Tutkimustietoa

Kuva: Freepik

Selkäydinstimulaatio voi lievittää selkäleikkauksen jälkeistä vaikeaa kroonista hermokipua ja auttaa osaa potilaista vähentämään opioidilääkitystä

SELKÄYDINSTIMULAATIO on tehokas ja turvallinen hoito selkäleikkauksen jälkeisessä pitkäkestoisessa vaikeassa alaraajaan säteilevässä hermokivussa, osoitti lääketieteen lisensiaatti Mette Nissenin väitöskirjatutkimus. Oikea potilasvalinta on kuitenkin tärkeää hoidon onnistumisen kannalta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin selkäydinstimulaation pitkäaikaistuloksia selkäleikkauksen jälkeisen vaikean ja pitkäkestoisen alaraajaan säteilevän hermojuurikivun hoidossa. Selkäydinstimulaatiossa annetaan ihon alle asennettavalla laitteistolla heikkoja sähköimpulsseja selkäytimen takajuosteeseen ja pyritään muokkaamaan kipusignaalin kulkua aivoihin.

Hoidon pitkäaikaistulosta mitattiin sillä, jatkoivatko potilaat laitteen käyttöä koko seuranta-ajan ja pystyivätkö he vähentämään vahvojen opioidilääkkeiden käyttöä kivun hoidossa. Potilaiden tyytyväisyyttä hoitoon mitattiin postikyselyllä seurannan lopussa. Hoidon turvallisuutta mitattiin aiheutuneiden haittavaikutusten määrällä. Lisäksi tutkittiin, vaikuttaako samanaikainen gabapentinoidien tai muiden hermokipulääkkeiden käyttö hoitotulokseen. Tutkimus käsitti yhteensä 224 potilasta, joille oli asennettu joko väliaikainen tai pysyvä selkäydinstimulaattori Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1996–2014. Seuranta-aika oli keskimäärin kuusi vuotta.

Tulosten mukaan viikon kokeilujakson jälkeen 78 prosentille potilaista asennettiin pysyvä selkäydinstimulaattori. Seuranta-aikana laite poistettiin 19 prosentilta riittämättömän kivunlievityksen vuoksi ja kuudelta prosentilta muista syistä. Potilaista 74 prosenttia jatkoi stimulaatiohoitoa seurannan loppuun. Heistä 47 prosenttia palautti kyselylomakkeen, ja vastanneista 69 prosenttia ilmoitti kiputilan olennaisesti tai kokonaan parantuneen. Elektrodin korjausleikkaus puutteellisen kivunlievityksen vuoksi tehtiin 22 potilaalle.

Selkäydinstimulaation epäonnistumisriski oli suurin potilailla, joilla oli käytössä suuri annos opioidia. Raja-arvona epäonnistumiselle oli annos, joka vastaa 35 milligrammaa morfiinia vuorokaudessa. Opioidien käytön lopetti kokonaan lähes joka neljäs potilaista, jotka käyttivät selkäydinstimulaattoria kahden seurantavuoden ajan, muttei yksikään potilaista, joilta laite poistettiin tai sitä jouduttiin korjaamaan puutteellisen kivunlievityksen vuoksi.

Gabapentinoidien käyttöön liittyi huomattavasti pienempi riski stimulaattorin poistoon ja suurempi mahdollisuus opioidiannoksen vähentämiseen yli 20 prosentin verran. Gabapentinoidien hyödyt selkäydinstimulaation liitännäishoitona tulisi kuitenkin varmentaa satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimusasetelmalla.

Mette Nissenin kliinisen lääketieteen alan väitöskirja Long-term outcome of spinal cord stimulation in failed back surgery syndrome tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa kesäkuussa 2021. Alkuperäinen julkaisu: http:// urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-3781-0

Selkäkipuinen jää usein tyhjän päälle – merkitykselliset kohtaamiset tärkeitä hoidossa

POTILAAT JÄÄVÄT tyhjän päälle, jos terveydenhuoltojärjestelmä ei mahdollista hoidon jatkuvuutta tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen hoidossa. Moni selkäkipuinen kokee, ettei tule kuulluksi ja ymmärretyksi terveydenhuollossa. Toisaalta yksikin merkityksellinen kohtaaminen saattaa muuttaa suunnan.

