSTI PÖH

Sitvas-sudokut 6

5 9

Politiikan piilosanat

1 8

8

Helpohko poliittinen sudoku

6

5

6

9

7 4

Väritä 7 ruutua tietääksesi, mikä on meille tärkeää.

8 1

5

4

8

1

2

2

5

4

9 1

6

9

6 3 4

8 1

Hiukan vaikeampi poliittinen sudoku

3

8

6

8

2

2

3 1

4 7

3 9

9

7 1

8

6

7

9

Väritä 5 ruutua, niin näet poliittisen linnun (ei broileri).

7

2

6 4

Tehtävien vastaukset sivulla 35.

SISÄLLYS: 2.

3.

4.

6.

11.

14.

15.

16.

18.

20.

24.

26.

27.

30.

32.

33.

35.

Pure pähkinää!

Pääkirjoitus Sitvasin vuodenkierto Paavo ja vasemmiston nahanluonti English for everybody!

HYY1: Tilaa!

HYY2: Ääntä!

HYY3: Liikettä!

Sitvasin edustajistovaaliohjelma YTHS ja hyvinvointivaltion kriisi Tunnelmia vankilasaarelta Sukeltajat ovat mulkkuja Hyvä paha seksi Balkan ja muistamisen politiikka Tsy Gävaran polkupyöräpäiväkirjat Ota kaupunki!

Puheenjohtajalta

Päätoimittaja: Tuomo Alhojärvi Toimitusneuvosto: Veikko Eranti, Saara Pietinen, Inka Tuominen

Kuvittajat: Saara Hannus, Sara Heimolinna, Meri Multanen, Kasperi Mäki-Reinikka, Jan Rosenström Kansien kuvat: Petra Boije Ulkoasu ja taitto: Aatu Komsi (Aevik Media) Julkaisija: Sitoutumaton vasemmisto ry.

Paino: Forssan kirjapaino, 2009 Painos: 1 500 kpl

Maasta sinä olet tullut

E

n osaa pitää hengissä muita kuin piikikkäitä kasveja. Vain kaktukset sinnittelevät epäsäännöllisessä kastelu- ja keskusteluympäristössä. Muut kasviystäväni kulkevat kukoistuksen, välikuoleman ja ihmepelastuksen kautta ruukkuautiomaan lopullisuuteen. Hyötynsä silti siinäkin. Kauneuden sijaan olen oppinut arvostamaan ohikulkijan ihoon takertuvia sitkeitä piikkejä ja maanläheistä elämän ja kuoleman rajamailla samoilua.

Opiskelijapolitiikassa monella oli viime vuonna piikit pystyssä, kun meistä yritettiin yliopistouudistuksella tehdä astetta enemmän eineksen kaltaisia tuotteita.

Tunnemme nyt paremmin kuin hyvin yliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden ja hanslankareiden ahdingon. Hyvä näin. Mutta tiedämme myös leipäjonot, mielenterveysongelmat ja yhteiskunnasta syrjäytettyjen alati kasvavan joukon – suunnattoman eriarvoisuuden elämän perusedellytyksissä, mitä porvarillisena vapautena juhlitaan.

Kuitenkin ystäviä meillä on joka kadulla ja joka puolella maailmaa, ja tässä moninaisuudessa on muutosten mahdollisuus.

Tämän vuoden Toimenpiteen reitti kulkee vankilasaarelta Balkanin sotatantereille, dark roomeista merenalaiseen etiikkaan ja pyöräteiltä ylioppilaskunnan (hauta)monumentteihin. Moniväriset näkökulmat kietoutuvat yhteen myös vaaliohjelmassamme lehden keskiaukeamalla. Me totta vie pystymme haastamaan vallitsevan näköalattomuuden, mutta tarvitsemme siihen tukeasi. Edustajistovaaleissa päätetään kaupunkimme keskustan ainoiden epäkaupallisten tilojen käytöstä, siitä miten vakavasti opiskelijoiden asunnottomuus otetaan ja siitä, priorisoiko HYY vihdoinkin laadukkaat palvelut dokaustilojen edelle.

Vasemmisto on pitkään selvitellyt suuntaviivojaan, nyt on aika pistää hösseliksi.

Punavihreän sukupolven tulviminen päättäjäasemiin on vihdoinkin alkanut ja nyt on oikea hetki todellisille toimenpiteille. On otettava tosissaan sekä punainen että vihreä, tarrattava niistä kiinni ja hakattava toisiaan vasten niin että kipinöitä räiskyy.

Värit sulautuvat toisiinsa ja syntyy ruskeaa – maanläheistä, konkreettista ja ylpeilemätöntä. Eritteiden, maa-aineksen ja elämän kiertokulun väri on meidän värimme.

Tästä mullasta versovat kamppailut niin kaupunkitilassa, ilmastopolitiikassa kuin ylioppilaskunnassakin. On etsittävä porsaanreiät ja työnnettävä nokkamme sinne, minne ne eivät kuulu. Sytytettävä palo ja vallankumous joka hetkessä, kehitettävä uutta konkretiaa punaisen ja vihreän tuolla puolen.

Uusia tapoja tehdä työtä ja rakastaa. ✖

TOIMENPIDE 09

Toimitus: Sebastian Alvarez Gomez, Otto Bruun, Katri Immonen, Vesa Korkkula, Laura Koskinen, Mikko Lindström, Vuokko Viljanen, Anna Ylä-Anttila

TUOMO ALHOJÄRVI

3

2009 TOUKOKUU 11.5. HYY-kierros palestiina laisille vierailijoille 16.5. Ilmastokoulutus

Näitä tehtiin:

TAMMI–HELMIKUU 12.2.

19.2.

27.2.

Uusi hallitus Yliopistolakimielenosoitus Mökkiviikonloppu

Asiaa, paneelikeskustelua ja luova ilmastovastarinta -työpaja. Yhteistyössä Vasemmistonuorten ilmastokampanjan kanssa. Ks. Joulukuun ilmastomatka!

17.5. Mukana Sosiaalikeskus

Sataman kirpputorilla 28.5. Edustajiston kokous

MAALISKUU 4.3.

Baski-ilta

Baskiaktivistin alustamaa keskustelua, purtavaa ja musiikkia Baskimaasta. Yhteistyössä Vasemmistonuorten kanssa.

TOIMENPIDE 09

13.3. Yliopistolaki mielenosoitus 25.3. Edustajiston kokous

4

HUHTIKUU 1.4.

3.4.

9.4.

15.4.

18.4.

Ilmastotyöryhmän lähtölaukaus Kirjakerhon lähtölaukaus Kaupunkityöryhmän lähtölaukaus EMMA-ekskursio VAPAUTUS!

Sitvasin ja HyVin 25-vuotisjuhlat Mascotissa. Muisteloita ja leiskuvaa vallankumousta. Esiintyjinä Varaque ja Animals of the Forest.

20.–30.4. Yliopiston toimintaviikko

Luentoja, seminaareja, työpajoja ja taidetta nyky-yliopiston vaihtoehdoista

25.4.

Ydinvoima-mielenosoitus

27.4.

Edustajiston kokous

Sitvas mukana järjestämässä lukuisten muiden järjestöjen kanssa

Käsiteltiin tilinpäätöstä ja hyväksyttiin kehysbudjetti vuodelle 2010. Kehys määrää lähinnä jäsenmaksun suuruuden, jonka korotus onnistuttiin pitämään lähes kohtuullisena.

KESÄ–ELOKUU 3.–10.7.

21.7.

Sitvasin mökkiviikko Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon myöntäminen Lauri Ihalaiselle

Tule ehdokkaaksi! Loppusyksyn edustajistovaalit kaipaavat raikkaita punavihreitä ääniä. Lähde Sitvasin ehdokkaaksi ottamalla yhteys Katriin (meri.immonen@ helsinki.fi)! Kiirehdi, ehdokasasettelu päättyy 22.9.

Katso Vaaliohjelmamme sivuilla 18–19 (keskiaukeama).

Sitvasin päivä valokeilassa, palkinnosta uutisoivat mm. Hesari, Kansan Uutiset ja Kauppalehti

Ja näillä jatketaan: SYYSKUU 7.9.

13.9.

15.9.

16.9.

22.9.

23.9.

29.9.

Avajaiskarnevaalit ja Toimenpiteen julkistus Vaalimateriaalien askartelua toimistolla klo 12 Demokratiatiistai-keskustelusarjan aloitus: Yliopisto (Vanhan kuppila) Ehdokaskoulutus klo 17 (kokoushuone Aurora, Uuden B-rappu) Demokratiatiistai: Kaupunki Uusien ilta Vanhalla Demokratiatiistai: Yhteiskunta

LOKAKUU 8.10.

Vaalibileet Alinassa!

11.10.

Kasviskekkerit yhdessä mm. Animalian

ja OE:n kanssa (Mannerheim-sali) 13.10.

Demokratiatiistai: Maailma 15.10.

Edustajiston kokous 28.–29.10. Edustajistovaalien ennakkoäänestys

MARRASKUU Varsinaiset äänestyspäivät Vaalitulos vahvistetaan

JOULUKUU 4.12. Uuden edustajiston ensimmäinen

kokous 10.12. Ilmastomatka Kööpenhaminaan!

Sitvas lähtee muuttamaan globaalin ilmastopolitiikan suunnan. Lisätietoja: tuomo.alhojarvi@helsinki.fi

15.12. Edustajiston kokous

TOIMENPIDE 09

3.–4.11.

10.11.

5

Vasemmiston

oma

Obama

TUOMO ALHOJÄRVI JA VEIKKO ERANTI (TEKSTI) VEIKKO ERANTI (KUVAT)

TOIMENPIDE 09

P

6

aavo Arhinmäki, Vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja ja punavihreä varajeesus, on kutkuttavassa tilanteessa. Hänen puolueensa, alusta asti hankala yhdistelmä entisiä kommunisteja ja vasemmiston uuden suunnan etsijöitä, on epäsuositumpi kuin koskaan, populistit nousevat ja ihmisten luokkaidentiteetit ovat tyystin kadonneet. Toisaalta, nimenomaan juuri nyt poliittinen tilanne on Arhinmäelle otollisin mahdollinen. Arhinmäki ei ole vanhakantainen duunari, ei akateeminen älykkö (sosiologian opinnoista huolimatta), ei urbaani hipsteri. Arhinmäki on ainoa, joka voi kanavoida turhautumisen ja osattomuuden kokemuksen ääneksi Vasemmistoliitolle.

Näistä me emme kuitenkaan Arhinmäeltä kysyneet. Tapasimme Arhinmäen eduskunnan lisärakennuksessa ja ihmettelimme, mitä annettavaa hänellä on punavihreälle yliopistovasemmistolaiselle.

Millaista oli Sitvasissa 90-luvun puolivälissä?

Olin edustajistossa kaksi tai kolme kautta. Mulle aina välillä lätkittiin erilaisia puhe- ja välihuutokieltoja, koska en jaksanut ottaa ylioppilaspolitiikkaa yhtä vakavasti kuin muut. Sitvas, HyVi ja Rauhanpiippu olivat keskeisessä osassa nostamassa lamanjälkeistä globalisaatiokriittistä liikettä. Paljon organisoitiin ja järjestettiin kadunvaltauksia autottoman kampuksen puolesta ja muuta.

Valintasi jälkeen pitämässäsi linjapuheessa puhuit uudesta Vasemmistoliitosta. Miten kuvaisit tätä tiivistetysti?

Vasemmistoliiton pitää uudistua graafista ilmettä myöten.

Meidän pitää tuoda uusia poliittisia teemoja. Koska vasemmisto on halunnut puolustaa turvallisia työsuhteita, se on ehkä kieltäytynyt näkemästä sitä, että ns. epätyypilliset työsuhteet alkavat olla todella tyypillisiä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että valta-

osa ihmisistä haluaisi pysyvän ja turvallisen työsuhteen, josta saa kohtuullista palkkaa, meidän pitäisi keksiä, miten sosiaaliturva pystyy tähän muutokseen reagoimaan. Mikä olisi vasemmistolainen perusturvamalli?

Lisäksi tärkeää on uudistaa puolueen tapaa toimia, ottaa vähän oppia kansalaisjärjestöiltä siinä, miten rakentaa solumaisempaa ja nopeampaa organisaatiota. Samalla myös pitäisi lisätä jäsendemokratiaa ja kannattajien kuulemista.

Työ el ämä kys y my ksiss ä keskeistä on vasemmiston ja ay-liikkeen suhde. Millainen sen pitäisi mielestäsi olla?

Työntekijöiden ainoa voima on siinä, että ne järjestäytyvät ja meillä on vahva ammattiyhdistysliike. Vasemmistopuolue tarvitsee ammattiyhdistysliikettä monissa asioissa, tukena työelämäkysymyksissä ja painostusvoimana. Mutta myös toisinpäin, eihän niitä työlainsäädäntömuutoksia saada aikaan yksin am-

mattiyhdistysliikkeen voimalla, vaan siihen tarvitaan puolueita.

Eduskunnassa on sellainen paradoksaalinen tilanne, että kun me ollaan samaa mieltä ay-liikkeen kanssa, meille huudetaan oikealta että "joo, joo, te ootte sitä mieltä koska ay-liikekin on", ja kun ollaan eri mieltä, vaikkapa nyt kun äänestimme joitakin SATA-komitean esityksiä vastaan, niin samat ihmiset huutaa että "ette te voi äänestää niitä vastaan kun ay-liike on ne sopinu".

Myös Sitvasissa on suivaannuttu ay-liikkeen toiminnnasta SATA-komiteassa. Sitvas antoi Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon SAK:n ex-puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle.

Vasemmistoliiton pitää uudistua graafista ilmettä myöten.

tuen taso, ja sen korottaminen on ensisijainen tavoite. Eikä se että pidetään se tietty gäppi ansiosidonnaisen ja perustulon välillä. Ja tää on varmasti juuri se asia, joka erottaa Vasemmistoliittoa ja sosiaalidemokraatteja ihan perusajattelun tasolla.

★

Vuosi 2009 on Obaman vuosi.

Poliitikkohaastattelu ilman Obama-vertausta on kuin Keskusta ilman Kekkosta. Obama tuli demokraattipuolueeseen ruumiillistaen toivoa, ollen juuri se, mitä vuonna 2008 piti olla. Monelle Arhinmäki edustaa samaa: mustimmassa yössä lähes epätoivoista tarrautumista toivoon.

Arhinmäellä on muitakin yhtäläisyyksiä Obaman kanssa.

Todellisuudessa molemmat ovat todella pitkään määrätietoisesti pyrkineet juuri siihen asemaan, jossa ovat nyt. Arhinmäellä on useita tatuointeja hauiksen sisäpuolella ja jaloissa, eli paikoissa, joista ne saa normaaleilla vaatteilla kokonaan piiloon. Molem-

TOIMENPIDE 09

Itselleni tuli mieleen tästä palkinnosta lukiessa, että ei nyt ihan sokeasti kannata luottaa siihen mitä Osmo Soininvaara sanoo Voimassa. Se on kovaa poliittista peliä ja siinä yritetään sysätä ay-liikkeen niskoille paljon sellaistakin, joka ei sinne kuulu. Sellainen ajatus, että SATA-komitea olisi merkittävästi köyhien asemaa Kokoomuksen ja Keskustan johdolla parantanut... ei se ihan noinkaan ole.

Tämä on tyypillinen sellainen kysymys, jossa Vasemmistoliitolla ja ammattiyhdistysliikkeellä on erilaisia ajatuksia ja painotuksia. Kyllä meille suomalaisen köyhyyden suurin syy on liian matalalla tasolla oleva peruspäivärahan ja työmarkkina-

7

pien rikkeet ja kahnaukset lain kanssa ovat hyvin tunnettuja: Obamaa ei voida lyödä huumekokeiluilla, sillä hän on kertonut niistä itse.

TOIMENPIDE 09

★

8

Olet esittänyt ajatuksen Vasemmistoliitosta "kansalaisyhteiskunnan megafonina". Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa?

Musta isoimpia 2000-luvun politiikassa nousseita isoja teemoja ovat ilmastonmuutos, globalisaatio ja prekarisaatio. Yksikään niistä ei ole noussut puolueiden kautta, vaan nimenomaan kansalaisyhteiskunnasta.

Ja Vasemmistoliitto puolueena ei ole ollut kovin herkällä korvalla kuuntelemassa, vaan me ollaan pikemminkin lähdetty mukaan, kun on nähty, että näistä syntyy jotain... Rohkeutta ja uskallusta heittäytyä mukaan ja nostaa esiin sellaisia asioita, jotka voivat herättää ristiriitaisia tunteita.

Mä en usko, että uudet teemat edes voivat nousta puolueesta, eduskunnasta ja valtuustoista, vaan meidän pitää kuunnella asi-

Vihreät on tällainen urbaani keskustapuolue, jossa voi hyvin porvarikin olla mukana.

antuntijoita ja muita lähellä olevia ryhmiä. Ja käytännön tasolla myös ihan tavallisten ihmisten kuunteleminen on äärimmäisen tärkeää. Hollannin malliin kierretään lähiöitä ja kerätään ihmisiltä palautetta, mitä voisi tehdä toisin. Ja tehdään niistä aloitteita ja viedään eteenpäin.

