Toimenpide 2022

TOIMENPIDE

toimitus

Päätoimittaja: Vilma Malmgren

Johanna Vapaavuori

s. 24: Aliisa Maunula

Kirjoittajat: Vilma Malmgren, Jonna Rajala, Aku Houttu, Lotta Nieminen, Linnèa Partanen, Iikka Arve, Aatos Ketvel, Silja Metsätähti

saa HYYn järjestölehtitukea

Pääkirjoitus: LempeääVilmajoraamistaMalmgren

Edellisen kerran Toimenpide on ilmestynyt kaksi vuotta sitten, syksyllä 2020, kun koronapandemiaa oli takana vasta muutamia kuukausia. Nyt mietin tuota aikaa huvittuneesti: olin vielä innoissani lähdössä vaihtoon tulevana keväänä eikä Ukrainan sodasta ollut tietoakaan. Ilmassa leijui lupaus ja toive siitä, että pandemia johtaa muutokseen ja ehkä viimein havahtuisimme ilmastonmuutokseen sekä kapitalistisen yhteiskunnan kes tämättömyyteen.

Mutta muuttuiko mikään oikeasti?

akatemian alati kiihtyvään uusliberalisoitumseen. Etäopiskelu on mah dollistanut kulujen karsimisen, minkä hintana on ollut opiskelijoiden mielenterveyden romahtaminen, yksilökeskeisyyden korostuminen ja nau hoitettuihin massaluentoihin siirtyminen. Monien kansantalouden näkö kulmasta ”turhien humanististen aineiden” opetus on vakaalaudalla, mistä paraatiesimerkkinä on elokuvatutkimuksen kandiohjelman lopettaminen.

Maailmanpolitiikan tasolla kelloja on siirretty pikemminkin taaksepäin kuin eteenpäin: Ukrainan sodan loppua ei ole vielä näköpiirissä ja Yh dysvalloissa siirryttiin takaisin 1970-luvulle, kun laki liittovaltion takaa masta oikeudesta aborttiin kumottiin. Vasemmiston sijaan kaduilla ja mediassa kuuluu ja näkyy edelleen lähinnä äärioikeiston nousu ja vahvis tuminen.

Kaiken keskellä itselleni toivoa on tuonut ajatus siitä, että kaikki on mo nimutkaista. Kuten Foucault on meille opettanut, valta tai vapaus eivät ole toisistaan irrallisia, vaan ne ovat olemassa vain suhteessa toisiinsa: siel lä missä on valtaa, on sen varjoissa, kääntöpuolella ja välissä myös vapaut ta. Ehkä siellä piilee myös siemen sille, että muutos vasemmistolaiseen, toveruuteen, empatiaan ja radikaaliin tasa-arvoon nojaavaan opiskelijapo litiikkaan olisi sittenkin mahdollista, vaikka yhteiskunta ympärillä kertoisi kin muuta tarinaa?

Konkreettisesti muutokseen ja yliopiston asioihin voit vaikuttaa äänestä mällä tulevissa edustajistovaaleissa. SitVasia äänestämällä varmistut siitä, että annat äänesi tasa-arvoiselle, antikapitalistiselle, feministiselle ja kestä välle opiskelijapolitiikalle, vaihtoehtoisesti voit myös lähteä ehdolle vaalei hin. Edustajiston toimintaa esitellään tässäkin numerossa Linnèa Partasen kirjoittamassa jutussa.

Järjestön upeaa tunnelmaa kuvaa hyvin eräissä SitVasin järjestämillä jat koilla käymäni keskustelu pitkän linjan SitVas-aktiivin kanssa. Katselim me tanssilattialla bailaavia tovereitamme, kun ystäväni haikeasti tokaisi: ”Onneksi vasemmistolaisia on olemassa, näitten kanssa mä uskon siihen, että muutos on mahdollista. Nää on tämmöisiä ihania, viisaita ja lempeitä joraajia kaikki.”

Niin, tervetuloa SitVasiin, ihanien, viisaiden ja lempeiden joraajien jouk koon.

Puheenjohtajalta: Yhteiskunnan ahtaat muotit on tehty murrettaviksi

Miten tehdä itsensä sopivaksi, kelvata, olla tarpeeksi fiksu ja us kottava? Nämä ajatukset vähentävät valitettavan monen poliittista osallistumista ja rohkeutta vaikuttaa. Poliittisen osallistumisen eriytyminen näkyy niin eduskuntavaalitutkimuksissa kuin HYYn edustajiston kokoonpanossa. Toisille poliittinen osallistuminen on itsensä kehittämistä ja porttien avaamista vallan näyttämöil le, toisille kamppailua oikeuksista yhdenvertaiseen kohteluun ja kaikille hyvään elämään. Häpeä siitä, ettei koe sopivansa edus tuksellisen demokratian normeihin ja osaavansa argumentoida tarpeeksi rationaalisesti, estää monen työväenluokkaistaustaisen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan tai bipoc ihmisen osallistumisen poliittiseen toimintaan. Häpeä siitä, ettei ole kas vanut länsimaisessa, keskiluokkaisessa kulttuurissa ja sitä kautta sosiaalistunut poliittisessa toiminnassa idealisoituihin diskursseihin, voi hiljentää ihmisen asioissa, joissa hänellä olisi tärkeää sanottavaa.

Me voimme opiskelijaliikkeessä ja sitoutumattomana vasem mistolaisena toimijana vaikuttaa siihen, kuka kokee turvalliseksi osallistua, ja kuka saa tuotua äänensä kuuluviin. Voimme pyrkiä purkamaan osallisuuden valkoista, maskuliinista, ableistista ja keskiluokkaista normia. Mukaan voivat tulla kaikki, jotka kokevat liikkeen arvot omikseen. Yhdenvertaisempi yhteiskunta, ylioppi laskunta ja yliopisto ovat tavoitteita, joiden eteen Sitvas on taistellut niin HYYn edustajistossa kuin järjestönä. Tavoitteiden saavut tamiseksi on vielä matkaa, mutta emme saa lakata unelmoimasta: punavihreä ylioppilaskunta voi olla poliittinen edelläkävijä, joka vaikuttaa valtakunnalliseen politiikkaan, ja Sitvasin järjestöpuo lella voidaan tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun asioita, jotka muuten eivät tulisi kuuluviin. Rohkaisen ihmisiä osallistumaan, lähtemään mukaan toimintaan ja ehdolle edustajistovaalehin, jos koette vasemmistolaisen toiminnan omaksenne ja haluatte olla mukana luomassa yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa.

Minulle itsellenikin oman äänen löytäminen ja rohkeus vaikuttaa on ollut matka, jossa vasemmistolaisen opiskelijaliikkeen ihmis ten kannustava ilmapiiri on ollut arvokasta. Toivon teille kaikki nykyiset, tulevat ja entiset sitvassarit rohkeutta tuoda äänenne esiin ja unelmoida maailmasta, jossa yksikään ääni ei jää kuulu matta sen takia, että se ei sovellu niihin ahtaisiin muotteihin, joita yhteiskunta pitää arvossa.

