Libero 3/2021

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

35. VUOSIKERTA

tyhjyys ja mielettömyys

3 / 2021

IRTONUMERO 6 €

3 / 2021

TYHJYYS JA MIELETTÖMYYS

3 PÄÄKIRJOITUS

6

24 ANDIEN PUNAISET

4 PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI

Perun presidenttienvaalien jälkeisessä tilassa on meneillään kansanterveydellinen kriisi, poliittinen ja taloudellinen kriisi, ekokriisi ja sivilisaation kriisi.

LIBAN SHEIKH

KUKKA-MARIA AHOKAS

5 IRRALLISTA

30 KESKUSTELUJA

Kylähulluus ennen ja nyt

TUNTEMATTOMAN ÄITINI KANSSA

6 DIALOGI

Anonyymi essee aiheesta, kuinka lähimmäisen kiinnostus salaliittoja ja skeptisyys tietoa kohtaan horjuttaa omaa luottamusta ja maailmankuvaa.

Syvään päätyyn -filosofiapodcastin tekijät Edna Huotari ja Sofia Blanco Sequeiros sukeltavat kohti mielettömyyttä, filosofisella otteella tietenkin.

18

38 IRLANNIN

UNOHDETUT VALLAN­KUMOUKSELLISET

9 YHTEISTYÖ EI TARKOITA

”Väitän, että jos haluamme valtaa, meidän olisi hyvä olla jopa yhteistyökykyisempiä kuin oikeistolaisten.”

Irlannin tasavaltalaisarmeijan historiasta jää usein unohdukseen tasavaltalaisuuden vasemmistolaisempi haara: Official IRA ja sen poliittinen siipi Workers’ Party.

LAURI LINNA

ONNI KARI

10 EUROOPPALAINEN PEHMEÄ VALTA

42 KRITIIKKI

KANNOISTA JOUSTAMISTA, VAAN VALTAA

PALESTIINASSA

Palestiinan itsemääräämisoikeuden tilaa ovat lähiaikoina koetelleet viimekeväiset vaalit sekä ulkovaltojen intressit.

24

ARTTU UURANMÄKI

14 (ITSETOTEUTUKSIA) Timo Salo on eteläpohjalainen paluumuuttaja ja runoilija, jonka poetiikka tarttuu kirjoitukseen ja sen eri muotojen välisiin suhteisiin. Salon lyriikassa yhdistyvät anagrammit, aforismit sekä kirjoituksen lukusuunnan ja viitteiden käsitteelliset puolet. Kokeellisia menetelmiä käyttävä ja kirjallisia rajoitteita itselleen asettava Salo on julkaissut neljä kokoelmaa.

18 ASTROLOGIASTA

ANTIKAPITALISTISENA ELEENÄ

Laura Kärkäs ja Roosa Pohjalainen käyvät dialogimuodossa läpi proosamuodossa debytoivan Veera Antsalon romaania Fernanda. Samuli Parkkinen pohtii jalkapalloentusiasti ja poliitikko Paavo Arhinmäen usean identiteetin erovaisuuksia hänen jalkapallointoaan käsittelevän Kaiken se kestää -kirjan myötä.

Joonas Pulkkinen syventyy kirjoituskokoelman Taiteen kanssa maailman äärellä myötä kysymyksiin taiteesta ja taidetta koskevasta ajattelusta ekokatastrofin aikakautena.

48 JÄRJESTÖSIVUT

42

Mira Maalouf reports on Vanu’s International Committee’s visit to Denmark and greetings of Danish sister organizations.

Liittokokouksen puheenjohtajaehdokkaat esittäytyvät ja kertovat, miksi ovat vasemmistolaisia. Vanun tiedottaja Laura Tolvanen pohtii kolumnissaan länsimaalaisen mielenkäsityksen muodostumista.

Pääsihteeri Henrik Jaakkola nostaa esiin kysymyksen siitä tulisiko Vasemmistonuorten kuulua Vasemmistoliittoon.

Astrologia on erityinen kapitalistisen logiikan ja järjestyksen ulkopuolinen tiedonmuodon ja itseymmärryksen väline, joka tulisi ottaa totisemmin huomioon kuin siitä kertovat meemit.

SONJA BLOM

KANSIKUVA ANNI HAUNIA & RITA VAALI

KUVA: MIKKO RIKALA

PÄÄKIRJOITUS

SISÄLTÖVAROITUS – TÄMÄ EI OLE PROVO

R PÄ

ISTÖME

R

Jyrki Lehtola oli ensimmäisiä digitalisaation jälkeisessä mediamaisemassa itsensä instituutioksi nostaneista toimittajista, jonka kolumneja joko rakastetaan tai vihataan (itse ajattelen Lehtolan kolumnien olevan pikemminkin pakinoita, mutta tätä teksti­ lajiahan ei tunne kukaan).

Tietokirjailija ja suomentaja Eetu Virenin lanseeraamasta ”Saska-funktiosta” ovat puhuneet muun muassa Mikä meitä vaivaa? -pod­castin tekijät Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru. Virenin Gilles Deleuze -suomennoksen Bergsonismi jälkisanoissa muotoilema Saska-funktion käsite viittaa Roland Barthesin ”sokeaan ja tyhmään kritiikkiin” – siihen, kuinka ”kommunikaatio­yhteiskunnan vallankäyttäjät sanovat alati: jos minä, joka olen älykäs ihminen, jonka ammattina on ymmärtää, en ymmärrä tätä, tämän täytyy olla mahdotonta, täyttä paskaa...”

Salmen kolumnin keskeisin nosto oli huomio siitä, kuinka somen huomiotalous valuu perinteisen median puolelle. Kyse ei ole mielestäni pelkästään provokaatioista, vaan yleisemmin journalismin henkilöitymisestä ja itsebrändäämisestä.

Kuka on ilkeä? Kuka moraalin portinvartija? Kuka sanoo kielenkäytön suhteen viimeisen sanan? Provokaattorien lisäksi esimerkiksi Oskari Onninen kykenee tekemään korkea­kouluhaustaan performatiivista journalismia. Laura Friman ei ole ainoastaan provokaattori vaan ilmeisesti myös keskiluokan edunvalvoja ilmastonmuutoksen aikakautena. Sanna Ukkola

taas näyttää olevan aidosti radikaalisti (ja ideologisesti) eri mieltä. Tosin mieli­ piteiden takana on usein reaktiivisuus suhteessa muutokseen ja uuteen sekä arvo­liberaalien poliittisiin tavoitteisiin.

Pistän päälle taas tosikkohattuni.

Uusiin journalismin ideaaleihin tulisi kuulua journalismin läpinäkyvyys, se, että omat intressit ja motiivit tuodaan ilmi tai kirjoitetaan auki. Moniäänisyys on samankaltainen ideaali, mutta kilpaa huutamisesta tulee krapulaakin kovempi päänsärky. Kaipaan enemmän journalistista sisältöä, jossa kirjoittaja pitää minua kädestä kiinni polttavien aiheiden keskellä, hyväksyy tietämättömyyteni ja erittelee tasapuolisesti kilpaa huutavien kannat.

Journalistin perustehtävien, tiedon keruun ja välityksen ja sen oikeaoppisuuden varmentamisen, listaan voisi aidosti lisätä myös lempeyden lukijoita kohtaan.

JOONAS PULKKINEN

päätoimittaja

Nuorten kulttuuri- ja mielipidelehti • Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen • Kustantaja: Libero ry • Päätoimittaja:

KK

I

YM

Vapaa toimittaja ja Helsingin Kirja­ messujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi nosti Helsingin Sanomien julkaisemassa Nyt.fikolumnissaan (10.9.) esille kysymyksen koskien ”provokaation roskakierrettä”. Salmi kiinnittää huomiota tunteisiin osana sosiaa­ lista mediaa. Kun keskustelu muuttuu somessa tuliseksi, niin viimeisenä paikalla on toimittaja, joka erittelee kohun taustat ja raportoi, kuka sanoi lopulta mitäkin.

En liity tässä yhteydessä uusmoralistien tai oikeamielisten kirjoon. Inhoan myös häpeää, syyllisyyttä, tosikkona olemista sekä syytöksiä siitä, kuinka vasemmistolla ei ole huumorintajua. Kaikkia näitä asioita enemmän minua ilmeisesti vituttaa huono keskustelu. Kiitos vaan, Jürgen Habermas ja yhä mahdottomammaksi käyvä julkisuuden ideaali.

Tietyt somealustat ovat omiaan ruokkimaan huonoa keskustelua. Esimieheni muistuttaa minua jatkuvasti, että Liberonkin tulisi näkyä Twitterissä ja olisi toivottavaa edes ilmoittaa lehden olemassaolosta tässäkin yhteisöpalvelussa. Rakastan itseäni liian vähän, mutta edes sen verran, että työnantajan miellyttäminen on minulle vaikeaa. Kuuntelen mieluummin esimieheni huutoa kuin Twitteristä löytyvää päälle huutamisen kakofoniaa.

Median roolista portinvartijana on menty rooliin, jossa suurten päivälehtienkin pääkirjoitukset lähtevät liikkeelle sotaratsuin, kommentoiden elämäämme aikaa kärjistäen, yksinkertaistaen tai tunteisiin vedoten. Somessa jakoja ja näkyvyyttä saavat tunteisiin vetoavat tai kiihdyttävät kirjoitukset. Somella on suuri merkitys minkä tahansa julkaisun ansaintalogiikassa, ja tätä pyörittää huomiotalous, kuten Salmi toteaakin.

Joonas Pulkkinen • Toimitussihteeri (harjoittelija): Arttu Uuranmäki • AD: Kaarina Tammisto • Fontit: Lyyra / Schick Toikka, Mediaeval / Stormtype • Osoite: Lintulahdenkatu 10, 2. kerros, 00500 Helsinki • Palaute ja juttutarjoukset: toimitus@liberolehti.fi, 040 067 8839 • Tilaus­asiat: tilaukset@liberolehti.fi, 045 348 5499 • Painopaikka: Waasa Graphics, Vaasa, painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa • ISSN 0783–6198 • Libero on Vasemmistonuoria lähellä oleva, journalistisesti riippumaton

M

ILJ

ÖM

T ÄRK

aikakauslehti. • Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 € • www. liberolehti.fi • Taiteen edistämiskeskus on tukenut Liberoa kulttuurilehdille suunnatulla avustuksella.

LIBERO 3 / 2021

3

KOLUMNI LIBAN SHEIKH

KUVA: MINNA MAJANIEMI

MIELESTÄ, MIELEN­TERVEYDESTÄ JA VAMMAIS­POLITIIKASTA

Vasemmistonuoret tekee vammaista politiikkaa -nimellä kulkeva kampanjamme pyrkii edistämään ymmärrystä vammaisten ihmisten asemasta sekä oikeuksista Suomessa. Kampanja nostaa esille epäkohtia ja peräänkuuluttaa tavoitteellista työtä vammaisten ja neuroepätyypillisten ihmisten yhdenvertaisuuden eteen. Kampanjan tärkeimpänä materiaalina on lokakuun alussa julkaistu ja painosta tullut Vasemmistonuorten vammaispoliittinen ohjelma. Ohjelma on luettavissa myös Vasemmistonuorten verkkosivuilta.

Tutkimusten mukaan vammaiset ihmiset kohtaavat arjessaan paljon ennakko­ luuloja, syrjintää, poissulkemista ja jopa väkivaltaa. Heiltä saatetaan evätä oikeus koulutukseen, terveydenhuoltoon ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen vain ja ainoastaan heidän vammansa perusteella.

Vasemmistonuoret haluaa rakentaa Suomea, jossa vammaiset henkilöt ovat aktiivinen ja yhdenvertainen osa yhteiskuntaa eivätkä sen marginaalissa. Vammaisille henkilöille kuuluvat samat perus- ja ihmis­oikeudet kuin vammattomalle valta­ väestölle.

Suomi on allekirjoittanut ja ratifioinut YK:n vammaissopimuksen vuonna 2016.

4

LIBERO 3 / 2021

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi sitoutuu yhteiskuntana huolehtimaan moraalisesti sekä lainsäädännöllisesti siitä, että ihmisoikeudet toteutuvat kaikkien väestö­ ryhmien kohdalla. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista on tärkeä muutoksen väline. Sen kautta asenteet ja lähestymistavat vammaisia henkilöitä kohtaan muuttuvat. Sopimuksessa vahvistetaan näkemystä siitä, että vammaiset henkilöt ovat oikeuksien haltijoita ja he voivat vaatia oikeuksiaan sekä tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä vapaasti. He ovat ympäröivän yhteiskuntansa aktiivisia jäseniä.

Vammaisten oikeudet eivät kosketa pelkästään vammaisia ihmisiä vaan myös vammaisten ihmisten lähipiiriä sekä laajemmin koko yhteiskuntaa. Viime aikoina muun muassa mielenterveydestä on alettu keskustella poliittisena eli yhteiskunnan rakenteisiin liittyvänä kysymyksenä. Normatiivinen ymmärrys yksilöiden ihanteellisesta toimintakyvystä kun vaikuttaa esimerkiksi nuoriin työelämässä ja aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta sekä uupumista. Samalla on kyse myös terveyspolitiikasta, sillä joka toinen suomalainen kokee jossakin vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön, mutta vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa.

COVID-19-pandemian kaltainen terveyskriisi onkin nostanut esille kysymyksen osallisuuden ja jaksamisen merkityksestä nuorisoyhdistysten toiminnalle.

Pandemia alleviivaa terveyden, mielen hyvin­voinnin ja toimintakyvyn yhteiskunnallista kytköstä. Viimeiset kaksi vuotta ovat pakottaneet kysymään, kuinka fyysisesti ja henkisesti saavutettavampi nuoriso­toiminta olisi mahdollista tai kuinka nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia tukeva aktivismi olisi paremmin

mahdollista. Samalla pandemiavuodet ovat pakottaneet pohtimaan, miksi moninaisemmat osallistumisen tavat ovat olleet mahdollisia vasta, kun fyysinen osallistuminen oli vammattomalle valtaväestölle hankalaa. Usein toimintakykyyn liittyviin teemoihin liittyy kysymys valtasuhteista – tarpeet aiheuttavat muutoksia vasta sitten, kun ne koskettavat tarpeeksi laajaa väestöpohjaa.

Vammaisten oikeuksien edistämisen ei tarvitse olla kytkettynä hyötyyn myös muille tai sillä perusteltua, ja tätä Vasemmistonuorten kampanja pyrkii tuomaan esille. Yhdenvertaisuuden takaaminen kaikille saa maksaa, ja yhtäläiset ihmisoikeudet ovat kaikkien väestöryhmien oikeus.

Samalla on myös hyvä ymmärtää, että ableistista eli vammaisvihamielistä ymmärrystä haastavat muutokset hyödyttävät kuitenkin yhteiskunnan kaikkia jäseniä.

Toivon itse, että toimintakykyyn ja vammoihin liittyvien epäkohtien korjaamista ei jätetä vain vammaisten ihmisten vastuulle – ei vasemmistolaisessa liikkeessä eikä laajemmin yhteiskunnassamme.

Yhdenvertaisuus on aina solidaarisuutta sekä tekoja, joilla maailmaa muutetaan paremmaksi.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

Syksyllä 2021 käynnistyi Vasemmistonuorten ihmisoikeusja yhdenvertaisuusaiheinen kampanja.

IRRALLISTA

KYLÄHULLUUS ENNEN JA NYT sanoja ovat esimerkiksi filmihullu ja pähkähullu. Voisi olettaa, että kylähulluus käsitteenä syntyi kaupungistumisen seurauksena.

Toisaalta, kun itse asuin peräkylässä, niin oli helppo leimautua itsekin.

Paikallisen kylähullun nimi oli Pena. Hulluuden määritelmään riitti, että Pena istui joka päivä kyläkaupan nurmikon auringolla juomassa kaljaa. Kerran Penasta tuli sankari. Julkkiskokki oli käymässä kylässä sukulaisilla, ja kokin koira karkasi. Koiraa etsivät yksi ja toinen kyläläinen joen varsilta metsän siimeksiin. Koira löytyi Penan sylistä syömässä Penan itselleen eväkseen ottamaa lauantai­makkaraa.

Pena sai koiran huolehtimisesta palkkioksi 100 markkaa. Sillä Pena osti korin kaljaa.

Kansanperinteessä hulluus oli aikoinaan sairauden seuraus. Kalma ajoi outoihin näkyihin ja olentojen näkemiseen. Taikuutta pelättiin, ja luonnollisesti noituudella on sysimusta historia, johon liittyy kysymys sukupuolittuneesta normaalista. Uskottiin myös itsettömyyteen, tilaan, jossa itse jättää ruumiin ja aiheuttaa masennusta tai itsetunnottomuutta. Luontohaltijan poistuminen ruumiista ruumiin luonnottomaan tilaan jättäen saattoi myös tehdä näin. Antiikissa mielisairauden syntyyn oli syynä musta sappi. Abnormaali on synonyymi termille epänormaali, joka on lähellä hulluutta, mutta mikä on leimaavin termi?

Sairaudet luonnollisesti runtelevat mielen. Syfilis, lues, teki lopulta Nietzschen ”hulluksi”. Mutta kylähulluus on yhteisön määrittämä leima. Pelkkä eksentrisyys, esimerkiksi keksijyyteen tai taiteilijuuteen pyrkiminen ovat saattaneet riittää leimaantumiseen. Historiallisesti taas yhtä lailla erikoinen käytös, innostus tiettyyn asiaan, lumous, kohtaukset oletettujen henkiolentojen kanssa tai kiima.

Mutta on kaupungissakin kylähulluja, erityisesti suurkaupungin paikallisissa yhteisöissä. Hulluus kiinnittyy paikkaan: toreille, puistoihin, portaille, porttikongeihin. Sille haetaan selitystä: hulluutta selitetään päihteillä, henkilökohtaisilla tragedioilla, mielenterveysongelmilla, taloudellisilla vararikoilla. Mutta onko kaupungissa tapahtuva kylähulluus jotenkin erilaista kuin maaseudulla? Kaupungissa kylähulluus ei ehkä ole ensimmäinen ”hullua” stigmatisoiva kategoria, vaan se voi olla esimerkiksi nisti, alan mies, ”rakkauden ammattilainen”, deeku, pelle, skitso, mikä vaan.

Huomautuksena, että erinäisten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kirjo on kuulunut saman luokittelun alle. Nykyään kaupungissa ei ole kuitenkaan kovinkaan hyväksyttävää enää osoittaa ja kommentoida sitä, miten ihminen pukeutuu. Pienemmillä paikkakunnilla kyläyhteisö saattaa edelleen nostaa näennäisestä liberaalisuudesta huolimatta jotkut ”kylän viralliseksi vähemmistöpariksi”.

Lapsella on toisaalta kylähulluuteen utelias mieli. Minäkin olisin halunnut kysyä Penalta hänen tarinansa. Yrittää ymmärtää, mikä muu asia tekee hänestä ”epänormaalin” julkijuomisen ohella. Kylänraitilla oli myös pelottavampi kylähullu, Eevertti.

Eevertistä teki pelottavan se, että kukaan ei tuntenut häntä. Kerran huusimme porukalla pimeällä ”Eevertti!” ja Eevertti juoksi tasku­lampun kanssa peräämme. Mitäköhän Eevertti olisi sanonut, jos mitään? Ehkä hän oli muuten vaan lenkillä. Eevertti oli kuulemma aiheuttanut rivitaloyhtiössä tulipalon, koska oli lähtenyt retkelle olohuoneeseensa. Teltta oli syttynyt tuleen television eteen sytytetystä nuotiosta.

Muistan, että Eevertillä oli silmälasit, mutta en muista koskaan nähneeni hänen kasvojaan.

Historian valossa näyttää siltä, että dokumentoidut kylähullut ovat joutuneet kokemaan väkivaltaa, jopa kuolemaan asti. Esityksillä itsensä elättänyt Maisun Miitrei Suistamon Maisulasta oli tunnettu Helsingissä asti, ja siellä hänet tapettiin ja ryöstettiin vuonna 1942. PohjoisKarjalan ”jätkiä” puolituhmilla lauluillaan laulattanut Pönttö-Eemeli käytti esityksissään helyjä ja rintamerkkejä säestäessään peltipurkkia. Niin ikään hänet tapettiin ja ryöstettiin. Kylähulluuden historian tarkastelu huutaisi kriminologista näkökulmaa.

Kaupunkitilassa kylähullusta tulee mieleen ensimmäisenä metroasemilla notkuva Teppo.

Massiivisen kokoinen jättiläinen dokumentoidulla ja todistetulla väkivaltahistorialla. Teposta on monia erillisiä keskusteluja foorumeilla, jopa kuvia lyömässä karateiskuja ilmaan, mutta mikä on lopulta Tepon tarina?

s

C

S uomen kielessä kylähullua vanhempia

m

LIBERO 3 / 2021

5

ALOGI

ONKO KAIKKI MIELETÖNTÄ, DI

DI AL O

GI

D

IA

DIALOGI

DI A

LO

GI LO

GI

GI A LO

DI ALOGI

DI ALOGI

DIALOGI

DI A

L O GI

GI

DIALOGI

SYVÄN PÄÄDYN FILOSOFIT? Merkityksettömyys, tai kaiken järjettömyys, voi olla vapauttavaa. Jean Baudrillard kirjoittaa, kuinka kaiken mielettömyyden hyväksyminen voi luoda uusia mahdollisuuksia: jos kaikki on mieletöntä, olemme vapaita tutkimaan kaikenlaisia erilaisia elämänmuotoja ja asioita.

Ajatus on kai se, että merkityksettömyys on jonkinlaisen päämäärän puutetta. Ilman päämäärää tai tavoitteellisuutta ei voi epäonnistua tai eksyä.

Itselleni tällainen ajatus merkityksettömyydestä tuntuu kaikessa raflaavuudessaan vähän ankealta. Parhaiten tämän tiivistää Fleabag-sarjan hot priest sanoessaan ”why believe in something terrible when you can believe in something beautiful”. Terry Eagleton kirjoittaakin, että monessa eri traditiossa pahuutta kuvataan nimenomaan tyhjiönä, poissaolona tai merkityksettömyytenä. Pahuus ei

DI ALO

GI

DIALOGI

ole aktiivisia tekoja vaan nimenomaan tietynlaista nihilismiä, tyhjyyttä, tekojen puuttumista ja apatiaa.

Myös Baudrillard itse on pahan puolella, vaikka kaikessa merkityksettömyydessä sen puolella oleminen ei ole ehkä ihan niin seksikästä kuin miltä se kuulostaa.

Samaan aikaan hyvä/paha, merkitys/merkityksettömyys, tyhjyys/olemassaolo ja muut vastaavat dualismit voisi nähdä länsimaalaisena pakkomielteenä jakaa kaikki kahteen. Merkitystä ei voi olla ilman merkityksettömyyttä, joten miksi edes tehdä kyseistä jaottelua?

I OG

E DN A :

SOFI A :

AL DI

DIALOGI

D

I

O AL

Syvään päätyyn -filosofiapodcastin juontajat molskahtavat mielettömyyteen.

Sieltä löytyvät televisiosarjan kuuma pappi, hyvyyttä ja pahuutta ja paljon pohdittavaa utopioista.

Erittäin hyvää pohdintaa! Mielettömyys ja merkityksettömyys ovat arjessani jatkuvasti läsnä, niin kuin varmaan kaikilla nykyään. Ilmastotuhoa voi katsella omasta ikkunastaan tai, jos kaikki näyttää liian seesteiseltä ollakseen totta, lähimmältä internetiin

DIALOG

6

LIBERO 3 / 2021

ALOGI

TEKSTI: EDNA HUOTARI & SOFIA BLANCO SEQUEIROS KUVAT: EDNA HUOTARI

kytketyltä ruudulta. Päivänpolitiikassa kiistellään aivottomin argumentein. Samalla jokainen yrittää piipertää omaa elämäänsä kasaan: tehdä asioita, jotka tuntuvat mielenkiintoisilta tai eivät ainakaan aiheuta jatkuvaa huolta omasta hyvinvoinnista.

Tykkään myös tuosta huomiosta, että merkitystä ei voi olla ilman merkityksettömyyttä. Se kuulostaa voimaantumislauseelta, mutta kuten olet muualla huomauttanut, ovat filosofit ja semantiikan teoreetikot kehittäneet lukuisia teorioita, miksi se on loogisesti juuri niin.

Joka tapauksessa, Baudlettömyyden hyväksymisestä tuntuu omalla tavallaan hyvin houkuttelevalta. Näpertelemällä

SOFI A :

Kyllä! Samalla tuo Eagletonin ajatus on jollain tapaa osuva, sillä tunne merkityksettömästä ja mielet-

ei voi eksyä, riittää että yritän

tömyydestä vaikuttaa kytkeytyvän nimenomaan

tehdä jotain. Toisaalta juuri

pahuuteen. Yritykset ovat vuosikymmeniä pimittäneet

tässä piilee iso-B:n ajatuksen

tutkimustuloksia muovien haitallisuudesta eläville

kompastuskivi. Se ei erottele

organismeille sekä öljytuotannosta ilmastonmuutoksen

toisistaan sitä, että asiat voivat

aiheuttajana. Seurauksista kärsivät kaikki. Yksilöllinen mielettömyyden tunne on taattu, sillä kukaan ei

todellisuudessa ole merkityksettömiä tai tyhjiä. Kaikil-

voi yksin omalla toiminnallaan muuttaa maailmaa.

la ei ole mahdollisuutta linnoittautua mielettömyyden tunteeseen. On liikaa tehtävää, liian monta asiaa hoidettavana ja elämää pelastettavana.

Olenkin samaa mieltä hot priestin kanssa.

DIALOGI

tuntua mielettömiltä, vaikkeivät

Viime aikoina olenkin miettinyt paljon kollektiivisen poliittisen toiminnan mahdollisuutta sekä erilaisia utopiakäsityksiä. Poliittisten utopioiden luonnostelu, sikäli kun käsite ymmärretään kuvana maailmasta,

Lähtökohtaisesti siksi, että hot priest on äärettömän,

joka on tällä hetkellä mahdoton saavuttaa ja joka juuri

loputtoman ja absoluuttisen kuuma. Anna mun olla sun

siten kuvaa välttämätöntä muutosta, on jo pitkään

kiirastules, beibi. Sen lisäksi hän on oikeassa.

vaikuttanut tärkeältä. Samalla pelkään poliittisen

DIALOGI

rillardin ajatus kaiken mie-

DIALOGI

irti ja syleillä asioiden merkityksettömyyttä à la Baudrillard. Samalla ihmisen luoma merkitysten verkko voi olla yhtä todellinen kuin moni muukin sosiaalinen totuus tai instituutio, mutta koska se on kuitenkin jotain luotua, sitä voi yrittää muuttaa esimerkiksi emansipatorisessa mielessä. Mielestäni tämä jälkimmäinen on sympaattisempi vaihtoehto, joka kelpaisi myös paremmin hot priestille.

maahanmuutosta, kannabiksesta ja exit-verosta täysin

mielikuvituksen ja kollektiivisen unelmoinnin jäävän E DN A :

utopiatehtailuksi, ajatteluksi vailla toimintaa. Mitä mieltä olet?