Linjapuheessasi puhuit myös "kapitalismin ja ekologisuuden ristiriidasta". Mitä tämä tarkoittaa?

Mä näen kapitalismin niin, että siinä pääomia omistaville pitää tuottaa mahdollisimman suurta voittoa, ja mahdollisimman suuren tuoton esteenä on esimerkiksi sellaset asiat kuten, että pitäisi maksaa kunnollisia

palkkoja tai huolehtia ympäristöstä. Mun mielestä nämä ovat jo lähtökohtaisesti ristiriidassa. Jotta saadaan kestävää kehitystä, meidän pitää kritisoida koko kapitalistista järjestelmää.

Tää on yksi Vasemmistoliiton tosi isoja ja hankalia kysymyksiä, koska meillä on paljon eri tavalla ajattelevaa porukkaa puolueessa mukana – ja toivottavasti on tulevaisuudessakin.

En mä sitä ongelmaa kiistä, mutta mun mielestä Vasemmistoliiton pitäisi aidosti olla sellanen puolue, joka kaikessa politiikassaan arvioisi myös sen vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon.

En ainakaan itse usko siihen, että markkinat – päästökaupat ja

muut – hoitavat tämän ongelman, vaan tarvitaan päätettyjä päästöleikkauksia.

Sitvas on HYYssä tehnyt tiivistä ja hyvää yhteistyötä HYYn Vihreiden kanssa. Entäs Vasemmistoliitto ja Vihreät?

Siihen vaikuttaa se, että perinteisesti HYYn Vihreät ovat kai aina olleet vasemmistolaisempia kuin puolueen väki. Jos katsotaan vaikkapa Helsingin vihreitä, niin on siellä vanhoja sitvassareitakin, mutta suurin osa niistä on vihreissä, koska se on tällainen urbaani keskustapuolue, jossa voi hyvin porvarikin olla mukana. Tai ainakin sellainen, joka haluaa kierrättää biojätteensä ja on huolestunut ympäristöstä.

Miten kutsuisit sitvaslaiset ja lehden lukijat vaikuttamaan uuden vasemmiston syntyyn?

Uusi liike syntyy pikkuhiljaa nousevista uusista teemoista, ei siten, että kaikki ovat samassa paikassa samaan aikaan.

Suomessa tarvitaan vahva vasemmisto, ja nyt nähdään, että vanhoilla keinoilla vasemmisto kutistuu pois. Toivoisin, että Sitvasissa ja yliopistolla otettaisiin vasemmistopiireissä haasteeksi, että mitkä ovat ne uudet

teemat, joita viedä eteenpäin. Ja myös sitä mä toivon tietysti, että kaikesta ei tarvitsisi aina olla samaa mieltä. Että jos kaikki asiat eivät edistykään ja niistä ollaan perustellusti eri mieltä, niin ei aina ajateltaisi "no ei sitten" ja

lyötäisi hanskoja tiskiin.

★ Ja eihän niitä lyödäkään. Haastetta kuitenkin riittää. Puoluepoliittisen vasemmiston on kyettä-

Interventio!

Globaali haaste MIKA RÖNKKÖ

U

uden vasemmiston on päästävä eroon kahdesta salakavalasta harhasta. Ensimmäinen niistä on eurosentrinen kuvitelma, jonka mukaan kulttuurimme, yhteiskuntamme ja elämänlaatumme olisi parempi kuin muualla maailmassa.

Toinen kollektiivinen päiväuni antaa meidän uskoa, että valta voitaisiin saavuttaa muuten kuin poliittisten kamppailujen kautta. Nyt läpikaupallinen porvarillinen hegemonia estää edes kuvittelemasta vaihtoehtoja. Siksi kaksi asiaa on otettava vakavasti: globaali solidaarisuus ja kansanliikkeen luominen.

Maailmanlaajuisessa perspektiivissä aloite on ollut jo pitkään etelässä, jossa kansanliikkeet ovat yhteiskuntia radikalisoiva voima ja vasemmistolla monissa maissa hegemoninen asema. Esimerkiksi parin miljoonan jäsenen Maattomien liike MST estää Brasilian Työväenpuoluetta PT:tä luisumasta kokonaan globaalin agrobisneksen talutusnuoraan. Meksikon zapatistat taas ovat syöttäneet vasemmiston ideologisiin keskusteluihin polttoainetta seuraavaksi 20 vuodeksi.

Uuden vasemmiston on luotava orgaaniset suhteet niin etelän ja idän vasemmiston ja kansanliikkeiden kanssa kuin myös Euroopan radikaaleihin kansanliikkeisiin.

Uuden vasemmiston on uskallettava tehdä pesäero vanhaan nationalistiseen etutaisteluun. Prekaarin työelämän maailmassa vasemmiston identiteetti ei voi enää olla kansallinen; onko enää järkeä määrittää omia poliittisia tavoitteita Suomessa toimivan monikansallisen yhtiön kilpailuetujen mukaan?

On hahmoteltava jälkikapitalistinen ohjelma, jonka tavoitteet ovat proaktiivisia: hyvää elämää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävältä pohjalta, yhteisöllisyyttä, hoivaa, vapaa-aikaa, sivistystä, oikeudenmukaisuutta ja vapautta.

Paavo Arhinmäen linja on vietävä määrätietoisesti vasemmiston jokapäiväiseen toimintaan: Vasemmistoliitosta on tehtävä elävien kansanliikkeiden liitto. Nyt on aika kuunnella uusia liikkeitä ja kannustaa toisien luomista, niin että syntyy väkevä rintama, joka hylkää jatkuvan talouskasvun ja kilpailukyvyn politiikan tärkeimpänä kulmakivenä. ✖ Kirjoittaja on suomenkielisen Le Monde Diplomatiquen toimittaja ja kehitysmaa-aktivisti

Copy left JUKKA PELTOKOSKI

V

koskee koko vasemmiston seksuaalikulttuuria. Mieluummin lihallinen kuin hengellinen vasemmisto.

Hengellisen vasemmiston suuria huolenaiheita on demokratian henki. Ja kommunismin aave. Kuitenkin haluttaisiin myös saada valtaa ja kyykyttää porvareita. Kysyä sopii, miten se onnistuu pro-demokraattisesti kädet ristissä huokaillen. Voisi ottaa vähän rennommin niiden ihanteiden kanssa ja elää vähän materiaalisemmin.

Tarvitaan marxilainen opetusohjelma. Ja kaikki hässäkkä internetiin. Copy left -vasemmisto ja tiedon commonsit tulevat lisäarvona.

Vasemmiston ydintä on talousjärjestelmän muuttaminen ihan vitun kokonaan toisenlaiseksi. Politiikkaihanteita on turha tykittää, kun yhteiskunnan perusrakenne on mikä on. Lukekaa kansantaloustiedettä. Uutta sosialistista visiota kaivataan. P2P. ✖ Kirjoittaja on verkkolehti Megafonin kaaderi

TOIMENPIDE 09

asemmisto on siveellistynyt ja muuttunut kylttyrelliksi. Siltä puuttuu munaa ja pillua. Tarvitaankin siveettömyysliikettä.

Mutta nyt jos koskaan tarvitaan myös työväen sivistysliikettä. Yliopiston arvo ei ole universaaleissa ihanteissa, vaan se on parhaimmillaan jakanut punaista oppia. Joko yliopisto saadaan takaisin palvelukseen tai on rakennettava uudet instituutiot.

Työväen siveettömän sivistysliikkeen organisointi on jo käynnissä. Yliopistotoiminta on kiihottanut esiin lukuisia vertaisopiskelua ja -opetusta harjoittavia kollektiiveja. Konfliktien tuottaminenkin on osa uutta oppimisprosessia.

Arvokeskustelun aika on ohi. On elvytettävä suora toiminta. Valtio vallataan siinä sivussa. Humaanien arvojen sijasta on ajettava luokan asiaa. On tehtävä jotain muutamille käytännön kysymyksille – ekologiselle kriisille sekä ruoka-, öljy- ja talouskriiseille, joita myös kapitalismin kriisiksi voi kutsua.

Anna Kontulan haaste ei koske vain seksityöläisten asemaa, se

9

vä uudistumaan, liittoutumaan ja radikalisoitumaan, ja otettava ohjat omiin käsiin. Useita lupaavia esimerkkejä vasemmistopuolueiden onnistuneista uudistusprosesseista löytyy ympäri Eurooppaa, esimerkiksi Hollannista, Norjasta ja Saksasta. Vaikka laaja vastarinta kapitalismin pelisäännöille on vielä näkemättä, kasvattaa monien maiden vasemmiston menestys itseluottamusta meilläkin. Kuten Arhinmäki usein korostaa, ei yhden naaman vaihto politiikkaa muuta, kyse on laajemmasta muutosprosessista.

Ajatus Vasemmistoliitosta asiantuntijaryhmiä ja kaduntallaajia kuuntelevana ja osallistavana puolueena on tervetullut.

Konkreettiset uudelleen organisoinnit ja toimintamallit Vasemmistoliiton sisällä saavatkin varmasti tulta alleen. Vaan miten käy vasemmistolaisen liikkeen ylipäätään? Pystytäänkö lähiöi-

den aloitteet, työelämän muutokset ja ilmastohätäratkaisut kanavoimaan yhtenäiseksi, koherentiksi politiikaksi, jonka yhteisenä nimittäjänä on vasemmistolaisuus?

★ Sovimme kuvauksen Arhinmäen kanssa seuraavalle viikolle. Määränpäänä on Suvilahden graffiti-aita ja tarkoituksena auttaa ystäväperheen poikaa ensimmäisen maalauksen kanssa. Aurinko helottaa, ja paidaton Paavo luonnostelee tekstiä seinään oikeaoppisiin aurinkolaseihin sonnustautuneen 10-vuotiaan kanssa. Ennen kuvausta Arhinmäki laittaa paidan päälleen.

Kun kuvat ovat purkissa, jään vielä hetkeksi katsomaan seinään syntyvää maalausta. Seinään piirtyy, vähitellen, suunnaton "YES". ✖

Interventio!

Toimintaan porvarihallitusta ja kapitalismia vastaan YRJÖ HAKANEN

TOIMENPIDE 09

N

10

yt tarvitaan voimien kokoamista toimintaan, jolla torjutaan laman laskujen maksattaminen työntekijöiden ja vähävaraisten kustannuksella ja avataan näköaloja politiikan suunnan muutokselle. Vanhojen kiistojen tai arvovaltasyiden ei pidä antaa olla sen esteenä.

Kyse ei ole vain eikä ensisijassa puolueista. Muutos kasvaa ennen muuta kansalais- ja ay-toiminnassa. Vasemmiston on lunastettava uskottavuus toiminnalla näissä liikkeissä.

Tarvitaan myös johdonmukaisuutta. Oppositiopolitiikka ja vaihtoehdot eivät saa jäädä vain eduskuntapuheisiin. Niiden pitää näkyä myös kunnissa, ay-liikkeessä ja EU-politiikassa. Vasemmiston ei pidä esimerkiksi kunnissa hyväksyä politiikkaa, jota se eduskunnassa arvostelee.

Erityisen tärkeää on kehittää yhteistyötä sellaisten uudistusten toteuttamiseksi, jotka avaavat lisää mahdollisuuksia ihmisten omalle vaikuttamiselle.

Työllisyyden parantamiseksi tarvitaan radikaalia työajan lyhentämistä, jolla luodaan lisää työpaikkoja ja korjataan pääomanomistajien hyväksi muuttunutta tulonjakoa palkansaajien hyväksi. Kunnis-

sa ja yliopistolaissa on kyse siitä, jatkuuko 90-luvulla aloitettu valtion yhtiöiden yksityistäminen alistamalla myös julkiset palvelut kauppatavaraksi. Julkisten palvelujen parantaminen on myös tehokasta ja ekologisesti kestävää elvyttämistä.

Kunnollinen perusturva – esimerkiksi 900 euroa kuukaudessa verottomana – puolestaan parantaisi niin opiskelijoiden kuin eläkeläisten, työttömien ja pätkätyöläisten kuin muiden työntekijöiden asemaa. Muita yhteisiä tavoitteita voisivat olla mm. ekologisen rakennemuutoksen toteuttaminen sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla, suurten tulojen ja pääomien verotuksen kiristäminen, asemenojen vähentäminen ja Suomen pitäminen erossa Natosta.

Nykyinen kriisi on paitsi taloudellinen ja ekologinen myös systeemin kriisi. Vasemmiston ei pidäkään typistää sosialismi-käsitystään vain arvoihin. On nostettava esiin myös vallan ja talouden rakenteet, työn ja pääoman vastakkaisuus, vaihtoehto kapitalismille – uudenlaisen 2000-luvun sosialismin päämäärä. ✖ Kirjoittaja on SKP:n puheenjohtaja

Noin puolet maailman väestöstä hallitsee pian englannin kielen.

English for

everybody!

SAARA PIETINEN (TEKSTI) AATU KOMSI (KUVITUS)

E

simaisen (amerikkalaisen) kulttuurin levittäjänä; toisaalta taas sen, että kaikki osaavat englantia on ajateltu olevan myös eduksi – esimerkiksi demokratisoivan tiedonvälitystä vaikkapa internetin välityksellä ja onpa nähty jopa Babel-myytin ihannoijia, joille yhteinen kieli mahdollistaisi kaikkien ihmisten keskinäisen kommunikaation.

Vaikka Phillipsonin arviot englannin uhkasta muille, pienemmille kielille olisivat todellisia, on englannin saavuttama asema sellainen, että sitä on hankala minkäänlaisella kielipolitiikalla murtaa. Jos vähemmistö- tai pienet kansalliset kielet halutaan säilyttää, tarvitaan kielipolitiikkaa, mutta samalla on otettava huomioon se, ettei

niiden katoaminen tai säilyminen ole missään suorassa riippuvuussuhteessa siihen, millainen on englannin asema. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että esim. internetin valtakielenä ei säilykään englanti. Muun kuin englanninkielisten käyttäjien määrä kasvaa jatkuvasti ja toisaalta jotkut tutkijat ovat todenneet myös esim. monikansallisten yhtiöiden lähteneen mukaan käyttämään kansallisia kieliä markkinoinnissa (vrt. Facebook nyt jo yli 60 kielellä).

Mikä merkitys esimerkiksi Microsoftin suomen kieliopin tarkastuksen suunnittelijoilla voi olla suomea äidinkielenään puhuvien käsityksiin kielestään?

Onko merkitys yhtä suuri kuin Kielitoimistolla? Jos Microsof-

tilla tehdään virhe, kuinka käykään? Entä kuinka moni meistä omaksuu vaikkapa Facebookin suomennoksista tiettyjä piirteitä puhekieleensä? Globalisoituneessa maailmassa kielet ovat väistämättä, käännösten kautta tai muuten, kosketuksissa keskenään. (Englannin) kieli liittyy väistämättä myös erilaisiin globalisaatio- ja esim. taloudellisiin diskursseihin, eikä ole pelkkä neutraali kommunikaation väline.

Jotkut tutkijat ovatkin huomauttaneet, että myös kielen tutkimuksessa olisi unohdettava näkökulma, jonka mukaan globalisaatio ja englannin kielen leviäminen olisivat automaattisesti jotakin pahaa; kielellisen imperialismin käsite yksinkertaistaa ti-

TOIMENPIDE 09

nglanti on sekä talouden, tieteen että monessa muussakin asiassa kulttuurien välisen kommunikaation kieli. Se on ns. lingua franca, jota käytetään yhteisenä kielenä silloinkin, kun se on kaikille kommunikoiville vieras kieli. British Councilin teettämässä tutkimuksessa arvioitiin 1997, että kaksi miljardia ihmistä lisää opiskelee englantia vuosiin 2010–15 mennessä. Kun jo nyt noin miljardi ihmistä käyttää englantia, noin puolet maailman väestöstä hallitsee pian englannin kielen enemmän tai vähemmän. Mitä tästä seuraa?

Englannin kielen leviäminen maailman yhteiseksi kieleksi on toisaalta nähty uhkana muille kielille (Phillipson 1992) ja län-

11

TOIMENPIDE 09

lannetta liikaa. Englannin kieltä ei pelkästään levitetä väkisin, vaan se myös leviää – ja tämä sekä pakottaa ihmisiä oppimaan sitä, mutta myös mahdollistaa ottamaan sen käyttöönsä ja muokkaamaan sitä omiin tarkoituksiinsa.

Kielten muuttuminen kontaktin seurauksena on ollut niiden historiassa jokseenkin luonnollinen prosessi erityisesti alueilla, joilla ihmiset eivät ole pysyneet aloillaan (kuten esim.

Eurooppa). Nykyäänkin englannin kielestä omaksutaan tiettyjä rakenteita tai sanoja vaikkapa suomen kieleen, mutta kyseessä ei ole pelkästään englannin ylivalta – suomen kielen käyttäjät ”päättävät”, mitä osia englannista käyttää. Olenpa kuullut sellaisestakin, että jotkut kiinaa äidinkielenään puhuvat käyttäisivät englantia siten, että mukana on kiinan toonijärjestelmä (jossa sanan tai tavun sävelkorkeus vai-

12

kuttaa sen merkitykseen). Onko tällainen enää englantia ollenkaan, jos äidinkielenään englannin oppinut ei voi sitä ymmärtää?

