TEEMA: MINUN PERHEENI
Mari Timonen on lievästä kehitysvammasta ja silmäsairaudesta huolimatta onnistunut työllistämään itsensä. Hän elää itsenäisesti, kaukana perheestään, mutta sanoo selvinneensä elämän haasteista läheisten tuella.
Vaikka lukeminen on yhä haasteellista, toimiva lukutaito avasi Marille oven tiedon maailmaan ja mahdollisuuden itsenäiseen elämään. Häntä kiinnosti keittiöalan työ, joten hän hakeutui ammatilliseen erityisoppilaitokseen. Talousapulaisen koulutus Kaprakassa Liperissä sekä hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan peruslinja Keski-Savon oppimiskeskuksessa Pieksämäellä olivat mieluisaa aikaa. Hankalalta tuntuneen peruskoulun jälkeen Marin itsetunto kohosi, kun hän huomasi osaavansa opiskella ja hankkia tietoa. Hän haaveili työllistymisestä ja salaisimmissa haaveissa siinteli jopa oman ravintolan perustaminen. Kunnes Pieksämäen toisena opiskeluvuotena hän tajusi, ettei enää näe kunnolla taululle. Asiaa tutkittiin pari vuotta, kunnes selvisi, että Marilla on perinnöllinen mykiön
NRO 1/2015 TUKIVIESTI
silmissä. Opinnot olivat päättyneet, mutta ammatilliset haaveet täytyi miettiä täysin uudestaan.
Omaan asuntoon Marille ehdoteltiin tukiasumismuotoja, jotka hän tyrmäsi. Hän ilmoitti selviävänsä yksin, omassa asunnossa. Hän oli kasvanut äitinsä ja mumminsa kanssa Tohmajärvellä. Nyt hän halusi isompiin ympyröihin, sillä elämä tuntui tukahduttavalta pienellä paikkakunnalla. Äiti ja mummi ymmärsivät itsenäistymishalun, ja yhdessä etsittiin vuokra-asunto Joensuusta. Tätä ennen Mari opetteli mummin opastuksella hoitamaan itse omat pankki- ja Kela-asiansa. Mari osallistui Näkövammaisten keskusliiton järjestämille kuntoutusjaksoille Helsingissä. Etelässä reissaaminen tuli tutuksi
Teksti ja kuvat Riitta Hakulinen LAHTI
S
inun tulevaisuutesi on kehitysvammaisten palvelukodissa, sanoi Tohmäjärven kunnan sosiaalityöntekijä nuorelle, juuri koulunsa päättäneelle naiselle kuntoutuspalaverissa kauan sitten. Mari Timonen oli eri mieltä. Hän halusi oman kämpän ja itsenäisen elämän, josta hän koki selviävänsä. Vastoinkäymisiä on ollut. Eläkepäätöksen Mari sai jo 16-vuotiaana, mutta ei suostunut kohtaloonsa. Ammatilliset haaveet keittiöja käsityöalasta kariutuivat sairauksiin, mutta Mari halusi tehdä työtä ja onnistui siinä. Nyt Mari, 38, on asunut jo yli 10 vuotta Lahdessa, 300 kilometrin päässä läheisimmistä ihmisistään. Kolme viime vuotta hän on toiminut osa-aikaisesti pyörätuolia käyttävän, näkövammaisen naisen henkilökohtaisena avustajana. Kuinka tähän on tultu?
Lukutaito avaa maailman Tohmajärven erityiskoulussa Mari Timosella oli suuria vaikeuksia oppia lukemaan. Nyt hän ymmärtää, että oppimista ei olisi pitänyt yrittää pakottamalla. Yläasteella hän alkoi käydä Joensuussa neuropsykologin vastaanotolla ja oikeilla menetelmillä hän alkoi vihdoin lukea 15-vuotiaana.
Maailma kirkastui. Vastuksista huolimatta moni haave Marin elämässä on toteutunut.
Naisia neljässä sukupolvessa. Hilkka-mummin, Marin ja Liisa-äidin yläpuolella on kuva Marin isomummista.
Henkilökohtaisen avustajan työssä Mari on työntänyt pyörätuolia monenlaisiin paikkoihin, ulkomaille asti.
rappeutumatauti, joka aiheuttaa näkökentän kaventumista ja näön heikkenemistä. Lisäksi hänellä todettiin harmaakaihi. Sairaalassa Marille ja hänen äidilleen todettiin, että asiaa ei voi leikkaamalla korjata. Alkoi sopeutuminen. Mari opetteli pistekirjoitusta ja harjoitteli liikkumista sokeainkepin kanssa. Varsinkin talvella liikkuminen oli vaikeaa, kun luminen maisema puuroutui
ja kuntoutuksessa nousivat esiin lisäkoulutusmahdollisuudet. Mari päätyi opiskelemaan Arla-instituuttiin Espooseen ja valmistui kahdessa vuodessa pienkorintekijäksi. Koulun jälkeen Mari etsi itselleen vuokra-asunnon Lahdesta. Hän ei tuntenut kaupungista ketään, mutta muutto tuntui luontevalta. Hän teki rottinkitöitä Annansilmä-myymälään ja sai nopeasti uusia tuttavia. 27