7

DIALOG

LIBERO 3 / 2021

DIALOGI

Samaa mieltä! Kriittisen teorian näkökulmasta utopia on monesti kaksiteräinen miekka. Se on pakollinen, jotta muutoksessa olisi mitään mieltä. Jos emme usko parempaan huomiseen, miksi edes vaatia muutosta?

Samalla sillä voi olla passivoiva efekti, josta puhut, jos utopian rakentaminen nousee liian tärkeäksi. Siksi kriittisellä teorialla on oltava utooppinen ulottuvuus, mutta utopian rakentamiseen ei saa upottaa liikaa voimavaroja.

Pitkälle teoretisoidussa utopiassa on aina totalitarismin vaara, sillä utopiat luodaan aina tietyistä näkökulmista käsin eivätkä ne pysty ottamaan kaikkea huomioon. Myös E DN A :

DIALOGI

Niin, ehkä jotain tuollaista hain takaa siinä, miksi mielettömyys tai nihilismikään ei tunnu houkuttelevalta.

Se on jotenkin liian helppo ratkaisu: voi nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että kaikki on mieletöntä. Lisäksi tuo arkikokemus siitä, että yrittää elää sellaista elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä ja omien arvojen mukaiselta, ei tue kaiken mielettömyyttä. Tietenkään arkikokemus ei välttämättä riitä todistamaan asioiden merkityksellisyyttä.

Toisaalta, vaikka merkitys olisi ihmisen itse luomaa, ei se tee siitä vähemmän totta.

Ehkä jo vähän ylikulunut Clifford Geertz -lainaus kuuluukin: ”Man is an animal suspended in webs of significance he himself has spun.” Periaatteessa samaa lainausta voi käyttää sekä puolustamaan että vastustamaan asioiden merkityksellisyyttä. Ymmärrys siitä, että ihminen on itse kutonut itsensä tähän merkitysten vyyhtiin, voi jollekin tarkoittaa sitä, että verkosta voi repiytyä

DIALOGI DIALOGI

siksi utopian on pysyttävä tarpeeksi abstraktilla tasolla.

Liika tarrautuminen tietynlaiseen utopiaan uhkaa jyrätä alleen ne, keitä ei utopiaa ajatellessa otettu huomioon, sillä niin kuin mikään inhimillinen ei voi olla täydellistä, ei täydellistä utopiaakaan ole olemassa.

Samalla tavalla voi miettiä myös merkityksellisyyttä.

Kenen merkityksestä puhutaan, ja onko edes olemassa mitään universaalia merkityksellisyyttä ihmisyydelle itselleen? Onko sellaiselle tarvetta? Toisaalta: mikä meitä yhdistäisi esimerkiksi poliittiseen toimintaan ilman universaaleja merkityksiä? Kaikkien ihmisten tarpeissa on kuitenkin havaittavissa tiettyjä yhteneväisyyksiä: turvallisuus (koti, talous) ja läheisten hyvinvointi esimerkiksi.

Vähän niin kuin se meemi tarvehierarkiaa kuvaavasta pyramidista. Oma pyramidini koostuisi varmaan kofeiinista, draamasta ja UFFin tasarahapäivistä. Mitä ajattelet ja mistä sinun pyramidisi koostuisi?

DIALOGI

SOFI A :

Omaa pyramidia edustanee parhaiten ongelmallinen korealainen draamakomediasarja Romance Is a

Bonus Book. Se on jonkinlainen aikuisten Ryhmä Hau, mikä juuri tekee siitä niin problemaattisen. Sanoin kuvaamattoman kauniit ihmiset työskentelevät iloisesti pitkiä päiviä ”hauskalla” tavalla dysfunktionaalisessa kustantamossa. Yksi pomoista on miellyttämisenhaluinen, suuruudenhullu empaatikko, toinen kyynistynyt mutta pohjimmiltaan herkkä superälykkö.

Ihmiset löytävät itsensä ja toisensa, syövät hyvää ruokaa ja kirjoittavat ja lukevat kirjoja. Koko ajan on syksy.

Oma pyramidini koostunee siis kivoista ihmisistä, herkkuruuasta ja tärkeiden asioiden tekemisestä, mikä välillä merkitsee vaikeiden asioiden kohtaamista.

Jos kaikki tuntuu paskalta, joku noista auttaa aina.

Pimeys ja kylmyys myös. Utopia!

Ajatus utopian tarpeellisuudesta teorialle ja poliittiselle toiminnalle tavoittaa täysin sen, miksi erilaiset yhteiskuntafilosofiset pohdinnat ovat viime aikoina puhutelleet minua! Niiden rakentaminen on myös asia, jota analyyttisessä yhteiskuntafilosofiassa ei oikein tunnuta harrastavan, mikä on sääli. Joku internetin vitsiniekka huomautti, että mannermaisen filosofian tekeminen on kuin kummituksen kanssa pussailemista, kun taas analyyttisessä filosofiassa (eli omalla tutkimusalallani) pus-

DIALOGI

saillaan matematiikkaa. Olisi hienoa nähdä matematiikan pussailuun perustuva utopia.

Toisaalta se kuulostaa hyvin uhkaavalta ja hyvin totalitaristiselta.

Eli ehkä pitäydyn kummitusten pussailuun perustuvien utopioiden tutkiskelussa.

Onnistut sitomaan utopian ja merkityksellisyyden yhteen

DIALOGI

erinomaisesti. Utopia voi olla paikka, jossa kaikkien merkityksellisyydet mahdollistuvat ainakin jollain tasolla.

Jonkinlaisessa yleis­tason utopiassa kaikkien perustarpeet tyydyttyvät ja sitä kautta myös elämän merkityksellisyys mahdollistuu jokaiselle.

Kaikilla on koti ja riittävästi ravintoa, eivätkä he tai heidän läheisensä ole välittömässä vaarassa.

DIALOGI

Yksityiskohdissa homma menee vaikeaksi. Aletaan lähestyä reaalimaailman ongelmia. Miten ristiriidat merkityksissä ja tavoitteissa ratkaistaan?

Utopististen ratkaisujen tärkeys korostuu, jotta utopia pysyy utopiana. Samalla niiden kanssa on pysyteltävä tarpeeksi abstraktilla tasolla.

DIAL

8

LIBERO 3 / 2021

Sofia Blanco Sequeiros on väitöskirjatutkija, esikoiskirjailija ja äärimmäisen huono sienestäjä. Häneltä ilmestyi syyskuun lopussa esikoisteos, esseekokoelma Voitto (Kosmos). Edna Huotari on horoskoopiltaan aurinko-leijona, kuu-skorpioni ja nouseva skorpioni sekä filosofian ja taiteiden opiskelija, joka rakastaa Euroviisuja ja kriittistä teoriaa. Sofian ja Ednan podcast Syvään päätyyn käsittelee filosofiaa ja filosofialle läheisiä aiheita ja löytyy kaikista podcast-palveluista.

KOLUMNI LAURI LINNA

Meillä poliittisessa vasemmistossa syystäkin karsastetaan poliittisten päättäjien hyvä veli -kerhoja, selkään taputtelua ja eri puolueiden toimijoiden yhtäläisyyksien korostamista. On ongelmallista, jos vasemmistolaiset samaistuvat liikaa muihin poliitikkoihin ja sen seurauksena vieraantuvat niistä ihmisistä, joiden elämää haluavat parantaa. Väitän kuitenkin, että toimiessamme edustuksellisen demokratian paikoissa meidän olisi enemmän korostettava yhteistyökykyämme ja haluamme toimia muiden kanssa. Yhteistyö on valtaa. Ja valtaa tarvitaan, jotta voimme edistää tavoitteitamme ihmisten elämän parantamisesta ja ilmastokriisin torjunnasta.

Sijaintimme poliittisen kentän laidalla tarkoittaa sitä, että meitä lähimpänä olevilla liikkeillä ja puolueilla on muitakin vaihtoehtoja, joiden puoleen kääntyä.

Vasemmiston kanssa ei siis useinkaan ole pakko tehdä yhteistyötä, ellei sitä haluta tehdä. Väheksymällä yhteistyötä sen lieveilmiöiden takia teemme hallaa niille tavoitteille, joiden takia olemme politiikassa. Mitä hankalampana yhteistyötahona näyttäydymme, sitä useammin esimerkiksi vihreiden on helpompi kallistua kokoomuksen suuntaan.

Omassa poliittisessa vaikuttamisessani yhteistyön voima on ollut selkeä.

Opiskelijapolitiikassa olemme eniten saaneet läpi tavoitteitamme silloin, kun vassareita on pidetty luotettavina ja meidän arvostelukykyymme on luotettu.

Eniten olen saanut aikaan, kun olen voinut heitellä ideoita muiden ryhmien edustajille ja myös ottanut niitä heiltä vastaan. Kun muut tuntevat millainen toimija joku on, ja luottavat häneen, on häntä myös helpompi kannattaa vallan paikoille.

Henkilökohtaisia suhteita muiden poliittisten puolueiden tai liikkeiden edustajien kanssa ei pidä vähätellä. Ne myös rakentavat keskinäistä luottamusta ja

KUVA: PINJA NIKKI

YHTEISTYÖ EI TARKOITA KANNOISTA JOUSTAMISTA, VAAN VALTAA

ymmärrystä toisen näkökulmille. Tuttujen ihmisten ideoihin ja perusteluihin on helpompi suhtautua avoimin mielin. Vaikka verkostoituminen terminä kuulostaa helposti lähinnä menestyjäpöhinältä, ei toisella tavalla ajatteleviin ihmisiin tutustumisen tulisi olla sitä. Tässäkin kannattaa vetää raja siihen mikä tuntuu hyvältä.

Fasistien kanssa nyt ainakin on turha jutella. Päinvastoin heidän eristämisensä yhteistyöstä on juuri se keino, jolla heidän vaikutusvaltansa minimoidaan.

Väitän, että jos haluamme valtaa, meidän olisi hyvä olla jopa yhteistyökykyisempiä kuin oikeistolaisten. Väitän, että esimerkiksi monessa kunnassa tehtäisiin parempaa politiikkaa, jos meidät tunnettaisiin vihreissä ja demareissa ratkaisukeskeisyydestämme. On sääli, että keskiviivan vasemmalla puolella olevissa puolueissa naureskellaan punavihreän yhteistyön tarkoittavan sitä, että pitäisi tehdä kuten vasemmistoliitto haluaa (ks. Urbaanin sanakirjan määritelmä puna­ vihreälle yhteistyölle). Tämä mielikuva tulisi murtaa. Valtamme ei aina riitä siihen, että lopputulos olisi sellainen, johon voimme sitoutua, mutta meidän tulisi olla ne, joiden kanssa neuvottelut aloitetaan.

Vasemmistoliiton johdossa on taidettu nyt ymmärtää yhteistyökykyisyyden merkitys poliittisten tavoitteiden saavuttamiselle. Marinin hallituksessa vasemmisto on ollut RKP:n ohella puolue, joka on näyttäytynyt sillanrakentajana. Tämä ei ole tarkoittanut sitä, että vasemmisto olisi yhtään vähemmän vasemmalla. Vaikka kompromisseja on tehty, on tuloksena ollut enemmän saavutettuja tavoitteita – ja se, että vasemmisto nähdään todennäköisesti tulevaisuudessakin hallituksessa.

Jos haluamme muuttaa maailmaa, on meidän oltava sellaisia, joiden kanssa sitä halutaan muuttaa. Yksin ei ole kivaa olla oikeassa.

Kirjoittaja on pitkän linjan vasemmistolainen opiskelija-aktiivi, joka ei olisi saanut juuri mitään aikaan ilman ryhmärajat ylittävää kannatusta.

LIBERO 3 / 2021

9

TEKSTI: ARTTU UURANMÄKI KUVA: OTSO TEPERI

Toukokuussa 2021 satojen palestiinalaisasukkaiden häätöuhka itä-Jerusalemissa kärjistyi palestiinalaisjärjestö Hamasin ja Israelin asevoimien yhteenotoksi.

Kun kansainvälinen katse kohdistui taisteluun miehitystä vastaan, vähemmälle huomiolle jäivät palestiinalaisten ensimmäiset vaalit yli 15 vuoteen – ja niiden peruuntuminen viime hetkellä.

EUROOPPALAINEN PEHMEÄ VALTA PALESTIINASSA Huhtikuu 2021. Vain viikkoja ennen Hamasin rakettitulen alkamista Palestiinan presidentti Mahmud Abbas peruu rajatun itsehallinnon ensimmäiset vaalit pitkän odotuksen jälkeen. Hamas syyttää presidenttiä vallankaappauksesta. Kun presidentti Abbas vetoaa epäselvyyksiin itä-Jerusalemin palestiinalaisten äänestysmahdollisuuksissa, moni muu taho näkee vaalien peruuntumisen todellisena syynä presidentin oman puolueen Fatahin sisältä nousevat uudet ehdokkaat sekä Hamasin potentiaalisen vaalivoiton. Abbas pelkäsi asemansa menetystä poliittisille kilpailijoilleen.

Kevään vaalien kohtalo on vain yksi esimerkki palestiinalaisten itsemääräämis­ oikeuden tilasta, mutta yllättävästi myös

10

LIBERO 3 / 2021

siitä, miten eurooppalainen vasemmisto ja ulkovallat laajemmin sekaantuvat palestiinalaisten sisäisiin asioihin. Sitä, miten tämä kaikki kietoutuu yhteen, avaa artikkelin loppupuolella gazalaissyntyinen väitöskirjatutkija Majed Abusalama Tampereen yliopiston SPARG-tutkimusryhmästä. Nykyisten jännitteiden ymmärtäminen edellyttää kuitenkin ensiksi palestiinalaisen itsemääräämisoikeuden ja Israelin miehityksen historian tuntemusta.

SIIRTOMAASTA SIIRTOMAAKSI

Palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden historia on pitkä ja kuoppainen. Ensimmäiset palestiinalaisen nationalismin liikkeet syntyivät jo ottomaanien hallinnon alla 1800-luvun jälkipuolella. Nämä liikkeet ot-

tivat vahvasti vaikutteita eurooppalaisesta kansallisvaltioaatteesta. Ensimmäinen maailmansota ja Iso-Britannian ratkaisu ottaa Palestiina siirtomaakseen kuitenkin mursivat tuolloin haaveet palestiinalaisten itsenäisyydestä.

Brittien hallintoaikaa – jota kutsutaan myös mandaatiksi – määritti pitkälti räjähdysmäisesti kasvanut juutalaisten uudisasukkaiden maahanmuutto. Juutalaisia on asunut pienenä vähemmistönä Palestiinassa aina, mutta nyt brittihallinto lupasi Balfourin julistuksessa perustaa juutalaisten kansankodin Palestiinaan.

Varsinaisesta itsenäisestä valtiosta ei ollut kuitenkaan lupauksia. Maahanmuutto näki korkeimman huippunsa toisen maailmansodan lähivuosina, mutta antisemitismi

on ollut yleistä Euroopassa jo paljon ennen holokaustia. Moni pakenikin vainoa Palestiinaan jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

Kasvava uudisasutus alkoi kuitenkin syrjäyttää palestiinalaista paikallisväestöä, ja yhteenotot kahden väestönosan välillä olivat yleisiä. Brittihallinto huomasi pian, ettei mandaatti ollut toimiva ratkaisu. Neuvottelut uudesta järjestyksestä kestivät vuosia. Näissä neuvotteluissa palestiinalaisten asema oli heikko, kunnes sota Euroopassa näytti vääjäämättömältä. Yhtäkkiä siirtomaaisäntä IsoBritannia pelkäsi palestiinalaisten luovan yhteyksiä natsipuolueen kanssa ja päätti antaa neuvotteluissa enemmän myö­n­ nytyksiä.

Näiden neuvotteluiden keskellä syntyivät niin kutsutut yhden ja kahden valtion mallit, jotka nousevat esiin Israelin ja palestiinalaisten välisissä rauhanneuvotteluissa yhä tänäkin päivänä. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, jaetaanko Palestiina kahdeksi erilliseksi valtioksi – toinen juutalaisille ja toinen palestiinalaisille – vai tuodaanko kaksi kansakuntaa yhden yhteisen valtion alaisuuteen. Käytännössä molemmista malleista on lukuisia eri versioita, joissa valtaa jaetaan eri eturyhmien välillä niin, että ehdotus sopisi jokaiselle osapuolelle.

Tuolloin vaihtoehto toisensa jälkeen hylättiin. Palestiinalaiset olivat hanakoita vastustamaan muita ratkaisuja kuin yhden valtion periaatetta, jossa paikallisväestö

muodostaa valtaenemmistön. Nationalistinen liikehdintä ei ollut kuollut mandaatin alla. Palestiinalaisille jokainen muu ratkaisu edusti vain uutta kierrosta pitkään jatkuneen kolonialismin ja kansallisen sorron kierteessä, jossa palestiinalaisten oma ääni tai oikeus omaan valtioon oli häivytetty ulkovaltojen tarpeiden tähden.

Brittihallinto ei kuitenkaan suostunut palestiinalaisten vetoomuksiin.

Sodan jälkeen mandaatti tuli päätökseensä. Israelin valtio julistautui itsenäiseksi vuonna 1948. Palestiinalaiset eivät hyväksyneet kotimaansa pilkkomista ja julistivat sodan. Se päättyi kuitenkin palestiinalaisten tappioon, ja yli 700 000 palestiinalaista päätyi pakolaisiksi. Israel laajensi rajojaan sodan turvin. Historialli-

LIBERO 3 / 2021

11

sesta Palestiinasta jäljelle jääneet Länsiranta ja Gaza päätyivät ensin Libanonin ja Egyptin hallitsemiksi ja myöhemmin Israelin miehittämiksi. Palestiinalaisten omaa valtiota ei koskaan syntynyt.

MIEHITYKSEN PITKÄT VUODET

Miehityksen alla eläville palestiinalaisille ei annettu kansalaisoikeuksia, mutta ei myöskään itsehallintoa. Kansallisuusaate ja Israelin miehityksen vastustaminen elivät yhä sitkeästi palestiinalaisten keskuudessa, vuosikymmenestä toiseen.

Vuonna 1987 tämä jännite purkautui ensimmäisenä intifadana – ruohonjuuriliikkeiden ja aktivistien sytyttämänä kansannousuna. Tuolloin palestiinalaiset nousivat yhteiseen ja rauhanomaiseen vastarintaan israeli­laismiehitystä vastaan ja saivat suurta kansainvälistä suosiota. Ensimmäinen intifada onkin malliesimerkki järjestäytymättömän kansalaistoiminnan voimasta, sillä se toi ensimmäistä kertaa palestiinalaisten tilanteen esiin myös laajemmalle globaalille yleisölle.

Ensimmäinen intifadan seurauksena syntyivät Hamas ja Oslon prosessi. Hamas on islamistinen palestiinalaisjärjestö, joka taistelee Israelin miehitystä vastaan ja vapaan Palestiinan puolesta. Oslon prosessi oli taas ensimmäinen virallinen rauhanneuvottelu palestiinalaisten ja Israeli­n välillä sitten Israelin valtion perustamisen. Myös länsivallat, esimerkiksi Norja ja Yhdysvallat, osallistuivat voimakkaasti rauhanprosessiin.

Hamas ja Oslon prosessi kietoutuivat voimakkaasti yhteen siitä huolimatta, että Hamas ei osallistunut suoraan itse prosessiin. Rauhanneuvotteluissa palestiinalaisia edusti pitkäikäinen ja vaikutusvaltainen Fatah Jasser Arafatin johdolla.

Fatah uskoi sopuratkaisuun ja yhteistyöhön Israelin kanssa. Israelin asevoimat olivat lähes tuhonneet Fatahin vain muutamaa vuotta aiemmin, joten muun muassa tutkijoista osa uskoo, että Fatahin valitsema strategia rauhanneuvotteluissa palautuu suurelta osin järjestön epätoivoiseen asemaan. Israel oli poliittisesti ja ennen kaikkea sotilaallisesti liian voimakas.

Israelilaisten edustajien ei tarvinnut tehdä merkittäviä myönnytyksiä palestiinalaisille vahvan asemansa tähden.

Myös muun muassa Norjan roolia tämän valta-asetelman edistäjänä on kriti-

12

LIBERO 3 / 2021

Ensimmäinen intifada on malliesimerkki järjestäytymättömän kansalaistoiminnan voimasta, sillä se toi ensimmäistä kertaa palestiinalaisten tilanteen esiin myös laajemmalle globaalille yleisölle.

soitu jälkikäteen. Norjalla ei luonnollisesti ollut työvälineitä tuoda epätasaväkisiä neuvottelijoita samalle viivalle. Neuvotteluiden pääjärjestäjänä Norja oli osaltaan vahvistamassa epäsuhtaa palestiinalaisten sekä Israelin välillä.

Hamas, puhumattakaan lukuisista palestiinalaisista, koki Oslon prosessin vain heikentävän palestiinalaisten elämää entisestään. Tämä takasi Hamasille suuren suosion aina 90-luvun keskivaiheelta alkaen. Oslon prosessi johti lopulta palestiinalaisten rajatun itsehallinnon syntyyn, mutta Hamasin sekä monien palestiinalaisten vastustus jätti uuden järjestelyn kyseenalaiseksi.

Hamas boikotoi ensimmäiset vuodet palestiinalaisten keskinäisiä vaaleja, jolloin Fatah otti valtaansa niin parlamentin kuin presidentin paikan. 2000-luvun alussa syttyi kuitenkin toinen intifada, joka johti Oslon prosessin päättymiseen. Toisen intifadan seurauksena Israelin miehitys Gazassa päättyi ja muuttui Gazan saarroksi. Hamasin rooli toisessa intifadassa oli suurin nimenomaan Gazassa. Vuonna 2006, Gazan miehityksen päättymisen jälkeen, järjestön maltillinen siipi päätti osallistua vaaleihin. Tuore puolue sai murskavoiton.

Fatahille tappio oli karvas muistutus sen omasta heikkoudesta. Presidentti Mahmud Abbasin johdolla Fatah ja Hamas päätyivät aseelliseen yhteen­ottoon, jonka tuloksena Gaza jäi Hamasin hallittavaksi ja Länsiranta Fatahin. Uusia vaaleja ei ole järjestetty sitten vuoden 2006.

MYÖS VASEMMISTOLLA ON NÄPPINSÄ PELISSÄ

Keväällä 2021 peruuntuneet vaalit olisivat olleet ensimmäiset 15 vuoteen. Jos vaalit olisivat toteutuneet, palestiinalaisten sisäisen vallan jako voisi näyttää nyt hyvin erilaiselta. Presidentti Abbas kuitenkin vei mahdollisuuden muutokseen, kuuntelematta palestiinalaisten tahtoa.

Abbasin päätös on oiva esimerkki palestiinalaisten puolueiden sekä ruohonjuuriliikkeiden välisestä suhteesta. ”Toisaalta on vaikea puhua erikseen ruohonjuuriliikkeistä ja puolueista. Jokainen palestiinalainen syntyy miehityksen alle, ja jokainen yksilöistä järjestöihin ja puolueisiin kamppailee saman päämäärän eteen. Yhteydet palestiinalaisten kesken ovat vahvat, olivat he sitten puolueen jäseniä tai yksityishenkilöitä”, kertoo väitöskirjatutkija Abusalama. ”Toisaalta puolueiden eliitti on irtaan-

tunut vahvasti edustamistaan ihmisistä”, hän jatkaa.

Presidentti Abbasin yksipuolinen vaalien peruminen on räikeässä ristiriidassa yleisen palestiinalaisen tahtotilan kanssa.

Itsenäisen tutkimuskeskuksen tekemän mielipidemittauksen mukaan suuri enemmistö toivoi vaalien toteutumista.

Fatahin aseman vakiintuminen on synnyttänyt myös toisen ongelman, jota jo Oslon prosessin vastustus enteili 90-luvulla. ”Ruohonjuuritasolla yhden valtion malli, jossa palestiinalaiset ja israelilaiset muodostavat yhden yhteisen valtion, on selvästi suosituin”, Abusalama kertoo.

Hänen mukaansa palestiinalaiset ovat jo osin eläneet kahden valtion mallissa aina siitä saakka, kun Oslon prosessi asetti palestiinalaisille rajatun itsehallinnon. ”Yli 20 vuotta on kulunut, mutta nykyinen järjestelmä ei ole tuottanut mitään hyvää palestiinalaisille”, hän sanoo.

Abusalaman mukaan myös lännessä osallistutaan puolue-eliitin irtautumiseen sekä kahden valtion mallin pakottamiseen: ”Fatah on sosiaalidemokraattinen puolue, ja sillä on vahvat yhteydet eurooppalaisiin sisarpuolueisiinsa. Mitä ruotsin sosiaali­demokraattinen hallitus tekee heti ensi töikseen astuttuaan valtaan? Tunnustaa Palestiinan valtion.

Mutta mitä todella tapahtuu, on se, että Ruotsi tunnustaa kahden valtion ratkaisun ja Fatahin aseman.”

Abusalamalle tämä on vain yksi esimerkki lännen käyttämästä pehmeästä vallasta palestiinalaisiin. Eurooppalainen laita- ja keskustaoikeisto saavat oman kritiikkinsä: palestiinalaiset usein toiseutetaan typistämällä kansakunta Hamasiin ja maalaamalla uhkakuvia islamismista.

Toisaalta Euroopassa ja Yhdysvalloissa keskustellaan paljon julkisesti siitä, miten palestiinalaisten ja israelilaisten yhteiselo tulisi ratkaista. Kahden valtion malli nousee selvästi useammin esiin. Lopulta koko lähtökohta siihen, että rauhanratkaisu voidaan tuoda palestiinalaisten ja israelilaisten ulkopuolelta, näyttäytyy vain poliittisena sekaantumisena, jossa palestiinalaisten tarpeet ja kokemukset ohitetaan.

Vaikka keskustaoikeistolainen ajattelu onkin kaikkein näkyvintä julkisuudessa, Abusalaman mukaan myös vasemmisto syyllistyy vastaaviin tekoihin: ”Vasem-

mistossa orientalismi on vähäisempää, mutta myös vasemmistossa puhutaan esimerkiksi vapaasta Palestiinasta ilman Hamasia. Hamas on kuitenkin suurin puolue, ja vapailla vaaleilla valittu. Heti kun tähän puututaan, puututaan palestiinalaisten oikeuteen määrätä itse itsestään.”

