Libero 1/2022

Page 1

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

36. VUOSIKERTA

Nostalgia / Elegia

1 / 2022

IRTONUMERO 6 €


1 / 2022

3

NOSTALGIA/ ELEGIA

PÄÄKIRJOITUS

4

NOSTALGIAN UUSI KULTA-AIKA

18

28

JOONAS PULKKINEN

Kysymys nostalgian luonteesta ja sen poliittisesta käytöstä on vaivannut pitkään Ulkopoliittisen instituutin tutkijaprofessori Antto Vihmaa, joka julkaisi viime syksynä aiheesta kirjan Nostalgia. Teoria ja käytäntö (2021)

PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI

PINJA VUORINEN

JUHO NARSAKKA

5

IRRALLISTA

22

Kirje kaikille koti-ikävää kokeville

14 6

DIALOGI

Merkkimäärä: max. 7000. Runouslehti Tuli & Savun toimitus muistelee jyväskyläläistä OI-zineä

8 RAUTAKANSLERI ON KUOLLUT, KAUAN ELÄKÖÖN LIITTOKANSLERI. Minkälaisen perinnön Angela Merkel jätti Saksalle ja EU:lle? ARTTU UURANMÄKI

NELLI RUOTSALAISEN NOVELLI ”KOIRAT”

14

Nelli Ruotsalainen on syntynyt

nk. Yhdysvalloissa ja kasvanut Espoossa. Hänen ensimmäisen runokirjansa Täällä en pyydä enää anteeksi (Pesä) julkaistiin 2018. Ruotsalainen työstää Helsingin yliopistolla väitöskirjaa feministisestä aktivismista ja avustaa säännöllisesti eri kulttuurilehdissä. Hänen seuraava runokirjansa Jälkivuoto ilmestyy elokuussa 2022.

SCOPE – MAAILMASUHTEEMME VÄLIÄLY Saku Soukan valokuvissa perinteinen katse kyseenalaistuu digitaalisen älyn ja sen sovellusten kautta. Soukan valokuvien teemoja erittelee Olli Suominen.

28

NOSTALGIA, JOKA SATUTTAA

Minna-Kerttu Kekki erittelee esseessään syitä, joiden takia hänelle ja hänen perheelleen vasemmiston flirttailu neuvostonostalgian kanssa tuntuu luotaantyöntävältä ja turvattomalta.

36 KRITIIKKI Laura Kärkäs ja Roosa Pohjalainen tekevät katsauksen taidelukiota käsitteleviin proosadebyytteihin. Carlos Lievonen pohtii Eetu Virenin Vallankumouksen asennot -kirjan pohjalta, mihin asentoihin Bertolt Brechtin ja Walter Benjaminin ajattelu kääntyy. Joonas Pulkkinen pohtii Bruno Latourin Matkalla maahan

22

-esseen pohjalta Maasyntyisyyttä.

42

JÄRJESTÖSIVUT

Järjestösivuilla tehdään katsaus muuttuneeseen keskustoimiston henkilökuntaan sekä esitellään liittokokouskauden toimintaryhmät ja jaostot. Järjestösivuilla on myös ohjeet, miten voi auttaa Ukrainan sodasta kärsiviä ja varjella omaa henkistä jaksamistaan.

KANSIKUVA

ERIK SOLIN


KUVA: MIKKO RIKALA

PÄÄKIRJOITUS

GEOPOLIITTISEN JA STRATEGISEN ASEMOINNIN EROISTA

R PÄ

ISTÖME

R KK

I

YM

Järkyttävä ja jopa asiantuntijoille odottamaton Ukrainan sota on kiihdyttänyt Pohjois-Atlantin puolustusliittoa ­koskevan Nato-keskustelun kotimaassa yhtä ennalta-arvaamattomille kierroksille. Ylen maaliskuussa Talous­tutkimuksella teettämän kyselyn mukaan kannat muut­ tuvat myös vasemmistossa. SDP:n, jolle Nato on perinteisesti ollut hankala kysymys, piirissä Nato-kriittisyys on selvästi vähentynyt. Vasemmistoliiton piirissä Nato-kanta on ollut tunnetusti kategorinen ei, mutta nyt Nato on alkanut saamaan myös kannatusta. Koska vasemmistoliitolla on puolue­kokous­vuosi, niin Natoa koskevalta keskustelulta ei voi välttyä, vaikka moni jäsen ei halua tällä hetkellä edes pohtia koko asiaa. Porin puoluekokouksessa ­päivitettävää periaate­ohjelmaa valmis­tellaan kuitenkin jo paraikaa. Vasemmistoliitto on korostanut liittoutumattomuuden tuomia hyötyjä Suomen asemoinnissa erilaisten kriisien ja konfliktien edessä. Mielestäni Natokeskustelussa yleisesti tällä hetkellä häiritsee se, että keskustelu liikkuu liikaa Naton tuomien hyötyjen ja haittojen välillä ja kysymyksessä, kauanko Natoovet ovat auki. Kysymystä voi lähestyä myös siten, miten haluamme asemoida Suomen jo muut­tuneissa globaaleissa geo­­poliittisissa suhteissa. Vasemmistoliitto on nykyisissä periaate­ohjelman linjauksissaan nähnyt EU:n oikeiston johtamana elimenä harjoittavan uusliberaalia politiikkaa EU:n alueella kilpailun avaamisen ja säätelyn vähentämisen muodossa, samalla

eurooppalaisten ihmisten luottamusta horjuttaen. Vasemmistoliitto on toivonut EU:lta demokratiaa koskevia pelisääntöjä koskien esimerkiksi kansalaisoikeuksia ja työntekijöiden asemaa sekä vahvempaa globaalia toimijuutta rauhan, demokratian ja oikeudenmukaisemman maailman­ talouden rakentajana. Tällä hetkellä EU on osoittanut kykyn­sä toimia myös rauhaa palvele­vissa tarkoituksissa suurten konfliktien ja humanitäärisen hädän edessä. Suomen ­liittyminen EU:hun vuonna 1995 oli jo ­osittain luonteeltaan turvallisuus­politiikkaan liittyvä ratkaisu, mikä on korostunut Suomen syvennettyä puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa sekä Suomen osallistumisella EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan Nato-maiden kanssa. Naton rauhankumppani Suomi on ollut jo vuodesta 1994. EU:sta ja Suomen tiivistyneestä Natoyhteistyöstä huolimatta Naton perustamisasiakirjan mukaiset turvatakuut Suomi saa ainoastaan Naton jäseneksi liittymällä. Vuonna 2017 ulkoasiainministeriön julkaiseman Nato-jäsenyyttä koskevan arvion mukaan oikea ajoitus on ­keskeinen Natoon liittyvien jäsenten kannalta. ­Raportin mukaan ”mahdollisuus hakea ­jäsenyyttä” on myös väline hallita hankalaa geopoliittista dilemmaa: suhdetta arvaamattomaan naapurimaahan. Suomen ja Ruotsin yhdessä koordinoima päätös olisi Suomen kannalta suotuisa, Ruotsin liittyminen yksin aiheuttaisi turvattomuutta. Suomea koskevassa geopoliitti­ ses­­sa asemoimisessa kysymys ei ole ainoas­taan Suomen erityisistä suhteista Ruotsiin tai mahdollisen erityisaseman

tunnustamisesta suhteessa EU:hun, Yhdysvaltoihin ja Natoon vaan myös ennakoimattomista suurvaltoja koskevista kysymyksistä. On vaikea ennustaa, mikä tulee olemaan Yhdysvaltojen suhde Natomaihin Joe Bidenin jälkeen. On vaikea ennakoida, miten Kiina ja Intia nousevina suurvaltoina muuttavat osaltaan geo­ poliittisia suhteita. On mahdoton arvioida, missä ­vaiheessa Venäjä kykenee uudistumaan niin, että se voi käydä edes keskustelua osana kansain­ välistä yhteisöä. Venäjän ei pidä antaa uhkailla Suomen ulkoista suvereni­teettia, idän suhteista on jäljellä ainoas­taan ­riisutut naamiot. Ulko­poliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Suomi ei Nato-kysymyksen ajan­kohtaisuuden takia voi olla oikein välittäjänkään roolissa, koska Suomen ja Ruotsin Nato-kysymys ovat myös lisäpakote Venäjän suuntaan. Vasemmisto­lainen ratkaisu voisi olla pohtia Suomen asemointia rauhaa ja vakautta pitkällä aikavälillä tuovalla tavalla, mutta onko se mahdollista? JOONAS PULKKINEN

päätoimittaja

Nuorten kulttuuri- ja mielipidelehti • Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen • Kustantaja: Libero ry • Päätoimittaja: Joonas Pulkkinen • AD: Katri Astala • Fontit: Lyyra / Schick Toikka, Mediaeval / Stormtype • Osoite: Lintulahdenkatu 10, 2. kerros, 00500 Helsinki • Palaute ja juttutarjoukset: toimitus@liberolehti.fi, 040 067 8839 • Tilaus­asiat: tilaukset@liberolehti­.fi, 045 348 5499 • Painopaikka: Waasa Graphics, Vaasa, painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa •

M

ILJ

ÖMÄRK

T

ISSN 0783–6198 • Libero on Vasemmistonuoria lähellä oleva, journalistisesti riippumaton aikakauslehti. • Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 € • www. liberolehti.fi • Taiteen edistämiskeskus on tukenut Liberoa kulttuurilehdille suunnatulla avustuksella.

LIBERO 1 / 2022

3


KOLUMNI

PINJA VUORINEN

”On vuosikymmeniä, jolloin mitään ei tapahdu, ja viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmeniä” väitetään Leninin sanoneen. Kuluneet viikot ovat tuntuneet ­sellaisilta. Tämä on ensimmäinen ­kolumnini, jonka kirjoitan Liberoon Vasemmisto­nuorten puheenjohtajana, vaikka tuntuu, että aikaa luottamus­ tehtävässäni olisi kulunut paljon enemmän kuin kaksi kuukautta. Helmikuun lopussa alkanut Putinin hyökkäyssota on järkyttänyt koko maailmaa. Ymmärrettävästi se on herättänyt paljon shokkia myös Suomessa, onhan tämäkin maa ollut aikoinaan itänaapurin hyökkäyksen kohteena. Turvallisuus­ poliittinen keskustelu on aktivoitunut kuin sydäniskurin impulssista. Samalla Ukrainan kriisi tuntuu ­häivyttäneen muut kriisit taustalle. ­Ymmärrän sen hyvin – olen itsekin viime viikot elänyt niin, että ensimmäinen asia, kun herään, ja viimeinen asia, kun menen nukkumaan, on sodasta ja sen seurauksista lukeminen tai kirjoittaminen. Samalla kuitenkin on tiedostettava, että koronapandemia tai ilmasto­kriisi eivät ole kadonneet mihinkään. Kansainvälinen ilmastopaneeli julkaisi uusimman raporttinsa sodan alku­ päivinä, ja raportti jäi ymmärrettävästi sodan jalkoihin. Raportin tulokset eivät ­valitettavasti ole sen lohdullisempia: meillä on seitsemän vuotta aikaa siihen, että ilmasto on lämmennyt 1,5 celsius­ astetta. Jo tämän asteinen lämpeneminen tulee uhkaamaan koko ihmiskunnan tulevaisuutta merkittävästi, eikä ole taattua, että lämpeneminen pysähtyy siihen. Lämpeneminen tulee johtamaan myös uusiin pandemioihin – emmekä ole vielä selvinneet edes vanhasta. Esimerkiksi lähes 90 miljoonan asukkaan Kongon demokraattisesta tasavallasta vain noin 0,5 prosenttia on täysin rokotettu. Myös Suomessa korona vie yhä teho-osastolle. Ukrainan kriisi uhkaa myös merkittävää

4

LIBERO 1 / 2022

KUVA: PINJA NIKKI

KRIISIT, KONFLIKTIT JA RISKIT RATKEAVAT JOUKKOVOIMALLA

osaa maailman ruoantuotannosta, etenkin Lähi-Idässä. Tämä saattaa johtaa konflikteihin niistä jo pitkään kärsineellä alueella. Tämä on ensimmäinen kolumnini Liberossa Vasemmistonuorten puheenjohtajana. Kuten on nähtävissä, en ­kirjoita sitä iloisissa tunnelmissa. Mutta en kirjoita sitä myöskään epätoivoisena tai lamaantuneena. Mitä näen, on maailma, jota on mahdollista muuttaa – ja jota on pakko muuttaa. Kaikki edellä mainitut kriisit ovat todistaneet jälleen kerran, kuinka on kirjaimellisesti elintärkeää siirtyä uuteen poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään, joka on entistä demokraattisempi, yhdenvertaisempi ja oikeudenmukaisempi. Putinin hyökkäyssota ja ilmastokriisi ovat suoraan linkittyneet toisiinsa Euroo­ pan ostaessa valtaosan fossiilisista polttoaineistaan Venäjältä. Kriisi alleviivaa niistä luopumisen tärkeyttä. Ruoan­tuotannon kriisi ja kohonneet pandemia­riskit todistavat, kuinka epätehokkaasta, epäekologisesta ja epäeettisestä eläin­teollisuudesta on luovuttava.

Kamppailut näiden asioiden korjaami­ sek­si eivät tule olemaan ­helppoja, mutta ne ovat välttämättömiä. Yhä useampi ihminen ymmärtää, että nykytila ei voi jatkua. Siksi en vaivu epätoivoon, sillä kyky muutoksessa piilee meidän kaikkien yhteisvoimassamme. ”On vuosikymmeniä, jolloin mitään ei tapahdu, ja viikkoja, jolloin tapahtuu vuosi­kymmeniä” väitetään Leninin ­sanoneen. Tämä voi tarkoittaa myös muutoksia parempaa maailmaa kohti.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.


IRRALLISTA

KIRJE KAIKILLE KOTI-IKÄVÄÄ KOKEVILLE

A

jattelen teitä kaikkia koti-ikävää kokevia. Pohdin, että koti-ikävää on ainakin kahdenlaista sorttia. Toisen nimi on nostalgia, jota pidettiin aikoinaan myös kuolemaa aiheuttavana sairautena, etenkin sotilaiden keskuudessa. Toiselle on vaikeampi antaa nimeä, koska sitä voi ymmärtää ainoastaan, jos on ollut pidemmän aikaa erossa kodistaan tai menettänyt sen. Kotimaansa natsien juutalaisvainojen takia jättäneen Hannah Arendtin on tiedetty ajatelleen, että ”äidinkielen ja esi-isien maan välillä on ero”. Näin myös näillä kahdella koti-ikävällä on usein ollut valitettavia historiallisia yhteyksiä. Siellä, missä äidinkielellä on mahdollista kukkia ja elää ilman heimokielten arvaamatonta vihaa tai yhtäläistä verta huutavia sekopäisiä vaatimuksia, on yleensä todennäköisesti myös koti. Sinne, minne esi-isien maa joskus historiallisesti tai oletetusti päättyi, ovat päättyneet myös valitettavan monet ihmiselämät. Epiikassa nostos (νόστος) on lajityyppi, joka kertoo kotiinpaluusta. Nostos on myös oudolla tavoin lajityyppi, jonka kautta voi pohtia mainittuja koti-ikävän muotojen eroja. Niin ikään Arendtin tavoin kotimaansa jättäneet Theodor W. Adorno ja Max Horkheimer huomasivat Valistuksen dialektiikassa tunnetuimman nostoksen, Homeroksen Odysseuksen yhteyden eepoksena ja myyttinä fasismiin. Odysseuksen sisin paradoksi sisältyy myytin ja kotiin hamuavan Odysseuksen koti­ seudun v­ astakkaisuuteen. Fasistit halusivat valehdella myytin kotiseuduksi. Runous onkin siksi aina jollakin tavoin mahdollisuutta säilyttää tapahtunut julmuus muistissa. Epiikka on petollisempaa, koska se opettaa yksilöä petkuttamaan korkeampia voimia, luontoa ja jumalia. Historiallinen valistus teki tässä oman yksilön järkeä koskevan hamartiansa kääntyessään edistyksen myötä myytteihin. Teille, jotka tunnette koti-ikävää tavalla, jonka nimeä minä en tunne... Toivon, että löydätte kotiin takaisin tai kodikkaan paikan ilman, että teidän tarvitsee alkaa tuomareiksi itse. Teille, jotka kaipaatte nostalgian kaltaista koti-ikävää: kehotan teitä todella pohtimaan, mitä te todella kaipaatte. Voitteko nähdä kaipuunne hinnan? Ja teiltä, joilla on vielä koti, kysyn: onko mahdollista laulaa kodista futuurissa ilman, että se kietoutuisi myyttiin tai elegiaan?