Se, millaiseksi englanti tai muut kielet globalisaation seurauksena muuttuvat, onkin kiinnostava kielitieteellinen kysymys – esimerkiksi oikeakielisyyttä tai sitä, mitä on äidinkielinen englanti on entistä vaike-

ampi määritellä. Toisenlaisen kiinnostavan näkökulman tarjoaa se, minkälaisissa diskursseissa tämä englanti (tai englannit), jota maailmalla puhutaan, on osana. Esimerkiksi aiemmin mainittuun länsimaisen kulttuurin tai amerikkalaisen populaarikulttuurin leviämiseen englanti kielenä liittyy hyvin voimakkaasti. Esimerkiksi Norman Fairclough on kirjoittanut erilaisista ja eritasoisista globalisaatiodiskursseista, joissa englanti on osana.

Edellä olen hyvin lyhyesti yrittänyt hahmotella joitakin englannin aseman piirteitä nykymaailmassa. Mitä englannin opettajan tulisi tästä ajatella?

Täytyy muistaa, että vaikka puolella maailman ihmisistä olisi mahdollisuus oppia englantia, on vielä se toinen 3 miljardia ihmistä, joilla sitä ei ole – englannin oppimisen voidaan siis ajatella olevan eräänlainen etu, jolla

Jotta englannin opettaminen olisi mielekästä, on huomioitava, miksi kukin oppija sitä opiskelee ja mitä se voi heille antaa.

on mahdollisuus valtauttaa käyttäjänsä. Englannin opetuksen kannalta kiinnostavinta ainakin kirjoittajan mielestä on tällöin juuri kielen yhteiskunnallinen merkitys ja sen kytkökset yhteiskunnallisiin diskursseihin.

Jotta englannin opettaminen olisi mielekäs projekti, on siis huomioitava se, miksi kukin oppija sitä opiskelee ja mitä se voi heille antaa. Tämä tarkoittaa eri puolilla maapalloa eri asioita – opetuksen olisi siis aina lähdettävä oppijoiden henkilökohtaisista kokemuksista ja heidän historiallisesta kontekstistaan. Englannin opettaminen siellä, missä englanti todella on ollut siirtomaaherran kieli on eri asia kuin täällä, missä englanti on tullut kuvioihin vasta paljon myöhemmin ja eri kontekstissa.

Kriittinen pedagogiikka yleensä tarkoittaa laajasti määriteltynä sellaisia opetustapoja, jotka pyrkivät yhteiskunnal-

liseen muutokseen. Ongelmaksi muodostuukin usein se, miten opettaja voi samaan aikaan auttaa ”huono-osaisia” tai huonosti menestyviä oppilaita ”menestymään” ja samalla kyseenalaistaa ne asiat, joilla tuota menestystä mitataan.

Entisissä siirtomaissa englannin opettamisen kriittisestä näkökulmasta voisi ajatella olevan uusien näkökulmien etsintää, uusien representaatioiden mahdollistamista. Pennycook (1994) puhuu äänen löytämisestä, siitä, että olisi luotava sellaisia mahdollisuuksia käyttää kieltä, joissa oppija voi ilmaista itseään ja puhua vallitsevia, hegemonisia diskursseja vastaan. Yksinkertaisesti tässä lähdetään siitä, että kun opetetaan englantia, ei nähdä sitä jonain neutraalina kommunikaation mediana, vaan otetaan huomioon ne arvolataukset, jotka siihen liittyvät. Englannin oppijoille on annettava mahdollisuus tuntea ns. standardin mukaiset tai arvovaltaiset (prestigious) tavat käyttää englantia, mutta samalla myös tutkittava sitä, mikä olisi oppijan oma tapa käyttää englantia. Englannin ei voida väittää enää kuuluvan vain sitä äidinkielenään puhuville – koko maailman ei tarvitse puhua Oxford Englishiä.

Suomalaisessakin opetukssa olisi tuotava esiin englannin moninaiset roolit maailmalla ja pohdittava, mikä on se rooli kullekin oppijalle. Mihin englantia ajatellaan tarvittavan? Työelä-

mässä pärjäämiseen, kansainvälistymiseen? Vai akateemisen tiedon hankkimiseen? Elokuvien katseluun? Mikä ero näillä on?

Miten ne englannit, joita näissä tilanteissa/konteksteissa käytetään, eroavat? Opetuksessakin olisi siis tuotava esiin näitä englannin eri rooleja ja sen liittymistä eri diskursseihin – siis kyseenalaistettava ajatus siitä, että on olemassa joku tietty (tai kaksi, amerikan- ja britti-) englanti, jota kaikkien on syytä pyrkiä osaamaan. Englantia oppiessa olisi opittava myös ymmärtämään sen roolia globaalissa maailmassa ja toisaalta myös ymmärrettävä, että muitakin kieliä on edelleen mahdollista käyttää. ✖

Rohkeasti a vasemmall

A J A T N A TIEDON Opiskelijat & työttömät:

KIRJALLISUUTTA:

➥ Fairclough, Norman 2006: Language and Globalization

➥ Pennycook, Alastair 1994:

The Cultural Politics of English as an International Language Phillipson, Robert 1992: Linguistic Imperialism

➥

3kk 20e 6kk 32e 12 kk 55 e Vuoden tilauksen voi maksaa erissä. ★ Voit tilata myös maksuttoman näytenumeron.

www.tiedonantaja.fi Ilmestyy kerran viikossa

(0 9 ) 774 38 10

VEIKKO ERANTI (TEKSTI) SAARA HANNUS (KUVITUS)

TOIMENPIDE 09

Tiloja kansalle!

M

14

aailma on teonsana. Kunnianarvoisa ylioppilaskuntamme on 141 vuotensa aikana päätynyt tekemään monenlaisia järjettömiä temppuja: rakennellut taloja, perustellut kirjastoja, ostanut kustantamoja. Jokainen projekti kertoo omasta ajastaan, jokainen talo rakentajastaan.

Sodan jälkeen, vuonna 1946, koko Suomi kamppaili rakentaakseen uudelleen pommitetut kaupungit, asuttaakseen evakot, paikatakseen kaatuneet työvoimassa. Myös yliopistot imivät sisäänsä nuorta ja innokasta väkeä, joilla ei suinkaan ollut kaupungissa mitenkään liikaa asuntoja.

Mitä teki HYY? HYY hankki kaupungilta tontteja, keräsi rahoja, osoitti mieltä ja kampanjoi, taisteli eduskunnalta lainaa ja rakensi lopulta valtavin ponnistuksin Leppäsuolle neljä taloa käytettäväksi talvisin opiskelijoiden asutukseen ja kesäisin hostellitoimintaan. Näiden talojen viereen rakennettiin talo kurssikirjastolle ja lukusaleja. Valmistuttuaan Domman taloissa asui yli kolme sataa opiskelijaa.

Operaation suuruudesta saa jonkin käsityksen, kun muistaa HYYn jäsenmäärän olleen projektin alkuvaiheissa alle 3000. Mikäli nyky-HYY haluaisi rakentaa asuntoja vastaavalle määrälle opiskelijoitaan, pitäisi jostain tempaista Otaniemen kokoinen kaupunginosa.

Kelataan 60 vuotta eteenpäin, 2000-luvun alkupuolelle. Ylioppilaskunta on varsin eri näköinen: Kaivopiha on täytetty tuottoisilla liikekiinteistöillä ja rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista.

Opiskelijoiden määrä on sodanjälkeisistä ajoista noin kymmenkertaistunut.

Ylioppilaskunta ei nykyäänkään suinkaan pelkää riskejä, ei kaihda kunnianhimoisia rakennusprojekteja. Ei! Ylioppilaskunta ryhtyy uljaasti rakentamaan kolmatta ylioppilastaloa.

Mikä on talon rakennusta johtava eetos? Tarve tarjota orastavalle kansalliselle sivistyneistölle paikka, jossa väitellä kansakunnan tulevaisuudesta? Tarve lietsoa akateemista keskustelua ja ruokkia sivistyksen henkeä? Tarve asuttaa köyhiä opiskelijoita lähelle keskustaa? Lähes, muttei aivan. HYYn hallituksen silloinen puheenjohtaja Ulla Hemminki summasi talon hengen avajaisissa pitämässään puheenvuorossa: "Järjestötoiminnassa oppii ennen kaikkea työelämän kannalta tärkeitä taitoja, kuten kokoustekniikkaa, projektijohtamista, taloudenhoitoa, yhteiskunnallista vaikuttamista sekä sosiaalista vuorovaikutusta."

Kolmatta ylioppilastaloa rakennettaessa kaukana olivat korkeat ajatukset kansalaisyhteiskunnasta, akateemisesta sivistyneistöstä, joka näyttää tietä muulle Suomelle, tarpeesta tuoda yhteiskunnan pölyttyneisiin kabinetteihin raikas tuulahdus. Läsnä olivat lähinnä halu saada lisää tinttaustilaa ja uusi paikka, jossa "tehdä akateemisia kansalaisia". Tämän takia olemme nyt tilanteessa, jossa jokainen ylioppilaskunnan jäsenpalvelu jotuu perustelemaan olemassaolonsa entistä hanakammin.

Toisaalta koko talon pilkkaaminen tuntuu rienaavien lappusten lähettelyltä lukutaidottomalle. Miten pilkata taloa, jonka nimi on ilotalo (Domus Gaudium) ja jonka motto latinankielinen kaksimielinen vitsi?

Ylioppilaskuntamme on iso lupaus, joka ainoastaan odottaa lunastamistaan. HYYllä on vaadittavat resurssit ihan mihin tahansa. Voimme olla poliittisesti näkyvä ja vahva toimija, voimme tarjota pääkaupunkilaiselle kulttuuritoiminnalle tiloja, voimme rakentaa avointa ja epäkaupallista tilaa, voimme lietsoa jäseniämme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tai voimme ostella homeisia huviloita ja rakennella lisää ryyppäystiloja ainejärjestöille ja osakunnille.

Tai kuten Domus Gaudiumin perustuksiin muurattu peruskirja sen osuvimmin toteaa: "Päättäjien aatteet ja ideat kuvastuvat selvinä suurien projektien yhteydessä." ✖

VUOKKO VILJANEN

HYY – opiskelijoiden mykkä äänitorvi?

V

myskään ei ratkea pelkästään vaatimalla lisää opiskelija-asuntoja, vaan täytyy keskustella kaupungin huonosta vuokraasuntotilanteesta ylipäänsä. Toimeentulokysymyksissä HYY on kamppaillut voimakkaasti opintorahan korotuksen puolesta, mikä antoi opiskelijoiden toimeentulo-ongelmiin ainoastaan väliaikaisen kohennuksen. Pysyvää ratkaisua voisi etsiä perustulokeskustelusta. Joukkoliikenteen opiskelija-alennusten laajentamisen sijaan voisi puhua kaikille ilmaisesta joukkoliikenteestä.

HYYltä on pitkään puuttunut rohkeus olla poliittinen ja ottaa kantaa. Toivottavasti Opiskelijatoiminta ja sen synnyttämä uusi opiskelijaliike haastavat myös HYYn kantaaottavaan ja aktiivisesti yhteiskunnassa vaikuttavaan opiskelijapolitiikkaan.

Tämä edellyttää, että HYY rikkoo oman byrokratiakoneistonsa. Sen sijaan, että kaikki päätöksenteko tapahtuu edustajistossa, hallituksessa tai valiokunnissa, täytyy luoda avoimia tiloja ruohonjuuritason osallistumiselle ja aloitteen teolle. HYYn täytyy myös alkaa näkyä kampuksilla uudella tavalla.

HYYn ei tarvitsisi jäädä mykkänä oman byrokratiansa vangiksi.

Edustuksellisen opiskelijapolitiikan aave voisi herätä henkiin ja lähteä liikkeelle. Se voisi ottaa mallia uudesta opiskelijaliikkeestä ja kulkea niin kaduilla kuin yliopiston käytävillä megafoniin kailottaen. Se ei enää kauhistuisi omaa poliittisuuttaan eikä pelkäisi vaatia opiskelijoille omaa paikkaa yliopistolta.

Opiskelijoiden mykän äänitorven on löydettävä äänensä. ✖

TOIMENPIDE 09

iime lukukauden aikana Helsingin yliopistoon syntyi aktiivinen opiskelijaliike, joka otti itselleen nimen Opiskelijatoiminta. Keväällä Opiskelijatoiminnasta tuli osa yliopistolakivastarintaa, joka levisi lähes kaikkiin Suomen yliopistoihin.

Opiskelijatoiminta ei ole sitoutunut Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan tai puoluepolitiikkaan. Se ei ole jäänyt pelkästään opiskelijaliikkeeksi, vaan sen kautta opiskelijat, tutkijat ja opettajat saattavat verkostoitua uudenlaiseksi yliopistoyhteisöksi ilman perinteisiä akateemisia hierarkioita.

Opiskelijatoiminta järjesti useita mielenosoituksia yliopistolakia vastaan. Reilusti yli tuhat yliopistolaista valtasi kahteen kertaan kaupungin kadut ja vaati yliopistolaisille itselleen oikeutta vaikuttaa siihen, millaisessa yliopistossa he toimivat. Näkyvimpiä Opiskelijatoiminnan tilaisuuksista ovat olleet myös yliopistovaltaukset, jotka ovat olleet konkreettinen tapa ottaa yliopisto haltuun ja keskustella siitä, kenen ehdolla yliopistoa tulisi kehittää.

Opiskelijatoiminta on tuonut esiin opiskelijat poliittisina toimijoina, niin yhteiskunnan kuin yliopistoyhteisön näkyvänä osana.

Opiskelijatoiminnassa ei ole ollut kyse vain yhden ryhmän etutaistelusta: tietotyöläisten taistelut on liitetty kaikkien prekaarien kamppailuihin, mistä esimerkkinä osallistuminen vapun Murrostorstai-mielenosoitukseen muiden kansalaisryhmittymien kanssa.

HYYn rooli opiskelijaliikkeen nousussa on ollut vaisu. HYY on sitoutunut edustuksellisen järjestelmään, jossa ei ole ollut riittävästi tilaa avoimelle keskustelulle ja ruohonjuuritason osallistumiselle. ”Riviopiskelijoille” HYY jää etäiseksi, eikä aitoja vaikuttamisen kanavia löydy. HYYn asema kaikkien opiskelijoiden virallisena äänitorvena ja edunajajana on tullut kyseenalaiseksi.

HYY pyrkii edustamaan opiskelijoiden etua muusta yhteiskunnasta erotettavissa olevana ryhmänä. Opiskelijat kuuluvat kuitenkin lukuisiin muihinkin ryhmiin. He ovat kaupunkilaisia, pienituloisia, pätkätyöläisiä, yksinhuoltajia ja niin edelleen. Voidakseen todella edustaa opiskelijoita HYYn pitäisi tulla yhteiskunnalliseksi toimijaksi ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun muutoinkin, kuin sen koskettaessa vain yliopistoa ja opiskelijoita.

Opiskelijat ovat prekaaria työvoimaa. Opiskelijoiden äänenä HYYn tulisikin osallistua prekariaattikeskusteluun ja vaatia pätkätyöläisille oikeuksia työmarkkinoilla. Opiskelijoiden asumiskysy-

15

MIKKO LINDSTRÖM

Ylioppilaskerho I

TOIMENPIDE 09

nstitutionaalisen ylioppilasliikkeen tila on toivottoman synkkä.

Kerta toisensa jälkeen opiskelijoita edustavat elimet yliopistoilla osoittautuvat hampaattomiksi. Niiden rooliksi on kehittynyt ilmoittaa, että metsään mennään, mutta ei tässä nyt kehtaa nostaa liikaa mekkalaa. Räikein ja uusin (muttei ainoa) esimerkki tästä lienee uusi yliopistolaki, sen valmistelu, käsittely ja lopulta hyväksyminen eduskunnassa.

Ylioppilaskuntapolitiikka on ennen kaikkea raakaa valtapeliä.

Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksissa lyödään kumileimasimilla päätökset, jotka on tehty ennen äänestyksiä takahuoneissa (tosin HYYn sitoutumattomille ryhmille täytyy antaa arvoa ääntensä neuvottelemattomuudesta viime syksynä). Kaikki merkittävät ehdotukset SYLin tulevaisuuden linjanvedoiksi torpataan ja kannanottoesityksiä leikellään, kunnes ne pitää hylätä – jos ne alunperinkään olivat kannattamisen arvoisia. Kyse on liiton sisäisten eturyhmien rinkimasturbaatiosta ja oman poliittisen edun tavoittelusta, mitä ei yksi vastoin odotuksia puheenjohtajaksi valittu taideylioppilas riitä muuttamaan.

Myös HYYssä keskitytään ennen kaikkea vallan kasvattamiseen, säilyttämiseen ja ulkoisiin puitteisiin. Seremonioineen, lippukulkueineen ja vuosijuhlineen HYY pönöttää karsinassaan sen sijaan, että se uskaltaisi ravistella puitteitaan ja toteuttaa tärkeintä tehtäväänsä: opiskelijoiden aseman turvaamista yliopistolla ja yhteiskunnassa.

