Issuu

toimenpide 2017-2018

3–2017

2–20 17

JU SS KO HTI PA RV AL O IA IS EN

VUL

0 -L U UU 7 PAL

JA RM KU VA O M ÄK TA ID IL ÄN E

NUORIS IKUINE O – N ON

FE M US KOIN IS M I JA NT O

1–2

017

OSALLISU

EX -NA ESA HOTSI JOH TAJ A L AP PA

Voit halu tessasi saatekirj asioista eessä main erityisest ita, milla i toivoisit liittää muk isista palautet aan yhte ta. Muis ystietosi. tathan

LUPALV

AINEISTON

LAAJUUS

1–30 liusk aa 31–70 liuskaa 71–140 liuskaa 141–200 liuskaa 201–300 liuskaa 301–400 liuskaa

HINTA

73 € 95 € 117 € 139 € 161 € 183 €

Lasku toim itetaan heti aine aineistoa iston saav ryhdytää uttua, ja n käsittele on mak mään, kun settu. Pyrim lasku me anta mahdolli maan pala simman utteen nopeasti, odotukse mutta 2–3 en kann kuukaude attaa vara n utua. TARKEM PIA TIET OJA: www.kult tuurivihk ot.fi/leh ti/arvost elupalvel u

IRTO NUM ERO 9,60 45. VUO EURO A SIKE RTA

MIT Ä SYY EI KE RR RIA STA OTA ?

6–2 -LUKU

IRT ON

KIM MO PO LII T K AIV AN NO TIN EN N GR AF IIK KA

UM ER O 45. 9,6 0 EU VU OSI RO KE RTAA

01/06/17

MIL MA AL AINEN ILMA ON U NJÄR USI JE S T YS?

09:32

LE ON

AR D

07:21

RO A 0 EU RT A O 9,6OS IKE VU UM ER 45 .

Sitvas ylioppilaskunnan edustajistossa

K AL

Etujen valvontaa – vai jotain enemmän?

Ulkoinen tutkimusrahoitus vastaan vapaa tutkimus

Hampurin aktivismi jäi mellakkauutisoinnin varjoon

Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän talouden puolesta

Kulutuksen juuret ja seuraukset

Yhteisasuminen – Puhetta vai ekologisia tekoja?

Teknologian mahdollisuudet hyvään elämään

Kansantaruston kätketty ideologia

Pakko ei ole muuta kuin tehostua

Unelmiemme ylioppilaskunta

Ideologia strategiapeleissä

Se pyörittää mua

Millainen on hyvä feministi?

Levysuosituksia

Tilaa sivistystä ja solidaarisuutta! indd

_kansi.

AL PÄ ÄT

KULT TUURIVIHKOT VASEMMALLE VINO AIK AK AUSLEHTI 1-2017

CO H

30/01/ IRT ON

14/03/17

1970

HA NN U SEI KK NIK L AN DE AIL UT RIN AL PPI MA ISS A

016

indd

NUORTEN

_kansi.

2-2017

G EL MA

K AU PU KO HTA NK IOL OH UO US NE

TI IK

RAUH

si.indd

T TÄÄ ?

L E!

PO LI

VAI

3-2017_kan

SYR JÄY

IA ,

2–2017

ARVOSTE

ELUN HIN Hintoihin NASTO sisältyy arvonlisäv Yli 400 ero, 24 liuskan %. käsikirjoit sopimukse ukset n muka an.

LÄHETY SOHJEET Lähetä aineistos i joko sähk rtf-muoto öpostitse isena liitet iedoston (sarjakuv a at jpg-, tiff- tai osoittees pdf-muo een arvo dossa) stelupalv tai tava elu@kult llisessa tuurivihk postissa ot.fi osoittees een: Kulttuur ivihkot / arvostelu Kaasuteh palvelu taankatu 1 / 12 00540 Helsinki

OR T, TE

SOTA

SISÄLTÖ

MIK Ä 3–2017

HYVÄ KI HARR AS RJOIT TAMISEN TAJA! Kulttuu rivihkojen arvostelup asiantu ntijoiden alveluu n voit läh arvioitava tai tietoki ettää ksi mitä rjallisia tahansa tekstejä, sarjaku kaunok via. Saa journalist irjallisia t lähettä isia jutt jossa arv mästäsi uja tai ioidaan aineistost sen hyv annetaan a palaut iä ja huo ohjeita teen, noja tekstin kehitty muokkaam ominaisuuksia miseen. sekä iseen ja kirjoittajan a

EE TA IT

ENSIMMÄISET PUOLI VUOT TA (3 NUMEROA) NYT VAIN 16,90 E !

www.kulttuurivihkot.fi

SITOUTUNUT VASEMMISTO

Jäsenille Libero 0€! vasemmistonuoret.fi/liity

23:28

PÄÄKIRJOITUS

ansainvälistä politiikkaa on viime vuosina leimannut kasvava epävarmuus. Pitkäaikaisten ongelmien, köyhyyden ja ilmastonmuutoksen, ohelle on yhä selkeämmin nousemassa autoritaarisen politiikan luoma uhka maailmanrauhalle sekä edistykselliselle politiikalle. Tällä hetkellä maailmanpolitiikan ehtoja ravistelee autoritaarisen politiikan voittokulku Yhdysvalloista Filippiineille ja Venäjältä ja Kiinasta Turkkiin, Puolaan ja Brasiliaan. Tämä 2010-luvulla nopeasti voimistunut trendi haastaa uudelta suunnalta uskoa kosmopoliittisen demokratian tulevaisuuteen. Trumpin, Modin, Jinpingin, Putinin ja muiden tavattua Hampurissa G20-kokouksessa tuli entistäkin selvemmäksi, että edellä mainittujen ongelmien ratkaisut eivät tule löytymään huippukokouksista. Päinvastoin, G20-kokouksen tapaiset vallan keskittymät ovat hidaste, tai suoranainen este, uusien ideoiden kukoistukselle. Tilanteessa, jossa kansainvälinen politiikka haiskahtaa yhä enemmän 1930-luvulta, on tämä lehti yritys nostaa esille relevantteja ideoita siitä, miten voimme vähentää riippuvuuttamme tuhoisasta glo-

baalikapitalismista ja luoda uusia sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä vaihtoehtoja paikallisesti. Monet sekä viher-oikeiston että niin sanotun vanhan vasemmiston esittämät globaalit ratkaisut vaativat kuitenkin luottamusta siihen, että länsimainen kulutustaso onnistuttaisiin viemään kaikkialle hyvän hallinnon, markkinoiden ja teknologian avulla. Ja tämä kaikki ennen maapallon muuttumista elinkelvottomaksi. Ilmaston tilaa ja ihmisten hyvinvointia ajatellen on selvää, ettemme voi jatkaa sitoutumistamme yksipuolisesti aineellisia arvoja suosivaan kulttuuriin. Vastauksena haasteisiin meidän on määrätietoisesti avattava tietä globaalille uusjaolle edeten uuteen ekologiseen, demokraattiseen ja henkistä kasvua, ei voitontavoittelua ruokkivaan, elämänmuotoon. Ajatus siirtymisestä eteenpäin kilpailun ja kulutuksen määrittämästä elämäntyylistä on muotoiltu useasti ja suurella ymmärryksellä. Ongelma on, että tiedon ollessa yhä enemmän kauppatavaraa on vaikeaa antaa merkitykselliselle ajattelulle sen ansaitsemaa näkyvyyttä. Yliopistoilla on aivan erityinen mahdollisuus toimia edistyksen edelläkävijöinä ja

JULKAISIJA: SITVAS RY

järjen äänenä uusia yhteiskunnallisia ideoita popularisoimalla. Tällä hetkellä kuitenkin jopa yliopiston perusta, autonomia, sekä laaja tutkimus- ja sivistystyö ovat uhattuina. Autoritaaristen, yritysmaailmasta lainattujen johtamismallien leviäminen yliopistoon tuo kamppailun demokratian ja sivistyksen puolesta erittäin lähelle opiskelijaa. Helsingin yliopiston opiskelijoilla on kuitenkin suhteellisen hyvä asema ja juuri siksi myös paljon menetettävää. Yliopiston riippumattomuuden varjeleminen, ylioppilasliikkeen aktivointi, fasismin nousun pysäyttäminen, ympäristön suojelu… Kaikki ovat osa globaalia kamppailua oikeudenmukaisen, ekologisesti kestävän ja rauhanomaisen tulevaisuuden puolesta. Tulevaisuuden, jossa ihmisen elämän arvo ei määräydy markkinoiden, kilpailun ja kulutuksen mukaan vaan hän saa saavuttaa täyden potentiaalinsa. Sitoutumaton vasemmisto on omana osanaan myös tulevaisuudessa luomassa tätä parempaa huomista.

Amos Wallgren Päätoimittaja

PAINO: LEHTISEPÄT OY, 500 KPL

PÄÄTOIMITTAJA: AMOS WALLGREN JUTUT: TITTA HILTUNEN, NINETTE KOUHIA, TOMI KRISTERI, ULKOASU: SOPHIA LEPPÄ

LAURI LINNA, JOEL LINQVIST, JAAKKO MUILU, PAMELA MULLO, HEIKKI PATOMÄKI, EVA-LIISA RAEKALLIO, TUULIKKI RAUTIAINEN,

KANSIEN TAIDE: MARKUS JÄNTTI

ALEKSI RYTKÖNEN, VIHTORI SUOMINEN, VIVI SÄILÄKIVI

KUVITUKSET: AMARI KAURA, SARI KIVIJÄRVI, VILHELMIINA KOSKINEN, PAMELA MULLO, VALOKUVAT: ALEKSI KARPPINEN, SOPHIA LEPPÄ

TOIMENPIDE SAA HYY:N JÄRJESTÖLEHTITUKEA.

Sitvas

SITOUTUMATON VASEMMISTO YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTOSSA Teksti: Titta Hiltunen, Kuvitus: Sophia Leppä

jokaisen opiskelijan kukkarossa tuntuvaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua. Vuoden isoin juttu edustajistossa on ollut HYY:n linjapaperiuudistus. Linjapapereiden avulla edustajisto ohjaa keskustoimiston päivittäistä toimintaa ja sitä, millaisella äänellä ylioppilaskunta puhuu. Niissä määritellään ylioppilaskunnan poliittiset kannat mitä moninaisimpiin aiheisiin koulutuspolitiikasta ja kulttuurista opiskelija-asumiseen sekä joukkoliikenteeseen. Punavihreä ääni on linjapapereissakin tärkeää: SitVas tekee töitä sen eteen, että ylioppilaskunnan poliittiset kannat olisivat mahdollisimman edistyksellisiä ja että HYY ottaisi laajemmin kantaa myös esimerkiksi ihmioikeuskysymyksiin. Kevään viimeisessä edarissa käytiin periaatekeskustelua HYY:n tekemästä kehitysyhteistyöstä. Nykyään HYY käyttää 0,7 % 3,6 miljoonan euron budjetistaan kehitysyhteistyöhön ja sillä on ollut aina kaksi erillistä hanketta kerrallaan käynnissä. Sipilän hallituksen rajujen kehitysyhteistyöleikkausten myötä HYY:n kaltaisten tahojen tekemä kehitysyhteistyö on entistä tärkeämpää mutta myös entistä vaikeampaa hanketukiemme pienentyessä. SitVasin mielestä tämä on juurikin se syy, minkä takia ylioppilaskunnan tulisi panostaa kehitysyhteistyöhön entistä enemmän resurssejaan - olemmehan yksi maailman rikkaimmista ylioppilaskunnista joten se on helposti nähtä-