LIBERO 1 / 2022

5


ALOGI

TEKSTI: PAAVO KÄSSI, RIIKKA SIMPURA & ATTE KOSKINEN

DIALOGI

KUVAT: SUSI NOUSIAINEN

DIALOGI

DIALOGI

Merkkimäärä: max. 7000

DIALOGI

DIALOGI

Ote lehden toimituksen Telegram-ryhmästä:

DIALOGI

Atte: Onks jompi kumpi teistä ehtiny tsekkaa ton S:n kritiikin uuden version? 11:56 Paavo: Laittaisitko linkin? 11:57

DIALOGI

P: Musta toi [kritiikki] on nyt parempi. 12.06 [Joonas] Pulkkinen soitti ja kysyi, että haluammeko osallistua siihen dialogiin. Mua ja Attea tosiaan kiinnosti, mites sua Riikka? Me voidaan hoitaa se myös Aten kanssa kahdestaan. 12.07

P: Elegiaa ja tragediaa... 12.35

DIALOGI

22.2.2022 Toimituksen jäsenet tapaavat työlounaalla pitkän tauon jälkeen. Keskustelua käydään ensimmäisen toimitusvuoden kokemuksista.

LIBERO 1 / 2022

A: Sillei mainospuhe, pelkkä mainos OI:lle. R: Siis kun siitä ei oo kirjotettu missään hirveesti mitään. A: Niin no se ois oikeesti ihan hyvä kyllä. R: Kun siis OI on kuitenkin ainakin mulle aika sillei merkittävä... P: Ja palkittu lehti! Riikka siirtyy vaan palkitusta lehdestä toiseen. [Riikka] keksii lehtiä, jotta niitä voidaan palkita! OI olis hyvä! Koska tavallaan kukaan ei pyytäny sitä, mut sieltä se vaan tuli.

Keskustelun aiheeksi vakiintuu OI-zine, Jyväskylässä vuonna 2016 perustettu yhteisöllinen runojulkaisu, jonka ensimmäinen päätoimittaja Simpura oli. Myös Koskinen on päätoimittanut OI:ta. Vuotta ennen zinen perustamista Kässi oli mukana ­perustamassa Runoklubi 6 -nimistä runotapahtumaa, jota ­järjestetään jyväskyläläisessä Vakiopaine-baarissa. Monet runoklubin aktiivit ja vierailijat ovat ajan mittaan vaikuttaneet myös OI:in parissa ja toisinpäin. Vuonna 2020 Nuoren Voiman Liitto myönsi OI:lle ja sitä kustantavalle Esterin Kirja -pienkustanta­ molle Nuori Voima -palkinnon.

DIALOG

6

R: Hei kirjotetaan OI-zinestä!

DIALOGI

Riikka: Siis mikä dialogi 12.10 Onko siitä tullut joku viesti? 12.11 Kyllä mä voisin olla mukana. Mitä aihetta dialogi tarkemmin ottaen käsittelisi? 12:30

A: [...] tiettyjen valtarakenteiden ulkopuolella, ja sen takia on jotenkin, siltä kannalta poliittista.

DIALOGI

A: Löytyy Leikin kritiikkikansiosta 11:57 Mut voin linkkaakki ootas 11.57 https://docs.google.com/document/d/189US865_dbZeXL_GftDQ82rR3JM-ja5sf9LXLVP_ZGc/edit?usp=drivesdk 11:58

Jokainen antaa toisille lämminhenkistä ja kannustavaa kritiikkiä kunkin toimintatavoista. Pohditaan runouden ja runokritiikin estetiikkaa ja lähdetään etsimään sopivaa kahvilaa. Päädytään baariin. Riikka ottaa kahvin, Paavo ja Atte kolpakolliset Pilsner Urquellia. Pöydässä päätetään jatkaa Liberoon tilatun dialogin parissa. Paavon virhe korjataan: ei tragedia, vaan nostalgia. Keskustelun edetessä Paavo ottaa nauhurin esille, painaa nappia ja...

DIALOGI

17.2.2022 Tuli & Savu on kirjallisuuden valtionpalkinnon voittanut runouslehti. Lehteä päätoimittavat Paavo Kässi ja Riikka Simpura, ja kritikkitoimittajana työskentelee Atte Koskinen. Kässi, Simpura ja Koskinen ovat runoilijoita, joilta kaikilta julkaistaan tänä vuonna runoteokset.


ALOGI

DIALOGI

R: Mä koen, että oli aika poliittinen teko perustaa se [OI-zine].

A: Joo, sama.

P: Kaikki muut (viittoen samalla itseensä) teki [siihen aikaan] lavarunojuttuja, perusteli klubeja. Mä muistan, kun [eräs sittemmin tamperelaistunut runoilija] oli sillei ”joo toi [lavarunous] on vähän niinku nähty, et niinku zinet, et ne on niinku se juttu nyt”. Ja mä olin sillei et mitä vittua, et okei, nuoremmat tietää.

R: Ja mä aion varmaan laittaa tyyliin johonkin kirjailijakuvaukseenki.

R: Siellä on runoja ja erilaiset tekstit sillein sovussa rinnakkain.

Paavopupu

A: [OI:ssa tekstit] vuorovaikuttaa keskenään ja ne luetaan ilman sen jonkun runoilijanimen iskostamaa painoa tai muuta. R: Ja siitä puuttuu semmonen tietty hierarkia, siis mikä vaikka Tuli & Savussa on, että otsikko, tekijä ja ala­otsikko. [OI:ssa] ei oo mitään alaotsikoita eikä otsikoita eikä... A: On vaan se teksti, teksti pelkästään itsessään ja...

Riikkapupu

DIALOGI

P: [OI-zine] on kiinnostava lehti sillei, että [­etenkin] se ”Virhe”-numero, oliks se ­kolmas [numero], se oli oikeesti aika ­ laadukas [julkaisu].

Vuoden 2021 lopulla zine-aiheisia juttuja julkaistiin niin Ylellä kuin Helsingin Sanomissa. Molemmissa haastatteluissa käsiteltiin zinejä yhteisöllisinä vaihto­ ehtoisten ja marginaalisten äänten kanavina.

P: Myös Kirsin [Salo] kuvat oli siinä, eiks ollutkin? Se kansi oli tosi kaunis. Oli tosi mukavaa päästä kirjoittaan siihen.

A: Se on niinku yhteisöltä yhteisölle, eikä jotenkin rahaa tienatakseen tai mainetta ­niittääkseen tai jotain tällaista.

R: Joo, ja siinähän on se [Harry Salmen­niemen] Yön ja lasin tämmönen parateksti olemassa [...] Siinä oli niinku oikolukumerkinnät siitä teoksesta.

R: Jep, ja se perustuu vertaiskommentointiin sen sijaan, että se olis joku [erillinen toimitus].

R: Niin oli!

Attepupu

DIALOGI

P: Mun CV:ssä varmaan edelleen lukee, että mun runoja on julkastu Tuli & Savussa ja OI:ssa.

A: Vaikka on se joku tavallaan päätoimittaja joka niinku hoitaa [ja viimeistelee] sen homman, niin se editointi ja muu on horisontaalista, et ei oo ketään yhtä tyyppiä joka päättää että nyt tähän numeroon kaikki [...] tekstit saa tämmösen muodon. Vahingossakaan ei voi käydä niin, että [lehden muoto] tulisi yhden näkemyksen mukaiseksi. Se on tosi hyvä. R: Ja, niin, kyllähän se jotain kertoo, että se [OI-zine] on ­edelleen olemassa.

DIALOGI

A: Se on kyl mun ihan lempinumero! Se, että siinä on kaksi numeroa aikaa [ollut] luoda se [lehden] formaatti, että sisällysluettelo on siellä lopussa, ja sit kolmas numero on jo sillei että hei, jos laitetaankin se [eri paikkaan]. Rikotaan [...] formaattia kahen numeron jälkeen, musta se on hienoa!

DIALOGI

DIALOGI

A: Se oli hieno!

R: Ja tietenkin yks puoli sitä lehteä, et se ei oo vaan se lehti vaan se on myös se niinku kirjoittaja­yhteisö, ja se [on] tavallaan mahdol­ lisuus jakaa niitä tekstejä ja ajatuksia.

DIALOGI

P: Toi hierarkiattomuus on aika kiinnostava [piirre]: tiettyyn pisteeseen asti se toimii, mutta isomman lehden kohdalla ei. Siks zinet onkin [poliittisesti ja toiminnaltaan] kiinnostavia, ja niistähän on puhuttukin [mediassa viime aikoina] paljon.

DIALOGI

DIALOGI

R: Ja tavallaan aluksi siihen liittyi myös se paikallisuus, mikä on [toisaalta] siis ihan hyvä, että se väistyi.

OI-zinen toimintamalli on alusta alkaen ­perustunut hierarkiattomuuteen ja jaettuun toimitustyöhön. Toimitustapaamiset ovat avoimia, ja tekstien työstäminen perustuu vertais­kommentointiin. OI:n kirjoittajiin voi kuulua yhtä hyvin kokeneempia ­kirjailijoita kuin ensi­kertalaisia. Runojen tekijätiedot sijaitsevat ainoastaan sisällysluettelossa.

DIALOGI

DIALOGI

A: Just se yksilökeskeisyydestä poissiirtyminen semmoseen yhteisöllisempään ilmaisu­muotoon on mun mielestä tosi ihanaa OI:ssa ja mainitaan kans niissä [Nuoren ­Voiman Liiton] palkintoperusteluissa. Onhan se tosi sillein [poliittinen] monella tapaa, just se yhteisöllinen aspekti siinä. Ihan se lehden formaatti [voi] kiinnostaa useitakin ihmisiä, vaikka ei runous itsessään kiinnostaisi. Just se yhteisöllisyys, ja...

P: Joo ehdottomasti! [OI-zinessä juuri minua] kiinnosti et sinne tulee koko ajan uusia [runo]tekstejä. Se oli just se [kaikkein ­kiinnostavin ja radikaalein] puoli, että siellä ei oo mitään [pitkiä kirjallisia] esseitä, vaan [pääasiassa nimenomaan] uusia runoja.

A: Jep. Palkittu. ”Parantava silmänisku.”

R: Mullakin lukee, että OI:ssa.

Nauhoitus päättyy.

7

DIALOG

LIBERO 1 / 2022


8

LIBERO 1 / 2022


TEKSTI: ARTTU UURANMÄKI KUVAT: MILJA KOMULAINEN

Rautakansleri on kuollut, kauan eläköön liittokansleri.

Euroopan keskusta-vasemmistolla on syytä juhlaan, kun EU:n johtotähti Saksa siirtyy sosiaalidemokraattien valtaan.

SAKSAN sosiaalidemokraattinen ­ uolue SPD rikkoi syyskuussa 2021 p kaikki ­odotukset. Pitkään altavastaajaasemasta kampanjoinut puolue hyppäsi gallupeis­sa loppukesästä Angela ­Merkelin keskusta­­oikeistolaisen CDUpuolueen ohitse ja voitti lopulta liitto­ päivävaalit. Saksa on Euroopan suurin talous sekä Ranskan ohella Euroopan unionin vaikutus­valtaisin maa, joten ­vaalien loppu­tulos vaikuttaa merkittävästi koko eurooppalaiseen yhteisöön. Vaalipäivään päättyi myös Merkelin 16-vuotinen ura Saksan liittokanslerina ja Euroopan epävirallisena johtajana – politiikasta vetäytymisestä viimeisen kautensa jälkeen hän ilmoitti jo vuonna 2018. ”Rautakansleri” jätti jälkeensä risti­ riitaisen perinnön. Hänen suosionsa ja vaikutusvaltansa oli kiistaton niin

Euroo­passa kuin globaalistikin. Viimeistään Donald Trumpin noustua valtaan moni uskalsi ­tituleerata Merkeliä jopa vapaan maailman ja kansainvälisen yhteistyön viimeisenä puolustajana autoritääristen miesjohtajien aikakaudella. Moni ääni on ollut myös ­kriittinen. Esimerkiksi Politicon katsauksessa entisen kanslerin uraan kyseenalaistetaan, saiko Merkel todella mitään merkittävää aikaan. Rivien välistä annetaan ymmärtää, että suosion takana olivat ennemmin mielikuvat kuin Merkelin valitsemat toimet kansallisella tai kansainvälisellä areenalla. Merkelin jälkeensä jättämät saappaat ovat kaikesta huolimatta valtavat. Niihin astuu nyt SPD:n Olaf Scholz, pitkän linja poliitikko, joka on ehtinyt urallaan toimimaan niin Hampurin ­pormestarina kuin Merkelin viime hallituksessa

valtiovarain­ministerinä. Scholzin robotti­ maiseksi luonnehdittu julkinen persoona on synnyttänyt myös lempinimen Scholz-o-mat – Scholzmaatti – ja monen saksalaisen mielestä hän edustaakin kylmän­­viileässä rauhallisuudessaan stereotyyppisen pohjoissaksalaisen perikuvaa. Scholzin johtamaan hallituskoalitioon lähti lopulta mukaan myös vihreät sekä liberaalipuolue FDP. Sovittu hallitus­ ohjelma on osaltaan selkeä muutos pitkään keskustaoikeistolaisten konservatiivien hallitsemassa maassa. Kivi­hiilestä luopumisen takaraja aikaistetaan vuoteen 2030, translaki on tarkoitus uudistaa, äänesty­sikä halutaan laskea 16 ikä­ vuoteen ja kannabis on tulossa ­lailliseksi. Saksaa vaivaava kohtuuhintaisen asumisen kriisi on myös yksi hallituksen pääkorjaus­kohteista.

LIBERO 1 / 2022

9


EU-tasolla hallitus on linjannut ajavansa vahvempaa siirtolaisten suojelua EU:n ulkorajoilla Välimerellä sekä ”unionin strategista suvereniteettia”. Jälkimmäisellä viitattaneen ainakin EU:n yhteisen ulkopolitiikan ja puolustus­ yhteistyön vahvistamiseen, jotka ovat olleet Saksan EU-tavoitteissa jo jonkin aikaa. Ukrainan tilanteen kiristymisen myötä tämä teema korostuu tavoitteissa mahdollisesti entisestään.

Tämä vastaavasti vahvisti myös SPD:n suosiota vaaleissa. ”Demareiden voitto perustui varmaan täysin Scholzin henkilöön, CDU:n kaoot­ tiseen vallanvaihdonprosessiin sekä vihreiden momentumin menetykseen”, politiikan tutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta arvioi saman­suuntaisesti. Itse vaalivoiton hän ajattelee syntyneen hiukan onnenkantamoisella: ”Kun vihreät ja kristillisdemokraatit alkoi­vat valita kansleri­

OLIVAT SYYT SPD:N VAALIVOITTOON MITÄ TAHANSA, SE ON MERKITTÄVÄ VOITTO KOKO VASEMMISTOLLE EUROOPASSA.

Samaan aikaan hallitukseen mahtuu myös merkittäviä jännitteitä, sillä kun vihreät haluavat olla uudistamassa taloutta ympäristölle kestävämpään suuntaan, uusi FDP:n valtiovarain­ministeri Christian Lindner on jo linjannut, ettei puolue tule hyväksymään veron­korotuksia. Hallitusohjelma ei lisäksi – kaikesta huolimatta – edusta perinteisen vasemmistolaisen politiikan silmissä erityisen ­radikaalia linjaa. Keskustavasemmisto­ laiset puolueet ovat vuosituhannen vaihteen jälkeen siirtyneet merkittävästi oikealle ja luopuneet esimerkiksi markkinoita rajoittavasta politiikastaan. Keskusta­-vasemmistolla menee Euroopassa paremmin kuin vuosiin, mutta sen hintana on ollut poliittisten uudistusten tylpistäminen. MONTA TIETÄ HALLITUKSEEN

SPD:n vaalivoittoa on yritetty selittää syksyn aikana monin tavoin. Osa näistä selityksistä korostaa Scholzin roolia puolueen johtajana. The Ulkopolitist -podcastin haastattelussa toimittaja Anna Saraste arvioi, että ­viimeisimmistä liittopäivä­ vaaleista kehkeytyi merkittä­västi henkilö­vaalit. Vaikka liitto­päivä­vaaleissa äänestetään varsinaisesti liittopäivien edustajista, suurimman puolu­een puheenjohtaja perinteisesti aloittaa hallitus­neuvottelut ja päätyy itse liitto­ kansleriksi. Sarasteen mukaan Scholz onnistui luomaan laajan kannatuksen myös oman puolueensa ulkopuolella.

