Ratkaisuja 1/2017

Page 14

kiinteistöt

TULOSSA KEVÄÄLLÄ

Kiinteistökeskustelua Kuntatalolla

Teksti Paula Marttinen KUVA Arkadi

Kiinteistöt ja palvelut uudessa sotessa -seminaari toukokuussa – Uusien toimintamallien miettiminen on tullut ajankohtaiseksi. Meillä on käynnissä sote- ja maakuntauudistus, jossa kuntien rooli ja tehtäväkenttä muuttuu. Samassa yhteydessä tulisi avoimesti arvioida kuntien ja julkisen sektorin roolia kiinteistönomistajana. Kuntien omaisuusmassasta noin 70 prosenttia on kiinni seinissä. Elämme murrosta, jossa väestö ikääntyy ja paljon on myös huonokuntoisia kouluja, FCG Koulutus Oy:n toimialajohtaja Jari Koivisto taustoittaa. Kiinteistöt ja palvelut uudessa sotessa -seminaari järjestetään Kuntata-

Kuntatalon tilaisuudessa esitellään mm. Espoon Vuoripirtti, lasten ja ikäihmisten palveluja yhdistävä hoivakiinteistö.

14

Ratkaisuja

lolla toukokuussa 2017. Tilaisuuden toteutuksesta vastaa FCG Koulutus. Hoivatilat on mukana kertomassa kokemuksia yhteistyöstä yli 50 kunnan kanssa. Seminaarissa esitellään vuodenvaihteessa Espooseen valmistunut Vuoripirtti-kohde, jossa lapset ja seniorit toimivat samassa kiinteistössä.

Päivän aikana pureudutaan mm. seuraaviin teemoihin: Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa kiinteistöjen näkökulmasta? Minkälaisia valtakunnallisia ratkaisumalleja on olemassa omistukseen ja rahoitukseen? Minkälaisia ratkaisumalleja on julkisen ja yksityisen välisestä yhteistyöstä?

”Kuntien omaisuusmassasta noin 70 % on kiinni seinissä.”


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.