Notkoselkäinen kehonörtteilijä rakastaa liikkumista

Selkäkivut tiputtivat lapsesta asti aktiivisesti liikkuneen Mariko Pajalahden polvilleen. Kuntoutuminen oli pitkä ja kivinen tie mutta hyvin opettavainen. Se lisäsi myötätuntoa niin itseä kuin muita kohtaan.

MUUSIKKO JA JOOGAOHJAAJA Mariko Pajalahden selässä on voimakas notko. Notkoselän takia Mariko kävi aikoinaan jo 5-vuotiaana kiropraktikolla asuessaan Yhdysvalloissa. Tuolloin energisen tytön harrastuksiin kuului muun muassa akrobatia. Kun perhe palasi Suomeen ja Varkauteen, käynnit kiropraktikolla jäivät, koska sellaista ei siellä silloin ollut.

Ensimmäiset selkäkivut iskivät aktiiviseen liikkujaan Firekid-musikaalin treeneissä vuonna 1999.

– Tanssitreeneissä tipahdin yhtäkkiä polvilleni ja kipu selässä oli hirveä. En pystynyt liikkumaan ja mut nostettiin ylös. Sairaalassa sain adrenaliinipiikin ennen kuin pystyin suoristumaan. Se oli kovan luokan noidannuoli. Se oli eka kerta, kun mun selkä meni rikki, Mariko muistelee.

Meni useampi päivä ennen kuin Mariko pystyi suoristautumaan ja kävelemään kunnolla. Kun kipu oli ohi, ei nuori musikaalitähti ajatellut asiaa enempää. Vuonna 2015 Mariko oli joogaohjaajakoulutuksessa ja joogasi ahkerasti päivittäin. Yhtenä aamuna hän heilautti märät hiukset alas suihkun jälkeen –viuh, selkään sattui ja Mariko tipahti taas polvilleen.

– Hitto, tiedän mitä tää on, näin on käynyt aiemminkin! Ilmoitin, etten pääse koulutukseen viikonloppuna, koska selkä tilttasi täysin. Douppasin itseni särkylääkkeillä, chillailin sen päivän ja yritin hengitellä syvään, koska kipu salpaa hengitystä. Sain sitten selän jotenkin tokenemaan, mutta ei se tullut ihan kondikseen.

Mariko testasi saamiaan itsehoitovinkkejä selkään. Sitten hän kävi lääkärin pakeilla ja tämä kysyi, oliko Mariko kokeillut joogaa, mikä luonnollisesti huvitti tulevaa joogaohjaajaa. Välillä kipu helpotti, mutta sitten selkä taas oireili. Mariko seurasi tilannetta yli puoli vuotta. Hän kävi kiropraktikolla, hierojalla ja akupunktiossa. Nämä neuvoivat häntä kuvauttamaan selän, sillä oireet viittasivat välilevyongelmaan. Mutta Mariko oli vastahankainen.

Kipu meni pahasti korvien väliin.

– Kerran kun hieroja sai selän auki ja nousin ylös hierontapöydältä, koko vartalo niittasi taas kiinni. Siinäkin kohtaa olin, että ei, en suostu menemään kuvattavaksi. Se oli mulle niin lopullinen ajatus, että jos välilevyt on pamahtaneet. Mulla oli muutamia tuttuja, jotka referoivat itseään selkäpotilaiksi. Ajattelin, että en ole sellainen. Olen täysin liikkuva ihminen.

Sitten Mariko tajusi, miten paljon rahaa hän on pistänyt eri hoitoihin ja treenaa itse, mutta mikään ei auta. Hän taipui ajatukseen, että selkä on tutkittava. Myös eräänä aamuna puutunut jalkaterä vauhditti päätöstä. Lääkäri testasi liikerajoitteet ja lihasvoiman. Ne olivat hyvät, koska Mariko joogasi joka päivä tuntikausia.

– Sain vääntää kättä lääkärin kanssa, että pääsin kuvaukseen. Sitten tuli soitto, että oli kuulemma muutamasta millistä kiinni, että jalat olisi lähteneet alta. Lääkäri kehotti liikkumaan iisisti, sillä pötköttely ei korjaa mitään.