10

LIBERO 1 / 2022

ehdokkaita, alkoi hirveä sähläys. Vihreät johti keväällä jopa kristillis­demokraatteja, mutta suosio romahti Annalena Baerbockin vihreiden puheenjohtajaksi valitsemisen myötä. Se meni varmaan osin kokemattomuuden piikkiin, mutta joka tapauksessa hän epäonnistui momentumin ­säilyttämisessä. Samalla vihreiden kannattajia päätyi SPD:n ­äänestäjiksi” Kristillisdemokraattisten puolueiden CDU:n ja CSU:n puolueliitto myös epäonnistui Merkelin seuraajan valinnassa. Ronkaisen mukaan CSU:n selkeästi valovoimaisempi vaihtoehto kansleri­ ehdokkaaksi hylättiin CDU:n oman ehdokkaan, Armin Laschetin vuoksi. Puolueessa uskottiin, että CDU tulisi yhdessä CSU:n kanssa voittamaan joka tapauksessa vaalit. ”Laschet oli kuitenkin epäsuosittu, ja loppukesästä julkisuuteen päätyi video presidentin muistopuheesta Saksaa koetel­leiden tulvien uhreille. Videolla Laschet nauraa jollekin puheen aikana”, Ronkainen kertoo. Alamäki oli taattu. Scholz pelasi lopulta korttinsa viisaimmin. ”Kun kaikki muut mokailivat, Scholz ikään kuin hautautui tapettiin, oli harmaa ja onnistui esiintymään vakaimpana ja vakuuttavimpana Merkelin jatkajana. ­Saksassa vaalit voitetaan vakaudella ja sillä, että asiat jatkuvat”, Ronkainen arvioi. SPD:n vaalivoitosta on annettu myös arvioita, joissa korostetaan Scholzin kykyä kamppailla Saksan ääri­ oikeistolais­puolueen AfD:n mahdollisista

kannat­tajista. Esimerkiksi The Guardian kirjoittaa laajasti Scholzin esittämästä ­meritokratian kritiikistä, joka pohjautuu pitkälti yhdysvaltalaisen filosofin Michael Sandelin ajatteluun. Meritokratialla tarkoi­tetaan yhteiskuntarakennetta, jossa jokainen saa omien kykynsä, vaivansa ja lahjojensa mukaan rahaa, statusta tai valtaa. Hyvät arvosanat oikeuttavat parhaimpiin kouluihin ja ne taas korkeimpiin virkoihin. Amerikkalaisen unelman eetos on klassinen esimerkki meritokraattisesta ajattelusta. Meritokratian kääntöpuoli taas on, että köyhä työväenluokka on ansainnut ­asemansa. Meritokratian toteutuminen on kuitenkin fiktiota erityisesti ­Yhdys­vallois­sa, mutta myös Euroopassa. Ihmiset tulevat eri lähtökohdista, ja toisaalta ­etuoikeudet kumuloituvat herkästi pienenkin etumatkan avatessa uusia ovia. Scholz nosti nämä huomiot voimakkaasti esiin vaalikampanjassaan. ”Pandemia on näyttänyt, kenen olka­ päille yhteiskuntamme on rakentunut, kuka työskentelee kovasti ja silti hyötyy vähiten, kun talous kasvaa”, kommentoi hän kampanjansa aikana The New York Timesille. ”He, jotka todellisuudessa pitävät shown pystyssä, eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Tämän on muututtava”, Scholz taas kommentoi Guardianille. Hänen mukaansa Brexit ja Trumpin presidenttiys syntyivät pohjimmiltaan ”syvästä sosiaalisesta epävarmuudesta sekä riittämättömästä arvostuksesta”. Arvostus oli Scholzin kantavimpia vaaliteemoja. Samalla hän onnistui ­vastaamaan ihmisten epä­varmuuteen, jota äärioikeisto on osannut hyödyntää jo pitkään populisminsa pohjana. Epä­ varmuutta ja epävakautta on helppo lietsoa, ja toisaalta siihen voi tarjota helppoja ratkaisuja, kun muut puolueet epäonnistuvat omissa ratkaisu­ehdotuksissaan. Scholzin mukaan sosiaali­demokraatit ympäri maailman, myös Suomessa, ovat epäonnistuneet vastaamaan ihmisten tarpeisiin. Ronkainen ei ole tutustunut tarkemmin Scholzin vaalikampanjaan. Hän ­kuitenkin huomauttaa, että ääri­oikeistolaisen AfD:n heikkoa kannatusta selittää ainakin se, että puolue ­vaiennettiin täysin vaali­ kamppailussa. ”Muut puolueet kautta linjan kieltäytyivät yhteistyöstä, ja media ei nostanut ehdokkaiden törkeimpiä


l­ausuntoja samalla tavalla kuin vielä joitain vuosia sitten”, hän selittää. KOKO EUROOPPALAISEN VASEMMISTON VOITTO

Olivat syyt SPD:n vaalivoittoon mitä tahansa, se on merkittävä voitto koko vasemmistolle Euroopassa. Saksa on ­tärkeimpiä vallankäyttäjiä EU-instituutioissa, eikä siis ole yhdentekevää koko unionille, kuka Saksan hallituksessa ­vuorollaan istuu. Koko viimeinen vuosikymmen on ollut eurooppalaisen keskusta-vasemmiston hidasta nousukiitoa. 2000-luvun alussa keskustaoikeistolaiset puolueet johtivat hallituksia valtaosassa suurimpia EUmaita, ja vielä 2010-luvulla puhuttiin aika ajoin keskusta-vasemmiston kriisistä. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen. ”Itävallasta länteen ei ole yhtäkään keskustaoikeistolaista pääministeriä. Sen sijaan keskustavasemmistolaiset puolueet ovat vallassa kaikissa Pohjois­ maissa, Saksassa, Portugalissa ja Espanjassa sekä gallupien perusteella mahdollisesti pian myös Italiassa ja Itävallassa. Suurista EU-maista vain Ranskassa vasemmisto on henkitoreissaan”, Ronkainen kertoo. ­Brexitin myötä EU:n kolme merkittävintä vallankäyttäjää ovat Saksa, Ranska ja uutena voimanpesänä Italia. ­Vasemmistolla on siis vahva jalansija myös kärki­kolmikossa. Ronkaisen mukaan suurin tekijä keskustavasemmiston nousulle löytyy keskustaoikeiston omasta kriisistä. Erityisesti 2010-luvun aikana koko oikeistolaisen politiikan kenttä on polarisoitunut ja pirstaloitunut. Perinteisesti keskustaoikeistolaiset puolueet ovat keränneet sekä konservatiivisempia että liberaalimpia äänestäjiä. ”Nyt on polarisaation seurauksena tullut sekä selkeästi liberaalimpia että konservatiivisempia puolueita, ja keskusta-oikeisto kipuilee nyt tämän kanssa”, Ronkainen selittää. Oikeiston äänestäjäkenttä on hajaantunut useiden eri puolueiden välille, mikä heikentää oikeiston suhteellista voimaa esimerkiksi EU-parlamentissa. Perinteiset keskustaoikeistolaiset puolueet ovat hukassa uudessa tilanteessa. Ronkaisen mukaan kriisi ratkeaa vasta, kun vanhat puolueet löytävät sopivan suhtautumisen erityisesti äärioikeistolaisiin ­puolueisiin.

LIBERO 1 / 2022

11


Ympäri Eurooppaa pohditaan nyt, ­liit­tyäkö uusien puolueiden vanaveteen vai jatkaako perinteistä yhteistyötä keskusta­ vasemmistolaisten puolueiden kanssa. Kun keskusta-oikeisto heikkenee, keskusta-vasemmisto vahvistuu. ­Toisaalta tämä johtaa Ronkaisen mukaan myös siihen, että keskusta-vasemmisto ei tee Euroopassa järin vasemmistolaista ­politiikkaa. ”On suorastaan hämmentävää, kuinka suuri paradigmaattinen muutos koronakriisi on ollut ja kuinka vähän vasemmistopuolueet tarttuvat siihen. Muutokseen suhtaudutaan erittäin varovaisesti”, Ronkainen sanoo. ”Jos katsotaan SPD:n vaaliohjelmaa, se ei ole erityisen radikaali vasemmistolaisessa mielessä. Tai jos katsotaan pohjoismaisten ­demarien politiikkaa, se on hyvin maltillista ja talouskonservatiivista. Marinin puolue edustaa selkeästi radikaaleinta linjaa.”

RAUTAKANSLERI JÄTTI JÄLKEENSÄ RISTIRIITAISEN PERINNÖN.

Sosiaalidemokraattiset puolueet pysyvät vallassa maltillisilla linjauksilla. Kun suurempia linjan muutoksia tapahtuu, niistä ei haluta nostaa meteliä. Erot keskustaoikeistoon ovat maltilliset yleiseurooppalaisesti katsottuna. Ronkainen huomauttaa, että kun korona­kriisi alkoi, EU:n jäsenmaiden annettiin elvyttää talouttaan vapaasti. Ratkaisu on täysin päinvastainen kuin mitä tehtiin eurokriisin aikana 2010-luvun alussa, jolloin sekä Kreikalta että muilta jäsenmailta vaadittiin tiukkaa talouskuria. Eurokriisiin valitut ratkaisut on todettu monet kerrat epäonnistuneiksi, kun taas koronakriisi on osoittanut elvytyksen

12

LIBERO 1 / 2022

olleen toimiva ja oikea ratkaisu. Silti euroop­palainen vasemmisto, josta osa puhui elvytyksen puolesta jo eurokriisin aikana, ei ole tarttunut poliittiseen voittoon, vaan elvytyspolitiikkaa on perusteltu välttämättömänä, suorastaan tekno­ kraattisena ratkaisuna. Keskustavasemmistolaiset puolueet eivät siis halua näyttäytyä liian vasemmistolaisina. Ronkaisen esittämän arvion lisäksi osasyyt voivat löytyä myös Eurooppaa viime vuosina koetelleista kriiseistä. Pandemian lisäksi eurooppalainen turva­ paikkajärjestelmä sekä euroalue ovat käyneet läpi kriisit, puhumattakaan globalisaation tuomista lieveilmiöistä työväen­ luokalle. Ehkä jatkuvuuden tarjoaminen muutoksen sijaan on ollut myös Saksan ulkopuolella voittoisa strategia, kunyhteis­ kuntien rakenteet ovat paukkuneet. Pysyvyyden ja jatkuvuuden teemoista huolimatta Ronkainen näkee myös muutoksessa mahdollisuuksia. ”Laajempi kysymys keskusta-oikeiston kriisiin on, miten vasemmisto jatkaa tästä eteenpäin. Oikeistopuolueiden polarisaatio useiksi puolueiksi on vasemmisto­puolueille suuri voimavara, joka on jo nyt nostanut ne valtaan. Voisi olla vallan säilyttämisen kannalta järkevämpää, että eri vasemmistopuolueet yhdistyisivät, jolloin ne voisivat sementoida valtansa ­Euroopassa. Esimerkiksi EU-­parlamentissa sosiaali­demokraattinen S&D-puolueryhmä ja sekä radikaalivasemmistolainen GUE/NGL olisivat yhdistyneinä parlamentin suurin ryhmä. Keskusta-oikeiston kriisi on myös vasemmistolle mahdollisuus uudelleen­arvioida historiallista jakautumistaan ja sen ­mielekkyyttä”, hän sanoo. On eurooppalaisen vasemmiston tulevaisuus mikä tahansa, Merkelin astuminen syrjään edustaa erään aikakauden loppua niin Saksassa kuin koko maanosassa. Kun valtaan kiinni päässyt keskustavasemmisto voi kannatuksen puolesta

hetken hengähtää laakereillaan, Merkelin jättämä keskusta-oikeisto on suurten linjausten edessä. Koko eurooppalainen puoluepoliittinen kenttä on myllerryksessä, ja onkin kiehtovaa seurata, mihin uomaan se lopulta laskeutuu. Myös Merkelin oma tulevaisuus vaikuttaa olevan yhä auki. The New York Timesin mukaan Merkel pohti aiemmin syksyllä tauon ottamista: ”Haluanko kirjoittaa? Haluanko ottaa osaa keskusteluihin? Haluanko vaellella ympäriinsä? Haluanko viettää aikaa kotona? Haluanko matkustella maailmalla? Olen päättänyt, että alkuun en tee mitään ja katson sitten, mitä tuleman pitää.” Saksan liitto­päivät on kuitenkin jo myöntänyt varat yhdeksän työntekijän palkkaamiseksi entisen kanslerin alaisuuteen. Uskoo entistä liittokansleria ken tahtoo.


JOKAINEN YRITYS PITÄÄ HUOLTA OMISTAJISTAAN

Osuuskaupan omistamme me asiakkaat itse. Kaikki tuottomme käytetään suoraan sinun ja lähialueesi hyväksi. Katso paljonko se on euroissa: s-kanava.fi S olet sinä.

LIBERO 1 / 2022

13



TEKSTI: NELLI RUOTSALAINEN KUVAT: EVI RINKINEN

Koirat

Kuka valkoinen valloittajien jälkeläinen vielä kävelee Kilpikonnasaarella puhtaalla omatunnolla?

E ilen yöllä Beard sanoi, että koirat syövät omistajiensa kasvot,

kun omistajat kuolevat. Klarissa ei voi uskoa tätä todeksi. Lähinnä siksi, että hän on syönyt THC-nallekarkin ja siksi, että hän kuvittelee oitis äitinsä Hippu-koiran... Ei, hän ei voi jatkaa ajatusta pidemmälle. ”That shit’s crazy!” ”No, it’s actually true, check it out”, Portia sanoo ja ojentaa Klarissalle kännykkänsä. Hän on googlannut dog eat owner face. ”Geez” Klarissa hengittää syvään ulos. Hän etsii katsellaan Beardin pientä ja hermostunutta Mia-koiraa. ”That shit is crazy tho” Brandy hykertää sohvan toisesta nurkasta. Hänkin on pilvessä ja hilpeä. Klarissa rakastaa get stoned juuri Brandyn kanssa. Kun hän sen harvan kerran polttelee yksin Suomessa, hänelle tulee usein aluksi kova ikävä Brandya. Kun hän tulee pilveen, on kuin hän astuisi huoneeseen, jossa ei ole vähään aikaan viettänyt aikaa. Huoneeseen, jossa hän viimeksi hengasi Brandyn kanssa. Huone tuoksuu eteeriselle thieves-öljylle, itsekääritylle tupakalle, vienosti hielle, hellalla porisevalle inkivääriteelle. Klarissa on käymässä niin sanotuissa Yhdysvalloissa, sillä hänellä on kuukausi kahden työsopimuksen välissä.

Prekaareista työmarkkinoista ja pätkäsoppareista on otettava kaikki irti! Klarissa kelasi, täytti työttömyyskorvauslomakkeen ja varasi halpalennot Nykkiin. Nyt hän herää Beardin ja Portian sohvalta Portian keittämän kahvin tuoksuun. Kun Klarissa on kotona, hänen yleinen ahdistuneisuus­häiriönsä oireilee juuri nukkumisen ympärillä. Hänen on tuuletettava makuuhuone. Löydet­tävä juuri oikea puuvillainen löysä t-paita ja shortsit. Hänen on juotava kulaus vettä. Hänen on käytävä pissalla. Hänen on etsittävä korva­tulpat ja ujutettava ne syvälle korvakäytäviin. Hänen on maattava selällään, hengitettävä syvään. Hänen on juotava kulaus vettä, hänen on käytävä pissalla... New Hampshiressa, Beardin ja Portian sohvalla, hän nukkuu jaloissaan Beardin toinen koira Gus. Portian googlaamalla nettisivulla oli lukenut, että joissain tapauksissa koirat ovat alkaneet nakertamaan omistajiensa kasvoja, kun nämä ovat sammuneet alkoholin takia. He olivat vielä elossa. Koirat aloittavat mutustelun pehmeimmistä kudoksista: ensin huulet, sitten silmäluomet, sitten nenä... Klarissa tuntee Gusin painon jalkojensa päällä. Hän on nukkunut syvään, jopa maukkaasti, hän tummaa, Klarissa nukkuu yleensäkin hyvin nautittuaan kannabistuotteita.

