Näytelmä on vuoden työ Näytelmäkirjailija Anna Krogerus kertoo työnsä olevan jatkuvaa tasapainoilua. Neljän lapsen äiti on ollut onnekas koronakriisin aikana, sillä hän nauttii pitkää valtion taiteilija-apurahaa. –Itselläni on ollut tietty perusturva ja taloudellinen pohja. Olen myös sikäli harvinaisen onnellisessa asemassa, että yhteistyökumppanit ovat tilanneet uutta, tilausmaksuja on tullut ja teatterit ovat ottaneet ohjelmistoonsa myös vanhoja tekstejäni, joista olen saanut ennakkoa. En ole ollut täysin apurahojen varassa. Onneksi veronpalautuksiakin tuli viime vuodelta aika paljon, kun tulot katkesivat, Krogerus kertoo. Näytelmän kirjoittamiseen kuluu vähintään vuosi. Joitakin luovia taukoja voi olla työn aikana ja freelancerilla on usein monia töitä yhtä aikaa edistettävänään. Ilmassa on monta palloa kuin jonglöörillä. Kun jokin työ lepää, jotakin toista pystyy jatkamaan. –Kun sovin teatterin kanssa tilattavasta näytelmästä, neuvottelen aina erikseen tilausmaksun. Se on elinehto, koska se on ainoa kirjoitusajan palkka, jonka kirjailija saa. Tekijänoikeuskorvaukset alkavat juosta vasta kun esitykset ovat käynnissä ja katsojat ostavat lippuja. Kun teksti alkaa olla niin pitkällä, että teatteri näkee siinä jo tulevan esityksen, maksetaan kirjoittajalle ennakko. Jos esitys menee hyvin, ja ennakko ylittyy, palkkiota tulee myöhemmin lisää. Krogerus toteaa pärjänneensä hyvin näytelmien kirjoittamisella, koska niitä on esitetty varsin paljon.
18
Tulovirta koostuu pienistä purosista. Yleensä näytelmää esitetään kussakin teatterissa vain 20– 30 kertaa. Myös poikkeuksia on uralle mahtunut. Krogerus mainitsee esimerkiksi Tampereen Teatterin, joka esitti vuosia ”Kuin ensimmäistä päivää” -näytelmää, ja Aleksanterin Teatterin ”Kaikki äitini, kaikki tyttäreni” -näytelmän, jonka yksi kirjoittajista Krogerus oli. Sitä on esitetty syksystä 2013, ja kiertueet jatkuvat heti, kun korona sen taas sallii. On näytelmäkirjailijoita, jotka tekevät myös muuta työtä, kuten opettavat. Krogerus keskittyy kirjoittamiseen. Näytelmien lisäksi on syntynyt muun muassa sanoituksia ja lastenkirjoja. Anna Krogerus näkee uusien kotimaisten tekstien tilaamisen ammattiteattereille kuuluvana velvollisuutena. Yksikään harrastajateatteri ei ole toistaiseksi tilannut häneltä uutta tekstiä, mutta muuten Krogeruksen näytelmiä on nähty usein myös harrastajien lavoilla. –Suhteeni harrastajateattereihin on lämmin. Kun ajelee Suomessa autolla, on ihanaa kun joka pusikon kupeesta löytyy viitta, jossa lukee ”Kesäteatteri”. Seitsemän Kajaaninvuoteni aikana harrastajateatterit tulivat tutuiksi, varsinkin Suomussalmen Teatteri Retikka ja Kajaanin Harrastajateatteri. Harrastajateatterit maksavat näytelmistä kirjailijalle huomattavasti vähemmän kuin ammattiteatterit, mikä on Krogeruksen mielestä oikein. –Aikoinaan, kun ennen Teatterikorkeakoulua opiskelin draamaa ja filosofiaa Tampereella, luin jonkin Eeva-Liisa Mannerin näytelmän tenttiin ja siinä sanottiin, että sitä saavat esittää vain ammattilaiset. Se tuntui kummalliselta. Kun Krogerus aloittaa näytelmän
kirjoittamisen, tuottava teatteri on aina tiedossa, hyvin usein myös ohjaaja. Hän on kirjoittanut monia näytelmiä myös näyttelijälähtöisesti, tietyille näyttelijöille. Työskentelyprosessiaan hän pitää mahdollisimman keskustelevana, vaikka siinä on myös oma uppoutuva ja yksinäisyyttä vaativa vaiheensa. Krogerukselle on helppoa jakaa teatterin kanssa keskeneräistä materiaalia. Hän kokee teoksen maailman laajenevan, kun sitä uskaltaa jakaa. Sellainen on ryhmän voima. Näytelmän ensimmäisen version lukeminen näyttelijöiden kanssa on Krogerukselle tärkeä hetki. Silloin tekstin kuulee moniäänisenä. –Ihanteellisin tilanne on, että juuri minulta halutaan näytelmä, eikä tilausmaksusta tarvitse vääntää, vaan teatteri ymmärtää, että kirjailija tarvitsee sen. Jos jokin teatteri alkaa laistaa tilausmaksusta, kaikki alkavat laistaa ja kirjailijan asema heikkenee. Meidän kokeneempien kirjailijoiden on tässä pidettävä paitsi omia, myös uraansa aloittelevien puolia. Korona-aika on osoittanut, miten tärkeä myös ennakkomaksu on kirjoittajalle. Jos se viime vuonna jäi saamatta, eikä näytelmäkään päässyt koskaan esityksiin asti, jäi kirjailija kokonaan vaille tekijänoikeuskorvauksia. Monessa teatterissa koronan vuoksi peruuntuneita tuotantoja ei enää voida nostaa pystyyn, vaan teattereiden on mentävä eteenpäin sovittujen suunnitelmien mukaan. Näytelmäkirjailijan kannalta tämä on voinut tarkoittaa hukkaan heitettyä työvuotta, jopa vuosia. –Digiteatteria en ole katsonut yhtään, koska koneen äärellä tulee muutenkin oltua niin paljon. Mutta viime keväänä olin luomassa someen yhteisöllistä Koronankohottamat-näyttämöä. Projekti lähti Juha Jokelan leikkimielisestä tem-