Jonna Rajala

Tervehdykset HYYn hallituksesta, jossa kevätlukukausi kului vauhdikkaasti hommien parissa. Tiivistetysti 12-henkisen hal lituksen tehtävänä on johtaa ylioppilaskuntaa, edustaa kokouk sissa ja tapahtumissa sekä toimeenpanna HYYn ylimmän päättävän elimen eli edustajiston tahtotilaa. Lisäksi palkkiolliseen ja täysipäiväiseen luottamustoimeen kuuluu olennaisesti työ omil la vastuualueilla eli sektoreilla HYYn palkattujen asiantunti joiden kanssa. Yhteistyötä tehdään myös sektorien välillä ja hallituslaisen vastuuseen kuuluu myös esimerkiksi tapahtumien, kuten tuutoriseikkailut, järjestämisessä apukätenä toimiminen.

Hallituksessa toimitaan edustajiston luottamuksen varassa ja nykyisellä valintatavalla pyritään saamaan edustusta halli tukseen jokaisesta edustajistoryhmästä. HYYn edustajistovaa lituloksen pohjalta määräytyy paikkajako, jonka pohjalta Si toutumattoman vasemmiston edustajistoryhmällä on ollut oikeus nimittää kaksi jäsentä hallitukseen. Tänä vuonna hallituksessa on toiminut allekirjoittanut ja Jenny Kasongo. Vastuualueina minulla on ollut koulutuspolitiikka, eduskuntavaalit sekä il masto- ja ympäristöasiat. Jenny on vastannut yhdenvertaisuu desta, toimeentulosta ja perheellisistä.

Työskentely sektoreilla on monipuolista, mutta ajoittain vai keasti hahmotettavaa. Konkreettisimmillaan työtä on help po jäsentää esimerkiksi edustajiston asettamien tavoittei den toteuttamisessa, joka on minulle tarkoittanut tänä vuonna opiskelijaedustajien tuen kehittämistä ja tiedekuntien opin totoimijoiden tapaamisia. Jenny taas on edustajiston päätök sen pohjalta valmistellut HYYlle sekä antirasistista että antiableistista toimenpideohjelmaa. Erityisesti edunvalvon tasektoreita koskenut eduskuntavaaliohjelman valmistelu oli selkeä kokonaisuus, jonka lopputuloksessa näkyy Sitvasin kä denjälkeä jokaisessa osa-alueessa koulutuksen rahoituksesta ja opiskelijoiden toimeentulosta mielenterveyteen ja ilmastoon liittyvissä tavoitteissa.

Muutoin homma voi olla ainakin ulkopuolelle näkymättömämpää perehtymistä esimerkiksi ajankohtaisiin asioihin koulutuspo litiikassa, kuten opiskelijavalintauudistuksen seurantaryhmän loppuraportti, tai sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Toisaal ta myös edustamista kokouksissa yliopiston kanssa, jossa on nostettu esimerkiksi linjapaperin pohjalta kantojamme esiin. Osallistuin esimerkiksi itse opiskelijavalintojen kehittämis hankkeen vetäjien tapaamiseen, jossa nostin esiin linjapaperin tuomia huomioita valinnoista. Lisäksi yhtenä poikkisektoriaa

lisena esimerkkinä tältä vuodelta on ollut yliopiston yksilöl listen järjestelyjen kehittämiseen tähdännyt vaikuttaminen yh denvertaisuus- ja koulutuspolitiikan vastuualueilla.

Varsinainen asiantuntemus kuuluu monessa mielessä HYYssä työn tekijöille, sillä hallituslaisen työviikosta merkittävä osa kuluu hallituksen yhteisiin ja koko ylioppilaskuntaa koskevien asioiden käsittelyyn eikä perehtymiselle oman sektorin kysy myksiin jää aina riittävästi aikaa. Tänä vuonna hallitusta ei ole työllistänyt mikään yksittäinen merkittävä asia, mutta lu kuisat pienet nostavat työmäärää. Koska asiat ovat poliitti sia, niistä keskustellaan ja ajoittain väännetään tiukasti eri mielipiteistä koostuvassa hallituksessa. Ainakin tänä vuonna tämä on onnistunut hyvässä hengessä eikä asioiden käsittelyn jälkeen ole jääty niitä puimaan enempää ellei tälle ole ollut erityistä tarvetta.

Työilmapiiri HYYn keskustoimistolla on antoisimpia puolia luottamustehtävässä ja yhteishenki hallituksen kesken tuo jo kaiseen päivään iloa ja naurua. Yhdessäoloa eri ihmisten kans sa onkin todella paljon rennoista muodollisiin tilaisuuksiin. Osallistuin itse kevään aikana useampaan vuosijuhlaan ja opis kelijatapahtumaan, minkä katson mielestäni myös olennaiseksi osaksi luottamustoimea. Välillä niissä joutuukin ottamaan pa lautetta vastaan HYYstä ja kehitysehdotuksia toimintaan liit tyen. Mutta useimmiten ne toimivat inspiroivina hetkinä.

Kokonaisuudessaan aika kuluu hallituksessa hirveän nopeasti ja pienellä pelolla odotan, että kevättä lyhyempi syksy kuluu silmänräpäyksessä. Vuosi on kuitenkin tähän mennessä antanut itselleni aivan hirmuisesti niin ihmisten, oman asiantuntijuu den kehittämisen kuin onnistuneiden vaikuttamistavoitteiden kautta. Siinä mielessä voinkin jo suositella HYYn hallitukseen hakeutumista jokaiselle, jota opiskelijoiden ja ylioppilaskun nan asioiden parissa työskentely kiinnostaa. Tehtävää ei kan nata myöskään turhaan pelätä, sillä joka vuosi hallituksessa toimii monenlaisella kokemuksella ja taustalla olevaa henki löä. Erityisesti Sitoutumattoman vasemmiston tavoitteiden kan nalta on merkitystä, ketkä hallituksessa toimivat ja henkilöi tä tähän tarvitaan aina. Historiallisesti olemme usein olleet ylioppilaskuntaa eteenpäin vievä voima. Lisäksi tässä maail manajassa saavutetut oikeudet vaativat puolustajaansa myös opiskelijaliikkeessä.

Aku Houttu HYYn hallituksen jäsen

Sitoutumattoman vasemmiston edustajistoryhmän puheenjohtajan vaalitervehdys ja katsaus edarikauteen

Linnéa Partanen

Moikka! Oon neljännen vuoden yhteiskuntapolitiikan opiskelija Valtsikas ta. Toimin Helsingin ylioppilaskunnan edustajistossa nyt kolmatta vuot ta. Minulle tärkeintä edustajistossa on ollut omien arvojeni mukaisen politiikan toteuttaminen inspiroivan porukan kanssa, joka jakaa saman laisen maailmankuvan kanssani. Tätä porukkaa kootaan uudelleen syksyn edustajistovaalien myötä.