LIBERO 1 / 2022

15


Ennen kuin Beard oli ajautunut puhumaan nälkäisistä koirista, jotka söivät omistajiensa kasvot, hän oli luisunut alavireiseen monologiin eri tavoista, joilla the US was fucked up. Nämä monologit ovat tyypillistä Beardiä, ne eivät lannista muuta kaveriporukkaa. He ovat tottuneet Beardin tiheän parran välistä suhisevaan diippiin analyysiin, jonka hän kerää eri podcasteista ja AK Press -kustantamon kirjoista (Ramor Ryanin Zapatista Spring, Chomskyn On Anarchism), jotka lojuvat puoliluettuina vieraiden nähtävillä. Beardiä ei voi syyttää siitä, että hän käyttää ystäviään kaikukoppanaan ahdingolleen ja turhautumiselleen. Beard on konservatiivisesta newenglandilaisperheestä. Sunnuntaisin kannatetaan New England Patriots voittoon. Super Bowl on pyhäpäivä. Vaalien aikana ei äänestetä ensimmäistä mustaa presidenttiä. Homoja ei ole olemassa, ei ainakaan omassa perhepiirissä. Omistuksessa on vähintään kaksi käsiasetta; niillä pitää käydä ampumassa, etteivät piiput kierry mutkalle. Yliopisto on pitkälti liberaalien rinkirunkkausta, joten fiksumpaa on hankkia itselleen ammattikoulutus ja vakituinen työpaikka. Beard työskentelee Amtrakilla, valtion rautatiellä. Työpaikka on kaikkien mittapuiden mukaan – paitsi ehkä työkavereiden – varsin mukava. Amtrak on yksi harvoista yhtiöistä, jonka työntekijät ovat tämän päivän ns. Yhdysvalloissa ammatti­ liitossa. Union job. Big deal. Beardin palkka- ja työolosuhteet ovat siis vakaat, mutta hänen työympäristönsä täyttyy miehistä – naisia tuskin on, saatikaan ketään sukupuolivähemmistöön

16

LIBERO 1 / 2022

kuuluvaa! – jotka ovat Beardin vanhempiakin konservatiivi­ sempia. Make America Great Again -lippalakit roikkuvat työpaikan pukuhuoneen nauloissa. Klarissa nousee ja liittyy Portian seuraksi keittiöön. Brandy ja Eric ilmestyvät vierashuoneesta. Beard kömpii Portian ja Beardin makuuhuoneesta. Beard ja Portia ovat vastikään ostaneet tämän omakotitalon. He muuttivat Massachusettsin rajan yli New Hampshireen alempien hintojen takia. New Hampshire: Live Free Or Die, osavaltion motto. Portia teki työkseen tuotemyyntiä kansainvälisessä yrityksessä. Hänen äitinsä, kuusikymppinen sairaanhoitaja Lauren, asuu talon yläkerrassa. Tässä kaveriporukassa Beard ja Portia ovat rahatilanteensa vuoksi poikkeuksia, mutta ehkä juuri siksi on ihanaa saapua heidän vieraakseen. Eilen illalla Portia kysyi, halusivatko vieraat juoda punaviiniä vai valkoviiniä, olutta vai siideriä, giniä vai vodkaa. Illalliseksi hän friteerasi kokonaisen kanan. Jälkiruuaksi kaikki söivät kannabiksen aiheuttamaan makeannälkään Portian leipoman pekaanipiiraan. Portia kaivaa jääkaapista skumppaa ja appelsiinimehua mimosoita varten. Ystävykset hörppivät kahvia ja mimosoita sohvalla. Klarissa laittaa kännykkänsä kameran päälle ja sanoo: ”I’m filming this for Jim, he asked me how people back home were feeling.” ”Can you repeat the question from earlier?” Klarissa lisää ja nyökkää kohti Brandyä. Brandy katsoo kameraa ja kysyy: ”Do you think America is ending, like... is this the beginning of the end?” Beard istuu divaanilla mimosalasi kädessä. Klarissa zoomaa häneen. ”Yes. I do feel like a part of me, yes. Not that I’m a political theorist but... I feel like it’s going to get a lot worse before it gets any better. And when it gets better, I don’t know how much better it will get.” Brandy komppaa Beardiä: ”Yea, it’s like”, hän hiljentyy, hakee sanoja, ”like funding taken away from the places that need it the most, the longest government shutdown in history... and like right at tax times and you know”, hän naurahtaa levottomasti. On tammikuu 2019, ja meneillään on ns. Yhdysvaltojen ­pisin government shutdown. Kaikki valtion elimet ja instituutiot ovat lyöneet luukkunsa kiinni. Oranssipäinen entinen businessmies, nykyinen presidentti, pullistelee valtapallejaan. Ihmiset etsivät netistä vastauksia kysymyksiin kuten: Saapuuko postini? ­Saanko työttömyys­tukeni? Lakkautetaanko valtion ruoka-apu? Onko ­turvallista matkustaa? Milloin tämä loppuu? Viimeiseen ­kysymykseen ei osaa kukaan vastata. ”Yeah and like the people in government housing might get kicked out, nevermind that there are more empty houses than there are homeless people in America...” Beard skoolaa ironisesti sohvalla istuvaa Brandya ja ­Klarissaa kohti: ”But this is freedom, we are told. Don’t forget that!” Hän jatkaa samaan satiirisen sävyyn: ”I get to own a gun and a BMW, so that a lot of people get to freeze to death on park benches during winter. That’s... That’s what life is about.” Brandy nauraa: ”Mimosa-Beard is chatty!” Beard ei yleensä juo eikä polta pilveä. Hänen huolella


trimmattu ja öljytty partansa lohkeaa korkeaan kikatukseen, k­ uplii jostain vatsanseudulta. Hän on pehmeässä aamuhiprakassa ­lähimpien ystäviensä seurassa. ”But yeah, I’m like a gun owner and l like my gas car, and that’s part tied into the ‘American masculinity bullshit’” Beard käyttää sormiaan lainausmerkkeinä, kun hän sanoo American masculinity bullshit. ”But you don’t realize, how much you won’t miss all that...” Kauempana sohvalla Portian äiti katselee kolmikymppisiä ystävyksiä ja pudistelee päätään. ”Mia, Gus, stop it!” Beard nuhtelee koiriaan, jotka murisevat toisillensa. Mia luikkii Gusia karkuun ja vikisee. Matkalla takaisin Bostoniin Beardin ja Portian luota ­Klarissa kirjoittaa vihkoonsa runon: America! Will you eat my face when I’m gone? Chew first what’s left: Eyelids – I stare Inhale – my nose! Huhtikuussa Klarissa on aloittanut uudessa työpaikassa ja osallistuu sen puitteissa seminaariin. Seminaarin aiheena on dekolonisaatio. Seminaarin pääpuhuja on trinidadilaisamerikkalainen musta nainen, joka kysyy yleisöltä: What white ­descendants of settler colonialists still walk on Turtle Island with a clean conscience? Turtle Island, Kilpikonnasaari, on yksi alkuperäiskansojen nimistä paikalle, jonka suurin osa tuntee nimellä Yhdysvallat. Siksi Klarissa käyttää termiä niin kutsutut Yhdysvallat. ­Klarissa on syntynyt nk. Yhdysvalloissa ja asunut siellä ikävuodet kahdeksan­toista–kaksikymmentäseitsemän. Nyt hän asuu ­Suomessa, mutta ikävöi ystäviään. Hän kyttää halpalentoja ja reikiä työllistymisessä. Nk. Yhdysvalloissa government shutdown on päättynyt. ­Klarissa on syönyt Suomessa yksin puolet THC-nallekarkeista, jotka hän salakuljetti mukanaan lähtiessään takaisin Suomeen. ”No one will know, they look just like sour patch kids!” huma­ lainen Brady nauraa, kun hän pakkaa nallekarkit Klarissan eväspussiin. Lähtöpäivän aamuna he ovat kiertäneet vielä paikal­liset baarit ja skoolanneet usean Bloody Maryn, Klarissa on herännyt Lontoosta laskuhumalassa ja paniikissa. Seminaarissa Klarissa pohtii pääpuhujan kysymystä. Hän tekstaa sen Suomesta Whatsapp-ryhmään, jossa Portia, Beard, Eric ja Brandy jakavat arkeaan Atlantin yli. What white descendants of settler colonialists still walk on Turtle Island with a clean conscience? Brandy vastaa: yeah but, like, where else would we go?

LIBERO 1 / 2022

17


Nostalgian uusi kulta-aika TEKSTI: JUHO NARSAKKA KUVAT: ROOSA HIMMA

Tutkija Antto Vihman mielestä nostalgia on modernia kokemusta määrittävä perustuntemus, joka on luultua monipuolisempi ilmiö eikä yksiselitteisesti hyvä tai paha. Nostalgia lävistää poliittisen ja kulttuurisen kentän, ja sen kautta voidaan tarkastella kaikkea mökkiromantiikasta ja kirjallisuudesta Ukrainan sotaan ja oikeistopopulisteihin.

Kysymys nostalgian luonteesta ja sen poliittisesta käytöstä on vaivannut pitkään Ulkopoliittisen instituutin tutkija­professori Antto Vihmaa, joka julkaisi viime syksynä aiheesta kirjan ­Nostalgia. Teoria ja käytäntö (Teos, 2021). ”Kirjoitin kolumnin aiheesta muistaakseni 2017. Alkusysäys nostalgian politiikan miettimiselle tuli autoritaarisen populismin piiristä ja niin sanotuista totuuden jälkeisistä kampanjoista, kuten Trumpin ensimmäisestä presidentinvaalikampanjasta 2016 ja Brexitistä”, Vihma muistelee kirjansa alkua. NOSTALGIAN KOLME MUOTOA

Vihman teoksessa nostalgiaa lähestytään sekä käsitehistori­ allisesti että taiteen ja poliittisen käytön analyysin kautta. Nostalgian käsite muotoiltiin ensimmäistä kertaa 1600-luvulla, jolloin se määriteltiin nykyiseen masennukseen verrattavissa olevaksi sairaudeksi. Termissä yhdistyy kreikankieliset sanat nostos (kotiin­paluu) ja algos (kipu). Nostalgian käsitteen kohdalla on tapahtunut viime vuosisatoina eräänlainen käänteinen medikali­saatio, eli luonnollistuminen, jossa alunperin parannettavaksi ­sairaudeksi määritellystä ilmiöstä on sittemmin poistettu ­sairauden leima. ”Olen politiikan tutkija, olen kirjoittanut populismista ja ­historiasta aikaisemmin. Nyt halusin tuoda yksien kansien väliin nostalgian eri puolet – sen, miten nostalgia näkyy ja vaikuttaa kulttuurissa ja politiikassa”, Vihma kertoo. Nostalgia ei ole yksiselitteinen ilmiö, ja korostaakseen tätä Vihma erottelee kolme erilaista nostalgiaa: pohdiskelevan, ­entistävän ja banaalin nostalgian. Banaalilla nostalgialla viitataan arkipäiväiseen ja Vihman mukaan vaarattomaan nostalgiaan, josta ei automaattisesti seuraa esimerkiksi taaksepäin katsovan politiikan omaksumista. Sen sijaan entistävä nostalgia on ­poliittisilta pyrkimyksiltään radikaalia ja määrittää autoritaarisia populistipuolueita perussuomalaisista Saksan Alternative für Deutschlandiin sekä autoritaarisia johtajia Donald Trumpista ­Vladimir Putiniin ja Jair Bolsonarosta Jussi Halla-ahoon. Vihman esittelemä kolmas muoto eli pohdiskeleva nostalgia taas

18

LIBERO 1 / 2022

saattaa ilmetä menneisyyden kaihomielisenä muisteluna, mutta ei entistävän nostalgian tavoin pyri politiikan keinoin palauttamaan jo menetettyä aikaa, paikkaa tai tilaa. Pohdiskeleva nostalgia voi ilmestä esimerkiksi siirtolais­ taustaisten kirjailijoiden kokemuksissa, joissa nämä reflektoivat menneisyyttä kriittisessä ja reflektiivisessä hengessä, kuten Vihman arvostama Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin paennut tutkija ja taiteilija Svetlana Boym tekee suhteessa entiseen kotimaahansa. ”Käytän paljon kirjassani Boymia, joka on loistava kirjoittaja ja ajattelija. Hänen mielestään voimakaskaan ­nostalgian tunne ei tarkoita sitä, että aivot menevät pois päältä. Olemalla itsetietoinen ja ymmärtämällä nostalgiaa voi päätyä ­pohdiskelevaan nostalgiaan, jonka kautta voidaan kysyä tärkeitä kysymyksiä maailman ja itsen muuttumisesta”, Vihma pohtii nostalgian myönteisiä puolia. Vaikka Vihman itsensä kehittelemä käsite banaali nostalgia on inspiroitunut politiikan tutkija Michael Billigin banaalin nationa­ lismin käsitteestä, hän ei pidä arkista nostalgiaa nationalismin tavoin samalla tavalla vaarallisena. ”Billigin banaali nationalismi on siitä tutkimusperinteestä tuleva käsite, jossa arkiset käytännöt nähdään aika myrkyllisinä. Kyse on porttiteoriasta, jossa aluksi joku heiluttaa Suomen lippua jääkiekko-ottelussa ja sitten huomaa olevansa synkkien voimien vietävänä. Näkemykseni banaalista nostalgiasta on siinä mielessä positiivisempi, että jos kuuntelee mökillä tiskaamisen jälkeen Järviradiota ja siitä tulee kiva fiilis, en näe sitä taantumuksel­ lisena tai entistävänä projektina. Banaalia nostalgiaa on kaikkialla, ja itsekin kulutan sitä silloin tällöin. Jo tästä syystä en halua esiintyä tuomitsijana.” Arkipäiväisestä nostalgiasta poiketen entistävä nostalgia voi olla politiikassa voimakas ase, joka voi kerätä joukkoja kannatta­ maan autoritaarisia populisteja tai jopa toimia perusteluna sodan aloittamiselle. Vihman haastattelupäivänä eurooppalaisten turvallisuudentunne koki kovan kolauksen, kun Venäjä aloitti maahyökkäyksen Ukrainaan. Tutkija näkee traagisen tapahtuman taustalla entistävää nostalgiaa.


