Nova 8 2019

Page 41

AJASSA

V

uonna 1965 jalasjärveläiselle Martti Keski-Kasarin tilalle saapui odotettu uusi asukki – mustavalkoinen friisiläishieho Isabella. Lehmiin Etelä-Pohjanmaalla oli tietysti totuttu, mutta Isabellassa oli jotakin erityistä: se lypsi ennennäkemättömiä määriä maitoa. Maito sopi lisäksi erinomaisesti juustonvalmistukseen, ja Keski-Kasarit päättivätkin käyttää osan leipäjuuston valmistamiseen. Juustoportti oli ottanut ensiaskeleensa. Juustoja myytiin alusta asti myös ulos, mutta varsinaisen yritystoiminnan Juustoportti aloitti vasta 1989. ”Alun alkaen kyse oli fiktiivisestä ideasta lopputyötä varten – perustaa juustokahvila kolmostien varteen”, kertoo perheyrityksen markkinoinnista vastaava Niklas Keski-Kasari. Liikkeelle lähdettiin leipäjuuston ja pienen kahvilan voimin, mutta melko nopeasti mukaan kuvioon tulivat myös erikoisjuustot, jogurtit ja muut maitotuotteet. Kasvu on ollut tasaista läpi vuosikymmenten ja tänään Juustoportti on paitsi meijerituotteiden valmistaja, myös ruokakonserni ja liikenneasemaketju joka työllistää noin 250 henkeä. Isabella-hiehon seuraajien maitoa kuluu vuodessa jo noin 60 miljoonaa litraa, ja se kiikutetaan Jalasjärven meijerille suurimmaksi osaksi lähialueen tiloilta. Omia tuotemerkkejä Juustoportille on kertynyt lähes sata, minkä päälle tulee toinen mokoma asiakkaiden tuotemerkkejä. Vaikka tuotepaletti on laaja, Keski-Kasari rohkaisee alan toimijoita ottamaan rohkeasti yhteyttä, mikäli idea juuri oman ravintolan tarpeisiin sopivasta herkusta syntyy. ”Me sitten kyllä tutkitaan, ja mietitään että miten homma saataisiin onnistumaan.”

Aina jotakin erityistä Maitotuotteiden lisäksi Juustoportti on laajentanut reviiriään erilaisiin kasviperäisiin valmisteisiin, kuten kaurajuomiin ja mehukeittoihin. Keski-Kasarin mukaan kaikessa tuotekehityksessä seurataan yhtä selkeää periaatetta – jokaiseen tuotteeseen pyritään löytämään jotakin erityistä, ominaisuus joka erottaa sen muista. ”Esimerkiksi kirnuvoimme kirnutaan aidolla,

NOVA 8 • 2019

41


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.