itoutumaton vasemmisto toimii aktiivisesti myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistossa paremman ylioppilaskunnan puolesta. Edustajisto eli tuttavallisemmin edari on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin: se siis päättää mm. HYY:n budjetista ja tavoiteohjelmasta, ylioppilaskunnan suuremmista poliittisista linjauksista sekä siitä, millaista liiketoimintaa kaikkien yliopiston opiskelijoiden omistama HYY Yhtymä tekee. Tämän lisäksi se valitsee HYY:n hallituksen ja nimittää ihmisiä muihinkin erinäisiin elimiin. 60-paikkainen edari valitaan joka toinen vuosi vaaleilla. Viime syksyn vaalivoiton myötä SitVasilla on nyt 8 paikkaa edarissa ja SitVasin ja HYY:n Vihreiden yhdessä muodostama Maailmanpyörä-vaaliliitto on 17 paikallaan edarin toiseksi suurin ryhmittymä vain yhden paikan erolla suurimpaan ryhmään Ainejärjestöläisiin verrattuna. Vaaleissa SitVas sai parhaimman tuloksensa ikinä - voidaan siis sanoa että vasemmistolle on 2010-luvulla tilausta. Vaalien jälkeen meillä on ollut tuore, motivoitunut ja aktiivinen ryhmä joka on ollut edustajistossa paljon äänessä. Nykyisen edustajiston kausi alkoi loppuvuodesta 2016. Tuolloin valitsimme HYY:n hallituksen johon myös SitVas pääsi mukaan. Lisäksi saimme budjettiin lisää rahaa opiskelijoiden edunvalvontaan sekä laskettua

vissä globaalina vastuunamme. Periaatekeskustelussa halusimme ylioppilaskunnan tekemän kehitysyhteistyön kohdentuvan nimenomaan heikoimmassa asemassa oleville ja projekteihin joissa fokus on ilmastonmuutoksen torjunnassa, ihmisoikeuksissa sekä naisten oikeuksissa. Edarissa päätetään siis monenlaisista mielenkiintoisista asioista ja siellä on mahdollisuus vaikuttaa hyvien asioiden puolesta. Myös ylioppilaskunnassa toimiessa poliittisilla näkemyksillä on väliä sillä HYY:n kaltainen organisaatio voi halutessaan pitää kovaakin ääntä erilaisista yhteiskunnallisista asioista ja epäkohdista. Edarissa toimiminen ei vaadi sen ihmeellisempiä pohjataitoja mutta opettaa ja antaa paljon. Lisäksi hommassa saa uusia tuttuja yliopistolta. Seuraavat edustajistovaalit pidetään syksyllä 2018 joten mikäli kiinnostuit on silloin seuraava mahdollisuus lähteä ehdolle ja tulla mukaan SitVasin edariryhmään. Ja mikäli sinulla on jo nyt ajatuksia siitä, miten HYY voisi kehittyä paremmaksi voi SitVasin edustajistoryhmään olla yhteydessä - hyviä ideoita ja avauksia otetaan aina vastaan! ￭

Kirjoittaja on poliittisen historian opiskelija ja toimii Sitvasin edustajistoryhmän puheenjohtajanasekä tämän syksyn ajan vasemmistoopiskelijoiden (Vasop ry:n) edustajistovaalikoordinaattorina.

Sitvas

ETUJEN VALVONTAA – VAI JOTAIN ENEMMÄN? Joel Linqvist

liopistolaki määrittelee ylioppilaskunnan tehtävän seuraavasti: ”Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.” Lain ylioppilaskunnalle määräämä tehtävä voidaan siis jakaa kahteen osaan: yhtäältä sen on tarkoitus yhdistää jäseniään, toisaalta edistää jäsenistönsä asiaa yhteiskunnassa. Jos katsomme asiaa vaikkapa HYYn hallituksen työnjaon näkökulmasta, on priorisoitu varsin tasapainoisesti näitä kahta tehtävää: yhtäältä meillä on opiskelijan asiaa ajava edunvalvontasektori, joka jakautuu edelleen esimerkiksi koulutus- ja sosiaalipoliittiseen edunvalvontaan, tuttavallisemmin kopoon ja sopoon. Toisaalta on ihan yhtä merkittävä, kavereiden kesken joposektorina tunnettu kokonaisuus. Lystikäs nimike juontaa juurensa joviaalipolitiikka- sanasta, jonka on tarkoitus kuvastaa ylioppilaskunnan kaikkea toimintaa, joka ei suoraan liity edunvalvontaan: esimerkiksi ylioppilaskunnan piiristä löytyvä valtavan monimuotoinen järjestö- ja kulttuuritoiminta ovat joposektoria par excellence. Järjestötoiminta ja opiskelijabileet, okei, mutta mitä se opiskelijan edunvalvonta sitten oikein on? Jos käsitettä itse lähtisin määrittelemään, voisin jakaa sen kahteen osaan: yhtäältä se on jo saavutettujen opiskelijan yhteiskunnallisten etujen puolustamista, kun kyseiset edut ovat uhattuna. Toisaalta se on

tukeminen kuntavaaleissa sekä aloitteellista opiskelijan aseman 3. jäsenistömme aktivointi. Vaaja opiskelun edellytysten kehitlikärkemme koskivat rohkeamtämistä yhteiskunnassa, jonka paa asuntotuotantoa, 10 kortiimoilta tehdään rohkeasti uukeakoulukampusta yhdistävän sia avauksia yhteiskunnan keTiederatikan mahdollisimman hittämiseksi. pikaista toteutusta sekä joustaMitä tämä kaikki tarkoitvan päivähoidon palvelujen tartaa käytännössä? Edunvalvonjoamista niin opiskelijoille kuin ta on ennen kaikkea lobbausta, muille sitä tarvitseville. Näiden eli poliittiseen päätöksentekoon kolmen tavoitteen edistäminen vaikuttamista. Kun taas puhuoli ehdoton prioriteetti koko ketaan politiikasta, jonka Otto von vään ajan HYYn kaupunkisektoBismarck määritteli aikanaan rille. mahdollisuuksien taiteeksi, voi Mitä me sitten saavutimme? käytännön toteutus olla käytänVaalikärkemme on otettu erittäin nössä vaikka mitä. hyvin vastaan niin vaaleissa kuin Yritän hahmottaa asiaa esimerkiksi oman työnkuvani vaalien jälkeen kautta. Työskenuutta Helsingin telen tänä vuon”edistää heidän valtuustostrana ennen kaikkea yhteiskunnaltegiaa suunkaupunki- ja asulisia, sosiaalisia nitellessa. Alle misvaikuttamisen ja henkisiä 30-vuotiaiden parissa. Erityisesti sekä opiskeluun valtuutettujen kaupunkivaikuttamäärä 85-henminen on ollut tänä ja opiskelijan kisessä valtuusvuonna valokeilasasemaan yhteistossa kasvoi sa HYYssä, eikä väkunnassa liittyviä kuudesta yhhiten keväällä käypyrkimyksiä.” deksään, ja alle tyjen kuntavaalien 25-vuotiaita johdosta. HYYssä valittiin peräti neljä – aiemmassa on tänä vuonna poikkeukselliset valtuustossa ei ollut ensimmäiskaksi kaupunkivaikuttamisesta täkään yhtä nuorta. Opiskelijoita vastaavaa hallituksen jäsentä, ja uudessa valtuustossa on seitkuntavaalien ajan HYYtä palvesemän, kun vielä vuoden 2008 li lisäksi erikseen palkattu vaavaalien jäljiltä Ylioppilaslehti livaikuttamisen koordinaattori. harmitteli sitä, kuinka Helsingin HYYn kaupunkisektoriin kuuluu valtuuston valittiin vain yksi aiedellä mainittujen lisäksi kaunoa opiskelija. Voi siis hyvin pepunki- ja asumisasioiden edunrustein olettaa, että opiskelijat ja valvonnan asiantuntija. nuoret ovat käyneet aikaisempaa Vaaleissa HYYllä oli kolme aktiivisemmin uurnilla – ja ovat tavoitetta: 1. kolmen, yhdessä myös äänestäneet vertaisiaan. pääkaupunkiseudun opiskeliVoisi siis sanoa, että HYYn joiden kaupunkivaikuttamisen kaupunkivaikuttaminen on ollut verkosto World Student Capitänä vuonna aikaansaavaa toitalin kanssa muodostetun vaamintaa. Onko siis kaikki opislikärjen edistäminen, 2. opiskelijan edunvalvontaan liittyen kelija- ja nuorten ehdokkaiden

mallillaan? Näin en sanoisi. Kun katsotaan historiaan, ylioppilasliike on ollut enemmän. Me olemme olleet aidosti solidaarinen, yhteiskunnan heikoimpien ja ympäristön asiaa ajava voima: toimme esimerkiksi kehitysyhteistyön Suomeen. Nykyään ylioppilasliike joutuu melkeinpä enemmän perustelemaan olemassaoloaan ja automaatiojäsenyyden oikeutusta, kuin ehtii käyttämään aikaa varsinaisiin tehtäviinsä. Jos minulta kysytään, tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö automaatiojäsenyyteen liittyisi myös ongelmallisia seikkoja. Toisaalta se kehikko, jonka sisällä keskustelemme ylioppilasliikkeestä nykyisin, on aikojen saatossa kiistatta liikkunut isosti ajattelemisesta kohti oman olemassaolon oikeuttamista, millä on seurauksensa. Onko meillä siis perusteet olla ylpeitä siitä edunvalvonnasta, jota vaikkapa HYY nykyisin tekee? Kyllä. Tuleeko meidän suhtautua avoimesti myös ylioppilaskunnan toimintaa ja automaatiojäsenyyttä koskevaan kritiikkiin? Ehdottomasti. Sulkeeko tämä pois sitä, että ylioppilasliikkeellä on edelleen kaikki mahdollisuudet olla saavutettujen etujen suojelun rajat ylittävä, muun prekariaatin kanssa yhdistyvä, aidosti yhteiskuntaa muuttava voima? Ei missään nimessä. ￭

Kirjoittaja HYYn hallituksen jäsen, joka valvoo sinunkin etujasi, innostuu kaupunkisuunnittelusta ja rakastaa johdonmukaisuutta.