LIBERO 1 / 2022

19


”Putin on käsitellyt tämänpäiväisessä ja aiemmassa puheessaan suoraan entistävän nostalgian teemoja. Hän kokee, että hänellä on todella suuri historiallinen tehtävä. Se tulee sattumaan venäläiseen talouteen, ja venäläinen veri tulee virtaamaan maasodan myötä. Putinilla on hyvin mielikuvituksekas ja myyttinen käsitys historiasta, mikä merkitsee hyvin vaarallista tilannetta. Puheet ovat tuoneet esiin hänen radikalisminsa.” Entistävän nostalgian pyrkimyksenä on Vihman mukaan ­palauttaa poliittisesti tai jopa väkivaltaisella projektilla jotain mennyttä, joka usein kytketään kansakuntaan ja kunniaan. ­Tällainen nostalgia on luonteeltaan radikaalia, ja sitä esiintyy erityisesti autoritaarisen populismin piirissä. SUOMEN NOSTALGISIN PUOLUE

Nostalgisia virtauksia vaikuttaa ja on nähtävissä kaikissa ­poliittisissa liikkeissä, jopa sellaisissa, jotka ovat hengeltään anti­ nostalgisia tai eteenpäin katsovia. Vihman kirjassaan käyttämä esimerkki on Ison-Britannian pahamaineinen pää­ministeri ­Margaret Thatcher, jota voi pitää samaan aikaan anti­nostalgisena ja hyvin nostalgisena. Muun politiikan tavoin myös nostalgia on ristiriitojen sävyttämää: ”Poliitikot ja poliittiset liikkeet viestivät monella tavalla ja ovat osin skitsofreenisiä tässä suhteessa”, Vihma huomauttaa. Vaikka erilaisia nostalgian muotoja löytyy läpi puoluekentän, Suomessa erityisesti perussuomalaisten politiikka hyödyntää

20

LIBERO 1 / 2022

nostalgiaa – ja erityisesti entistävää nostalgiaa. Tältä osin perus­ suomalaiset edustavat Vihman mielestä maailmanlaajuista autoritaarisen populismin virtausta, jossa iskulauseet, otsikot, troopit ja meemit kiertävät kansainvälisesti ja lainaavat suoraan tai muunnellen toisiltaan. Entistävään nostalgiaan liittyvät teemat eivät liity pelkästään nykyperussuomalaisiin, vaan Vihma löytää nostalgian teemoista jatkumoa aina Suomen Maaseudun Puolueesta (SMP) Timo Soinin, Jussi Halla-ahon ja nykyään Riikka Purran johtamiin perussuomalaisiin. ”Moraalinen rappio ja tietyn järjestyksen menettäminen ­liittyvät Mark Lillan kuvaamaan entistävän nostalgian perus­ tarinaan, jonka mukaan eliittivetoinen älyllinen kumous mädättää terveen järjestyksen. Tällainen tarina oli SMP:llä tärkeässä osassa, ja heidän terve järjestyksensä oli meidän näkökulmastamme superkonservatiivista esimerkiksi suku­puoli­ moraaliin, siveellisiin suhteisiin ja naisten asemaan perheessä ­liittyen. Tässä on selvä paralleeli nykyaikaan, jolloin tätä tervettä järjestystä ­uhkaavat homoliitot ja sukukupuolikategorioiden ­moninaistuminen. SMP:n 1960-luvussa ja perussuomalaisten 2020-luvussa on paljon samanlaista.” Kertomukseen niin kutsutun luonnollisen järjestyksen mädät­ tämisestä liittyy usein ajatus jonkinlaisesta eliitin salaliitosta, joten sen yhdistäminen nykyaikana mitä mielikuvituksellisempiin


Voimakaskaan nostalgian tunne ei tarkoita sitä, että aivot menevät pois päältä salaliittoteorioihin on helppoa. Uutena teemana perussuomalaisille on nousemassa ilmastonmuutos, jonka käsittelytavasta Vihma löytää myös nostalgian piirteitä. ”Ilmastonmuutoksen kohdalla nostalgia toimii kaipuuna aikaan, jolloin ei ollut tällaista ‘hömpötystä’ kuin ilmastopolitiikka. Se ei toimi sillä tavalla, että kaivattaisiin aikaan, jolloin oli kunnon talvet eikä ilmastonmuutosta. Kyseessä näyttää olevan nimenomaan kaipaus aikaan, jolloin ei tarvinnut miettiä, saako autoilla ja syödä lihaa ja kuunnella lässytystä ilmastonmuutoksesta. Tämän­ kaltainen ilmastonmuutokseen liittyvä nostalginen ulottuvuus on perussuomalaisten politiikassa nousussa.” Viime vuosina populistinen oikeisto on kokenut takaiskuja esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ja Suomen ­aluevaaleissa. Vihma ei kuitenkaan usko niiden olevan menossa vielä minnekään. Populistiset liikkeet saavat lisää virtaa ­rauhattomasta ajasta, jota kiihdyttää esimerkiksi Ukrainan sodan uudesta vaiheesta seuraava pakolaisuus ja muut seuraukset. Populismin ­kehityskulkua tulee tutkijan mielestä tarkastella pidemmän ­aikavälin perspektiivillä, viiden tai kymmenen vuoden kuluessa. Lähi vuosina on puhuttu myös paljon liberalismin, taikka liberaalin demokratian, kriisistä. Esimerkiksi kirjailija Anne Applebaum on kirjoittanut ”demokratian iltahämärästä”. Vihma haluaa kuitenkin erottautua sellaisista fatalistisista näkemyksistä, joissa liberaalin demokratian nähdään väistämättä ­sukeltavan. On kuitenkin olemassa mahdollisuus ”sellaiseen epookin ­vaihtumiseen, jossa liberaali demokratia joutuu todella paljon aiempaa ahtaammalle”.

”Nostalgia on monimutkainen ja hankala ilmiö, eikä sen politiikkaa voi typistää yhteen asiaan. Nostalgia voi olla myös uutta luova voimavara, ja sitä voidaan käyttää nykyhetken vaihto­ ehdottomuuden kyseenalaistamiseen. Jos menneisyyttä ei oteta annettuna tai sieltä löytyviä järjestelmiä ei pyritä palauttamaan vaan pohditaan suhdetta menneisyyteen, sieltä voi löytyä sellaisia polkuja ja mahdollisuuksia, joita aikoinaan ei käytetty. Luulen tämän voivan olla myös vasemmistolle arvokas ajattelutapa.” Usein taaksepäin katsova nostalgia ja tulevaisuuteen kurkottava utopia nähdään toisilleen vastakkaisina, mutta voidaanko niiden suhdetta ajatella myös toisella tavoin? ”Kyllä, on liian yksioikoista sanoa utopian ja tulevaisuuden olevan tuolla ja nostalgian ja menneisyyden täällä. Tällaisia teemoja liitetään usein Ernst Blochin utopia-ajatteluun, jossa pohditaan arkisia, nostalgisia teemoja ja ‘pieniä päiväunelmia’. Bloch puhuu menneisyyden kultahipuista, jotka voivat olla tosi arvokkaita, kun mietitään utooppisesti.” Vihma ei käsittele kirjassaan juuri lainkaan vasemmiston nostalgiaa ja sitä, millaisena se näyttäytyy Suomessa. Vastaan tulivat rajalliset resurssit ja toisaalta kirjan pitäminen kohtuullisen pituisena. Kysyttäessä hän kuitenkin pohtii millaiset asiat voivat olla vasemmistolle nostalgian kohde. Sosiaalidemokraattien kunnian päiviin kuuluu ajatus hyvinvointivaltion luomisesta, mutta toisaalta ”kaikki isot haluavat siitä krediittiä”. Sosiaalidemokraateista vasemmalle taas voi esiintyä vallankumousnostalgiaa, joka viittaa erityisesti siihen, että 1970-luvun alkuun asti Euroopassa oli vallankumouksen horisontti auki. Lopuksi Vihma heittää ­tutkijan pallon eteenpäin: ”Nostalgiassa toistuu usein kaipaus aikaan ennen kuin oltiin nostalgisia. Sellaiseen autenttisempaan tekemisen aikaan, jolloin tehdään ja uskotaan omaan asiaan ja muutetaan ­maailmaa. Tuntuu, että tällainen voisi olla nostalgian laji, jota löytyy vasem­ mistosta nimenomaan kumouksellisuuteen liittyen. Olisi hauskaa, että joku muu tarttuisi vasemmiston tutkimiseen, siihen miten vasemmiston entistävästä nostalgiasta saataisiin luovaa ja ­pohdiskelevaa. Jos saan esittää tällaisen pyynnön Liberon kautta, miettikääpä asiaa teidän piireissä!”

MENNEISYYDEN KULTAHIPUT

Vaikka Vihman kirjassa keskitytään politiikan osalta autoritaarisen populismin ja nostalgian väliseen suhteeseen, ei nostalgian poliittinen käyttö kuitenkaan hänen mielestään ole minkään poliittisen leirin yksinoikeus taikka yksinomaan negatiivinen ilmiö. Nostalgia on koko modernin ajan lävistävä kokemus, joka saa käyttövoimansa modernisaatiosta. Jos tämä lähtökohta hyväksytään, ei nostalgia ole menossa minnekään, ja tästä syystä sen ”yksiselitteinen dumaaminen ei ole hedelmällistä, vaan sitä pitäisi pikemminkin henkilökohtaisesti ja kulttuurina pyrkiä käsittelemään”. Tutkijan mielestä nostalgiaa vähätellään kulttuurissa ja poli­ tiikassa. Nostalgia ja antinostalgia lomittuvat kuitenkin usein keskenään ja voivat jopa sekoittua uutta luoviin ja jopa utopistisiin poliittisiin visioihin.

LIBERO 1 / 2022

21


Scope

Maailmasuhteemme väliäly KUVAT: SAKU SOUKKA

Hand (2019)

LIBERO 1 / 2022

Street view (2020)

22




Fluid (2022)

Outside (2020)

Self-portrait (2022) Self-portrait II (2022)

LIBERO 1 / 2022

25


Rita (2020)

Nykyajan kokemuksellinen tosiasia on, että viimeistään verkossa ja älykkäissä laitteissa piilevät digitaaliset älyt ovat muodostaneet ihmisen ja maailman väliin teknologisen sedimentin. Asiaa voi pysähtyä pohtimaan, mutta niin verkon näkymättömät algoritmit kuin erilaiset tekoälysovelluksetkin hakukoneista älypuhelinten kameroihin tunnistavat, analy­ soivat ja löytävät selityksiä ja reagoivat reaaliajassa ilman, että me ehdimme tai edes kykenemme havainnoimaan kaiken tämän vaikutusta, sikäli kuin meillä ylipäätään on tai edes voi olla tuon taivaallista tietoa niiden tarkoituksista ja toimintamekanismeista. Kutsuttakoon tätä pirstaleista ja etäännyttävää digitaalista älyä väliälyksi, joka on ihmisen luoma, mutta omatoiminen älyn kerros ihmisen ja maailman välissä. Scope-teokset tarkastelevat tätä väliälyä nostamalla sen pinnalle tai esiintuomalla sen. Valokuvien ottamisen jälkeen ne on altistettu väliälyn katseelle ja prosessoinnille. Valokuvien ottaja sekä älytyökalun käyttäjä Saku Soukka kuvailee itse työskentelyprosessiaan näin: ”Olen valinnut joitakin kohtia valokuvistani, jonka jälkeen käyttämäni työkalu on täyttänyt nuo valitut alueet uusilla pikseli­yhdistelmillä imitoiden tai yrittäen imitoida valokuvien 'todellisuutta' – ikään kuin ehdottaen, että kuva voisi muuntua valitulla alueella t­ ällaiseksi kameran tekemän ehdotuksen sijaan.” Tuloksena on assosiaatioita kutsuva kokonaisuus. Silmiinpistävää on se, millä tavalla Scope-kuvissa digitaalinen äly kompastelee kasvojen jäljentämisen kanssa. Filosofi Emmanuel Levinas kuvaa, miten ihmisellä on egoistisessa olemassa­olossaan kiusaus kuvitella toinen minä samankaltaisena oman minänsä kanssa. Tästä seuraa pyrkimys tehdä toisesta

26

LIBERO 1 / 2022

samaa (samaa minää), totalisoida toinen oman ymmärryksensä piiriin. Arkikokemuksessa tämä tendenssi käy hyvin ilmi, kun huomaamattaan suostuttelee, jopa vaatii toista – usein toki asianmukaisesti ja propositionaaliseen totuuteen pyrkivin ­argumentein – uskomaan voimakkaasti koettuun, minulle valoa tuoneeseen totuuteen. Levinas'lle juuri kasvoissa toisen ääretön toiseus nousee esiin ja haastaa minän egoistisen olemisen tavan. Tätä ääretöntä meidän ei tulisi, ei pidä, pakottaa oman egomme sisäistämiin rajoihin, vaan tälle äärettömyydelle tulee olla avoin, sille on annettava ensisijaisuus. Scope-kuvissa väliäly on yleensä pyyhkinyt kasvot pois. Teknologisena siltana välittömän ja väliälyllisen tekniikan välillä on valokuva Hand (2019), jonka ihmissilmillä näkemisestä poikkeava näkymä on tuotettu kameran pidennetyllä valotusajalla ja kuvassa olevan henkilön käden liikkeellä – siis tekniikalla, jossa ihminen kenties toimii spontaanisti intuitionsa pohjalta, mutta käyttää edelleen yksinkertaista ja hallittavissa olevaa tekniikkaa. Scope-teokset tuntuvat kysyvän postmodernin teknologistuneen individualismin suuntaa, ja ne väläyttävät näkymätöntä, kasvotonta väliälyä. Vieraan älyn esiin tuominen tekee digitaalisen kerroksen ihmisen ja maailman välissä käsin kosketeltavaksi. Saku Soukan Scope-teoksia on tänä vuonna ollut esillä ­Helsingissä Galleria Forum Boxissa (10.2.–6.3.) sekä Galleria A2:ssa (2.–20.3.). Seuraavaksi niitä tulee esille Turun Taidehalliin (10.6.–10.7.)

TEKSTI: OLLI SUOMINEN


Bruno (2020)

LIBERO 1 / 2022

27


TEKSTI: MINNA-KERTTU KEKKI KUVAT: HEINÄ LOUKIMO

28

LIBERO 1 / 2022

Nostalgia,


joka satuttaa

Neuvostonostalgia tekee suomalaisesta vasemmistosta minulle turvattoman yhteisön, vaikka kannatan ja tuen vasemmistolaisia pyrkimyksiä. En halua antaa oikeistolle välineitä vasemmiston kannatuksen vähentämiseksi, joten kerron omista ja muiden kaltaisteni kokemuksista vasemmiston kannattajana muille vasemmistolaisille, niin sanotusti meiltä meille. Neuvostonostalgia on eri muodoissaan ollut osa suomalaista vasemmistoa pitkään. Siinä, missä Venäjällä neuvosto­ nostalgia liittyy haikailuun takaisin suurvallaksi, Suomessa neuvostonostalgia liittyy pikemminkin unelmaan sosialistisesta tai kommunistisesta yhteiskunnasta tai yksinkertaisesti oman vasemmistolaisen identiteetin ilmaisemiseen. Esimerkiksi propagandajuliste seinällä nähdään vasemmistolaisena estetiikkana, Leninin pysti organisaation toimistolla viittaa organisaation aatteisiin ja marxisti-leninistimeemejä levitetään vastauksena kapitalistiselle talousjärjestelmälle. Oli nostalgian syy mikä hyvänsä, se satuttaa ja uudelleen­aktivoi traumoja niissä, jotka ovat joutuneet kärsimään Neuvostoliiton hallinnon toimista. Minun perheeni on yksi uhreista, ja Neuvostoliiton vaikutukset näkyvät arjessamme edelleen. ”Neuvostonostalgiana” puhun toiminnasta, jossa henkilö tai taho aktiivisesti esittelee tai käyttää Neuvostoliiton symbo­leita

ja propagandaa tai ilmaisee niitä puheessa, tekstissä tai muissa medioissa. Neuvostonostalgia ei välttämättä ole Neuvosto­liiton ylistämistä, vaan esimerkiksi Neuvostoliiton symboliikan tai propagandan käyttämistä, koska se koetaan siistiksi. Yhdellä kaverilla oli esimerkiksi punaiset lapaset, joissa komeilivat sirppi ja vasara, vaikka hän ei tietääkseni ole koskaan tosissaan haikaillut Neuvostoliiton perään. Toki ­kyseinen symboli ei ole ollut vain Neuvostoliiton käytössä, mutta tähän vetoaminen tuntuu saivartelulta. Neuvostonostalgia ja Neuvostoliiton symbolien ­käyttäminen on myös vahingollista vasemmistolle, sillä se liittää nykyvasemmistoa potentiaalisten kannattajien silmissä ­totalitaristisen ja autori­ täärisen sortovallan perinteeseen. Myös meidän ­perheemme on kavahtanut suomalaista vasemmistoa, vaikka oikeistoakaan ei ole voinut äänestää. Ideaalimaailmassa ­suomalainen vasemmisto kuitenkin tarjoaa turvallisen poliittisen kodin myös minulle.