Koen, että olen kehittynyt todella paljon ihmisenä sekä ammattilaise na edustajistokausieni aikana. Olen voinut soveltaa käytäntöön paljon yliopistossa oppimiani asioita. Olen oppinut erityisen paljon edaritoi minnassa yhdenvertaisuudesta, antirasismista, kestävyydestä ja talouspo litiikasta. Tärkein oppimani taito on se, kuinka argumentoin niin, että muut asettuvat minun kantani taakse. Hienoimpia hetkiä on ollut kun 60 paikkainen edustajisto äänestää tekemäni aloitteen puolesta lähes yksi mielisesti.

Jälleen mennään syksyllä edustajistovaaleihin. Kaikki edustajistotoimin nasta kiinnostuneet ovat tervetulleita listallemme. Jos Sitoutumattoman vasemmiston arvot vastaavat omiasi, niin kannustan asettumaan ehdolle. Pelkästä vaaliprosessista saa jo rutkasti sellaista kokemusta ja ystä viä, joita ei muussa ainejärjestötoiminnassa ole mahdollista hankkia. Edustajistossa toimiminen on yhteistyötä oman ryhmän, vaalirenkaan (Maa ilmanpyörä) ja muiden ryhmien kanssa. Konkreettinen työ edustajistossa on asioiden valmistelua, kokoustamista ja puheiden pitämistä. HYYn hal lituksessa toimitaan useiden sidosryhmien (esim. Helsingin yliopisto, Helsingin kaupunki, HOAS) kanssa ja edistetään opiskelijoiden etua hyvin konkreettisesti. Tärkein taito edustajistossa on rohkeus kertoa oma mielipiteensä. Paras ta on olla mukana innokkaassa porukassa, joka haluaa parantaa maailmaa yhdessä.

Kuluvalla edustajistokaudella on edustajistoryhmissä noussut esiin hy

vin oikeistolainen talouspolitiikka. Uusliberalistista talouspolitiikkaa on nyt erityisen helppoa perustella pandemialla sekä Ukrainan sodalla, vaikka olemme poikkeuksellisen rikas ylioppilaskunta. YLVA, joka on va rallisuutemme hoitaja, ilmoittaa nettisivuillaan, että omaisuutemme arvo on 439 miljoonaa, liikevaihto 19,9 miljoonaa ja käyttökate 8,8 miljoo naa.

Ryhmämme mielestä omaisuutta ja taloutta tulee hoitaa vastuullisesti. Vastuullisuudella me emme tarkoita sitä, että toiminnasta leikataan ja varat säästetään tulevaisuudelle. YLVAn tehtävä on huolehtia liiketoi minnastamme ja meidän tehtävämme on huolehtia opiskelijoista ja tulevai suudestamme.

Monilta ryhmiltä on kadonnut käsitys siitä, miksi ylioppilaskunta on olemassa ja miksi meillä on liiketoimintaa. Meillä on mittava omaisuus ja toimiva liiketoiminta, jotta voimme turvata ylioppilaskunnan toimin nan ja edistää opiskelijoiden etua.

Talouskuriajattelu on levinnyt kaikkiin Maailmanpyörän ulkopuolisiin edustajistoryhmiin ja sillä perustellaan kaikesta ylioppilaskunnan toi minnasta leikkaamista. Talouskuria kannattavat ryhmät haluavat pienentää ylioppilaskunnan resursseja ja sitä kautta meidän opiskelijoiden vaiku tusvaltaa. Leikkaamisen taustalla on ajatus ylioppilaskunnasta, joka ei ole vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Tärkeimmät tehtävämme opiskelijoiden edustajina ovat tarjota laadukkai ta jäsenpalveluita, mahdollistaa osallistumisen monipuoliseen opiske lijatoimintaan sekä parantaa opiskelijan asemaa yhteiskunnassa ja yli opistolla. Me opiskelijat olemme tulevia päättäjiä. Meidän tulee tehdä kaikki voitavamme, jotta meillä on koulutus, ammattitaito ja työkyky tallella, kun meitä tarvitaan luomaan tulevaisuutta.

Opiskelijavalintauudistuksen varjopuolet

Korkeakoulujen opiskelijavalintaa on rempattu oikein urakalla. On tullut ensi kertalaiskiintiöt, todistusvalinnat ja sähköiset valintakokeet. Osan uudistuk sista on tarkoitus säästää kustannuksissa ja osan purkaa vuosien hakuprosesse ja, kun ilman opiskelupaikkaa jääneet hakevat vuosi toisensa jälkeen uudelleen. Uudistusten hyviä puolia ovat tahattomien välivuosien väheneminen ja korkea koulututkinnon suorittaminen nuorempana. Toisaalta suorituspaineet siirtyvät todistusvalinnan mukana lukioikäisiin. Stressi opiskelupaikasta ja vastuu elä mänvalinnoista siirtyy yhä nuoremmille, jopa lukion aloittaville. Jotta voi päästä todistusvalinnalla opiskelemaan, täytyy ylioppilaskirjoituk sista saada parhaita arvosanoja sekä lähes poikkeuksetta kirjoittaa pitkä mate matiikka. Hakukohteella ei juuri ole merkitystä siinä, mitkä aineet huomioidaan haussa.

Minulla todettiin keskivaikea lukihäiriö vasta lukiossa. Kun aloitin lukion, kaikki arvosanani laskivat nopeasti, jopa yseistä vitosiin. Myöhemmin äidin kielen opettajani sanoi minulle, että en voi saada äidinkielen kirjoituksista parasta arvosanaa kirjoitusvirheiden vuoksi, vaikka kirjoitukseni olisi sisäl löltään laudaturin arvoinen.

Jos hakisin opiskelemaan nyt, niin mahdollisuuteni olisivat hyvin pienet. En saisi opiskelupaikkaa todistusvalinnalla enkä olisi ensikertalainen, joten kuuluisin lokeroon, jossa on kanssani muutamaa opiskelupaikkaa hakee jopa 200 ihmistä.

Ensikertalaisuuskiintiö sekä todistusvalinta suosivat lukiosta nyt valmistuvia. Samat säännöt koskevat niitä, joiden kirjoitusten aikaan korkeakouluun haettiin valintakokeella. Ensikertalaisuuden ulkopuolelle rajataan esimerkiksi henkilö joka on ottanut korkeakoulupaikan aiemmin vastaan ja keskeyttänyt opinnot huo mattuaan, että ala ei ollutkaan sopiva.

Osallistuin keväällä vapaaehtoisena Varjovalmennuksen sosiaalityön valmennus kurssin järjestämiseen. Kurssilla seurasin, kuinka hakijat panostivat kuukauden ajan kaikki voimansa valintakokeeseen, vaikka tiesivät mahdollisuuksien ole van erittäin pienet sisäänpääsyyn. Kurssilla oli vaativan luku-urakan kannalta hankalassa elämäntilanteessa olevia kuten yksinhuoltajia tai kokopäiväisesti työskenteleviä. Ammattikoulun lukion sijaan suorittaneet ovat automaattisesti pienemmässä hakukiintiössä.