Millaisen muutoksen Abusalama sitten toivoisi tapahtuvan Palestiinan ulkopuolella, esimerkiksi Euroopassa?

Kolonialistisen ajattelun ja toiminnan purkaminen nousevat heti esiin. ”Ensisijaista on se, että Euroopassa aletaan aidosti kuuntelemaan ruohonjuuriliikkeitä ja sitä, mikä palestiinalaisten todellinen tahto on.” Ruohonjuuriliikkeet jäävät herkästi katveeseen, kun länsimainen julkisuus rakentuu pitkälti dramatiikkaa rakastavan median kautta: ”Suurin osa miehityksen vastustamisesta on rauhanomaista, mutta se on liian kaunista länsimaiselle medialle.”

Hyvä esimerkki tästä on globaali Boycott, Divestment, Sanctions (BDS) -verkosto, joka on Abusalaman mukaan jäänyt Euroopassa vähemmälle huomiolle. Kyseinen verkosto ottaa mallia Etelä-Afrikan apartheidia vastustaneiden liikkeiden toimintavoista ja hyödyntää niitä Israelin palestiinalaisiin harjoittamaa sortoa vastaan. Useista eri järjestöistä, työväenliikkeistä ja tutkimuslaitoksista koostuva verkosto edistää muun muassa ulkovaltojen asekaupan lopettamista Israelin kanssa. Suomen puolustusministeriö myöntää vuosittain aseteollisuuden vientilupia Israeliin.

Abusalaman mukaan Euroopassa lähtökohdan tulisi olla siinä, että palestiinalaisten ja israelilaisten yhteiselon tulevaisuus ratkeaa vain näiden kahden kansakunnan kesken. Se, miten länsi voi olla avuksi, on tukea palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista. Kuten Oslon prosessi opetti, epätasaisista neuvotteluasemista ei seuraa mitään hyvää.

Vaakakuppien tasaamiseen on useita keinoja. ”Israelia pitää painostaa luopumaan apartheid-politiikasta sekä kolonialistisesta uudisasutuksesta”, Abusalama sanoo. Kolonialistisella uudisasutuksella viitataan Israelin vuosikymmeniä harjoittamaan toimintaan, jossa Länsirannan palestiinalaisia häädetään parhailta asuinalueilta ja tilalle muuttaa israelilaisia uudisasukkaita. Samalla palestiinalaisten

asuinsijat pirstaloidaan erilleen toisistaan liikkumisrajoitteiden ja valvonnan mosaiikiksi. Israelin toiminta tunnustetaan laajasti kansainvälisen oikeuden vastaiseksi. ”Lisäksi Oslon prosessin synnyttämästä järjestelmästä on luovuttava, sillä me palestiinalaiset olemme nyt jumissa järjestelmässä, joka ei edistä etuamme.

Lännen on joudutettava tätä muutosta.”

Hänen mukaansa vaikea nykytila syntyi rauhanprosessin myötä eikä todellista muutosta palestiinalaisten tilanteessa tapahdu ennen kuin nykyisen kaltaisesta itsehallinnosta luovutaan.

Vasta sitten todellinen yhteistyö palestiinalaisten ja israelilaisten välillä voi alkaa.

Kirjoittaja on valtiotieteiden kandidaatti, joka kirjoittaa maisterintutkielmaa länsimaiden postkoloniaalisesta vallasta Israelin ja palestiinalaisten rauhanprosesseissa. Artikkelia on lähteistetty myös teoksella Neil Caplan: The IsraelPalestine Conflict: Contested Histories.

2. laitos. 2019. Wiley Blackwell.

LIBERO 3 / 2021

13

TIMO SALO:

(itsetoteutuksia)

niin, minä näyttäydyn, minä näyttäydynkin, ei se riitä, ei se riitä, ei, sillä sana näkyy selvemmin kuin minä itse näkyy miten muistaa, miten näkee it/se n sä

14

pyhäitse

pahaitse

hyväitse

pyhäitse

hyväitse

havaitse

havaitse

pahaitse

pahaitse

havaitse

havaitse

hyväitse

pyhäitse

hyväitse

pahaitse

pyhäitse

LIBERO 3 / 2021

pyhäitse hyväitse pahaitse pyhäitse

havaitse pyhäitse hyväitse

havaitse

havaitse

pahaitse

pyhäitse

havaitse

pahaitse

pyhäitse pahaitse

hyväitse pahaitse

havaitse

havaitse

pyhäitse

pyhäitse

hyväitse

hyväitse

pyhäitse

pahaitse

hyväitse

pahaitse

pyhäitse

havaitse

pahaitse

hyväitse

pyhäitse

havaitse

hyväitse

pyhäitse

pahaitse

pyhäitse

hyväitse

havaitse

havaitse

havaitse

pahaitse

hyväitse

hyväitse

pyhäitse

hyväitse

pyhäitse

pyhäitse

havaitse

pahaitse

hyväitse

havaitse

pahaitse

pyhäitse

pahaitse

pahaitse

havaitse

hyväitse

hyväitse

pahaitse

havaitse

pahaitse

hyväitse

havaitse

B ch

h p a

pah

puh

—äh

h h

ä a

v v

hupaisasti]

u ü

[hapuile

pyh

ä

h p

p

y u

ä yh

ah

yv av

a

h

LIBERO 3 / 2021

15

en > tä [iθθe]

Iθ

θθ tt

i

ht

θθ θ

h

ts

t’š’

t zz

s

čč ss

hh

etsi

ehti louhi

16

LIBERO 3 / 2021

e

tt

lohy

>

ehdi

in > to

havainnoton hyväinto

pahainnoton havainto

hyväinnoton pyhäinto

pyhäinnoton pahainto

pyhäinnoton hyväinto hyväinnoton havainto

pahainnoton pyhäinto

havainnoton pahainto

jne. &ne.

[hetisiten]

yhä

itseniäisyys yh ä

autiomaatit

aha

Yhtä kaikki: jokainen havainto on mystinen kunnes joku mystifioi sen.

LIBERO 3 / 2021

17

A Astrologiasta

antikapitalistisena eleenä

18

LIBERO 3 / 2021

TEKSTI: SONJA BLOM KUVAT: JUULIA JOKINEN

Astrologia ei ole kategoria tai tarkastelutapa, joka olisi syntynyt kapitalismin sisällä. Tämä on yksi syistä uskoa siinä olevan potentiaalia myös vapautumaan sen ikeestä ja tätä kautta toimimaan välineenä muuttaa radikaalisti ajatteluamme.

N ykyaikana, eläessämme kapitalismin läpäiseminä, tulkit-

semme ajatuksia ja järjestelmiä myös astrologian kautta. Näin astrologiakin redusoituu helposti identiteettikategorioiksi, apuvälineiksi luoda itseyttä, jota kapitalisoida. Ymmärrys astrologian olemuksesta voi kuitenkin parhaimmillaan räjäyttää ymmärryksemme sekä itsestämme että elämästä ylipäänsä.

Tällaisesta identiteetinmuodostuksesta puhuivat jo puoli vuosisataa sitten teoreetikot Gilles Deleuze ja Félix Guattari kiistellyssä teoksessaan Anti-Oidipus (1972). Anti-Oidipuksessa Deleuze ja Guattari kuvaavat, miten yksi kapitalismin ominaispiirteistä on se, että se luo loputtomasti identiteettejä, joihin samaistua. Näille identiteeteille ominaista on se, että ne muistuttavat jostain ihmisille ominaisesta, mutta ne on suodatettu kapitalismin läpi sellaiseksi, että niillä on kapitalisoitavaa arvoa.

Kulutusyhteiskunnassa tällaiset identiteetit ovat kulmakiviä.

Ihmiset ovat aina pyrkineet ymmärtämään itseään, mutta kapitalismi ottaa tämän piirteen ja vääristää sen muotoon, joka ajaa meitä kohti päättymätöntä kulutusta. Tapa, jolla toteutamme näitä meille annettuja identiteettikategorioita, on kuluttaminen. Deleuzen ja Guattarin ajattelussa territorion käsite viittaa alueeseen, jonkinlaiseen rajattuun systeemiin tai kokonaisuuteen. Deterritorialisaatiossa tämä alue muuntuu, rikkoutuu ja laajenee, ja reterritorialisaatiossa järjestyy uudeksi kokonaisuudeksi. Kapitalismi deterritorialisoi ihmiselämän toimintakentän ja lopulta reterritorialisoi sen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi, joka muistuttaa tarpeeksi entistä kuitenkaan olematta sitä.

Kapitalismi on siis ottanut meiltä välineet ymmärtää maailmaa, muuttanut ne omaan järjestelmäänsä sopivaksi ja antanut ne meille takaisin käyttöön. Nykyisen kaltainen globaali elämä kulutusyhteiskunnassa samanaikaisesti estää meitä ymmärtämästä itseämme ja tarjoaa median kautta meille rooleja, joihin voimme joko samaistua tai olla samaistumatta. Ensin mainitun tapauksessa voimme tarttua rooliin tietynlaisilla kulutusvalinnoilla.

Tämä väite on nykyaikana vielä todempi kuin se oli silloin, kun Deleuze ja Guattari siitä kirjoittivat. Nykyaikana identiteettiroolien määrä ja niistä saatavilla oleva kulutusmateriaali –niin visuaalinen, auditiivinen kuin materiaalinenkin – on järjetön ja kaikkien saavutettavissa. Identiteettien paljous lisää maailman monimutkaisuutta ja herättää vielä voimakkaamman tarpeen löytää asioita, joihin itse samaistua. Jokainen meistä haluaa tietää, kuka on. Kapitalismi on valmis tarjoamaan meille jokaiselle arsenaalin vaihtoehtoja, jotta joku niistä olisi sellainen, jonka mukaan voisimme samaistaa kulutuksemme.

LIBERO 3 / 2021

19

ASTROLOGIAN JA KAPITALISMIN JÄNNITE

Sosiaalisen median tapa käsitellä astrologiaa ja tehdä siitä meille tuttua on tunnistettava. Meemit kuvailevat eri merkkejä niihin liitettyjen ominaisuuksien ja piirteiden kautta. Luomalla mielikuvaa astrologisesta identiteetistä tällaisten visuaalisten ja tekstillisten ärsykkeiden kautta meemikulttuuri tarjoaa välineen kuluttajalle samaistua, luoda identiteettiään, katsoa kuvaa ja naurahtaen sanoa: tällainenhan minä olen, emotionaalisempi kuin useimmat, koska kuuni on kaloissa, juhlien tunnelmannostattaja, koska olen nouseva leijona.

Meemeissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ne voivat olla hauskoja, ihania ja samaistuttavia, parhaimmillaan lisätä itsetuntemusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tietoa. Mutta ne ovat täydellinen esimerkki siitä, miten yksinkertaistetuksi ja helposti prosessoitavaksi informaatio usein tehdään. Tämä välttämättömästi sulkee asioita ulkopuolelle.

Kuten kaikkien muidenkin vastaavien mikro­ identiteettien kohdalla, meemin näkijä kiinnittää itseään kulutusyhteiskuntaan muodostuneen mielikuvan avulla. Näin hän luo itselleen varmuutta siitä, että on tietynlainen. Hän ymmärtää itseään paremmin, mutta ainoastaan kuluttajana. Kapitalismi luo itseään hyödyttäviä kategorioita, ja kun kuluttuja sitoutuu johonkin näistä, on hänen vaikeampi nähdä suuren kuvan ulkopuolelle.

Astrologia ei kuitenkaan yksinkertaisesti toimi näin. Vertailukohtana toimii toinen, usein samaa tarkoitusta kohti pyrkivä identiteettikategorian muodostusväline, persoonallisuus­testit.

Astrologiaan verrattuna toimintaperiaate on täysin vastakkainen, mutta silti näitä kahta välinettä, astrologiaa ja muita persoonallisuustestejä, käytetään usein pyrkien samaan tulokseen, itsensä ymmärtämiseen ja määrittelemiseen. Kuitenkin persoonallisuustesteissä kyse on nimenomaan piirteiden suodattamisesta kohti jotain yksittäistä muodostettua kategoriaa.

Hieman kärjistäen tätä ajattelua voi ulottaa jopa mielenterveyteen sekä siihen liittyvään diagnosointiin. Moni meistä tunnistaa myös useisiin mielenterveysongelmiin liittyvän meemiytymisen. Siinä samassa, kun voi nähdä jotain astrologista merkkiä edustavan huumorikuvan tai -tekstin, voi tällaisia nähdä myös liittyen esimerkiksi masennukseen tai ADHD:hen.

Jokainen käytössämme oleva kategoria, joka määrittää mielenterveyttä, on syntynyt sellaisena kuin se tällä hetkellä ymmärretään kapitalismin sisällä. Vertailukohtana tämä on relevantti myös sen takia, että sekä astrologia että psykiatrinen diagnostiikka pyrkivät ymmärtämään ja auttamaan ihmistä.

Yksi diagnoosin tarkoitus on tarjota väline, jolla käsittää ja käsitteellistää sekä rajata itsestämme jokin piirre, johon voimme tämän käsityksen kautta puuttua.

Astrologiassa voi jossain määrin ajatella olevan kyse samasta asiasta, mutta se, miten nämä kategoriat muodostuvat, rajautuvat ja toimivat, on täysin erilainen näissä kahdessa tapauksessa.

Astrologia ja psykiatria eivät ole täysin vertailukelpoisia osana kapitalistista talousjärjestelmää. Erona on, että astrologialla on eri tavoin luontaista potentiaalia irrottautua sen piiristä. Toisin kuin moderni psykiatria, astrologia ei ole syntynyt kapitalismin sisällä.

20

LIBERO 3 / 2021

3Nykyisen kalta

elämä kulutusyh samanaikaisest ymmärtämästä itse median kautta mei voimme joko sam samaistu

ainen globaali hteiskunnassa ti estää meitä eämme ja tarjoaa ille rooleja, joihin maistua tai olla umatta.

ASTROLOGIASTA JA PSYKIATRIASTA

Nykyistä diagnosointiperiaatetta ei yksinkertaisesti voi erottaa kapitalismista. Masennus ei olisi ilmiönä samanlainen kuin se on nyt, jos emme eläisi kaikkia usealla tapaa traumatisoivassa yhteiskuntarakenteessa. Jos emme eläisi yhteiskunnassa, jossa tärkeintä on tuoton lisäämisen mahdollisuus kaikin mahdollisin keinoin, ei masennuksenkaan hoito perustuisi pääosin lääketeollisuuteen.

Diagnoosin kaltaiset kategoriat ovat tietenkin jopa välttämättömiä nykyisen kaltaisessa maailmassa.

Emme pystyisi toimimaan maailmassa luomatta kategorioita, jotka auttavat meitä ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Kuitenkin näitä kategorioita käytet­täessä on erityisen tärkeää ymmärtää, että ne ovat muutettavissa olevia ja muuttuvia.

Psykiatriassa kyse on kovasta tieteestä, jolla pyritään auttamaan ja ymmärtämään ihmisiä, kun taas toisessa on kyse – niin, mistä? Kuten alussa mainitsin, populäärikulttuurissa astrologia nähdään usein vain yhtenä mikroidentiteetin muodostusvälineenä muiden joukossa: hauskana pikku persoonallisuustestinä tai historiallisena jäänteenä, jolla ei ole totuudellista tai varsinkaan ”tieteellistä” perustaa.

Jokaisella syntyneellä eläimellä, ihmisellä, tapahtumalla, kasvilla, tapaamisella, esineellä ja maisemalla on omanlaisensa syntymäkartta. Nämä kartat ovat välineitä, joita voimme käyttää ymmärtääksemme asioita. Kartat ovat omanlaisensa kieli, mutta tarkempi, ajattomampi ja paljastavampi kuin mikään muu kieli, jota puhumme.

Havainnollistaakseni tätä on hieman kerrattava millaisista komponenteista astrologiset kartat muodostuvat. Ensimmäisenä on mainittava planeetat: Ensinnä valaisevat taivaankappaleet aurinko ja kuu, sisemmät eli lähimpänä aurinkoa olevat planeetat Merkurius, Venus sekä Mars. Ulompia planeettoja ovat Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus sekä Pluto. Kaikilla näistä planeetoista on lukuisia omia symbolisia merkityksiään ja hallinta-alueitaan. Auringosta ja kuusta puhutaan eniten siksi, että auringon ajatellaan hallitsevan itseä ja egoa, kun taas kuu hallitsee tunteita ja emotionaalista osaa itsestä. Mitä kaukaisempaan planeettaan mennään, sitä hitaampaa kierto useimmiten on ja sitä enemmän planeetan sijainti omalla kartalla heijastelee enemmänkin yleistä maailmantilaa ja sosiaalista ilmapiiriä henkilökohtaisen persoonan sijaan.

Sen lisäksi, että nämä kaikki planeetat sijaitsevat jossain kahdestatoista astrologisesta merkistä, ne sijaitsevat aina myös jossakin astrologisessa huoneessa ja tietyssä asteessa. Sekä huoneiden – joita on myöskin kaksitoista – että asteiden, joita kartalla on yhteensä täysi 360, tulkintaan ja määrittelyyn on olemassa useita teorioita. Huoneet on mahdollista ajatella erilaisina kokemuksen ja ylipäänsä elämän kenttinä, joissa merkit ja planeetat operoivat. Asteluvuilla on kaikilla omat symboliset merkityksensä ja hallitsevat merkkinsä. Esimerkiksi aurinkosi saattaa olla ravussa, yhdeksännessä huoneessa ja seitsemännessä­toista asteesta. Jo tällaisenaan asetelma on monitulkintainen. Kuitenkin tämän lisäksi kaikki planeetat

LIBERO 3 / 2021

21

muodostavat toisiinsa suhteita eli aspekteja, jotka määrittävät sitä, miten karttasi eri osat vaikuttavat toisiinsa.

Planeettojen lisäksi kartalla sijaitsevia objekteja ovat esimerkiksi eri asteroidit (joita on yli 21 000, mutta pääosin astrologiassa niistä käytetään alle kymmentä) sekä erinäiset laskennalliset pisteet, jollaisia esimerkiksi nouseva ja laskeva merkki ovat. Sen lisäksi, että nämä kaikki kartan osaset ovat vaikutussuhteessa toistensa kanssa, ne ovat myös jatkuvassa vaikutussuhteessa senhetkiseen tähtikarttaan. Planeetat ovat jatkuvassa liikkeessä, kartta muuttuu jokaisena hetkenä, ja se, miten koemme oman karttamme eri osat muuttuu sen mukaan, miten tämänhetkinen taivaankansi omaan karttaan suhteutuu. Oikeastaan ainoa asia, mitä astrologia väittää, on se, että jokainen maan päällä oleva asia heijastelee jollain tapaa kaikkia kahtatoista merkkiä. Ainoastaan heijastustapa vaihtelee, asiasta ja hetkestä riippuen.

ASTROLOGIA RIHMASTOISENA PROSESSINA

Astrologia on alati muuttuvaa, rihmastoista – mutta kuitenkin erittäin tarkkaa ja objektiivisesti pätevää laskennallista tiedettä.

Astrologiassa on kyse elämästä. Astrologiset kartat eivät kuvaa ainoastaan jokaista eläväistä, muuttuvaa ja virtaavaa piirrettä ihmisissä, vaan myös jokaista paikkaa, tapahtumaa ja hetkeä. Kartta koostuu osista, ja jokainen näistä osista on liikkuva, elävä, ja vuorovaikutuksessa muiden osien kanssa.

Astrologinen kartta on kuin todellinen nimi, jonka jokainen meistä saa syntymän hetkellä. Siitä hetkestä lähtien tämä kartta vuorovaikuttaa jokaisen tulevan ja menneen hetken kanssa. Jos astrologista karttaa ajattelee kuvauksena itsestä, siihen on sisäänrakennettuna ikuinen muutos ja liike. Se, millaisena karttasi antamat ominaisuudet ilmenevät kussakin hetkessä, muuttuu tämän hetken perusteella.

Astrologia on kuin taikapeili, jonka heijastama kuvajainen väreilee ja muuntuu jokaisessa hetkessä. Kysyttäessä siltä, kuka minä olen, vastaus on joka kerta eri. Mikä olisi täydellisempi kuvaus identiteetistä, joka on kaikkea muuta kuin rajoittava, kaikkea muuta kuin suljettu kategoria?

En väitä, ettei astrologiassa olisi myös pysyviä kompo­ nentteja. Eihän persoonakaan vaihdu päivä päivältä. Sille, miksi aurinkomerkki on erityisen korostunut astrologiassa, on syynsä. Samoin sille, minkä takia useimmiten korostetaan kuuta ja nousevaa merkkiä. Astrologian ymmärrys kategoriana pyrkii kohti samaa maalia kuin muut kapitalismin sisällä toimivat kategoriat: järki haluaa yksinkertaistaa asiat siten, että ne sopivat ajatteluumme. Ja koska olemme tottuneet ajattelemaan hierarkisoivien ja binääristen kategorioiden kautta, pyrimme taivuttamaan myös astrologiaa tähän muotoon.

Kuitenkin, jos edes kerran katsahdamme koko karttaamme, ymmärrämme, että horoskoopista puhuminen vain näiden tiettyjen komponenttien kautta ei ole ainoastaan yksinkertaistavaa vaan myös täydellisen vääristävää.

Syntymähetken kartan jättämä painauma on periaatteessa ikuinen, elämäsi mittainen – ja joidenkin tulkintojen

22

LIBERO 3 / 2021

Kysyttäessä astrologialta, kuka minä olen, vastaus on joka kerta eri. Mikä olisi täydellisempi kuvaus identiteetistä, joka on kaikkea muuta kuin rajoittava, kaikkea muuta kuin suljettu kategoria?

mukaan myös sen yli. Monet väittävät, että kartta voi paljastaa jotain sekä menneistä että tulevista elämistä, kenties myös tavan, ajan ja paikan kuolemallesi. Astrologia liittyy yhtä paljon kuolemaan kuin elämään, se liittyy aikaan. Astrologian voisi jopa ajatella olevan erityinen tapa ajatella aikaa, keino päästä lineaarisen etenevän aikakäsityksen ulkopuolelle. Astrologia tiedostaa, että ainoa ajassa todellinen asia on sen syklisyys. Jos kartalla on näin näennäisen deterministisiä, jopa teleologisia ominaisuuksia, miten sen voi väittää olevan muuntuva?

Juuri tässä ristiriitana näyttäytyvässä asiassa kiteytyy astrologian totuudellisuus. Se kykenee sisältämään pysyviä, ajattomia totuuksia, jotka kuitenkin ovat muutoksessa. Tähtien kautta ajattelu avaa oman totuusjärjestelmänsä, jota voisimme soveltaa muuhunkin ajatteluun. Yhtäaikainen pysyvyys ja muuttuvuus ovat täysin mahdollisia. Meillä voi olla jonkinlainen ydin, menneisyys tai tarina, jota rakennamme ja muokkaamme joka sekunti, ja jonka ilmenemismuodot kuitenkin muuntuvat vuorovaikutuksessa ympäristöön. Ytimen olemus ja ilmeneminen on täysin riippuvainen siitä vuorovaikutuksesta, jonka osana se on.

Astrologinen ajattelu korostaa sitä, että mikään maailmassa ei ole irtonaista tai yksinäistä, vaan se, mitä olemme, riippuu meitä ympäröivistä asioista. Astrologian potentiaali on myös sen potentiaalia depersonalisoida. Se voi tehdä ymmärrettäväksi sen, että koostumme luontaisesti moneuksista. Vuoro­ vaikutussuhteet, jotka muodostavat meitä, ovat poukkoilevia ja rihmastoisia, aaltoilevia. Persoonamme ei rakennu lineaarisesti, eikä myöskään aika. Yhteisömme eivät muodostu säännönmukaisesti ja oletettavasti, vaan aina on jotain enemmän kuin osaamme ottaa huomioon.

LOPUKSI: ASTROLOGIA KIELENÄ JA VÄLINEENÄ

Astrologisia traditioita on tuhansien vuosien saatossa muodostunut yltäkylläisesti, ja tapoja tulkita astrologiaa on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Tämä myös tuo astrologian kokijan tasolle: toisin kuin esimerkiksi suljetut, tieteelliset kategoriat, joihin vain jonkinlaisen auktoriteetin omaavilla henkilöillä on oikeus, astrologia on kaikille. Se on kieli, jonka kuka tahansa voi oppia.

Astrologia antaa nimenomaan kielen yllättävienkin yhteyksin ymmärtämiselle ja luomiselle, se auttaa hahmottamaan sen, millä tavoin kaikki liittyy kaikkeen. Astrologiset kategoriat ovat luontaisesti avoimia ja luovat loputtomasti uusia yhteyksiä, kuin neuronit aivoissa tai sienet rihmastoissa. Toisin kuin kapitalismin sisällä syntyneet kategoriat, ne eivät jämähdä ja sulkeudu, vaan niiden elinehto on hengittävä tila, joka jatkuvasti keskustelee koko muun maailman kanssa.

Suurin haaste astrologisen maailmankuvan hyväksymisessä on se ristiriita, että mitä syvemmälle astrologiaan uppoaa, sitä vaikeammaksi se käy. Astrologia heijastelee todellisuuden luonnetta. Kaikki on muuttuvaa ja mikään ei ole varmaa.

Tällainen maailmankuva antaa meille myös välineen käsitellä mahdollisia tulevia kapitalismin jälkeisiä yhteiskuntia – tai haaveita niistä. Emme voi enää tehdä maailmaa, joka olisi täydellinen, vaan ainoa vaihtoehtomme on koettaa selviytyä maailmassa, jonka valintamme ja tekomme ovat muuttaneet lähes elinkelvottomaksi. Astrologia antaa loputtoman

väline­arsenaalin tutkia, kuinka meidän tulisi elää: kuinka asiat vaikuttavat toisiinsa ja millaisia suhteita ne luovat. Millaisia itse olemme tässä hetkessä. Millaisia voisimme olla.

Elämässä ja elämisessä ei ole ainoastaan kyse siitä, miten asiat ovat, vaan myös siitä, miten ne voisivat olla. Nämä kaksi asiaa liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Maailmassa on aina kyse enemmästä kuin miten se meille aistiemme kautta ilmenee. Astrologia ei ainoastaan auta näkemään tätä, vaan se auttaa meitä myös muuttamaan tapaamme katsoa pysyvästi sellaiseksi, että meidän on jatkossa helpompi prosessoida elämää jatkuvana muutoksena, jatkuvien pienien limittäisten ja risteilevien vaikutussuhteiden kokoelmana.