LIBERO 1 / 2022

29


MITÄ MEILLE TAPAHTUI

Sukuni koostuu etnisesti inkeriläisistä ja virolaisista. Jokaisella minua vanhemmalla sukulaisellani on Neuvostoliiton hallinnon aiheuttamia traumoja. Heistä ovat tosin nykyään elossa enää äitini, tätini, kaksi isotätiäni, isosiskoni ja serkkuni. Kaikki muut ovat kuolleet. Olen alle 30-vuotias. Inkerinmaa on ollut nykyisen Venäjän alueella 1500-luvulta lähtien. Inkeriläisten sukulaisteni kokema sorto alkoi, kun Neuvostoliitto perustettiin. Leninin hallinnon toimesta inkeriläiset opettajat, papit – luterilaisuus oli tärkeä osa inkeriläisten identiteettiä – ja muu älymystö karkotettiin tai vangittiin. Sorto jatkui isovanhempieni perheiden omaisuuden pakko­ kollektivisoinnilla eli käytännössä takavarikoimisella. Sama tehtiin kaikille maaseudulla asuville inkeriläisille. Isänsä rakentamassa talossa asunut isoisoisäni ei enää omistanut muuta kuin vaatteensa. Lähes kaikki toiseen maailmansotaan asti selvinneet inkeriläiset evakuoitiin Suomeen jatkosodan aikana. Jatkosodan jälkeen Suomeen tuodut inkeriläiset, myös minun kaksi isovanhempaani, lähetettiin takaisin Neuvostoliittoon, suoraan vanki- ja työleireille eri puolille Venäjää. Palautus oli osa Suomen ja Neuvostoliiton välistä rauhansopimusta. Vuoden tai parin sisällä niin äidinäitini kuin isänisäni pääsivät vanhempiensa kanssa karkaamaan työleireiltä. Isoisäni isä tosin oli kadonnut jo jatkosodan aikana. Molemmat isovanhempani pakenivat Viroon, joka oli tuolloin vuonna 1947 jo Neuvostoliiton miehittämä. Äidinäitini perhe karkotettiin uudelleen työleireille, kun puolueen Keski-Viron paikallis­ johtaja antoi heidät ilmi. Työ- tai vankileirirangaistukseen kuului ikuinen kielto palata entiseen kotipaikkaan, vaikka rangaistus olisi suoritettu. Siksi inkeriläiset sukulaiseni eivät pystyneet palaamaan Inkerinmaalle. Samalla tavalla miljoonat leireile tuomitut Neuvostoliiton kansalaiset joutuivat rangais­ tuksen kärsimisen jälkeen muuttamaan vieraalle alueelle. Isoisäni sisko purskahti vielä 70 vuotta myöhemmin itkuun kertoessaan minulle heidän pakomatkastaan. Työleireillä ei juuri ollut ruokaa ja perheet asuivat tiiviisti 20 hengen huoneissa. Vangit joutuivat varastamaan ruokaa lähialueilta. Isoäitini on kertonut, kuinka he kaivoivat paljain käsin raakoja perunoita routaisesta maasta keskellä yötä. Isoäitini sairastui työleirillä reumaan, ja hänen äitinsä lähetti hänet salakuljettajan kyydissä takaisin Viroon erään perhe­ tutun luo. Isoäitini oli tuolloin 8-vuotias. Virossa häntä alkoi uhkailla sama paikallisjohtaja, joka oli ilmiantanut hänen perheensä. Koulussa isoäitini, niin kuin kaikki muutkin lapset ja nuoret, pakotettiin liittymään puolueen nuorisojärjestöön,

30

LIBERO 1 / 2022

Komsomoliin. Mummi on kertonut olleensa niin vihainen, että on repinyt hänen eteensä asetetun liittymisanomuksen(!). Koulun rehtori ei kuitenkaan suostunut erottamaan häntä koulusta. Hän ei enää koskaan päässyt palaamaan perheensä luo, ja hän sairasti reumaa koko loppuelämänsä. Virolaisten sukulaisteni kokema sorto alkoi toisen maailman­ sodan jälkeen Neuvostoliiton valloitettua Viron. Äidinisäni perhe tultiin hakemaan kiväärit kädessä aamuyöllä maaliskuussa 1949. Viikon junassa istumisen jälkeen heidät vietiin Abakaniin, Jenisein varrelle Koillis-Venäjälle, ”orjatorille”, kuten isotätini tilannetta kuvaili. Paikalliset kolhoosinjohtajat valitsivat karkotettujen virolaisten seasta itselleen ilmaista työvoimaa perhe kerrallaan. Virolaiset sukulaiseni elivät karkotus­alueella samanlaisissa oloissa kuin inkeriläiset sukulaiseni. He pääsivät lähtemään vasta vuonna 1954 Stalinin kuoleman jälkeen. Tuolloin Hruštšovin hallinto vapautti pakkosiirrettyjä ja antoi heidän muuttaa pois. Isoisäni isä kuitenkin kuoli ennen vapautumistaan 53-vuotiaana, samoin isoisäni pikkuveli epäselvissä olosuhteissa 18-vuotispäivänään. Isoisäni ja hänen sisarensa saivat käydä alueella koulua vain vaivoin, koska he olivat enimmäkseen päivät töissä. He ovat hankkineet ruokaa piirtämällä parempien perheiden lapsille kuvia leipää vastaan. Toinen isotätini lähetettiin lisäksi yksin 14-vuotiaana Jäämeren rannalle kalastuskolhoosiin rangaistuksena Leninin patsaan räjäyttämisestä. Samaan aikaan ainoa Viroon jäänyt perheenjäsen joutui näyttelemään Neuvostoliittoa ja kolhoosijärjestelmää ylistävässä elokuvassa Valgus koordis (1951). Ainoa isovanhempani, jota ei lapsena lähetetty työ­ leirille, oli isänäitini. Heidänkin perheensä oli määrä lähettää ”­kulakkeina”, eli rikkaina tilallisina (mitä he eivät tosiasiassa olleet), ja heiltä takavarikoitiinkin heidän kotitalonsa. Eräs puna-armeijan kenraali kuitenkin ihastui isoäitini äitiin, raiskasi tämän ja esti heidän lähtönsä. Kenraali käytti myös isoäitiäni seksuaalisesti hyväkseen. Stalinin kuoltua kansalaisten tuli osoittaa surua muun muassa itkemällä rangaistuksen uhalla. Äidinäitini oli tuolloin teini ja oli kertomansa mukaan ihmetellyt, miksi aikuiset itkivät niin iloista asiaa. Myöhemmin virolaiset ja inkeriläiset isovanhempani tapasivat toisensa Tallinnassa. Ongelmana eivät olleet enää vankiloiden ja työleirien kurjat olot vaan näiden jättämät syvät jäljet sekä mahdottomuus käsitellä kokemuksia. Tosin isoäitini ei edelleenkään kuulunut puolueeseen, joten hänet uhattiin sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen lähettää Kazakstaniin töihin. Eräs paikallinen sairaalan johtaja kuitenkin esti tämän


Nostalgia satuttaa ja uudelleen aktivoi traumoja niissä, jotka joutuivat kärsimään Neuvostoliiton hallinnon toimista. vetoamalla sairaalansa työvoimantarpeeseen. Samalla tavalla myös virolainen näyttelijäsukulaiseni on edistänyt seksuaali­ vähemmistöihin kuuluvien ystäviensä vapauttamista vankileireiltä vedoten Estonia-teatterin työvoimantarpeeseen. Minkäänlaisia mielenterveyspalveluita ei ollut, ja omista väkivaltakokemuksista puhuminen olisi voinut johtaa uusiin vankila- tai työleirivuosiin. Isoisäni veli teki itsemurhan heidän paluunsa jälkeen 23-vuotiaana. Äitini vanhemmat purkivat traumojaan huutamalla ja käymällä toisiinsa käsiksi. Äidinisäni sairastui alkoholismiin ja isänäitini syömishäiriöön. Molemmat isoisäni kuolivat sairauksiin ennen eläkeikää. Arki oli stressaavaa ihan Neuvostoliiton hajoamiseen asti, koska kukaan isovanhemmistani ei tuntenut oloaan turvalliseksi oikeastaan koskaan. Isäni ja muu perhe eivät kirjaimellisesti voineet käsitellä ongelmia kotona, koska heitä salakuunneltiin. He joutuivat menemään pihalle, jos halusivat sanoa jotakin potentiaalisesti arkaa toisilleen. Arka aihe saattoi olla kysymys siitä, annetaanko syntyvälle lapselle suomen­ kielinen nimi. Hallinnon työntekijät hakkasivat isänisäni mustassa autossa kotimatkalla vuonna 1980, koska 14-vuotias isäni oli kirjoittanut kirjeen ulkomaiselle virolaisten p ­ akolaisten pitämälle radiotoimitukselle. Pahoinpitely oli varoitus. Stalinin hallinnon väkivallan jäljet ovat näkyneet vanhem­ pieni lapsuudenkodeissa, eikä ole ollut tilaa, jonne paeta. Vanhempani kasvoivat asuen tavallisen tiiviisti puu­lämmitteisissä yhteisasunnoissa, joissa kullekin perheelle oli yksi huone. Äitini perheen huoneen takana oli vielä toinen huone, jonne pääsi vain kulkemalla heidän huoneensa läpi. Samaan aikaan julkisesti mitään väkivaltaa ei ollut koskaan ollutkaan eikä siitä saanut puhua. ”Voitte ajatella, mutta ette saa sanoa noin”, äidilleni sanottiin niin lukiossa kuin yli­ opistossa, kun hän yritti kyseenalaistaa hallinnon toimintaa.

LIBERO 1 / 2022

31


Äitini vanhemmat purkivat traumojaan huutamalla ja käymällä toisiinsa käsiksi. Äitini myös sairastui lapsena aliravitsemukseen, koska kunnollista ravintoa ei ollut välillä pitkiin aikoihin saatavilla. Vielä 1980-luvullakin ruokaa sai usein jonottaa, ja monet ruoka­tarvikkeet olivat kirjaimellisesti kortilla. Virossa on edelleen muutamia neuvostoaikaisia pikkukauppoja, joissa myytävät tuotteet on asetettu kassojen taakse pitkille hyllyille. Neuvosto­liitossa tuotteita piti pyytää, jos halusi ostaa niitä. Molemmat vanhempani pakotettiin liittymään puolueen lastenjärjestöön, Lokakuun lapsiin (Oktoobrilapsed), ja sitten Komsomoliin. Äitini on teininä ollut niin vihainen Neuvosto­ liiton hallinnolle, että olisi omien sanojensa mukaan ollut valmis tappamaan, jos hänelle olisi annettu ase ja osoitettu syyllinen Neuvostoliiton järjestelmään. Äitini kääntyi protes­ tina hallintoa vastaan kristinuskoon 1980-luvulla. Hän piti itse tekemäänsä (muita ei ollut) ristiriipusta paidan alla, koska uskonnollisen symbolin käytöstä saatettiin erottaa yliopistosta. Seurakunta kokoontui salaa öisin ikkunattomassa kellarissa Tallinnan vanhassakaupungissa. Kun isosiskoni ja serkkuni syntyivät 1980-luvun puolivälissä, isäni, tätini, heidän puolisonsa ja vauvat joutuivat asumaan samassa huoneessa, koska kukaan heistä ei saanut muuta asuntoa. Saman asunnon toisessa huoneessa asuivat isäni ja tätini vanhemmat. ­Kylpyhuonetta ei ollut. Vastaavia rikkinäisten ihmisten sukutarinoita on entisen Neuvostoliiton alue täynnä. Pakkosiirroista ja muusta väkivallasta kärsivät kaikkien miehitettyjen alueiden asukkaat Koreasta Liettuaan sekä Venäjän alueen vähemmistöt. Koko sukuni on traumatisoitunutta. Inkeriläisten ystävieni perheistä löytyy vastaavia kohtaloita. Yleisesti inkeriläisten kohtalosta Neuvostoliitossa voi lukea Lea ja Santeri Pakkasen kirjasta Se tapahtui meille (2020). Syrjintää etnisyyden perusteella tapahtui Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Etnisyys merkittiin passiin isän etnisyyden perusteella. Isäni oli passin mukaan ”suomalainen” ja äitini ”virolainen”. Minustakin oli tulossa ”suomalainen”, mutta sitten Neuvostoliitto hajosi ja äiti pääsi ennen syntymääni Helsinkiin. Ei kaikki arki Neuvostoliitossa toki ollut kurjaa ja kamalaa. Minunkin vanhempani ja isovanhempani ovat eläneet ihan normaalia arkea, ja molemmat vanhempani ovat nuorina päässeet käymään ulkomailla: äitini Itä-Saksassa ja isäni Suomessa. Virolainen kääntäjä ja kirjailija Jaan Kaplinski on kirjoittanut, että häntä ärsyttää, kun Neuvostoliitosta puhutaan ikään kuin se olisi ollut läpikotaisin pahaa. Hänelle Neuvostoliitto oli käytännössä enimmäkseen jatkuvaa, väsyttävää ja ikuista byrokratiaa. Tämä tosin johtui kaikesta

32

LIBERO 1 / 2022

­sääntelystä ja rajoituksista. Kaplinski puhuu kuitenkin etu­oikeutetun suulla. Häntä ei koskaan pakkosiirretty tai o ­ rjuutettu lapsena, hänen vanhempiaan ei tapettu tai kidutettu. Hän ei joutunut kasvamaan toisen luokan kansa­ laisena, jonka ajateltiin ansaitsevan väkivaltaisen kohtelun. Kaplinski oli myös mies ja heteroseksuaali, mikä teki hänen elämästään monin paikoin helpompaa kuin ei-miesten ja ei-heteroiden. Homoseksuaalisuus oli laitonta läpi Neuvosto­ liiton, mistä kärsi tiettävästi ainakin yksi sukulaiseni koko elämänsä ajan. Raskauden ehkäisy tai seksuaalikasvatus olivat nekin laittomia monina aikoina, mikä johti siihen, että monet naiset tulivat haluamattaan raskaaksi hyvin nuorina, kuten minun ja sisarusteni äidit. Abortti oli yleisin ja usein ainoa keino ”ehkäistä” raskautta. Muita kuin miehiä ei myöskään näkynyt yhteiskunnan johtoasemissa. Koska Neuvostoliiton hallintoa ei kiinnostanut ihmisten todellinen hyvinvointi, olemme saaneet kirjaimellisesti maksaa traumoistamme. Neuvostoliiton hajottua minä ja lähes kaikki perheenjäsenemme olemme hakeutuneet terapiaan. Ne, jotka eivät saaneet hoitoa, eivät ole enää täällä. Isäni teki itse­ murhan, kun olin 12-vuotias. Setäni kuoli sydänkohtaukseen alle 50-vuotiaana. Perheessämme on edelleen työkyvyttömyyttä ja vakavaa syömishäiriötä.


NEUVOSTONOSTALGIA UUDELLEENAKTIVOI TR AUMAN

Neuvostoliiton ihailu, nostalginen kaipuu tai jännittävä eksoti­ sointi näyttäytyvät hallinnon toimista kärsineiden jälkeläisen silmin niiden tapahtumien ja tilanteiden hyväksyntänä, jotka ovat vieneet perheenjäseniä ja aiheuttaneet koko elämän kestäneitä ongelmia. Minunlaisilleni neuvostonostalgia ei ole jännää tai siistiä eikä ilmaise vasemmistolaisia arvoja. Neuvosto­nostalgia ylenkatsoo kokemaamme väkivaltaa. Vaikka suurin osa pakkosiirroista ja massojen vangitsemisista tapahtui ­Stalinin hallinnon aikana, väkivalta ja syrjintä jatkui eri muodoissa Neuvostoliiton hajoamiseen asti. ­Esimerkiksi pakkosiirretyt ja orjuutetut inkeriläiset vapautettiin maanpetturuus­syytteistä eli rehabilitoitiin Venäjällä vasta vuonna 1993. Siispä myöhem­män Neuvostoliiton nostalgi­ sointi ikään kuin erotettuna ­Stalinin Neuvostoliitosta on ­enimmäkseen näennäistä. Vaikka Neuvostoliiton symboleita ja sen johtohahmojen kuvia käyttäisi ikään kuin esteettisesti tai ilmaistakseen omaa identiteettiä, ne viittaavat aina Neuvostoliiton hallintoon ja siten sen harjoittamaan väkivaltaan. Autoritäärisissä ja varsinkin totalitaristisissa valtioissa järjestelmää ja ideologiaa ei voi erottaa valtion johdosta muuten kuin retorisesti. Esimerkiksi Leninin kuvan tai pystin käyttäminen ikään kuin symboloiden vain Leninin tekstejä eikä niihin sisältyvien väkivaltaisten suunnitelmien toteuttamista on naiivia tai välinpitämätöntä. ”Tuotanto­välineiden kollektivisointi” eli maatilojen, kotien, eläinten, kaalimaiden ja työkalujen takavarikointi sekä sitä varten harjoitettu väkivalta on suoraan Leninin kynästä. Oli nostalgian syy mikä tahansa, se aiheuttaa minussa jopa fyysisesti ikäviä tuntemuksia. Jokainen Leninin muotokuva tutun ­seinällä tuntuu pistona rinta­kehässä.