Byrokraattiseen jäykkyyteen kyllästyneet opiskelijat ovat viime vuoden aikana tarttuneet toimeen uusin tavoin (Vanhan toinen valtaus ja ruohonjuuritason yliopistolakiliike), mikä on toivottavasti vain alkua jollekin laajemmalle liikkeelle.

On tietenkin kohtuutonta syyttää ylioppilasliikettä huonosta työstä, kun sille ei anneta mahdollisuuksia vaikuttaa Arkadianmäen vasaranlyönteihin. Kuitenkin hämmästyttää se ohjailtavan lampaan rooli, jonka ylioppilaskunnat ovat ottaneet tahtomattaankin. Missä

16

on into kamppailla, missä on se äläkän nostattaminen ja oikeuksien vaatiminen, joiden niiltä pitäisi onnistua luontaisesti?

Institutionaalisella ylioppilasliikkeellä on siis kaksi suurta ongelmaa: ylioppilaskuntalaitoksen kankeus ja sisäinen valtapeli.

Nämä esteet tekevät edunvalvontatyöstä mahdotonta ja vievät liikkeen kyvyn vaikuttaa ympäristöönsä. Jos ylioppilasliike näin halvaannuttaa itse itsensä maailman muuttuessa nopeasti, olisiko syytä miettiä koko järjestelmää uudelleen?

Kun opiskelijoita koskevia asioita ja uudistuksia käsitellään ylioppilaskuntien toimistoissa, opiskelijoita ei tule sulkea ulos tarjoamalla vain teknokratiaa, jargonia ja kuivaa tiedotusta.

Ja mikä tärkeintä, ylioppilasliikkeen pitää toimia kaikkien yhteiskunnan vähäosaisten auttamiseksi – ei vain opiskelijoiden. ✖ Kirjoittaja on HYYn vihreiden puheenjohtaja

Karl Marx -seura

Keväällä 1997 perustetun Karl Marx-seuran tarkoituksena on edistää Marxin ajatteluperinteestä lähtevää tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua. Seura pyrkii tarjoamaan vaihtoehtoisia näkökulmia eri tieteenalojen, etenkin taloustieteen ja filosofian, ongelmiin ja haastamaan vallitsevan uusliberaalisen konsensuksen, joka valitettavan usein tuottaa epäpätevää ja ideologisoitunutta tiedettä.

Seura haluaa yhdistää kaikkia niitä, jotka ovat kiinnostuneita dialektisen ajattelutradition ongelmista sekä kriittisestä yhteiskuntatutkimuksesta. Seura ei ole puoluepoliittinen eikä edellytä jäseniltään muutakaan maailmankatsomuksellista sitoutumista.

Seuran toimintamuotoja ovat tieteelliset ja tiedettä popularisoivat konferenssit, keskustelutilaisuudet, jäsenillat ja julkaisut sekä yhteydenpito kansainväliseen Marx-tutkimukseen. Myös Marxin ja Engelsin teosten suomennostyötä pyritään tukemaan. Viimeisin isompi seuran järjestämä tapahtuma oli Marx-Engels Gesamtausgaben (MEGA:n) nykyvaihetta valoittanut kansainvälinen seminaari syksyllä 2008, jonka aineistoille perustuva julkaisu on tulossa.

Syksyllä 2009 seurassa on n. 140 jäsentä. Tarkempaa tietoa seuran toiminnasta saa sen kotisivuilta www.marxseura.fi, joilta löytyvät mm. säännöt ja yhteystiedot.

Seuran jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiesittelyn itsestään puheenjohtajalle tai sihteerille (ks. www-sivuja).

NELJÄ PUNAVIHREÄÄ TEEMAA VUODESSA TILAA ILMAISET NÄYTENUMEROT: www.vasemmistonuoret.fi/libero

✓

Perustulo

✓

Reilu ja vihreä verotus

✓

Julkisen sektorin ja puoluejärjestelmän uudistaminen

✓

Vapaaehtoinen maanpuolustus

✓

Eettinen ja ekologinen ruokatalous

Aloite vasemmistolle Tutustu verkkosivuilla ja tilaa ilmoiseksi! www.vasemmistofoorumi.fi

Vasemmistofoorumi ry.

Asiaa, kuvia ja näkökulmia

maailmasta – politiikkaa unohtamatta.

Tilaa Ydin!

Kestotilaus 28€ / vuosi Vuosi 35€ / 4 numeroa Opiskelijoille 20€ / vuosi

Lue e-paperilla osoitteessa lehtiluukku.fi!

Tutustu vuoden 2008 numeroihin ilmaiseksi.

www.ydinlehti.fi

Vaaliohjelma 2009 Sitoutumaton vasemmisto – Sitvas puolustaa ekologisesti kestävää maailmaa, globaalia oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. HYYssä Sitvas toimii opiskelijoiden toimeentulon ja tasaarvon sekä demokraattisen ja läpinäkyvän päätöksenteon puolesta. HYY Yhtymässä toimimme ympäristöystävällisen ja reilun liiketoiminnan edistämiseksi.

AUTONOMINEN YLIOPISTO Taistelu autonomisen ja demokraattisen yliopiston puolesta jatkuu uudesta yliopistolaista huolimatta ja sen vuoksi. On liittouduttava yliopiston henkilöstön kanssa työehtojen ja -olosuhteiden huonontumista sekä koulutuksen ja tutkimuksen kaupallistamista vastaan ja löydettävä uusia vastarinnan muotoja autoritääriselle ja puhtaan tuloshakuiselle uudistamishengelle.

Samalla on rohkaistava opiskelijoita ja tutkijoita kokeilemaan uusia väyliä omaehtoiselle tiedontuotannolle sekä mahdollistettava esimerkiksi opintopiiritoiminnan laajentumista. HYYn on oltava osa yleismaailmallista taistelua yliopistojen kapitalistista kaappausta vastaan.

MEGAFONI KÄYTTÖÖN Ylioppilaskunta ei ole erillinen saareke, vaan aktiivinen osa yhteiskuntaa. Siksi HYY ei voi keskittyä vain opiskelijoiden asioihin, vaan sen on kyettävä ottamaan kantaa laajemminkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. HYYllä on ainutlaatuinen mahdollisuus koota sukupolvemme kriittiset äänet ja saada ne kuuluville.

Meillä on muskelia vaikuttaa, käyttäkäämme sitä! HYYn toiminnan on oltava demokraattista, läpinäkyvää ja helposti lähestyttävää. Radikaalejakaan toimia ei tule välttää; kun meille rakkaat asiat ovat uhattuina, on uskallettava lähteä kaduille! Ylioppilaskunnan omistaman HYY Yhtymän liiketoiminnan on oltava ylioppilaskunnan kontrollissa, sillä jokainen taloudellinen päätös on myös poliittinen.

Yhtymän on lakattava tukemasta aseteollisuutta ja irtisanottava aseyhtiö Patrian vuokrasopimus. HYYn on kannettava globaali vastuunsa. Kehitysyhteistyömäärärahoja ei saa laskea.

Vapaa yliopisto Maksuton koulutus Jokaisella on oltava mahdollisuus kouluttautua itseään kiinnostavalle alalle varallisuudesta tai taustasta riippumatta. Lukukausimaksut kaikissa muodoissaan on torjuttava jyrkästi. ETA- ja EU-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta perittävät maksut ovat tasa-arvon periaatteen vastaisia ja ensimmäinen askel kohti kaikkia opiskelijoita koskevaa maksullisuutta.

Opiskelija on yliopistoyhteisön jäsen

TOIMENPIDE 09

Opiskelija ei ole asiakas, vaan yliopistoyhteisön jäsen.

Yliopistoyhteisössä päätökset tulee tehdä demokraattisesti opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan kesken.

Opiskelijan vaikutusvalta oman pääaineensa asioihin on turvattava myös uusilla, kasvaneilla laitoksilla.

18

Opiskelijoita on moneksi Opiskelun joustavuus ja opetuksen laatu on taattava.

Etappijärjestelmän tulee toimia tukijärjestelmänä eikä kontrolloivana pelotteena. Osa-aikaisen opiskelun tulee olla mahdollista esimerkiksi perheellisille tai sairaslomalla oleville eikä se saa kuluttaa opintoaikaa täysipäiväisen opiskelun tapaan. Yliopiston on taattava tilojensa ja verkkopalveluidensa esteettömyys. Tenttien riittävä määrä ja suoritustapojen monipuolisuus takaavat opiskelun joustavuuden. Vanhempien oikeus saada lapset lyhytaikaiseen hoitoon pitää turvata, esimerkiksi kuntien palveluna tai järjestämällä HYYn Lapsiparkille pysyvä rahoitus.

Yliopistossa on oltava tilaa akateemiselle etsiskelylle.

Omalle erikoisalalleen koulutettujen on osattava katsoa maailmaa myös laajemmasta näkökulmasta. Opintoputkeen pakottava ja opiskelijoiden erilaisia elämäntilanteita huomioimaton laki opintoaikojen rajauksesta tulee kumota. Kaikkien aineiden tasapuolinen ja riittävä julkinen rahoitus sekä perustutkimus on turvattava.

Vapaata tietoa, vapaita ohjelmistoja Kriittinen ja vapaata tietoa tuottava yliopisto palvelee yhteiskuntaa. Siksi tutkimustulosten julkisuus on ensiarvoisen tärkeää. Kaiken yliopistoa koskevan tiedon tulee lähtökohtaisesti olla saatavilla avoimilla verkkosivuilla. Yliopiston on suosittava avoimen lähdekoodin ohjelmistoja aina, kun se on mahdollista.

Samma på alla språk Englanninkielistä opetusta tulee lisätä ja tukipalveluja parantaa.

Tiedekuntien on osoitettava tarpeeksi resursseja myös ruotsinkieliseen ohjaukseen ja palveluun.

Tasa-arvoa!

Sukupuolten epätasa-arvo on todellisuutta myös akateemisessa maailmassa.

Naisten mahdollisuuksia edetä tutkijanuralla on parannettava. Tasa-arvotyöhön tällä hetkellä suunnatut resurssit eivät riitä. Sukupuolinäkökulman tulee läpäistä kaikki toiminta yliopistolla ja tasa-arvosuunnitelmien ja –kyselyjen on johdettava konkreettisiin toimiin. Yliopiston täytyy puuttua häirintään tehokkaammin.

Vakiintunut käsitys kahdesta vastakkaisesta sukupuolesta kohtelee väkivaltaisesti varsinkin niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. YTHS:n henkilökunnan valmiuksia kohdata trans- ja intersukupuolisia ja muita kuin heteroseksuaalisia asiakkaita tulee parantaa koulutuksella. Opetusmateriaalit eivät saa olla heteronormatiivisia!

KUHISEVA KAIVOPIHA JA TASA-ARVOISET KAMPUKSET Ylioppilaskuntamme omistama Kaivopiha rakennuksineen on ainutlaatuinen mahdollisuus. Parhaimmillaan se voisi muodostaa kuhisevan opiskelijoiden kohtauspaikan täynnä tapahtumia, bileitä ja kulttuuria. Uusi ylioppilastalo tulee saattaa kaikkien opiskelijoiden käyttöön luomalla avoimia ja yhteisöllisiä tiloja ja tilaisuuksia. Vanhan Kuppilasta tehdään viihtyisä ja hinnoiltaan opiskelijaystävällinen. Vanhalle palautetaan siellä aiemmin toiminut kulttuurikeskus, joka tarjoaa areenan opiskelijoiden järjestämille kulttuuritapahtumille. Sen yhteyteen perustetaan elokuvateatteri monipuolistamaan Helsingin yksipuolista elokuvatarjontaa. Kaivopiha on otettava haltuun esimerkiksi konserteilla ja tai ji -treeneillä.

Autoton kampus

Kulttuuria!

Keskustakampus autottomaksi ja pyörätiet kuntoon! HYYn omistamaan maanalaiseen parkkitilaan tulee rakentaa pyöräparkki.

HYYn tulee aktiivisesti tuottaa kulttuuria ja tukea järjestöjensä järjestämiä tapahtumia. Ei pönötystä, vaan taidetta, keskustelua ja elämyksiä! Kallista vuosijuhlaa aletaan viettää joka 5. vuosi, muina vuosina sen sijaan järjestetään erilaisia kaikille avoimia kulttuuritapahtumia.

Ruoka on poliittista Unicafen ravintoloihin monipuolisempaa kasvisruokaa! Jokaisen Unicafen pitää tarjota vegaanista ruokaa päivittäin. Lihaa ei tarvitse olla tarjolla joka päivä. Tehotuotannon törkeimmistä ilmentymistä on luovuttava kokonaan. Unicafen on kahvin ja teen osalta tarjottava ainoastaan reilun kaupan tuotteita. Ruoan ilmastovaikutukset on huomioitava, lähiruokaa ja luomua suosittava. Opiskelijoiden äänet kuuluviin!

Tasa-arvoiset kampukset!

Pelkkä Kaivopiha ei kuitenkaan riitä. Kaikilla kampuksilla ja niiden välillä on oltava toimivat julkisen liikenteen yhteydet ja pyörätiet. Vähintään yhden Unicafen ja kahvilan on oltava auki myös neljän jälkeen. Kampukset elävät ihmisistä, joten kampuslaisille on tarjottava resursseja toteuttaa omannäköistään yliopistoelämää.

Asuntoja!

Asuminen on liian kallista. HOAS ja kaupunki eivät saa viivytellä rakentamisessa.

Jokaisella opiskelijalla, samoin kuin muillakin Suomessa oleskelevilla, täytyy olla subjektiivinen oikeus kattoon päänsä päällä. Kaikenlaisten ihmisten on mahduttava samaan kaupunginosaa – vuokra-asuntoja ja kovan rahan kämppiä vierekkäin!

Terveyttä!

KAUPUNKI JA TOIMEENTULO Toimeentulo jokaiselle Köyhimpien opiskelijoiden tilannetta on parannettava. Korkeampi indeksiin sidottu opintoraha ja riittävä ympärivuotinen asumistuki ovat välttämättömiä. Lapsikorotus opintotukeen!

Opiskelijaa ei voi edellyttää nostamaan lainaa toimeentulotuen saamiseksi. Opiskelijalounaan hinta on pidettävä kurissa, tarvittaessa ateriatukea korottamalla. Kamppailu ihmisarvoisesta toimeentulosta koskettaa kaikki yhteiskuntamme vähävaraisia ja siksi päämäärä on kaikille yhteinen, elämiseen riittävä perustulo.

Opiskelijoiden lisääntyneet mielenterveysongelmat johtuvat osaksi yliopiston ja työelämän tehokkuuspaineista, jatkuvasta menestyskilpailusta ja toimeentulon epävarmuudesta. Jonotusajat YTHS:n mielenterveyspalveluihin ovat sietämättömän pitkät. YTHS:n rahoitus on hoidettava mieluummin terveydenhoitomaksua kuin käyntimaksuja korottamalla. Toimivassa hyvinvointiyhteiskunnassa opiskelijoiden asumis- ja terveyspalvelut olisivat osa julkisia palveluita.

Ilmasto ei odota Helsingistä on tehtävä ensitilassa hiilineutraali kaupunki ja HYYn Yhtymineen on näytettävä esimerkillään tietä. Tuulivoimapuisto ulkosaaristoon! Keskusta ei kaipaa autoja. Tietullit käyttöön nyt! HOASin on ostettava kaikki sähkönsä vihreänä. Joukkoliikenne maksuttomaksi!

Elävää kaupunkitilaa

Rajat auki

Hyvinvointipalveluiden leikkausten seurauksista kaikkein eniten kärsivät huono-osaisimmat. Järjestelmällinen hyvinvointivaltion alasajo onkin käännettävä päälaelleen ja palautettava riittävät resurssit peruspalveluiden turvaamiseksi.

Kaupunkitilan tulee elää, hengittää ja toimia monimuotoisten kulttuurien näyttämönä. Rakennuspalikoita tarjoavat esimerkiksi rennompi asenne katutaiteeseen, lailliset maalauspaikat ja keikkajulisteiden kiinnittämisen salliminen. Kaupunkilainen ei hyödy tyhjillään olevista taloista, ne on vallattava asukkaiden käyttöön! Kaupunkitilan tulee tukea seksuaalista autonomiaa ja tarjota tiloja nautintojen kultivoinnille.

Rasismia ei tule sallia missään muodossaan. Maahanmuuttajataustaisten asemaa on parannettava niin, että heistä hakeutuu yliopistoon sama osuus kuin muustakin väestöstä. Maahanmuuttoa on lisättävä ja kaupungin on huolehdittava riittävien ja laadukkaiden palveluiden järjestämisestä tulijoille.

Demokratiaa yli ja ali kuntarajojen Pääkaupunkiseudun kunnat yhteen, loppu kilpailulle hyvistä veronmaksajista! Samalla tarvitaan kuitenkin kaupunginosavaltuustoja ja muita lähidemokratian muotoja, jotta jokainen todella saa oman äänensä kuuluviin.

TOIMENPIDE 09

Hyvät palvelut

19

YTHS

ja muuttuva hyvinvointivaltio

Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta huolehtii Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö (YTHS). Vaikutusvaltaiset tahot suunnittelevat säätiön palvelujen ulottamista myös ammattikorkeiden opiskelijoille.

