T O I
M I
T
1
U S
Päätoimittaja: Mathilda Hauta
Kuvitukset & taitto: Vilma Puttonen & Mathilda Hauta
Tekstit: Mikko Korhonen, Sofia Monola, Mathilda Hauta
S I S
Ä L L
Y S
Pääkirjoitus s.3
Yliopistot ja korkeakoulut luokkaerojen portinvartijoina s.5
Marginalisoivasta rangaistuspolitiikasta haittoja vähentävään huumepolitiikkaan s. 9
2
Pääkirjoitus Teksti: Mathilda Hauta
Moni asia on tullut esille ja ihmeellisesti mahtunut tähän saakka vuoteen 2020. Ja vaikka emme jaksaisi välillä kuulla kaikesta hankalasta ja kamalasta mitä maailmalla tapahtuu ja on meneillään, viimeisen yli puolen vuoden aikana esille tulleet asiat ovat näyttäneet monelta eri kantilta mitä meidän maailmassa on muutettavaa ja parannettavaa. Valitettavasti sitä on paljon. Vaikka muutos on aina vaikeaa ja kivuliasta, on se parhain ja kriittisin hetki vaikuttaa mihin suuntaan otetaan seuraava askel. Maailma on häkeltynyt mielenosoituksista, kansanliikkeistä, aikamme suurimmista metsäpaloista, pandemiasta ja ilmastonmuutoksen konkretisoitumisesta, mutta jos jaksamme pysyä perässä ja vaikuttaa, voimme saavuttaa paremman suunnan tulevaisuudelle. Kaikkien on oltava mukana, tavalla tai toisella, luodakseen parempaa tulevaisuutta. Individualistisessa
3
yhteiskunnassa on hankala välillä orientoitua yhteisen hyvän puolesta, ymmärtää miten paljon oma valinta tai teot vaikuttavat toiseen. Toivon kipinä löytyy esimerkiksi BLM-liikkeen mielenosoituksiin osallistuvien määrässä tai ilmastohätätilan puolesta toimivat aktivistit tai mielenosoittajat dramaattisilla teoillaan. Tämä Toimenpide tehtiin korona kesän aikana ja SitVas voi olla ylpeä itsestään saadessaan aikaan tämän pienen lehden tänä vuonna. Joka vuosi tämä lehti toimitetaan ja julkaistaan ja jopa tänäkin vuonna ihmisillä oli aikaa ja energiaa osallistua sen tekoon, vaikka kevät niin outo ja monelle raskas olikin.
4
Yliopistot ja korkeakoulut
luokkaerojen portinvartijoina Teksti: Mikko Korhonen
Keväisin otsikoihin nousee korkeakouluihin ja yliopistoihin pyrkiminen ja niiden ympärille syntyneet markkinat. On yrityksiä, jotka tarjoavat valmennusta pääsykokeisiin sekä lakifirmoja, jotka tarjoavat oikeusapua valitusprosesseihin. Opiskelijavalinnat puhuttavat, sillä systeemi ei kohtele pyrkijöitä tasa-arvoisesti; hakijan sosio-ekonominen tausta vaikuttaa suuresti mahdollisuuksiin päästä sisään. Akateeminen perhetausta usein auttaa, sillä akateemiset vanhemmat osaavat luotsata lastaan jo varhain kohti oikeita opintopolkuja ja tietävät systeemin valmennuskursseineen ja hintoineen. Raha auttaa myös. On nuoria, jotka saavat perheeltänsä tukea valmennuskursseihin ja elämiseen, mikä mahdollistaa täysipäiväisen panostamisen opiskeluun jo hakuvaiheessa. Nuorilla, jotka eivät tällaista taloudellista tukea saa, on siis monia esteitä valintaprosessissa verrattuna varakkaampiin. Kun opiskelija tulee valituksi, samat tekijät vaikuttavat edelleen opiskelun etenemiseen. Taloudelliset vaikeudet muodostuvat monille opiskelun esteeksi. Miksi korkeakouluihin ja yliopistoihin sitten on niin kova tunku? Yksi tekijä on varmasti itse alojen kiinnostavuus ja mah-