­ okainen marxisti-leninistimeemi suututtaa ja lamaannuttaa J hetkeksi. Samoin käy, kun kumppanin organi­saatiossa hänelle ollaan antamassa ”palkinnoksi” Leninin pystiä. Voin fyysisesti pahoin kavereiden kuunnellessa vappuna taistolaislauluja. Ne laulut vihjaavat minulle, ettei perheeni tappamisella, orjuuttamisella ja ­traumatisoimisella ole väliä. Neuvostonostalgian lopettamisen perusteluksi pitäisi riittää, että hallinnon väkivallasta kärsineistä ja heidän jälkeläi­ sistään tuntuu pahalta, kun heidän kokemuksiaan ei oteta vakavasti. Tietenkään kaikki Neuvostoliiton kansalaisista ja heidän jälkeläisistään eivät ole kärsineet mittavasti Neuvostoliiton hallinnon toimista, kenties suurin osa. Moni kuitenkin on, ja se on ollut tarkoituskin. Olen muutaman kerran joutunut pettymään, kun olen yrittänyt puhua Neuvostoliiton symboliikkaa tai propagandaa toistaville henkilöille tunteistani. Osa heistä on ohittanut asian ja jatkanut Neuvostoliiton hallinnon symbolien käyttämistä. Osa taas on kieltänyt kokemukseni ja tunteeni. Tämä on tuntunut erityisen pahalta, koska aihe on minulle vaikea enkä mielelläni puhu siitä. Samanlaista kipeiden kokemusten ja tunteiden kieltämistä ja ohittamista ovat kokeneet monet muut Neuvostoliiton uhrit ja heidän jälkeläisensä Suomessa. Joitakin näistä kokemuksista voi lukea Lea ja Santeri Pakkasen Kansallis­museon inkeriläisnäyttelystä. ONGELMAT VASEMMISTOLLE

Neuvostonostalgia ei ole ongelma ainoastaan niille, joita nostalgia loukkaa. Neuvostoliiton nostalgisointi karkottaa potentiaalisia vasemmiston kannattajia edelleen 2020-luvulla. Politiikka-Suomi-ohjelman haastatteluissa Li Andersson valittaa sitä, että vasemmistoon liitetään poliittisessa ­keskustelussa usein Neuvostoliitto, minkä hän näkee poliittisen vastustajan retorisena keinona. Samassa sarjassa nähdään, kuinka Ben Zyskowicz on kokenut ajavansa totuuden asiaa vastustaessaan niitä, jotka väittävät Neuvostoliiton olevan jotakin haluttavaa. Vaikka Zyskowicz puhuu poliitikon elkein ja hänen poliittiseen nuoruuteensa on kuulunut ensi­sijaisesti taisto­laisten ja suomettumisen vastustaminen, hänen sanoihinsa kannattaa suhtautua vakavasti. Neuvostoliiton liittäminen vasemmistoon on joskus selkeästi retorinen keino, mutta ei välttämättä aina. Vaikka neuvostosymboleita tai propagandaa käytettäisiin vain esteettisesti tai itse käyttäjän mielestä erotettuna Neuvostoliiton ihailusta, ulospäin käyttäjän omilla erotteluilla ei ole väliä. Neuvostomielisen materiaalin käyttö näyttää ulkopuolisen silmiin neuvostomieliseltä.

LIBERO 1 / 2022

33


Neuvostoliiton nostalgisointi karkottaa potentiaalisia vasemmiston kannattajia edelleen 2020-luvulla. Varsinaisia Neuvostoliiton ihailijoitahan on nykyään vähän, eikä heidän äänensä erityisemmin kuulu vasemmistoliiton ulostuloissa julkisuuteen. Neuvostonostalgian harjoittajia on sen sijaan monia niin vasemmistoliiton piirissä kuin sen aktiivisten kannattajien parissa. Osa vasemmiston neuvostonostalgiasta on jopa organisaatiotason toimintaa, kuten järjestölehden nimeäminen venäjänkielisen Neuvostoliiton hallinnon termin mukaisesti. Varsinkin organisaatiotason neuvostonostalgia viestii minulle, että kyseinen taho on etnistä taustaani kohtaan vihamielinen. Olen myös joutunut lopettamaan monien muuten kiinnostavilta vaikuttaneiden nuorempien vasemmistoaktiivien seuraamisen sosiaalisessa mediassa, koska sisältö on ollut osin neuvostonostalgista tai suorastaan ylistänyt teoriaa tai järjestelmää, jonka takia meidän perheemme edelleen maksaa terapialaskuja. Neuvostonostalgiaan tukeutuminen toki kertoo myös ­kipeästä muutoksen tarpeesta kapitalistiseen ja uus­liberalis­ tiseen järjestelmään. Neuvostoliitto tarjoaa konkreet­tisen vaihto­ehdon menneenä suurvaltana, joka aidosti koettiin uhkana myös kapitalismin suurmaassa Yhdysvalloissa. ­Neuvosto­liiton hallinnon systemaattisen ja suunnitelmallisen väkivallan uhria tämä ei kuitenkaan paljon lohduta. Erityisen räikeältä neuvostonostalgia tuntuu niiden ihmisten puolelta, jotka aktiivisesti ajavat tasa-arvoa ja yleistä hyvin­ vointia. Tunteen tasolla herää epäilys, että meissä on jotakin niin huonoa, että meidän hyvinvointimme on uhrattavissa ­totalitaristiselle ja autoritääriselle järjestelmälle. Meitä – inkeriläisiä paluumuuttajia ja virolaisia maahanmuuttajia – on Suomessa inhottu syntymästäni asti. Inho on näkynyt esimerkiksi julkisen keskustelun ­kommenteissa, ­kavereiden, kollegojen ja kumppaneiden vanhempien ­möläytyksissä – joiden mukaan olemme huoria, varkaita tai muuten vain alempiarvoisia – ja vanhempien mahdottomuu­ dessa saada töitä. Äidilleni on jopa sanottu suoraan, ettei häntä valita hakemaansa työpaikkaan, koska halutaan mieluum­ min joku suomalainen. Samoin on käynyt muillekin tuntemilleni entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneille. En ole koskaan kokenut kenenkään (muun) suomalaisen olevan meidän puolel­ lamme, päinvastoin. Olen kasvanut häpeään omista ­juuristani ja äidinkielestäni, samoin kuin monet muut entisen Neuvosto­ liiton alueilta Suomeen muuttaneet. ­Inkeriläisten ­kokemuksia ei ole kuunneltu ennen 2020-lukua, vaikka me olemme yrit­tä­neet puhua. Tahot, jotka puhuvat antirasismista ja ­dekolonialismista ja käyttävät samaan aikaan Neuvostoliiton symboleita, ­näyttävät tätä vasten kaksinaismoralistisilta.

34

LIBERO 1 / 2022

Neuvostonostalgia on siis haitallista, jos se estää muuten samanmielisiä äänestämästä tai tulemasta mukaan toimintaan. Tila, jossa edes ironisesti tai esteettisesti nostalgisoidaan järjestelmää, joka on tuhonnut perheeltäni niin paljon, ei ole minulle turvallinen. Samoin kuin rasismin tai seksismin uhrit joutuvat tekemään jatkuvaa tunnetyötä kohdatessaan syrjin­ tää, joudun joka kerta uudestaan käsittelemään kivuliaita tunteita, kun kohtaan neuvostosymboleita Neuvostoliiton kontekstin ulkopuolella. Samaa olen kuullut muilta tuntemiltani Neuvostoliiton alueelta muuttaneilta tai heidän jälkeläisiltään. VAIHTOEHTOJA

Jos on valittava kapitalismin ja Neuvostoliiton välillä, vastaan vain: ei kiitos. On oltava parempia unelmia, ­visioita ja ­vaihto­ehtoja kuin mennyt autoritäärinen järjestelmä. Moderni yhteiskuntafilosofia tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja yhtäältä kapitalistiselle ja uusliberalistiselle järjestelmälle ja ­toisaal­ta kommu­nismin taakse kätkeytyneelle totalitarismille. 1900-luvun keskeisiä esimerkkejä ovat John Deweyn, Jane ­Addamsin ja Hannah Arendtin teokset, ja 2000-luvulla feminis­tinen yhteiskuntafilosofia argumentoi tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta, joka ei rakennu väkivallalle ja sorrolle. Neuvostomielisyyden hylkääminen ei tarkoita sosialistisista tai kommunistisista visioista luopumista. Esimerkiksi äidin­äitini on toistuvasti kertonut tavanneensa elämänsä aikana vain kaksi oikeaa kommunistia. Ensimmäinen näistä oli hänet Viroon salakuljettanut rekkakuski ja toinen hänen ­koulunsa ­heikompia puolustanut ja hallintoa vastustanut rehtori Juuli Loit Amblassa, Virossa. On huomattavaa, että isoäitini syntyi 1930-luvulla Neuvostoliitossa, Pietarin lähellä, ja kuoli vuonna 2020 Virossa. Ehkä kommunistinen yhteiskunta on mahdollista toteuttaa, mutta Suomen lähellä sellaista ei tiettäväs­ti vielä ole ollut. Tätä vasten vasemmiston neuvostonostalgia näyttää entistä tarpeettomammalta. On eri asia olla nostalginen Neuvostoliiton esteettisistä puolista erotettuna järjestelmän symboliikasta tai propagandasta. Entisaikojen estetiikasta pitämisessä ei sinänsä ole mitään pahaa. Neuvostoliitossa arki näytti jossain määrin erilaiselta kuin Suomessa tai muissa länsimaissa samaan aikaan. Aavekaupunkien, itäisen Berliinin tai Kiovan harmaan eri sävyjen tunnelmointi tai neuvostoliittolaisen designin ihailu on kaiketi analogista ranskalaisen rokokoon tai länsimaisten 90-luvun vaatetyylien soveltamiseen omaan elämään. Samoin kuin 90-luvun vaatteista tykkääminen ei tarkoita lama-aikaan kaipaamista, Neuvostoliiton arjen esteettinen ihailukaan


ei välttämättä tarkoita Neuvostoliiton autori­ täärisen tai totalitaris­tisen järjestelmän ihailua. Pelkästään esteettiseen nostalgiaan eivät ­kuitenkaan kuulu hallinnon symbolien käyttö. Sirppi ja vasara, punainen viisisakara, Leninin muotokuva tai propagandajulisteet edustavat aina Neuvostoliittoa autoritäärisenä ja totalitaristisena järjestelmänä, vaikka käyttäjä ei tarkoittaisikaan ilmaista neuvosto­mielisyyttä. Varsinkin silloin, kun jostakin aika­kaudesta, symboliikasta tai estetiikasta tehdään osa poliittista identiteettiä, se saa poliit­ tisen kontekstin ja ilmaisee aina myös poliittisia päämääriä pelkän estetiikan lisäksi. Neuvostonostalgia voi kapitalistisessa yhteiskunnassa näyttää altavastaajien retoriikalta ja tasa-arvon tavoittelijoiden provokatiivisilta puheenvuoroilta, mutta se on todellisuu­ des­sa suurvaltapuheen väline. Neuvostonostalgia toistaa voittajien ja sortajien kirjoittamaa historiaa, jota hyödynnetään ­ahkerasti Putinin Venäjällä juuri tälläkin hetkellä. Samaan aikaan ­Venäjällä vähemmistöjen asema on edelleen vaikea, ja poliitti­nen oppositio pyritään tukahduttamaan. Esimerkiksi ­inkeriläisten kokemasta väkivallasta – käytännössä kansanmurhasta – ei edelleenkään saa puhua. Kaikista edellä mainituista syistä ehdotan suomalaisen poliittisen vasemmiston täydellistä irtautumista kaikista Neuvosto­liiton symboleista: venäjänkielisistä termeistä, ­sirpistä ja vasarasta, propagandajulisteista, viisisakarasta jne. Nykyinen vasemmisto ei tarvitse menneen sortovallan ­symboliikkaa, eikä nykyisen vasemmiston tarvitse kokea ­kuuluvansa Neuvostoliiton kanssa samaan jatkumoon. Neuvosto­liiton ja sen symboliikan voi jättää historiaan, jonne ne kuuluvat.

LIBERO 1 / 2022

35


Kritiikki

AIKAKAPSELEITA KULTTILUKIOSTA Anni Ihlberg: Ilonpilaaja. Tammi, 2021. Karla Malm: Lux. Like, 2022. KRITIIKKI

LAURA KÄRKÄS, ROOSA POHJALAINEN

Suomessa on 379 tavallista lukiota, jossa peruslukiolaiset elävät keskivertonuoruuttaan. Ja sitten on Kallion lukio. Sekä Anni Ihlberg että Karla Malm kertovat esikoisromaaneissaan ilmaisutaidon lukion vimmaisista poikkeusyksilöistä ja heidän välilleen muodostuvista pakahduttavista suhteista. Ihlbergin Ilonpilaajassa ja Malmin Luxissa nuoruus Kallion lukiossa on hullaannuttavaa ystävyyttä, sosiaalista kilvoittelua ja ­halpoja ­tuoppeja rähjäisissä kuppiloissa. Ilonpilaajan päähenkilö Lotta ei mahdu hienossa peruskoulussa kiltin tytön ­muottiin ja odottaa taidelukiolta uutta alkua. Ensin hän tempautuu valovoimaisten uusien­ ­ystävien taikapiiriin, mutta käy ilmi, että Lotta on Kalliossakin vääränlainen. Aiempaa, vuonna 2006 lukion aloittavaa ikäpolvea kuvaavan Luxin päähenkilöt, Iiris ja Ässä, ­löytävät ­Kalliosta huumaavan vapauden ja ensirakkauden, kunnes hilpeä sekoilu suistuu ­ahdistavaksi painajaiseksi. R O O S A : Kumpikin romaaneista pyrkii luomaan maineikkaaseen kalliolaiseen opinahjoon kriittisen katseen. Ne irvailevat taidelukion omanarvontunnolle ja ravistelevat sen myrkyllisiä rakenteita. Luxissa rehtorin puhe kouluun valikoituneesta valiojoukosta asettuu huvittavaan valoon, kun opiskelijat marssivat jo ennen puoltapäivää kaljalle viereiseen räkälään. Ilonpilaaja kuvaa asemaansa väärin­ käyttävää, myöhemmin julkisuudessa ryvettyvää teatteriopettajaa, mutta myös opiskelijoiden välille muodostuvia hieno­ varaisia hierarkioita.