Joillekin hakeminen on jopa mahdotonta. Eräälle hakijalle paljastui, että el lei hän ole kirjoittanut pitkää matikkaa, niin hän ei voinut tulla valituksi taloustieteen opintoihin Helsingin yliopistoon. Hänet laskettiin automaattises ti todistusvalintakiintiöön, koska hän on valmistunut lukiosta, vaikka sisään taloustieteeseen ei voinut päästä ilman pitkää matikkaa. Todistusvalinnalla hakevat eivät saa osallistua valintakokeeseen lainkaan, joten hänelle hakuväylä taloustieteeseen oli mennä iltalukioon suorittamaan pitkän matikan lukion op pimäärä ja kirjoittaa hyvä arvosana. Toiset pääsevät suoraan ylioppilastodis tuksella tekemättä haun eteen muuta kuin täyttämällä yhteishakulomakkeen. Täl lainen ei ole yhdenvertaista ja kyseenalaistan taloustieteen opiskelijavalinnan laillisuuden.

Korkeakoulututkinto tulisi olla kaikille saavutettava ja valintatavoilla pitäi si tasata eroja koulutuksen periytyvyydessä. Nyt vaikuttaa siltä, että eriar voisuus opiskelupaikan saavuttamisessa on kasvanut merkittävästi näiden uudis tusten myötä eri ryhmien välillä.

Kehoinklusiivista ja seksipositiivista strippausta

tapahtumassa

Teksi: Vilma Malmgren

Seksityö ja strippaus kärsivät stigmasta ja seksityöntekijöiden palvelujen ostaminen on edelleen tabu. Turvallisen tilan periaatteet eivät ole rantautuneet vielä kaikille strippiklu beille ja usein tanssijoiden työehdot pidetään hämärän peitossa. Muutosta klubien kulttuurissa on kuitenkin tapahtumassa.

Vuosi sitten Sofia Sarkava, esiintyjänimeltään Lady Clitter, perusti Positits -pop-up strippiklubin, joka on arvoiltaan ke hoinklusiivinen ja seksipositiivinen strippiklubi. Kimmokkeen klubin perustamiselle Sarkava sai haettuaan itse esiintyjäksi helsinkiläisille strippiklubielle. Jo hakemusvaiheessa hän törmäsi strippareille osoitettuihin ahtaisiin normeihin: tans sijoiksi haetaan ennen kaikkea valkoisia, hoikkia ja nuoria naisia, jotka täyttävät yhteiskunnan luomat ulkonäkönormit.

Monilla strippiklubeilla normit ja käytänteet ovat edelleen hyvin patriarkaalisia. Muutosta on kuitenkin

Sarkavan mukaan hakijaa ei kutsuta välttämättä edes haastatte luun, jos tämän keho ei täytä tiettyjä mittoja.

”Klubeilla suurin osa tanssijoista on laihoja, vaa leahiuksisia, nuoria ja valkoisia. Kehot, jotka eivät mahdu tuohon ahtaaseen normiin, eivät ole tervetulleita esiinty mään.”

Tämän jälkeen Sarkava päätti perustaa oman kehoinklusiivisen ja seksipositiivisen klubin.

Posititsin tuottajan Onni Hakalan mukaan Posi tits-klubilla kehoinklusiivisuus merkitsee ennen kaikkea sitä, että järjestäjät eivät kysy tanssijoiden kokoa, sukupuolta tai etnistä taustaa. Hakalan mukaan strippiklubien työkulttuurissa esiintyy lisäksi paljon rasismia ja usein ei-valkoisiksi rodullistetut tanssijat saavat esiintyä vain klubien hiljaisina hetkinä.

”Me olemme pyrkineet siihen, että sekä esiintyjäksi että yleisön jäseneksi saa tulla kuka tahansa kehon koosta, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Meillä on kaiken kokoisia ja sukupuoleltaan moninaisia esiintyjiä.”

Vaikka toisin voisi luulla, strippiklubit eivät läh tökohtaisesti ole aina arvoiltaan seksipositiivisia. Seksityöhön liittyvä stigma ja häpeilyn kulttuuri vaivaavat myös alan sisäistä toimintaa: kaikki stripparit eivät välttämättä halua tulla luokitelluiksi seksityöntekijöiksi ja asiakkaat saattavat hävetä tai salailla strippiklubeilla käymistä. Posi tits haluaa kuitenkin muuttaa kulttuuria ja Hakala ja Sarkavan puhuvatkin strippaamisesta seksityönä. Päämääränä on normalisoida alaa sekä seksityöntekijöiden palveluiden ostamista. Sarkavan mukaan seksipositiivisuus tarkoittaa heille seksityön juhlistamista sekä seksityöntekijöiden oikeuksien ajamista.

”Me haluamme tuoda strippiklubilla käymiseen fiiliste lyn ja juhlan tunnelman”, Sarkava sanoo.

Toimenpide kävi läpi kolmen suurimman helsinkiläisen strip piklubin nettisivut. Kaksi klubeista tarjosi nettisivuillaan valmista hakulomaketta, joiden kautta klubit rekryävät uusia tanssijoita. Molemmissa lomakkeissa pakollisina tietoina ky syttiin hakijan painoa, pituutta, ikää sekä kansallisuutta. Toisen klubin vaatimuksena oli 18–30 vuoden ikä. Kysymys klubeille palkattavien tanssijoiden kriteereistä on keskeinen, sillä samalla luodaan mielikuvaa sekä normia siitä, ketkä yhteiskunnassa nähdään seksikkäinä ja haluttavina.

Viimeistään MeToo:n jälkeen turvallisemman tilan periaatteista on tullut käytäntö monissa tapahtumissa, baareissa ja yöker hoissa. Itsestään selvyys turvallisemman tilan periaatteet ei

vät edelleenkään ole: yhdenkään Toimenpiteen läpikäymän strip piklubin nettisivulla ei ollut mainintaa turvallisemman tilan periaatteista.

Hakala itse työskentelee Positits:in klubi-illoissa turvallisuusvastaavana sylitanssihuoneen ovella. Näin varmis tetaan se, että asiakkaat kohtelevat tanssijoita sovittujen sääntöjen mukaisesti eivätkä esimerkiksi rupea tinkimään hinnoista. Suurimmalla osalla klubeista ei turvallisuusvastaavia kuitenkaan työskentele.

”Pelkkä järjestyksenvalvoja ei riitä, sillä jonkun on huolehdittava myös strippareiden turvallisuudesta”, Hakala sa noo.

Sarkavan ja Hakalan mukaan turvallisemman tilan periaatteet sekä tanssijoiden työehtojen läpinäkyvyys madaltavat erityisesti monien naisten ja queer-ihmisten kynnystä tulla ensimmäistä kertaa strippiklubille.

”Positits on monille ensimmäinen strippikokemus. Mo nille klubivieraille on tärkeä tietää, että esiintyjiä kohdel laan reilusti, jotta uskaltaa tulla strippiklubille”, Hakala sanoo.

Hakalan ja Sarkavan mukaan muutos strippiklubien kulttuurissa on hidasta. Hakalan mukaan Posit1ts-klubilla esiintyminen on joissain tapauksissa vaikuttanut jopa negatiivisesti tanssijoiden työtarjouksiin. Hakalan mukaan tämä johtuu siitä, että Positits on kritisoinut strippiklubien työehtoja, käytäntöjä ja kulttuuria.

