Oulun kauppakamarin vuosikirja 2022

Page 24

JÄSENPALVELUT • VERKOSTOITUMINEN

Jäsenpalvelut Valiokuntatyöskentely Oulun kauppakamarissa on 11 valiokuntaa, jotka on koottu jäsenyritysten edustajista. Valiokuntien tehtävänä on tuoda omien toimialojensa näkemyksiä kauppakamarin vaikuttamistyöhön. Jokaisen valiokunnan ja sen jäsenen rooli on tärkeä. Valiokuntiin on valittu asiantuntijoita, jotka rikastuttavat omalla osaamisellaan ja näkemyksillään alueemme elinkeinoelämää. Valiokunnilta toivotaan aktiivista ja avointa työskentelyä sekä aloitteellisuutta kauppakamarin painopistealueilla, joita ovat osaavan työvoiman saanti, alueen saavutettavuus ja investointien edistäminen Valiokuntien tehtävänä on nostaa asioita esille ja keskusteluun sekä vaikuttaa niiden kehittymiseen myönteiseen suuntaan. Valiokuntatyö on parhaimmillaan verkostoitumista ja osaamispääoman kasvattamista yhdessä. Verkostosta hyötyvät eniten ne, jotka myös antavat siihen eniten. Valiokuntatyöskentelyyn mukaan pääsee ilmoittamalla kiinnostuksensa kauppakamarille. Uusia jäseniä valitaan eri valiokuntiin vuosittain.

Kauppakamariosastot Oulun kauppakamarilla on neljä kauppakamariosastoa; Kainuussa, Kalajokilaaksossa, Koillismaalla ja Raahessa. Kauppakamariosastojen tehtävänä on seurata ja vaikuttaa elinkeinoelämän toimintaympäristöön omilla alueillaan. Osastojen resursseina toimivat osastojen hallitukset ja asiamiehet.

24

VUOSIKIRJA 2022

Kauppakamariosastojen tyypillistä toimintaa on osallistua alueillaan julkisen sektorin eri työryhmiin, järjestää elinkeinoelämän tilaisuuksia ja ottaa kantaa ajankohtaisiin elinkeinoelämään liittyviin asioihin. Osastojen hallitusten puheenjohtajat kuuluvat Oulun kauppakamarin hallitukseen.

Jäsentilaisuudet Jäsenyrityksemme edustavat useita eri toimialoja. Osallistumalla tapahtumiimme ja laadukkaisiin koulutuksiimme, pääset vaihtamaan kokemuksia oman alasi yritysedustajien kanssa ja löydät uusia yhteistyökumppaneita. Korona-aika on tuonut haasteita tilaisuuksien järjestämiselle, mutta useimmat tilaisuudet on onneksi pystytty järjestämään etänä. Järjestämme jäsenillemme muun muassa seuraavia verkostoitumistilaisuuksia:

UUSIEN JÄSENTEN AAMUKAHVIT

Noin neljä kertaa vuodessa järjestettävillä uusien jäsenten aamukahveilla pääset tutustumaan kauppakamarin toimintaan ja henkilökuntaan sekä verkostoitumaan muiden jäsenten kanssa. Tilaisuus on ensisijaisesti suunnattu uusille jäsenille, mutta myös pidempään jäsenenä olleet ovat lämpimästi tervetulleita.

SUURHANKEINFOT

Neljä kertaa vuodessa järjestettävät Suurhankeinfot tarjoavat alueen yrityksille ajankohtaista tietoa PohjoisPohjanmaalla ja Kainuussa käynnissä olevista ja käynnistyvistä isoista investoinneista. Tavoitteena on tuoda

esille yritysten mahdollisuuksia päästä mukaan hankkeiden rakentamiseen ja niissä tarvittavien palveluiden tuottamiseen. Maksuttomat Suurhanke -tilaisuudet toimivat hyvin yritysten keskinäisen verkostoitumisen foorumeina.

KAUPPAKAMARI CAFÉ

Järjestämme vuosittain useampia aamukahvitilaisuuksia ajankohtaisten aiheiden ympärille. Cafe-tilaisuuksia on myös järjestetty etänä.

KEVÄTFORUM

Päätapahtumamme Kevätforum järjestetään vuosittain toukokuussa vaihtuvalla ajankohtaisella teemalla. Puhujina korkeatasoisia, mielenkiintoisia asiantuntijoita.

OKTOBERFEST

Syksyisin järjestettävä Oulun kauppakamarin Oktoberfest on rento verkostoitumistapahtuma, jossa ei tarvitse pönöttää! Tapahtuma tarjoaa hauskan tavan uusien kontaktien luomiseen oluen, viinin, bratwurstin ja hauskan ohjelman parissa. Teeman mukainen pukeutuminen on ehdottomasti sallittua, ellei jopa suositeltavaa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Oulun kauppakamarin vuosikirja 2022 by Oulun kauppakamari - Issuu