
1 minute read
Oulu2026
Oulu2026 on piristysruiske myös taloudelle
Piia Rantala-Korhonen. Kuva: Harri Tarvainen / Oulun kaupunki

Oulu2026:n kulttuuri-ilmastonmuutos kiteytyy kolmen kantavan teeman alle: Rohkeasti reunalla, Vastakohtien voima ja Villisti kaupunki. Kuva: Sanna Krook / Oulun kaupunki
Oulu valittiin kesällä 2021 Euroopan vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi. Kyse ei ole pelkästään Oulusta, kulttuurista ja vuodesta 2026, sillä oikein toteutettuna hanke tuo lisää elinvoimaa koko alueelle, tästä pitkälle tulevaisuuteen. ”Me näemme kulttuurin työkaluna ja ponnahduslautana monille muille asioille, jotka vievät koko seutua eteenpäin”, Oulu2026:n toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen sanoo.
Tavoitteena on, että Oulu2026 tuo seudulle kulttuurin avulla pysyvästi elinvoimaa, kansainvälisyyttä sekä luovaa ajattelua kaikkeen tekemiseen. Hankkeessa on mukana Oulun lisäksi 32 kuntaa.
Aiempiin kokemuksiin peilaten on perusteltua odottaa kulttuuripääkaupunkihankkeesta taloudellista piristysruisketta. Esimerkiksi Turun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen sijoitetut 55 miljoonaa euroa toivat aluetalouteen 260 miljoonaa euroa. ”Turku 2011 näkyi kasvuna ennen kaikkea matkailupalveluissa ja kulttuurialalla. Kun taloudellista toimeliaisuutta tulee joillekin aloille, se saa talouden pyörät pyörimään muutenkin.”
Yleensä ottaen kulttuuripääkaupunkihankkeista voi odottaa panostetun euron tulevan takaisin noin kuusinkertaisena. Elinvoiman ja viihtyisyyden lisääntyminen taas auttaa pitämään kiinni osaajista.
MONENLAISTA YHTEISTYÖTÄ
Oulu2026 verkostoituu yritysten kanssa moninaisilla tavoilla. ”Tulemme tekemään eritasoisia yhteistyökampanjoita, joista hyötyvät julkinen ja yksityinen sektori sekä kansalaisjärjestöt”, Rantala-Korhonen sanoo.
Oulu2026:n markkinointi kasvaa festivaalivuoden lähentyessä. ”Kansainvälinen mediapeitto tulee olemaan valtava ja se antaa häkellyttäviä mahdollisuuksia.”
Rantala-Korhonen uumoilee, että esimerkiksi aidossa pohjoisessa ruokakulttuurissa on paljon potentiaalia matkailun suhteen. ”Koska meillä ei ole Louvrea eikä Eremitaasia, on mietittävä mitä ainutlaatuisia asioita matkailija voi kokea tällä seudulla. Pohjoinen ruoka on sellainen asia.”
Arctic Food Lab -projekti pyrkii tekemään pohjoisesta houkuttelevan ruokamatkailukohteen ja luomaan aidosta pohjoisen ruuasta käsitteen.
KULTTUURI-ILMASTONMUUTOS TYÖN ALLA
Jossain päin Suomea saatettiin tuhahdella, kun insinöörien tyyssijaksi mielletty Oulu valittiin kulttuuripääkaupungiksi Tampereen ja Savonlinnan ohi. Kulttuuripääkaupunki ei kuitenkaan ole palkinto paikallisista kulttuurisaavutuksista. Se on pikemminkin kannustin, joka annetaan sen perusteella, minkälaiseksi alue haluaa tulla.
Oulu haluaa tehdä kulttuuri-ilmastonmuutoksen. Aikeissa on kehittää muassa luovan työn monialaisuutta sekä infrastruktuuria ja digitaalista kulttuuritarjontaa. ”Hakutiimissä oli tarkoituksella erilaista osaamista ja ajattelua. Siksi mukana oli muun muassa insinööri, antropologi ja valtiotieteilijä.”
TEKSTI: SAMI KORKALA