”Me olemme nostaneet esiin vikoja ja muiden klubien omistajat – usein vanhat sedät – ovat sitten suuttuneet. Toi vottavasti seuraavaksi olisi sitten konkreettisten muutosten aika.”

VAHVA

JA KAUNIS

Lihaksikkaita naisia pidetään usein omituisina tai epäviehättävinä. Vaikka lihastreeni on hyväksi ja auttaa pitämään yllä hyvää kuntoa, saattaa keho sen seurauksena muuttua tavoilla, joita ei yhteiskunnassa hyväksytä. Olisi jo korkea aika murtaa vahingollisia kauneusihanteita, jotka perustuvat pitkälti vain naisvihalle.

Kehopositiivisuus on teema, josta on viime vuosina keskusteltu paljon. Ja hyvä niin, sillä kehopositiivisuusliikkeen tavoitteena on lisätä kaikenlaisten kehojen arvostusta ja auttaa ihmisiä hyväksymään ja rakastamaan omia kehojaan. Liikkeen parissa keskustellaan pal jon muun muassa siitä, kuinka painonnousu ei välttämättä ole huono asia ja miten ihmi sen painosta voi päätellä, kuinka terve hän on. Keskityn tässä artikkelissa käsittelemään nimenomaan painon nousua etenkin naisten lihaskasvun näkökulmasta. Se on aihe, josta on toistaiseksi puhuttu melko vähän kehopositiivisuusliikkeen parissa.

Yhteiskunnassa etenkin naisten painonnousu nähdään usein yksinomaan negatiivisena asiana, mitä se ei ole, johtuu se mistä syystä tahansa. Tällainen ajatusmalli olettaa, että naisten painonnousun takana on aina rasvan lisääntyminen kehossa. Haluan tehdä sel väksi, että vaikka painonnousu johtuukin rasvan määrän lisääntymisestä, ei se yleensä ole huono asia. Painoa voi nostaa myös lihasmassan lisääntyminen, mitä harvoin otetaan naisten tapauksessa huomioon. Tämä johtuu siitä, että naisten ihannekeho on usein mahdollisimman pieni ja hoikka, minkä takia naisten pyrkimystä kasvattaa lihaksia saate taan pitää omituisena.

Ajattelin itse pitkään, että urheilun tarkoituksena pitäisi olla hoikkana pysyminen ja pai non lasku. Tunsin oloni epätoivoiseksi, kun kausina, joina treenasin aktiivisimmin, lähti painoni itse asiassa nousemaan. Treenaamiseni keskittyi vahvasti lihastreeniin, joten pai non nousussa ei näin jälkikäteen ajatellen ollut mitään omituista; kun lihakseni kasvoivat, nousi sen myötä myös paino. Olin kuitenkin pienestä pitäen oppinut, että painonnousu on yksinomaan negatiivinen asia, mikä sai minut kamppailemaan oman kehonkuvani kanssa.

Oma treenaamiseni keskittyy tosiaan melko vahvasti lihastreeniin ihan vain koska minus ta on kiva olla vahva. Treenaan joskus aktiivisemmin ja joskus vähemmän aktiivisesti elämäntilanteesta riippuen. Olen huomannut, että painonnousun lisäksi aktiivinen treenaaminen aiheuttaa keholle muitakin muutoksia, joita yhteiskunnassa pidetään mo nesti yksinomaan negatiivisina. Treenaaminen esimerkiksi lisää raskausarpia reisissäni, kun reisien lihakset kasvavat. Raskausarvista puhutaan hyvin usein erittäin negatiiviseen sävyyn ja niiden uskotaan raskauden ulkopuolella olevan seuraus rasvan lisääntymisestä kehossa ja näin ollen kertovan epäterveellisyydestä. Asia ei selkeästikään ole näin yksin kertainen.

Toinen asia, jonka olen huomannut aktiivisen treenaamisen aiheuttavan minulle on se, etten enää mahdu vanhoihin vaatteisiini. Usein esimerkiksi vanhat farkut eivät enää mah du kasvaneiden reisieni yli. Tämäkin on asia, josta minut on opetettu tuntemaan häpeää, josta on ollut vaikea päästä yli. Tunteeni ovat siis monesti hyvin ristiriitaiset; haluan tree nata ja tulla vahvemmaksi, mutta yhteiskunnan normien takia oman kehon muutokset, vaikka ne ovatkin haluttuja, on ollut vaikea hyväksyä.

Minulle suurin kriitikko on ollut oma mummuni, joka alkoi kysellä painostani heti, kun treenaamisen tulokset alkoivat näkyä kehossani. Etenkin hän kritisoi kasvaneita käsiäni. Naisten reisien ja takapuolen kasvu saatetaan hyväksyä tai sitä saatetaan jopa kannustaa yhteiskunnassa, sillä se nähdään seksikkäänä, mutta naisten hauiksien ja olkapäiden tulisi kyllä olla pienet ja söpöt. Mummuni ei voinut ymmärtää, miksi halusin kasvattaa käsiäni ja lihaksiani ylipäätään. Minullahan on poikaystävä, eikö hän voi nostaa painavat asiat puolestani? Tällainen ajattelumalli on valitettavasti vielä hyvin selkeästi näkyvissä vanhemman sukupolven edustajilla.

Onneksi asenteet naisten lihastreeniä kohtaan ovat kuitenkin muuten alkamassa muuttua. Netin keskustelupalstoilta löytyy aina niitä, jotka valittavat siitä, miten naisten ei tulisi olla lihaksikkaita ja miten lihaksikkaat naiset eivät näytä kivoilta, aivan kuin naiset olisivat olemassa ihan vain miesten silmiä miellyttääkseen. Nykyään on kuitenkin olemassa myös paljon esimerkiksi Instagram-tilejä, jotka on omistettu lihaksikkaiden naisten arvostami selle ja ihailulle. Vaikka mediassa standardinainen onkin vielä pieni ja hoikka, on tähän tulossa muutosta. Esimerkiksi Disneyn hittileffa Encantossa nähdään hahmo nimeltä Luisa, joka on fyysisesti hyvin vahva ja erittäin lihaksikas. Toisaalta muutos on hidasta; Encanton tekijöiden piti kamppailla Disneyn johtoa vastaan, jotta he antoivat luvan tehdä Luisasta lihaksikkaan pienen ja hoikan sijaan.

Tiedämme tässä vaiheessa kaikki, miten epärealistisia ja omituisia naisille asetetut kauneusihanteet usein ovat. Tämän artikkelin tarkoituksena oli tuoda keskusteluun usein vähän käsiteltyä näkökulmaa. Lihaksikkaat naiset ovat yleensä keskivertoa terveempiä ja paremmassa kunnossa, mutta silti heidän kehojaan arvostellaan ja kritisoidaan. Ehkä naisten kehojen kritisoinnissa ei siis koskaan ollutkaan kyse huolesta heidän terveytensä puolesta vaan taustalla on yksinomaan naisviha ja halu kontrolloida naisten kehoja, jotta ne miellyttäisivät miehiä. Fyysisesti vahvat naiset saatetaan myös kokea uhkaavana. Vaikka lihaskasvu olisikin haluttua ja tavoiteltua, saattavat sen seuraukset keholle aiheut taa ristiriitaisia tunteita yhteiskunnan kauneusihanteiden takia. Toivon kuitenkin todella, ettei kukaan aktiivisesti treenaava nainen anna yhteiskunnan lannistaa itseään. Kuten painonnostaja Sofia Rönkkö sanoi Ylen haastattelussa: “On siistiä olla vahva”.