Tässä astrologia tulee lähelle deleuzelaista (eron) onto­ logiaa. Asian, joka katsotaan eläväksi, ei tarvitse olla ihminen tai muu eläin, vaan se voi myös olla esimerkiksi tapahtuma, kahden ihmisen välinen vuorovaikutus tai vaikkapa kaupunki.

Samoin jokainen näistä asioista omaa oman karttansa, omat vuorovaikutussuhteensa. Tällainen ajattelu ja kieli auttaa meitä liikkumaan poispäin antroposentrismistä. Sen sijaan, että ajattelemme itseämme erinäisinä elävinä olentoina, voimme ajatella itseämme osina moninaisia emotionaalisia, ekologisia ja muita rihmastoja, kokoelmia ja suhteita. Kuten me todellisuudessa olemmekin.

Maailman ymmärtäminen on kaikkea muuta kuin yksinkertainen prosessi. Se vaatii aikaa ja sitoutumista, luottamusta.

Ymmärtääkseen maailmaa tulee ensin ymmärtää tutuinta osaa siitä eli itseään. Yksi parhaista välineistä tähän on oma astrologinen kartta. Jokaisella meistä on sellainen, ja jokainen meistä voi oppia tulkitsemaan sitä. Pian sen jälkeen, kun olet alkanut tutustua omaan karttaasi, huomaat, että samaa vaikutussuhteiden logiikkaa voi käyttää kaiken ymmärtämiseen. Uskon, että jokainen, joka ei käytä hyväksi mahdollisuutta tutustua omaan karttaansa, heittää hukkaan ainutlaatuisen tilaisuuden ymmärtää paremmin sekä itseään että ympäröivää maailmaa. Joten miksi et aloittaisi jo tänään?

Kirjoittaja on neurotieteilijä ja filosofi, joka odottaa sitä päivää, kun astrologiaa aletaan opettaa yliopistoissa.

LIBERO 3 / 2021

23

Perussa on ensimmäinen vasemmistolainen presidentti 200 vuoteen. Miltä Latinalaisen Amerikan vallankumous näyttää nyt? Andien vasemmistolla menee hyvin, Kuubassa huonosti.

Andien punaiset 24

LIBERO 3 / 2021

TEKSTI JA KUVAT: KUKKA-MARIA AHOKAS

”P ääsääntö kuuluu: valkoisilla jupeilla on

rahaa, tummaihoisilla choloilla ei. Pedro Castillo on rikkomassa tämän asetelman.

Ihonväri politisoitui uudelleen”, politiikantutkija Andy Philipps kärjistää Perun presidentinvaalien tuloksen. Heinäkuussa valtaan nousi vasemmistolainen Castillo.

Philipps kävelee La Victoriassa, Liman keskustassa sijaitsevassa pahamaineisessa kaupunginosassa, ja ulkoiluttaa hoitokoiraansa. Pitbullilla on vain yksi silmä. ”Otin koiran hoitooni, koska sitä oli kohdeltu edellisessä perheessä kaltoin.

Annan sen adoptioon, jos en kiinny siihen liiaksi.”

29-vuotias Philipps on millenniaali, nousevaan keskiluokkaan kuuluva arvoliberaali ja Micaela Bastidas -yliopiston valtiotieteen dosentti. Hän käyttää itsestään termiä mestitsi eli henkilö, jonka suvussa on sekä valkoisia että alku­ peräiskansojen jäseniä. Philipps analysoi maan presidentinvaaleja vasemmistolaisesta näkökulmasta, sillä hän on Nuevo Perú -vasemmistopuolueen aktiivi, joka kampanjoi vaaleissa maltillisemman vasemmistoehdokkaan, Verónika Mendozan hyväksi. ”Hävisimme siinä, missä Castillo oli erinomainen. Hän voitti puolelleen kansan syvät rivit. Hänen tukijoukkonsa kiersivät jalkaisin ympäri maaseutua pyytämässä tukea.”

Vaalirahoitus saatiin keräämällä kolehteja. Sen vuoksi voitto tuntuu ällistyttävältä, sillä vastaehdokas, toiselle kierrokselle päässyt miljonääri Keiko Fujimori investoi kampanjaansa miljoonia. Keikon vaalimainoksia pyöri teiden varsilla, radiokanavilla, televisiossa ja TikTokissa. Keikoa kannattivat kaikki valtamediat, suuryritykset ja pääkaupungin eliitti. Siitä huolimatta hän hävisi.

ANDIEN KULTTUURI POLITISOITUI

Käännös on historiallinen. Ensimmäistä kertaa 200 vuoteen maahan on valittu vakavasti otettavaa vasemmistoa edustava presidentti. Philipps uskoo, että Castillon voitto yllätti jopa hänet itsensä. ”Olen melko varma, että Castillo ei

itsekään uskonut voivansa voittaa. Sen verran improvisoitu hänen vaalikampanjansa oli.”

Castillo kuitenkin voitti, ja äänet tulivat maaseudun asukkailta, Andien vuoristoalueen köyhiltä. Myös maltillinen kaupunkien vasemmisto äänesti häntä toisella kierroksella. ”Castillo edustaa unohdettua kansan­ osaa, maaseudun köyhiä alkuperäiskansaan kuuluvia. Hän puhuu kuin he, hän näyttää samalta kuin he. Ihmiset ymmärtävät hänen puhettaan”, Philipps sanoo.

Castillo on vaatimattomista oloista kotoisin oleva opettaja. Hän on tehnyt elämäntyönsä ammattiyhdistysliikkeessä, mutta valtakunnanpolitiikasta hänellä ei ole kokemusta.

Muut ehdokkaat olivat pääkaupungin koulutettuja, ulkomailla opiskelleita raharikkaita valkoisia, jollaiset ovat perinteisesti hallinneet Latinalaisen Amerikan politiikkaa. Keiko Fujimori on maan entisen diktaattorin Alberto Fujimorin tytär.

Perun maakunnissa pääkaupungin valtakeskittymää inhotaan. Castillon valintaa voi kutsua ”alueiden kostoksi”, sillä vallan keskittyminen yhteen paikkaan on johtanut peruspalveluiden puuttumiseen muualta. Valtion läsnä­ oloa ei voi Andien vuoristoalueella havaita: ei poliisia, ei terveyskeskusta, ei peruspalveluita. ”Joillakin alueilla ei edes käytetä Perun lippua. He heiluttavat kokoontumisissaan whipalaa.”

Whipala on sateenkaaren värinen lippu, joka symboloi Tahuantinsuyua, inkojen korkeakulttuurin valtakuntaa.

Nyt pääkaupungin eliitti on hämmästynyt Castillon toimista presidentin­ linnassa. Taloa kutsutaan ”Pizarron ta­loksi”, koska espanjalaisvalloittaja Francisco Pizarro perusti hallintonsa Liman keskustaan. ”En hallitse valloittajien talosta käsin”, Castillo piti anti-imperialistisen puheensa.

Espanjalaiset valloittajat perustivat pääkaupungin Limaan 1500-luvun

LIBERO 3 / 2021

25

yhteiskunnallista valtaa. ”Gramscilaisittain ajateltuna Castillon tyyli on erinomainen. Poliitikko ei vain puhu kansalle, vaan puheessaan rakentaa kansakunnan ideaa. Ihmiset on politisoitava jollakin tavalla, ja Castillo tekee sen hyvin”, Philipps sanoo.

Perussa taistelu ideoista on vaikeaa, sillä tiedotusvälineistä yli 80 prosenttia on keskittynyt samoille yksityisille omistajille. Ne tukevat talouspoliittista oikeistoa avoimesti. Tuki oli vaaleissa niin selvää, että kansainväliset vaalitarkkailijat huomauttivat asiasta.

Andy Philipps hoitokoiransa kanssa

alussa, mistä seurasi 200 vuotta kestänyt kolonialis­min jakso. Se tarkoitti käytännössä harvainvaltaa, jossa valkoiset hallitsivat ja rikastuivat, mutta alku­ peräiskansat ja afroväestö elivät kurjissa oloissa. Etninen epätasa-arvo näkyy edelleen.

IHONVÄRI ON LUOKKAKYSYMYS

Castillo on Philippsin mukaan älykkäällä tavalla politisoinut luokkakysymyksen. Ihonväri ja kulttuurinen tausta tarkoittavat Latinalaisen Amerikan kontekstissa useimmiten samaa kuin yhteiskuntaluokka. Pääministeri Guido Bellido sai aikaan kuohuntaa, kun hän aloitti kongressipuheensa tervehtimällä edustajia ketšuan kielellä. Ketšua on Andien alkuperäiskansojen puhuma kieli, jota puhuttiin jo inkojen aikana. Bellido myös jauhoi kokalehtiä kongressin istunnossa, mikä on Andeilla suosittu tapa – kokalehti ei sisällä päihdyttäviä aineita kuten siitä jalostettu kokaiini. ”Ole hyvä ja vaihda espanjaan, jotta mekin voimme ymmärtää”, kongressin puhenainen kehotti Bellidoa vihamieliseen sävyyn. Poliittiset pisteet satoivat suoraan pääministerin laariin, kun tervehdys käännettiin: ”Tervehdys arvoisa puhenainen.

Olem­me tulleet tänne keskustelemaan siskojen ja veljien kesken. Älkää vihoitelko meille, puhumme täällä kärsineen kansan puolesta.”

Italialaisen kommunistiteoreetikon Antonio Gramscin mukaan yhteiskunnassa käydään kamppailua ideoiden hegemoniasta. Se, joka kontrolloi yleistä mielipidettä, kontrolloi myös

26

LIBERO 3 / 2021

RAHA RATKAISEE, EI IDENTITEETTI

Castillo ei kuitenkaan kampanjassaan puhunut kulttuurisista arvoista, vaan materiaalisesta hyvinvoinnista. Hänen äänestäjäkuntansa on nääntymässä pandemian alla. Köyhyys nousi 30 prosenttiin väestöstä, ja miljoonia putosi keskiluokasta köyhyyteen. Terveydenhuoltojärjestelmä on romahdustilassa, ja pandemian kuolleisuusprosentti on maailman suurin. ”Castillo puhui rahasta. Hän ei keskittynyt identiteettikamppailuun.”

Philippsin ehdokas, maltillisemman vasemmiston Mendoza sen sijaan puhui paljon naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, mikä ei kiinnosta äänestäjien valtaosaa. He kamppailevat eloon jäämisestä. Castillo lupasi helpotusta aliravitsemukseen, huonoon terveydenhuoltoon ja nälkäpalkkoihin. ”Ei enää köyhyyttä rikkaassa maassa” oli hänen sloganinsa vaalikampanjan aikana, nyt hän on sanonut puuttuvansa muun muas­sa kaivos­teollisuuden tulonjakoon.

Tämä on merkittävää maassa, jonka luonnonvaroista saatavista tuloista suuri osa valuu ulkomaille. Järjestelmästä käytetään nimeä ekstraktivismi, Philipps selittää. Hänen mukaansa asian on tiivistänyt hyvin perulainen, 1930-luvulla vaikuttanut sosialistiteoreetikko José Carlos Mariátegui, jonka perintö on yhä merkittävä. Hän kritisoi talousjärjestelmää, jonka espanjalaiset perustivat kolonialismin aikana. Siinä siirtomaa tuottaa raaka-ainetta Euroopan tarpeisiin, mutta hallitseva paikallinen eliitti ei yritä kehittää taloutta, vaan hyötyy järjestelmästä itse. Ekstraktivismi jättää maan riippuvuuden tilaan. Maa täytti

heinäkuussa 200 vuotta itsenäisenä tasavaltana, mutta moni asia on ennallaan. ”Oikeisto ei pitänyt Castilloa varteenotettavana uhkana, mistä syystä se ei haastanut häntä, vaan Veronika Mendozaa, joka pakotettiin puhumaan vapaakauppasopimuksista ja vaikeammista aiheista. Castillo sai rauhassa puhua populistisella tyylillään.”

Philipps sanoo kunnioittavansa Castillon populismia. Hänen mukaansa populistisen diskurssin mitätöinti on yksi oikeiston käyttämä keino, jolla presidentin legitimiteettiä heikennetään.

Internetissä on muun muassa ilkuttu Castillon puhetavalle, josta kuuluu maakunnan aksentti. Hänen asuvalintojaan, hänen puolisonsa tekemiä kielioppi­ virheitä ja hänen epämuodollista tyyliään on pilkattu. ”Castillo uskaltaa toisaalta olla radikaali sellaisissa kysymyksissä, joissa maltillinen vasemmisto on samaa mieltä, mutta ei kehtaa sanoa sitä ääneen, koska pelkää äänien menettämistä.”

Philipps ottaa esimerkiksi Castillon hallituksen ideapaperin, joka puhuu ympäristökriisistä. Sen mukaan rikkaat maat saastuttavat maapalloa enemmän kuin kehittyvät maat. Latinalainen Amerikka tarjoilee planeetalle happea – Amazonin sademetsä sijaitsee osittain Perun puolella rajaa. ”Tässä on eniten järkeä maailmassa.

Rikkaiden valtioiden pitäisi maksaa tuottamastamme hapesta. Meneillään on kansanterveyskriisi, poliittinen ja taloudellinen kriisi, ekokriisi ja sivilisaation kriisi.”

VALLANKUMOUSIDOLIT POIS MUODISTA

Yksi syy Castillon voittoon on sukupuoli, Philipps sanoo. ”Peru on patavanhoillinen maa, jossa uskonnolla, perinteisillä arvoilla ja machismilla on merkittävä rooli. Johdossa halutaan nähdä mies.” Machismi tarkoittaa latinalaisamerikkalaista sovinismia. ”Olen itse ateisti, joten minunkin on aina välillä vaikea käsittää, miten suuri rooli uskonnolla on maassamme.”

Tämän vuoksi aborttioikeudesta, lgbtiq-ihmisoikeuksista tai translaista puhuminen ei ole suosittua. Niillä ei voiteta vaaleja.

Castillon tukimielenosoituksia järjestetään joka kuukausi.

Meneillään on kansanterveyskriisi, poliittinen ja taloudellinen kriisi, ekokriisi ja sivilisaation kriisi.

LIBERO 3 / 2021

27

Samaan hengenvetoon Philipps kuitenkin muistuttaa, että kerran valtaan päästyään maanosan vasemmistohallituksilla on ollut tapana tehdä arvoliberaaleja uudistuksia.

Esimerkiksi Argentiinan Néstor Kirchner voitti presidentinvaalit puhumalla talouden tasa-arvosta, mutta lopulta hänen hallintonsa teki historiaa laillistamalla abortin. Myös Uruguayssa ”maailman köyhin presidentti” José ”Pepe” Mujica kampanjoi vaaleissa talouskysymyksillä, ja nyt sekä kannabis että samaa sukupuolta olevien avioliitto on laillistettu. ”Castillo voi hyvin tehdä saman.”

Entä Philipps itse? Euroopassa opiskellut politiikan tutkija puhuu sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja ympäristö­kysymyksistä. Näkeekö hän vasemmiston sisällä sukupolvien välisen kuilun? ”Totta kai. Siinä missä 1970- ja 1980-luvulla puhuttiin sissiliikkeistä ja puoluetoimitsijoista, nykyisin puhutaan reformeista ja aktivismista. Ennen oli cool olla vallankumouksellinen, Fidel Castro ja Che Guevara olivat idoleita, mutta kuka nykyisin on? Ei tule ketään mieleen.”

Nyt maanosa on tulossa yhden aikakauden päätökseen, kun kuubalaiset ovat aloittaneet protestit pandemian kurjistamalla saarella. Kuubassa kärsitään vakavasta elintarvikepulasta. Myös

28

LIBERO 3 / 2021

Ekonomistit nimittävät itse itseään nimellä Chicago Boys.

Venezuela on pahassa talouskriisissä, ja nälänhätää pakenevat ihmiset ovat tulleet Peruun pakolaisina. Tämä on vaikuttanut käsitykseen sosialismin saavutuksista. ”Ei sosialistista talousjärjestelmää toisaalta ole tällä mantereella missään, pikemminkin valtionkapitalismia. Venezuela on ehkä poikkeus.”

Perulaiset ihailevat samalla Pohjoismaiden järjestelmää, joka on taannut korkean koulutustason. Sen vasemmistolaisia juuria ei usein mainita. ”Yleisesti ottaen täällä – tai maailmassa – ei ymmärretä tarpeeksi työväenliikkeen saavutuksia 1900-luvulla”, hän kommentoi Pohjoismaiden järjestelmää.

Vallankumouksellisuus on Perussa paha sana. Loistava polku -järjestö aloitti sodan valtiota vastaan vuonna 1980, ja verinen konflikti kesti 20 vuotta. Loistava polku aloitti maolaisena puolueena, mutta päätyi terrorismiin ja siviilien murhaamiseen. Se ei ollut samanlainen sissiliike kuin Fidel Castron ja Che Guevaran johtamat liikkeet. ”Sen takia vasemmistolla on täällä vaikeaa. Kaikki uusliberalismin kritiikki leimataan heti terrorismiksi.”

Perussa ei juuri ole neljäkymppisiä vasemmistolaisia, hän kertoo.

Yli viisikymppisiä on, samoin alle

kolmikymppisiä ja sitä nuorempia, mutta yksi sukupolvi puuttuu. Nelikymppisten sukupolvi traumatisoitui aseellisesta konfliktista niin pahoin.

Nyt millenniaalit ja zoomerit hahmottelevat uuden aikakauden vaihtoehtoja.

TALOUSPOLIITTINEN REFORMI

Kun verinen sota oli 1990-luvulla käynnissä, oikeistodiktaattori Alberto Fujimori toteutti shokkiohjelman, joka käänsi maan talouden kertaheitolla uusliberalismiin. Fujimoria kutsutaan yhdeksi maailman korruptoituneimmista johtajista, jota kuitenkin paikoin edelleen arvostetaan, sillä hänen katsotaan lopettaneen sisällissodan. ”Tämä on yksi maailman merkantilistisimmista valtioista, jos katsoo talouspolitiikkaa. Yksityisellä sektorilla on valtaa kaikkialla, peruspalveluissa, koulutuksessa, terveydenhuollossa, kaikki palvelut ovat kulutushyödykkeitä. Veroaste on Latinalaisen Amerikan mitta­kaavassa matala.”

Jotkut perulaiset ekonomistit kutsuvat itseään julkisesti nimellä Chicago Boys, niin suosittu Yhdysvalloista lähtöisin oleva talousajattelu on. Milton Friedmaniin pohjautuva talousoppi saavutti suuren suosion Latinalaisessa Amerikassa 1970-luvulla, sillä monet aikakauden

taloustieteilijät opiskelivat Chicagossa.

Augusto Pinochetin diktatuuri sovelsi oppeja Chilessä, mikä johti talouskasvuun ja suuriin tuloeroihin. Tänä vuonna chileläiset protestoivat voimakkaasti Pinochetin aikaista perustus­lakia vastaan ja saivat aloitettua sen muutosprosessin.

Castillo haluaa tehdä saman Perussa.

Sen lisäksi hän haluaa tukkia yritysten veronkierron ja verojen välttelemisen.

Suuryritykset ovat tälläkin hetkellä valtiolle miljoonia velkaa. Mukana on kansainvälisiä yrityksiä, kuten The CocaCola Company. Castillo onkin lausunut korottavansa pääomaverotusta ja suitsivansa verovälttelyä. Moni yritys on kiirehtinyt maksamaan verovelkana säilyttääkseen jonkinlaiset välit hallitukseen. ”Täällä yrityselämä ja oikeisto­polii­ tikot toimivat yhdessä mafian lailla.

Oikeistopoliitikoilla ei ole intressejä luotsata valtiontaloutta. Ne haluavat hyötyä korruptiosta saadakseen suurempia voittoja.”

Yksi kamppailu tiivistyy elintarvikkeisiin. Muutamia vuosia sitten

elintarvikeyritykset eivät halunneet, että limupullojen tai keksipakettien kylkeen painettaisiin varoitusteksti ”erittäin sokeripitoinen”, kuten kansanterveyden asiantuntijat suosittelivat. Ne laskivat, että matalasti koulutetut kuluttajat ostavat epäterveellisiä tuotteita enemmän, kun ruokavalmisteiden paketeissa ei ilmoiteta ravintoarvoja. Lopulta kansanterveys voitti, mutta poliittinen taistelu oli pitkä.

Philipps sanoo, että Castillolla tulee olemaan vaikeaa maan talouseliitin kanssa, tekipä hän mitä tahansa. ”Odotettavissa on konflikti, koska yrityselämän edustajilla on kongressin enemmistö. Mutta sen vuoksi ihmiset ovat jalkautuneet kaduille puolustamaan uudistuksia. Ilman kansan tukea päätökset eivät mene läpi.”

Philipps viittaa presidentinpalatsin ulkopuolella yöpyviin Castillon kannattajiin. He ovat pystyttäneet telttansa torille ja osoittavat tukeaan presidentille. Moni on matkustanut paikan päälle maakunnista omilla varoillaan.

He ovat puolustamassa demokratiaa, ja heidän läsnäolonsa antaa presidentille legitimiteettiä.

Latinalaisen Amerikan presidentti­ vetoisessa demokratiassa valtiojohtajan on nimittäin mahdollista taistella henkilökohtaisen karismansa avulla uudistuksia läpi – yksi kerrallaan. Näin on tapahtunut Evo Moralesin Boli­viassa, Lula da Silvan Brasiliassa ja Rafael Correan Ecuadorissa.

Castillo tunnetaan hyvänä toripuhujana, joka lausui kannattajilleen hiljattain näin: ”Laitamme yritykset maksamaan velkansa isänmaalle. Kukaan ei laita meille suitsia päähän. Korruptoituneet hahmot eivät määrää hallituksen agendaa, sen määrää kansa.”

Kannattajat heiluttivat sombreroita ja hurrasivat hänelle kuin rocktähdelle.

Philipps on Castillon suhteen toiveikas. Vaikka vastustus on kovaa, sellainen presidentti voi onnistua, jolla on vahva kansan tuki, hän päättää.

LIBERO 3 / 2021

29

30

LIBERO 3 / 2021

KUVA: OLLI KORPELA

*Essee perustuu kirjoittajan omaan kokemukseen, joten hän tahtoo pysyä anonyyminä. Joitakin yksityiskohtia on muutettu ja tapahtumia yhdistetty, mutta mikään ei ole täyttä fiktiota. Myös tekstissä esiintyvät artikkelien otsikot ja Facebook-ryhmien nimet ovat kuvitteellisia, mutta ne ovat hengeltään ja kieleltään todellisuutta jäljitteleviä.

KESKUSTELUJA TUNTEMATTOMAN ÄITINI KANSSA Anonyymi essee* A ina on shokeeraavaa oppia jotakin odottamatonta rakasta-

mastaan ihmisestä. On vaikea sanoa, tapahtuiko muutos todella niin nopeasti, kuin miltä ulkoapäin tuntui, vai oliko se hidasta ja piilossa tapahtunutta kehitystä. Äitini on aina rakastanut joogaa, vaihtoehtoisia hoitoja, horoskooppeja, Tarot-kortteja, ufoja, fengshuita ja taikakiviä. Tulevaisuus on aina ollut hänelle tirkistelyn kohde, eikä Jumalan olemassaolosta ollut meidän kattomme alla epäilystäkään, vaikka kirkossa käyminen oli äitini mielestä idioottimaisimpia asioita, joita ihmismieli on keksinyt.

Kodissamme ei ole koskaan ollut mikroaaltouunia, sillä ne ovat äidin käsityksen mukaan ruokien ravintoarvon täysin tuhoavia pieniä Tšernobylejä. Äiti on aina luottanut homeopaatteihin ennemmin kuin lääkäreihin, eikä rikkauksien saavuttaminen ole hänen uskoakseen kiinni muusta kuin tahdonvoimasta ja haluttujen asioiden manifestoimisesta.

Vaikka äiti on aina ollut new age -piirien vedätettävissä, en alkuun osannut yhdistää täysin järjettömiä ja pahantahtoisia salaliittoteorioita omaan sydämelliseen ja korkeasti koulutettuun äitiini. Olen aina kuvitellut salaliittoteorioiden kuuluvan lähinnä Yhdysvaltain eteläosien punaniskoille, joilla on vapautensa ansiosta alhainen elintaso ja sitäkin alhaisempi koulutus. Asia ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä. Ilmassa oli savua, suorastaan savumerkkejä, mutta en pitkään halunnut nähdä niitä. Pitelin nenää kiinni, kun äidin suunnasta alkoi leijailla kymmenen vuotta vanhojen meemien ja live laugh love -henkisten kuvien lomassa epäilyttäviä linkkejä.

LIBERO 3 / 2021

31

”Greta Thunberg, George Sorosin lapsiorja ja Antifa-terroristi” oli ensimmäinen artikkeli, jolle muistan kohottaneeni kulmakarvojani.

ILMASTOHUOLIA JA JAUHETTUA LIHAA

”Greta Thunberg, George Sorosin lapsiorja ja Antifa-terroristi” oli ensimmäinen artikkeli, jolle muistan kohottaneeni kulmakarvojani. Useammassakin äidin kummallisista artikkeleista kritisoitiin Greta Thunbergia, minkä olin toistaiseksi tulkinnut vain tuon yhden keulakuvan kritiikiksi. Itselläni ei ollut mitään Gretaa vastaan, mutta saatoin ymmärtää, miksi jollakulla olisi.

Viimeisin artikkeli oli kuitenkin jotakin aivan muuta. Ajattelin äidin tuskin tietävän, mihin kaikkeen pelkästään artikkelin otsikossa otettiin kantaa, joten totesin vain jutun kuulostavan hiukan epäilyttävältä.

Vastaukseksi äiti lähetti pian kutsun ”Valtion ilmasto­ pakotteisiin kriittisesti suhtautuvat vapaa-ajattelijat” -nimiseen ryhmään Facebookissa sekä linkin ”HS-mafian ilmastoagendan paljastavaan” artikkeliin. En enää tiennyt, mitä sanoa. Enää ei ollut tilaa tulkita linkkejä ilmastoliikkeen sisäiseksi kritiikiksi.

Samalla ryhdyin entistä aktiivisemmaksi Facebook-käyttäjäksi pelkästään selvittääkseni, mitä kaikkea äiti netissä puuhasi.

Vanhemman ja lapsen roolit olivat vaihtuneet mahdollisimman perverssillä tavalla.

