Verkkovalmentaja 3-2021

Page 16

Jalkapallon ja futsalin osaajat lavalla Lissabonissa

Portugalin valmentajajärjestö, Treinadores Portugal, pääsi kuin pääsikin toteuttamaan vuodelle 2021 suunnitellun valmentajuuden maailmankonferenssin. Alun perin tapahtuma oli tarkoitus pitää kesäkuussa, josta se siirrettiin marraskuun lopulle. Viisipäiväinen valmentajien, valmentajakouluttajien ja valmentajuuden tutkijoiden kohtaaminen pidettiin 17.-21.11.2021 Lissabonin yliopistolla. Jorge Braz

Paikan päällä viiden päivän aikana oli järjestäjien antamien tietojen mukaan kaikkiaan noin 500-600 valmennusosaajaa. Osallistuminen oli ajan mukaisesti mahdollista myös etäyhteydellä ja linjoilla kerrottiin olevan 200-400 osallistujaa. Lisäksi esiintyjät, jotka eivät pystyneet saapumaan paikalle, lähettivät esityksensä videomuodossa. Myös paikan päällä olleet esitykset nauhoitettiin. Tarjolla olikin siten myös laaja ”esityskirjasto” kaikille mukaan rekisteröityneille. Valmentajuuden maailmankonferenssi, ICCE Global Coach Conference, on kaikkien lajien valmennusosaajien kokoontuminen,

16

joka järjestetään kahden vuoden välein. Edellinen oli Tokiossa ja seuraava tullaan järjestämään Singaporessa. Suomessa Vierumäellä tapahtuma oli vuonna 2015. Konferenssin pääpuhujien joukossa esiintyivät Frank Ludolph UEFAsta ja futsalin portugalilainen maailmanmestarivalmentaja Jorge Braz.

Frank Ludolph- UEFA vienyt valmentajakoulutusta pitkäjänteisesti eteenpäin 25-vuotisen uran Euroopan jalkapalloliitossa UEFAssa tehnyt Frank Ludolph esitteli UEFAn valmentajakoulutusjärjestelmän ja

sen kehityspolun nykyiseen muotoonsa. Hän korosti valmentajien roolia kaikilla jalkapallon tasoilla. Suurella sydämellä lajin valmennuksen eteen töitä tekevä Ludolph kertoi, että UEFAssa valmentajakoulutus on ollut fokuksessa jo pitkään, vuodesta 1991 lähtien. Kehitys on edennyt aikuisten huippujalkapalloon tähtääviltä A- ja B- tasoilta C-tasolle eli ruohonjuuritason valmennukseen. Nykyisin koulutuksen kehityksessä on vahva painotus lasten ja nuorten laadukkaassa sekä kaikki mukaan ottavassa valmennuksessa. Futsal- ja maalivahtivalmennus ovat tulleet myös vahvemmin

Verkkovalmentaja 3/2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Verkkovalmentaja 3-2021 by Suomen Jalkapallovalmentajat - Issuu