Skip to main content

Anime #144, maaliskuu 2025

Page 1

Nro 144

2/2025

2,90€

Fanien n ude rakka messä tähtäi

Oyakodon

Alkukevään arviokiikareissa

Maico 2010

Riisin päällä kana ja kananmuna

The Colors Within, Medalist, Parasyte, Mononoke the Movie + muita!

Radio-ohjelmia, androideja, alushousuja ja rikosten torjuntaa


Pääkirjoitus

K

evät on tullut. Luonnon herätessä myös suomalaiset con-tapahtumat nostavat hiljalleen päättään. Pääkirjoituksen kirjoitushetkellä Desuconin liput ovat jälleen loppuunmyyty. Monen muun tapahtuman erinäiset myyjä-, esiintyjä ja vapaaehtoishaut ovat auki. Tutkin edellistä numeroa varten Anime-lehden historiaa sekä kirjoitin käsillä olevan numeron Animen ohi -kolumnin. Niiden tiimoilta jäin pohtimaan animejournalismin paikkaa Suomessa, etenkin con-tapahtumien osalta. Aikoinaan lehden sivuilla käsiteltiin eri alan tapahtumia erinäisin raportein ympäri Suomen. Joskus niistä tuli sanomista, kuten entinen päätoimittaja Petteri Uusitalo avaa edellisen numeron haastattelussa. ”Conit” eivät ole näkyneet vuosiin lehden sivuilla, jos ei lasketa allekirjoittaneen satunnaisia turinoita coneista pääkirjoituksissa. Ennen kuin Animen verkkosivut jouduttiin harmillisen äkisti lopettamaan, ehdimme tehdä muutaman yhteistyön eri tapahtumien kanssa. Etenkin pienemmille tai uudemmille tapahtumille verkkosivut pystyivät tarjoamaan jonkinlaista näkyvyyttä. Meido- ja teemakahviloista kirjoitin yhteistyöartikkelin Kotae Expon kanssa. Kritiikin kirjoittaminen on kuitenkin kovempi pala. Kirjoittaessani Desuconin meidokahvilasta kolumniini, jouduin miettimään mielipiteeni muotoilua. Erityisesti: miten välttää sosiaalisesta mediasta tuttu mustavalkoisuus ja huutelu. Toki kolumni on usein yhden ihmisen mielipide ja saa olla sävyltään astetta kärkkäämpi. Eräs keskustelu laittoi minut pohtimaan, mikä Anime-lehden paikka on näissä kiistoissa vai voiko lehti ottaa kantaa asioihin ollenkaan. Suomessa pieni harrastajayhteisö pärjää paremmin, jos siltoja eri suuntiin ei polteta. Tästä positiivinen erimerkki on con-tapahtumien kasvava yhteistyö keskenään. Tapahtumien ja tahojen tulee ottaa kritiikkiä vastaan, mutta kirjoitetulla sanalla on vastuu. Anime on elänyt 20 vuotta mukana animeyhteisössä, johon conitkin kuuluvat. Haluan antaa erilaisten äänien kuulua lehden sivuilla. Joten kuulukoot satunnaiset kannanotot coneista myös Animen sivuille. Mutta ehkä somen sijaan astetta rakentavammin.

Lehden paikka

Anna-Liisa Koskinen päätoimittaja

3


ANIME-LEHTI Postiosoite: PL 1378, 00101 HELSINKI

Lyhyesti

toimitus@animelehti.fi www.animelehti.fi

Animistit

Fanien omistautuneisuus aiheeseensa näkyy numeron sivuilla: kolumnien lisäksi kansijutussa fanien aktiivisuus pelastaa Love Bullet -mangan. Japanilaisessa keittiössä viileään alkukevääseen sopii kokattavaksi oyakodon. Muistelussa pikkutuhma, hupaisa scifitoiminta Maico 2010. 10 12 13 14 16 26

NRO 144

Tässä numerossa

Love Bullet: Fanit rakkauden pelastajina Ajatuksia animangasta: Miten meni noin niinku omasta mielestä? − Kaltoin kohdeltu Übel Blatt Kysy kääntäjältä: Osa 5 Japanilainen keittiö osa 15: Oyakodon Muistatko tämän? Maico 2010 − Androideja ja studiohommia Animen ohi: Meidon paikka

Päätoimittaja: Anna-Liisa Koskinen Toimituspäällikkö: Anna-Liisa Koskinen Ulkoasu: Lasse Erkola, Minna Erkola Avustajat: Olli Riihimäki, Mette Pesonen, Jenni Väyrynen, Aleksi Pirinen, Riikka Haapanen, Toni Jefremoff , Hanna Saarimaa, Sini Laine, Samuli Paanala, Katrin Pearson, Elina Koskinen,

Kansikuva © inee

Asiakaspalvelu, tilaukset ja osoitteenmuutokset asiakaspalvelu@animelehti.fi Puhelin: 03-42465361

HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme.

Kustantaja H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI Toimitusjohtaja: Petteri Moisio

Ilmoitukset ja myynti Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi

Paino Printall Seuraava Anime ilmestyy 16.5.2025 Vuonna 2025 ilmestyy 8 numeroa joista 4 digitaalisena.

