Anime #129, toukokuu 2023

Page 8

© Ennki Hakari / Overlap / Skeleton Knight in Another World -tuotantokomitea

Teollisuus

Animaatiostudio KAI tekee tappiota

V

uonna 2019 perustettu animaatiostudio KAI on raskaasti tappiollinen. Tieto kävi ilmi huhtikuussa ilmestyneestä, valtion alaisen National Printing Bureaun julkaisemasta uutislehdestä. National Printing Bureau vastaa japanilaisten setelien painattamisesta, minkä lisäksi se julkaisee talouteen ja juridiikkaan liittyviä tiedotteita. Tiedotteen mukaan Studio KAI teki tappiota viime vuonna yli 2 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan yrityksellä on velkaa yli 9 miljoonaa euroa. Myös edeltävä vuosi 2021 oli studiolle tappiollinen. Omaisuutta studiolla on selvityksen

mukaan hieman yli 2 miljoonaa euroa, joka sisältää sekä käytettävät varat että kiinteän omaisuuden. KAI on tuottanut muun muassa sarjat Skeleton Knight in Another World (2022) ja Super Cub (2021). Yhtiön omistaa ADK Emotions, Japanin kolmanneksi suurin mainosyritys, jonka tytäryhtiöihin kuuluvat myös animaatiostudiot Eiken ja Gonzo. KAI työllisti viime vuonna noin 50 henkeä. Yritys palkkaa animaattorit poikkeuksellisesti toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin alalla totutun freelancer-mallin sijasta. Lähde: Crunchyroll

Sarjat

Uutuuksia lyhyesti

H

einäkuussa Fuji TV:n +Ultra -ohjelmapaikalla etsitään Aya Rindon kehoa. 1800-luvun Euroopassa yliluonnollisten hirviöiden seassa vaeltava päähenkilö haluaa selvittää, mihin hänestä on joutunut kaikki kaulasta alaspäin. Undead Girl Murder Farce -niminen

Girls Band Cry © Toei Animation

anime perustuu Yugo Aosakin kirjasarjaan. Yliluonnollista tunnelmaa on virittämässä muun muassa äänimaailmasta vastaava Kazuhiro Wakabayashi (Ghost in the Shell). Yliluonnollisissa tunnelmissa liikutaan myös heinäkuussa alkavassa sarjassa Ayaka. Anime kertoo orpopoika Yukitosta, joka päätyy isänsä opetuslasten luo Ayakajimaan, jossa sanotaan myös lohikäärmeiden asuvan. Opetuslapset suojelevat Ayakajiman rauhaa, jonka Yukito näkee pian järkkyvän. Heinäkuussa alkaa myös Norio Nittan ohjaama sovitus The Most Heretical Last Boss Queen: From Villainess to Savior -ranobesta. Tenichin kirjoittamissa ja Suzunosuken kuvittamissa ranobeissa väännetään huumoria otome-pelien käänteistä. Marcey Naiton manga Matchmaking of the Amagami Household saa animesovituksen. Animen tekijöistä ei ole vielä julkistettu tietoja. Sarja kertoo lääketieteelliseen pyrkivästä Uryu Kamihatesta, jonka opiskelusuunnitelma Amagamin temppelisisarukset sotkevat. Kodansha julkaisee mangaa englanniksi.

8

Matchmaking of the Amagami Household © Marcey Naito / Kodansha

Pitkistä shounen- ja shoujo-sarjoistaan tunnettu Toei Animation on ilmoittanut työstävänsä uutta originaaliprojektia. Girls Band Cry -nimeä kantavasta animesta julkistetaan ensimmäinen musiikkivideo toukokuun lopussa. Videon yhteydessä Toei on luvannut kertoa enemmän animen tarinasta ja tekijöistä. Lähde: ANN, Crunchyroll


Articles inside

Kolumni Ajatuksia animangasta Orpotytön sotkuinen perintö

1min
pages 34-35

Guyabano Holiday

1min
page 33

She Loves to Cook and She Loves to Eat Tie naisen sydämeen

1min
page 32

I want to Be a Wall Aseksuaalin naisen avioliitto

1min
pages 31-32

Kaina of the Great Snow Sea

1min
page 30

Live!

2min
pages 28-29

The Magical Revolution of the Reincarnated Princess and the Genius Young Lady

1min
page 27

Hell’s Paradise

1min
page 26

My Home Hero

1min
page 25

Suzume

1min
page 24

Arvostelut

1min
pages 22-23

Kolumni Animen ohi

1min
page 21

Toren Smith

3min
pages 18-20

Thunderbolt Fantasy

2min
pages 16-17

Unohdetut isekait

1min
pages 14-15

Se toinen Ryhmä Hau

2min
pages 12-14

Seuraavan kauden nostot

2min
pages 10-11

Uutuuksia lyhyesti

1min
pages 8-9

Animaatiostudio KAI tekee tappiota

1min
page 8

Suzume lyö ennätyksiä Kiinassa

1min
page 7

Boruto lyhyelle tauolle Boys Over Flowers julkaistuin shoujo-manga

1min
pages 6-7

Lyhyesti

1min
page 5

MANGAKESÄÄN 2023 KUULUVAT SISÄKÖT, VELHOT, ENKELIT SEKÄ JOULUTONTUT!

1min
pages 2-3
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.