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin COVID-19 julistetaan pandemiaksi. Äiti on äskettäin siirtynyt eläkkeelle, joten aikaa nettisurffailuun on ollut yllin kyllin. Kun tilanne helpottaa kesän alla, sovimme tapaamisesta. Emme voi tilata ruokaa ravintolasta, koska äiti on ketodieetillä – tai luulee olevansa. Äiti varmaankin kuuli elämää muuttavasta dieetistä joltakin kulttia kokoavalta luonnonlääketieteen ”tohtorilta” Facebookissa. Hän ei kuitenkaan aivan ymmärrä, ettei voi olla ketoosissa, jos syö päivittäin pullakahvit, vaikka muuten syökin ympäristölle mahdollisimman haitallisella tavalla. Hetken hän puhuu innoissaan Youtubesta näkemästään raw carnivore -dieetistä, kuin raakojen kanankoipien ja kokonaisten voipakettien nieleminen olisi ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Varoitan, että ketoosissa olemisen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole paljoa tietoa eikä se välttämättä ole turvallista. Äidin mukaan se johtuu lääkeyhtiöiden lobbauksesta. Kauhukseni huomaan hetken

32

LIBERO 3 / 2021

miettiväni, haluanko oikeastaan edes pitkittää äidin elämää, kun hän tuntuu tahallaan yrittävän pahentaa ympäristöongelmia ja tuotantoeläinten kärsimystä mahdollisimman paljon. Äiti kertoo voivansa valmistaa jauhelihapizzan, mikä tarkoittaa jauhelihasta ja kananmunasta muotoiltua pohjaa, tomaattikastiketta ja juustoa. Seuratessani sivusta ruoanvalmistusta huomaan lisäravinnebisneksen pyörivän edelleen lähes yksin hänen panoksellaan. Äiti syö päivittäin noin kymmentä vitamiinia tai mineraalia ja kolmea epämääräistä jauhetta, koska ruoka ravitsee nykyään vähemmän kuin koskaan. Vaihtoehtohoidoilla ja lisäravinnebisneksellä ei jostakin syystä ole samaa eturistiriitaa kuin lääketieteellä. Äiti luulee myös minun syövän käsittämättömiä määriä lisäravinteita, sillä jos en valehtelisi hänelle asiasta, hän ostaisi niitä minulle kysymättä.

Vielä 2010-luvun alussa veganismi oli ”hengellisissä” piireissä kovinta huutoa. Oikein onnistunut mehukuuri saattoi jopa parantaa syövän. Ihmettelen aikojen muuttumista. Ehkä veganismi on nykyään ylipolitisoitunut. Sen suosion nousu on yhdistänyt sen vihervasemmistoon, ja vaikka äiti on pitkään äänestänyt vihreitä, ei kauppatieteiden maisteri tule toimeen liian vasemmistolaisen politiikan kanssa. Se on joko ”epäkäytännöllistä” tai viimeistään Neuvostoliiton kaaduttua huonoksi todistettu pyrkimys kokonaisuudessaan. Tai ehkä liian moni valtavirtalääkäri on myöntänyt veganismin voivan olla terveellinen ruokavalio. Aina on mentävä valtavirtaa ja konsensusta vastaan. Vielä vaikeampaa on ymmärtää, miten viherituhippien luonnonsuojelukulttuurista on niin nopeasti tullut ilmastokriittisyyttä. Ihmettelen, miten äiti voi olla niin huolissaan lääkeyhtiöiden salajuonista tiedostamatta lainkaan energiayhtiöiden toimintaan liittyviä vastaavia ongelmia. Omittuaan hippikulttuurin keskiluokka on onnistunut tekemään siitä hampaatonta ja ulossulkevaa hengellisyyttä. Vallankumouksellisen potentiaalinsa menettänyt entinen vastakulttuuri on alkanut huokua porvarillisen eetoksen konservatismia ja kapitalismin ihannointia. Esimerkiksi jooga on länsimaissa ollut pitkään läheisessä yhteydessä tuottavuuden kasvattamiseen tähtäävään self-helpiin ja luonnonlääketieteeseen, jonka bisnesmallit voivat saada vannoutuneimmankin kapitalistin pään pyörälle. Lisäksi joogan filosofiaan kuuluu salaliittoteorioiden maailmaan liiankin hyvin lomittuvia periaatteita kuten se, että kaikella on jokin perimmäinen tarkoitus, että todellisuus ei ole sitä miltä pintapuolin näyttää ja että sen elementit ovat pohjimmiltaan yhteydessä toisiinsa.

Okkultismilla puolestaan on vankka yhteinen historia fasismin kanssa. Kolmannessa valtakunnassa Hitler ja erityisesti hänen oikea kätensä Himmler kannattivat useita okkultistisia salatieteitä, joista löytyi oikeutus lähes kaikkeen heidän tekemäänsä pahaan eugeniikasta maanvaltauksiin ja kansanmurhiin. Ajatukset arjalaisen rodun ylemmyydestä ja juutalaisten perimmäisestä pahuudesta voi jäljitellä Atlantiksen tuhoa käsitteleviin esoteerisiin kirjoituksiin, joissa juutalaiset saapuvat ulkoavaruudesta kuraamaan Atlantiksen asukkaiden viisauden.

Eikä näistä salatieteistä voi hevin irrottaa oman äitini uskomuksia, vaikka hän tuskin myöntäisi, että usko uponneen kaupungin avaruusolentoihin johtaa loogisesti kansanmurhiin, tai välttämättä edes liittyvän nykypäivän tai 40-luvun juutalaisiin.

MIKÄ MIHINKIN LIITTYY, JOS MIHINKÄÄN?

Äiti lupaa ajaa minut kotiin. Sanon voivani kyllä ottaa bussin, mutta hän panee vastaan ja minun on lopulta vaikea vastustaa keskiluokkaisia mukavuuksia. Istumme autossa hetken hiljaa.

Levysoitin ei onnekseni toimi, sillä äiti kuuntelee autossa vain ja ainoastaan Tapani Kansaa.

Lopulta äiti rikkoo hiljaisuuden, kuin olisi miettinyt pitkään, miten muotoilisi hyvät uutiset, ja kertoo katsoneensa viime yönä Trumpin vaalipuhetta. Hymähdän, sillä Trumpin nimi on omassa maailmassani vitsin avaus. ”Ja sehän kuulosti oikein hyvältä”, äiti sanoo. ”Hän aikoo palauttaa kaikki työpaikat Amerikkaan ja aikoo kohentaa taloutta ja laittaa kaiken kuntoon, ei mitään ongelmia.” Nauran Trumpin omahyväisille yksinkertaisuuksille, kunnes alan hiljattain ymmärtämään, että äidin ilme on vakava. Hän ei liioittele vitsaillakseen. En vastaa mitään.

Olen suorastaan shokissa, vaikken ole lainkaan yllättynyt. Ehkä olen shokissa, koska en ole yllättynyt. Ilmastonmuutos­vastaisuus on täysin linjassa Trumpin fanittamisen kanssa. Mutta miten hän voi ottaa vakavasti niin tyhmän miehen?

Joukossa tyhmyys tiivistyy. Somekuplissa se kiteytyy. Vietettyään uusissa piireissään tarpeeksi kauan aikaa äiti on alkanut elää uudessa vaihtoehtoisessa todellisuudessa. En enää tunnista lapsuuteni todellisuutta, jossa energiavirrat, henget ja abduktiot olivat arkea. Äidin uusi todellisuus on akuutin poliittinen maailma, jossa Illuminati tai mikä lie vetelee lankoja ja valta­ virtamedia on lähtökohtaisesti valheiden ja häijyn propagandan areena. Kyse ei ole enää vain ilmastokriittisyydestä, ja tuskin on ollut sitä pitkään aikaan.

Pandemiasta on tullut uusi ideologinen taistelukenttä, sillä oikeistoradikalismi reagoi vain uutisvirtaan. Se edustaa kriittistä suhtautumista uutisista epäkriittisesti omaksuttuun paniikintunteeseen ja paniikin aiheuttajaan. Äiti ilmaisee epäilyksensä pandemian todellisuudesta taas kerran linkkejä lähettämällä. ”Plandemic-dokumentti paljastaa TOTUUDEN pande­ miasta”. En vastaa enää mitään, minkä äiti tulkinnee kiireeksi ja hiljaiseksi tiedon omaksumiseksi. Hiljaisuudesta on tullut ainoa strategiani, sillä en halua riidellä enkä joutua etsimään oikeutusta ilmiselville asioille. Mitä jos oikeutusta ei hetkessä löydy, ja alan itse vaikuttaa epäkriittiseltä lampaalta? Tunnen

raivon loimuavan sisälläni lukiessani äidin lähettämien artikkeleiden otsikoita, joskus vain julkaisualustan nimiä.

Seuraavan kerran kun hän soittaa, on aihe otettava puheeksi. Äiti suhtautuu vastahakoisuuteeni äidin tavoin, opettamalla tietämättömälle lapselle itsestään selviä terveen järjen totuuksia. Hänellä on valmiina kaikki perustason argumentit, kuin hän olisi harjoitellut niitä valmistautuessaan tärkeään debattiin: kuolleita ei ole yhtään enempää kuin tavallisesti, korona ei eroa millään lailla flunssasta, johon kuolee vuosittain enemmän ihmisiä, eikä kasvomaskien tehokkuudesta ole tieteellistä näyttöä. Äiti on ilmeisesti valmistunut keskustelupalstoilta ja Youtubesta lääketieteen ja tilastotieteen tohtoriksi.

Yritän panna vastaan, mutta äidin kanssa kiisteleminen on vaikeaa. Hän on aina ollut kovapäinen, ehkä siksi, että hän on äiti. Vanhemman auktoriteetti ei tunnu ajan myötä horjuneen.

En myöskään halua ottaa yhteen liian lujasti, sillä minua jostakin ihmeen syystä vieläkin kiinnostaa, mitä hän ajattelee minusta. Yritän ymmärtää ja olla avoin, mutta eniten minusta tuntuu siltä, kuin yrittäisin vaikuttaa järkihenkilöltä mielisairaalassa mukautumalla potilaiden tapoihin.

Toisaalta ajattelen, että äiti on menetetty tapaus. Saan sanottua, että jos hän on oikeassa, minun toimenpiteeni, kuten maskin pitäminen aiheuttavat vain pientä epämukavuutta minulle itselleni, kun taas päinvastaisessa tilanteessa äidin toiminta aiheuttaa täysin tarpeettomia kuolemia.

Esitän argumenttini itsevarmalla äänensävyllä, vaikka tiedän ihmisten kärsivän paljonkin taloudellisesti ja mielenterveydellisesti. Ennen olisin paljastanut heikkouden omassa ajattelussani, sillä harvemmin olen halunnut olla oikeassa nyanssien kustannuksella vain ollakseni oikeassa. Mutta nyt en halua antaa minkäänlaisia myönnytyksiä. Tämä on debatti – sota, jonka tarkoitus on lyödä vastustajan kivenkovaan panssariin mahdollisimman monta epäilyksen lommoa.

Mutta äidin panssari ei petä. Kiihtynyt keskustelu siirtyy huutamisen rajamaille. Pelkästään äidin ääni tuntuu myrkyltä mielessäni. Testitulokset perustuvat ilmeisesti tilanteesta riippuen joko pseudotieteeseen tai maailmanlaajuisesti koordinoituun manipulointiin. Kysyn, miten niin suuri operaatio ei ole vielä paljastunut, ja äiti kertoo, että paljastuksia tulee jatkuvasti. Sadat lääkärit ovat antaneet ilmi pandemiaan liittyvät valheet. Alan itsekin epäilemään, onko mahdollista, että media vähättelee, jopa salaa, tietoa syystä tai toisesta. Virusta ei ole onnistuttu yksilöimään, äiti vielä vakuuttaa. Se on ihan keksitty juttu noissa maailmanpolitiikan valtapeleissä. Se on yhtä selvää kuin että Epstein ei ole kuollut. ”On täysin varma, ettei Epstein ole kuollut”, äiti pian vakuuttelee, vaikka vastalauseeni koski lähinnä yksityiskohdan relevanssia. Kaiken takana on Deep Staten salaisen varjohallinnon pedofiilieliitti, johon Epsteinin kanssa todistetusti

LIBERO 3 / 2021

33

kaverustanut ”grab them by the pussy” -Trump ei luonnollisesti kuulu. Kuten kaikessa, mihin ihminen voi uskoa, on tässäkin tarinassa totuutensa. Epsteinin kuoleman salamyhkäisyys oli kieltämättä epäilyttävä tapahtuma, eikä hänen tuomittava toimintansa alaikäisten kanssa ole enää salaisuus. En kuitenkaan ymmärrä, miksi äiti vihaa niin intensiivisesti Epsteiniä, mutta antaa Trumpille kaiken anteeksi ja vieläpä uskoo tämän olevan jonkinlainen kriittinen vastavoima taistelussa pahuutta vastaan.

ei ole kyse filosofian pahoista demoneista, jotka ylläpitävät harhakuvitelmia meidän nukkuessamme. Voimme kyllä luottaa todennäköisiin asioihin, eikä mikään tunnu epätodennäköisemmältä kuin se, että maailmanlaajuinen epidemia olisi kannattava tapa saada aikaan yhtään mitään, saati että salajuoni pysyisi kasassa ja salassa. Mutta miksei äiti ajattele samoin?

Toisaalta, miksi minä luottaisin horoskooppeihin ja enkeleihin uskovan ihmisen kykenevän tekemään selkoa siitä, mikä on todennäköistä tai järkevää?

INTERNET QPLII

Haluaisin ylitse kaiken voida tutkia äitini mieltä ja erotella kaikki uskomukset ja niiden yhteydet vain ymmärtääkseni edes jotain hänen taifuunin tavoin kehittyvästä ajattelustaan. En ole enää niinkään kiinnostunut siitä, miten esimerkiksi uudelleensyntyminen, kristillinen taivas ja kummittelu maanpäällä ovat kaikki mahdollisia saman uskomusjärjestelmän piirissä. Nyt haluan tietää, uskooko äiti holokaustiin. Uskooko hän Hillary Clintonin harrastaneen satanistista lapsikauppaa pizzerian kellarissa? Uskooko hän liskoeliittiin? Entä pulut? Ovatko ne hänen mielestään valtion valvontarobotteja (koska valvonta­ kamerat ja älypuhelimet eivät jostakin syystä riitä)?

Kotiin päästyäni otan avuksi Googlen yrittäessäni ymmärtää, mitä äitini mistäkin uskoo. Poistun vihervasemmistolaisesta kuplastani sen minkä algoritmit sallivat ja tunnen oloni kyberavaruudessa yhtä alastomaksi ja vedätettäväksi kuin kuka tahansa salaliittoteorioille altistunut ennen yhteisönsä löytämistä. Seison tyhjän päällä, eikä linkkejä klikkaillessa ole mitään tapaa tietää varmuudella, mikä on totta. Pitäisi viettää tunteja lähteitä vertaillen, ja lopulta on silti vain luotettava auktoriteettien sanaan. Tutkijoihin, mediaan, poliitikkoihin, influenssereihin, keskustelupalstojen anonyymeihin kommentoijiin.

Alan voida pahoin ja kyllästyn nopeasti Magneettimedian julkaisuihin ja tuntemattomiin blogeihin. Hylkään sisällöt suoralta kädeltä valeuutisiksi aivan, kuten tuomitsemani äiti tekee valtavirtamedian kanssa. Yllätyksekseni luen hyviä huomioita siellä täällä, mutta jos esitettyjen mielipiteiden kantava pohja on näkemys viruksesta jonkinlaisena maailmanlaajuisena salajuonena, on jonkin oltava vialla. Vaikkei mikään olekaan varmaa, ei tässä ole kyse todellisuuden luonteen epäilystä. Nyt

34

LIBERO 3 / 2021

Yritän pitää taukoa, mutta en saa mielenrauhaa ja palaan Googlen helvetilliselle portille. Luen artikkelia artikkelin perään, ja kaiken takaa pilkistää QAnon-salaliittoteoria. Se alkaa tuntua saippuaoopperan ja liikenneonnettomuuden risteymältä, jonka katsomista on vaikea lopettaa. Se tuntuu pastissilta. Teoria yhdistää saumat lepattaen kaikki salaliitto­teoriat J.F. Kennedyn murhajutuista syyskuun 11. päivän iskujen virallisen tarinan epäilyksiin. QAnoniin liittyy lisäksi Clintonien pizzeriapedofiliaa, uskomuksia juutalaisista maailmaa hallitsevana eliittinä, Illuminatia ynnä muuta. QAnon on salaliitto­teorioista koottu suuri kokko, joka on sytytetty Yhdysvalloissa Trumpin herättämällä innostuksella. Ja tuli on levinnyt, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, Suomeen asti. Kaiken takana on ajatus Trumpista messiaanisena hahmona (ehkä oranssihtava hohde hänen kasvoillaan on vain sädekehän heijastus?), joka paljastaa totuuden ja tuhoaa pahuuden.

Kaikkein eniten ihmettelen sitä, kuinka amerikkalaista kaikki politiikka ympärilläni on, etenkin internetissä.

On kuin Amerikka olisi vallannut taas kerran maailman. Trumpista on tullut yhdysvaltalaisen kulttuuri-imperialismin ultimaattinen ase. Hän ei ole ainoastaan tehnyt uutisista täyttä viihdettä, vaan myös levittänyt uuden, uutisten irvikuvan kulttuurin kaikkialle maailmaan, missä hänen jokaista liikettään on seurattu yli neljä vuotta kuin Truman Show’ta – Trump Show’ta. Amerikkalainen viihdepolitiikka on uusin tapa tuntea itsensä maailman joka kolkassa sivistyneeksi. Hollywood valtasi ensin elokuvateatterit, Starbucks kahvilaskenen ja Amazon lähes kaiken muun.

Uutisista jäljelle jäänyt infotainment on nyt tullut Trumpin omimaksi.

Seuraavana päivänä Facebook ja Youtube ehdottavat minulle QAnon-ryhmiä, terveeksi järjeksi puettuja anti-antirasistisia argumentteja sekä pelastusta lupaavia seksuaalivähemmistöjä solvaavia videoita.

MAAILMAN ONGELMAT JA SYDÄMELLINEN, KORKEASTI KOULUTETTU ÄITINI

Syitä Trumpin suosiolle on useita, mutta yksi niistä on ehdottomasti se, ettei äitini sukupolvella tunnu olevan Yhdys­ valloissa kaikista kapitalismin aiheuttamista ongelmista huolimatta sille mitään järkevää vaihtoehtoa. Kylmän sodan

Kymmenkunta vuotta sitten luovuttiin lääketieteessä ajatuksesta, että homoseksuaalisuus olisi mielisairaus, mutta hengellisissä tieteissä meidän ajatellaan edelleen olevan sielunvikaisia. aikana eläneille on opetettu lapsesta asti kommunismin ja sosialismin vaaroista Neuvostoliiton mörköä ainoana esimerkkinä käyttäen. Suomessa sentään on ollut mahdollista olla sosiaalidemokraatti, vaikka vihaisikin kommunismia ja kaikkea, mikä on SDP:n linjan vasemmalla puolen.

Kapitalismin saamista rakkaudenosoituksista huolimatta on viime vuosikymmenenä levinnyt laajalle ajatus siitä, että jokin on vialla taloudessa ja koko maailmanjärjestyksessä. Systeemi ei toimi. Sikäli en pidä äitiäni idioottina. Hän sentään suostuu tiedostamaan, että on olemassa epäkohtia. Onhan niitäkin liberaaleja, jotka ajattelevat maailman voivan jatkaa samalla linjalla pitkälle tulevaisuuteen ilman mitään ongelmaa.

Monelle talouskriisit, eriarvoisuuden nousu ja elinympäristön saastuminen ovat johtaneet poliittiseen askeleeseen vasemmalle. Ennen vuoden 2008 talouskriisiä olisi tuntunut mahdottomalta ajatukselta menestyä Yhdysvaltain politiikassa kutsumalla itseään sosiaalidemokraatiksi (siis sosialistiksi), mutta nyt se näyttää voivan olla jopa eduksi. Monelle amerikkalaiselle sosialismi merkitsee Amerikkalaisen Unelman™ uutta muotoilua, mutta silti on paljon vanhempien sukupolvien edustajia, jotka ajattelevat edelleen sosialismin tarkoittavan tasapäistävää köyhyyttä, vapauksien riistoa ja keskitysleirejä.

Yhdysvaltalaisen uusliberalismin vapauden retoriikka vetoaa äitiini. Humanistina olen taipuvainen ajattelemaan, että taustalla on hänen koulutuksensa kauppatieteissä. Äitini valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta 70-luvun loppupuolella ja sai mukaansa asiaankuuluvan ideologian. Läpi nuoruuteni hän on tehnyt selväksi, kuinka paljon halveksii vasemmistolaista talouspolitiikkaa, ja vaikka uskoikin pitkään ilmastonmuutokseen, ei hän ole koskaan hyväksynyt ”autoritaarisia” ratkaisuja.

Ongelma on hänestä ilmeisesti ratkaistavissa kuluttajien ostovalinnoilla tai jotain. Kun ”Sleepy Joe” Biden hänen mukaansa ehdotti kerrostaloasumisen suosimista omakotitalojen kustannuksella, olivat yksilönvapaudet uhattuna.

Kauppakorkeakoulun häneen istuttama ajattelutapa on johtanut hänet vastaavaan tilanteeseen kuin amerikkalaiset

ikätoverinsa. Nyt, kun koulun linjan tuottamat tulokset ovat alkaneet näyttää epäilyttäviltä ja alkaa olla yleisesti hyväksyttävää kritisoida status quota ja jopa liberalismia, on vasemmistopolitiikan pois sulkeneiden täytynyt turvautua Donald Trumpiin ja salaliittoteorioihin, jotta maailmasta voisi saada mitään selkoa. Sen sijaan, että ongelmia alettaisiin purkamaan ympäristöpolitiikalla ja taloudellisilla uudistuksilla, syytetään eliittiä saatananpalvonnasta, väestön myrkyttämisestä ja kulttuurin rappeuttamisesta. Heitä ei haluta verottaa, vaan heidät halutaan paljastaa demoneiksi. ”Paha kapitalisti” ei ole luonnollinen sanapari vaan oksymoron, jonka mahdottomuus on todistettava yliluonnollisilla tai vähintäänkin epätoden­ näköisillä selityksillä.

PERINTEISEN PERHEMALLIN JA POIKASI PERIKATO

Äidin uskomuksissa minua vaivaa erityisesti niihin erottamattomasti kuuluva vähemmistöjen viha. Livahdettuani hieno­ varaisesti kaapista ulos äiti ei osoittanut minkäänlaista vahvaa tunnereaktiota, kuten osasin odottaa. Homoseksuaalisuus on perheessämme aina ollut hyväksyttävää. Eihän meidän sentään ole tarvinnut omaksua kristittyjen lietsomaa vihaa.

Kristinuskon ja konservatismin sävelessä kehittyvät salaliittoteoriat vaativat kutenkin taustalleen homofobiaa, koska homous sotii perinteistä perhemallia vastaan ja on Jumalan tahdon vastaista. Homous ei myöskään tuota sotilaita ja synnyttäjiä isänmaalle. Äiti on lähettänyt minulle artikkelin, jossa mustamaalaamalla avataan vihervasemmiston kommunistisia suunnitelmia tasapäistää kaikki, tuhota yksilönvapaudet ja yksityisyys sekä tappaa vauvoja ja tuhota perinteinen perhemalli. Vasta artikkelia silmäillessäni tajuan konkreettisesti, että oma äitini on niiden puolella, jotka haluaisivat tilaisuuden tullen lähettää minut keskitysleirille – useammastakin syystä. Hyökkäys seksuaalisuuttani kohtaan tuntuu muuta henkilökohtaisemmalta, koska se on asia, johon en voi vaikuttaa. Äiti tietää minun olevan homo ja on silti päättänyt jakaa artikkelin. Tuohdun ja hetken päästä itken ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tunnen itseni petetyksi. Petetyksi siksi, että äiti on aina tehnyt oloni turvalliseksi ja rakastetuksi. Hän on aina antanut ymmärtää, että hyväksyy minut sellaisena kuin olen, homoiluineni kaikkineni. Nyt hän on kuitenkin päättänyt jakaa artikkelin, jossa kokonainen kappale tuomitsee syntistä elämääni ja valaisee sitä, kuinka se kuuluu valtaeliitin tuhoisiin suunnitelmiin.

Jään miettimään, mitä äidin aikaisempi avomielisyys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on todellisuudessa merkinnyt, ja tajuan pian siinäkin olevan jotain hämärää. New age -perinteissä ei yleisesti ottaen sanota meidän olevan sairaita, mutta niissä kuitenkin annetaan ymmärtää, että meissä on jotakin vikaa. Olemme sieluja väärässä ruumiissa tai edellisten elämien traumoja potevia rikkinäisiä sieluja. Kymmenkunta vuotta sitten luovuttiin lääketieteessä ajatuksesta, että homoseksuaalisuus olisi mielisairaus, mutta hengellisissä tieteissä meidän ajatellaan edelleen olevan sielunvikaisia. En tiedä, mikä on mielen ja sielun ero, mutta jos sieluja on olemassa, en haluaisi omani olevan rikki, ongelmallinen tai vajanainen.

LIBERO 3 / 2021

35

Ainoa esoteerinen kirja, jonka olen lukenut kokonaisuudessaan (mikäli Paulo Coelhon Alkemistia ei ihan lasketa) on Shirley MacLainen The Camino. Se puhuu Platonin Pitojen huumorintäyteisintä osaa seuraten sukupuolista selkeänä binäärinä, jonka kummallakin puoliskolla on tarkoitus ihmisen henkisessä heräämisessä. Rakkaus tekee ihmisestä kokonaisen, mutta vain silloin, kun se on rakkautta vastakkaiseen sukupuoleen.

Parhaassakin tapauksessa me homot olemme siis este ihmiskunnan henkiselle heräämiselle. Olemme puolikkaita ihmisiä, jotka eivät voi rakastamalla koskaan saavuttaa eheyttä.

IDEOLOGIAN MATERIALISTINEN SINETTI

Äidin kanssa puhumisesta tulee tuskallista, koska en voi tietää, mistä hän alkaa puhua seuraavaksi. Välttelen soittelua enkä edes vastaa viesteihin, jos kyseessä ei ole suora kysymys. En ole tainnut vieläkään saada häntä vakuutetuksi edes siitä, etten itse usko salaliittoihin, vaikken taloudellisten eliittien vallasta välitä­kään. Ehkä se on vaikeaa juuri siksi, että uskomuksissamme on periaatteessa paljonkin samaa, vaikka niistä vetämämme johtopäätökset ovat täysin vastakkaiset.