5
Kuvitus: Mathilda Hauta
dollisuus päästä uralle, jossa saa tehdä mielenkiintoista ja merkitykselliseksi kokemaansa työtä. Toinen tärkeä tekijä on yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema. Akateeminen asema on aina tietynlainen statuskorotuksen tae. Sen lisäksi korkeakoulutetut ansaitsevat tietysti paremmin. Sosio-ekonominen tausta vaikuttaa opiskelijavalinnoissa ja koulutus puolestaan vaikuttaa sosio-ekonomiseen asemaan. Koulutusjärjestelmä siten myös ylläpitää luokka-asemia. Luokkaretkeily alemmista yhteiskuntaluokista ylemmille on mahdollista, kiitos makuttoman koulutuksen, mutta yleisempää on, että perhetausta mää-
rittää opiskelu- ja ammatinvalintaa. Työväenluokkaisista perheistä tulee vähemmän akateemikkoja kuin akateemisista perheistä ja kaikista vähiten akateemikkoja tulee kaikista huono-osaisimmista perheistä ja marginaalisista asemista. Koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan tuota luokkaeroja yksin, vaan taloudellisilla eroilla on olennainen merkitys. Eri aloille on määräytynyt historian saatossa eri kokoiset palkat ja vaikka naisvaltaisten alo-
jen alipalkkaisuus tiedostetaan ja on kritiikin kohteena, ei tuloerot sinänsä kuitenkaan saa kritiikkiä juuri lainkaan. Tuloeroja perustellaan eri tavoin. Usein korkeastikoulutetut korostavat kuinka opiskelu kestää vuosia ja on taloudellinen sijoitus opintolainoineen jne., minkä pitää näkyä palkassa. Yhdenlainen perustelu on, että paremman osaamisen ja korkeamman koulutuksen vuoksi sinänsä pitää saada korkeampaa palkkaa. Ja vielä yksi peruste on työn vastuullisuus. Jos työssä on suuri vastuu, pitää palkkion olla kannustava. Ajatuksena on varmaankin, että pienellä palkalla ei ole vastuullisuutta tai että vasta riittävä palkka ja elintaso takaa, että työtehtävä saa työntekijän kaiken keskittymisen. Jos eri työt nauttivat erilaista arvostusta ja tämän halutaan näkyvän ihmisten palkoissa ja elintasoissa, ei luokkaerotkaan enää ole pelkkää sattumaa tai historiallisen kehityskulun vääjämätön lopputulos. Palkkaerot ja luokkaerot ovat aktiivisesti luotuja ja niiden uusintamiseen osallistuvat kaikki, jotka osallistuvat niiden perustelemiseen ja puolustamiseen. Palkkaeroilla luodaan myös luokkaeroja. Jos yhdistetään luokka-asemien periytyminen sekä palkka- ja luokkaerojen puolustaminen, näyttääkin siltä kuin korkeasti koulutettu keskiluokka pyrkisi ylläpitämään luokka-asemia. Korkeampi luokka-asema ei ole olemassa ilman matalamman aseman ihmisiä. Erottuakseen parempana pitää olla joku alempana. Koulutus voi olla väylä korkeampaan yhteiskuntaluokkaan, mutta alemmasta asemasta tulevan voi olla vaikea mahtua samasta raosta keskiluokkaisten perheiden vesojen kanssa, joiden taustajoukot pyrkivät kaikin keinoin varmistamaan, ettei omat putoa hierarkiassa alemmalle sijalle. Luokka-asemien ylläpitäminen ja
6