Myös ammattilaiset tarvitsevat riittävää koulutusta ja tukea toteuttaakseen kokonaisvaltaisempaa, biopsykososiaalista lähestymistapaa kivun hoidossa, selviää Riikka Holopaisen väitöstutkimuksesta.

Tutkimuksessa kartoitettiin kokonaisvaltaisen, biopsykososiaalisen lähestymistavan merkitystä tule-vaivojen hoidossa potilaiden ja fysioterapeuttien näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että sekä fysioterapeutit ja potilaat tunnistivat uuden lähestymistavan erilaisuuden.

Osalle kokonaisvaltainen lähestymistapa aiheutti alussa vastustusta. Monelle se oli kuitenkin lopulta positiivinen yllätys ja tärkeänä pidettiin sitä, että fysioterapiassa huomioitiin koko ihminen elämäntilanteineen pelkkään kipeään selkään keskittymisen sijaan.

Sekä fysioterapeuttien että potilaiden käsityksissä nousi esiin myös kivun ymmärtämisen, potilaskeskeisen hoidon ja vuorovaikutuksen tärkeys sekä itseluottamuksen kasvaminen kohti itsenäistä toimijuutta. Tuen tärkeys matkalla kohti uutta korostui fysioterapeuttien ja potilaiden käsityksissä.

Vaikka fysioterapeutit saivat koulutusta ja monet potilaat kertoivat hyötyneensä hoidosta, suureksi ongelmaksi näytti muodostuvan erityisesti se, että potilaat jäivät tyhjän päälle, kun terveydenhuoltojärjestelmä ei mahdollistanut hoidon jatkuvuutta.

Tule-vaivat ovat suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja maailmanlaajuisesti eivätkä nykyiset hoitokäytännöt ole onnistuneet ratkaisemaan tätä ongelmaa. Kivun hoito on usein turhauttavaa sekä potilaille että ammattilaisille. Uusimmat hoitosuositukset suosittelevat biopsykososiaalista lähestymistapaa tule-vaivojen hoitoon, mutta sen soveltamisessa käytännössä on vielä haasteita.

Sen lisäksi, että tutkitaan sitä, millainen hoito on vaikuttavaa, on tärkeää ymmärtää paremmin sitä, millainen merkitys hoidolla on potilaille ja sitä toteuttaville fysioterapeuteille.

Tutkimukseen osallistuneet fysioterapeutit saivat koulutusta kognitiivisfunktionaalisessa terapiassa (CFT). Tutkimusta varten haastateltiin 17 alaselkäkipuista henkilöä, jotka olivat saaneet hoitoa selkäkipuihinsa ennen fysioterapeuttien saamaa CFT-koulutusta ja koulutuksen jälkeen yhdeksää alaselkäkipuista henkilöä, jotka olivat käyneet koulutuksen saaneiden fysioterapeuttien vastaanotolla. 22 CFT-koulutukseen osallistunutta fysioterapeuttia haastateltiin yksilöllisesti. Lisäksi tutkimusta varten tehtiin järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus, jossa kartoitettiin aiempiin laadullisiin tutkimuksiin pohjautuen fysioterapeuttien näkemyksiä biopsykososiaalisen lähestymistavan oppimisesta ja soveltamisesta käytännössä.

Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa professori Jaro Karppisen johtamaa tutkimushanketta, jossa selvitetään yksilöllisen biopsykososiaalisen hoitomallin soveltuvuutta suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään alaselkäkivun hoidossa.

Riikka Holopaisen väitöskirja Exploring the meaning of the biopsychosocial approach in the management of musculoskeletal conditions. Patients’ and physiotherapists’ perspective tarkastettiin kesäkuussa 2021. Alkuperäinen julkaisu: http://urn.fi/ URN:ISBN:978-951-39-8652-0.

