Tutkimustietoa

OULUN YLIOPISTON JOHTAMA kansainvälinen tutkimusryhmä on selvittänyt perinnöllisiä tekijöitä, jotka lisäävät riskiä välilevytyrille ja niistä aiheutuville haittaaville oireille. Tutkimusryhmä hyödynsi tutkimuksessa suomalaisen FinnGen-tutkimuksen, Viron biopankin ja Ison-Britannian biopankin laajoja geeni- ja rekisteriaineistoja. Nämä biopankit sisältävät yhteensä lähes 830 000 henkilön geenitietoja.

Ikääntymisen myötä lisääntyvät välilevymuutokset ovat tavallisia ja usein erityisesti pienemmät välilevypullistumat ovat oireettomia. Välilevytyrädiagnooseja tehdään erityisesti 40- ja 50-vuotiaiden ikäryhmissä, minkä jälkeen todennäköisyys välilevytyrälle vähenee. Välilevytyrät muodostuvat tyypillisesti alaselän kahteen alimpaan välilevyyn. Jos välilevytyrä häiritsee hermojuuren toimintaa, oireina voi esiintyä kipua, pis- telyä, tunnottomuutta tai lihasheikkoutta hermon hermottamalla alueella alaraajassa. Oireiden taustalla on tyrän aiheuttama mekaaninen paine hermojuureen, tulehdustekijöiden lisääntyminen tyrän alueella ja immuunireaktio siihen.

Analyysissä tutkijat selvittivät terveystietojen pohjalta välilevytyriin liittyvien oireiden, diagnoosien ja hoitojen yhteyttä perimästä löytyviin geenialueisiin. Analyysin pohjalta tutkijat tunnistivat 41 uutta geenialuetta (lokus), joita ei aiemmissa tutkimuksissa ole liitetty välilevytyrien riskiin. Lisäksi tunnistettiin 23 aiemmin tunnettua välilevyriskiä lisäävää geenialuetta.

Aiemmissakin tutkimuksissa on tunnistettu riskiä lisääviä geenialueita, jotka liittyvät välilevyn rakenteisiin vaikuttaviin geeneihin ja tulehdustekijöihin vaikuttaviin geeneihin. Näiden ohella havaittiin aiemmin tuntemattomia yhteyksiä geenialueisiin, jotka liittyvät hermostoon ja hermoston toimintaan. Nämä hermostoon liittyvät tekijät voivat selittää eroja oireiden pitkittymisessä ja potilaiden kokeman kivun voimakkuudessa. Osa tunnistetuista geeneistä on aiemmin yhdistetty kivulle herkistymisen riskiin.

Tutkijat selvittivät myös vaikeampia oireita ja leikkaushoitoa tarvinneiden henkilöiden perimää erikseen. Tutkimuksessa löydettiin viisi uutta geenialuetta, jotka olivat yhteydessä leikkausta vaatineeseen välilevytyrään. Tutkimuksessa havaittiin myös, että tietyt geneettiset variantit lisäävät tilastollisesti merkitsevästi välilevytyrän riskiä nuorella iällä jo ennen 30 vuoden ikää.

Salo, V., Määttä, J., Sliz, E. et al. Genome-wide metaanalysis conducted in three large biobanks expands the genetic landscape of lumbar disc herniations. Nature Communications. 2024. https://doi.org/10.1038/ s41467-024-53467-z.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia auttoi unettomuuteen, mutta ei selkäkipuun

BELGIALAISESSA TUTKIMUKSESSA selvitettiin unettomuuteen kohdistetun kognitiivisen käyttäytymisterapian lisähyötyä kivunlievityksessä potilailla, joilla oli samanaikaisesti pitkäaikaista epäspesifiä selkäkipua ja unettomuutta. Unettomuus on hyvin yleistä pitkäaikaista epäspesifiä selkäkipua kokevilla (esiintyvyys on yli 50 %). Unettomuus aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia, kuten muistin heikkenemistä ja elämänlaadun laskua. Unen ja kivun välillä on myös molempiin suuntiin vaikuttava yhteys, jonka vuoksi unettomuus voi heikentää alaselkäkipuun kohdistuvan hoidon tehoa.

Kansainvälisten ja suomalaisten suositusten mukaan ensisijainen hoitokeino unettomuuteen on unettomuuteen kohdistettu kognitiivinen käyttäytymisterapia. Se on lääkkeetön hoitomuoto, jonka tavoitteena on muuttaa haitallisia uneen liittyviä asenteita, uskomuksia ja käyttäytymistä. Tutkimuksessa unettomuuden hoito yhdistettiin näyttöön perustuvaan kivunhallinnan hoitokeinoon, joka sisälsi potilaalle annettua kipuedukaatiota ja harjoitteluterapiaa. Harjoitteluterapiassa tavoitteena oli asteittain altistaa myös liikkeille, jotka on koettu vältettäviksi, pelottaviksi tai kipua tuottaviksi.

Tutkimukseen valikoitui 123 potilasta, joilla oli yli 3 kuukautta jatkunutta selkä- tai niskakipua sekä unettomuutta. Tutkittavat jaettiin tutkimusryhmään (n=61) ja kontrolliryhmään (n=62), joille molemmille tarjottiin parhaan näytön mukaista kuntoutusta 14 viikon ajan. Molempien ryhmien hoito sisälsi 18 vastaanottokäyntiä fysioterapeutin luona. Tutkimusryhmällä oli 6 uniterapiakäyntiä, joita kontrolliryhmälle ei tarjottu. Koska molemmille ryhmille haluttiin yhtä monta vastaanottokäyntiä, oli tutkimusryhmällä vähemmän harjoitteluterapiakäyntejä (tutkimustyhmällä 9 ja kontrolliryhmällä 15). Niiden lisäksi molemmilla oli kolme kipuedukaatiovastaanottoa.

