Jäsenteatteri esittäytyy: Lieksan Teatteri

Lieksan Teatteri Tsehovista Turuseen

Lieksan Teatteri kertoo verkkosivuillaan uskovansa tulevaisuuteen. Periksi ei pidä koskaan antaa!

Vuorovaikutteisuus yleisöön ja ympärillä olevaan ympäristöön nousee aivan uusiin merkityksiin alueilla, joissa kulttuurin resurssit eivät ole suuret. Rahaa ja ammattimaista apua ei ole joka mutkan takana tarjolla, mutta intohimoa harrastamiseen on sitäkin enemmän. Pielisen rannoilla Pohjois-Karjalassa koetaan, että kulttuuri on elonmerkki ja tärkeä pikkupaikkakunnan ilmapiirin kohottaja.

Lieksan Teatterin puheenjohtaja Arto Piiroinen muistaa toisenlaisenkin Lieksan kuin mitä nykyinen on. 80-luvun alussa asukkaita oli 21.000, lähes kaksinkertainen määrä nykyiseen. Ikärakennekin oli tasapuolisempi, oli myös nuoria aikuisia ja työikäisiä enemmän kuin tänään.

–Pari vuotta sitten kuulin paikallisradiosta, että täällä on 10 miestä kuutta naista kohti. Ihan vääristynyt tilanne. Ennen oli enemmän aktiivisia työelämässä olevia ihmisiä, nyt yli 60-vuotiaiden osuus on isompi, Piiroinen sanoo.

Lieksan väestöpohjan muutos heijastuu suoraan teatteriin. Kun kunta eli voimallisempia aikoja, eli teatterikin. Vuodesta 2004 teatteri on esittänyt vain yhden näytelmän vuodessa.

Piiroinen on ollut mukana ”30 vuotta ja risat”.

–En ole urheilumies. Ja kivaahan siellä on. Yhteishenki on hyvä ja Lieksan Teatteri on aina pyrkinyt olemaan sillä tavalla vapaa, että kaikki kelpaa. Ketään ei katsota vinoon.

Piiroinen sekaantui teatteriin 80-luvun loppuvuosina näytellessään Kylälahden Nuorisoseurassa ja toimiessaan myös nuorisoseuran hallinnossa, puheenjohtajanakin. Hierojalla käydessään alkoi hieroja kysyä Piiroista mukaan näytelmään – hän oli itse mukana Lieksan Teatterissa. Siitä se lähti. Vuosi oli 1988.

Näytelmä, johon Piiroinen oli houkuteltu, oli ”Herra Lootin tyttäret”, ohjaajana Seppo Rantonen.

Simpauttajassa Juulia näytteli Kaija Öystilä ja Ottoa Arto Piiroinen, taustalla Kuunoa näytellyt Raimo Nevalainen.

Maan veri - Rintamalta raiviolle -työryhmä. Kirjailija Heikki Turunen punaisessa viitassa.

–Esitin näytelmässä laitoksen turvapäällikköä. Tarinaa voisi soveltaa tämän päivän elämään, sillä se kuvasi ympäristörikosta.

Kokemus oli myönteinen, mutta jännittävä. Esityspaikkana oli uuden Lieksan kulttuurikeskuksen Brahe-sali, tuttu paikka, jossa Piiroinen liikkui työnsä puolesta kiinteistöpuolen asioissa.

Tuohon aikaan Lieksan Teatterilla riitti virtaa tehdä kahta näytelmää vuodessa. Piiroinen on ollut siitä lähtien mukana useimmissa näytelmissä.

Aikaa on kaikilla vuorokaudessa rajallinen määrä ja Piiroinenkin joutui 2000-luvun puolivälissä toteamaan, että teatteri saa hänen osaltaan jäädä hetkeksi tauolle. Mutta veri veti takaisin.

Puheenjohtajaksi Piiroinen valittiin keväällä 2014.

–Porukassa ei ole mitään moittimista, sitä on helppoa kipparoida, kun vain oma aika riittää. Meillä ei ole mitään ongelmia, ei stressitekijöitä, emmekä omista kiinteistöjä, joista olisi jatkuvaa kulua.

Lieksan Teatterissa koetaan, että teatterin painoarvo on iso. Tulevaisuus huolettaa muitakin kuin puheenjohtajaa, sillä muuttotappiollisen kunnan väestöpohjan ei odoteta radikaalisti lähivuosina muuttuvan parempaan suuntaan. Jos teatteri pystyy jatkossa toimimaan, se pitää kiinni tietystä tasosta.

–Vaikka näytelmämme ovat harrastajien esittämiä, pyritään tasokkaisiin näytelmiin. ”Niskavuoren nuorella emännällä” pääsimme sanomalehti Karjalaisen kulttuuritoimituksen Vuoden Kulttuuritapahtumat -listalle ammattiteattereiden sekaan. Samassa äänestyksessä päästiin ”Jäniksen vuodella” kakkoseksi. Ykkössijaa ei odotettukaan, koska joensuulaiset äänestävät oman kaupunkinsa teatteria.

Teatterin ohjelmistossa näkyy tavoite esitellä laajasti lieksalaista kulttuuriosaamista ja historiaa. Yksi esitetyimpiä kirjailijoita on ammentanut tuotantonsa samoista maisemista, Heikki Turunen.