Liikuntalajin valinnalla voi olla vaikutusta työssä jaksamiseen

TYÖTERVEYSLAITOKSEN tutkijoiden mukaan liikuntalajin valinnassa on huomioitava työn luonne, jotta liikunta edistää yleisen hyvinvoinnin lisäksi työstä palautumista ja työkykyä. Esimerkiksi fyysistä työtä tekevän syketaso voi jäädä koholle raskaan työpäivän jälkeen. Tällöin työntekijä voi palautumisen näkökulmasta hyötyä enemmän rauhallisesta metsälenkistä, kuntosaliharjoittelusta tai uinnista kuin voimakkaasti sykettä nostavista liikuntalajeista.

Vapaa-ajalla harrastetun liikunnan avulla voidaan edistää myös työstä palautumista ja ehkäistä esimerkiksi työperäisiä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Tule-sairaudet ovat tavallisimpia työhön liittyviä terveysongelmia Suomessa ja myös yleisin syy sairauspoissaoloihin.

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston vuoden 2019 ESENER-tutkimuksesta käy ilmi, että kolme neljästä yleisimmästä työterveyteen liittyvästä riskitekijästä on sidoksissa tuki- ja liikuntaelimistöön.

Tietointensiivisellä alalla työskentelevillä on ongelmia erityisesti niska- ja hartiaseudun kanssa. Nämä työntekijät hyötyisivät esimerkiksi lihasvoimaharjoittelusta ja venyttelystä.

Monipuolisesta koko kehon voimaharjoittelusta on hyötyä myös nostamista ja kantamista sisältävissä töissä. Lisäksi sauvakävely, pyöräily ja muut kestävyyskuntoa kohottavat lajit ovat hyviä valintoja.

Edistääkö fyysisesti raskasta työ terveyttä ja fyysistä kuntoa? Tällä hetkellä yhteys vaikuttaa epäselvältä.

Tuoretta tutkimustietoa on saatu siitä, että fyysisesti raskas työ on sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman riskitekijä riippumatta vapaa-ajan liikunnan harrastamisesta. Toisaalta norjalaistutkimuksessa nimenomaan fyysisesti raskasta työtä tekevillä miehillä eliniänodote on todettu pidemmäksi kuin istumatyötä tekevillä miehillä.

Joka tapauksessa sekä työnaikaisen että vapaa-ajan liikunnan suhteen tulisi huolehtia palautumisesta ja ottaa huomioon kokonaiskuormittuminen sekä muut elintavat.

Kuva: Getty Images

Työpaikoilla kannattaisi jakaa työntekijöille tietoa liikuntalajeista, jotka ylläpitävät työkykyä ja jaksamista. Esimerkiksi työterveyshuollon kanssa yhteistyössä voitaisiin miettiä lajisuosituksia jo ennen kuin työntekijöillä ilmenee terveys- ja toimintakykyongelmia.

Hengityssuojaimia paljon työssään käyttävien tulisi vahvistaa hengitysmekaniikkaa. Hengityslihaksille hyödyllisiä lajeja ovat esimerkiksi jooga, vesiliikunta ja sauvakävely, ja niistä hyötyvät esimerkiksi paineilmasäiliölaitetta työssään käyttävät.

Kun liikunnalla halutaan edistää työkykyä, tulisi huomioida työn vaatimukset ja edistää yhdessä harrastamista. Liikunnan ja ergonomian voi yhdistää esimerkiksi perustamalla oman liikuntaryhmän selkäongelmista kärsiville.

Työnantaja voi kannustaa työyhteisöä liikuntaharrastusten pariin monella tapaa. Voi tukea lajikokeiluja tai luoda mahdollisuuksia harrastaa yhdessä jotakin lajia esimerkiksi tunnin viikossa työajalla. Erityisesti etätöissä liikunnan harrastaminen voi onnistua jopa keskellä työpäivää ja edistää siten myös palautumista. Työnantaja voi kannustaa pyöräilemään tai juoksemaan työmatkat tarjoamalla asialliset suihkutilat ja paikkoja pyörien säilytykseen.

Liikunnalla on tärkeä asema myös mielen hyvinvoinnin kannalta, mitä oma lempilaji varmasti tukee. Kannattaa kuitenkin pohtia, voisiko tutun lajin rinnalle tuoda toisen liikuntaharrastuksen, joka tukisi oman työn vaatimuksia.