Lotta Nieminen

Kirjoittaja opiskelee sosiologiaa ja tykkää nostella painoja

Tunteet erontekojen ylläpitäjinä

Jonna Rajala

Tunteet luovat ruumiiden pintojen ja rajojen välisen vaikutelman ja erottelevat minut sinusta. Ne ovat tahmaisia, liimautuvat ja takertuvat toisiin ruumiisiin ja väistävät toisia. (Ahmed, 2018.) Tunteet mahdollistavat toimintaa ja estävät sitä. Yhteiskunnallisia eriarvoi suuksia luodaan ja ylläpidetään arjessa tunteiden välityksellä: työväenluokkaisen kulttuu rin halveksunnan sekä rasismin, seksismin ja heteronormatiivisuuden taustalla vaikuttaa kirjava joukko erilaisia tunteita, joita ilmaisemalla kerrotaan yksilön olevan häpeällinen, vähemmän arvokas, vääränlainen tai joukkoon kuulumaton. Häpeän kokeminen sekä rasis min ja seksismin pelko merkitsevät pienempää liikkumatilaa yhteiskunnassa ja vähäisem piä mahdollisuuksia toimia.

Olin ala-asteella huomatessani, etten kuulunut joukkoon, vaan olin jollain tapaa väärän lainen. Tämä näkyi erityisesti taitoluisteluharrastuksessani. Olin ryhmän ainoa, joka tuli köyhästä perheestä. Äitini ei ollut töissä ja asuin huonomaineisella asuinalueella. Aikuiset katsoivat minusta ohi, kiusaantuivat tai käänsivät katseen pois. Minussa vaikutti olevan jo tain perustavanlaatuisesti erilaista kuin muissa ryhmäläisissä. Keskiluokkaisuuteen liittyvä turvallisuudenkaipuu (Kontula, 2021) oli niin vahvaa, että köyhyyttä pelättiin. Rikkinäiset ja halvat vaatteet, tieto äitini työttömyydestä ja asuinpaikastani olivat muille merkkejä, jot ka kertoivat minun olevan toinen, sellainen jota ei kuulunut huomata. Aloin uskoa heidän olevan oikeassa.

Luistelukavereideni vanhemmat kai pitivät asuinaluettani ja lastensa ystävystymistä kans sani riskinä, eivätkä uskaltaneet päästää lapsiaan vierailemaan kotonani. Köyhyys assosioi tui heidän mielissään vaaraan ja epävarmuuteen. Köyhyys tuntui epämukavalta, eikä sitä haluttu kohdata.

Heidän pelkonsa, epävarmuutensa ja kiusaantuneisuutensa kertoivat minulle, että olen erilainen ja vähemmän arvostettava kuin muut. Koska minua ei haluttu katsoa, opin, ettei

minun kannattanut näkyä tai kuulua. Sisäistin köyhään taustaani liitetyn häpeän.

Ahmedin mukaan häpeä muokkaa ruumiita sekä uudistaa sosiaalisia tiloja; häpeä saa ruu miin piiloutumaan ja kääntymään pois muista ruumiista. Sitä on niin vaikea kestää, että sitä mieluummin vältetään. Mieluummin vältetään paljastaminen, normin rikkominen, jottei tarvitsisi hävetä. Halusin olla hiljaa, ettei minua huomattaisi. En halunnut kestää kiusaantumista siitä, ettei perheelläni ollut varaa hienoihin vaatteisiin tai kalliisiin leirei hin, joita harrastukseeni kuului. Lopulta lopetin luistelun. Intohimoni sitä kohtaan ei ollut enää niin suurta, että olisin kestänyt syyllisyyttä siitä, kuinka harrastukseni vei niin suuren osan äitini tuloista.

Häpeä eroaa syyllisyydestä siinä, että syyllisyys kohdistuu tekoihin, häpeä koko minuuteen (Ahmed, 2018). Syyllisyyteen kuuluu usein halu hyvitykseen, tehdä jotain tilanteelle, joka aiheuttaa syyllisyyttä. Minun hyvitykseni oli harrastuksen lopettaminen, mutta häpeälle en osannut tehdä mitään. Se oli liimautunut minuun kiinni.

Joissain yhteyksissä koin kuuluvani joukkoon. Koulussa kaverini eivät olleet niin räikeästi erilaisesta taustasta kuin luisteluharrastuksessani. Keskiluokkaisia ihmisiä kohdatessani häpeä nousi iholleni usein lähes automaattisesti. Aistin herkästi kiusaantumisen merkkejä, joita ei välttämättä oikeasti ollut edes olemassa. Ajattelin joidenkin keskiluokkaisista per heistä tulevien ystävieni kiusaantuvan meillä käydessään. Häpesin heidän seurassaan sitä, että kotini oli ahdas, usein sotkuinen, eikä keskiluokkaisen maun mukaisesti sisustettu. Huomasin, ettei heidän ollut luontevaa olla luonani. Tunsin tarvetta pyytää anteeksi kaik kea sitä, mitä meillä oli ja mitä kaikkea meiltä puuttui. En juuri enää tuonut keskiluokkai sista perheistä tulevia ystäviä luokseni. Suljin oven ja piilotin heiltä kotini.

Häpeään liittyy voimakkaasti tunne paljastumisesta. Se on vahvasti koko minuuteen liit tyvä ruumiin pintoja poltteleva tunne, joka kohdistuu siihen, millaisena ilmenee toiselle. Häpeän aiheuttama kipu koetaan omaksi syyksi. (Ahmed, 2018.) Minä jatkoin ystävyyttäni ystävieni kanssa, mutta me emme enää vierailleet luonani, eikä taustastani enää ikinä pu huttu. Vaikeneminen oli kuin sanaton sopimus, jolla vältettiin epämukava kiusaantuminen.

Lapsuuteni ja nuoruuteni ympäristöissä yhteiskunnan normatiiviset ideaalit vaikuttivat voimakkaasti. Työttömyys, köyhyys, päihde- ja mielenterveysongelmat, seksuaali- tai su kupuolivähemmistöön kuuluminen tai jokin muu kuin valkoinen ihonväri olivat asioita, jotka tekivät eron hyvien “meidän” ja huonojen “toisten” välille. “Meitä” olivat kunnolliset, työssäkäyvät, keskiluokkaista elämää elävät, heterosuhteessa olevat valkoiset, “tavalliset” ihmiset. Toiset olivat ulkopuolisia, työnnettyjä marginaaliin. Heidän olemassaolonsa oli lähtökohtaisesti vääränlaista. Sitä määritti “tavallisten” ihmisten silmissä epäonnistumi nen ideaalin saavuttamisessa.