ULKOINEN TUTKIMUSRAHOITUS VASTAAN VAPAA TUTKIMUS Heikki Patomäki

katemia on paikka, jossa oppineet voivat keskustella, väitellä ja tehdä tutkimusta. Suomen Akatemia ei ole akatemia tässä klassisessa mielessä vaan tutkimusrahoituksen jakojärjestelmä. Rahanjaon kautta se ohjaa myös tutkimuksen sisältöä. Akatemian rooli on korostunut voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. 1990-luvulla yliopistojen rahoitus nousi hieman yli kaksi prosenttia vuodessa (joka kului suurelta osin entistä suurempiin tilavuokriin) samalla, kun tutkimuksen ulkoisen rahoitus nousi kymmenessä vuodessa 2,5-kertaiseksi. Sama kehitys jatkui 2000-luvulla. Uuden palkkajärjestelmän myötä (2005 ) myös palkkojen nousu alkoi syödä yliopistojen varoja, mutta ulkoiseen rahoitukseen panostettiin edelleen lisää. 2010-lukua ovat leimanneet suoranaiset leikkaukset, mikä on vain korostanut ulkoisen rahoituksen merkitystä. Tosiasiassa yliopistot eivät voi korvata perusrahoituksen leikkauksia lisäämällä ulkoisen rahoituksen määrää, sillä suurin osa ulkoisesta rahoituksesta – Akatemia, TEKES ja EU-rahoitusmuodot – on julkista rahaa, jonka kokonaismäärä on enemmän tai vähemmän annettu. Yhden lisäys on toisen vähennys. Kyse on nollasummapelistä, joka leikkausten aikana voi kääntyä negatiivisen summan peliksi. On syntynyt täysin epäterve tilanne. Jokainen yliopisto panostaa yhä enemmän ulkoisen rahoituksen hakemiseen. Ne palkkaavat ihmisiä tekemään yhä ammattimaisempia ja hiotumpia hakemuksia. Samalla hakemuksia tehdään aiempaa enemmän – ja siten niitä myös täytyy arvioida aiempaa enemmän. Yli-

opistolaiset tekevät hakemukset ja toimivat toistensa hankkeiden arvioitsijana. Osa tutkija-opettajista käyttää puolet työajastaan pelkkien hakemusten tekemiseen. Lisäksi resursseja tarvitaan Akatemian, TEKESin ja EU-järjestelmien byrokratian pyörittämiseen. Kaikki tämä on pois yliopistojen tutkimus- ja opetustoiminnasta. Hakemusten ammattimaistuminen tapahtuu sisällön kustannuksella. Hakemukset räätälöidään näyttämään mahdollisimman hyviltä annettujen kriteerien puitteissa. Parhaiten menestyvät hakemukset, jotka luovat kuvan tarkkaan valmistellusta menestyksekkäästä, laajaan kansainväliseen yhteistyöhön perustuvasta hankkeesta. Tosiasiassa hankkeen yksityiskohtainen valmistelu hakemusta varten on 90% hukkatyötä (ja lisäksi vielä noloa sellaista), koska suurin osa hakemuksista hylätään. Oikeasti tutkimusprosessin vaiheet on helppo kuvata tarkkaan ja vakuuttavasti vasta jälkikäteen. Aidossa tutkimusprosessissa olennaisinta ovat kysymykset. Moni muu asia on alussa vielä auki ja ratkeaa vasta uusien oivallusten myötä prosessin kuluessa. Käytännössä hakemuksia tehdäänkin pitkälti aiempien projektien pohjalta. Joskus hakemuksessa kuvataan jo tehtyä tutkimusta, välillä matkitaan sen kulkua väljemmin. Ulkoinen rahoitus on aina vähintään vuoden jäljessä tutkimuksen tosiasiallisesta tilanteesta, ja lisäksi ulkoinen rahoitus on lyhytjänteistä, nykivää ja epävarmaa. On nopeasyklisiä tieteenaloja, joissa on tapana hakea rahaa jo tehdylle tutkimukselle, mutta käyttää saatu rahoitus joko prosessin seuraavaan vaiheeseen tai johonkin muuhun. Vaikka tällainen

institutionalisoitu epärehellisyys voi lisätä vapautta, käytännössä Akatemian ja muiden rahoittajien kriteerit ohjaavat vahvasti tekemään vain tietynlaista tutkimusta. Usein mallina toimivat luonnontieteiden ja teknisten tieteiden suuria rahoja ja laitteita vaativat laboratoriotutkimukset, vaikka monet teoreettiset tieteet ja ihmistieteet eivät sovi lainkaan tähän kaavaan. Tutkijat päätyvät tekemään sitä tutkimusta, mihin saavat rahoitusta, eivät sitä, mitä itse pitävät henkilökohtaisesti motivoivimpana tai olennaisimpana tieteen kannalta. Arvioinnin kriteerit eivät myöskään ole filosofisesti neutraaleja. Kun pääpaino laitetaan yksityiskohtaiselle ja imponoivalle data-aineiston ja tutkimusmenetelmien kuvaamiselle, oletetaan empiristinen tieteenfilosofia. Parasta tutkimusta on kuitenkin sellainen, joka lähtee liikkeelle merkittävistä ja isoista kysymyksistä. Hyvä tutkimus on valmis hyödyntämään luovasti ja tilannekohtaisesti mitä erilaisempia menetelmiä, aineistoja ja argumentaation muotoja vastatakseen itse asettamiinsa kysymyksiin. Oikeaa tutkimusta luonnehtii kysymysten ja vastausten vuorovaikutus. Tutkimuksen ohjailuun ulkoisen rahoituksen kautta liittyy myös periaatteellisia eettisiä ja poliittisia ongelmia. Kun yliopistot ovat tehneet ulkoisen rahoituksen saamisesta keskeisen pätevyyskriteerin, on varsinkin nuorten tutkijoiden pakko tehdä kaikkensa miellyttääkseen rahoittajien tiede- ja muita käsityksiä. Julkinen ulkoinen rahoitus sidotaan usein joko valtion tai yritysten välittömiin intresseihin. Hyvä esimerkki on vasta pari vuotta käytössä ollut strategisen tutkimuksen rahoitus, joka on

alistettu valtioneuvoston tavoitteiden ja ideoiden edistämiseen. Monilla aloilla katseet kääntyvät yrityksiin mahdollisena uutena rahoituslähteenä, vaikka suomalaisten yritysten tutkimus- ja tuotekehittelytoiminta on ollut vähentymään päin, ja vaikka yritysten tavoitteena on maksimoida voittojaan, tarvittaessa myös totuuden ihanteen kustannuksella. Jopa Akatemia olettaa, että esimerkiksi ns. huippuyksikön tutkimusrahoituksesta suuren osan täytyy tulla yrityksiltä ja säätiöiltä. EU-hankkeet ovat säännönmukaisesti kehystettyjä tavalla, joka sitoo tutkijoiden kädet EU:n viralliseen kieleen ja ajatteluun. Kilpailtu projektirahoitus syö resursseja turhaan, rapauttaa tutkimuksen vapautta ja luovuutta, ja ohjaa tutkimusta vääriin suuntiin. Siirtämällä varat suoraan yliopistolle perustoimintoihin ja -tutkimukseen saataisiin samalla rahalla aikaan paljon enemmän. Lyhytjänteinen projektirahoitus pitää nähdä vain täydentävänä eikä pääasiallisena tieteellisen toiminnan ja tutkimuksen rahoitusmuotona. Tämä pätee aivan erityisesti sellaiseen rahoitukseen, jonka intressi on ideologinen tai kaupallinen. Myös pääosa Suomen Akatemian varoista tulisi siirtää suoraan yliopistoille. Näin voitaisiin taata oikeudenmukaisuus, tutkimuksen pitkäjänteisyys ja se, että pätevyytensä tutkijoina jo moneen kertaan osoittaneet yliopistolaiset voivat tehdä tutkimusta pelkän opetuksen ja alati lisääntyvän hallintoja hakemustyön sijasta. ￭

Kirjoittaja on maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa.

HAMPURIN AKTIVISMI JÄI MELLAKKAUUTISOINNIN VARJOON Teksti: Tuulikki Rautiainen, Kuvitus: Vilhelmiina Koskinen

“Hoch die internationale Solidarität!” -huuto kansainvälisen solidaarisuuden puolesta raikui Hampurin kaduilla useissa G20-kokousten vastaisissa mielenosoituksissa. Huuto painui myös omaan mieleeni, sillä se tiivistää mielenosoitusten sanoman G20:n edustamaa politiikkaa vastaan.

20-kokous toi yhteen maailman rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien valtioiden päättäjät. Mielenosoittajat kokoontuivat vastustamaan G20-kokousta niin globaalien ilmastokysymysten, pakolaisuuden kuin taloudellisen eriarvoisuuuden näkökulmasta. Myös Suomesta järjestettiin yhteiskuljetus Hampuriin kaupungin täyttyessä mielenosoituksista, kadunvaltauksista ja mielenosoittajien telttaleireistä, jotka näkyivät katukuvassa itse G20-kokouksen rinnalla. Eräs kohtaamamme paikallinen aktivisti kuvasi Hampurin levotonta ilmapiiriä: “Itsehän tämän aiheuttivat, kun sallivat G20-kokouksen tulla tänne.” Hampurilaisen aktivistin sanat kuvaavat hyvin mielenosoitusten luonnetta: ei ole sattumaa, että G20:n kaltainen kokous, jolla on suunnaton valta ja merkitys niin globaaleihin kuin paikallisiin kysymyksiin, kerää mielenosoittajien massoja kaduille. Kuitenkin mielenosoitusten viesti ja merkitys jäi toisenlaisen uutisoinnin varjoon: suomalainen media uutisoi mielenosoituksista yksipuolisena, väkivaltaisena mellakointina. Myös oikeus osoittaa mieltä asetettiin tämän uutisoinnin varjolla kyseenalaiseksi, sillä levottomuudet nähtiin esteenä yhteenkään G20-vastaiseen mielenosoitukseen osallistumiselle. Mielenosoittajat eivät onneksi jääneet koteihinsa, vaan Hampurissa järjestetyt mielenosoi-

ten liikkumista ja käyttivät väkivaltaisia keinoja. Todistimme muun muassa, kuinka poliisit vastasivat väkivallattomaan kansalaistottelemattomuuteen pamputtamalla: öljydelegaattien bussin blokkaaminen päättyi mellakkapoliisien juostessa kadulle lyöden paikalla olleita ihmisiä, joiden osallisuus aktioon ei edes ollut selvä. Väkivaltaa käytettiin estottomasti rauhanomaistenkin mielenilmausten tukahduttamiseen. Suomen mediassa mellakat ja poliisien loukkaantumiset saivat suuren näkyvyyden, vaikka tosi-

tukset ja blokkaukset viivästyttivät G20-kokousta ja saivat muun muassa Yhdysvaltojen presidentin Trumpin liikkeet sekaisin. Hampurissa toteutettiin väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta ja kokoontumisenvapautta, vaikka poliisin repressio, aggressiivisuus ja mielivalta olivat mielenosoittajien tiedossa jo matkalle lähdettäessä. Poliisin kontrolli ja halu tukahduttaa täysin lailliset mielenosoitukset näkyi mielenosoitusmatkamme läpi passitarkastuksina, pysäyttelyinä maiden rajoilla sekä häirinköintinä mielenosoitusleireillä. Mielenosoitusten suunnattomasta poliittisesta ja demokraattisesta merkityksestä huolimatta oikeus osoittaa mieltä asetettiin kyseenalaiseksi alusta asti, kun poliisit hajoittivat luvallisia mielenosoitusleirejä, estivät mielenosoitus-

asiallisesti poliiseja loukkaantui vain muutamia ja mielenosoitukset olivat luonteeltaan moninaisia eivätkä lähtökohtaisesti väkivaltaisia. Värittyneet uutiset mellakoista ja kuvat palaneistasta autoista eivät kuitenkaan ole olennaisinta mielenosoituksissa. Hampurissa osoitettiin mieltä kapitalismin ylivaltaa vastaan, solidaarisemman ja kestävämmän maailman puolesta. ￭

Kirjoittaja on Hampurin G20-mielenosoituksiin osallistunut aktivisti.

SOSIAALISESTI JA EKOLOGISESTI KESTÄVÄN TALOUDEN PUOLESTA SUOMEN ATTAC Eva-Liisa Raekallio

lähde (kuka on arvioinut) , kiihdyttävän siis entisestään nykykehitystä, sekä laskevan palkkoja esimerkki tähän! missä näin on jo käynyt? konkretia.. Sopimuksesta hyötyvät tietenkin osakkeenomistajat eli yksityiset ihmiset. Yritysten omistajat hyötyisivät myös CETAn ympäristövaikutuksista. Sopimus tavoittelee liikevoiton maksimointia, yritystoiminnasta ympäristölle koituvien päästöjen vähentäminen tai estäminen ei siis enää sopimuksen hyväksymisen jälkeen olisi mahdollista ilman jättikorvauksia. Voidaan ajatella, että vapaakauppa on paluuta vanhaan aikaan, jolloin yritykset ja teollisuus polkivat työehtoja ja saastuttivat ympäristöä rajoituksetta.