Ajankohtaista 05

Uutiset

Vakiot 03

Pääkirjoitus

Arvostelut 19 20 21 22 23 24 25

ELOKUVA: The Colors Within ELOKUVA: Mononoke the Movie: Phantom in the Rain ANIME: I Have a Crush at Work ANIME: Medalist MANGA: Parasyte MANGA: Destroy All Humans. They Can’t Be Regenerated. MANGA: Manhole

4

Animen kaikki oikeudet, tekijänoikeudet mukaan lukien, ovat H-Town Oy:llä tai muilla oikeudenhaltijoilla. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään. Anime tunnustaa kaikki oikeudet. Olemme tunnustaneet tekijänoikeuden haltijat niissä tilanteissa, joissa se on ollut mahdollista. Mikäli emme ole hyvittäneet tekijänoikeuttasi, ota yhteyttä ja korjaamme erehdyksen. H-Town Oy vastaa Animen toimituksellisen sisällön lainmukaisuudesta. H-Town Oy:llä on oikeus toimituksellisesti käsitellä tai olla julkaisematta osittain tai kokonaan Animeen lähetettyä tilaamatonta aineistoa. Materiaalin lähettäjä vastaa lähettämänsä tai välittämänsä aineiston osalta siitä, että aineiston julkaiseminen ei loukkaa ketään kolmatta tai kenenkään kolmannen omistus-, tekijän- tai muitakaan oikeuksia eikä ole lain tai hyvän tavan vastaista. Emme takaa Animessa julkaistujen artikkelien virheettömyyttä emmekä vastaa esiintyneistä virheistä.


Ajankohtaista Anime

Lazarus-animen ääninäyttelijät julki

S

tudio MAPPAn ja ohjaaja Shinichirou Watanaben uutuussarja Lazarus alkaa Toonami-ohjelmapaikalla huhtikuussa. Päärooleja näyttelevät jo aiemmin julkistetut Mamoru Miyano, Maaya Uchida, Makoto Furukawa, Manaka Iwami, Yuuma Uchida, Megumi Hayashibara, Akio Ootsuka ja Kouichi Yamadera. Maaliskuun alussa tuotantokomitea julkisti sarjan verkkosivuilla 14 uutta nimeä. Verkkosivuilla ei kuitenkaan kerrottu, millaisiin rooleihin uudet näyttelijät oli valittu. Miyanon johtamaan ääninäyttelijätiimiin liittyvät muun muassa Yuuichi Nakamura, Tomokazu Sugita, Daisuke Ono ja Neeko.

Lazarus on alkuperäissarja, jonka nimi viittaa viiden päähenkilöagentin tiimiin. Kansainvälinen Lasarus-tiimi on koottu pelastamaan Hapuna-ihmelääkettä käyttäneet potilaat lääkkeen petolliselta sivuvaikutukselta: lääke parantaa kaikki sairaudet, mutta sivuvaikutuksena on kuolema kolme vuotta myöhemmin. Watanabe ohjaa sarjan kaikki jaksot. Toimintakohtaukset suunnittelee John Wick -elokuvien ohjaaja Chad Stahelski. Hahmot on suunnitellut Akemi Hayashi, joka on tehnyt hahmosuunnitelmat myös MAPPAn Banana Fish -sarjaan. Lähde: ANN

© 2024 The Cartoon Network, Inc.

Young Ladies Don’t Play Fighting Games ilmestyy sittenkin

Lähde: Crunchyroll

© 2025 Eri Ejima / Kadokawa / Young Ladies Don’t Play Fighting Games -tuotantokomitea

Tammikuussa 2021 Kadokawa ilmoitti, että Eri Ejiman Young Ladies Don’t Play Fighting Games -mangasta tehtäisiin anime. Sen jälkeen projektista ei kuultu mitään neljään vuoteen. Maaliskuussa 2025 tuotantokomitea julkaisi ensimmäiset näytekuvat sarjasta sekä sarjan viralliset verkkosivut. Kotisivuilla ei ole vielä tietoja sarjan tekijätiimistä, mutta TV-sarjan on lupailtu ilmestyvän vuoden 2025 aikana. Ejiman manga kertoo arvostetusta tyttökoulusta, jossa nuorista neideistä koulitaan hienoja leidejä. Kouluun vasta saapunut Aya huomaa vahingossa, että hienostunut oppilastoveri Shirayui pelaakin salaa ja armoa antamatta tappelupelejä. Pian kaksikko ystävystyy peliharrastuksen parissa. Seven Seas Entertainment julkaisee mangaa englanniksi.

One-Punch Man palaa lokakuussa One-Punch Manin animesovitus juhlistaa kymmenennettä vuosipäiväänsä. Sen kunniaksi supersankarianime palaa TV-ruutuihin kuluvana vuonna: Tuotantokomitea vahvisti maaliskuussa, että One-Punch Man -animen kolmas tuotantokausi alkaa lokakuussa. Animen toinen kausi oli J.C.Staff -studion käsialaa, ja studio palaa One-Punch Manin maailman pariin myös kolmannella tuotantokaudella. Ohjaajaa ei ole vahvistettu, mutta käsikirjoituksesta vastaa Tomohiro Suzuki (Tiger & Bunny, One-Punch Man kausi 2). Lähde: Crunchyroll

5


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Anime #144, maaliskuu 2025 by H-Town Oy - Issuu