Järkevän kuuloinen tavoite saattaa kuitenkin työntää Suomen yhä kauemmaksi pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.

VEIKKO ERANTI (TEKSTI) KASPERI MÄKI-REINIKKA (KUVITUS)

TOIMENPIDE 09

F

20

lunssa ei katso luokkaasemaa. Terveydenhuolto on yksi keskeisimmistä hyvinvointivaltion tarjoamista palveluista, ja nimenomaan Suomessa yksi niistä tekijöistä, jotka ovat tehneet tästä maasta pohjoismaisen hyvinvointivaltion.

Työterveydenhuolto ja laajeneva yksityisten lääkäripalvelujen käyttö ovat kuitenkin kuin varkain hivuttaneet Suomea kohti keskieurooppalaisempaa hyvinvointivaltiomallia.

Mikäli YTHS:n kehitys kulkee suunniteltuja uria, saattaa se näyttää esimerkkiä muillekin yhteisöille ja jättää meidät tilanteeseen, jossa Suomesta on enää hankala puhua pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden terveydenhuolto hoidetaan tällä hetkellä kunnallisen opiskelijaterveydenhuollon

kautta, mutta ilmassa on suunnitelmia YTHS:n toiminnan laajentamiseksi koskemaan myös heitä. Tämä muutos ei tietenkään sinänsä koskisi kovinkaan suurta ihmismäärää, ammattikorkeissa opiskelee noin 130 000 opiskelijaa. Se kuitenkin ansaitsee tarkan huomiomme, sillä se heijastelee laajempia yhteiskunnallisia kehityskulkuja.

Tässä artikkelissa käydään läpi suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiötä ja erilaisia hyvinvointipalvelujen järjestämismalleja.

YLIOPPILAAN TERVEYDEN TURVA Suomessa on julkinen sairaanhoitojärjestelmä, jonka piiriin jokainen kansalainen kuuluu, ja

jonka järjestäminen on annettu kuntien vastuulle. Tätä järjestelmää kuitenkin usein täydennetään yksityisillä palveluilla: nykyään lähes jokainen suomalainen vähintäänkin kuuluu työterveydenhuollon piiriin.

Myös meille opiskelijoille on pääasiassa historiallisista syistä olemassa oma työterveydenhoitojärjestelmämme. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö perustettiin SYL:n toimesta 1954 huolehtimaan varattomien ylioppilaiden terveydenhuollosta, sillä kukaan muu ei sitä silloin tehnyt. Lisäksi ylioppilaskunnat todella silloin nähtiin enemmän sananmukaisesti kuntina, julkisoikeudellisina yhteisöinä, joilla oli velvollisuuskin tuottaa palveluja jäsenilleen.

Vuonna 2009 ollaan hiukan toisenlaisessa tilanteessa.

Enää ei ylioppilailla ole varsi-

naisesti muuta väestöä suurempaa tarvetta terveyspalveluille (mielenterveyspalveluja lukuunottamatta). YTHS ei enää tee jaloa työtä köyhän kansanosan parissa, vaan tarjoaa ylioppilaille hiukan muuta väestöä parempia terveyspalveluja. Mikä on toki näin itse ylioppilaalle hyvinkin miellyttävää, mutta yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta mahdollisesti epäilyttävää.

MURHEENKRYYNINÄ AMMATTIKORKEAT Ammattikorkeakoulujen asema ei lähes viidentoista vuoden jälkeenkään ole kunnolla selkiytynyt. Koulut tarjoavat ylempää koulutusta ja niitä kutsutaan korkeakouluiksi, mutta kuitenkaan niissä opiskelevien asema ei

Yksityisen sairasvakuutuksen malli kurkottaa kauas pois pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteesta.

dessä kerättävällä sairaanhoitomaksulla.

Ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat elävät oudossa limbossa tavallisen yhdistyksen ja ylioppilaskunnan välissä. Niihin ei ole pakko kuulua, jäsenmaksua ei ole pakko maksaa, niillä ei ole juurikaan omaa palvelutuotantoa, mutta ne kui-

tenkin koulujen sisäisissä asioissa edustavat kaikkia opiskelijoita ylioppilaskuntien tapaan.

Tästä (ja todennäköisesti näiden koulujen nuoresta iästä) johtuen opiskelijakunnilla on ollut ongelmia rakentaa itselleen vahvaa edustusta yhteiskuntaan tai omiin kouluihinsa päin, eivätkä ammattikorkeiden opiske-

lijoiden palvelut olekaan samalla tasolla yliopisto-opiskelijoiden kanssa.

Ammattikorkeat ymmärrettävistä syistä tahtoisivat päästä osaksi samoista terveyspalveluista kuin yliopistojen opiskelijat.

Asioista perillä olevien lähteiden mukaan tämä toteutettaisiin todennäköisesti kaikille amk-

TOIMENPIDE 09

ole laisinkaan samanlainen kuin muissa korkeakouluissa. Ammattikorkeat eivät esimerkiksi ole samalla tavalla demokraattisia yhteisöjä kuin yliopistotasoiset koulut.

Selkeimmin tämä ero näkyy ylioppilaskuntien ja ammattikorkeiden opiskelijakuntien välillä. Ylioppilaskunnat eivät ole yhdistyksiä, vaan kuntia. Kaikki yliopiston opiskelijat muodostavat ylioppilaskunnan paitsi yliopiston sisäisen demokratian myös hyvinvointivaltion palvelutuotannon kannalta. Muinoin ylioppilaat olivat monella tavalla eri asemassa muiden kansalaisten kanssa: heillä oli osin oma lakinsa, oma putkansa ja omat oikeutensa. YTHS:n palvelut ovat viimeisiä jäänteitä tästä ajattelusta. YTHS:n toiminnasta noin viidennes rahoitetaan ylioppilaskuntien jäsenmaksun yhtey-

21

TOIMENPIDE 09

opiskelijoille pakollisella terveydenhuoltomaksulla ja YTHS:n palvelujen avaamisella heidän käyttöönsä. Ero yliopistojen opiskelijoihin on pieni, mutta merkittävä: ylioppilaskunnan jäsen kuuluu kuntaan (HYY), joka kantaa veroja (pakolliset jäsen- ja terveydenhuoltomaksu) ja järjestää palveluita (YTHS).

Amk-opiskelija joutuu ottamaan yksityisen sairasvakuutuksen (YTHS-maksu) ja saa siitä vastineeksi palveluja (YTHS), joiden järjestämiseen hänelle ei välttämättä ole mitään sananvaltaa.

Vasemmistolaisesta tasa-arvonäkökulmasta YTHS:n laajentamisen pitäisi periaatteessa olla yksinkertainen asia. Yliopisto-opiskelijat eivät oikeastaan ansaitse ammattikorkeakouluopiskelijoita parempia terveydenhuoltopalveluja. Kaikille vain mahdollisimman hyvää julkista palvelua, eikö?

Ongelmia on kuitenkin kaksi. YTHS ei oikeastaan ole julkinen palvelu, vaan yksityisesti järjestetty ja osittain julkisesti rahoitettu työterveydenhuoltojärjestelmä, ja toiseksi pakollisen yksityisen sairasvakuutuksen malli kurkottaa kauas pois pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteesta. Jotta tällaisen kehityksen sisältämät vaaralliset elementit tulisivat kunnolla esiin, on meidän tarkasteltava terveyspalvelujemme järjestämistä erilaisten hyvinvointivaltiomallien kautta.

22

KOLME ERILAISTA HYVINVOINTIVALTIOMALLIA Tanskalainen Gøsta EspingAndersen on kirjassaan Three Worlds of Welfare Capitalism (1990) esittänyt vaikutusvaltaisen jaottelun kolmeen erilaiseen tapaan järjestää valtion, markkinoiden ja kansalaisen suhde. Ja-

Kun kaikki käyttävät julkista terveydenhuoltoa, on sen rahoittaminen ja kehittäminen kaikkien yhteinen asia.

ottelu on monipolvinen, laajasti kritisoitu ja monien mielestä aikansa elänyt, mutta terveydenhuoltojärjestelmän tarkastelu sen kautta paljastaa Suomessa huolestuttavaa kehitystä.

Liberaalissa järjestelmässä, jota Yhdysvallat on kaikkein selvimmin edustanut, on sosiaalija terveyspalvelujen tuottaminen jätetty lähinnä yksityisen sektorin huoleksi. Samoin palvelujen rahoittaminen on sysätty pääosin yksittäisten ihmisten murheeksi. Jokainen pystyvä yksilö on hankkinut itselleen ja perheelleen vakuutuksen niin lintukuin sikainfluenssankin varalle.

Suomalainen malli on perinteisesti noudatellut pohjoismaista, sosiaalidemokraattista mallia, jossa valtio tuottaa palvelut kaikille tasavertaisina ja laadukkaina. Kolmatta mallia, jota ollaan käytetty esimerkiksi Saksassa ja Japanissa, Esping-Andersen kutsuu konservatiiviseksi. Tässä mallissa yksilön kuuluminen tiettyyn työpaikkaan, ammattikuntaan tai muuhun yhteisöön määrittää paljolti niitä palveluja, jotka valtio, työnantajat ja yksilöt yhdessä rahoittavat. AMKopiskelijan YTHS olisi juuri tällainen, korporatistinen järjestelmä: sen rahoittamiseen osallistuvat valtio, kunnat, ja käyttäjät itse, vakuutus on opiskelijalle pakollinen.

Minkä takia siirtymästä kohti konservatiivista hyvinvointivaltiomallia pitäisi olla huolissaan? Hyvinvointivaltio mikä hyvinvointivaltio. Sosiaalidemokraatinen hyvinvointivaltio tarjoaa kuitenkin muutamia olennaisia etuja muihin malleihin verrattuna. Mallin kantava ajatus on, että valtio tarjoaa kaikille palvelut. Näin on mahdollista hyötyä skaalaeduista ja tarjota parasta mahdollista palvelua kaikille tasa-arvoisesti. Kaunis ajatus on, että palvelut ovat tarpeeksi hyviä rikkaammalle, mutta käyttömaksuiltaan tarpeeksi halpoja köyhemmälle.

Suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää on kuitenkin jo pitkään leimannut kompromissien teko. Maksukyvykkään ei tarvitse tyytyä julkiseen terveydenhuoltoon, vaan saamiaan palveluja voi täydentää yksityiseltä puolelta ostetuilla palveluilla, joita tuetaan sekä Kansaneläkelaitoksen että verohelpotusten kautta. Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa yksityiset sairaanhoitopalvelut eivät tosin ole merkittävästi parempia kuin julkiset. Jopa päinvastoin: varsinkin erityissairaanhoidon palvelut ovat useimmissa kunnissa julkisella puolella niin paljon parempia, että monet yksityiset sairaalat kirjoittavat niihin lähetteitä.

Toisissa asioissa taas julkinen sairaanhoito on alkanut vähitellen lipsua huolestuttavaksi vitsiksi. Jokainen asioista perillä oleva välttää viikonloppujen päivystykset terveyskeskuksissa viimeiseen asti. Yksityisessä terveydenhuollossa lääkärille pääsee nopeasti ja kaikki tarvittavat kokeet otetaan aina – nehän tuovat ainoastaan lisää rahaa taloon.

Jo aikaisemmin mainittu työterveydenhuolto koskettaa myös niin merkittävää osaa suomalaisista, että se vaikuttaa kokonaiskäsitykseen asiasta. Kelan työterveydenhuoltotilaston mukaan vuonna 2006 lähes kaksi miljoonaa suomalaista kuului työterveydenhuollon piiriin. Tämä on suuri osa kaikista suomalaisista ja 84 prosenttia palkansaajina toimivasta työvoimasta.

TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUS Työssäkäyvien pullat ovat siis melko hyvin uunissa. Työterveydenhuolto hoitaa perussairaanhoidon ja flunssalomien kirjoittelun, ja tiukan paikan tullessa lääkäri kirjoittaa lähetteen laadukkaaseen erityissairaanhoitoon julkiselle puolelle. Sama koskee myös meitä ylioppilaita.

Niiden, jotka eivät syystä tai toisesta töissä käy tai joiden työ-

Opiskelijan terveydenhuolto ja erilaiset hyvinvointivaltiomallit KONSERVATIIVINEN

LIBERAALI

SOSIAALIDEMOKRAATTINEN

PALVELUNTUOTTAJA ►

YTHS

Yksityiset sairaalat

Kunnallinen terveydenhuoltojärjestelmä

RAHOITTAJA ►

Valtio, yliopisto / ylioppilaskunta, opiskelija

Yksin opiskelija

Valtio, opiskelija

PÄÄTÖSVALTA PALVELUISTA ►

Ylioppilaskunnalla, kunnilla, valtiolla

Opiskelijalla

Kunnilla, valtiolla

VÄHÄVARAISEN OPISKELIJAN PALVELUT ►

Samat kuin muillakin

Olemattomat

Samat kuin muillakin

AMK-OPISKELIJAT ►

Pakollinen sairasvakuutus

Kukin vastuussa itsestään

Sama tilanne kuin yo-opiskelijoilla

YO-KUNNAN ASEMA ►

Vahva: palvelun järjestäjä, maksun kerääjä. Osa valtion koneistoa

Olematon

Keskellä: edunvalvonta valtion ja kuntien suuntaan

suhteet ovat liian ”epätyypillisiä” tilanne on huonompi. Keskeinen ongelma syntyy palvelujen legitimiteetistä ja rahoituksesta. Kun kaikki käyttävät samaa julkista terveydenhuoltoa, on sen rahoittaminen ja kehittäminen kaikkien yhteinen asia. Mikäli koko keskiluokka (ja tuleva sellainen) siirtyy erilaiten yksityisten ratkaisujen piiriin, saattaa heidän halunsa osallistua järjestelmän rahoittamiseen kadota kokonaan. Skaalaedut katoavat, tyytymättömyys ja napina valtaavat maan. Muutama huono kokemus julkisesta terveydenhuollosta saattaa muuttaa koko perheen mielipiteen järjestelmän järkevyydestä.

Mikäli arvostelemme työterveydenhuoltoa näin kovin sanoin, pitää meidän olla valmiita kääntämään katseemme myös omaan napaamme. Onko YTHS

se tapa, jolla haluamme tulevaisuudessa terveydenhuoltomme hoitaa?

Ajatusta YTHS:n palvelujen avaamisesta myös amk-opiskelijoille on julkisuudessa pitänyt esillä peruspalveluministeri Paula Risikko (kok), joka toimii myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun vararehtorina.

YTHS varautuu tähän mahdollisuuteen, sillä kaikkein pahimmassa tapauksessa sen rinnalle perustettaisiin toinen, vastaava järjestelmä. Tällöin kunnat, jotka ovat myös YTHS:n pääasiallinen rahoittaja, todennäköisesti myös kilpailuttaisivat opiskelijaterveydenhuoltonsa näiden kahden välillä. Myös koko ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisen jaottelun purkamisesta keskustellaan, jolloin koko kysymys totta kai muuttuu tarpeettomaksi.

Maan hallitus ei Risikon avauksista huolimatta ole virallisesti ottanut YTHS:n avaamista agendalleen – ainakaan vielä. Tämä on todennäköisesti yksi niitä asioista, joista seuraavien vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa sovitaan. Mikäli amk-opiskelijoiden kohdalla siirrytään pakolliseen yksityiseen sairasvakuutukseen, ottaa koko Suomi askeleen kohti konservatiivista hyvinvointivaltiomallia, jossa palvelujen saaminen on entistä tiukemmin sidottu opiskelu- tai työpaikkaan. Pätkätöiden, katkonaisen ja useassa eri koulussa tapahtuvan opiskelun ja jatkuvan epävarmuuden aikana tällainen muutos kuulostaa suorastaan järjettömältä.

YTHS:n roolia ylipäätään puolustellaan usein sanomalla, että YTHS on nimenomaan tämän ikävaiheen ja nimen-

omaan opiskelijoille keskeisten ongelmien asiantuntijaorganisaatio. Nämä ongelmat ja asiantuntemuksen tarve kiteytyvät nimenomaan mielenterveysongelmien hoitamiseen ja muihin psyykkisiin palveluihin.

Pitäisikö YTHS:n siis fokusoitua nimenomaan psykiatrisen terveydenhuollon asiantuntijaorganisaatioksi ja lopettaa perusterveydenhuollon tuottaminen kokonaan?

Rajoittamattomat työterveyspalvelut romuttavat pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusajtuksen ja johtavat kunnallisen terveydenhuollon rapautumiseen – ja nimenomaan köyhimpien lisääntyneeseen kärsimiseen. ✖

TOIMENPIDE 09

HYVINVOINTIVALTIOMALLI ►

23

Tunnelmia

vankilasaarelta KATRI IMMONEN (TEKSTI) JAN ROSENSTRÖM (KUVITUS)

TOIMENPIDE 09

L

24

autan kannella tunnelma on mukava. Aurinko paistaa ja ilmassa on odotusta. Minun on vaikea ajatella olevani menossa paikkaan, jollaisten olemassaoloon suhtaudun varsin epäillen. En ole käynyt Korkeasaaressa sen ikäisenä, että muistaisin paikasta mitään.