Suomen Attac on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka pyrkii edistämään kriittistä globalisaatiokeskustelua, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kansalaislähtöistä demokratiaa, yhteiskunnallista avoimuutta ja kestävää kehitystä. Attacin toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla.

aamme eduskunta hyväksyi 17.5. hallintarekisterilain, jonka mukaan suomalainen yhtiö voi laskea liikkeelle osakkeitaan missä tahansa EU-maassa. Suomalaiset voivat nyt piilottaa omistuksiaan hallintarekisteriin. Vaikka hallintarekisterilobbauksessa vedottiin usein siihen, että EU:n arvopaperiasetus vaatii hallintarekisterin käyttöönoton, siihen ei ollut perusteita koska kyseinen asetus ei vaadi hallintarekisteriä. Se edesauttaa veronkiertoa ja harmaata taloutta. Yhteiskunnan veropohjan pieneneminen jo vuosikausia harjoitetun oikeistolaisen vero- ja talouspolitiikan myötä on suuri haaste. Talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa ohjaa Suomessakin vahva ideologia, joka on lyönyt leimansa maahamme jo ennen koulutusleikkauksia. Esimerkiksi 2010 voimaanastunut yliopistolaki lisäsi yliopistojen yksityistä rahoitusta ja vähensi verovaroista saatavaa valtiorahoitusta sillä seurauksella, että eri yliopistot ja tieteenalat ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa. Mahdollisuudet tehdä tutkimusta vaihtelevat toi-

sin sanoen sen pohjalta, miten yliopistot ja tieteenalat onnistuvat keräämään yksityistä rahaa. Euroopan Unionin ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus CETA hyväksyttiin EU- parlamentissa vuoden 2017 helmikuussa. Suomen hallitus on ratifioimassa sopimuksen. CETAan sisältyvän sijoittajansuojan vuoksi ihmisten tai ympäristön hyväksi tehdystä politiikasta voi koitua yhteiskunnalle jopa miljardien korvausvaatimukset. Euroopan parlamentin myönteinen kanta sopimukseen heijastuu äskettäin julkaistussa Suomen, Tanskan ja Hollannin pääministerien mielipidekirjoituksessa, jossa todettiin, että Euroopan on jatkettava globaalin vapaakaupan puolestapuhumista. Pääministerit myös vetosivat vapaakaupan kannattajien vanhaan argumenttiin siitä, että vapaakauppa vauhdittaa vientiä ja luo uusia työpaikkoja. Kokemukset vapaakaupasta, kuten NAFTA- sopimuksen vaikutuksista todistavat päinvastaista. CETAn on arvioitu vievän EU-alueelta tuhansittain työpaikkoja pienempien tuotantokustannusten maihin eli minne? joku konkreettinen maa tähän esimerkiksi; tai sitten

Tilanteessa, jossa ihmisryhmien väliset varallisuuserot kasvavat maailmalla jatkuvasti, ja ilmastonmuutosta hillitsevillä tehokkailla toimilla on todella kova kiire, vapaakauppa on väärä, epälooginen ja heikko ratkaisu talousjärjestelmäksi. Kansalaisjärjestöjen rooli on nyt aiempaakin tärkeämpi. ￭ Suomen Attac oli yksi 26.8. Helsingissä järjestetyn mielenosoituksen “Kaadetaan CETA- yhdessä” koollekutsujista. Kirjoittaja on Suomen Attacin puheenjohtaja, Hiekanjyvätjäsenlehden päätoimittaja ja Vasemmisto-opiskelijat ry:n pääsihteeri vuosimallia 2009.

KULUTUKSEN JUURET JA SEURAUKSET Teksti ja kuvitus: Pamela Mullo

ksi länsimaista yhteiskuntaamme määrittävä asia on kulutus. Teollisen vallankumouksen jälkeen tuotteiden ja palveluiden tuotanto on räjähtänyt koossaan. Länsimaat elävät yltäkylläisyyden yhteiskunnassa. Jatkuvalla kulutuksella on huonot puolensa, jotka saattavat olla painavampia kuin sen hyvät puolet. Kapitalismin happi on kulutus. Ihmisten on ylläpidettävä kulutustaan, muuten koko yhteiskuntaa eteenpäin ajava systeemi luhistuu. Me emme ainoastaan osta asioita, koska tarvitsemme tai haluamme niitä, vaan koska se on velvollisuutemme. Tuotanto ei vähene sen jälkeen, kun kaikilla on kaikki tarpeellinen. Kuluttaja huomaa muun muassa sen, että tuottajat suunnittelevat viallisia tuotteita, jotka pitää korvata tietyn ajan jälkeen. Ilmiö on sen verran laaja ja yleinen, että sillä on nimikin: suunniteltu vanheneminen. 1950-luvun jälkeen maailman hiilidioksidipäästöt ovat räjähtäneet ennennäkemättömiin lukuihin, globaali lämpötila on noussut tasaisesti 1850-luvulta alkaen ja merenpinta voi nousta melkein kolme metriä vuoteen 2100 mennessä. Massakulutus vaatii massatuotantoa, mikä tarkoittaa massiivisia päästöjä ja kiihtyvää ilmastonmuutosta. Kulutus on selkeästi ongelma, joka pitää ratkaista. Sana “radikaali” tulee latinan kielestä ja tarkoittaa “juuria”. Uskon, että tarvitaan nimenomaan radikaalia ratkaisua, kun edessämme on valtava ongelma, joka uhkaa ihmiskunnan ja planeettamme tulevaisuutta. Kuin rikkaruohon kitkemisessä, tämä ongelma ratkaistaan menemällä

liian yksinkertainen ja reduktionistinen. Anti-natalistien logiikalla Intian kuuluisi saastuttaa enemmän, koska sillä on melkein kaksi kertaa suurempi väestö kuin Yhdysvalloilla. Hollantilaisen tutkimuslaitoksen Planbureau voor de Leefomgeving:n mukaan Yhdysvallat tuotti 5,172,338 kilotonnia hiilidioksidia vuonna 2015, kun taas Intia tuotti 2,454,968 kilotonnia. Ongelma ei siis piile ylikansoituksessa, vaan kulutuksen tavoissa. Esimerkiksi monien Afrikan maiden syntyvyys on laskenut tasaisesti 2000-luvulta lähtien, mutta muutos ei ole näkynyt päästöjen pienenemisenä. Tietysti ongelma varmaan katoaisi ihmisten mukana, mutta tämän toteuttaminen käytännössä vaikuttaa hieman julmalta. Tähän mennessä liikakansoituksesta huolestuneet ovat tyytyneet vain kannustamaan ihmisiä olemaan hankkimatta lapsia ja näkemään ihmiskadon hyvät puolet. Ihmisiä kannustetaan vas-

sen juuriin. Ajan mittaan on kehittynyt monia ratkaisuja. Anti-natalistit menevät ongelman ja ehkä kaikkien muidenkin ongelmien juureen eli itse ihmisiin. Kulutus on ongelma, koska ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa. Anti-natalistit

”Ilmastonmuutoksen ongelma on vain liian suuri ja monimutkainen, että sen voisi ratkaista yksilöiden kulutusvalinnoilla tai pelkästään lisäämällä säännöstelyä. Vihreästä elämäntyylistä ja lapsettomuudesta ei ole haittaakaan, mutta ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava isommilla panoksilla. esimerkiksi yhdistävät maailman suurimman kaatopaikan Atlantin valtameressä ylikansoitukseen.Selitys on kuitenkin

tuulliseen kulutukseen ja yhtiöitä vihreään tuotantoon. Autoilijoiden kuuluu valita sähköauto bensalla toimivan sijaan. Ravinto on vaihdettava luomuun ja paikalliseen. Metallit ja muovit on kierrätettävä; halutaan pitää oma kakku ja syödä se samalla. Jotta tämä ratkaisu todella toimisi, sen on tultava massakulutuksen muodoksi. Se, että pieni vähemmistö ihmisiä kierrättää ja asennuttaa tuulivoimalan takapihalleen, ei tule tekemään tyydyttävää vähennystä yhteiskunnan saastuttamisessa. Ympäristöystävällisen elämäntyylin on kuitenkin oltava maailmanlaajuinen normi, jotta sillä olisi vaikutusta. Viimeinen helpolta kuulostava ratkaisu on niukkuustalous eli kulutuksen vähentäminen ostovoimaa pienentämällä. Esimerkiksi Intialaisten vähäinen saastuttaminen johtuu siitä, että Intia on köyhä maa ja sen kansalaisilla ei ole niin paljon ostovoimaa kuin meillä länsimaalaisilla. Niukkuustaloutta ollaankin puolustettu länsimaissa ilmastoystävällisillä argumenteilla. Ei synny roskaa, jos ihmiset eivät osta. Tätä talouden muotoa on kokeiltu laajasti Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, ja nyt se tekee tuloaan globaaliin pohjoiseen. Niukkuustaloutta ei varsinaisesti edes kannateta ilmastoystävällisten vaikutusten takia - jos sillä niitä edes on - vaan se on eliittien ei niin uusi taktiikka siirtää vaurautta köyhimmiltä rikkaille. Tämän talouden muodon kannattajat vaativat samaan aikaan leikkauksia ihmisten toimeentuloon sekä entistä suurempaa kulutusta, jotta talous kasvaisi. On kulutettava ja sääsJATKUU →

← JATKOA tettävä samanaikaisesti. Hiilidioksidi ei muodostu shoppailusta eikä roskaa siitä synny. Ongelman juuri on itse tuotannossa eikä kuluttajissa. Independent julkaisi heinäkuussa artikkelin, jonka mukaan vain 100 yhtiötä koko planeetalla ovat vastuussa 71%:sta kasvihuonekaasuja. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että tavallisten kansalaisten on maksettava systeemiä ylläpitävien yhtiöiden puolesta. Suurimmat saastuttajat Kiinan ohella ovat Yhdysvallat ja Euroopan unioni. Ilmastonmuutoksesta kuitenkin kärsivät eniten köyhät alueet ja globaalin etelän valtiot. Afrikassa kärsitään ennätyspitkistä kuivuuskausista ja Aasiassa kokonaiset kaupungit jäävät tulvavesien alle. Syyttävä sormi näyttäisi osoittavan itse kapitalistista tuotantomuotoa kohti. En halua sanoa että yksilöiden valinnat ja teot ovat turhia suuryhtiöiden vaikutusten rinnalla. Ilmastonmuutoksen ongelma on vain liian suuri ja monimutkainen, että sen voisi ratkaista yksilöiden kulutusvalinnoilla tai pelkästään lisäämällä säännöstelyä. Vihreästä elämäntyylistä ja lapsettomuudesta ei ole haittaakaan, mutta ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava isommilla panoksilla. Meidän tulee torjua ilmastonmuutosta ja edistää sosialismia, tai tarkemmin sanottuna anti-kapitalismia. Hyviä esimerkkejä ovat degrowth-liike ja solidaarisuustalous, muiden ohella. Solidaarisessa maailmassa resurssit ovat kaikkien ihmisten ulottuvilla. Tuotteet suunnitellaan tarpeiden mukaan ja niin, että ne kestävät mahdollisimman pitkään. Työläiset päättävät työpaikkojen säännöistä. Resursseja ja palveluita jaetaan kaikille. Yhtiöiltä pitää viedä pois tuottomotiivi. Parhaiten tämä toteutuu systeemissä, jossa tuotetaan ihmisten tarpeita varten luonnon resurssien asettamien rajojen sisällä. ￭

Kirjoittaja on sosiologian opiskelija.