uusintaminen on silti raakaa peliä. Tulot ja luokka vaikuttavat vahvasti hyvinvointiin ja terveyteen. Jos osa väestöstä tuomitaan lähtökohtaisesti alhaisempaan yhteiskunnalliseen asemaan, osa suoranaiseen köyhyyteen ja kurjuuteen, tuomitaan heidät samalla kaiken muun lisäksi elämään lyhyemmin, ahdistuneempina ja vähemmän terveinä. Tällä kaikella on myös vaikutusta yliopistoon ja tutkimukseen. Kun yliopistoon hakeutuu ja pääsee pääasiassa tietynlaista keskiluokkaista väestöä, noudattaa tutkimuksen valtavirta näiden maailmankuvaa ja arvoja. Etuoikeutetussa tai valta-asemassa olevalla ei ole samanlaista tarvetta tai näkökulmaa kritisoida vallitsevaa järjestelmää tai vallitsevia totuuksia, kuin heikommista lähtökohdista tulevalla. Keskiluokkainen tiede asettaa eri tutkimuskysymyksiä kuin tiede, joka lähtee alemmista yhteiskuntaluokista tai marginaalisista asemista. Hallitsevan luokan näkökulmasta pyritään esimerkiksi löytämään ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja ympäristöongelmiin kapitalistisen järjestelmän puitteissa. Alemmasta luokasta käsin katsottuna ympäristökysymysten ratkaisu ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajaminen kulkevat käsikädessä. Vasta kun talousjärjestelmä ja tuotanto hallitaan demokraattisesti, on mahdollista puuttua todella ympäristövaikutuksiin ja jakaa työtä ja hyvinvointia tasaisemmin kaikille. Sosiaalitieteissä suhtaudutaan esimerkiksi työttömyyteen, työttömiin, köyhiin ja syrjäytyneisiin tai mielenterveys- ja/tai päihdeongelmaisiin ongelmana. Näkökulma on silloin valta-asemassa olevan keskiluokkai-
7
sen tiedeyhteisön ja kapitalistisen järjestelmän, jonka normina yksityiset pääomat ja niitä palveleva palkkatyö. Alemmassa asemassa yhteiskunnalliset ongelmat näyttävät erilaisilta. Köyhälle ongelma voikin olla kuinka täyttää keskiluokkaiset normit elintason suhteen ja järjestelmä asettaa monia esteitä työllistymiselle tai kouluttautumiselle. Samoin maahanmuuttajataustaisten ja rodullistettujen kohtaamat esteet ja ongelmat voisivat olla analyysin lähtökohta, lähtemättä ensin suomalaisesta kilpailukyky-yhteiskunnasta, jonka ongelmana on kasvava maahanmuutto. Kun yliopistokoulutus on osa keskiluokan itsensäuusintamisjärjestelmää, se sekä ehkäisee alempiluokkaisten ihmisten nousemista korkeampiin asemiin että yksipuolistaa tutkimuksen uusintamaan vallitsevaa järjestelmää ja tilaa. Alemmassa yhteiskunnallisessa asemassa on tärkeitä näkökulmia, joita ei saada osaksi tiedeyhteisöä vain tutkimuskohteina, vaan tekemällä tiedeyhteisö saavutettavaksi monin tavoin marginaalisille yhteiskunnallisille asemille.
8
MARGINALISOIVASTA R ANGA I ST U S P O L I T I I K AS TA
HAITTOJA VÄHENTÄVÄÄN H U U M E P O L I T I I K K A A N Teksti: Sofia Monola
9
Kuvat: Vilma Puttonen
“Sota huumeita vastaan on hävitty” - eli rangaistuksilla ja kontrollitoimilla ei ole onnistuttu vähentämään huumeiden käyttöä, vaan päinvastoin se on lisääntynyt vuosikymmenien ajan ympäri maailmaa. Myös Suomessa huumeisiin liittyvät kuolemat ovat lisääntyneet viimevuosina ja täällä huumeisiin kuollaan useammin ja nuoremmin kuin Euroopassa keskimäärin (Tilastokeskus). Erityisesti näitä kuolemia, mutta myös muita yksilöille ja yhteiskunnalle koituvia terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haittoja pitää ehkäistä tutkitun tiedon avulla, ei tunnepohjaisella moralismilla.