Pitkä kuntoutus

Mariko meni hakemaan apua fysioterapeutti Jarmo Ahoselta. ”Tuomio” tuli nopeasti lyhyen kävelytestin jälkeen.

– Jarmo totesi, että on ihan sama mistä vaiva on tullut, sillä se olisi tullut joka tapauksessa, koska mun notkoselkä on ihan ”naurettava”.

Jarmo ohjasi Marikon toiselle fysioterapeutille, Pia Nirkolle, ja siitä alkoi pitkä 1,5 vuotta kestänyt kuntoutus. Kuntoutuksen keskiössä olivat lonkankoukistajat ja niiden avaaminen.

– Mulla meni lonkankoukistajat, pakarat ja reidet kramppiin kivun takia. Kun on notkoselkä ja tiukat lonkankoukistajat, lihasjännite väänsi mua koko ajan väärään suuntaan niin, että mun oli melkein mahdotonta suoristaa selkää.

Mariko koki tehokkaimmaksi avuksi aktivaation kautta tehtävät avaukset. Ne olivat parasta, ei passiivinen venyttely. Aikaa meni paljon myös pieneen tekemiseen ja perusteisiin.

– Aktivaatio vahvistaa lihaksia ja lämmittää kehoa, ja kun vielä malttaa katsoa liikkeiden linjaukset kuntoon. Opettelin esimerkiksi nostamaan toista polvea yhdellä jalalla seisten niin, että lonkat pysyvät linjassa. Pieni liike, mutta aluksi se oli vaikeaa. Mieti, ohjaan joogaa kaikki päivät ja mä en osaa nostaa jalkaa, ihan älytöntä! Se oli henkinen ruuvipenkki.

Kuntoutumista ei voi ulkoistaa. Ammattilaiselta saa hyvän avun ja ohjeet, mutta sitten oma työ alkaa.

– Se on jatkuvasti valintoja, miten mä arvostan itseäni ja pidän huolta itsestäni. Olisi niin kivaa, kun voisi vaan käydä kerran viikossa jossain hoidettavana. Mutta itse on tehtävä pohjaduuni.

Tauko itsehoidosta on toki välillä paikallaan ja Mariko tykkää käydä säännöllisesti esimerkiksi osteopaatilla ja hierojalla.

– Ne on tarpeellisia ja ihania harrastuksia. Se on huoltoa, joka tekee hyvää keholle ja mielelle.

Marikosta on megatärkeää, että henkilö, jonka valitsee itselleen avuksi kuntoutumiseen, on sellainen, jonka kanssa synkkaa. Silloin voi olla herkkänä ja paljaana.

– Jos on sellainen olo, että täytyy jännittää hoitajan kanssa, silloin siitä ei tule mitään. Se menee niin tunteisiin, että se on aika lailla myös terapiaa.

Vaikka Marikon rahatilanne oli maltillinen, hän valitsi laittaa rahansa kuntoutukseen. Muut asiat, kuten reissut, saivat jäädä väliin.

Onnekseen Mariko oli hyvässä fyysisessä kunnossa, joten häntä ei laitettu leikkaukseen.

– Leikkaus olisi ollut nopea ratkaisu, mutta silloin en olisi joutunut käymään läpi sitä henkistä puolta ja miettimään, miten pidän itseni kondiksessa. Vaikka se oli aika rähmäinen tie käydä, opin tosi paljon.

Kipu meni korvien väliin

Puolentoista vuoden jakso selkäkipuisena oli Marikolle vaikeaa aikaa, sillä kipu meni pahasti korvien väliin. Hän opetti koko ajan joogaa, mutta karsi opetustunnit minimiin. hän kannusti ihmisiä liikkumaan ja löytämään hyvää oloa kehossa, kun hän itse hädin tuskin pysyi kasassa henkisesti ja fyysisesti.