YHTEISÖASUMINEN – PUHETTA VAI EKOLOGISIA TEKOJA? Teksti: Aleksi Rytkönen Kuva: Sari Kivijärvi

ässä tekstissä käsittelen yhteisöllisiä asumismuotoja ekologisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Mutta mistä yleensä puhutaan kun puhutaan yhteisöasumisesta tai yhteisasumisesta? Tässä tekstissä viittaan sanoilla asumiseen, jossa on yhteisöllinen ulottuvuus: asukkaat jakavat yhteisiä tiloja sekä hoitavat kodinhoidollisia tehtäviä yhdessä. Määritelmään voi näissä puitteissa siis sisällyttää oikeastaan kaiken parisuhteessa asumisesta kommuuneihin. Käytännössä tekstissäni pääpaino on kuitenkin kahta henkilöä suuremmissa talouksissa. Yhteisölliseen asumiseen linkittyy myös yhteisrakentaminen. Yhteisrakentamisessa ihmiset joko itse remontoivat tai alusta asti järjestävät asunnon rakentamisen. Yhteisrakentamisesta esimerkkinä Suomessa toimii Oranssi ry, joka ostaa Helsingin kaupungilta vanhoja käyttämättömiä puukiinteistöjä ja remontoi niitä asumiskelpoisiksi asukkaiden voimin. Ekologisuus on toiminnan yksi kantavista teemoista. Yhteisasuminen on viime aikoina jälleen nostanut päätään kenties osittain vastalauseena Suomessakin vallitsevalle kehityssuunnalle, jonka myötä ihmiset asuvat entistä väljemmin ja pienemmissä ryhmissä tai yksin. Muutosta kuvaa se, miten Suomessa 1991-2016 välillä yksin asuvien määrä on miltein kak-

sinkertaistunut ja tänä päivänä 75% asuntokunnista on yhden tai kahden hengen asuntokuntia [1]. Samaan aikaan asumisen pinta-ala henkilöä kohden kasvoi 1970-2015 välillä 18,1 neliöstä 40,1 neliöön [2]. Miksi sitten asumisesta puhuminen on merkityksellistä kestävän kehityksen näkökulmasta? Vastaus on yksinkertainen: Kotitalouksien kulutuksella on merkittävä rooli päästöjen muodostumisessa. Esimerkiksi USA:ssa kotitaloudet käyttävät suoran ja epäsuoran kulutuksen puitteissa 85% energiasta [3] ja tuottavat noin 40% hiilidioksidipäästöistä [4]. EU:ssa 2014 kotitalouksien suora vaikutus oli 19% päästöistä [5]. Kotitalouksien keskikoolla on myös merkitystä. Jos kotitalouksien keskikoko olisi ollut vuonna 2010 globaalisti 2,5 asukasta taloutta kohden, oltaisiin tarvittu 41% suurempi asuntokanta - toisin sanoen 800 miljoonaa asuntoa lisää [6]. Vertailun vuoksi Suomessa asuntokunnan keskikoko vuonna 2016 oli noin 2 [1]. Miksi kotitalouksien määrällä ja asuntojen koolla sitten on väliä? Pienemmät kotitaloudet ovat tehottomampia, koska niissä harvemmat ihmiset jakavat arjessa elämiseen tarvittavat kodinkoneet ja tarvikkeet. Käytännössä 800 miljoonaa uutta taloutta tarkoittaisi samaa lukumäärää uusia imureita, jääkaappeja ja esimerkiksi televisioita. Ekologisuus näkyy myös esi-

merkiksi ruoan valmistuksessa, koska yhdessä ruokaa suurempia määriä tehdessä lämmitykseen käytetty energia tulee käyttöön tehokkaammin. Riippuen asumisen tiheydestä myös uusien asuntojen välille rakennettava infrastruktuuri vaatii tilaa ja resursseja, kuten myös asuntotuotanto. Yhteisöasumisesta puhuttaessa pitää myös ottaa huomioon sen positiiviset vaikutukset sosiaalisesta perspektiivistä katsottuna. Suomessa 2016 itsensä melko usein yksinäiseksi tunsi itsensä joka kymmenes [7]. On myös tutkittu, että yksin asuminen saattaa nostaa riskiä sairastua masennukseen jopa 80 prosentilla [8]. Tietenkään yksin asuminen ei automaattisesti tarkoita ihmisen olevan yksinäinen. Yhteisöasumisella on kuitenkin paremmat edelletykset aidon yhteisöllisyyden syntymiselle asuinyhteisössä. Yhteisöllisessä asumisessa asumiseen liittyviä töitä voidaan esimerkiksi jakaa yhteisön jäsenten kesken ja yhteisessä talossa asuminen kannustaa myös niiden ulkopuolella vuorovaikuttamiseen. Voisikin siis väittää, että yhteisöllinen asuminen on paitsi ekologisesti, niin myös sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta kestävää. Opiskelijan näkökulmasta viimeisin suuri yhteisasumiseen konkreettisesti vaikuttava rakenteellinen muutos on asumislisän lakkauttaminen, jonka myötä opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin. En-

sinnäkin muutos alentaa muutenkin pienituloisten opiskelijoiden tuloja (ainakin yhdessä asumisen tapauksessa). Toisekseen muutos asettaa vähemmän tienaavan opiskelijan helposti asemaan, jossa tämä on taloudellisesti riippuvainen kump-

asuvat. Yksin asumisen määrän lisääntymisen takana vaikuttaa yhtenä tekijänä Suomessakin sukupuolten välisen tasa-arvon kasvaminen, jonka myötä naisten on aikaisempaa helpompi valita halutessaan asua yksin (sen sijaan, että patriarkaaliset

VIITTEET: [1]

Tilastokeskus.

Asuntokunnat

koon mukaan ja asuntokuntien keskikoko 1960–2016. [2] Tilastokeskus. Pinta-ala huoneistoa kohti (m2) asunnon talotyypin mukaan 1970-2015, koko asuntokanta. [3] Consumer lifestyle approach to us energy use and the related co emissions. [4] Dietz, T., Gardner, G. T., Gilligan, J., Stern, P. C., & Vandenbergh, M. P. (2009). Household actions can provide a behavioral wedge to rapidly reduce US carbon emissions. Proceedings of the National Academy of Sciences, 106(44), 1845218456. [5] Eurostat. Greenhouse gas emissions by economic activity, EU-28, 2009 and 2014. [6] United Nations. Human Settlements Programme. Enhancing Urban Safety and Security: Global report on human settlements 2007.

panistaan. Käytännössä tämä todennäköisesti tulee vaikuttamaan niin, että parisuhteessa olevat opiskelijat asuvat aiempaa mieluummin erillissä omissa asunnoissaan. Lopputulos on sekä opiskelijoiden, että myös yhteiskunnan kannalta järjetön. Toisesta näkökulmasta katsottuna asuntojen koon kasvu ja yksin asumisen yleistyminen ovat merkkejä elintason noususta sekä yhteiskunnallisen tasa-arvon vahvistumisesta. Tasa-arvon edistymisen myötä ihmisten on mahdollista vaikuttaa enemmän siihen, miten he

rakenteet pakottaisivat asumaan osana ydinperhettä). Väljemmin asumisen taustalla vaikuttaa siis kiistattoman positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia. Edellä esitetyn perusteella voi kuitenkin argumentoida, että ajan myötä tulevaisuus, jossa ihmiset asuvat globaalisti jatkuvasti entistä enemmän kuluttavasti, ei ole ekologisesti ajateltuna paras vaihtoehto. Yhteisölliset asumismuodot tarjoavat vaihtoehtoisen suunnan, johon asumista voitaisiin kehittää. ￭

Earthscan, 2007. [7] THL. Aikuisten terveys-, hyvinvointi -ja palvelututkimus 20132016. [8] Pulkki-Raback, L, Kivimäki, M, Ahola, K, Joutsenniemi, K, Elovainio, M, Rossi, H, Puttonen, S, Koskinen, S, Isometsa, E, Lonnqvist, J & Virtanen, M 2012. Living alone and antidepressant medication use: A prospective study in a working-age population. BMC Public Health, vol 12, 236.

Kirjoittaja on sosiaalipsykologian opiskelija ja sosiaalitieteiden uuden lehden Diskurssin päätoimittaja.

KULTTUURI

TEKNOLOGIAN MAHDOLLISUUDET HYVÄÄN ELÄMÄÄN Vivi Säiläkivi

eknologian kehitys on johtanut työtä tukevien ja työn muotoja korvaavien teknologioiden käyttöönottoon. Datan keruu, logistiikka ja jakelu, siivoaminen, yksitoikkoinen vieraannuttava manuaalinen työ ja jopa jotkin päätöksenteon muodot on korvattu ainakin osittain uusilla teknologioilla. Teknologioiden käyttötavoista ja mahdollisuuksista on erilaisia näkemyksiä. Oikeistoarvoihin liitettävässä, pääasiassa nykyisen systeemin toimintatavan mukaisessa ajattelussa teknologian kehittämisen tarkoituksena tai hyödyllisenä vaikutuksena on talouskasvun lisääminen. Bruttokansatuote kasvaa ja pääoma kasautuu. Teknologisen kehityksen voidaan katsoa johtavan hyvinvointiin ja hyötyihin, joiden oikeudenmukaisesta jakautumisesta ei tosin ole tietoa. Kehittyneen työnjaon ja ylipäätään työnteon ja tuotannon kehityksen sivilisoivaa historiallista näkökulmaa ei erityisemmin korosteta tavallisessa elinkeinoelämän teknologiakeskustelussa. Clean techiä ja kehittyneempiä tuotantoteknologioita pidetään enemmänkin keinoina, joilla luonnonvaroja ja muita resursseja voidaan käyttää tehokkaammin ja joissain tapauksissa ympäristöä vähemmän saastuttaen. Ihmisyyden kehittyminen ei ole etusijalla vaan ihmisen luontosuhteen muokkaaminen. Teknologian mahdollisuuksien käsittäminen jää vajavaiseksi. Nykyisessä teknologian tuotannollisessa käyttötavassa ongelmana on muun muassa ennenaikainen deindustrialisaatio eli teollistuneesta vaiheesta liian

nopeasti poistuminen ennen kuin olot ovat kehittyneet siihen sopivaksi. Aiemmin teollistuminen ja uudet teknologiat loivat uusia työpaikkoja, mikä kasvatti elintasoa ainakin jossain määrin. Nyt deindustrialisaatio poistaa perinteisen teollistumisen reitin. Kehittyvät valtiot voivat jättää välistä koko teollistumisen vaiheen, kun niihin tuodaan automatisoitua, ihmisiä työllistämätöntä valmistusta. Työväestön oletettu työllistymisreitti katkeaa, kun väestö jää ilman mahdollisuutta (tai pakkoa) valmistavaan työhön. Suurin osa maailman proletari-

