TUKI // NAISTEN LEHTI
”Ilonalla on joskus ollut ihastuksia, mutta ei tällä hetkellä. Hänelle poikaystävä tuntuisi olevan tärkeä asia, ja tietysti minustakin olisi kiva, jos sellainen löytyisi.” Ehkäisyasioista on puhuttu ja huolehdittu. Hormonivalmisteet kuitenkin mietityttävät äitiä. ”Nehän voivat vaikuttaa mieli alaan. Eräältä äidiltä kuulin, että minipillerit olivat muuttaneet tytön mielialaa pahasti. Kun pillereistä luovuttiin, tyttö muuttui taas entiselleen.” Kristiina toivoo Ilonan elämään tavallisia hyviä asioita: rakkautta, ystävyyttä, iloa harrastuksista ja sellaista työn tyyppistä tekemistä, joka ei tuntuisi pelkältä ajanvietteeltä. Entä mitä hän toivoo itselleen Ilonan itsenäistymisen myötä? ”Tähän vastasin myös Taitoa tulevaan -verkkokurssilla. Toivon, että en olisi se vanhus, joka vain katselee kotoaan ulos, toisten elämää.” Hänellä on mukavat lapsenlapset, mutta hän ei haaveile siitä,
18
että täyttäisi päivänsä hoitamalla heitä. Hän on viettänyt 40 vuotta hoitovastuussa. ”Osaanko kuvitella elämää ilman sitä? No osaan!” Eläkkeelle jäädessään hän kuvitteli uppoutuvansa maalaamiseen, mutta vielä sen aika ei ole tullut. Nyt voisi olla sen vuoro. Verkkokurssin chat-kokoontumisissa hän ymmärsi, että monilla on paljon vaikeampia elämäntilanteita kuin hänellä ja Ilonalla. ”Joillain pienillä paikkakunnilla ihmiset ovat kauhean yksin tämän kaiken kanssa. Meillä on vireä yhdistys, vertaistukiverkosto ja jopa asumishankkeita. Myös kaupungin palvelu toimii aika hyvin. Varsinkin Ilonan syntyessä tunsin, että jestas, mihin turvaverkkoon putosin.” Kehitysvammatuki 57 otti yhteyttä, samoin kaupungin sosiaalityöntekijä. Aina oli joku, jonka puoleen kääntyä ja jolta sai tukea ja apua. ”Se on hirveän iso asia, jota pitää arvostaa ja kaikin tavoin pitää yllä ja kehittää. Se pelastaa ihmisiä.
Ikä ei välttä mättä ole huono juttu, Kristiina miet tii. ”Se antaa ymmärryksen siitä, että asioita ei voi lykätä.”
Missä mekin olisimme ilman sitä turvaverkkoa?”
Asiat voivat toimia Ilona alkoi 12-vuotiaana viettää tukikodissa muutaman päivän kuukaudessa. Lyhytaikaisjaksot sujuivat hyvin, mutta kun Tukikoti vuosi sitten lopetettiin, paikaksi vaihtui Yhteiselo. Aluksi sekin toimi, kunnes paikka päätyi viime syksynä Esperi Caren omistukseen ja muuttui. ”Ilonasta huomasi, ettei hän enää mennyt sinne mielellään”, Kristiina kertoo. Tiedonkulku tyssäsi ja moni asia kummastutti. Yksi isä oli tytärtään hakiessaan kohdannut hätääntyneen työntekijän: tämä oli yksin vastuussa kahden kerroksen asukkaista, joukossa oli hyvin vaikeasti vammaisia nuoria. Alkuvuodesta paikka nousi otsikoihin, kun aikuisten osasto jouduttiin sulkemaan viranomaistarkastuksessa paljastuneiden ongelmien vuoksi. Vaikka itsenäistymisen harjoittelussa on ollut karikkonsa, se ei ole vienyt perusluottamusta. Kokemus