Tällä hetkellä Suomessa toteutetaan ns. Kokonaiskieltopolitiikkaa, joka tarkoittaa sitä, että myös huumeiden käyttäminen ja hallussapito on laitonta ja rangaistavaa, niiden valmistamisen, kauppaamisen ja salakuljettamisen lisäksi. Huumeongelma nähdään siis rikosoikeudellisena ongelmana. Kokonaiskieltopolitiikan asettamien rajojen sisällä toteutetaan myös haittoja vähentävää politiikkaa (eng. harm reduction), joka tarkoittaa käytäntöjä, joiden tavoitteena on päihteistä aiheutuvien haittojen tosiasiallinen minimointi, moraalisen rankaisun sijaan. Esimerkiksi puhtaiden pistovälineiden tarjoaminen käyttäjille ehkäisee infektioita ja tartuntatauteja. Tämä siis vähentää huumeidenkäytöstä yksilölle syntyneitä terveydellisiä haittoja, sekä yhteiskunnalle terveydenhuoltoon kuluvia taloudellisia haittoja. Suomessa haittoja vähentävässä politiikassa onkin korostunut erityisesti kansanterveysnäkökulma. Valitettavasti nykyinen lainsäädäntömme estää toteuttamasta joitain muissa maissa tehokkaiksi todettuja haittoja vähentäviä toimenpiteitä, kuten valvottuja huumeiden käyttötiloja, joita on Euroopassa ainakin Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Luxemburgissa, Norjassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Tanskassa. Helsingin kaupunki on selvittänyt mahdollisuutta tarjota hygieeninen ja terveydenhuoltohenkilökunnan valvoma tila, jonne käyttäjät voisivat mennä piikittämään, sen sijaan että tekisivät sen
10
kirjastojen vessoissa tai puistoissa. Näin mahdollisessa yliannostustilanteessa he saisivat nopeasti apua, ja lisäksi julkisten tilojen viihtyvyyskin voisi parantua. Kuitenkaan nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista käyttöhuoneiden järjestämistä, ja erityisesti Poliisi on vastustanut niiden
tutkimusten mukaan huumeiden käytöstä ja hallussapidosta rankaisemisen haitat ovat suurempia hyötyihin nähden. käyttöönottoa, koska huumeidenkäyttö on laitonta ja rangaistavaa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Suomen huumausainepolitiikan tarkoitus on “huumausaineiden käytön ja levittämisen ehkäiseminen siten, että niiden käytöstä ja torjunnasta aiheutuvat taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset haitat ja kustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi”. Tämä tarkoitus ei kuitenkaan toteudu nykyisellä kokonaiskieltopolitiikalla, sillä tutkimusten mukaan huumeiden käytöstä ja hallussapidosta rankaisemisen haitat ovat suurempia hyötyihin nähden. Rankaisemista perustellaan sillä, että se viestii käytön tuomittavuutta ja näin vähentää käyttöä, mutta todellisuudessa tällaista suoraa yhteyttä rangaistuksien ja käyttömää-
11
rien välillä ei ole. Jos huumeidenkäyttöä voitaisiin vähentää rangaistuksilla, olisi sen pitänyt vähentyä sinä aikana, kun käyttö on ollut rangaistavaa. Kehitys on ollut kuitenkin päinvastaista. Jos rangaistuksen ankaruus vaikuttaisi suoraan käyttömääriin, tulisi esimerkiksi USA:ssa olla kovempien rangaistuksien ansiosta paljon vähemmän huumeidenkäyttäjiä verrattuna Suomeen. Tunnetusti näin ei ole, vaan USA:ssa erityisesti opioideista johtuvat kuolemat ovat dramaattisesti lisääntyneet viimevuosina. Kokonaiskieltopolitiikkaa ja rangaistuksia tehokkaampien vaihtoehtojen kartoittamiseksi erityisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viime aikoina esittänyt, että huumeongelmaa pitäisi tarkastella ensisijaisesti sosiaali- ja terveysnäkökulmasta. Yleisenä esimerkkinä haittoja vähentävän politiikan onnistumisesta pidetään Portugalin mallia, jossa Portugali dekriminalisoi kaikkien huumeiden käyttämisen ja vähäisen hallussapidon jo vuonna 2001. Dekriminalisoiminen ei ole sama asia, kuin laillisuus - toisin sanoen Portugalissa huumeiden käyttäminen tai hallussapito ei ole edelleenkään laillista, mutta se ei ole myöskään rikossoikeudellisesti rangaistava teko. Huumeiden hallussapidosta tai käytöstä ei saa rikosrekisterimerkintää tai joudu oikeuteen, vaan siitä seuraa tarvittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen kartoitus tai hallinnollisia toimenpiteitä. Sen sijaan myynti ja valmistaminen ovat edelleen vahvasti rangaistavia. Lakimuu-