”Ilman perustarpeiden, kuten puhtaan veden, ravinnon, terveydenhuollon ja koulutuksen, täyttymistä vapaus on vain muodollista eikä täysin todellista. Uusien teknologioiden mahdollisuuksien kohdistaminen elämän perustarpeiden täyttämiseen globaalisti loisi todellista vapautta.” aatista on lisäksi jo irtautunut maataloudesta. Ihmiset jäävät ilman työnteon mahdollisuuksia (niin kamalia kuin olot voivatkin olla), kun deindustrialisaatiossa oletettu, länsimaiden aiemmin luoma teollistumisen reitti katkeaa uusien automaatioteknologioiden johdosta. Palvelusektorin töissäkään ei ole toivoa työllistämiseen, sillä uusin teknologisen automaation kehitys ottaa haltuunsa myös suurta taitoa ja koulutusta vaatimattomat matalapalkkaiset palvelu-

sektorin työt, kuten puhelukeskuksissa vastaamisen. Kehittyneessä ja kehittyvässä teknologiassa olisi potentiaalia ihmiselämän kokonaisvaltaiseen parantamiseen. Yksi tärkeimmistä on orjuuttavasta ja vieraannuttavasta työstä vapauttaminen, mikä luo aikaa ihmiselle itselleen toteuttaa halujaan ja kokeilujaan, kun enää ei tarvitse käyttää suurta osaa ajastaan työnteon kautta elämän jatkumisen takaamiseen. Mekaanisimmat tuotannon tai vaikkapa koodauksen työvaiheet voidaan ohjata roboteille, ja jättää älyllinen vieraannuttamaton työ ihmisille. Elämän yhtenä suurimmista tarkoituksista ei enää olisi työnteko minkälaisissa olosuhteissa tahansa vaan elämän monipuolisuuden kokeminen. Perustulo, erilaiset globaalit tasa-arvoiset omistamisen mallit ja uudenlainen yhteistoiminta irti kaupallisuudesta yhdistyvät teknologian mahdollisuuksiin, sillä enää työnteon kautta saatava palkka ja yksityisomistus eivät olisi keskiössä teknologiaa hyödynnettäessä. Erilainen suhtautuminen teknologiaan on osa suurempaa kokonaisvaltaista yhteiskunnan muutosta. Ilman perustarpeiden, kuten puhtaan veden, ravinnon, terveydenhuollon ja koulutuksen, täyttymistä vapaus on vain muodollista eikä täysin todellista. Uusien teknologioiden mahdollisuuksien kohdistaminen elämän perustarpeiden täyttämiseen globaalisti loisi todellista vapautta. Esimerkiksi vedenpuhdistuksen ja ruoantuotannon ja -jakelun uusien saavutettavien, yhteisomistuksellisten teknologioiden kehittäminen johtaisi kohti globaalia

hyvinvoivaa vapautta. Ihmisen suhde toisiin ihmisiin paranee, kun teknologiaa ei enää mielletä pääoman kasvattamisen keinoksi. Tämä luo todellisen yhteisön vapaana taloudellisen kilpailun pakotteista. Vapautta ei nykymaailmassa tule pitää luontaisena, itsestään jokaiselle annettuna, vaan kollektiivisen toiminnan tuloksena. Teknologia täytyy mieltää keinona eri tavoin kuin sen nykyisessä pääasiallisessa käyttötarkoituksessa. Nykyisessä ilmapiirissä ympäri maailman lähes kaikki, mitä ehdotetaan vaihtoehdoksi uusliberalistiselle, kapitalistiselle toimintatavalle saa utopistisen tai vähäpätöisen leiman. Täten järjestelmällinen uusille lähtökohdille perustuva ajattelu pysäytetään. Teknologian ja uusien kokonaisvaltaisten toimintatapojen ja arvojen mahdollisuuksiin tulee uskoa, sillä mielikuvat ja uskomukset ylläpitävät nykyistäkin järjestelmää. Vielä ei tiedetä, mitä ihmisyys voi parhaimmillaan irti pakotteista, kuten työnteosta, olla. Uudet olemisen ja sosiaalisuuden muodot voivat luoda globaalisti tasa-arvoista ihmisyyttä. Päämäärää tällaiselle kehitykselle ei tarvitse antaa, mutta periaatteina vapaus, hyvä elämä ja tasa-arvo erilaisista lähtökohdista teknologian keinoin toteutettuna tulee huomioida. ￭

Kirjoittaja opiskelee maailmanpolitiikan tutkimusta ja kokee globaalin resurssien uusjaon ainoaksi tulevaisuuden mahdollisuudeksi.

KULTTUURI

KANSANTARUSTON KÄTKETTY IDEOLOGIA – RAKKAUS PATRIARKAALISTEN OMISTUSSUHTEIDEN VARJOSSA Vihtori Suominen

TARKASTELTAVANA ESIMERKKINÄ TROIJAN SOTA

ten sitä on eri historian vaiheissa tulkittu. Millaisia merkityksiä tarun hahmoille, kuten sodan syntyyn johtaneelle Helenalle, on annettu? Antiikin mytologiassa ja nyaikki meistä lienevät kyisessä populaarikulttuurissa tuntevan tai ainaedelleen toistuva piirre on, että kin kuulleen Troijan heteroseksuaalinen, miehinen sodasta antiikin himo attraktiivisia naisia kohKreikan tarustoon taan projisoidaan naiseen itseenliittyvästä sodasta. Homeroksen sä. Tällöin tarinoiden naishahIlias ja Odysseia runoelmissa tai moista muotoutuu mysteerisen Vergiliuksen Aenis eepoksessa ja ylitsevuotavan miehisen halun kuvataan sotaa, joka on toiminu vastakohtana tuhoavia tai petolsuurena innoittajana populaalisia. Tällainen kreikkalaisessa rikulttuurissa elokuvien, kirjotarustossa jen tai teleesiintyvä visiosarjojen hahmo on ”Helenasta luodaan parissa. Taesimersodan asetelmassa selkeää run juoni on kiksi Panaika simp“evil bitch” rooliin dora, joka peli: Troijan asetettua naista, joka ei Zeuksen prinssi Paollut uskollinen miehelleen lähettämäris rakastui nä hahmoja lähti toisen matkaan. spartalaiseen Helena neiAntiikin Kreikassa Helenan na saapuu rankaisetoon, joka hahmon syntyminen on maan ihmioli naimisisyhtälailla kuin Pandoran siä Prometsa kuningas tapauksessa seurausta kult- h e u k s e n Menelaoksen varastettua tuurisista peloista (cultural kanssa. Helene kuitenanxieties) naisten kauneutta tulen. Pandora on takin karkaja seksuaalisuutta kohtaan” rinan kausi Pariksen nis nainen, kanssa Troijoka on tujaan, mistä hoon johtavana tekijä ja jumaMenelaos suuttuu ja tulee kreiklallisen koston instrumentti. kalaisen sotajoukon kanssa ha-

kemaan vaimoaan takaisin. Tuhannet sotilaat kuolevat Troijan edustalla ja lopulta kaupungin tuhouduttua Menelaos palasi takaisin Spartaan Helenan kanssa. Vähintäänkin yhtä mielenkiintoista kuin itse tarina on, kuinka se aikanaan syntyi ja mi-

Helenan henkilökuva Helena edustaa historiallisen hahmon sijaan antiikin Kreikassa vallinneiden kulttuuristen tekijöiden summaa. Hänhän on selvästi antiikin ajan Kreikassa

eläneiden miesten mielikuvituksen tuote. Täten Helena oikeastaan paljastaan meille, millaisia mielikuvia ja käsityksiä antiikin ateenalaisilla miehillä oli naisista, kauneudesta tai halusta. Helena oli avioitunut Menelauksen kanssa, mutta Troijan prinssi Paris sai hänet palkinnoksi Aphroditelta. Hänet voisi siis nähdä passiivisena osapuolena, uhrina jumalten välisessä pelissä - mutta asianlaita ei ole suotta näin. Vaikka hänet siepataan, niin hän on aktiivinen toimija suostuessaan lähtemään Parisin matkaan. Kreikkalaiset tekstit jatkuvasti käsittelevät hänen vastuutaan tekonsa seurauksista; Helena arvioi omaa toimintaansa ja syyttää itseään sodan syttymisestä. Helenan kauneus ei ole myytissä subjektiivista, vaan se ylittää kaikki rajat absoluuttisuudellaan. Se on yhtäläisen vastustamatonta jokaiselle miehelle, mikä mahdollistaa heidän mobilisoituvan osaksi sotaretkeä hänen saamiseksi takaisin Spartaan. Helenasta luodaan sodan asetelmassa selkeää “evil bitch” rooliin asetettua naista, joka ei ollut uskollinen miehelleen ja lähti toisen matkaan. Antiikin Kreikassa Helenan hahmon syntyminen on yhtälailla kuin Pandoran tapauksessa seurausta kulttuurisista peloista (cultural anxieties) naisten kauneutta ja seksuaalisuutta kohtaan, naimaikäisen naisen tapauksessa. Tällainen henkilö oli antiikin Kreikassa välitilassa, siirtymävaiheessa synnyinko-

distaan aviomiehensä talouteen. Helena on varmaan yksi tunnetuimpia uskottomia puolisoita länsimaisessa kulttuuritraditiossa, Helena edustaa aktiivista toimijaa, joka liikehtii miesten välillä ja on alituiseen keskustelun keskipisteenä, ovatko kauniit naiset aina välttämättä pahoja tai onko naisten seksuaalinen himo pohjimmiltaan vain tuhon voima. Helenan myytin ymmärtämiseksi on keskeistä toki huomata, että se luotiin osoittaakseen, kuinka järjettömiä sotaan johtavat motiivit saattavat toisinaan olla. Se kuitenkin osoittaa myös antiikin patriarkaalisuuden ja sen yhtäläisyydet edelleen 2010-luvun länsimaailmassa. Se osoittaa myös slut-shamingin olevan historiallinen, antiikin aikoihin palautuva tapa stigmatisoida henkilöitä, jotka rikkovat vallitsevia seksuaalinormeja. Siksi onkin hyvä, että populaarikulttuurissa paljon käsitellylle myytille on nykyään tarjolla myös feministisiä tulkintoja. ￭

Kirjoittaja on poliittisen historian opiskelija. Tekstin innoittajana toimi Emily Wilsonin teksti “SlutShaming Helen of Troy (lähde: https://newrepublic.com/ article/117430/helen-troybeauty-myth-devastationruby-blondell-reviewed) .

PAKKO EI OLE MUUTA KUIN TEHOSTUA Teksti: Jaakko Muilu, Kuvitus: Amari Kaura

OPISKELUTILAA ETSIMÄSSÄ

ävelen Kaisa-taloa ympäri koittaen etsiä itselleni opiskelutilaa, tuolia ja pöytää. Otan hissin ylimpään kerrokseen ja aloitan kerros kerrokselta systemaattisen etsinnän. Epäonnistun, jälleen. Pääkopassa jyskyttää, kun kallon ympärillä kiristyvä vanne painaa mieltä kasaan. Perjantaiksi pitäisi palauttaa seminaarityö, lauantaina läpäistä tentti. Ainejärjestölehden uusin numero tulisi saattaa valmiiksi, kokouspöytäkirja kirjoittaa puhtaaksi. Tekemättömien hommien lista on niin valtava, etten edes tiedä mistä aloittaa. Tosin minähän en löydä edes istumapaikkaa missä aloittaa. Suomalaisessa peruskoulussa huomattiin jo hyvän aikaa sitten, ettei ulkoa opettelulla ja perse penkissä pänttäämisellä saada aikaan optimaalisia oppimistuloksia. Keskusteleminen, pohdiskelu, kriittisyys ja monipuolinen tieto nostettiin opetuksessa arvoon. Itse kuulun siihen ikäpolveen, joka pääsi jo nauttimaan uudistuksien hedelmistä. Korkeakouluissa kuitenkin ilmeisesti osataan painaa peruutusvaihde päälle. Opintoja tiivistetään ja typistetään, valmistumisaikoja tiukennetaan. Säästösyistä lähiopetus korvautuu massaluennoilla, seminaarit kirjatenteillä. Opiskelijat pakotetaan valmiisiin opintoputkiin,

joissa tutkintoon kuulumattomien tietojen omaksumisesta rankaistaan sanktioilla ja moralisoinneilla. Syy ei tietenkään löydy itse yliopistoista, vaan päättömistä poliittisista päätöksistä, joita viime aikoina on tehtailtu. Ajan henkeä mukaillen toimenpiteet on käskytetty ylhäältä käsin, raikasta hieman Orwellmaiselta tuoksahtavaa 1940-luvun henkeä muistellen. Opiskelutahdin keinotekoinen vauhdittaminen epäinhimillisyyksiin ajaa korkeakouluopiskelijoita alati pahenevaan stressiin ja ahdistukseen. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön syksyllä 2016 julkistaman tutkimuksen mukaan 20% prosenttia opiskelijoista käyttää mielenterveyspalveluita jossain vaihees-

sa opintojaan. Opiskelijoiden lisääntyneet taloudelliset vaikeudet yhdessä alati kiristyvän opiskelutahdin kanssa ovat jatkuvasti lisänneet opiskelijoiden mielenterveydellisiä ongelmia. Ongelma ei kuitenkaan ole vain individualistista, halvan oluen ja viinin perässä juoksentelevien nuorten intellektuellien eksistentiaalista kriiseilyä. Monia opiskelualoja, kuten valtiotieteitä opiskellessa tietoa tulisi kartuttaa mahdollisimman monesta eri lähteestä, mahdollisimman monen eri tutkimuksen, ideologian ja teoreetikon kautta. Tähän ei kuitenkaan ole aikaa, vaan esseet ja seminaarityöt on kiireen takia raavittava kasaan minimivaatimuksilla. Näin taidan toimia myös minä oman seminaarityöni kanssa.