Hoidon vaikutusta arvioitiin molemmissa ryhmissä kyselylomakkeilla heti hoitojakson jälkeen sekä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua. Tutkimus- ja kontrolliryhmien välillä ei havaittu seurannassa tilastollisesti merkitsevää eroa kivun suhteen. Tähän saattoi vaikuttaa tutkimusryhmän vähäisemmät harjoitteluterapiakäynnit. Uniterapiaa saaneessa tutkimusryhmässä havaittiin kuitenkin paranemista unettomuuden vaikeuteen, unen laatuun, mielialaan ja väsymykseen liittyvissä muuttujissa. Vaikka uniterapialla ei saatu kivun vähentämisessä merkitsevää lisähyötyä, päätyi tutkimusryhmä suosittelemaan laadukasta unettomuuden hoitoa samanaikaisesti selkäkipua ja unettomuutta kokevilla potilailla unettomuuden päiväaikaista toimintakykyä sekä elämänlaatua heikentävien vaikutusten vuoksi.

Malfliet A, De Baets L, Bilterys T, et al. Cognitive Behavioral Therapy for Insomnia in Pain Management for Nonspecific Chronic Spinal Pain: A Randomized Clinical Trial. JAMA Netw Open. 2024. doi:10.1001/jamanetworkopen.2024.25856

Välilevytyräleikkauksen pitkän ajan tulokset nuorilla aikuisilla olivat hyviä

MIIKA ILVESROIHAN väitöstutkimus tarkasteli lannerangan välilevytyrän takia leikkaushoitoon päätyneiden nuorten aikuisten tilannetta ja leikkauksen vaikutuksia pitkällä ajanvälillä. Vastaavaa nuoriin aikuisiin keskittyvää seurantaa ei ole aiemmin tehty. Tutkimuksessa selvitettiin uusintaleikkauksien tarvetta, selkäkivun aiheuttamaa toimintakyvyn laskua, työllisyystilannetta, elämänlaatua sekä aiemman lannerangan leikkauksen vaikutusta ennusteeseen. Tutkimus perustui aineistoon potilaista, jotka olivat olleet lannerangan välilevyleikkauksessa Helsingin seudun yliopistollisessa keskussairaalassa vuosina 1990–2005. Tutkimuksen valikoitui 526 potilasta, jotka olivat ensimmäisen leikkauksen aikaan 18–40-vuotiaita.

Välilevytyrä voi olla täysin oireeton. Mikäli lannerangan välilevytyrä ärsyttää hermoa, oireena voi esiintyä kipua tai toimintahäiriötä alaraajassa. Välilevytyrät paranevat useimmiten itsestään ensimmäisten kuukausien aikana ilman erityistä hoitoa. Suuremmat tyrät tyypillisesti häviävät pienempiä paremmin. On esitetty, että tyrien häviäminen perustuisi ennen muuta immuunijärjestelmän syöjäsolujen (makrofagien) toimintaan.

Jos alkuvaiheen oireet ovat sietämättömiä, ilmenee etenevää lihasheikkoutta tai vastaanotolla todetut merkittävästi haittaavat hermojuurioireet pitkittyvät yli kuuden viikon, voidaan leikkaushoidon tarvetta arvioida. Valikoidulla potilasjoukolla leikkaus lievittää oireita usein nopeammin kuin konservatiiviset hoidot. Pitkällä aikavälillä ero kuitenkin tasoittuu. Vuoden kuluttua leikkaus- ja konservatiivisten hoitojen tulokset ovat samankaltaiset. Vaikka suurin osa potilaista toipuu nopeasti, merkittävä osa kärsii pitkittyneestä kivusta ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Jopa viidesosa potilaista raportoi viiden vuoden kohdalla kokevansa selkäperäistä haittaa riippumatta siitä, olivatko he saaneet kirurgista vai ei-kirurgista hoitoa.

Tutkimuksessa havaittiin, että lannerangan välilevytyräleikkaus nuorena aikuisena johtaa keskimäärin erittäin hyvään pitkänaikavälin tulokseen. Potilaiden elämänlaatu, selkäkivun määrä ja työkyky olivat samankaltaisia kuin samanikäisellä verrokkiryhmällä. Kuitenkin varsin moni potilas (26 %) joutui uuteen leikkaukseen 18 vuoden seurannassa. Uusintaleikkaukseen päätyneiden tulokset olivat hieman huonommat. Erot kuitenkin olivat pienet ja uusintaleikkauksessa olleet kokivat leikkauksesta saadun hyödyn samanlaisena kuin muutkin potilaat. Merkittävin ennustetekijä uusille leikkauksille oli aiemmat leikkaukset. Jatkotutkimusta tarvittaisiin tunnistamaan riskitekijöitä, jotka altistavat uusille leikkauksille ja niiden aiheuttamille haittavaikutuksille.

Ilvesroiha, Miika. Long-term outcome after microdiscectomy for lumbar disc herniation in young adults. Helsingin yliopisto. 2024. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-9889-1