Normatiivisuus oli niin voimakkaasti läsnä, että halusin piilottaa itsestäni sen, mikä erotti minut “meistä” ja teki minusta “toisen”. Yritin olla samanlainen, hyväksyttävä niillä ulot tuvuuksilla, joihin luulin voivani vaikuttaa. Yritin tukahduttaa queeriyteni, sillä janosin kokea kuuluvani joukkoon ja olevani hyväksytty. Köyhyyteen kohdistuvan häpeän lisäksi en halunnut enää hävetä sitä, miten rakastin.

Teini-ikäisenä puhuin pojista ja miehistä korostetun paljon, jotta ihmiset tunnistaisivat minut “normaaliksi”, heteroksi. Kaikista eniten valehtelin itselleni. Piiloutuessani häpeäl liseltä minuudeltani yritin niin kovasti olla joku muu, etten enää tiennyt kuka olin. Tunsin itseni tyhjäksi kuoreksi, joka on kopioinut minuutensa Cosmopolitanista.

Ahmedin mukaan queer häpeä liittyy normin rikkomiseen: siihen, että petetään rakkaat, että rakastetaan väärin. Queer halu muuttuu perhettä ja heteronormia koskevaksi loukka ukseksi, joka täytyy salata toisten katseilta. Ahmed on ammentanut marxilaista teoriaa kuvaamaan sitä, miten tunteet kasautuvat ar von muodostuksena: ajan kuluessa toisiin ruumiisiin liitetty tunne vahvistuu ja peittää ruu miiden muodostumisen historian. Homofobian taustalla vaikuttaa heteronormatiivisuuden pitkä perinne, jota uskonto, tiede ja valtiot ovat tukeneet.

Toiseutettuihin identiteetteihin liitetyt tunteet kätkevät yksilön näiden ominaisuuksien taakse. Ryhmää kohtaan koetussa tunteessa ryhmän jäsenyys assosioidaan johonkin epä miellyttävään. Assosiointi piiloutuu ja tunne muuttuu ominaisuudeksi, joka liitetään kaik kiin ryhmään kuuluviin. En halunnut kokea tätä, en halunnut tulla nähdyksi vain negaa tion kautta, minkä vuoksi kielsin queeriyteni myös itseltäni.

Enää en häpeä queeriyttäni tai kasvamistani köyhässä työväenluokkaisessa perheessä. Olen oppinut, etteivät ne ole hävettäviä ominaisuuksia, vaikka jotkut yhä saattavat niitä sellaisi na pitää. Työväenluokkaista habitusta ja kulttuurista pääomaa arvotetaan ja ylenkatsotaan edelleen, queeriys on häpeällistä ja tuomittavaa monissa yhteisöissä ja pienillä paikkakun nilla. Näihin identiteetteihin liitetyt tunteet ovat tiukassa, mutta eivät muuttumattomia –tahmaisuudestaan huolimatta tunteet liikkuvat ja kiertävät objektien välillä.

Tunteiden kulttuuripolitiikka ja marginalisoituihin identiteetteihin liitetyt tunteet ylläpi tävät yhteiskunnallisia erontekoja ja kulttuurisia hierarkioita. Tunteiden avulla voidaan pienentää ihmisiä, heidän liikkumatilaansa ja uskallusta näkyä ja kuulua. Ihmiset ilmentä vät näitä erontekoja arjessaan myös tiedostamattomasti. Jos haluamme purkaa kulttuurisia ja siten myös poliittisia ja materiaalisia hierarkioita sekä erontekoja, tulisi meidän myös tunnistaa näitä ylläpitäviä tunteita; sitä, miten niiden avulla toisia pienennetään ja toisia vahvistetaan.

Lähteet: Ahmed, Sara 2018 (2004). Tunteiden kulttuuripolitiikka. Suom. Elina Halttunen-Riikonen. Tampere: niin & näin.

antiessence

se on järjestelmä johon en usko lokerikko ja lukko keinotekoinen

raja ja aina se täytyy kuitenkin raksia

se on sopimus, sepite, se pitelee minua sijoilla jotka eivät ole omani, jotka eivät ole kaikki nämä roolinsa, koodinsa, vinhat naamioleikkinsä ovat vain tanssahtelua tyhjyyden ympärillä,

sillä silloin kun kaikkeus avaa meidät syvään syleilyynsä emme ole yhtä tai toista Me olemme kaikki yhtä seison sukupuolen tuolla puolen, eikä minusta puutu mitään olen puolipuoli ja aivan kokonainen

Runoja

katseenkääntötemppu

juoksee luokse tuulen loikkii etiä valvontavaltakunta kintereillään karttaa katseita niitä kuitenkin keräten

male gazelle loikkii etiä valvontavalta kintereillään trr, sukupolven naksahduksen ääni kääntää päänsä trrr 0100110 jne: yhtäkkinen binääriääriääni lävistää tärykalvot avot, ei enää kuulu katsoo kauas vastarannan vanhukset imeskelevät poskiaan paheksuen, patriarkat paikoillaan paraatipaikoillaan katsoo kauas ja lukee huulilta pelkoa ja vihaa

nuorukaiset öyskäröivät kai äänekkästikin katsoo alas jalkoihinsa on keho ja kehossa ja laittautunut kauniiksi tänään on solakat sirot kävelykengät ja helma joka huutaa huutakaa, mitäpä muutakaan niin, mitäpä muutakaan

Hedelmäasetelma on nostettu pöydälle. Ihmiset pöydän ympärillä, ovat kokoontuneet hahmottelemaan hiljaiseloa huopakynin, pensselein

Ateljeen lämpötilat ovat alkaneet heitellä hyisestä hiostavan kuumaksi ja takaisin, katto tihkuu tippoja pöydälle. Kastunut lasipinta heijastaa silmilleni totuuden, ja huomaan:

Yksi asetelman luumuista on läpimätä sen mustunut malto vetää matoja puoleensa paljastaen kuoleman nuoleman kuorensa, väistämäti väliaikaisen luonteensa, Ei vain kuolevainen, vaan jo kuoleva

Hedelmäasetelma on nostettu pöydälle, mutten malta enää maalata mallista minä tartun yhteen pöydän hedelmistä juoksen ateljeesta ulos pakenen pihalle valtavalle altaalle paahteen alle isken hampaani hedelmään se on mehevää, mehunsa makeaa, minä imen lihaa hampaitteni välistä hampaitteni väleihin jää säikeitä lihaa ahnaasti alas kunnes

Hampaani iskee kiveen, kivi on rikki.

Minä olen sen ahnauttani halkaissut

Hedelmän ytimestä ryömii ulos hyönteinen. Se katsoo minua syvälle silmieni taakse ja lentää jonnekin kauas

Hedelmäasetelma

Yhtenä päivänä puraisin leipää. Yksi etuhampaistani jäi siihen kiinni. Huomasin sen kielelläni onneksi ennen kuin ehdin nielaista. Otin hampaan käteeni ja yritin sanoa pa ka. En onni tunut kunnolla: äänne oli paennut.