Seuraava käymämme keskustelu tapahtuu puhelimen välityksellä, kun koen, etten voi enää vältellä häntä. Puhumme pitkään mukavia, ja unohdan melkein kaiken negatiivisen. Uskallan ehkä jopa epäillä äidin hylänneen uudet uskomuksensa, mutta sitten hän alkaa puhua niin sanotusta Great Resetistä, joka on äskettäin esitelty World Economic Forumissa. Itse en ole kuullut koko asiasta – varmaankin siksi, että suunnitelma kuulostaa foorumin vuotuiselta nykykapitalismille uskolliselta tekno-optimismilta, joka vakuuttaa vapaamarkkinapolitiikan ratkaisevan vielä kaikki ongelmamme. Vaikka suuri resetointi tuskin aikoo toteuttaa sitä, mitä kuulostaa haluavansa, on ajatus mielestäni hyvä: hyödynnetään poikkeustilaa tilaisuutena uudistaa luonnolle ja ihmiskunnalle haitallista maailmanjärjestystä. Äidin mukaan maailman eliitit ovat avoimesti myöntäneet haluavansa uuden maailmanjärjestyksen. ”Vihdoinkin!” huudahdan keventääkseni tunnelmaa, mutta äitiä ei naurata. Luvassa on hänen mukaansa taloudellinen uudelleenjärjestely, joka lupaa lisää rahaa rikkaille ja uusia tapoja paimentaa massoja. Ehkä myös eliitin eksklusiivisia illalliskutsuja, joissa ulkoavaruuden lisko-olennot nauravat kultahipuilla ja vastasyntyneiden verellä höystetyn samppanjan äärellä piirroselokuvan pahiksen makeaa naurua. Haluaisin ajatella, ettei oma äitini usko salaliittoteorioiden hulluimpiin piirteisiin, mutta hulluuden rajaa on vaikea vetää.

Vaikka tiedän äitini olevan kaikkea muuta kuin antikapitalisti, on minun huomautettava, että hänen esittämänsä kauhukuva pienestä eliitistä, jonka varallisuus kasvaa ihmiskunnan pohjasakan köyhtyessä entisestään, ei ole mikään salaliittoteoria vaan yleisesti hyväksytty todellisuutemme. ”Sen nimi on nykykapitalismi”, sanon, ”eikä niin sanottujen eliittien tarvitse muuttaa yhtään mitään. He ovat jo naurettavan rikkaita. Miksi he haluaisivat mullistaa valta-asemastaan yhtään mitään?”

Olemme jo kertaalleen käyneet kommunismi versus kapitalismi -keskustelun, joten äiti nyrpistää nenäänsä ja tuhauttaa argumenttini pois pelistä. Äiti ei tiedä, kannattaisiko hänen myydä sijoitusasuntonsa vai pitää siitä kiinni. Onko todennäköisempää, että raha pysyy

36

LIBERO 3 / 2021

pankissa vai että asuntomarkkinat romahtavat, kun suuri mullistus tapahtuu. Tämä tuntuu sinetöivän tilanteen vakavuuden, sillä vaikka äiti on aina uskonut erikoisiin asioihin kuten tarot-ennustuksiin ja onnenkiviin, on hänen taloudellinen aivopuoliskonsa aina toiminut erillisenä, kuin toisessa, eso­terialle vastakkaisessa, kovan materialistisessa ulottuvuudessa. Hän todella uskoo maailman olevan murroksessa ja suunnittelee jopa omaa tulevaisuuttaan uskomustensa perusteella. Sanon vain, että tuskin kannattaa tehdä hätiköityjä päätöksiä.

Aivan kuten sosiaalisen median syötteistä, ei äidiltänikään asia lopu. En ymmärrä, miksi hän edelleen tyrkyttää käsityk­ siään minulle. Enkö ole vastustanut niitä tarpeeksi? Olenko liian kiltti, vai yrittääkö hän aggressiivisesti käännyttää minua?

Vai onko hän vain yksinäinen? Rokotevastaisuuskin on vihdoin saavuttanut vanhan luonnonparantajan. En rohkene kysyä sisältävätkö uudet rokotteet vain vettä, myrkkyä, mikrosirun vai 5G:tä. Oli syy mikä tahansa, ei hänen mukaansa kukaan täysjärkinen ihminen ota rokotetta. Puhuessaan äiti katsoo minua videon välityksellä kirkkain silmin. Hänen maailmassaan ei ole mahdollista, etten luottaisi häneen, että ajattelisin toisin. Hänen maailmassaan hän vain opettaa poikaansa, kuten viisivuotiasta opetetaan olemaan ottamatta vastaan karkkia tuntemattomilta sediltä. Vain omassa mielessäni kehkeytyvässä kohtauksessa äiti anoo kyyneleet silmissään, etten ottaisi rokotetta, koska olen pannut hänet ymmärtämään, etten usko hänen horinoitaan.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja niiden jälkimainingit tuntuvat jo yhtä etäisiltä kuin pandemian alku, ja kansalaisten rokottaminen virusta vastaan on loppusuoralla. Äidin mukaan rokotteeseen on kuollut lukemattomia ihmisiä, mutta minusta tuntuu siltä kuin kriisi olisi laantumassa. Maailma kiitää edelleen pysähtyneisyyden tilassaan kohti ilmastokatastrofia, ehkä Great Resetiä.

Tuntemani, rakastamani äiti ei ole tulossa takaisin. Asia on selvä, koska hän on edelleen Facebookissa ja kuluttaa samaa roskamediaa kuin ennen. Tuntuu siltä kuin hän ei voisi enää tehdä pahaa, mutta hän on peloissaan. Olen hänen kanssaan tekemisissä entistä vähemmän, mikä tuntuu yhtä aikaa luovuttamiselta ja välttämättömältä omalle mielenterveydelleni. Tuntuu kuin äiti olisi hukkumassa juoksuhiekkaan, joka koostuu miljardeista pienistä ja toivottomista Q-kirjaimista.

Aurinko paistaa vielä kesän jäljiltä yllämme, mutta tuntemattomaksi tullut äitini ui päättäväisesti kohti kuopan pimeää pohjaa. Nautin harvinaisista hetkistä yhdessä hänen kanssaan kuin hetkistä nautitaan aivan uusien tuttavuuksien kanssa. Äiti ei ehdi ottaa puheeksi politiikkaa, ja minä nautin erityisesti meitä vielä yhdistävästä hiljaisuudesta.

LIBERO 3 / 2021

37

TEKSTI: ONNI KARI KUVA: OTSO TEPERI

IRLANNIN UNOHDETUT VALLAN­ KUMOUKSELLISET Provisional IRA:n sotilaallinen kampanja Irlannin yhdistämiseksi päättyi vuonna 1998 pitkänperjantain rauhansopimukseen. PIRA:n mustiin balaklavoihin sonnustautuneet asemiehet ovat läsnä populaarikulttuurissa, usein romanttisessa valossa. Unohdukseen on jäänyt tasavaltalaisuuden vasemmistolaisempi haara: Official IRA ja sen poliittinen siipi Workers’ Party.

VANHOILLISET KAPINALLISET

Irlanti jaettiin kahtia vuonna 1921. Etelään muodostettiin Irlannin vapaavaltio (vuodesta 1949 Irlannin tasavalta).

Pohjois-Irlanti jäi osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Irlanti pysyi köyhänä, ja laivat veivät ihmisiä siirtolaisiksi merten taa vielä 1950-luvulla. Irlannin tasavalta oli hurskaan katolinen ja konservatiivinen, työväenliike oli heikko.

Pohjois-Irlannissa valtaa piti konservatiivinen unionistipuolue, joka varjeli yhteyttä Iso-Britanniaan. Maa oli eteläistä naapuriaan vauraampi ja teollistuneempi. Katolisia syrjittiin, mutta myös protestanttinen työväenluokka eli kurjuudessa. Kansallinen

38

LIBERO 3 / 2021

ja uskonnollinen identiteetti sekoittuivat toisiinsa: useimmat protestantit pitivät itseään britteinä, katoliset irlantilaisina.

Sisällissodan vuosina 1922–1923 hävinnyt Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) ei ollut ikinä hyväksynyt Irlannin jakoa. Sen poliittinen siipi Sinn Féin osallistui vaaleihin, mutta ei tunnustanut Pohjois-Irlannin eikä Irlannin tasavallan parlamenttia. Puolueen kannatus oli kuitenkin vähäistä.

Vuonna 1956 IRA aloitti hyökkäyksen brittiarmeijaa vastaan Pohjois-Irlannin rajalla. Rajakampanja herätti nationalistien kiinnostuksen, mutta ei saavuttanut muuta. IRA:n strategia perustui romanttiseen nostalgiaan.

IRA:n politiikka oli antipoliittista, militaristista. Järjestöön liittyi köyhiä ja osattomia, mutta sillä ei ollut sosiaalista visiota. Tasavaltalaiset olettivat Irlannin yhdistämisen poistavan kurjuuden.

Taantu­muksellisuudessaan IRA heijasteli maan yleistä ilmapiiriä.

IRA SIIRTYY VASEMMALLE

Yhteiskunnallinen asetelma alkoi muuttua 1960-luvulla. Talous kasvoi ja maastamuuttokin väheni. Konservatismin yli­ valtakin höltyi hieman.

IRA:ssa alkoi itsekriittinen prosessi.

Vuonna 1962 komentajaksi valitun, vankilassa vasemmistolaistuneen Cathal

Gouldingin ympärille muodostui samanhenkisten piiri. Kansallisen kysymyksen rinnalle tulivat köyhyys, asunnottomuus, työttömyys ja maastamuutto.

Uudistunut IRA vastusti vuokralaisten häätöjä, puolusti kalastajia, vaati aatelisten yksityismaita yhteiskäyttöön ja tuki lakkokamppailuja molemmin puolin rajaa. Asuntokysymys oli tärkeä – Irlannin asuntotuotanto oli 1960-luvulla vähäisintä kaikkialla länsimaissa. Agitaatiosta huolimatta Sinn Féin ei onnistunut tekemään läpimurtoa vaaleissa.

Gouldingin mukaan sosiaaliset kamppailut eivät olleet harhapolku, vaan ne kokoaisivat kansan IRA:n taakse. Johta-

jisto halusi luopua Irlannin parlamentin boikotoinnista, mutta ei saanut tahtoaan läpi. Vasemmistolaistuminen aiheutti sisäistä skismaa. Avointa keskustelua sosialismista vältettiin. IRA:n johtoelin oli vasemmistoenemmistöinen, mutta siihen kuului myös perinteisiä militaristeja.

POHJOIS-IRLANTI SYTTYY LIEKKEIHIN

IRA:lla oli vahva asema Pohjois-Irlannin kansalaisoikeusliikkeessä, joka aloitti toimintansa vuonna 1967. Liikkeestä muodostui katolisten liike poliittista syrjintää vastaan. Lojalistit, militantit unionistit, pitivät kansalaisoikeusliikettä IRA:n fasa-

dina. IRA:n johdossa uskottiin silti, että Pohjois-Irlannin protestantit olisivat käännytettävissä tasavaltalaisuuteen.

Hullu vuosi 1968 tarjosi innokkeita.

Pohjois-Irlanti lakkasi olemasta Euroopan mellakoiden ulkopuolinen seuraaja, kun mielenosoitukset johtivat mellakoihin Derrys­sä. IRA:n johdossa analysoitiin vuoden 1969 alussa, että vanhat valtarakenteet olivat murtumassa sekä pohjoisessa että etelässä. Kansalaisoikeuskysymys oli yhdistänyt sosiaalisen ja kansallisen kysymyksen.

Tilanne kiristyi elokuussa 1969. Belfastissa protestantit ja katoliset kävivät katutaisteluita ja kokonaisia asuinalueita

LIBERO 3 / 2021

39

poltettiin. Useita kuoli, ja tuhannet, enimmäkseen katoliset, joutuivat jättämään kotinsa. Konflikti toi IRA:han rutkasti vapaaehtoisia. Osa oli konservatiivisia paluumuuttajia, jotka olivat jättäneet järjestön 1960-luvulla.

IRA:n konservatiivinen oppositio näki mahdollisuutensa ja perusti joulu- tammikuussa 1969–1970 omat organisaationsa, Provisional IRA:n (PIRA) ja (Provisional) Sinn Féinin. Provot – kuten suuntauksen edustajia alettiin kutsua – edustivat perinteistä militaristista tasavaltalaisuutta. He syyttivät IRA:n johtoa pohjoisen hylkäämisestä, parlamentarismin haikailusta ja ”äärimmäisestä sosialismista”.

Gouldingin IRA sai nimen Official IRA (OIRA). Liikkeen jäsenet saivat lempinimen stickies tai sticks, koska heidän myymänsä pääsiäisliljat kiinnitettiin tarroilla vaatteisiin. Stickeissä oli paljon 1960-luvun puolivälin jälkeen tulleita, provoissa vanhoja konservatiiveja ja mellakoiden aktivoimaa nuorisoa.

Vaikutusvaltaiset tahot Irlannin tasavallassa edesauttoivat IRA:n hajaannusta ja lupasivat taloudellista ja sotilaallista apua traditionalisteille. Heidän näkökulmastaan brittejä vastaan sotiva IRA oli pienempi paha kuin yhteiskunnallista vallankumousta koko Irlannissa ajanut sosialistinen IRA. SOTA KAIKKIA VASTAAN

Vuonna 1970 molemmat IRA:t päätyivät sotimaan brittiarmeijaa vastaan. OIRA oli kuitenkin pessimistinen: Pohjois-Irlannissa ei ollut vallankumouksellista tilannetta. PIRA:lla ei ollut varauksia, vaan se kävi empimättä hyökkäykseen. Katoliset olivat aluksi suhtautuneet myönteisesti armeijan läsnäoloon, mutta suhde heikkeni nopeasti.

OIRA oli sodassa ilman strategiaa.

PIRA räjäytteli protestanttien pubeja ja muita ”taloudellisia kohteita”. Lojalistien puolisotilaalliset organisaatiot Ulster Volunteer Force (UVF) ja Ulster Defence Association (UDA) vastasivat omalla terrorillaan. OIRA pidättäytyi protestantteihin kohdistuneesta terrorista, mutta soti armeijaa vastaan.

Provot julistivat vuoden 1972 ”voiton vuodeksi”. Stickit taas olivat vakuuttuneita, ettei sotilaallinen voitto ollut mahdollinen. He varoittivat, että kampanja

40

LIBERO 3 / 2021

Puolue kritisoi korruptiota, mutta rahoitti itsensä petoksilla ja pankkiryöstöillä, jotka teki aseellinen organisaatio, jota ei pitänyt ollut olemassa.

johtaisi vain protestanttien ja katolisten väliseen avoimeen sisällissotaan. OIRA julisti tulitauon toukokuussa 1972.

Lokakuun 29. päivänä vuonna 1975 provot hyökkäsivät stickien koteihin, pubeihin ja kerhoihin Belfastissa. Tarkoituksena oli hävittää OIRA Belfastista.

Seuraavat kaksi viikkoa kaupungin katolisia gettoja hallitsi kauhu. Hyökkäykset jatkuivat, ja OIRA vastasi niihin. Lopulta PIRA suostui neuvottelupöytään OIRA:n ammuttua provoihin linkittyneen taksiyhtiön pomon. Toistakymmentä ihmistä oli menettänyt henkensä.

Stickien näkökulmasta hyökkäys, joka nimettiin pogromiksi, ilmensi provojen taantumuksellisuutta. Ylpeyttä toi se, ettei vihollinen ollut saavuttanut tavoitettaan. Stickien näkökulmasta vastakkain olivat sektariaaninen, uskontoryhmät vastakkain asettava nationalismi ja sosialistinen tasavaltalaisuus.

Provot eivät olleet stickien ainoa tasavaltalainen vihollinen. Vuonna 1974 OIRA:sta irtaantui Seamus Costellon johtama ryhmittymä, joka sai nimen Irish National Liberation Army (INLA). Costello oli vasemmistolainen, mutta uskoi sotilaallisen voiton mahdollisuuteen. Hän piti stickien tavoitetta protestanttisen työväen tuen etsimisestä mahdottomana.

OIRA:n mukaan INLA:n välittömään vallankumoukseen tähdännyt linja oli vastuuton ja epärealistinen.

Vuonna 1975 INLA yritti murhata OIRA:n johtajan Seán Garlandin ja sai

murhattua Billy McMillenin, Belfastin OIRA:n päällikön. Kaksi vuotta myöhemmin OIRA:n asemiehet ampuivat kostoksi Costellon parkkipaikalla Dublinissa.

Samalla, kun stickit sotivat tasavaltalaisia vastaan, yrittivät he löytää yhteisymmärrystä lojalistien kanssa. Lojalismi, unionismin militantti versio, rakentui protestanttisen työväenluokan varaan. Stickit pyrkivät levittämään työväenluokan yhtenäisyyttä korostanutta sanomaansa protestanteille. Vuosien mittaan lojalismiin kehittyikin suuntaus, jonka luokkapoliittinen ymmärrys muistutti OIRA:n linjaa.

Unionismin valtavirtaa se ei silti pystynyt haastamaan.

VALLANKUMOUKSELLINEN VAI PARLAMENTAARINEN PUOLUE?

Official IRA:n johtajisto päätti 1970-luvun puolivälissä muuttaa aseellisen organisaation roolia. OIRA:ta ei virallisesti ollut enää olemassa. Aseellisen organisaation tehtäväksi jäi varainhankinta. Se osallistui hämäräbisneksiin ja ryösti pankkeja. Lisäksi se puolusti liikettä Pohjois-Irlannissa.

Puolue otti nimekseen Sinn Féin The Workers’ Party, vuodesta 1982 vain Workers’ Party (WP), ja karisti nationalistista symboliikkaa päältään.

Suuntautuminen politiikkaan ei ollut askel reformismiin. Ydinryhmä, johtajanaan leniniläiseen puolueteoriaan kiintynyt Garland, johti aseellista organisaatiota, vallankumouksellisen puolueen ydintä. Workers’ Party asemoi itsensä

Neuvostoliiton kylkeen. WP ei ollut koskaan muodollisesti kommunistinen puolue, mutta oli lähellä marxismi-leninismiä.

Puolueen teollisuusjaosto korosti valtiojohtoista teollisuuspolitiikkaa, mutta toivoi myös suurpääoman investointeja Irlantiin.

Ylikansallista pääomaa pidettiin kehityksen moottorina verrattuna alikehittyneeseen irlantilaiseen kapitalismiin. Samaa logiikkaa noudatti EEC-myönteisen kannan omaksuminen. Teollisuusjaoston kannat löivät läpi puolueessa, vaikka jaoston elitististä marxilaisuutta vieroksuttiinkin.

Workers’ Partyssa oli risteäviä suuntauksia. Yhtäällä oli teollisuusjaoston materialistinen marxilaisuus, toisaalla leniniläinen etujoukko salamyhkäisine armeijoineen. Sisäisten eliittien rinnalla oli parlamentaarinen joukko, jolla oli hatarampi ymmärrys OIRA:n merkityksestä liikkeen aseellisena ja taloudellisena tukipilarina.

Myös raja jakoi: tasavallassa kysymykset olivat erilaisia kuin Pohjois-Irlannissa.

Etelässä jäsenet saattoivat tehdä vaalityötä tietämättä aseellisen siiven olemassaolosta, mutta pohjoisessa puolue ja armeija olivat yhtä ja samaa.

Osalle yhtenäinen Irlanti oli yhä tavoitteista tärkein. Toisaalta ymmärrystä sai teoria, jonka mukaan Pohjois-Irlannin protestantit eivät muodostaneet ainoastaan kansanryhmää vaan kansan, jolla oli oikeus omaan valtioon.

LÄPIMURTO JA TUHO

Workers’ Party murtautui vuonna 1982 tasavallan parlamenttiin. Puolue saavutti asemia myös valtuustoissa, erityisesti Dublinin köyhillä alueilla. Jäsenet toimivat aktiivisesti kansalaisliikkeissä, mediassa ja ammattiliitoissa.

WP oli Irlannin ensimmäinen radikaali vasemmistolainen joukkopuolue. 1980-lukua varjosti talouslama, mikä antoi itseluottamusta järjestelmän kriitikoille. WP:n tavoite oli tulla koko työväen puolueeksi.

Sen äänestäjät olivatkin valtaosin suorittavaa työtä tekeviä tai työttömiä. Silti 1980-luvullakin valtaosa työväestä äänesti konservatiivisia valtapuolueita.

Luokkapolitiikan lisäksi WP esiintyi konservatismin ja kirkon vallan horjuttajana. Puolue ajoi avioeron ja ehkäisyn laillistamista ja oli myös abortin suhteen tasavallan vapaamielisin puolue.

Pohjois-Irlannissa WP teki aktiivista vaalityötä myös protestanttisen työväen asuinalueilla. Menestys oli rajallista ja kannatus rajautui katolisiin gettoihin, vaikka unionistien edistyksellisin siipi seurasikin sen tekemisiä kiinnostuneena.

WP sai Irlannin vuoden 1989 parlamenttivaaleissa 5 % äänistä, siihen asti parhaan tuloksensa. Saman vuoden europarlamenttivaaleissa ääniosuus oli 7 % ja Proinsias De Rossa pääsi läpi. Puolueväki koki olevansa todellisen läpimurron kynnyksellä.

Vallitsi kuitenkin ratkaisematon risti­ riita. Yhtäällä oli vallankumouksellinen ydin, joka hallitsi OIRA:ta. Sen tavoite oli työväen luokkavalta ja sosialismi Irlannissa. Media teki kiusallisia paljastusjuttuja aseellisen siiven rikollisesta toiminnasta. Puolue kritisoi korruptiota, mutta rahoitti itsensä petoksilla ja pankkiryöstöillä, jotka teki aseellinen organisaatio, jota ei pitänyt ollut olemassa.

Puolueen kasvu oli laajentanut kannattajakuntaa ja vahvistanut parlamenttiryhmän asemaa. 1990-luvun alussa sosialismin romahdus Itä-Euroopassa toi järjestelmäkysymyksen uuteen valoon.

Uusi puheenjohtaja De Rossa määritteli sosialismin uudelleen: sosialismi ei olisi markkinatalouden vastakohta, vaan täydentäisi sitä. Kysymys sosialismista halkaisi puolueen. Aseellisen siiven olemassaolo antoi lisäoikeutusta reformisteille.

Lopulta vuonna 1992 puolue hajosi.

Reformistit lähtivät ja perustivat uuden puolueen Democratic Left. He veivät valtaosan äänestäjistä ja kuusi seitsemästä parlamenttipaikasta. Democratic Left sulautui Irlannin Labouriin vuonna 1998.

Workers’ Party ei enää noussut poliittiseksi voimaksi. Petturit ja opportunistit olivat tuhonneet puolueen, liikkeessä ajateltiin. Puolue oli kasvanut liian nopeasti ja houkutellut urapoliitikkoja. Toisaalta on vaikea nähdä, miten WP olisi voinut selviytyä sosialismin kriisistä, vaikka olisikin säilynyt yhtenäisenä.

talaisuuden oikeistoa ja kävi sisällissotaa protestantteja vastaan.

Provojen kampanja on oikeutettu kehystämällä Pohjois-Irlannin kysymys kolonialistiseksi. Tällöin unohdetaan unionistit toimijoina, joilla on oikeus omaan politiikkaansa ja identiteettiinsä. PohjoisIrlannin protestanttien muisti on täynnä jälkiä PIRA:n terrorista. Sinn Féinin on tehtävä tiliä oman historiansa kanssa.

Mikä on Official IRA:n ja Workers’ Partyn paikka historiassa? Ilman 1960-luvun kansalaisoikeusliikettä Pohjois-Irlannin konflikti ei olisi syttynyt. Sota ei kuitenkaan ollut voitettavissa, etenkään vasemmistolaisin ehdoin. Tasavallassa liike toi sosialismin kartalle, mutta tuhoutui läpimurtonsa kynnyksellä. Nykyään se on liki unohdettu osa vasemmiston historiaa.

Stickien tarina on muistutus siitä, kuinka vaikeaa on tehdä luokkapolitiikkaa nationalismin hallitessa ilmapiiriä.

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, vapaa toimittaja ja siivooja Helsingin Töölöstä.

MITÄ JÄI JÄLJELLE?

Nykyään Sinn Féin, aseensa laskeneen PIRA:n poliittinen siipi, on PohjoisIrlannin suurin nationalistipuolue ja suurin vasemmistolainen puolue tasavallassa.

Ennen vasemmistolaisen retoriikan omaksumista PIRA edusti kuitenkin tasaval-

LIBERO 3 / 2021

41

Kritiikki SURREALISTINEN IKÄVAIHE Veera Antsalo: Fernanda Fernanda. 2021. Teos.

KRITIIKKI LAURA KÄRKÄS, ROOSA POHJALAINEN

yksittäisissä kuvissa. Eräässä näyte­ ikkunassa ”velosipedi muuttuu hiljalleen polkupyöräksi”. Hiekkaa vuotava Fernanda puolestaan muistuttaa suurta tiimalasia, jonka aika valuu hukkaan tai oikeammin: jonka aika tulee tilalliseksi.

Koulua käyvät nuoret hahmot katsovat maailmaa samasta näkökulmasta kuin kemiantunnilla, jolla kertomuksessa aika ajoin vieraillaan. Lukija tutustuu neiti Emmanuelleen, joka opettaa, lystikästä kyllä, kaikkia vaikeimpia koulu­aineita: ranskaa, kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa.

Luonnontieteiden ilmaisut ja reaktiot vuotavat luokkahuoneen ulkopuolelle kaupungin ja Fernandan arjen kuvaukseen.

Inertiassa tapahtuu fysiikan lakeja haastavia sattumuksia sekä odottamattomia kemiallisia ilmiöitä.

ROOSA :

Totta, hyvä huomio! Luokkatun-

tien opetussisältöjen tihkuminen ympä-

”Miten Fernanda voisi esitellä itsensä? Hän koostuu vain muutamasta ohikiitävästä ajatuksesta, joiden joukossa on ainakin yksi déjà-vu. Hänen menneisyytensä on epämääräinen. Ikään kuin sitä ei olisikaan. Hän on vain pudonnut siihen. Joskus hän vietti aikaa lukemalla Uskomatonta mutta tottaa tai Vanity Faireja pöydän alla.”

Kolme runoteosta julkaisseen Veera Antsalon ensimmäinen romaani Fernanda häilyy proosan ja runouden rajamailla. Se pitäytyy suorasanaisessa kerronnassa vain hetkittäin levitäkseen taas villeiksi kielikuviksi, kohosteisiksi sanavalinnoiksi ja satunnaisiksi Wikipedia-sitaateiksi. Kehämäisin fragmentein etenevä kertomus jää hyvin viitteelliseksi.