tos tehtiin, koska maata vaivasi vakava heroiini- ja HIV-epidemia, sekä siihen liittyvä oheisrikollisuus. Muutoksen ansiosta huumekuolemat ja HIV-tapaukset vähenivät merkittävästi, kun hoitoon hakeutuminen taas lisääntyi huomattavasti. Pelättyä käyttömäärien kasvua ei ilmaantunut, vaan se on pysynyt jokseenkin samalla tasolla. EMCDDA:n (European Drug Report 2019, s. 81) mukaan nyt Suomessa kuollaan huumeisiin väestöön suhteutettuna yli 10 kertaa useammin kuin Portugalissa! Muita maita, jossa huumeiden käyttö on dekriminalisoitu jossain muodossa on ainakin Ecuador, Meksiko ja Tšekki. Lisäksi kannabiksen pienimuotoinen hallussapito on joko laillistettu tai dekriminalisoitu monissa muissa maissa. Tällä hetkellä myös Norjassa suunnitellaan päihdepoliittista reformia, joka voi johtaa käyttäjien rankaisemisesta luopumiseen. Kuitenkin on tärkeää huomioida, että käytön dekriminalisaatio yksin ei johda huumeista johtuvien haittojen vähenemiseen, vaan tarvitaan yhtenäinen, eri toimenpiteistä koostuva ohjelma, joka vastaa juuri kyseisen maan omiin tarpeisiin. THL:n (2020) laaja tutkimuskatsaus, jossa käytiin läpi eri maiden dekriminalisaatioprosesseja ja niiden vaikuttavuutta kertoo, että huumeiden käytöstä rankaiseminen lisää sosiaalista eriarvoisuutta ja kansanterveydellisiä kustannuksia. Tätä eriarvoisuutta syntyy muun muassa
siitä, kun arvotetaan sitä, kuka on kunnollinen kansalainen tai kuka ansaitsee hoitoa. Yhteiskunnassamme huumeidenkäyttäjiin kohdistuu valtava negatiivinen stigma, jota käytön kriminalisointi osaltaan ylläpitää. Tämä stigma aiheuttaa yksilölle kärsimystä, häpeää ja eri käytännön ongelmia, jotka johtavat yhteiskunnasta marginalisoitumiseen. Yksi ainoa käyttörikos voi estää tulevaisuudessa opiskelu- tai työpaikkaan pääsyn. Leimautumista välttääkseen käyttäjät eivät hae apua tarpeeksi ajoissa, mikä aiheuttaa ongelman pahenemista ja kustannuksia yhteiskunnalle. Huumeidenkäyttäjät määritellään ulkopuolelta tietynlaiseksi homogeeniseksi ryhmäksi - epäluotettaviksi, uhkaavaksi ja moraalittomiksi, ja nämä mielikuvat ohjaavat kanssaihmisten ja yhteiskunnan, kuten terveydenhuollon tai oikeusjärjestelmän toimintaa. Näin identiteetti voi muodostua helposti yhteiskunnasta ulkopuoliseksi, mikä sysää ihmistä syvemmälle marginaaliin ja lisää valmiutta tehdä itse muitakin rikoksia, sekä joutua niiden uhriksi. [Pahoinpitelyn tai seksuaalirikoksen uhriksi joutumisesta ei ilmoiteta poliisille, koska avun saamiseen ei uskota. Huumeidenkäyttäjien heikko oikeusturva] Pahimmillaan huumeiden käyttäjien epäinhimillistäminen on johtanut Filippiinien tilanteeseen, jossa poliisi ampuu epäillyt käyttäjät kadulle, presidentin käskystä. Huumeidenkäyttäjiin liitetty stigma ja käytöstä rankaiseminen muodosta-
12
kaikki huumeiden käyttäjät eivät ole riippuvaisia tai sairaita, ja heille merkittävin käytön haitta on yhteiskunnan harjoittama kontrolli. vat toisiaan vahvistavan kehän. Myös humaani suhtautuminen huumeiden käyttäjiin ja haittoja vähentävä politiikka kulkevat käsi kädessä. Kansanterveysnäkökulman lisäksi haittojen vähentämisen ideaan kuuluu huumeidenkäyttäjien oman näkökulman esiintuonti ja siihen liittyvä sosiaalinen tuki ja positiivisemman identiteetin rakentaminen, sekä globaali ihmisoikeusnäkökulma. Vaikka Suomessa Filippiinien tilanne tuntuu absurdilta, on täälläkin vielä paljon tekemistä siinä, että huumeriippuvainen nähtäisiin sairaudestaan huolimatta ensisijaisesti yksilönä, jonka ihmisoikeuksia tulee kunnioittaa ja joka ansaitsee inhimillistä kohtelua. Tai huomattaisiin se, että kaikki huumeiden käyttäjät eivät ole riippuvaisia tai sairaita, ja heille merkittävin käytön haitta on yhteiskunnan harjoittama kontrolli. THL:n kokoamien tietojen mukaan huumeiden käytön dekriminalisointi auttaisi käyttäjiä pääsemään hoitoon, sekä vähentäisi kuolemia ja tartuntatautiriskiä. Kuten sanottua, pelkkä lakimuutos ei ole