– Koska olen yrittäjä, mun oli pakko tehdä töitä. Arki oli lähinnä sitä, että kävin opettamassa tunnit ja sit himassa makasin lattialla jalat sohvalle nostettuna. Se oli ainoa asento, jossa pystyin pikkuhiljaa hengityksen kautta rentouttamaan selän.

En pystynyt olemaan armollinen ja itseni paras kaveri.

Moni selkäkipuinen saa helpotusta kävelystä, mutta Marikolle kävely oli kaikista vaikeinta.

– Yritin opetella asennon muuttamista, mutta veto selän notkossa oli niin kova, että kun yritin mennä sitä vastaan, jouduin tekemään älyttömästi lihastyötä ja se sattui. Kesti ainakin sen puolitoista vuotta, ettei kävely enää sattunut.

Mariko koki myös ristiriitaa siitä, että hän kannusti ihmisiä liikkumaan ja löytämään hyvää oloa kehossa, kun hän itse hädin tuskin pysyi kasassa henkisesti ja fyysisesti.

– Kun menin töistä himaan, olin ihan loppu. Se oli aika hevi jakso elämää.

Jälkikäteen Mariko on pohtinut, mikä on mihinkin johtanut. Taustalla hänellä oli osin burnoutia ja taloudellinen tilanne oli ollut pitkään epävarma.

– Mun kroppa oli monin eri tavoin yrittänyt saada mua pysähtymään. Mutta en muka voinut. Jätin itseni älyttömään luuppiin, en pystynyt tekemään täysillä, mutta en pystynyt päästää irtikään. Vuosia mun systeemi yritti vetää multa jalat alta: rauhoitu nyt. Mutta en pystynyt olemaan armollinen, ymmärtäväinen ja itseni paras kaveri.

Oman rajallisuuden tunnustaminen opetti Marikoa myös joogaohjaajana. Se lisäsi myötätuntoa erilaisuutta kohtaan. Liikkuvana ihmisenä hän ei ollut voinut tajuta, miksei jotkut ihmiset mene joihinkin asentoihin.

– Yhtäkkiä kun en itse saanut sukkaa jalkaan, rupesin hiffaa. Se muutti mun liikkuvuuden käsitteen, mikä on tosi hyvä joogaohjaajalle. Mun tyyli ohjata oli silloin sellainen, että tehdään tosi isosti ja paljon. Piti opetella tekemään toisin, koska en itse enää pystynyt tekemään harjoitusta niin kuin olin tottunut. Sitä kautta opin ymmärtämään tosi paljon muitakin kehoja.

Kyllä mä muuten, mutta…

Sillä, millaiset ”fasiliteetit” selkäkipuisella on ympärillään, on Marikon mielestä tosi iso merkitys. Se vaikuttaa siihen, miten paraneminen tapahtuu.

– Suoritin paranemisen niin hyvin kuin sillä hetkellä osasin ja siitä nostan itselleni hattua, koska selkä ei ole enää sen jälkeen kertaakaan mennyt niin pahasti. En ole joutunut jättämään väliin mitään tekemistä selän takia. Se on iso juttu, varsinkin kun se on mulle anatominen, rakenteellinen juttu.

Teen tietoisesti töitä sen eteen, ettei selkä menisi jumiin.

Lamaannuttavien fyysisten kipujen lisäksi Mariko koki henkistä epäonnistumista, koska hän ei pystynyt meditoimaan kipua kokonaan pois.

– Se kykenemättömyys, mitä kipu tekee kehoon, luulen, että mitä liikkuvampi ja tekevämpi tyyppi on, silloin kun selkä sanoo stop, sitä pelottavammalta se tuntuu. Mutta siinä on maaginen valinnan paikka, että identifioituuko kipuun vai onko kipu asia, joka on kehossa.

Mariko kertoo itsekin häilyneensä siinä rajalla, ja syvimmissä masennuksen hetkissä hän ajatteli, että kipu on yhtä kuin hän.