Aikuisiällä olen harkinnut meneväni. Pohjimmiltaan kuitenkin pidän söpöeläinten katselusta ja kenestäpä ei olisi jännittävää nähdä ihka elävää leijonaa.

En kuitenkaan ole käynyt siellä, sillä eläinoikeusnäkökulmasta eläintarhan konsepti on kestämätön; eläimiä pidetään vankeina ihmisten iloksi. Parhaimmissakaan eläintarhoissa häkit ja aitaukset tuskin vastaavat kokonsa puolesta eläinten luonnollisia reviirejä, pahimmista puhumattakaan. Nyt lautalla minun kuitenkin täytyy muistuttaa itseäni siitä, mikä kaikki eläintarhoissa on vikana, eikä innostukseni laannu silti ollenkaan.

Tulemme rantaan. Vastassa on matkamuistokioski ja lautalle jonottavia ihmisiä. Lähdemme kävelemään kissapetojen häkkejä kohti. Ensimmäisen asukas on saanut pentuja ja on niiden kanssa sisällä. Saman ilmoittavat toi-

nen ja kolmas aitaus. Muissakaan ei näy liikettä. Enin jännitys on kadonnut, ei tunnu juuri miltään. Sitten näemme amurintiikerin. Se on isompi kuin olin kuvitellut ja sen aitaus näyttää siihen nähden pieneltä. Jos eläin päättäisi juosta, se tuskin ehtisi täyteen vauhtiin, ennen kuin törmäisi aitaan.

Tiikeri tekee tehtävänsä. Tulee nihkeä olo. Se ei kuulu tarhaan ihmisten pällisteltäväksi.

Millä oikeudella sitä pidetään vankina? Amurintiikerin tapauksessa on helppo vastata – se on uhanalainen ja näin autetaan lajin säilymistä. Toisaalta eläinten sopeuttaminen luontoon on vaikeaa ja mitäpä tämä yksilö edes piittaa lajinsa tulevaisuudesta?

Lisäksi suojelupuoli on vain hyvin kapea siivu eläintarhojen tehtävää, pääasiassa ne ovat viihdyttämässä meitä.

Kissalaakson jälkeen näemme lisää eläimiä. Pidän kiinni vatsanpohjan ikävästä kaiherruksesta, tältä eläintarhassa vierailun kuuluukin tuntua.

Tunnetta vielä kasvattaa suuren pöllön aivan liian pieni häkki.

Yleensä ottaen lintujen näkeminen on pahinta. Sitten tulee jonkin sortin kasvinsyöjälaumaeläimiä. Ne tuovat mieleen lehmän

ja niiden aitauskin muistuttaa tuotantoeläinten oloja. Ei tunnu enää niin pahalta. Hävettää.

En kestä jalojen petoeläinten pitämistä vankeudessa, mutta rauhallisten kasvinsyöjien kohdalla se on ihan ok.

Muutenkin alan turtua. Karhujen kohdalla ei tunnu enää kovin ikävältä, vaikka aitaus on rakennettu niin, ettei eläimillä ole käytännössä mahdollisuutta piiloutua katseilta. Emujen kohdalla ihastelemme niiden outoutta ja heittelemme inhimillistäviä kommentteja. Tässä sitä opitaan ymmärtämään erilaisuutta.

Matka jatkuu matelijataloon.

Sammakoita ja käärmeitä on hauska bongailla, myös mangustit ovat mainioita. En enää jaksa kauheasti ajatella. Ennen poistumistamme kohtaamme vielä vesikon ja markhorit, jotka ovat varmaankin suoraan Keskimaasta. Sitten lautalle.

Ennen vierailua olin kuvitellut laajan ristiriitaisten tunteiden kirjon aina ihastuksesta suloisiin ja hienoihin eläimiin niiden vankeudessa pitämisestä aiheutuvaan pahanolontunteeseen asti.

Lopulta molemmat skaalan päät olivat melko laimeita ja huono fiilis häipyi aika nopeasti. Ehkäpä juuri tässä on ongelma. Vaik-

Suojelupuoli on vain hyvin kapea siivu eläintarhojen tehtävää.

ka monesta ihmisestä eläinten pitäminen vankeudessa voi tuntua epäoikeudenmukaiselta ja julmalta, saavat aurinko, lämpö ja jännitys ikävät ajatukset katoamaan.

Sitä paitsi eläimet näyttävät viihtyvän, ainakin sellaisen silmiin, joka ei tunne eläinten käyttäytymistä. Voihan myös olla, että ne tekevät niin, ainakin jotkut yksilöt, kun eivät tiedä muustakaan.

Kysymys on kuitenkin ennen kaikkea periaatteellinen. Onko ihmisellä oikeus vangita toisia eläimiä omaksi huvikseen? Tähän en voi vastata kuin ei. Korkeasaarenkin lajeista vain murto-osa on uhanalaisia. Sen sijaan, että eläintarha opettaisi ymmärtämään ja kunnioittamaan eläimiä, se opettaa, että ihmisellä on oikeus kohdella muita lajeja näyttelyesineinä. Erilaisuuden ymmärtämisen opettamisen sijaan se tekee siitä viihdettä.

Konkreettinen toimenpideehdotus: Korkeasaari lakkautetaan asteittain, niin ettei uusia eläimiä enää hankita ja eläimet, ne joiden kohdalla se on mahdollista, sopeutetaan luontoon.

Korkeasaareen suunnatut verorahat kohdennetaan jatkossa loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitoon sekä eläinlajien suojelutoimintaan niiden elinympäristöissä. Korkeasaari otetaan virkistyskäyttöön. ✖

VIIKKOLEHTI

ANNA YLÄ-ANTTILA (TEKSTI) SAARA HANNUS (KUVITUS)

TOIMENPIDE 09

Sukellus on uusi laskettelu J

26

os 1980-luvulla oli ylimääräistä pikkurahaa, lähdettiin laskettelemaan. Neonasuisia skimbaajia kuljetettiin rinnettä ylös hissillä, jotta he voisivat tulla sieltä takaisin alas. Otettiin Lappi haltuun, omistautuneimmat harrastajat jatkoivat Sveitsin Alpeille asti. Kukkuloita korotettiin ja parturoitiin, ja jos lunta ei tullut, sitä tehtiin tykeillä. Luonto ei ollut vielä muodissa.

2000-luvulla on Levit ja Rukat jo niin nähty – on lähdettävä merta edemmäs entistä jännittävämpien, kalliimpien ja saastuttavampien lajien pariin. Sukellusloma Kaakkois-Aasiassa on länsimaalaiselle nuorelle kätevä todellisuuspakomatka. Lentomatkailukin on nykyisellään aika halpaa, ja monella on vanhemmat, jotka haluvat tukea nuoren elämänkokemuksen hankintaa ja erilaisten välivuosien pitämistä - oma nuoruus kun meni vähän ohi uraputkeen pyrkiessä. Hyvänä esimerkkinä Jussi ”Kokaa nokkaan” Ahde, joka on vaikuttanut thaimaalaisissa sukelluskouluissa sitten maineensa tahraamisen kotimaassa.

Dyykkaajat, nuo viheliäisestä oravanpyörästä päässeet luonnonlapset, ovat aasialaisen yhteisöllisyyden äärellä kuin kalat vedessä.

Ainoa, lie paikka vailla vainoa. Menetyn mielenrauhan voi saada takaisin, ja mikä sen kekseliäämpi tapa ilmaista tätä kuin tatuoida nilkkaansa ”Inner peace”. (Kuvio sopii kivasti uuteen kesämekkoon.) Kun omat arvot ovat loksahtaneet kohdalleen, voi luodata kotimaassa vallitsevaa alennuksen tilaa vaikkapa näin: ”Suomessa tää konsensuksen puute niinku ei mahdollista tota toisenlaista ajattelua.” Onneksi ongelmilla on selvät syynsä: ”Hedonismi johtaa näihin koulusurmiin ja näihin." Turismin kehityksessä tulisi ottaa huomioon “meren alla vallitseva etiikka”.

Urallaan epäonnistunut kiinteistönvälittäjä henkistyy suotuisissa olosuhteissa muutamissa viikoissa antimaterialismin sanansaattajaksi. Hän ottaa syvän henkäyksen tuutistaan, luo kirkastuneen ja levollisen katseen horisonttiin ja huokaa: “Mikä tässä elämässä on tärkeetä? Täältä kun lähtee, ei saa mitään mukaan.” Käsi hakeutuu thaitytön takapuolelle.

Oivallusten tie on loputon ja johtaa joskus yllättävään itsereflektioon. ”Suurin osa sukeltajistahan on mulkkuja”, totesi sukelluksenopettajaksi opiskeleva ystävä. Onneksi sukeltajat viettävät suuren osan ajastaan veden alla. Siellä ei voi puhua.

Neonhaalarit merenalaiseen väriloistoon vaihtanut Tribaali-Tepa kulkee ikuisesti askelen edellä tavallista turrea, thaimaannorppaa.

Hänen matkansa eivät luonnon rauhaan vaikuta, toisin kuin tavallisten toppaurpojen, jotka matkustavat viikoksi-pariksi pakettikohteisiin.

Laskettelijat sentään olivat rehellisiä juppeja. Dyykkaajat taas ovat massaturismin airuita sitä tiedostamattaan. He ovat inessä skenessä ja lähes paikallisia – niin paitsi palkkojen suhteen.

Suurin osa sukeltajistahan on mulkkuja.

Aasialaisten turistibisnestä pyörittävien tahojen kannalta tilanne on suotuisa. Sukellusfirman paikalliset työntekijät sen sijaan eivät paljoa trendistä kostu: lähes eurooppalaisen hintatason turistisaiteilla sukeltajia kuljettavan veneen miehistön palkka jää aika lailla eurooppalaisesta keskitasosta – reiluun sataan euroon kuukaudelta. Taloudellinen eriarvoisuus kasvaa muuallakin kuin meillä.

Mitä seuraavaksi? Sukellus-hupellusta odotellessa. ✖

Kirjoittaja on entinen sitvas-hangaround, joka vietti keväällä 2009 3,5kk Thaimaassa vanhempiensa rahoilla ja koitti snorklausta.

Hyvä paha

seksi Seksi on yhteiskunnassamme säädeltyä, huolimatta yleisestä näennäissallivasta ilmapiiristä. Ei ole samantekevää kenen kanssa makaat: sellaiset seikat ikä, sukupuoli ja seksin motiivi vaikuttavat siihen, kuinka sitä yhteiskunnallisesti arvotetaan. Ilkka Kanervan tapaus osoittaa tämän.

Kyse ei ollut valehtelusta, kyse oli seksistä.

INKA TUOMINEN JA KATRI IMMONEN (TEKSTI) JAN ROSENSTRÖM (KUVITUS)

H

Käsityksiä hyvästä ja pahasta tai toisin sanoin normaalista ja epänormaalista, luonnollisesta ja luonnottomasta seksistä ja seksuaalisuudesta, tuotetaan populaarikulttuurissa, uskonnollisissa ja psykologisissa diskursseissa, kuten myös lainsäädännössä. Lisäksi se, mikä nähdään tuottava ja yhteiskuntajärjestystä ylläpitävänä, vaikuttaa siihen miten seksiä arvotetaan.

KENEN JOUKOISSA MAKAAT? Usein unohdetaan, että käsitys siitä, mikä on hyvää seksiä, on vaihdellut reippaasti. Antiikin Kreikassa yläluokkaisilla miehillä oli tapana olla poikarakastajia ja homoseksi nähtiin kaikkein kauneimpana seksuaalisuuden muotona. Vielä 1800-luvul-

la ihanteelliseksi katsottiin avioliitto, jossa mies oli kymmenisen vuotta naista vanhempi. Nykyisin ihanteena on tasavertainen suhde suunnilleen saman ikäisten välillä.

Viime vuosikymmeninä on taas tapahtunut siirtymää, jossa monet seksin muodot ovat muuttuneet suhteellisesti hyväksytymmiksi. Erityisesti osa homoseksuaalisesta seksistä on saanut hyväksytymmän ja laillistetun aseman ensin tautirekisteristä poistamisen ja laillistamisen, ja myöhemmin myös joissakin maissa voimaan tulleiden parisuhteen rekisteröinnin ja adoption sallivien lakien myötä.

Vaikka tilanne esimerkiksi joidenkin homoseksin muotojen kohdalla on huomattavasti parantunut muutaman viime vuosikymmenen aikana, on yhä

iso joukko ryhmiä, jotka luokitellaan sairaiksi pervoiksi. Tähän joukkoon kuuluvat Rubinin mukaan esimerkiksi SM:n harrastajat, koirastaan pitävät, polygaamiset suhteet ja promiskuiteettiset homot.

Tästä yhtenä esimerkkinä on keväinen kohu homoravintola Herculeksen darkroomeista.

(Darkroomit ovat asiakkaiden käyttöön tarjottuja muutaman neliömetrin koppeja, joiden ovet saa lukittua.) Helsingin sanomien haastattelussa tarkastaja Ilkka Ripatti Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolta kommentoi niiden sulkemista: ”Ei ravintoloissa saa harrastaa seksiä. Niissä juodaan olutta ja seurustellaan ihmisten kanssa”. Miten niin ei saa? Tuskin on uusi ilmiö, että ravintolan pimeässä nurkassa tai wc-kopissa tapahtuu humalaisia limakal-

TOIMENPIDE 09

yvää ja yhteiskunnallisesti hyväksyttyä seksiä edustaa yksiavioinen, heteroseksuaalinen, aviollinen, saman sukupolven edustajien kotona tapahtuva seksi. Pahaa ja yhteiskunnallisesti paheksuttua seksiä edustaa päinvastoin homoseksuaalinen, moniavioinen, eri sukupolvien julkisilla paikoilla tapahtuva seksi.

Tämä on Gayle Rubinin artikkelissaan Thinking Sex (1984) esittämän teorian seksin yhteiskunnallisesti arvostamisesta ydin.

Seksiä arvottavia ominaisuuksia voi luetella lisää: pyyteetön – rahan tai maineen vuoksi, kahdestaan – ryhmässä tai yksin, ”vanilja” – SM, ei pornoa – pornoa. Mitä useampi pahan seksin tunnusmerkeistä täyttyy, sitä paheksutumpaa ja jopa lainsäädännön tasolla kielletympää seksi on.

27

vokontakteja. Jos näin kuitenkin on, niin miksei sitä saisi tehdä omassa rauhassa sille varatussa tilassa ilman pelkoa muille aiheutuvasta häiriöstä?

TUTKIMATTOMIA OVAT MEDIAN TIET Miksi Ilkka Kanervan oletettu syrjähyppy herätti niin hurjan kohun? Tässä sinulle pulmatehtävä, lukijani: Monellako tavalla Ile rikkoi hyväksyttävän seksin kapeaa lokeroa?

Kanervan eroamiseen johtanut seksikohu on loistava esimerkki epämoraalisena pidetyn seksin tuoman sosiaalisen stigman vahvuudesta. Ei riitä, että Kanerva pettää naisystäväänsä.

Hän mahdollisesti harrasti seksiä toiseen sukupolveen kuuluvan, näyttävän eroottisen tanssijan kanssa ja motiivina tuskin oli kummallakaan pyyteetön rakkaus. Ei siis ole ihme, että tapaus pysyi viikkotolkulla otsikoissa ja johti Ilkka Kanervan eroon.

Muita esimerkkejä siitä, kuinka "poikkeava" seksi nostaa varmasti tapauksen kuin tapauksen otsikoihin, ovat pettäjäpiispana tunnettu Ilkka Kantola sekä Italian skandaalista skandaaliin ratsastava pääministeri Silvio Berlusconi.

TOIMENPIDE 09

PUNAISET LYHDYT

28

Suomalaisen julkisen seksikeskustelun ytimessä on viime vuodet ollut prostituoitujen puolesta puhunut Anna Kontula. Maksullinen seksi kun ei kuulu tämän hetken hyväksyttyjen seksuaalisten muotojen joukkoon.

Kontulan mukaan valtavirtafeminismi on sulkenut silmänsä siihen liittyviltä ongelmilta pyrkimällä kieltämään koko prostituution. Kontula ja seksityöläisten etujärjestönä toimiva

'Ei ravintoloissa saa harrastaa seksiä.'

Miten niin ei saa?

Seksialan liitto (Salli ry) ovat pitäneet esillä sellaistakin mahdollisuutta että kaikki seksiä myyvät eivät välttämättä tee sitä pakosta.

Toisaalta seksin ostamiseen liittyvät negatiiviset arvotukset tekevät myös mahdottomaksi puuttua kunnolla ihmiskauppaan ja muihin sen ongelmiin.

Suomessa seksityöhön joutuneen maahanmuuttajanaisen on lähes mahdotonta hakea tai saada apua., sillä prostituutio on riittävä peruste karkoitukselle.

Muutenkin prostituutioon liittyy lukuisia ongelmia.

Niin feministeiltä kuin vasemmistoltakin puuttuu yhtenäinen kanta prostituutioon. Niin kauan kuin todellinen keskustelu jää vanhakantaisen moralistisen hymistelyn alle, jossa aihe lakais-

taan maton alle ja ongelman olemassaolo kielletään, ei oikeisiin asioihin voida tarttua.