Puhumattakaan tietysti 2010-luvun pirstaloituneesta työelämästä, jossa pitäisi pystyä innovatiivisesti purjehtimaan määräaikaisuuksista ja projekteista toiseen jatkuvasti uutta opetellen. Vanha karikatyyri kuuluu, että köyhistä tulee huolehtia edes yhteiskuntarauhan ja sitä kautta oman edun vuoksi. Vaikka tarpeeksi inhimillisyyttä ei hallitukselta taida opiskelijoiden mielenterveyttä kohtaan löytyä, niin toivoisi heitä edes suomalaisen yliopisto-opiskelijan osaaminen kiinnostavan. Ihan jo oman parhaankin takia. ￭

UNELMIEMME YLIOPPILASKUNTA Lauri Linna

lioppilaskunta herättää paljon intohimoja, ja sen tulevaisuudesta käydään paikoin vilkastakin keskustelua. Tällöin puhutaan kuitenkin useimmiten siitä, miten käy automaatiojäsenyyden tai Ylioppilaslehden. Aivan liian harvoin haaveillaan tai visioidaan sitä, mitä ylioppilaskunnan tulisi ja mitä se voisi olla. Yksi huolella pohdittu visio on olemassa, nimittäin ylioppilaskunnan strategia. Siinä ylioppilaskunnan visiona nähdään “Maailman onnellisimmat opiskelijat rakentamassa parempaa maailmaa.” Tuo visio on kaikessa yleisluontoisuudessaan todella kaunis. Ylioppilaskuntamme tekee jo nyt todella paljon hienoa työtä. Se tekee kivenkovaa edunvalvontaa, edistää yhdenvertaisuutta ja huomioi liiketoiminnassaan ympäristön esimerkillisesti. Mutta olisiko siinä

Ylioppilaskunnalla on laissa potentiaalia johonkin vielä mersäädetty tarkoituksensa, mutta kittävämpään? Olen ylioppilasse antaa varsin väljän ja ylevän kunnassa toimimieni vuosien ohjeistuksen siitä mitä yliopaikana pohtinut tätä kysymystä pilaskunnan tulisi tehdä. Unelpaljon. moinnille jää tilaa: Unelmoin ylioppilaskunnasta, joka olisi kokoaan suurempi Unelmieni yliyhteiskunnaloppilaskunta linen toimija. ei pelkää seistä Tähän sillä on ”Unelmieni yliopsukupolvemkaikki edelpilaskunta ei pelkää me suurimpien lytykset: eriseistä sukupolvemme kysymysten tyinen julkissuurimpien kysymysten esiin nostajana oikeudellinen ja keskusteliasema, suuri esiin nostajana ja määrä kyvykkeskustelijana. Se seisoo jana. Se seisoo eturintamassa käitä osaajia, eturintamassa vastustavastustamastaloudellista massa ihmisoikeuslouk- sa ihmisoikeitsenäisyyttä kauksia ja torjumassa usloukkauksia ja kunniakas ja torjumassa menneisyys. ilmastonmuutosta.” Vaikka kyse on ilmastonmuutoki poliittitosta. sesta linjanvedosta, olisi tyhmää jättää hyödyntämättä tätä kaikUnelmieni ylioppilaskunta on osa sitä samaa ylioppilasliikettä, kea ja vapaaehtoisesti pelkistää joka on aikoinaan tuonut kehiylioppilaskunta hajuttomaksi ja tysyhteistyön Suomeen. Ylioppimauttomaksi organisaatioksi.

laskunta on kehittämässä tämän päivän yhteiskuntaamme samanlaisin harppauksin tuoden uusia tapoja rakentaa globaalia oikeudenmukaisuutta. Unelmieni ylioppilaskunta ei vain osallistu Pride-marssille, vaan on aktiivisesti nostamassa esiin ihmisten yhdenvertaisuuteen kohdistuvia loukkauksia. Myös niitä, joista ei vielä muuten puhuta. Unelmieni ylioppilaskunta on yhteisö, joka innostaa jäseniään rakentamaan tuleville sukupolville maailman, joka on entistä parempi opiskelijoille - ja kaikille. ￭

Kirjoittaja on HYYn hallituksen talousjohtokunnan puheenjohtaja ja Vasopin hallituksen jäsen.

KULTTUURI

IDEOLOGIA STRATEGIAPELEISSÄ Tomi Kristeri

onelle, mukaan lukien itselleni, alkoi kiinnostus politiikkaa, historiaa ja yhteiskuntaa kohtaan videopeleistä, tarkalleen ottaen monenlaisista strategiapeleistä. Niissä oppiminen erilaisista historiallisista ilmiöistä yksinkertaistetaan juuri sopivasti, jolloin oppiminen tapahtuu kuin itsestään pelaamisen ohella, mikä on erinomainen (ja väittäisin että jopa paras mahdollinen) tapa saada juuri lapset ja nuoret kiinnostumaan yhteiskunnasta ja sen historiallisen kehityksen vaiheista ja prosesseista. Kuitenkin kun tietämykseni näistä aiheista on vuosien varrella kehittynyt, on hankala olla huomaamatta tiettyjä oletuksia ja ideologisia malleja historiasta ja yhteiskunnasta, joita nämä pelit (luultavasti täysin tiedostamattaan) edustavat. Tässä keskitän huomioni nyt kuusiosaiseen Sid Meier’s Civilization -pelisarjaan, joka on genressään huomattavasti suosituin ja yleisessä keskustelussa tunnetuin, mistä syystä myös sen analyysi ja kriittinen dekonstruktio on erityisen kaivattua. Kuten missä tahansa pelissä, termin perinteisessä merkityksessä, myös videopeleissä on tiettyjä mekaniikkoja, joiden asettamien rajojen sisällä pelaajan on toimittava kohti voittopistettä. Jos pelistä redusoi pois kaiken ”ylimääräisen”, kuten mahdollisen juonen, hahmot ja graafisen ulkoasun, ovat nämä mekaniikat ja voittopiste ainoana jäljellä. Mediaan kohdistettu kriittinen analyysi usein keskittyykin juuri sen juonen, hahmojen ja estetiikan muodostaman temaattisen kokonaisuuden analysointiin. Pelien mekaaninen koneisto on helppo jättää huomiotta sen ilmeisen neutraalin ulkomuodon vuoksi. Koneiston

paljastaminen pelin ulkokuosinisilmäinen näille ongelmille. ren alta kuitenkin antaa kuvan Siinä missä Monopolyn maailsuunnittelijan maailmankuvasta mankuva on yksittäisten sijoittaja sen toiminnalle relevanttien jien kamppailu pääomasta ja näin voimien toiminnasta. Väittäisinvallasta, on Civilizationissa keskin, että tyypillisesti juonelliseskiössä ensisijaisesti ”sivilisaatiti kevyimmät strategiapelit ovat oiden” kamppailu resursseista ja usein ideologisesti latautuneimvallasta globaalilla mittatasolla pia, juuri mekaanisen painotukläpi historian. Vaikka pelisarjan sensa vuoksi. markkinointi haluaisi maalata Perinteisten lautapelien maakertomuksen koko ihmiskunnan ilmasta hyväksi esimerkiksi meyhteisenä matkana kohti abstkaanisen koneiston ideologisesta raktia ”sivistystä”, on se todelmerkityksestä voi antaa Monolisuudessa varsin synkkä ja raapolyn, missä pelaajien tehtävä ka kuvitelma kansallisvaltioiden pelin asettamien rajojen sisällä välisestä kamppailusta toisiaan on, hyvän pikku kapitalistin tavastaan tavoitteenaan ”voittavoin, kulmiminen” joka noida mahilman pelin ”Civilization on pohjim- m e k a a n i s dollisimman maiselta maailman paljon vata kontekstia rallisuutpaljastuu läkuvaltaan ongelmallinen ta maanhinnä tehtäjuuri tämän ”sivilisaaomistuksen väksi pystyttioiden taistelu”-narramuodossa ja tää globaali tiivin vuoksi. Se lavastaa ajaa kilpaihallinta, jonlijat (muut ka fasadina ihmislajin kulttuurillisen pelaajat) toimii hyväkja tieteellisen kehityksen ulos markkeskenään kamppailevien, syttävä kaukinoilta. Sanokuva ediskansalaisvaltiomuodon malla tavalla tyksestä. ottavien sivilisaatioiden Civilization Siitokses-pelisarjasta lähtien on kehitykseksi. sa pelaajan sivilisaation tehtävä on tehtävänä ohjata sivilisaatiota tietynlaisena valjastaa kaikki luonnon resursidealisoituna valtioabstraktiona sit omaan käyttöönsä. Ainut teläpihistorian vaiheiden, lopulhokas ratkaisu on viljellä kaikki lisena päämääränään maailman maa, jotta väestön kasvu olisi hallinta joko puhtaalla sotilaallimahdollisimman suurta; louhia sella voimalla pyyhkimällä muut kaikki kukkulat ja viljellä kaikki pelaajat kartalta, tai sitten muilmetsä, jotta tuotanto nopeutuisi la imperialismin keinoilla kuten ja levittäytyä niin pitkälle kuin diplomaattisella (uusimmasmahdollista, jotta yhä enemmän sa iteraatiossa uskonnollisella) resursseja hyödynnettäisiin. Sitai kulttuurisella hallinnalla tai vilisaation rajojen ulkopuolella teknologisella ylivoimaisuudelasustaa ”barbaareja”, joiden aila. Tässä asettelussa on tietennut ilmeinen olemassa olon tarkin useita ongelma kohtia, mutkoitus on vastustaa sivilisaation ta toisin kuin Monopoly, jonka leviämistä. Näin ainut ratkaisu alkuperäinen tarkoitus oli toion rakentaa armeija, jonka yllämia kritiikkinä 1900-luvun alun pidosta tulee nopeasti pelin tamonopolikapitalismia kohtaan, louden kulmakivi. Aluksi aseet tuntuu Civilization olevan täysin suunnataan barbaareja kohti,

jotka peli suorasanaisesti suosittelee hävittämään sivilisaation kehityksen tieltä, ja myöhemmin muita sivilisaatioita kohti, kun niiden kehitys alkaa olla uhka. Diplomatia on yleisesti koko pelisarjan läpi varsin kehittymätöntä ja koostuu lähes yksinomaan sodankäyntiä ja kauppaa koskevista päätöksistä kuten liittolaisuuksista ja yksinkertaisista kauppasopimuksista. Koko pelin kaari on suora tai epäsuora kilpailu muita sivilisaatioita vastaan, josta peli usein muistuttaa tulostaulukoilla suurimman armeijan, rahakirstun tai populaation omaavista sivilisaatiosta. Tilaa yhteistyöhön väliaikaisten ja varsin utilitarististen liittoumien ulkopuolelle ei jätetä, eivätkä ystävällisiksi osoittautuneet liittolaiset emmi selkään puukottamisen kanssa jos toinen osapuoli muodostuu helpoksi maalitauluksi. Kamppailua ei tietenkään käydä ainoastaan aseellisesti, vaan sen areenoina toimivat kaikki tieteestä taiteeseen. Tieteellisen kehityksen ainut ilmeinen merkitys on tuotannon, talouden ja sotateknologian edistäminen, ja kulttuuri on valjastettu yksinomaan kansallisvaltion käsiin jolle kaikki historian suurimmista taiteilijoista ja kulttuurillisista saavutuksista ovat alisteisia. Alkupelistä kulttuuri on tapa levittää sivilisaatiota ”sivistymättömään” kesyttämättömään luontoon, kun taas loppupelistä se valjastetaan aseeksi muita sivilisaatioita vastaan kulttuurisen imperialismin pelillistetyssä muodossa, jossa omaa kulttuuria pyritään tarkoituksellisesti levittämään kaikkiin maailman kolkkiin. Civilization on pohjimmaiselta maailman kuvaltaan ongelmallinen juuri tämän ”sivilisaatioiden taistelu”-narratiivin vuoksi. Se lavastaa ihmislajin kulttuu-