Turuselta on nähty Lieksan Teatterissa näytelmät ”Suomensodan sankari Olli Tijainen”, jonka kirjailija käsikirjoitti mittatilaustyönä teatterille 2008-2009, ”Simpauttaja” 2011-2012 ja ”Maan veri – Rintamalta raiviolle” 2017-2018. Oman maakunnan kirjailijan suosio näkyy siinä, että kutakin näytelmää on esitetty kahtena vuonna, Simpauttajaa itse asiassa kolmena, koska vuonna 2013 vietettiin Simpauttaja-romaanin 30-vuotisjuhlavuotta ja näytelmää oli vielä muutaman kerran esitettävä.

Kesäteatteripaikka Vuonislahden rantateatterissa on yksi Suomen kauneimpia. Pielisen aallot lyövät näyttämön rantaan ja vastarannalla kohoaa Koli. ”Simpauttajasta” tuli Tapaus, koska näytelmä esitettiin ensimmäisen kerran kirjailijan kotipitäjässä. Yleisömäärä oli viisinumeroinen.

Piiroisen rooli ”Simpauttajassa” oli Ryynäsen Otto.

–Minusta se oli hyvä rooli. Näyttelijäntyön osalta pieni, mutta tärkeä. Oton esikuva ei muuten ole vuonislahtelainen, vaikka monen muun on. Turunen oli tavannut hänet toimittaja-aikoinaan.

Piiroiselle on pitkästä roolien sarjasta jäänyt Oton lisäksi mieleen Tsehovin ”Kirsikkapuiston” Lopahinin rooli, samoin Sirkku Peltolan ja Heikki Salon ”Köyhän kierrätys” -näytelmän isännän rooli.

Kesäteatterinäytelmistä Turusen näytelmät ovat olleet mieleenpainuvimpia. Sisäesityksistä ”Viulunsoittaja katolla” muistuu mieleen hienona kokemuksena katsomon puolelta ja Anna-Leena Härkösen ”Häräntappoase” ja ”Bussi Some-

rolle – Rauli Baddingin tarina.

Ohjaajat ovat löytäneet Lieksan Teatterin pitkälti viidakkorumpua kuunnellen. Se toimii. Teatteri tiedetään ja tunnetaan Joensuussa, josta ammattiohjaajat tulevat.

Koronapandemia keskeytti ”Niskavuoren nuoren emännän” esitykset, joihin olisi ollut väkeä tulossa linja-autolasteittain. Näytöksiä pyritään jatkamaan ensi syksynä.

Tulevaisuutta ajatellen puheenjohtaja toivoisi lisää uutta virtaa ja voimaa teatteriin, jonka johtokuntakin alkaa ikääntyä. Väestöpohjakin pistää miettimään.

–Hyvänä vuotena on katsojia 1500, mutta usein oltu lähellä 2000 ja parhailla on päästy 3500 katsojaan. Kulttuurikeskuksen Brahe-saliin mahtuu 384 katsojaa.

Näyttämöstään Lieksan Kulttuurikeskuksessa teatteri maksaa samaa vuokraa kuin muutkin, kansalaisopisto kuittaa joitakin harjoitusvuoroja itselleen. Lasku tilasta harjoituksineen ja näytöksineen on 2000–3000 euroa.

Ihan pikkurahalla ei enää pärjätä, Piiroinen toteaa. Kun ison näytelmän budjettia laskee, kasvaa raami helposti 30.000 euroon.

Teatteri harjoittelee kaupungin tiloissa tai vuokraa niitä yksityiseltä. Viikonloppuisin päästään myös monitoimisaliin, joka on Brahe-salin alakerrassa. Pukuvarasto väestönsuojassa Kulttuurikeskuksen kellarissa.

–Kipukynnys alkaa olla 1000 katsojaa. Lipusta veloitamme 20 euroa, joka sisältää narikan. Näytelmät ovat olleet sen tasoisia, että tarvitsemme niihin Brahe-salin tekniikan. Emme saa esityksiä pyörimään millään kylätalolla, vaan valo- ja äänitekniikka tarvitaan. LIEKSAN TEATTERI sai alkunsa 14.11.1982, kun joukko aktiivisia lieksalaisia perusti Lieksan teatterin kannatusyhdistyksen. Vuonna 1984 esitettiin yhdistyksen ensimmäinen näytelmä, Anneli Pölösen ”Kaija vaan”, jonka ohjasi Erkki Mustonen. Aluksi esityspaikkoina toimivat mm. musiikkiopisto ja Kuhmonkadun koulun sali. Lieksan kulttuurikeskus valmistui vuonna 1985 ja samana vuonna siellä sai ensi-iltansa Eino Leinon ”Simo Hurtta”, ohjaajana Seppo Luhtala. Näytelmiä on tuotettu yleensä 1–2 kpl vuodessa ja lisäksi teatterilaiset ovat tuottaneet mm. kavalkadeja, ohjelmaa pikkujouluihin ja yhdistysten tilaisuuksiin sekä avustaneet erilaisissa produktioissa. Menneinä vuosina teatteri on vieraillut kaksi kertaa Petroskoissa sekä Kuhmossa, Juuassa, Iisalmessa ja Helsingissä. Vuonna 2004 yhdistys siirtyi Lieksan Kansalaisopiston alaisuuteen. Johtokunta toimii itsenäisesti ja valitsee näytelmän sekä ohjaajan.

Simpauttajan hurmaava nuoripari Imppa ja Marketta, Joonas Lehikoinen ja Veera Turunen.