TERVETULOA 2000-LUVULLE Anna Kontula arvostelee pamfletissaan Tästä äiti varoitti (2009) edellisen sukupolven feminismiä. Hän kirjoittaa sen muuttuneen radikaalista liikkeestä varovaiseksi ja tasapaksuksi aatteeksi, joka ei enää uskalla ottaa kantaa vaikeisiin kysymyksiin. ”Äitini liikkeestä on tullut tekoradikaalia styroksifeminismiä, joka kyllä tökittäessä vinkuu ja paukkuu, mutta on kepeää käsitellä ja ilmaa täynnä. Vaarallisinta styroksissa tietenkin on, että se ää-

nieristää – estää meidän muiden naisten huutoa kuulumasta", Kontula kirjoittaa.

Kontula väittää valtavirtafeminismin johtavan yksipuoliseen ja vanhanaikaisen kapeaan näkemykseen niin seksuaalisuuden eri ilmenemismuodoista kuin feminismistäkin. Toisen aallon feministiäitien on vaikea ymmärtää tyttäriensä ratkaisuja.

Nykypäivän feministi voi käyttää huulipunaa ja korkeita korkoja tai rakastua itsensä uhraten.

Anna Kontula on Rubininsa lukenut. Erityisesti tämä näkyy hänen arvostellessaan feministejä liian kapeasta käsityksestä hyvästä seksistä. Kontula ei kiellä edellisten sukupolvien merkitystä taistelussa naisten oikeuksien tai seksuaalisen vapautumisen

Hyvän ja pahan välinen raja siirtyy, mutta samalla tuomitaan uusi joukko epänormaaleja seksuaalisuuksia.

puolesta, mutta peräänkuuluttaa oikeutta tahtoa sängyssä muutakin kuin naisen orgasmia palvovaa heteroseksiä.

Lisäksi on tosin syytä muistaa, että toisen aallon feministien ajamat asiat, kuten oikeus orgasmiin ja oikeus valita koska ja kenen kanssa seksiä harrastaa, eivät edelleenkään ole kaikille naisille itsestään selvyyksiä.

ANYTHING GOES?

UUDET ONGELMAT Valtavirrasta poikkeavien seksuaalisuuden muotojen hyväksyminen ei kuitenkaan yksinään riitä. Rubinin teoriasta ammentaneet queer-liikkeet ovat politisoineet seksiä uudella tavalla.

Ne kritisoivat perinteisten homoliikkeiden oikeuksien politiikkaa. Vaatimalla homoille samoja oikeuksia kuin heteroille tehdään tietyistä homoseksuaalisuuden muodoista salonkikelpoisia ja sulautetaan ne vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen.

Hyvän ja pahan seksin välinen raja siirtyy, mutta samalla tuotetaan uusi joukko epänormaaleja seksuaalisuuksia, ja hierarkia säilyy.

Queer lähtee oikeuksien sijaan hämmentämisestä, häi-

ritsemisestä ja "väärin" toimimisesta. Se kummastelee seksuaalisuutta, sukupuolta ja näiden rakentumista ja pyrkii näin aiheuttamaan säröjä totuttuihin ajattelutapoihin.

Kaikesta ongelmallisuudestaan huolimatta ei oikeuksien politiikkaa seksin suhteen voida hylätäkään. Käytännössä esimerkiksi adoptio-oikeus on niin tärkeä asia monille ihmisille. Seksipolitiikka ei kuitenkaan voi rajoittua oikeuksien ajamiseen. Samaan aikaan on kyettävä sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla kyseenalaistamaan hierarkkisen seksuaalijärjestelmän ja siihen liittyvän sukupuolijärjestelmän luonnollisuus sekä vaadittava seksuaalista autonomiaa kaikille. ✖

LÄHTEET:

➥ Gayle Rubin: Thinking sex ➥ Anna Kontula: Tästä äiti

varoitti Anna Kontula: Seksuaalisuus seksityössä http://www.hs.fi/kaupunki/ artikkeli/Homoravintola+ Hercules+sulki+darkroomi nsa/1135246654699

➥ ➥

TOIMENPIDE 09

Missä sitten on totuus? Pitäisikö meidän individualisteina ja seksuaalisen monimuotoisuuden nimissä hyväksyä aivan kaikki?

Rubin ei ole erityisen kiinnostunut esimerkiksi lapsipornoon tai pedofiliaan liittyvistä ongelmista. Vaikka toisaalta on tarpeellista, että näitäkin täysinä tabuina ja kuolemansynteinä pidettyjä seksuaalisuuden ilmenemismuotoja käsitellään ennakkoluulottomasti, on silti niihin suhtauduttava varauksella.

Rubin tekee erottelun vapaavalintaisen ja pakotetun seksin välille. Hänen mukaansa kaikki ei-pakotettu seksi tulisi vapauttaa lainsäädännöllisestä ja sosiaalisesta stigmasta. Olisiko vanhasta hippien seksisäännöstä, ”kaikki, mikä on kaikista osallisista kivaa, on ok”, ohjenuoraksi seksuaalisuuden rajoja määriteltäessä? Näin tullaan tuominneeksi ne seksin muodot,

joissa jokin osapuolista osallistuu aktiin vasten tahtoaan, mutta hyväksytään kaikki muu.

Vaikeampi kysymys onkin, miten todistaa seksin olevan pakotettua. Tämä tulee esiin esimerkiksi raiskauksien kohdalla: on vain osapuolten sana sanaa vastaan.

Kontula kertoo pamfletissaan tapauksesta, jossa poliitikko oli pakottanut naisen suojaamattomaan yhdyntään tämän vaadittua miestä käyttämään kondomia. Sukupuoliyhdyntään pakottaminen on asianomistajarikos, josta nainen ei kuitenkaan rikosilmoitusta tehnyt todettuaan mahdollisuutensa voittaa häviävän pieniksi. Kuinka todistaa kertomuksensa leimautumatta julkisuutta tavoittelevaksi laskelmoijaksi?

29

'Tarvittaisiin uusi sota', hostellinomistaja uhoaa.

Ken on heistä

kaikkein uhrein?

Bosnian sota päättyi neljätoista vuotta sitten. Nyt siitä on maassa jäljellä etninen puhtaus ja etninen katkeruus.

OTTO BRUUN (TEKSTI JA KUVAT)

TOIMENPIDE 09

”

30

Emme elä enää sodan keskellä.” Zagrebilaisen Radio Studentin toimittajakaksikko on kyllästynyt näkemään Kroatiaa entisen Jugoslavian hajoamisen tuotteena. ”Siitä on jo viisitoista vuotta. Emme ole enää sotaa käyvä maa.”

Zagrebin keskieurooppalaisessa, puhtaan kliinisessä kaupunkikuvassa tuntuu siltä, että turistin toivotaan suuntaavan katseensa kauniiseen vanhaan kaupunkiin ja keskustan puistoihin. Toimittajien ohje on karu: ”Jos etsitte homobaaria tai jotain muuta villiä, lähtekää Serbian Belgradiin.”

Zagrebilaiset toimittajat, jotka ajautuvatkin haastateltaviksi,

hämmästelevät kysymystämme tämänhetkisistä konflikteista: ”Ei serbejä enää ole täällä”. Kroatia muuttui vuosien 1991–1995 välillä käydyn itsenäistymissodan seurauksena käytännössä etnisesti puhtaaksi valtioksi.

Sota alkoi maan uhmakkaan itsenäistymisjulistuksen seurauksena. Serbia ja Kroatiassa asuneet serbit pitivät tilannetta sietämättömänä ja miehittivät suuria maa-alueita valtion itäosissa. Sodan lopulla noin kaksisataatuhatta serbiä pakeni Kroatiasta suuren vastahyökkäyksen jälkeen. Ylpeiden kroatialaisten mielissä eivät kuitenkaan kummittele itsenäisyyden saavuttamisen eteen suoritetut vä-

kivaltaisuudet. Muistomerkit ja museot eri puolilla 1990-luvulla vereen hukkunutta Balkania kertovat tarinaa urheasta puolustautumisesta serbien aggressiota vastaan.

Se, mikä Balkanilla on vaikeaa, on Kroatian kritisoiminen ilman, että tulee syytetyksi serbialaisen historiankirjoituksen omaksumisesta. Sen osoittavat keskustelut matkalla Zagrebista Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunkiin Sarajevoon.

Menneisyydenhallinta ei saisi muodostua kilpailuksi, mutta silti huomaamme junassa puhuvamme uusien tuttavuuksiemme kanssa siitä, mitä kansallisuutta on sorsittu pahiten.

Yöjuna Sarajevoon saa kysymään, kuinka erilaisesta todellisuudesta voikaan herätä. Perillä Bosnian serbiksi tunnustautuvalta hostellinomistajalta ei kestä kauaa ottaa sodasta otetta. Hänen mielestään sota ei ratkaissut Bosnian monietnisyyden ongelmia, toisin kuin Kroatiassa, Serbiassa ja Kosovossa. Näillä alueilla sodan seurauksena väestön siirrot johtivat lähes laajoihin etnisesti puhdistettuihin alueisiin. ”Tarvittaisiin uusi sota”, hostellinomistaja uhoaa.

Pintapuolisesti monietnisessä Sarajevossa ei kuitenkaan näy muualta valitettavan tuttua kansallismielistä serbi-, kroaattitai bosniakkisymboliikkaa juu-

vuosien 1992–1995 piiritetyksestä kärsineen Sarajevon jälleenrakennusta tuetaan. Erityisesti uusia moskeijoita on noussut kiihtyvään tahtiin. Muun muassa Yhdysvalloissa ja Itävallassa on jo pelätty muslimivaltion syntyä Euroopan sisään.

Matkamme aikaan Bosniassa vietetään Srebrenican joukkomurhan muistopäivää. Neljätoista vuotta sitten Bosnian serbien joukot teurastivat yli 8 000 miestä ja poikaa. Naiset lähetettiin ensin bussilla pakoon. Srebrenicaa pidetään Bosnian sodan kaikkein synkimpänä käänteenä.

Illalla Srebrenican muistonäyttelyn avajaisten jälkeen tapaamme näyttelyn työntekijöitä:

”Isäni ja äitini tapettiin, ja tekijät kulkevat kadulla vapaina. Onneksi minulle ei anneta aseita.”

Yksittäisten ihmisten järkyttävät kokemukset ja asenteet ovat enemmän kuin ymmärrettäviä.

Väkivalta tulee lähelle.

Länsimediassa bosnialaiset (usein muslimeja) on usein esitetty kroaattien (tai katolisten) ja serbien (tai ortodoksien) uhreina. Silti myös bosniakit syyllistyivät törkeisiin provokaatioihin ja väkivallantekoihin. Kiinnostavaa on myös, että muslimitaistelijoita virtasi pyhän sodan käymisen toivossa jopa Pakistanista ja Saudi-Arabiasta.

Eräs parhaita Balkanin tilanteen ymmärryksen avaajia

TOIMENPIDE 09

ri lainkaan. Täällä saa kahviksi yhdestä paikkaa niin turkkilaistyyppistä bosnanskaja kafaa kuin italialaisia espressoja.

Sarajevon tunnelma on suorastaan söpön suvaitsevainen.

Vuoden 1984 kellastuneet olympiajulisteet ja muutama oudosti ympäristöön sijoittuva öljy-yhtiön pilvenpiirtäjä rautatieaseman vieressä vahvistavat suvaitsevaisen sulatusuunin mielikuvaa.

Arviolta 48 prosenttia Bosnia ja Hertsegovinan noin nelimiljoonaisesta väestöstä on bosnialaisia muslimeja, 37 prosenttia on serbejä ja 14 prosenttia kroaatteja. 1990-luvun lopulta alkaen Saudi-Arabiasta on virrannut rahaa, jolla pahoin

on nationalismin tutkija Tony Judt, jota luen matkalla Serbiasta Kosovoon. Hänen mielestään nykyiset kansalliset kertomukset eivät lisää ymmärrystämme menneestä. Historian opettamisen sijaan monissa maissa lapset viedään propagandistisiin museoihin ja muistomerkeille. Ihmiset kannustetaan näkemään mennyt ja sen opetukset esi-isien kärsimyksen kautta.

Nykyisin tyypillinen tulkinta menneestä rakentuu useasta palasesta, joista jokainen (juutalainen, kroatialainen, serbialainen, saksalainen, palestiinalainen, homoseksuaalinen, miksei suomalainenkin) rakentaa oman erityisen uhriutensa. Kun nämä uhraukset ovat toistensa kanssa ristiriidassa, menneisyyteen perustuvat konfliktit pikemmin syvenevät kuin helpottuvat menneen käsittelyn myötä.

Menneisyydenhallinta on tullut erityisen tunnetuksi Saksassa vasta 1960-luvulla käynnistyneestä toisen maailmansodan itsereflektiosta. ”Nie wieder” eli ”ei enää koskaan” on tunnuslause ajattelulle, jossa epäinhimillisten kauheuksien muistamisen ja käsittelyn ajatellaan poistavan ne jatkossa. Balkanin konflikteissa menneisyyttä käytetään pikemminkin provokatiivisena argumenttina kuin anteeksipyytelyyn.

Sota on ikiaikainen kauheuksien tuottaja. Siksi pasifismi, johon törmäämme osin rauhoittuneessa Kosovossa, on toiveikasta. Ruotsalaiset rauhanturvaajatkin näyttävät kyllästyvän kuoliaaksi vartioidessaan serbivähemmistön oloja Gracanicassa pääkaupunki Pristinan ulkopuolella. ”Kutsuisipa joku meidät vihdoin kotiin.” ✖

31

SEBASTIAN ALVAREZ (TEKSTI) SARA HEIMOLINNA (KUVITUS)

Polkupyöräpäiväkirjat P

TOIMENPIDE 09

yöräily on ekologisuudessaan ja terveellisyydessään ehdottomasti paras tapa siirtyä paikasta toiseen. Tämä onkin varmasti ainoa syy, miksi kukaan vaivautuu Helsingissä käyttämään

32

fillaria.

Pääkaupunkiseudulla olemme liikkujien sorretuin vähemmistö, jolla on monia vihollisia: kesähelteilläkin täysjäässä haahuilevat jalankulkijat, asennevammaiset autoilijat, täkäläisestä juomakulttuurista johtuvat lasinsirut. Ja lisäksi surkeat pyörätiet tekevät parhaansa lopunkin liikkumisen ilon pilaamiseksi.

Jo omasta rajallisesta pyöräilyreviiristänikin löytyy paljon valittamisen aihetta. Herttoniemi, Itäkeskus ja Vuosaari ovat esoteerisesti merkittyjen pyöräteiden sokkeloita, Helsinginkatu on yhtä tuskaa ja Hämeentielle suuntaaminen on pyöräilijän rituaali-itsemurha. Mannerheimintiellä ei myöskään asiaankuuluvasti oteta vähemmistöjä huomioon – Marski luovuttaa vasta seitsemissä kymmenissään pyöräilijöille yhden kiemurtelevan kaistan.

Helsingin pyöräilijät ovat jo pitkään yrittäneet kampanjoida parempien pyöräteiden puolesta esimerkiksi kriittisillä pyöräretkillä, mutta tulokset ovat toistaiseksi olleet huonoja. Tähän on mielestäni kaksi painavaa syytä. Ensimmäinen on se, etteivät päättäjät käytä juurikaan polkupyöriä. Julkisiakin kulkuvälineitä he tukevat luultavasti siksi, että saavat lisää tilaa autoilleen; koska pyöräilijät eivät vie heiltä reviiriä, on päättäjien motivaatio pyöräteiden parantamiseen nollatasoa.

Toinen syy saattaa johtua pyöräilijöistä itsestään. Minun täytyy myöntää, että itse en ole kertaakaan osallistunut kriittiselle pyöräretkelle. Pelkkä ajatus kymmenien muiden pyöräilijöiden seassa sotkemisesta täyttää minut kauhulla. Säälittävät pyörätiemme ovat iskostaneet epäluulon ja pelon kanssapyöräilijöitäni kohtaan. Ainakin minut on jo hajotettu ja hallittu, enkä usko olevani ainoa.

Huolimatta omasta passiivisuudestani minulla on pari ideaa asian eteen. Kuten sanottu, riippuu pyöräilyn tulevaisuus lähinnä päättäjien pään sisuksista. Kuupat tulee siis joko vaihtaa tai

niihin tulee vaikuttaa. Tällä hetkellä maan päättäjät ovat lähinnä sakkia, jotka ovat muun oikeasta elämästä vieraantumisen ohella liikkuneet koko elämänsä yksinomaan autolla. Myös pyöräilijöiden tähden tulisi nämä ihmiset vaihtaa sellaisiin, jotka ymmärtävät muiden liikkumismuotojen tärkeyden. Sopivimpia ihmisiä parantamaan fillaristien asemaa ovat punavihreät ehdokkaat.