Se seuraa teini-ikäisen Fernandan edesottamuksia kaupungissa nimeltä Inertia, jonka asema­kaava järjestäytyy kerronnan keinojen kanssa yhtenevällä tavalla. Siellä ”tiet ovat pelkkiä viitteitä ja kiertävät ympyrää”.

röivään todellisuuteen ja tapahtumiin on mainio esimerkki siitä, miten kaikki Fernandan kokema toistuu, törmäilee, kiertää kehää ja sekoittuu yhä uusin ennakoimattomin tavoin. Inertiassa vallitsee tässäkin suhteessa unen logiikka.

Fernandan omintakeinen surrealismi osoittautuu oivaltavaksi keinoksi tavoittaa teini-ikään (ja ihmiseloon ylipäänsä...) kuuluvia vierauden ja hämmennyksen tuntoja. Monet kohtaukset tiivistävät herkullisesti, miten kummallista ja tukalaa, oikeastaan mahdotonta,

ROOSA :

Fernanda muistuttaa monilta

ja absurdi. Fernanda ajattelee yhä uu-

toisen ihmisen kohtaaminen on. Kun Fernanda tapaa ensimmäisen kerran

keinoiltaan esimerkiksi Antsalon

delleen joukkoa säpättävä­silmäisiä villi­

edellistä teosta, runokokoelma Imagoa

eläimiä, jotka ehkä ajavat krossipyörillä

Runawayn, esittäytyminen ei onnistu,

(2018). Kuten Antsalon runojen puhu-

muodostelmassa hänen takanaan. Myös

sillä Fernandan leuka on puutunut

jat, myös Fernandan kertoja havahtuu

esimerkiksi kentaurit, ovensuunaiset,

aika ajoin omaan rooliinsa fiktiivisen

repaleinen Guernica-juliste ja 90-luvun

maailman luojana. ”Nyt minun täytyy

Hollywood-tähti Alicia Silverstone ilmes-

etsiä hänestä puuttuva pala ja aloittaa

tyvät kertomukseen toistuvasti ja luovat

seuraava luku”, kertoja ilmoittaa ja ottaa

Inertiasta saman­aikaisesti ajattoman

seuraavaksi askareekseen kuvitella Fer-

kumman ja vinksahtaneen ysärinostalgi-

nandalle talo. Toisaalta kertomus ei taivu

sen miljöön.

kertojan tahtoon: kertoja toteaa, ettei pysty kuvittelemaan Inertiaan vuorta, ja harmistuu, kun Fernanda lukee itsepintaisesti hölmöä kirjaa yliluonnollisista tapahtumista.

Tiettyjen mielivaltaisten, yhteen­sopi­ mat­tomien yksityiskohtien toistuminen kertomuksen varrella on sekin Antsalon runotuotannosta periytynyt keino, jolla teoksen maailmasta muotoutuu upottava

42

LIBERO 3 / 2021

Mun on tunnustettava, että jouduin googlaamaan kaikki hahmojen ysärinostalgiset namedropit. Kertomuksen eri aikakausia ja avaruusfantasioita sekoittava miljöö käy yksiin sen oudon ja hulluttelevan aikakäsityksen kanssa, joka varasti mun mielenkiinnon. Kelloissa työskentelevät inertialaiset eivät tiedä, kuinka aika toimii, lisäksi aika tematisoituu L AUR A :

hammaslääkärin jäljiltä. Olohuoneessa istuvat aikuiset kysyvät usein Fernandalta, miten hänellä sujuu koulussa, ja siitä Fernanda päätteli heidän olevan hänen vanhempiaan.

L AU R A : Hämmentävän maailman­järjes­tyk­ sen ohella tyylilajilla tavoitetaan taitavasti nuoren ihmisen hyperbolinen elämänasenne, kokemus omasta erityisyydestä, ikuisuudesta ja kuolemattomuudesta. ”Tämä surrealistinen vaihe menee kyllä ohi”, ajattelee Fernanda, joka on jatkuvassa metamorfoosissa vaihtuvine päineen, tällä hetkellä hänellä on karhun pää. Juuri nämä voimakkaat somaattisälyvapaat kokemukset osuvat ruumiin ja identiteetin muutoksen äärellä koettuun vierauteen. Fernanda arvelee, että vuotavan nilkan kohdalla kyseessä voi olla hieman kiusallinen sukuvika, mutta samalla vaiva nauraa kaikille epäonnistuneille kuukautismetaforille ja yrityksille runollistaa dysforista teinikehoa taiteeksi aikuisen positiosta.

ROOSA :

Mua Fernandan metamorfoosi

L AUR A : Joo, kirjailija totisesti nojaa tyttö­ romaanin traditioon saattaen sen samalla naurunalaiseksi. Fernandan paras ja ainoa ystävä R, ensin to­siaan pelkkä R, myöhemmin Rebekka, Roxanne, lopulta Runaway, omien sanojensa mukaan ”täysin itseohjautuva nomadi”, parodioi klassista vanhemmitta kasvaneen supersankarittaren toposta peppipitkätossumaisella otteella. Hän ei käy koulua, vaan viilettää kaupungin katuja rullaluistimillaan vampyyrin viitta hulmuten ja kulmahampaat välkkyen.

Antsalo ottaa tyttöromaanin omakseen tavalla, joka muistuttaa Monika F­agerholmin Amerikkalaista tyttöä (2004), mutta selvittämättä itseään auki ja tekemättä eroa maagisen ja realistisen, toden ja leikin välillä.

ROOSA :

rotkoon suistuneista vanhemmista, ja kertoja toistuvasti vihjaa, että kertomus syntyperästä ja lapsuuden­ystäväksi väitetty elokuvatähti ovat Runawayn sepitystä. Itsensä keksiminen uudelleen liittyy tiiviisti Runawayn, Fernandan ja yleisemmin akuuttien teinivuosien olemukseen. Hahmot saavat olla identiteetiltään uusia, huokoisia ja vuotavia.

Teos lähestyy identiteetin kysymyksiä kahdesta suunnasta. Se syleilee ihmisen oikeutta määritellä itsensä, mutta samalla kertoja esittää identiteettiprojektin nöyryyttäviä puolia. Mun kävi kovasti sääliksi erikoisuutta tavoittelevaa Runawayta, joka lähettää Alicia Silverstonelle harhaisen kirjeen ja unelmoi elokuvatähteydestä.

Mitä, jos ympäristö ei kohtaa sinua sellaisena, kuka haluat olla? Mitä, jos haluat olla vampyyri?

Niinpä, Fernanda asettuu

osaksi jatkumoa, jonka varrelle mahtuu

ROOSA :

monenlaisia tytöille suunnattua genrekir-

Runawayn mahtipontinen puheenparsi ja

Olennaisia kysymyksiä!

jallisuutta uudistavia, hyödyntäviä ja pa-

suuruuden­hullut viisivuotissuunnitelmat

rodioivia teoksia. Esimerkiksi romaanin

ovat teoksen keskeinen huumorin lähde,

toinen toistaan lennokkaampien vertaus­

mutta toisaalta hahmon vääjäämättömät,

ten voi tulkita vinoilevan tyttökirjojen

vaivoin kätketyt pettymykset särkevät

pikemmin ärsytti ja vieraannutti. Yllät-

taipumukselle kuvailla sankarittariaan

lukijan sydäntä. Hiekkaa vuotavan

täen karhunpäiseksi muuttuva tyttö-

runsain ja suurellisin sanakääntein: ”Hä-

Fernandan ja wannabe-vampyyrin suhde

hahmo tuntuu väsähtäneeltä keinolta

nen kasvonsa näyttivät pieneltä julmalta

on hilpeä, mutta myös niin hapuileva

kuvata aikuistumiseen liittyvää henkistä

kukalta tai kaistaleelta peltikattoa, jota

ja häilyvä, että lämpimät ystävyyden

ja ruumiillista sekasortoa. Villipetoja ja

pitkin kuu valuu maahan.”

hetket ovat harvassa. Traaginen ja

muodonmuutoksia ja muuta (nais)identi­ teettikriisin kuluneinta symboliikkaa...

Sun tapa nähdä Fernandan mullistuvassa

koominen kulkevat käsi kädessä siten

Tärkeää ei ole, onko vampyyri todellinen sen enempää kuin tarina autolla L AUR A :

kuin vain parhaissa absoluuttisissa tyttöromaaneissa.

kehossa ironiaa on kuitenkin kiinnostava! En itse havainnut vihjeitä piilotetusta ivasta, mutta ironinen tulkinta voisi kyllä olla perusteltu.

L AUR A : Voi olla, että sait mut kiikkiin yrityksestä poetisoida murrosikää.

ROOSA :

Ainakin romaani virnuilee tyt-

tökirjallisuuden genren kustannuksella.

PUNAVIHREÄN SUKUPOLVEN JALKAPALLOKERTOMUS Paavo Arhinmäki: Kaiken se kestää: Maajoukkuekannattajan tunnustukset. tunnustukset 2021. WSOY.

Pysähtyneiden luokkahuonekuvausten ja ylipäänsä hahmojen perinpohjaisen joukkoon kuulumattomuuden voi tulkita ironisoivan tyttökirjojen lajityypillistä kuvastoa ja tematiikkaa. Romaani tarjoaa myös parodiseen tulkintaan ohjaavia lukuohjeita: kertoja esimerkiksi toteaa, että ”[p]yörtyily ei mitenkään sovi absoluuttiseen tyttöromaaniin, joka tämä nyt on”.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen ensiesiintymistä lajin arvokisoissa saatiin odottaa sukupolvien ajan.

Paavo Arhinmäen Kaiken se kestää (2021) on kertomus ihmiselämän mittaisesta odotuksesta yhden suomalaisen kannattajakulttuurin tunnetuimman henkilön kautta.

Kirja on omakohtainen kasvutarina, jossa entisen puoluejohtajan ja ministerin, nykyisen apulaispormestarin, elämää

seurataan miesten maajoukkueen tarinaan kytkettynä. Isoon rooliin pääsevät niin sanotut ”vierasmatkat”, joilla Arhinmäki seurueineen kulkee halki mantereen, mutta keskiössä on ennen kaikkea kirjailijan oma elämänpolku. Kirjaa voidaan pitää monitasoisena matkakertomuksena, kuljetaanhan siinä sekä poliitikon tie katutasolta kabinetteihin että myös läpi suomalaisen jalkapallon kasvutarinan.

LIBERO 3 / 2021

43

Kirja julkaistiin keskellä kuuminta jalkapallosesonkia, mutta se ajautui olosuhteiden pakosta huomiokatveeseen eri kulttuuritoimitusten linjan jättäessä kunta­vaaliehdokkaan tietynlaiseen ”vaali­ paitsioon”. Sosiaalisesta mediasta päätellen teos on kuitenkin löytänyt lukijansa ainakin lajipiireissä ja jopa yli puolue­rajojen.

ENEMMÄN KUIN VAIN PELI?

”Moni on sitä mieltä, että jalkapallo on ennemminkin kulttuuria kuin pelkästään urheilua.” Historiallisena jalkapallokesänä tämän kirjasta irrotetun lauseen voi tulkita monella tapaa. Arhinmäki kuvaa sillä jalkapallon kiistatonta globaalia merkitystä. Jalkapallo ei ole vain peli. Toisaalta teoksen julkaisuhetkellä lineaarinen yhtenäiskulttuurimme tursusi jalkapalloa tavalla, joka varmasti sai monet kyseenalaistamaan sen yhtenäisyyden. Urheilu, ja vieläpä yksittäinen laji, saavutti ennennäkemättömän huomion suomalaisessa mediassa pakottaen kaikki olemaan tietoisia itsestään.

Kritiikki hypeä kohtaan on varmasti aiheellinen, mutta hedelmällisen keskustelusta tekee huomio jalkapallon sijoittumisesta kulttuurin kentillä. Sosiologisesti urheilulaji on merkittävä, ja sitä määrittävätkin monet asenteet niin sisältä kuin ulkopuolelta.

Urheilun sosiokulttuurinen asema kuvastaa länsimaisessa ihmiskäsityksessä yhä elävää dualismia. Urheilu on ruumiillisena harjoitteena toissijainen suhteessa ihmiskulttuurin henkisiin taajuuksiin.

Kulttuurisena pääomana se on populaari­ viihdettä, massojen hupia, jonka arvoa voidaan mitata korkeintaan taloudellisin volyymein. Näin ainakin Suomessa, mutta enenevissä määrin myös maailmalla, jossa planeetan suurinta kansanliikettä valjastetaan osaksi viihdeteollisuuden koneistoa. Tämäkin kesä on osoittanut, kuinka urheilu­juhla saa karnevalistisia piirteitä sielukkuuden korostamisen sijasta.

Kesän huuhkajamanian keskellä Arhinmäen teos oli tervehdyttävä poikkeus.

Matkaa taitetaan ajoittain tuulessa ja tuiskeessa, mutta vauhdikkaan kerronnan ohella myös vakavat ja yhteiskunnalliset teemat liitetään onnistuneesti jalkapalloon. Selväksi tulee, että tarinan kertojalle jalkapallolla on kulttuurista arvoa.

44

LIBERO 3 / 2021

JALKAPALLOKANNATTAJUUS ELÄMÄNASENTEENA

KADUILTA KABINETTEIHIN KATSOMOSSA PYSYEN

Arhinmäki on ennen kaikkea kannattaja.

Tämä käy ilmi viimeistään, kun kannattaja­ minä ja ministeriminä hakevat yhteensovittamista. Jalkapallosuhde määrittyy pitkälti kentän laidalta, satunnaisista kentälle juoksuista huolimatta. Kannattaja kehittyy siinä missä lajikulttuurikin. Reflektio sisältää yhden joukkueen tarinan kannattajan kokemana. Kirja tallentaa osia suomalaisesta kannattajakulttuurista eikä lankea urheiluhistoriikkien perisynteihin eli kuivaan reportaasiin ja tilastolliseen tylsyyteen.

Arhinmäen tyylillisiä esikuvia voidaan hakea Franklin Foerin Jalkapallon maailman­selityksestä (2004, suom. 2005), jossa jalkapallo uppoaa suuremman maalikehikon sisään. Henkilökohtaisena muistelmateoksena teos tuo erehdyttävästi mieleen myös Nick Hornbyn Hornan­kattilan (1992, suom. 1997): kertojan identiteetti muodostuu muuttuvassa maailmassa, mutta yksilöille tuttuihin ja rakkaisiin instituutioihin nojaten. Suomifutiksen ja kirjailijan oman kasvukertomuksen ohella kirjassa on aineksia myös tietyn poliittisen sukupolven tarinaksi: Ottelu­ tapahtumien ohella kirjan sivuilla kuvataan nuoren kaupunkilaisen tietä mielenosoituksista keski-ikäiseksi ministerisalkun kantajaksi. Matkalukemiset vaihtuvat naomikleineista budjettiriihen muistioihin.

Jalkapalloteos tarjoaa kirjailijalle myös mahdollisuuden sanoittaa vasemmisto­ liiton paikoin kivuliasta hallitustaivalta Jyrki Kataisen sixpackissa vuosina 2011–2014. Niin ikään mielenkiintoinen yksityiskohta on Arhinmäen väittämä, jonka mukaan vasemmistolaiseen kulttuuri- ja urheiluministeriin suhtauduttiin penseästi urheilun kokoomusvetoisessa liittomaailmassa.

Arhinmäen tekstistä huomaa, että hän on verrattain harjaantunut kielenkäyttäjä. Kirjailijan oma ääni kantautuu läpi teoksen, mikä tekee lukukokemuksesta entistä miellyttävämmän. Valveutuneempi lukija jää kuitenkin kaipaamaan syvällisempää itsetutkiskelua yhteiskuntakriittisen poliitikon suhteesta urheiluun. Onko vasemmistolaisen maailmankansalaisen todella niin mutkatonta kannattaa joukkuetta, jota määrittelee ajatus kansallis­valtiosta?

Taltioitu kannattajuus on maailmassa olemisen tapa, jossa jalkapallon merkitysverkko kattaa erilaisia sosiaalisia todellisuuksia. Peli ja joukkueiden kohtaamiset näyttäytyvät mahdollisuuksina ymmärtää eri kulttuureja. Laajempi tiedonnälkä saa appeensa kenttää ympäröivistä ilmiöistä.

Ottelumatkat ulkomaille eivät rajoitu vain sirkushuveihin stadioneilla. Pallon perässä tutustutaan eurooppalaiseen kulttuuri­ historiaan ja paikallisiin omaleimaisuuksiin.

Itäblokin äänettömät tarinat, Balkanin sodan yhä märkivät haavat ja Liechtensteinin pankkisalaisuuden varjossa piilottelevat suomalaiset rahasuvut osuvat luontevasti Arhinmäen polulle.

Kannattajuutta kuvataan ihmettelevänä elämänasenteena ja -tapana, jota pakonomaisen pelin seuraamisen lisäksi voisikin luonnehtia humanistiseksi maailmankansalaisuudeksi.

Jalkapallo kuuluu kansalle. Se tapahtuu vuorovaikutuksissa, ei tyhjiössä niistä irrallaan.

URHEILU JA KANSALLISIDENTITEETTI

Urheilu on aina kytkeytynyt politiikkaan.

Sillä pönkitetään kansallisidentiteettiä ympäri maailman yhä tänä päivänä. Urheilu on yksi nationalismin vahvimmista linnakkeista. Suurena affektiivisena voimana se saa ihmiset identifioitumaan erottelun ja kilpailun kautta. Me ja vastustaja on jalkapallokannattajan maailmankuva vähintään 90 minuuttia kerrallaan.

Heimokuntaisuudessa on oma sosiaalinen

inkluusionsa, mutta tietenkin myös rajattu ulkopuoli. Tämän tematiikan pohdintaa toivoisi Arhinmäeltä enemmän aikana, jota muutenkin sävyttää oikeistoradikalismin kansainvälinen nousu niin kaduilla, katsomoissa kuin parlamenteissakin.

Kesän arvokisoissa nähdyt kiihkokansallismieliset ja rasistiset välikohtaukset alleviivaavat aiheen ajankohtaisuutta.

Suomalaista jalkapalloidentiteettiä Arhinmäki kuitenkin sivuaa. Muistelmateos alkaa surullisenkuuluisan vuoden 1997 Unkari-tappion kuvauksella. Läpi kirjan kestävä ensimmäisen persoonan kerronta kehittyy pettymyksessä rypemisestä satunnaisiin toivonpilkahduksiin, joiden ajoittainen aiheettomuus tarjoaa jalkapallo­historiaa tuntevalle tragikomediaa. Suomalaisesta laji-identiteetistä rakennetaan tappioiden kumulaatiota, kunnes tarinan tunnettu lopetus hajottaa narratiivin.

Arhinmäen johtopäätös menestyksen avaimista on nuorempien sukupolvien tuoma kulttuurinen murros. Häviämisen perinne on hälventynyt uusien pelaajien ja kannattajien myötä. Tärkeässä osassa kehitystä on Suomen kansainvälistyminen.

Vanhojen kokemusten vankila on korvautunut monikulttuurisen jalkapalloyhteisön uusilla tarinoilla. ”Kaiken se kestää?” Arhinmäki pohtii kysymystä uuden päämäärättömän kannattajuuden ollessa käsillä. Tarina kuitenkin osoittaa jalkapallon levittäytyvän stadioneiden ja puolitoistatuntisten rajaamattomiin. Pillin vihellys ei siis ole lopullinen. Kasvukertomukset näyttävät tulleen tiensä päähän, mutta itse matkahan on päämäärää tärkeämpi.

Ja matka kyllä jatkuu.

KRITIIKKI SAMULI PARKKINEN

TAIDE IHMISYYDEN RAUNIOISSA Hanna Johansson & Anita Seppä (Toim.): Taiteen kanssa maailman äärellä – kirjoituksia ihmiskeskeisestä ajattelusta ja ilmastonmuutoksesta. 2021. Taideyliopiston Kuvataideakatemia & Parvs.

Hanna Johanssonin ja Anita Sepän toimittama kirja Taiteen kanssa maailman äärellä pyrkii antamaan perehdytyksen ja katsauksen taidepuheeseen ekokatastrofin aikakautena. Kirjoituskokoelman ote on niin taiteentutkimusta, taiteellista tutkimusta kuin monitieteellistä tutkimusta sivuava kokonaisuus, ja kirjoittajien joukon taustat hyvin erilaisia.

Mukana on kuvataiteilijana yhteistyöstään kirjailija Laura Gustafssonin kanssa tunnettu Terike Haapoja, Kiasman amanuenssina työskentelevä Saara Hacklin, Kuvataideakatemian dekaani ja taiteen tutkija Hanna Johansson, kirjallisuustieteistä ponnistava Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumin TIAS:n ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija Karoliina Lummaa, Mustarinda-seuran ja BIOS:n perustaja, kuvataiteilija Antti Majava, kuvataiteilija ja Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki, tutkija ja kotimaisen feministisen visuaalisen kulttuurin pioneeri Leena-Maija Rossi, ääni-

taiteilija ja äänen tutkija Taina Saarikivi sekä Kuvataideakatemian taidehistorian ja -teorian professori Anita Seppä.

Kirjoittajien aiheet ja lähestymistavat poikkeavat, mutta osittain esimerkiksi kysymystä posthumanismin ja antroposeenin määritelmästä sivutaan teksteissä liiankin eroavasti. Valitettavasti kirjoituskokoelma tuntuu jättävän aukon siihen, kuinka saada perehdytys näiden osittain toisiaan sivuavien ja osittain omia keskusteluja sisältävien, jo ajattelun traditioksi nousseiden tutkimusperinteiden keskusteluun. Mutta kyseessä on kuitenkin silti ensisijaisesti antologia, jonka tarkoituksena on osoittaa ekokatastrofin keskeisten ajattelutapojen ilmeneminen taiteessa ja taiteentutkimuksessa. Esseiden monipuolisuus ja erilaiset lähestymistavat osoittavat, että ihmisyyttä, ihmisyyden jälkeistä aikaa, toiseutta sekä ihmisen vaikutusta luontoon voi ymmärtää ja hahmottaa useilla eri tavoin.

Lisäksi nykytaide ja laajemmassa

mielessä taide on erityinen inhimillisen kulttuurin muoto. Taide kertoo siitä, mikä on tärkeätä, mutta kykenee ulottumaan myös inhimillisen ajattelun ulkopuolelle, ja on ajatteluun ja toimintaan vaikuttava liikutin sekä kuvaa mahdollisia maailmoita.

Vaikka antroposeeni ja posthumanistinen, ei-ihmiskeskeinen ajattelu jäisivätkin määritelmällisesti epäselviksi ajattelun tavoiksi, niin näiden vaikutuksesta ylipäätänsä kertoo antologian tarve. Kumpikin ajatussuunta on nykytaiteen ja taiteellisen ajattelun kannalta merkittävä ja ajankohtainen.

MITEN KERTOA IHMINEN UUDELLEEN?

Taiteen kanssa maailman äärellä jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen osa pureutuu humanismin traditiosta posthumanistisen taiteellisen ajattelun kysymyksiin. Humanismia annettuna totuutena kyseenalaistaa erityisesti kirjan toinen toimittaja Anita Seppä esseessään ”Miten kertoa uudelleen ihminen ja edistys?

Pohdintoja eurooppalaisen kulttuurin afrikkalaisesta alkuperästä”. Muun muassa taiteen etiikkaa ja kriittistä teoriaa nykytaiteen kontekstissa tutkinut Seppä muistuttaa 1700-luvun edistyshistoriallisten kertomusten kolonialistisista alkuperistä.

Seppä hylkää sivistyksen ihanteiden paikantumisen antiikin mytologisoituun Kreikkaan ja esittää, miten egyptiläiseen kulttuurihistoriaan, ihmiskuvaan, tieteeseen ja taiteeseen on suhtauduttu väheksyvästi. Hän argumentoi uskottavasti, kuinka eurooppalaisen korkeakulttuurin alkuperä on pohjimmiltaan afrikkalainen,

LIBERO 3 / 2021

45

sekä erittelee, kuinka edistyksellisiä egyptiläiset olivat miehen ja naisen välisissä tasa-arvokysymyksissä. Eläinten suuresta arvostuksesta kertovat taas esimerkiksi erilaiset hautauskäytännöt.

Karoliina Lummaa antaa ymmärrettävän jäsennyksen kapitalismin yhteydessä paljon puhuttuun kiihtymiseen (acceleration) ja ilmiön teoreettiseen taustaan.

Lummaa erittelee myös posthumanistisen, antroposeenin ja uusmateriaalisen keskustelun risteäviä jakolinjoja. Haapoja avaa hänen ja Gustafssonin pitkäkestoista työskentelyä ja vuonna 2016 valmistunutta Epäihmisyyden museo -näyttelyä, joka oli viime vuonna esillä myös osana Helsinki Biennaalia Helsingin taide­museo HAMissa. Haapoja ja Gustafsson painottavat työskentelyssään, miten ihmiskäsitys on rakentunut sen vastinparin, eläimen, kautta. Haapoja esittää kiinnostavasti, miten posthumanistinen ajattelu harvoin huomioi ei-länsimaisen ajattelun sekä postkolonialistisen teorian perinteen huomioida eläimellistämiseen liittyvät väkivallan ongelmat, jotka ovat kohdistuneet myös rodullistettuihin ja naisiin. LeenaMaija Rossi tekee kiinnostavan luennan lajienvälisen yhdessäolon mahdollisuudesta käyttäen materiaalinaan erityisesti taannoista Jacques Derrida -suomennosta Eläin, joka siis olen ja Kari Soinion Sankarin koti / Domesticated Hero (2009) -teossarjaa.

KRIITTINEN EKOLOGIA JA TAIDE

Kirjan toisessa osassa erityisesti Johanssonin ja Mäen esseet toimivat kirjan teemoihin perehdyttävinä teksteinä. Osittain tässäkin yhteydessä teemat menevät päällekkäin esimerkiksi Mäen tehdessä kirjan kannalta tarpeellisen jäsentelyn, miten posthumanismi on mahdollista ymmärtää neljällä eri tavalla: ihmisvihan, ihmisen teknologisia ja biologisia mahdollisuuksia painottavan transhumanismin, humanismin päivittämisen ja yksilön ylivallan hylkäävän näkökulman sekä kuolemaa ja rajallisuutta koskevan ajattelun kautta.

Itse en tosin laskisi transhumanismia ihmiskeskeisyytensä vuoksi ollenkaan posthumanistisen ajattelun kirjoon, mutta Mäki ja muut kirjoittajat kautta kirjan linjan huomauttavat ajoittain, kuinka hankalaa ihmiskeskeisestä ajattelusta luopuminen ylipäätänsä on.

46

LIBERO 3 / 2021

Johansson taas avaa taidehistorialle tieteenalana uusia suuntia suhteessa antro­poseenia koskevaan keskusteluun sekä ilmastokriittiseen historiaan ja kriittiseen ekologiaan. Hacklin osoittaa, kuinka antroposeeniin ja uusmaterialismiin liittyvien teemojen kautta voi tehdä ajallisia tulkintoja nykytaideteoksista, esimerkkeinään Hans Rosenströmin, Saara-Maria Karirannan ja Sari Palosaaren teokset.

