Nova 10 2020

Page 40

omaisia vahvempia. “Muistutamme, että tarkistathan sitten sen chilijauheen vahvuuden”, Janhunen naurahtaa. Midsonan kasvu heijastelee niin ihmisen kuin ympäristön kannalta kestävän syömisen ja kuluttamisen trendejä. Kasvipohjaisten tuotteiden markkina kasvaa, eläinperäisten proteiinien terveellisyys ja ympäristöystävällisyys pohdituttaa.

Konepajatukusta hyvinvointijätiksi Matka mittavaksi hyvinvointiyritykseksi on kulkenut monen vaiheen kautta. Midsonan juuret yltävät 1800-luvulle Skåneen eli eteläiseen Ruotsiin, jolloin tukkukauppias Wilh Sonesson perusti konepajateollisuusyrityksen. Yli sadan vuoden saatossa liiketoiminta on laajentunut ja muuttanut muotoaan useita kertoja. Tukholman pörssiin yritys listautui 1966. Vuodesta 2001 lähtien yhtiön toiminta on keskittynyt hyvinvointiin. Nimi Midsona otettiin käyttöön 2010. Nimen alkuosa tulee perinteikkäästä norjalaisesta, terveyteen ja hyvinvointiin keskittyneestä Midelfartin perheyrityksestä, jonka emoyhtiö osti 2006. Lähes kaikki muu on muuttunut, mutta Midsonan kotipaikka on yhä Malmössä, jossa yritys sai alkunsa. Vuosikymmen sitten tavoitteeksi asetettiin pohjoismaisen hyvinvointimarkkinan johtajuus. Nyt katseet ovat Pohjoismaiden horisontin tuolla puolen. Midsona tähyää alansa yhdeksi markkinajohtajaksi Euroopassa.

Vastuullisesti kaikissa toiminnoissa Kun korona hiljensi markkinat keväällä, Midsonalla käytettiin aika tehokkaasti toimintojen kehittämiseen ja läpikäymiseen. “Ala on jopa yhtenäistynyt, kun ajat ovat olleet vaikeita”, Janhunen arvioi. Yritykset ovat venyneet miettimään luovia ratkaisuja. Ammattikeittiöiden tiukka kulukuri on tiedossa, ja sen valossa mietitään uusiksi esimerkiksi pakkauskokoja. Tuoteportfolion miettimisen lisäksi vastuullisuusasiat käytiin tarkasti läpi jokaisella liiketoiminta-alueella. “Auditoimme tavarantoimittajien toiminnot ja kartoitimme muun muassa tehtaidemme ja kuljetusten energiankulutusta sekä ruokajätteen määriä.” Kestävä toiminta on avain kaikessa. Yhtiö on ottanut ohjenuorakseen YK:n seitsemäntoista kohdan kestävän kehityksen tavoitelistan. Midsonan Vantaan toimistolla solmittiin vastikään WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmäsopimus. Toimitusjohtaja tutkailee toiminnan vastuullisuutta myös alan parhaiden yritysten palkitsemisen näkökulmasta. Midsona on nimittäin ollut perustamassa Aromi-lehden PRO Gaalan -vastuullisuuskategoriaa. “Laajat vastuullisuuskriteerit ulottuvat niin ympäristön kuin ihmisten kohteluun.” Alan haasteellisesta ajasta huolimatta liiketoiminnan supistamiselle ei ole ollut Midsonassa tarvetta, päinvastoin. “Perustimme tänä vuonna Nordic Food Service -yksikön ja lisäsimme food service-puolen henkilöstöä. Katsomme valoisasti tulevaisuuteen ja kehitämme suhteita asiakkaisiin.”

Kasvipohjaisten tuotteiden markkina kasvaa.

40

NOVA 10 • 2020


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.