– Mutta niin paljon kuin mahdollista, jos siinä kivun silmässä pystyisi jotenkin erillistämään sen omasta itsestään ja tajuamaan, että ne henkiset kiepit, joita kipu synnyttää, ovat täysin normaaleja. Ne eivät tee ihmisestä yhtään heikompaa. Mulla oli onneksi tukena fyssari, joka muistutti asiasta.

Sairauksista ja hankaluuksista voi tulla monelle myös turva. Ihminen voi vedota siihen: ”Kyllä mä muuten, mutta en voi, koska mun selkä…”.

– Se on tosi turvaavaa ja rajoittavaa. Uhrius oli mullakin silloin todella väkevä. Koin, että universumi on jollain kostoretkellä mua vastaan. Samalla kuitenkin tajusin, että mistään sellaisesta ei ole kyse. Mutta sitä ikään kuin yrittää selittää itselle, että miksi käy näin.

Innokas kehonörtteilijä

Lopulta Marikolle kävi hyvin. Hänen selkänsä on nyt ok. Myös se on Marikosta ok, että hän tekee edelleen tietoisesti töitä sen eteen, ettei selkä menisi jumiin.

Mariko on karsinut pois kaikista akrobaattisimmat liikkeet. Esimerkiksi silloin kun hän tekee taaksetaivutuksia, hän kuulostelee kehoa tarkkaan, tuntuuko liike hyvältä vai ei. Se on ystävällisyyttä itseään kohtaan.

– Tajusin, että notkoselän takia mulla on erittäin tiukka rintaranka ja jollen saa rintakehään liikkuvuutta, en voi tehdä isoja taaksetaivutuksia, koska ne menee suoraan alaselkään. Mulla meni useampi vuosi ennen kuin rupesin tekemään siltaa.

Jos Marikon selkä nykyään jumittaa, hän tekee saman tien aktiivisia avauksia.

– Se voi olla 5 minuutin juttu tai se voi olla 30 sekuntia. Liike voi olla esimerkiksi selän pyöristys nelinkontin tai lonkankoukistajan venytys aktivaatiossa.

Mariko sanoo olevansa kehonörtteilijä. Hän innostuu helposti eri lajeista ja kokeilee niitä mielellään. Lapsena akrobatian ohella tutuksi tulivat muun muassa kilpauinti, rytminen voimistelu ja taitoluistelu.

– Olen hyvin säntäilevä tyyppi. Tällä hetkellä harrastan salilla käymistä, joogaa ja pilatesta. Pilates on ihanan tarkkaa ja laitepilates ihan parasta. Välillä käyn kävelemässä, aiemmin olen harrastanut kiipeilyä ja nyt olen menossa twerkkikurssille. Olen aina rakastanut liikkua ja tehdä keholla. Se on ihanaa! Ja vaikka mulla oli selkäepisodi, en ole jättänyt liikkumista. Se on osa mua.

Marikon mielestä ei ole väliä miten liikkuu, kunhan tekee jotain, josta tulee itselle hyvä fiilis.

– Malta etsiä itsellesi liikkumismuoto, joka kiinnostaa. Se voi olla vaikka miten outo, voit vaikka kyykkäillä keskiviikkoaamuisin Oodin edessä, jos siltä tuntuu. Se, mikä tuottaa iloa, on ehdottomasti parasta liikuntaa. Se lisää endorfiineja ja buustaa itsetuntoa.

Mariko Pajalahti, 44

• Muusikko ja joogaohjaaja.

• Kwan-yhtyeen laulusolisti 2000–2014. Esiintynyt myös musikaaleissa.

• Voitti Tanssi tähtien kanssa -kilpailun vuonna 2007.

• Harrastuksia: mm. kuntosali, jooga, pilates, meditointi ja vaatteiden tekeminen.

• Perheeseen kuuluu muusikkopuoliso ja 1,5-vuotias lapsi.

• Kesän ohjelmassa mm. yinjoogaja äänimaljarentoutus-workshopit (28.5.) ja joogaretriitti Ranskassa 3.–8.7. Lisätietoa Instagramissa @marikovibes.

• Liikuntavinkki: ”Ei ole väliä miten liikut, kunhan teet jotain, josta tulee hyvä fiilis.”