13
riittävä toimi, vaan myös käyttäjille suunnatut sosiaali- ja terveyspalveluja tulee parantaa. Erityisesti on tarvetta matalan kynnyksen palveluille, joissa voi asioida anonyymisti ja joiden tarkoituksena on saattaa vaikeasti tavoitettavia potilaita sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän piiriin. Dekriminalisoinnin ansiosta säästyisi yhteiskunnallisia resursseja, joitaa voitaisiin suunnata muualle. Esimerkiksi polisiin ja oikeusjärjestelmän taakka keventyisi, kun niiden ei tarvitsi käsitellä käyttörikoksia, ja voitaisiin paremmin keskittyä vakavampiin rikoksiin, kuten salakuljetukseen ja valmistukseen. Jos tähän kaikkeen kirjoituksessa edellä käsiteltyyn hyötyjen arviointiin haluaisi vielä välttämättä tuoda moraalisen aspektin, voisi käytön dekriminalisointia puolustaa valinnanvapaudella ja oikeudella omaan kehoon, antamalla aikuisen päättää millä aineella hän itsensä päihdyttää. Kansalaisjärjestöistä Sininauhaliitto, Päihdelääketieteen yhdistys ry ja Humaania päihdepolitiikkaa ry kannattavat päihdepoliittista reformia ja käytön rangaistavuudesta luopumista. Humaania päihdepolitiikkaa -järjestön nettisivuilla vaaditaan ongelmakäytön ehkäisemistä, hoitoon pääsyä apua tarvitseville, negatiivisen asenneilmapiirin purkamista sekä kohtuukäytön huomioimista, eli sen tunnistamista, että suurin osa päihteiden käytöstä ei ole ongelmakäyttöä. Mielestäni ei ole syytä pitää ennallaan tehottomia ja marginalisoivia lakeja.
Vaikuttaa siltä, että tieteellistä tietoa toimivista toimenpiteistä on riittämiin, mutta poliittinen tahto puuttuu. Kyse ei ole ainoastaan yhdestä lakimuutoksesta, vaan päihdepolitiikassa on tarve laajemmalle paradigman muutokselle - rangaistuspolitiikasta haittojen vähentämisen politiikkaan. Nykyistä humaanimpaa suhtautumista voitaisiin toteuttaa myös tämänhetkisen lainsäädännön puitteissa. Esimerkiksi syyttäjällä on nytkin mahdollisuus jättää syyttämättä käyttörikoksesta, jos syytetty hakeutuu hoitoon. Myös poliisilla on mahdollisuus luopua toimista kerta-annoksen kohdalla, mutta molempia tapahtuu harvoin. Asenteiden muuttamisessa jokainen voi vaikuttaa omalta kohdaltaan, miettiä näkeekö itse yksilöt stereotypioiden kautta ja vahvistaako stigmaa omalla toiminnallaan. Käytännössä voisi vaikka pohtia sitä, miten puhun huumeiden käyttäjistä muille tai miten suhtaudun päihtyneisiin ihmisiin avun tarpeessa. Pidänkö aihetta tabuna, josta ei tulisi keskustella tai oletanko, ettei huumeidenkäyttö aiheena kosketa minua tai sosiaalista ympäristöäni?
Lähteitä ja lisälukemista: Euroopan huumeraportti 2019 Humaania Päihdepolitiikkka RY:n Teesit THL:n tiedote: Huumeongelma ratkeaa tehokkaimmin sosiaali- ja terveydenhuollon toimin, kertoo laaja katsaus huumeiden käytön dekriminalisoinnista Unlu, Ali; Tammi, Tuukka; Hakkarainen, Pekka (2020) Drug decriminalization policy : literature review : models, implementation and outcomes THL:n Blogi “Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua” THL: Huumausaineiden laillisuus ja käytön rangaistavuus Peltola, Elli (2020) Huumeidenkäyttötila Helsinkiin. Selvitystyö valvotun, turvallisen huumeidenkäyttötilapilotin käynnistämisestä Helsinkiin Päihdelinkki: Huumausaineen käyttörikos Sosiaali- ja terveysministeriö https://stm.fi/huumausainepolitiikka Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt Helsinki: Tilastokeskus Vinkki.info: Haittojen vähentäminen
14
Paino: Libris Oy, 200 kappaletta
2020
Toimenpide saa HYY:n järjestölehtitukea