Valitettavasti nykyinen poliittinen ilmapiiri ei juurikaan tarjoa toivoa punavihreiden nousemiseksi vallan kahvaan, joten toistaiseksi tulee pyöräilijöiden ennemminkin keskittyä nykyisten päättäjien mielipiteisiin vaikuttamiseen. Koska kriittisen pyöräretken kaltaiset passiiviset kannanotot eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta, tulisi paremminkin turvautua aktivismiin. Pyörätiet eivät ole kovin sydämiä sytyttävä aihe, joten uppiniskaisten vallanpitäjien mielipiteisiin vaikuttamiseen tarvittavia ihmismassoja ei varmastikaan saataisi koottua sen taakse kovin helposti. Esimerkiksi eduskuntatalon blokkaaminen toisiinsa lukituilla polkupyöräketjuilla kuulostaa tehokkaalta tavalta ajaa pointti vähemmän ystävällisesti läpi, mutta tällaiseen projektiin tarvitaan suomalaisten lammasmaisuudesta johtuen aikamoista kansankiihotusta.

Mielestäni olisi hienoa, mikäli pyöräilijät kokoaisivat sortamisestaan kumpuavat aggressiot ja liittyisivät yhteen.

Polkupyöräilijämassat vyöryisivät keskustaan yksittäisiä pyöräilyväyliä pitkin kilometrejä pitkissä jonoissa.

Nasevia kuittailuja sisältävät kyltit liehuisivat pakkareissa ja juomapullotelineissä. Päättäjät havahtuisivat kuin salamaniskusta ja tajuaisivat yhtäkkiä, että polkupyöriä todella on olemassa.

Pyöräilyasian arkipäiväisyys voisi jopa toimia sen puolesta. Ihmisillä voi olla pienempi kynnys lähteä toimintaan mukaan, mikäli he tietävät, etteivät pyydä paljoa. Liikkeelle tarvittaisiin vain keulakuva, joka pystyisi iskostamaan ihmisiin positiivista aggressiivisuutta ja jolla pysyisi kuitenkin kieli asiaankuuluvasti poskessa.

Kenestä saisimme tämän Tsy Gävaran? ✖

Ota

kaupunki itsellesi! ...eli yhdyntä kaupungin kanssa mielekkään olemassaolon kokemuksen tuottamisena ja kaupungin haltuunoton muotona VESA KORKKULA (TEKSTI) MERI MULTANEN (KUVITUS)

K

TAUSTAA Kuriyhteiskunnassa valta rakentuu laajana koneistojen verkos-

tona, joka tuottaa ja sääntelee esim. tapoja ja tuotantokäytäntöjä. Tällaisessa yhteiskunnassa ihmisten alistamisesta huolehtivat kurinpitoinstituutiot, kuten vankila, koulu tai tehdas. Kuria pidetään yllä ruumiillisilla rangaistuksilla.

Tästä vanhasta mallista on siirrytty nykyiseen laskennalliseen malliin, jonka kohteina ovat aukot, täydet ja tyhjät tilat, käytettävyys ja näkyvyys. Tällaisessa kontrolliyhteiskunnassa perinteisten kuriyhteiskunnan mekanismien lisäksi valtamekanismit leviävät ihmisten ruumiisiin ja toimintaan. Ne sisäistetään erilaisten käytänteiden ja mekanismien välityksellä.

Valta on läsnä kaikkialla sosiaalisten suhteiden kentällä, koska juuri se on alue, jossa merkittävä osa tuotannosta ja lisäarvon tuottamisesta nykyään tapahtuu. Tällaisessa biopoliittisessa kontekstissa keskeiseksi nousee tarpeiden, halujen, sosi-

aalisten suhteiden ja ruumiiden tuottaminen.

Tämä kaikki näkyy ihmisten hallinnassa joka toteutetaan kaupunkitilan yksityistämisenä ja siinä elämisen markkinoistamisena. Valtion ja yritysten kontrollikoneistojen jatkuva puuttuminen kaupunkitilaan konkretisoi nämä toimenpiteet.

Tarvitaan virkamiehiä ja vartijoita, jotta kaupuntilaa voidaan käyttää yksityisesti ja jotta ihmisiltä voidaan periä maksu kaupungissa asumisesta, liikkumisesta ja oleskelusta. Keskeistä on, mikä kaupunkitilassa saa näkyä.

Spektakulaarisessa yhteiskunnassa ihmisten välisiä suhteita välittää kuvien lakkaamaton virta. Juuri siksi se mikä saa näkyä, on yksi keskeisimpiä kaupungissa olemisen teemoja. Maailmassa, jossa kuluttaja redusoituu kuvitelmien kuluttajaksi, kaupungin kanssa yhdyntä toimii lääkkeenä tätä redusointia vastaan.

MIELEKKÄIDEN OLEMASSAOLOKOKEMUSTEN SAAMINEN YHDYNNÄN AVULLA Keskeinen tapa tuottaa mielekkäitä olemassaolon kokemuksia ja välttää kontrolliyhteiskunnan kahleet on yhdyntä kaupungin kanssa. En tässä tarkoita yhdynnällä seksuaalista aktia, vaan oman paikan luomista, löytämistä ja pitämistä, joka mahdollistaa kiinnittymisen tilaan ja hetkeen. Se on usein myös tapa olla ja viettää aikaa monimuotoisen yhteisön parissa. Yhdynnässä kaunpungin kanssa kaupungista muokataan sen asukkaiden näköinen.

En määrittele yhdyntää tämän tarkemmin, koska silloin rajoittaisin sen kokemisen muo-

TOIMENPIDE 09

oska merkittävä osa kaupungeissa asuvien ihmisten olemassaolon kokemuksista syntyy kaupunkitilassa, on sen haltuunotto keskeisimpiä poliittisia kysymyksiä.

Sen käyttö tuo esiin eräät yhteiskuntaa määrittävimmistä piirteistä. Politiikka on olennaisesti juuri näiden olemassaolokokemusten säätämistä ja luomista.

Esittelen seuraavassa ajatukseni yhdynnästä kaupungin kanssa kaupunkitilassa olemisen, mielekkäiden olemassaolon kokemusten tuottamisen ja kaupunkitilan haltuunoton muotona. Jotta tämän yhdynnän merkityksen voi ymmärtää, on selvennettävä ensin sitä historiallista muutosta, jonka puitteissa se voi tapahtua.

33

TOIMENPIDE 09

34

toja liikaa. Siksi kieltäydyn luettelemasta riittäviä ja välttämättömiä ehtoja yhdynnälle. Käsitteen määrittelyt on hyvä jättää aina välillä sivuun ja keskittyä toimintaan, yhdyntään.

Näitä yhdynnän muotoja ovat esimerkiksi katutaide, kadunvaltaukset, skeittaus, pussikaljoittelu, mielenosoitukset, spontaani tanssiesitys tai hämärä ja hetkellinen performanssi , kaduilla musisointi, parkour jne.

Näiden lisäksi on toki mahdollista ja kannatettavaa luoda myös uusia yhdynnän muotoja.

Näiden asioiden haltuunottoon ei oikeistolainen politiikka kykene muussa kuin kaupankäynnin muodossa ja siksi se on välttämättä vasemmistolaista kaupungissa olemisen muotoa köyhempää. Sen ongelma on se, että voiton maksimoinnin vuoksi tuotetut ”innovatiiviset elämykset” ovat impotentteja ja tuottavat lopulta vain yksinäisiä massoja.

Tunne oman olemassaolokokemuksen katoamisesta on vieraantumista. Tällaisissa tilanteissa kyky intensiiviseen kokemiseen hautautuu arkisten refleksien alle. Mikäli tällainen tilanne osuu kohdalle, on suositeltavaa mitä pikimmiten aloittaa kiihkeä yhdyntä kaupungin kanssa. Vasemmiston näkökulmasta edellä mainitut kuria ja kontrollia karttavat kaupungin kanssa yhdynnän muodot ovat mitä tervetulleinta tottelemattomuutta.

Kaupuntilaa ei tule valjastaa steriiliksi pääoman kasvatuksen ympäristöksi, jossa valtaa käyttää yksityinen vartiointiyritys. Kurille ja kontrollille voi onneksi helposti edellä kuvattujen tekniikoiden turvin nauraa ja yksinkertaisesti kieltäytyä kaupunkitilan käytöstä siinä ahtaassa merkityksessä, jonka virkamiehet ja yritykset ovat sille määritelleet. Yhdyntä kaupun-

Näiden lisäksi on toki mahdollista ja kannatettavaa luoda uusia yhdynnän muotoja.

gin kanssa tuottaa parhaimmillaan alitumiskyvyttömiä subjekteja.

Kaupungit ovat tuotannon kannalta keskeisimpiä paikkoja ja siksi myös keskeiset poliittiset kamppailut käydään niiden hallinnasta. Valinta tehdään sen välillä, käytetäänkö kaupunkitilaa pääoman vai ihmisten ehdoilla.

On taisteltava sen puolesta, että olemista ei redusoida omistamiseksi. Mikäli tässä onnistutaan, tarkoittaa se myös mielekkäiden olemassaolokokemusten lisääntymistä nautinnollisena yhdyntänä kaunpungin moninaisten pintojen, alueiden ja tilojen kanssa.

Itse koen intensiivisimmän yhdynnän kaupungin kanssa skeittauksen muodossa. Kun rullaan katuja pitkin ja liu'un erilaisia pintoja myöten, tunnen olevani yhdynnässä kaupungin kanssa ja ottavani sen hennos-

ti haltuuni. Välillä toki kaadun ja saan ruhjeita, mutta se ei haittaa, sillä voin kokea olevani osa kaupungin lakkaamatonta virtaa ja täten jättää itsestäni jäljen kaupungin kiviseen perustaan.

Jatkuvan yhdynnän ansiosta alkaa kaupunkitilaa ja sen muo-

toja hahmottaa aivan uudella tavalla, ja paikat, joilla ei ensiksi ollut mitään kummempaa funktiota, saavat uuden merkityksen ja niihin alkaa kiinnittyä moninaisia lämpimiä muistoja yhdynnän hetkistä. Täten toivotan kaikille antoisia yhdyntähetkiä kaupungin kanssa! ✖

KIRJALLISUUTTA

➥ Debord, Guy (2005): Spek- ➥ Hardt, taakkelin yhteiskunta. Suomentaja Tommi Uschanov.

Summa Kustannus Helsinki. (Ranskankielinen alkuteos La societé du Spectacle julkaistu 1967.)

Foucault, Michel (2005): Tarkkailla ja rangaista. Suomentaja Eevi Nivanka. Otava, Keuruu. (Ranskankielinen alkuteos Surveiller et punir julkaistu 1975.)

➥

Michael & Negri, Antonio (2005): Imperiumi. Suomentajat Arto Häilä, Jussi Vähämäki, Mika Ojakangas, Taina Rajanti, Olli Sinivaara ja Akseli Virtanen. WSOY, Helsinki.

(Englanninkielinen alkuteos Empire julkaistu 2000) Mäki, Teemu (2005): Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta.

Like Kustannus, Helsinki.

➥

➥ Viren, Eetu (2008): Yleis-

vasemmistolainen hegemonia – mitä on tehtävä?

Teoksessa Puolueiden kriisi toim. Hanna Kuusela ja Mika Rönkkö. Like Kustannus, Helsinki.

KATRI IMMONEN

Tämä on politiikkaa!

Y

Sitoutumattoman vasemmiston vaaliteemat noudattelevat niitä tasoja, joilla ylioppilaskuntapolitiikkaa tehdään: ylioppilaskunta, yliopisto ja kaupunki. Tahdomme rakentaa avoimen, yhteisöllisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan ylioppilaskunnan, autonomisen, kriittisen ja demokraattisen yliopiston sekä elävän kaupungin, jossa myös opiskelijalla on varaa asua. Jos koet nämä teemat tärkeiksi, äänestä Sitvasia! Ei jäykistelylle ja pönötykselle! Kyllä yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle, avoimuudelle sekä hyvälle kulttuurille! ”Megafoni käyttöön!”, julistaa yksi vaaliteemoistamme. Viime kevään yliopistolain vastainen liikehdintä ja Opiskelijatoiminta osoittivat, että äänestäminen ei ole ainoa tapa vaikuttaa yliopistollakaan ja että politiikkaa tehdään myös edustuksellisten elinten ulkopuolella. Siispä tervetuloa myös kaduille ja barrikadeille! Tervetuloa Sitvasiin! ✖ Kirjoittaja on Sitvasin puheenjohtaja.

TOIMENPIDE 09

ANAGRAMMIT: Sitoutumaton vasemmisto • Ympäristönsuojelu • Lauri Ihalainen • Sähköpostilista RISTIKKO: 1. Sosiaalifoorumi, 2. Yliopistolaki, 3. Maailmanpyörä, 4. Ei, 5. Vanha, 6. Pasifismi, 7. Uusi, 8. Edarivaalit, 9. Kööpenhamina, 10. Toimenpide

Pähkinöiden vastaukset:

lioppilaskuntapolitiikka. Pitkä sana, joka tuo monille mieleen poliittisten broilerien turhan tärkeän kähminnän. En kiistä.

Kyse on kuitenkin muustakin. Nimittäin politiikasta.

Laajasti ymmärrettynä politiikka tarkoittaa arvovalintojen tekemistä. Siellä, missä on mahdollisuus tehdä toisin, on politiikkaa. Puolueet ovat vain yksi kapea siivu sitä. Politiikkaa tehdään päivittäin arkisissa yhteyksissä. Ostanko reilua vai epäreilua kahvia, kuljenko pyörällä vai autolla? Sitä tekevät myös kansalaisjärjestöt ja eturyhmät.

Siellä missä on vaihtoehto(ja), on politiikkaa.

HYYssäkin tehdään politiikkaa. Kun laaditaan budjettia, on poliittinen päätös, mihin rahoja kohdennetaan, sillä vaihtoehtoja on vähintään kaksi. Sekin on, nostetaanko jäsenmaksua vai ei, säilytetäänkö opiskelijoiden lapsille päivähoitoa tarjoava Lapsiparkki ja minkälaista ruokaa ja mihin hintaan Unicafe tarjoaa.

Tänä syksynä valitaan edustajisto, ylioppilaskuntamme korkein päättävä elin. Vaaleissa on tarjolla monenlaisia ryhmiä. Yksi jakolinja kulkee poliittisten ja niin kutsuttujen sitoutumattomien ryhmien välillä. Poliittisille ryhmille ylioppilaskuntapolitiikka on politiikkaa edellä esitetyssä muodossa: arvovalintojen tekemistä. Sitoutumattomat ryhmät sanoutuvat irti politiikasta ja tyytyvät eturyhmäpolitiikkaan esimerkiksi ainejärjestöjen tai osakuntien edun ajamiseen.

Erilaiset järjestöt ovat kuitenkin vain pieni osa ylioppilaskuntaa. Ylioppilaskunta tuottaa myös jäsenpalveluja, vaikuttaa kuntapolitiikassa ja koulutuspolitiikassa valtakunnan tasolla. Vaikkapa ainejärjestöjen etu ei kanna kovin pitkälle, kun pitäisi päättää miten kaupunkitilaa tulisi käyttää tai mihin asuntoja rakentaa. On myös kestämätöntä korottaa jonkin tietyn ryhmän etu ylitse muiden asioiden; ylioppilaskunta pitää pystyä näkemään kokonaisuutena. Koska tällaiset ryhmät eivät ole sitoutuneet mihinkään laajempaan näkemykseen yhteiskunnasta tai edes ylioppilaskunnasta, heidän on äänestämisensä arpapeliä. Punavihreälle ja pätevälle kaverille annettu ääni voi suhteellisessa vaalitavassa mennä oikeistolaiselle ainejärjestöjyrälle.

35

2

9

7

1

8

4

6

3

5

4

5

9

7

1

2

6

1

8

4

3 2

6

8 3 9 7 5

5 2 7 8 4 1 6 9 3

1 9 8 6 3

6 3 4 2 9 5

7

7

2 5 4

1 8

4 7 2 3 6 9 5 8 1

8 5 1 7 2 4 3 6 9

3 6 9 1 5 8 4 2 7

8

9 5

7

1

6 5

7 4

2

3

9 1 3 4

8 6 2

3 4 2 6 8 1 9 7 5

7 8 9 2 3 5 6 4 1

2 3 4 1 6 7 5 9 8

6 1 5 8 9 4 7 2 3

5 2 7 3 1 6 4 8 9

4 6 3 9 5 8 2 1 7

1 9 8 4 7 2 3 5 6

Sitoutumaton vasemmisto – Obunden vänster – Independent left Punkkua porvarin pöytäliinalla jo vuodesta 1983!

Sitoutumaton vasemmisto eli Sitvas on punavihreä, puolueisiin sitoutumaton kansalaisjärjestö.

Edistämme sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ekologista vallankumousta, pasifismia, feminismiä ja demokratiaa – niin ylioppilaskunnassa kuin globaalistikin. Järjestämme keskustelutilaisuuksia, opintopiirejä, mielenosoituksia, kulttuuritoimintaa ja rehtiä hengailua.

Edustajistovaaleissa 28.–29.10. ja 3.–4.11. tarjoamme joukon reiluja vaaliteemoja ja punavihreitä ehdokkaita.

Lue teesimme tämän lehden keskiaukeamalta ja klikkaa itsesi nettisivuillemme: www.helsinki.fi/jarj/sitvas Ajankohtaista tietoa tarjoilee myös blogimme osoitteessa http://blogs.helsinki.fi/sit-vas.