KULTTUURI

SE PYÖRITTÄÄ MUA Teksti: Vivi Säiläkivi Kuvitus: Amari Kaura

rillisen ja tieteellisen kehityksen keskenään kamppailevien, kansalaisvaltiomuodon ottavien sivilisaatioiden kehitykseksi. Se samaistaa sivilisaation ja kansalaisvaltion yhdeksi monistiseksi kokonaisuudeksi jolle jokainen yksilö, keksintö ja ajatus on alisteinen. Tämä ”kansan tarina” -kehys yhdistettynä pelilliseen tehokkuuden palvontaan, kamppailu- ja voittotarinaan ja siihen että jokainen sivilisaatio pelissä personalisoituu yhdeksi johtajaksi antaa koko pelisarjalle vahvoja fasistisia vivahteita pelkän kansallisromanttisuuden sijasta. En kuitenkaan väitä että Firaxis (pelistudio Civilizationin takana) olisi kehittänyt pelisarjan aivopestäkseen pahaa aavistamattomat pelaajat kansallissosialistiseen aatteeseen. Pikemminkin kyse on ideologiasta ja sen aiheuttamasta historiakuvan kieroutumasta. Kansakunnan kehitys läpi historian on monille innostava tarina, jota Suomenkin opetuslaitos aktiivisesti viljelee juuri sen yksinkertaisen ja helposti lähestyttävän luonteen vuoksi. Yksinkertaistuksissa ja jopa tarinallistamisissa ei sinänsä ole mitään haittaa. Haitta syntyy vasta itse yksinkertaistuksen tai tarinan luonteesta. Tarinat jotka asettavat ensisijaisesti kansakunnan keskiöönsä ovat usein epäterveellisiä, ja aiheuttavat parhaimmillaan vain jakoa ja erottelua. ￭

e pyörii sormenpäälläni. Jokainen pyörähdys vieraannuttaa minua yhä enemmän luonnostani, muista ihmisistä ja itsestäni. Yksityisomistetun tuotannon kautta valmistettu esine siirtää suhteeni yhteiskuntaan itseni ulkopuolelle. Ei ole todellista yhteisöä, ainoastaan valtio pääoman intressien edustajana. En kuitenkaan pyörittelyltäni ehdi tekemään vallankumousta ja yhdistymään maailman proletariaatin kanssa. Minulla ei ole mitään keinoa tietää, onko kapitalismi kehittänyt yhteiskuntaa jo riittävän pitkälle seuraavaan vaiheeseen siirtymistä varten, sillä ainakaan tämä kolmijaokkeinen hypnotisoija sormieni välissä ei siitä todista. Ostin tämän Kaisaniemen Eurokaupasta. Kapitalisti teki

voittoa rahoillani. Työläinen itse ei voisi ostaa kaikkia valmistamiaan spinnereitä. Olen joutunut osaksi lisäarvon tuottamista, työläisen riistämistä. Haluan äkkiä eroon spinneristäni. Pohdin, määrittyykö spinnerini arvo vaihdon vai sen tuottamiseen käytetyn ajan kautta. Päädyn synteesiin ja yritän vaihtaa spinnerini Aleksanterinkadulla ohi kävelevän henkilön aurinkolaseihin, sillä haluan kätkeä katseeni siltä häpeältä, että olen koskaan spinnerin omistanut ja sitä pyörittänyt. En onnistu lu-

Kirjoittaja on maailmanpolitiikan opiskelija.

kuisista yrityksistäni huolimatta ja joudun psykoottiseen tilaan. Poliisi hakee minut pois. Maijan takakontissa kiroan valtion legitiimiä väkivallan monopolia. Heillä on oikeus estää minua hankkiutumasta eroon minulle ahdistusta tuottavasta esineestä. Minä sen sijaan en saa hankkiutua eroon poliisien lanteilla roikkuvista paprikasumutepatruunoista tai saan niistä itse kasvoilleni. Pyöritän spinneriäni ja yritän lumota sillä minua vartioivan poliisin. Ei toimi. Keksin hassun laulun:

spinneri spinneri pyörii vaan ainiaan pyörii tuotannon ratas hampaankolossain vieraannun lisää aina vain pyörii pyörii sormellain fidget spinner armahain

KULTTUURI

MILLAINEN ON HYVÄ FEMINISTI?

LEVYSUOSITUKSIA Tomi Kristeri

Ninette Kouhia Algiers – The Underside of Power • Yhdysvaltalainen post-punkyhtye Algiers yhdistelee toisella pitkäsoitollaan vaivattomasti raskasta industrialia paatokselliseen gospeliin, jonka vavahduttavien sanoitusten poliittisuus on vertaistaan vailla. Esillä on pääosin Yhdysvaltojen ja muun maailman poliittinen tilanne, jota ei turhaan ole kaunisteleminen, sillä etenkin mustan väestön kokema institu-

Somi – Petit Afrique •

oxane Gayn Bad Feminist on vuonna 2014 Yhdysvalloissa julkaistu ja vuonna 2017 suomennettu kokoelma esseitä sukupuolesta, rodusta, etuoikeuksista, kirjallisuudesta ja populaarikulttuurista. Samalla se on myös hänen tarinansa mustana maahanmuuttajavanhempien lapsena kasvamisesta ristiriitojen kyllästämässä Yhdysvalloissa. Roxane Gay on tohtori ja kirjallisuuden professori Yhdysvalloissa Purduen yliopistossa. Hänen taustansa kirjallisuuden asiantuntijana näkyy Bad Feminist-kokoelmassa: hänen analyysiinsa pääsevät niin suomessakin suositut Sweet Valley High-nuortenkirjojen esittämä naiskuva kuin Django Unchained-elokuvan rasistinen kielenkäyttö. Tiukan feministisen teorian etsijä saattaa ehkä pettyä Bad Feministiin. Esseekokoelma on vahvasti henkilökohtainen - hän tuo omaa persoonaansa ja koke-

muksiaan vanhvasti esille. Gayn näkökulma ja tyyli toimivat kuitenkin hienosti siinä, että hän onnistuu kirjoittamaan selkeästi monimutkaisista ja paikoin abstrakteista asioista - esimerkiksi rodullistettujen ihmisten representaatioista useimmille tutuissa Hollywood-elokuvista. Gay kirjoittaa itsevarmasti omista epävarmuuksistaan. Jo kirjan nimessä esiin nouseva teema on epätäydellisyys jota Roxane Gay käsittelee varsin henkilökohtaisella tasolla. Hänen omat kokemuksensa peilaavat kuitenkin myös muiden ei-valkoisten, ei-cis-sukupuolisten tai heteroiden sekä naisoletettujen kokemuksia: sitä kuinka vaikea on mahtua jonkun muun kuin oman itsensä ennalta määrittelemän käsitteen sisälle. ￭ Kirjoittaja on valtio-opin opiskelija.

New Yorkissa, Etelä-Harlemissa sijaitsee ”Pieneksi Afrikaksi” ristitty yhteisö joka koostuu pääosin länsi-afrikkalaisista maahanmuuttajista, yhteisö joka on pääosin frankofoninen ja muslimi, ja kuten muukin Harlem, mittavan gentrifikaation uhkaama. Yhdysvaltalaisen jazz/soul -laulajan Somin uusin, tämän yhteisön mukaan nimetty projekti käsittelee elämää ja sen muutosta Harlemissa musiikin keinoin yhdistellen jazzia,

Tyler, The Creator – Flower Boy • Tyler, The Creator on yhdysvaltalainen rap-artisti, jonka musiikillinen ura on tähän mennessä koostunut pääosin polemiikin sytyttämisestä useiden (syystäkin) homofobisiksi ja misogynistisiksi tulkituiden sanoitustensa vuoksi. Tästä johtuen Tyler on joutunut perumaan useita keikkojaan protestien vuoksi ja saanut jopa viisivuotisen porttikiellon Iso-Britanniaan. Tämän kontekstin vuoksi onkin yllättävää, että kaksi vuotta uransa ehdottomasti heikoimman albuminsa jälkeen Tyler, The Creator julkaisee levyn jolla esittelee

Matador, 2017 tionaalinen (ja suora) väkivalta ja pelko fasismin noususta nousevat sanoitusten keskiöön. Silti aikaa synkistelyyn ei paljonkaan tarjota, sillä albumi toimii suorana kutsuhuutona vastarintaan hallitsevaa järjestelmää ja sen valtarakenteita vastaan, sanomanaan toivo oikeasta muutoksesta joka on saavutettavissa vain ja ainoastaan toiminnan kautta. ￭

Okeh, 2017 neo soulia ja länsi-afrikkalaisia rytmejä kokonaisuudeksi, joka jo itsessään onnistuu välittämään kuvan kulttuurisesta sulatusuunista. Tätä vain vahvistavat Somin vahvat ja tunteikkaat sanoitukset maahanmuuttajakokemuksesta, uskonnosta, Pikku Afrikan yhteisöstä, sen suhteesta afroamerikkalaiseen mustaan yhteisöön ja kulttuuriin sekä gentrifikaatiosta jonka vaikutuksen alaisena koko New Yorkin kaupunki nyt on. ￭

Columbia, 2017 lyyrisiä taitojaan lempeissä lauluissa rakkaudesta ja yksinäisyydestä, ja mitä ilmeisimmin tulee myös ulos kaapista. Flower Boy on pakattu täyteen tarttuvia pop-koukkuja ja räppäys onkin (ehkä yllättäenkin) jätetty taka-alalle, mikä antaa kaivattua tilaa syntikoiden ja rumpukoneiden rakentamalle kuvankauniille äänimaisemalle. Kun räppäystä esiintyy, on se ehdottomasti sekä teknisesti, että lyyrisesti loistavaa, tarjoten epätyypillisen suoran ja ironiattoman itsetutkiskelun identiteetistä, yksinäisyydestä ja seksuaalisuudesta. ￭

KULTTUURI

Nyt on

UUDEN TYÖVÄEN

aika.

Veera Nuutinen (toim.)

UUSI TYÖVÄKI Tilaa omasi verkkosivuiltamme vasemmistofoorumi.ﬁ (20 e + postikulut) ja tutustu myös muihin julkaisuihimme. Vanhat kirjamme nyt vain vitosella! Kysy myös harjoittelupaikkoja toiminnanjohtajalta, jukka.pietilainen@vasemmistofoorumi.ﬁ.

vasemmistolainen ajatuspaja - vasemmistofoorumi.ﬁ

Sitoutumaton vasemmisto

Uusien ilta 21.9 ◍ Maailmanpyörä-hengailu 5.10. ◍ Hallituksen avoin kokous 12.10.

Pysy kuulolla Sitvasin tulevista tapahtumista seuraamalla Sitvasia facebookissa, sähköpostilisoilla sekä sivulla sitvas.fi.

Mannerheimintie 5B, 7. krs. Kupoli on valitettavasti esteellinen tila.