Taina Saarikivi taituroi tyylillisesti taidokkaasti fossiilikapitalismiin ja muoviin liittyvien kysymysten kanssa kuvaten myös muovin ääneen liittyviä materiaalisia ominaisuuksia. Antti Majava esittää avantgarden ja modernin taiteen kummisedän Kazimir Malevitšin suomeksi täysin uudessa valossa. Majava osoittaa, miten Malevitšin edustaman suprematistisen taidesuuntauksen käsitykset luonnosta ja teknologiasta edustivat luonnon haltuunottoa ja jopa naiivia teknologiauskoa.

MIHIN TARVITAAN EI-IHMISKESKEISTÄ AJATTELUA?

Tiede & Edistyksen teemanumero ”Humanismin suuntia” (4/2019) nostatti voimakkaan keskustelun humanismin tilasta, vaihtoehtoisista humanismin ymmärtämisen tavoista sekä posthumanismin tarpeellisuudesta. Keskusteluun osallistuivat erityisesti Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström, erityisesti ihmis­tieteiden filosofiaa tutkinut Inkeri Koskinen sekä tässä esitellyn kirjan kirjoittajiin kuuluva Lummaa. Keskustelu osoitti, että ei-ihmiskeskeiset ajattelutavat edelleenkin törmäytetään tarpeettomasti klassisen humanismin kanssa.

Ajattelen itse, että humanismeja on monia ja posthumanismi on pikemminkin ajattelun positio kuin ”humanismia” haastava koulusuunta.

Taiteen kanssa maailman äärellä toteuttaa onnistuneesti tavoitteensa ja kykenee ymmärrettävällä tavalla osoittamaan posthumanismiin ja antroposeeniin linkittyvien teemojen roolin osana nykytaidetta ja taiteentutkimusta. Kokoelman jälkeen jää kuitenkin myös tilaus etenkin kriittiselle taiteentutkimukselle, joka pohtii, missä määrin nämä teemat ovat ymmärrettäviä ja saavutettavia ja erityisesti, kuinka teemojen parissa työskentelevä taide lisää ekologista tietoisuutta

tai ymmärrystä luonnon moninaisuudesta.

Antologiana se kuitenkin antaa suomeksi kattavat eväät seurata monipolvista keskustelua sekä ymmärtää, minkä takia nykytaide pyrkii jäsentämään maailmaa materiaaleista, olioista ja maapallon elinolot mahdollistavista sfääreistä käsin.

Kirjoittaja on Taideyliopiston Kuvataideakatemian opiskelija.

KRITIIKKI JOONAS PULKKINEN

vasemmistolainen ajatuspaja vasemmistofoorumi.fi tutkimukseen nojaavia puheenvuoroja ja konkreettisia avauksia Tutustu julkaisuihimme maksutta verkkosivuillamme!

Solidaarisuudella ja yhteisvoimalla kriisien yli.

– SAK:N VASEMMISTORYHMÄ

LIBERO 3 / 2021

47

48

After the long break in international meetings during the peak of the COVID‑19 crisis, Vanu was finally able to meet in person with one of its Danish sister organizations.

THE INTERNATIONAL COMMITTEE’S TRIP TO DENMARK ON JULY 28TH , Petrus Palomurto, Viljo Ylirautalahti, and I began our trip

to represent Vanu at the annual summer camp held by our sister organization, SFU (Youth of the Socialist People’s Party), in Denmark. After flying to Copenhagen, we traveled four hours by train, bus, ferry, and car to reach the remote town of Ebeltoft in East Jutland. There, we were welcomed by our Danish comrades inside a big old boarding school—our accommodation for the following five days. Our first impression of the people who were already there was that they are very friendly, social, and welcoming.

Because of the coronavirus situation, our sister organizations in Norway and Sweden could not attend, making us the only non-Danish people at the event, which also caused us to stand out a bit from the rest of the attendees. The first evening was meant for light socialization and waiting for all the attendees to arrive, so there was no room for any political discussion just yet. Instead, I attended a music session where the Danes all gathered in the auditorium to sing traditional communist songs. Everyone knew the lyrics well and the songs were sung with great enthu-

siasm, showing that such songs were an important part of their social gatherings, as I have noticed within Vanu gatherings as well. Regarding the organization’s stance on veganism, we noticed that they were not plant-based like Vanu is—the food that was offered was meat-centered.

However, they always provided vegan alternatives for us for all meals. We also noticed that the event was not as mindful of reusable materials due to the presence of single-use plastic dishes and other containers for food. Being used to Vanu’s careful consideration of reusable materials, we found it a bit odd.

THE CA MP’S PROGR A M A N D ACTI V I TI ES

With the beginning of the official program for the camp, we were presented with a schedule that showed several different educational or social events we could attend per day. Unfortunately, the lectures were held in Danish, and after a failed translation attempt, we decided that we could not participate in their lectures. Instead, we requested that they send the presentations to us to translate and go through after the camp was

PHOTOS: SOCIALISTISK FOLKEPARTIS UNGDOM (SFU)

TEXT: MIRA MAALOUF

over. After this set-back, we focused on getting to know the individual members of their international committee, and to participate in as many social events as we could. The people were always more than happy to switch to English when we were around and would always offer to include us in their individual conversations and games. The lectures usually lasted until 6 pm, after which the self-made bar would open, and everyone could use prepaid “bar cards” to buy different alcoholic drinks (mainly beer and cider). People over the age of sixteen were given red wristbands so that the person working the bar shift would know that they were of age, meanwhile younger members would have a green wristband and could only buy soft drinks. We soon noticed that alcohol was a large part of Danish social life—even within SFU events. Evenings were spent playing different board games and card games with alcohol around, and such activities usually extended into the early hours of the morning. They also organized themed parties with music and decorations on a couple of nights, where the leisure room was turned into a dance floor with different members taking on

49

DJ shifts. We did socialize as much as we could but ended up going to bed early most nights as we were still considering the trip to be a “work” trip more than a leisurely one. When we were up, however, we discussed the differences between Vanu and SFU event cultures with different members, with them confirming that they always have alcohol around because of its heavy presence in Danish culture. They also emphasized that this summer camp is considered to be their “most casual” event of the year, stating that stricter measures are taken when formal meetings are held throughout the year in Copenhagen. We also discussed

the similarities in the different political parties present in Finland and Denmark, but they mentioned that they did not have as strong of an online and live rivalry with right-wing parties as is the case with us over here. They also explained that the political climate is rather different in Denmark because of the significantly fewer number of refugees that they have taken in. This was brought up when I was discussing the impact of the Palestinian genocides on discussions within Finnish social media and the large protests that were happening in Helsinki, and the Danes mentioning that such protests were very limited in Copenhagen. We, then, reached the conclusion that this was the case because of the much larger Arab community presence in Helsinki, compared to cities in Denmark—another indication of their limited intake of refugees and immigrants.

OU R PR ESEN TATION

On the last full day that we had in the camp, we were given a two-hour slot to give a presentation on Vanu and discuss our goals and recent campaign work. We started by introducing ourselves and mentioning our roles within our organization, then I began by giving a brief introduction to Vanu, our goals, and how we operate. Throughout the previous days, we had noticed that the Danes did not have extensive knowledge on Finnish political history, so Petrus added a section with the most notable contemporary historical events that led to the formation of Vanu’s mother organization, SDNL. Once the audience was caught up on the events of the 1918 revolution and Civil War, Viljo and I presented a detailed timeline of events that happened from 1944 until our present-day version of Vanu. Despite the long historical section, the audience seemed deeply interested in the details and asked relevant questions to understand the Finnish political climate at the time. Afterwards, Petrus presented a detailed section about our recent eco-socialism campaign, with explanations of the technical terms, the role of the campaign in raising awareness on current climate issues, and how the campaign has led to online conversations. The Danes mentioned that they had also led a similar campaign recently, aiming to increase conversation over climate change mong different political youth organizations.

After our presentation was done, we spent a good amount of time discussing key differences between the structure of Vanu versus SFU, and the ways in which we have similar goals.

F I NA L THOUGHTS

All in all, we were very pleased with how our international trip went. Although we had wished to participate more in the educational lectures and discussions,

the event was still a great way for us to spread the work and importance of Vanu in Finland, while building strong connections with the SFU international committee. We also learned a lot about Danish social life and their culture, and even had time to enjoy the beautiful nature of the Danish countryside. Building strong relations with our sister organizations is a key step in unifying Leftist youth organizations across Nordic countries and Europe, in hopes that we can build a wide network of Leftist beliefs and solidarity. Our continuous participation in their events—and vice versa—will be an important aspect in building this network. Thus, we’ve made sure to invite as many sister organizations as possible to our General Assembly in November. In turn, our Danish comrades have already invited us to a Sustainable Development workshop happening next year. We hope that such collaborations keep happening between us and other organizations, and that we can continue to spread Vanu’s values and work ethic across different networks of the political left abroad.

Mira Maalouf is a Finnish/Lebanese social psychology master’s student. She joined Vanu a year ago and has since been able to organize a demonstration in solidarity with Lebanon and has been elected as the new chairperson for the International Committee. Her interest in activism started with the October 17th Revolution in Lebanon. She hopes to continue pursuing such interest with Vanu, while also working on integrating more internationalism within its programs.

50

KOLUMNI LAURA TOLVANEN

KUVA: VASEMMISTONUORET

MIELETTÖMYYS MIELEN PORTTINA

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten tiedottaja.

MIELI MIELLETÄÄN IHMISEN sisäiseksi olemukseksi, abstraktiksi maailmankuvaksi. Mieli on se, joka tekee ihmisestä ajattelevan ja loogisen olennon. Erottaa meidät muusta eläinkunnasta, vie meidät ravintoketjun huipulle. Länsimainen sivistys edellyttää mieleltä pitkän liudan vaatimuksia, jotka toimivat porttina oikeanlaiselle mielelle, hyveelliselle sellaiselle.

Muun muassa moraalitaju, tottelevaisuus, itsekuri ja halu kehittää älykkyyttä ovat tärkeimpien vaatimusten joukossa. Jos mieli ei täytä kollektiivisesti hyväksyttyjä vaatimuksia, olemme herkästi laittamassa sen lokeroon, johon se mielestämme kuuluu: laiska, tyhmä, erikoinen tyyppi.

Tutkijoita on pitkään kiinnostanut, miksi juuri homo sapiens kehittyi luovaksi

eläimeksi ja aina siihen pisteeseen asti, että lajimme alkoi dominoimaan ympäristöä. Nykytiedon valossa tiedetään, että neandertalinihmisellä olisi voinut olla samat resurssit kehittyä luontoa hallitsevaksi lajiksi. Hekin hautasivat kuolleitaan, loivat kulttuuria. Tekivät juuri niitä asioita, joista käsityksemme mielestä muodostuu.

Homo heidelbergensis oli nykyihmisen edeltäjä, joka tuli tietoisuuteemme vuonna 1908 Saksasta löytyneiden jäänteiden perusteella. Niin ikään heidelberginihminen omasi resurssit ja edellytykset kehittyä älykkääksi ja ajattelevaksi.

Mutta miksi juuri me? Tutkijat ovat löytäneet homo sapiensin perimästä altistuman autismin kirjolle ja skitso­frenialle.

Heidelberginihmisen ja neandertalin­

51

ihmisen perimästä taas kyseinen altistuma puuttuu kokonaan. Näin ollen vain nyky­ ihminen olisi altis ”vakaan mielen” muutoksille. Löydös kirvoitti ilmaan teorian, jonka mukaan ihmisen alttius harhoille ja psykoosin kaltaisille tiloille olisi portti luovuuteen. Mieli, joka on kyennyt näkemään laatikon ulkopuolelle ja poikennut käsityksestämme normaalista, onkin mahdollisesti ollut avainasemassa ihmisyyden kehitykselle.

Kehittänyt mahdollisuuksia asioista, joista emme edes ole olleet tietoisia.

Palatkaamme takaisin länsimaiseen käsitykseen mielestä. Oikeastaan koko perusta mielen oikeanlaisuudesta makaa antiikin filosofiassa, jolle koko länsimainen sivistys ja kulttuuri pitkälti perustuu. Juuri antiikin filosofit olivat niitä, jotka kaavailivat vaatimukset ihmisen mielelle: askeettisuus, pidättyväisyys sekä mielen ja kehon

kehittäminen olivat olennaisia seikkoja, jotka raamittivat arvostetun psyyken.

Antiikista on tultu pitkä matka, ja tänä päivänä mielen teoria, psykologia, on oma tiedekuntansa, joka nojaa tieteeseen ja alati kehittyvään tutkimukseen. Kuitenkin historian saatossa käsitys oikeanlaisesta mielestä sivuutti lukuisia kulttuureja ja käytäntöjä. Länsimaista käsitystä pidettiin ainoana oikeana totuutena. Muun muassa samanismi, meditaatio ja hallusinogeenit on nähty barbaarisina ja eksoottisina rituaa­leina, jopa hulluuden muotoina. Käsityksemme sopivasta mielen toiminnasta on niin lujasti juurtunut, ettemme näe mielen altistumia ja laajentumisia mahdollisuuksina vaan haitallisina poikkeamina.

Vasta 2000-luvulla hallusinogeenejä on alettu tutkimaan potentiaalisina työ­ kaluina mielen hoidossa. Voiko mieltä edes lokeroida sen ominaisuuksien perusteella?

Mielettömän kaunis tai älyttömän hauska ovat ilmaisuja, joissa lokeroimaton, rajaton mieli on valjastettu positiiviseen käyttöön ja kuvailemaan jotain suurta. Mieletön kielii mielestä, joka ei rajaudu sivistyneen mielen määritelmiin.

Se on keksinyt jotain edistyksellistä, tavanomaisesta poikkeavaa. Mieli, jolla ei ole raameja. Kielemme ilmaisut ovat tiedostamattomia, mutta kertovat paljon asenteistamme. ”Laatikon ulkopuolelta ajatteleminen” on kovin trendikästä nykyään. Ehkäpä meidän on astuttava ulos tutusta käsityksestämme ja tarkasteltava mielen vaatimuksia ja niiden älyttömyyttä.

Eläköön mielettömyys!

Pidä huolta oikeuksistasi työelämässä.

Liity ammattiliittoon. pam.fi/liity

52

Vasemmistonuoret valitsevat uuden puheenjohtajiston liittopäivillä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Neuvoa antava jäsenäänestys järjestetään jo ennen liittopäiviä, sähköisesti aikavälillä 8.–22.10. Puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautui lopulta kaksi henkilöä: Mohamed Yousif Hämeen Vasemmistonuorista sekä Pinja Vuorinen Etelä-Suomen Vasemmistonuorista. Libero yhytti ehdokkaat sähköpostitse.

LIBERON HAASTATTELUSSA VANUN PUHEEN­ JOHTAJA­EHDOKKAAT Miksi olet vasemmistolainen?

KUVA: PINJA NIKKI

KUVA: YOUSIFIN HENKILÖKOHTAINEN ARKISTO

Lisätietoa vaaleista ja liittopäivistä osoitteessa: www.vasemmistonuoret.fi/ liittokokous-2021

P I NJA : Oikeudenmukaisuus on elämäni keskeisin arvo. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa minulle sitä, että jokainen ihminen kykenee taustastaan ja elinpaikastaan huolimatta elämään hyvää ja yhden­ veroista elämää, että työntekijät saavat ansaitsemansa korvauksen eivätkä voitot valu omistajien taskuun ja että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus elää elinkelpoisella maapallolla eivätkä ilmasto­ tuhosta maksa ne, jotka siihen vähiten vaikuttavat.

M O H A M E D : Olen yksinkertaisesti inhimillisyyttä, ihmisyyttä ja tasa-arvoa kunnioittava ihmisoikeusaktivisti, ja nämä ovat arvoja, joista vasemmistolaisessa toiminnassa ja politiikassa pidetään tiukasti kiinni! Sen lisäksi, että niistä pidetään kiinni, niin haluan pitää huolta siitä, että pääsen vaikuttamaan näiden edistämiseen sekä tuomaan omaa osaamista ja taitoja kehittämään yhdenvertaisuutta.

Jos sinut valitaan puheenjohtajaksi, mihin suuntaan veisit Vanun toimintaa toimikaudellasi?

Toimikaudellani tulen viemään Vanun toimintaa aktiivisempaan ja ilmastotoimia sekä radikaalimpaa MOH A MED:

rakennemuutosta vaativampaan suuntaan. Vasemmistonuorissa ei tule olemaan tilaa vähemmistöjä syrjivälle toiminnalle eikä myöskään eriarvoisuutta ylistävälle puheelle. Vanu tulee toimikaudellani myös ottamaan laajemmin ja useammin kantaa ajankohtaiskysymyksiin ja tekemään aloitteita, joilla voimme varmistaa Vasemmistonuorten toimivaltaa ja oikeutta osallistua kaikkiin päätöksentekohetkiin ja -pöytiin samalla, kun viemme arvojemme mukaisia ehdotuksia eteenpäin. Puheenjohtajakseen Vanu saa neuvottelukykyisen mutta arvouskollisen puheenjohtajan, joka ei julkisessa keskustelussa jää kakkoseksi.

P I NJA : Haluan olla tekemässä Vasemmisto­ nuoria entistäkin vaikutusvaltaisemmaksi, radikaalimmaksi ja kunnianhimoisemmaksi järjestöksi. Tahdon, että järjestö on paikka, jossa voi oppia ympäröivästä yhteiskunnasta ja poliittisesta aktivismista ja joka antaa eväät toimijoille haastaa epäkohtia. T­ahdon kehittää järjestön viestintää yhä oma-aloitteisemmaksi ja rohkeammaksi. Haluan, ettemme pelkää sanoa asioita niin kuin ne ovat, vaikka se johtaisi konflikteihin. Lopuksi tahdon edistää yhteistyötämme etenkin ruohonjuuritason liikkeiden kanssa sekä tehdä vaali- sekä poliittisia kampanjoita, jotka ovat tekijöilleen mielekkäitä ja johtavat voittoihin.

53

KOLUMNI HENRIK JAAKKOLA

KYSYMYS MAHDOLLISUUDESTA LIITTYÄ Vasemmistoliittoon keskuste-

lutti Vasemmistonuorten liittokokousta Kajaanissa vuonna 2019. Lopputuloksena oli liittarin antama käsky tuolloin valitulle hallitukselle selvittää, mitä puolueeseen liittyminen tarkoittaisi Vasemmisto­nuorille.

Olisiko siitä millaista hyötyä ja mitä haittaa? Kasvaisiko vaikutusvalta? Kutistuisiko itsemääräämisoikeus?

Aloitteessa selvitystä perusteltiin seuraavasti: ”Vasemmistonuoret tekevät Vasemmistoliiton nuorisotyötä, mutta järjestöllä ei ole mitään muodollista vaikutusvaltaa puolueessa. Vasemmistonuoret kuitenkin nähdään ulkopuolelta nimenomaan puolueen nuorisojärjestönä, oli se itsenäinen tai ei. Siinä mielessä se on kuitenkin riippuvainen puolueen tekemästä politiikasta ja mielletään sen kanssa yhteen, vaikka ei pääse vaikuttamaan siihen.

Vasemmistonuorten suhde puolueeseen on määritelty viimeksi 90-luvulla. Uudemmilla sukupolvilla tulee olla mahdollisuus päivittää asemansa puolueeseen nähden vastaamaan tämänhetkistä todellisuutta.”

Hallitus teetti selvityksen yhteistyössä Vasemmistoliiton kanssa. Valmistuneessa selvityksessä korostetaan, ettei sen tarkoitus ole esittää Vasemmistonuorille liittymistä Vasemmistoliittoon eikä

puolueelle nuorisojärjestön ottamista Vasemmistoliiton jäsenjärjestöksi. Selvitys tarjoaa sen sijaan mallin sille, miten liittyminen Vasemmistonuorten ja Vasemmistoliiton hallitusten mielestä tapahtuisi toimivimmalla mahdollisella tavalla, mikäli molempien yhdistysten jäsenet tahtoisivat toteuttaa tämän liitoksen. Tiedosto on lähetetty jäsenille luettavaksi ja löytyy myös tulevan liittokokouksen materiaaleista.

Muista nuorisojärjestöistä Demari­ nuoret ovat Vanun tavoin puoluejärjestöstä erillisiä. Muut nuorisojärjestöt kuuluvat emopuolueihinsa erilaisilla järjestelyillä.

Selvityksessä todettiin, että jos Vanu liittyisi Vasemmistoliittoon, paras mahdollinen ratkaisu olisi yhteisöjäsenyys. Tässä mallissa ainoastaan Vasemmistonuoret ry järjestönä liittyisi puolueeseen, mutta nuorisojärjestön piirit ja henkilöjäsenet eivät automaattisesti kuuluisi Vasemmisto­ liittoon jäseninä. Vasemmistonuorilla olisi kuitenkin edustus puoluekokouksessa.

Kysymys Vasemmistonuorten liittymisestä Vasemmistoliiton jäsenjärjestöksi kuuluu nuorisojärjestön ja puolueen jäsenille. Kyse on aiheesta, joka edellyttää laajaa keskustelua molempien organisaatioiden jäsenistössä. Päätöksenteko tähän liittyen kuuluu liittokokoukselle ja puoluekokoukselle. Selvitys toteaa, että

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten pääsihteeri.

KUVA: PINJA NIKKI

TULISIKO VASEMMISTO­NUORTEN KUULUA VASEMMISTO­LIITTOON?

Vasemmistonuorten jäsenistö voi (jäsenäänestyksessä ja liittokokouspäätöksellä) halutessaan päättää, tahtooko se yhdistyksensä liittyvän valtakunnalliseksi jäsenjärjestöksi Vasemmistoliittoon. Mikäli myös puoluekokous tällaisessä tilanteessa tukee nuorisojärjestön ilmaisemaa tahtoa liittyä puolueen jäseneksi, hyväksyy se sääntömuutokset, jotka mahdollistavat liittymisen.

Valta tässä – kuten kaikessa järjes­tön päätöksenteossa – on sinulla, Va­sem­ misto­nuorten jäsen. Lähde siis ehdolle liitto­kokous­edustajaksi ja laadi piirisi kokouk­sissa aloitteita järjestön kehittämiseksi!







Allekirjoita kansalaisaloite



Elämänkatsomustiedon opiskelu sallittava kaikille

kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860

54

VASEMMISTONUORET YHTEYSTIEDOT

PIIRIJÄRJESTÖT

Lintulahdenkatu 10, 2. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi PUHEENJOHTAJA

TIEDOTTAJA

Liban Sheikh 050 501 9721 liban@vasemmistonuoret.fi

Laura Tolvanen 050 472 1046 laura@vasemmistonuoret.fi

PÄÄSIHTEERI

TOIMINTA- JA TOIMISTOSIHTEERI

Henrik Jaakkola 045 644 7880 henrik@vasemmistonuoret.fi

Joonatan Lackström 045 348 5499 joonatan@vasemmistonuoret.fi

JÄRJESTÖ- JA NUORISOTOIMINNAN

PROJEKTITYÖNTEKIJÄ

KOORDINAATTORI

Mika Valtonen mika@vasemmistonuoret.fi

Arto Leinonen 045 662 8206 arto@vasemmistonuoret.fi

ETELÄ-SUOMEN

KESKI-SUOMEN

VASEMMISTONUORET

VASEMMISTONUORET

Lintulahdenkatu 10, 2. kerros 00500 Helsinki Toiminnanjohtaja: Hilla Koskela, 044 019 5901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi

Vaasankatu 10 40100 Jyväskylä Piirisihteeri: Miska Seppälä, 0400 671 686 keski-suomi@vasemmistonuoret.fi

HÄMEEN VASEMMISTONUORET

LAPIN VASEMMISTONUORET

Näsilinnankatu 22 a 27 33210 Tampere Toiminnanjohtaja: Oskari Jokinen, 040 837 3467 hame@vasemmistonuoret.fi

Lapinkatu 2 96190 Rovaniemi Piirisihteeri: Mona Eskelinen, 040 700 0219 lappi@vasemmistonuoret.fi

ITÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET

POHJOIS-POHJANMAAN

Pohjoiskatu 6 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) Piirisihteeri: Emmi Rajavuori, 044 976 2830 ita@vasemmistonuoret.fi

VASEMMISTONUORET

Pakkahuoneenkatu 19 90100 Oulu Piirisihteeri: Anna-Maija Räihä, pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi

KAINUUN VASEMMISTONUORET

VASEMMISTONUORET

Piirisihteeri: Saara Karjalainen, 040 828 4620 kainuu@vasemmistonuoret.fi

Eteläpuisto 14 28100 Pori Piirisihteeri: Vilho Vuorinen, 044 988 1886 100vanusihteeri@gmail.com

SATAKUNNAN

VARSINAIS-SUOMEN VASEMMISTONUORET

Hakakatu 12 20540 Turku Piirisihteeri: Laura Aalto, 045 131 2552 laura@vs-vanu.fi

Arkistointia vuodesta 1945 www.kansanarkisto.fi

Tietoa työstä ja yhteiskunnasta Sörnäisten rantatie 25 A 00500 HELSINKI www.tyovaenperinne.fi

Liity liittoon!

Vapaus oppia!

Vasemmistolaisten oma opintokeskus.

55

Pinja Vuorinen

Mohamed Yousif

ÄÄNESTÄ VASEMMISTONUORTEN SEURAAVAA PUHEENJOHTAJAA!

LIITTOKOKOUS 57.11.2021 UUSIKAUPUNKI

LIBERO on mukana Helsingin Kirjamessuilla Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n osastolla 6f2.

Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoisia keskusteluja eri aiheista! Osaston ohjelma löytyy messujen alla osoitteesta kulttilehdet.fi.

HELSINGIN KIRJAMESSUT 28.–31.10.

HANKI KIRJAT MESSUHINTAAN JA NAUTI AINUTLAATUISESTA TUNNELMASTA! MUKANA YLI 1000 ESIINTYJÄÄ SUOMESTA JA MAAILMALTA. OSA OHJELMASTA ON KATSOTTAVISSA MYÖS VERKOSTA. AVOINNA: to–la klo 10–20, su klo 10–18 LIPUT EDULLISEMMIN ENNAKKOON! Aikuisten pääsylippu alkaen 18 €.

Lippu verkko-ohjelmaan alkaen 8 €.

Verkkokaupasta ostetut pääsyliput sisältävät myös verkko-ohjelman. Katso kaikki hinnat: shop.messukeskus.com HELSINGINKIRJAMESSUT.FI @HELSINGINKIRJAMESSUT | #KIRJAMESSUT