En millään py tynyt muodo tamaan anoja joissa oli i e tietty kirjain. e oli todella ra ittavaa. Ajatuk iltani lähti tietty terävä kärki jonka olema aoloon olin tottunut. Jouduin kiemurtelemaan mieltäni jotta voi in parhaiten välttää puuttuvan äänteen jättämmät kolot.

Yritin jatkaa koulutehtävää iitä mihin olin jäänyt, mutta kun yritin painaa tämän kirjaimen näppäintä, mitään ei tapahtunut. Hakka in itä turhautuneena ja purin hamma ta, kovempaa kuin oli i ollut tarpeen, niin että kuului narahdu ja huoma in että minulta irto i taa uu i hamma . VI U.

Pohdin oliko e minun vikani e ä kaikkien punai en lankojen hännänpää juok iva pakoon. Mi ään ei aa kiinni eikä mihinkään voi pureu ua. Enkä voinu mi enkään vaiku aa hampaiden pu oiluun, olin äy in en armoilla kuin luonnonvoimien ede ä.

Hampaa pu oiliva , jälleen yk i, lavuaa iin kun olin pe emä ä nii ä.

Aloin ajatella jo ain ä keää mu a ana yhjenivä . Niin kuin manda iininkuo e hei in ne nu kkaan. iellä ne kie ou uiva oi iaan va en ja niin kuin u ein käy, nii ä uli oma y eemin ä, ähdi ö, au inkokun a jo a kappalee eu aava oi iaan.

Yöllä nukkue ani uuhun oli pudonnu vielä kak i hamma a li ää. uu ani mai uu ve i. ana muu ava muo oaan.

No an pää äni ja iellä kumi ee. Ke oni oi eilee i ä, e ä aja uk eni ymmä ävä enää vain oi iaan. E kä aluankin ii ä e oon. E kä ampaani pää ivä e ä on viime he ki lä eä ennen kuin lähe än ne i e ma koi in a.

Kaikki puhuu tästä

Teksti: Iikka Arve

“Kaikki liittyi kaikkeen. Aina kun hänen kissansa nykyään oksensi, hän kuvitteli kuulevansa sanan praksis.”

Voivatko romaani ja sosiaalinen media olla yhteensovittamattomat inhimillisen ko kemuksen alueet? Some-elämän kokemisen perusrakenne on pirstaleinen ja nopea, romaanin ääreen rauhoittuminen ja sille ajan löytäminen vaatii tarkkaa arjen exce löintiä.

Romaanin esteettinen ja sosiaalinen asema horjuu internetin valtakaudella. Pitkälle vielä 1900-luvulle hallinnut porvarillinen romaani näyttää tulleen tiensä päähän, ainakin jos romaanin ajattelee kantavan todellisuuden heijastamisen taakkaa. Yksilö, kodin piiri, eheät henkilöhahmot, elämän juonellistaminen ja kehityskertomukset tuntuvat nykyisessä someajassa vanhentuneilta ja kankeilta. Toisaalta nykyaikaa oi vallisesti ruotivat kirjoittajat, kuten Sally Rooney, pitävät edelleen tiukasti kiinni näistä kirjallisista keinoista.

Patricia Lockwoodin Kukaan ei puhu tästä (2021) pyrkii yhdistämään nämä kaksi irral lista maailmaa. Teos on jakautunut kahteen osaan, joista ensimmäinen kertoo inter netistä, toinen elämästä. Lockwood hylkää edellä luetellut porvarillisen romaanin keinot, ja onnistuu sanoittamaan, millaista on elää digitaalista nykyaikaa.

Kirjan ensimmäisessä osassa ollaan somessa. Muodollisesti lainataan Twitter-fee diä, sisällöllisesti ollaan syvemmällä internetissä kuin oikeassa internetissä. Teoksen nimetön kertoja on somekuuluisuus postattuaan “portaaliin” (teoksen käsite interne tille ja somelle) voiko koira olla kaksoset. Somen toimintalogiikan aiheuttama, siel lä lymyävien omahyväisten ihmisten yksioikoisuus, performatiivisuus ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimus suodattuvat nokkelan, kyynisen ja ironisen kertojan läpi. Kerronta on hauskaa, mutta välillä kaunaista ja raskasta.

Kirjan toisessa osassa kaikki kuitenkin hajoaa. Kertoja saa tietää siskonsa odottavan Proteus-oireyhtymää sairastavaa vauvaa. Ensimmäisen osan Twitter-syötemuoto on

muuttunut päiväkirjamaisemmaksi, fragmentaariseksi vuodatukseksi. On kuin raskas hiljaisuus laskeutuisi kirjan sivuille, tuntuu kuin häpeäisi sitä, että on pitänyt kirjaa hauskana. Matto on riuhtaistu jalkojen alta.

Tekstistä tulee mieleen Hannaleena Haurun lyhytelokuva Metatitanic (2018), joka löytää inhimillisiä tunteita, rakkautta ja yhteyttä metatasojen ja ironian keskeltä tai niiden ohi. Samoin Kukaan ei puhu tästä löytää aitoa, joskin auttamattoman surullista ihmisyyttä somen identiteettirakennelmien ulkopuolelta. Portaali tuntuu kaukaiselta ja keinotekoiselta.

Legacy Russell kirjoittaa Glitchfeminismi-manifestissaan (2022) digitaalisen ja fyysi sen maailman kytköksistä. Russell painottaa digitaalisten online-maailmojen olevan aivan yhtä todellisia kuin offline-maailmat. Offline-maailmojen asettaminen on line-maailmojen yläpuolelle ylenkatsoo Russellin mukaan netti-identiteettiemme ja käyttäjien välisten yhteyksien todellisuutta.

Ja vaikka Lockwood rakentaa kerronnallisen vastakkainasettelun teoksen kahden osan välille, ei hän sorru ajattelemaan onlinea ja irliä minkäänlaisessa hierarkkises sa suhteessa. Kirjan ensimmäisen osan maailma on aivan yhtä totta kuin toisenkin, mutta ei välttämättä aivan yhtä monisyinen ja inhimillinen.

Onlineen voi myös upota niin, että unohtaa, miten offline toimii. Pandemia-aika lienee kiihdyttänyt kehityskulkua, jossa ihmisestä tulee chronically online:

“Markkinoille ilmestyi uusi lelu. Kaikki ilkkuivat sitä, mutta sitten alkoi kiertää huhuja, että se oli suunniteltu autisteille eikä sitä enää ilkuttu, vaan yhtäkkiä alet tiinkin pilkata niitä, jotka olivat aikaisemmin ilkkuneet. Sitten joku löysi pölyisestä museosta lelun kivisen version miljoonan vuoden takaa, ja se tuntui todistavan jo takin. Sen jälkeen lelun alkuperä paljastui ja kävi ilmi, että se liittyi jotenkin Israe liin ja Palestiinaan, joten kaikki päättivät yksissä tuumin, ettei siitä puhuttaisi enää koskaan. Ja tämä kaikki välähti yleiseen tietoisuuteen ja vaipui unohduksiin neljän vuorokauden sisällä.”