36

LIBERO 1 / 2022

L A U R A : Puhe valiojoukosta muistuttaa, että nimenomaan taidelukion ulko­puolisuus on tavoittava kokemus. Aura Nurmen kokoelmassa Leijonapatsailla (2020) puhuja tuskailee: ”Minulle soittaa automaattivastaajan kuuloinen nainen, joka kertoo, että minulta jäi Kallion lukion sisäänpääsystä yksi desimaali vajaaksi.” Ilonpilaaja kuvaa eliittikoulutuspolkua, jonka huipulla Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa Lotta summaa raadille syynsä hakeutua maamme halutuimpaan opiskelupaikkaan: ”No siis... Kun mä oon ymmärtänyt, että tää on aika hieno koulu.” Huolimatta siitä

kuka pääsi sisään ja kuka ei, Ihlberg ja Malm kuvaavat ulkopuolisuudenkokemuksia kulttikoulujen sisällä – aihepiiri, jonka ympärillä Saara Turunenkin on viime vuosina hiippaillut. R O O S A : Teokset päätyvät myös ruokkimaan taidekoulumyyttiä. Kallion lukio avaa mitäänsanomattomassa lähiössä varttuneille päähenkilöille ihmeellisen maailman, jossa erityislahjakkaat nuoret uhkuvat kilpaa elinvoimaa ja karismaa. Kummassakin kertomuksessa vuosikurssilta löytyy yksilö, jota kuvataan liki samoin sanoin


auringoksi, jota muut taivaankappaleet kiertävät. Kosmisen keskuksen johdolla lukiolaiset makoilevat kasoissa, sanailevat nokkelasti, käyttävät moninaisia päihteitä ja reputtavat kurssinsa. Ja toki myyttiin kuuluu, että lamaannuttavasta epä­varmuudestaan ja kohtaamistaan kriiseistä huolimatta – tai peräti niiden ansiosta – päähenkilöt osoittautuvat poikkeuksellisen lahjakkaiksi valitsemillaan taiteen aloilla. : Terävää selontekoa myytin purkamisesta ja pönkittämisestä! Vaikka teoksissa osittain vahvistetaan vaikeuksien kautta voittoon kulkevaa tietä, onnistuu Lux kuvauksessa luokkaisuuden asetelmista nuorten artsuyhteisössä, jossa tulonjaon epätasa-arvoisuus kätkeytyy elämäntavan taakse. Taidepiirit toisaalta häivyttävät luokka­ eroja, mutta samalla helposti unohtuu, että lähtökohdilla on väliä. Luxissa toisen kertojaäänistä ottaa Ässä, joka on elänyt lukiota edeltäneen elämänsä mielen­ terveysongelmista kärsien jossakin pellon laidalla kunnassa, jota Iiris ei nimen perusteella tunnista. Ässän työ Mäkkärissä saa ystäviltä osakseen avointa paheksuntaa siinä, missä tämän hampurilaisrahoilla maksettuun vuokrayksiöön Vaasankadulle hiisaamaan ja dyykattua pullaa syömään vetäytyminen on vapauden symboli, alue vanhempien keskiluokkaisen maailman saavuttamattomissa. Kaksoisstandardin rasittavuuden tavoittaa parhaiten Ässä L AUR A

itse. Hän ei ”jaksa ajatusta, että heille se on huvittava jännittävä leikki, he kiipeävät verkkoaitaan leikatusta aukosta sisään ja kauhovat kassin täyteen leipää ja lähtevät sitten kotiin päivälliselle”. Oletan, että sulla on Hienon Koulun kasvattina sananen sanottavana Ilon­ pilaajan suhteesta etuoikeuksiin. R O O S A : Voi kyllä! Ilonpilaajassa Lotta pääsee vantaalaiselta ala-asteelta parempiin piireihin Hienoon Kouluun (ja paljastettakoon tässä, ettei Ihlberg liioittele kuvatessaan SYKiksi tunnistettavan koulun tärkeilevää ilmapiiriä ja käsittämättömiä urheilullisten poikien ihannointiin liittyviä perinteitä). Yksinhuoltajaäiti kuskaa ­tyttärensä eliittikoulun pääsy­kokeisiin,

kuoreensa väärässä paikassa. Ässäkin kokee olevansa aina ”liian paljon huulipunaa, liian paljon kaljaa, liian paljon tai vähän aina jotakin, liian tuppisuinen ja kuitenkin liian äänekäs...” Ylenpalttisuutta käsitellään Ilonpilaajassa myös kerronnan keinoin, kun kertoja jankuttaa valtavaa tekstimassaa junnaten selostajamaiseen sävyyn. Mutta nyt vuodan sun sukupuoliroolijutun päälle! R O O S A : Ihlberg tavoittaa kylmäävästi mekanismit, joilla yhteisö rankaisee oikeanlaiseen sukupuoliperformanssiin kykenemätöntä: Lotta jää kaikilla kouluasteilla yksin. Lapsena hän pukee suojak­ seen rempseän poikatyttöidentiteetin, lukiossa hän asettuu poikajoukon jatkoksi

Ihlbergin Ilonpilaajassa ja Malmin Luxissa nuoruus Kallion lukiossa on halpoja tuoppeja rähjäisissä kuppiloissa. mutta lupaava luokkanousu tyssää Lotan kännisekoiluskandaaliin ja hienosto­ perheiden halveksuntaan. Kun Lotta toimii lukion jälkeen koulunkäynti­avustajana lähiö­koulussa ja havahtuu peilaamaan siellä kohtaamaansa huono-osaisuutta Hienon Koulun ääri­porvarillisuuteen, ­pohdinnat jäävät ohuiksi. Ilonpilaajan maailma on merenrantamökkeineen ja Berliinissä vietettyine kesineen ­pohjimmiltaan ­huoleton. Syyt siihen, miksi Lotta ei kelpaa luokkakavereilleen, kytkeytyvät pikemmin sukupuoleen kuin yhteiskuntaluokkaan. Ilonpilaaja on kiinnostavimmillaan kuvatessaan hienovaraisia tapoja, joilla Lotta epäonnistuu täyttämään tytöille osoitetun roolin. Hän ei opi pienentämään liikettään ja ääntään, pelaamaan tyttöporukan säännöillä, sietämään torjumista tai ­hillitsemään raivokohtauksiaan. L A U R A : Kukaan keskushenkilöistä tosiaan ei hallitse keskiluokkaisen tytön hillittyä charmia vaan vuotaa yli tai vetäytyy

arvioimaan tyttöjen takamuksia, mutta ei silti pääse osalliseksi ystävyydestä. Ilonpilaaja käsittelee sukupuolittu­ nutta valtaa, mutta seksuaalinen kaltoin­ kohtelu on teoksessa Luxin järkyttävää hyväksikäyttöasetelmaa epämääräisempää ja siksi arkisempaa. Hyvät jäbät eivät ole järin kiinnostuneita naishahmojen rajoista ja jättävät tytöt ratkomaan keskenään satuttavia tilanteita. Ihlberg tekee muutenkin tarkkoja havaintoja poikien avarammasta liikkumatilasta ja ­maskuliinisiksi miellettyjen piirteiden tiedostamattomasta suosimisesta. Lotta kadehtii freestyle-rinkejä ja vaarallista lavaenergiaa, rehvakasta askelta ja ­leikkisää uhoa, joista poikia kiitetään ja joihin hänellä ei ole lupa ottaa osaa. L A U R A : Joo, teoksessa on kammottava kohtaus, jossa ”pojat huulisynkkaavat tuttuja suomirap-klassikoita ja tytöt esittävät taustatanssijoita”, kun hetkeä aiemmin kurssin professori ihmettelee, miksi pojat käsittelevät yleismaailmallisia

LIBERO 1 / 2022

37


aiheita ja tytöt ovat jumissa naisasiassa. Ilonpilaaja tavoittaa onnistuneesti hämmentävän tilanteen, jossa teoriassa pyritään monimuotoisuuteen ja kategorioiden särkemiseen, mutta käytännössä ylläpidetään valta-asetelmia ja binääristä sukupuolikäsitystä. : Tuo pätee esimerkiksi pikku­joulu­ bailaajiin, jotka jauhavat femi­nisti­sistä teoista ja patriarkaalisen yhteiskunnan suitsimista naisista painostaessaan Lottaa vetämään absinttia nenään. Ilonpilaaja jäljittelee osuvasti tietynlaista tiedostavaa diskurssia, jolla pyritään useammin pätemään ja peittelemään epävarmuutta kuin oikeasti sanoittamaan jotain merkityksellistä. Feminismi latistuu Instagram-kuvaksi ihanista voimanaisista Flow-festareilla. ROOSA

L A U R A : Luxissa puolestaan vallan väärinkäytön tilanteet sisältävät myös suoraa väkivaltaa. ”Vedetääks subutexia ja suudellaan?” kysyy aikuinen alaikäiseltä ­Ässältä ja poistaa myöhemmin seksin ­aikana kortsun ilman lupaa. Ässän ­ahdinko on yksi kytköksistä, jotka yhdistävät teoksen Anja Kaurasen Sonja O:n kanssa. Lotan, Ässän, Iiriksen ja Sonja O:n hahmot näyttävät, kuinka naisten keho kuuluu kaikille muille paitsi naisille itselleen, ja toisaalta kuvaavat tapoja, joilla hahmot omivat ruumiinsa takaisin. Tarinasta toiseen nuorten ihmisten ­kokema väkivalta on samantyyppistä, mutta moni asia on myös muuttunut teokset erottavien vuosikymmenten aikana.

hapan­juuri­leipomot ovat itäisessä kantakaupungissa tuore ilmiö. L A U R A : Siis niinpä, kirskun nostalgiahöyryissäni kilpaa sporakiskojen kanssa. Luxin mukana pääsee lähihistorialliselle matkalle nuoruuteemme muistelemaan Stop töhryille -kampanjan kurjistamaa ja sosiaalikeskusten rikastuttamaa kaupunkia, joka maistui keskiviikkoisin Pacificon Kivalta keväiseltä. Pohdittiin tässä vastikään, miten sniiduilun saneleman varhaisaikuisuutemme puitteissa oli mahdollista istua niin paljon baarissa, ja tajuttiin, että kaljaa sai tosiaan silloin vain parilla eurolla. Ja vaikka Lux tai lukijapositioni romantisoi mennyttä, on lumous kaukana päihde­ ongelmista, joita molemmat teokset kuvaavat hyytävällä tarkkuudella.

Teokset päätyvät ruokkimaan taidekoulumyyttiä Rinnakkain asetettuna teokset osoittavat viiteryhmien muutoksen vuosi­ kymmenen taitteessa. Luxin maailmassa hipit, anarkistit, nistit, taiteilijat, punkkarit ja sekamuodot jakoivat suvereenisti samoja tiloja ja kaveriporukoita, Ilonpilaajan piireissä somen verkot ovat jo ­sulkeneet kuplat. : Totta, sosiaalisen median poissa­olo nousee keskeiseksi nostalgian lähteeksi, kun Luxia tarkastelee Ilonpilaajaa vasten. On armollista, että Iiris ja Ässä saavat elää riemukkaimmat iltansa ja synkimmät kriisinsä ilman follaajia. Ilon­pilaajassa some on erottamaton osa ryhmän ja identiteetin muodostusta, joukkoon kuulumista ja nähdyksi tulemista. Lotan nuoruuden avainkokemuksia on fomo: ”Lotta katselee kuvia lukiokavereistaan, jotka ovat elokuvafestivaaleilla ja saaristossa ja ironisesti maakuntabaareissa laulamassa suomi-iskelmiä ja ironisesti ruotsinlaivoilla, he elävät elämänsä kesää”. Luxilla ja Ilonpilaajalla on kertomuksina hämmästyttävän paljon yhteistä. Lotta ja Iiris pelkäävät coolien lukio­tovereidensa keskellä paljastumista, ottavat yhteen ROOSA

R O O S A : Joo, erityisen selväksi teoksia vertailtaessa käy kotikaupunkimme muutos. Tuntuu arvokkaalta, että Lux taltioi palan nuoruutta ja risteäviä ala­ kulttuureita 2000-luvun alun Helsingissä. Se eksyy ajoittain toistelemaan elähtäneitä Kallio-kliseitä – Piritorin mekastusta, striptease-mainoksia, sporakiskojen kirskuntaa – mutta tavoittaa myös olennaisia sukupolvikokemuksia. Tytöt, jotka ”istuvat Kiasman nurtsin suihkulähteen reunalla valkoisissa tyllihameissaan ja raita­sukissaan ja nahkatakeissaan”. Parin euron tuopit Mambossa ja Bar21:ssä, palestiinalaishuivit graffitimielenosoituksessa, bileet metsässä, vallatuissa ­taloissa ja Alpparissa. Romaani muistuttaa, että joogakahvilat ja

38

LIBERO 1 / 2022

yksinhuoltajaäitinsä kanssa ja ihastuvat pakkomielteisesti saavuttamattomaan tyttöön. Kummankin pahoinvointi oireilee laihtuvana kehona, päihdeylilyönteinä ja inhottavana känniseksinä. Teokset noudattavat kehityskertomuksen kaavaa: päähenkilöt kokevat ratkaisevan oivalluksen, henkisen käännekohdan, jonka jälkeen pääsevät elämässä eteenpäin. L A U R A : Lux kommentoi kehityskertomuksen kaavaa, kun Ässä ja Iiris kohtaavat vuosien tauon jälkeen. Kummankin valinnat täyttävät toisesta antikehityskertomuksen kriteerit. Ässä näkee Iiriksessä nuoruuteensa juuttuneen haihattelijan ja Iiris puolestaan katsoo vinoon Ässän muutosta punkkarista kontrollifriikiksi juristiksi. Vaikka molemmissa teoksissa hahmot selviytyvät ja asettuvat, on lohdullista, että ratkaisuna ei tarjota heterosuhdetta tai suoraan sitä imitoivaa rakennetta, olkoonkin, että sekä Ässä ja Iiris omistavat kämpät ja menestyvät kivoissa ­duuneissaan.

R O O S A : On ilahduttavaa, että kummassakin kertomuksessa perustavimpana lähisuhteena korostuu ystävyys. Ilonpilaaja kuvaa ystävyyttä pelinä, jonka sääntöjä ei paljasteta kaikille, Luxissa puolestaan luotettava lapsuudenystävä nousee ­lopulta keskeiseen rooliin. Tämä tematiikka yhdistää teokset Jenni Toivo­ niemen helmikuussa ilmestyneeseen esikoisromaaniin Valtakauteen.

L A U R A : Joka sekin kertoo mistäpä muusta kuin kalliolaisesta taidelukiosta.


VALLANKUMOUS PARRASVALOISSA Eetu Viren: Vallankumouksen asennot. Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta. Tutkijaliitto, 2021.

Esseessään ”Taideteos teknisen uusinnettavuuden aikakaudella” Walter Benjamin toteaa “politiikan estetisoimisen” olevan fasismille keskeistä. Estetisoidussa politiikassa omasta tuhosta tehdään korkeimman luokan esteettistä ­nautintoa: sota on urhoollista ja univormut tyylik­ käitä. Sosialismin vastaus politiikan esteti­soimiseen on luonnollisesti estetiikan politisoiminen. Kyse ei kuitenkaan ole taiteen alentamisesta propagandaksi tai käyttörunouden ylistämisestä. Se, mihin Benjamin viittasi teoriassa ja mitä hänen toverinsa, dramaturgikirjailija Bertolt Brecht toteutti käytännössä, oli pyrkimystä muuttaa ”jokapäiväisen ­elämän käytäntöjä sekä havaitsemisen ja aistimisen tapoja”. Uudessa kirjassaan Vallankumouksen asennot: Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta Eetu Viren ­paneutuu Brechtin ja Benjaminin pyrkimykseen muuttaa taiteen yhteis­kunnallista funktiota porvariston viihteestä ja itsensä kehittämisen välineestä vallan­ kumouksellisten subjektiivisuuksien kehittämisen tilaksi. Esitellessään brechtiläistä teatteria ja sen yhtymäkohtia Benjaminin ajatteluun Viren tutustuttaa uuden, niitä kenties enemmän kuin koskaan tarvitsevan yleisön taiteellisiin työkaluihin, joiden avulla niin taiteilijat kuin taiteen kokijat voivat alkaa murtautua ”porvarillisesta kokemusmuodosta, jossa kaikki palautuu yksilöön.” Tällaisia työkaluja ovat muun muassa Brechtin kuuluisat ”gestus” ja ”vieraannuttamisefekti”, joiden avulla poikkeuksellinen saadaan näyttäytymään arkipäiväisenä arkisen esiintyessä hämmentävänä ja siten muutosta kaipaavana. Brechtin kanssa ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä oppiakseen häneltä kullanarvoisia (huomaa porvarillinen mikroaggressio) vihjeitä vallankumouksellisen taiteen tekemiseen. Tärkeintä ei ole mainita Marxia tai edes pääoman käsitettä teoksessaan (kuten nykyään

usein tehdään, jotta asia voitaisiin mainita sitten CV:ssä), vaan punoa luokka­ tietoisuutta kasvattavat metodit suoraan taiteen porvarillisiksi mädäntyneisiin rakenteisiin. Tärkeintä on saada yleisö kyseenalaistamaan porvarillinen minäkuvansa ja ”koettaa muuttaa ruumiiden aisti­käytäntöjä siten, että kapitalistinen yhteiskunta voi alkaa näyttäytyä kokonai­ suudessaan alistavana mutta samalla muutettavissa olevana.” Brechtin kokeileva teatteri rikkoo täten porvarillisen edustuksellisen politiikan kaavan, jota porvarillinen teatteri representa­tiivisuudessaan heijastaa. Brecht saa yleisön ajattelemaan itse sekä arvioimaan uudelleen usein toisilta omaksumansa ennakko-oletukset sen sijaan, että vahvistaisi niitä samaistumisen koke­ muksen kautta. Brechtiläisen teatterin pyrkimys on saada katsoja saavuttamaan autonominen asema ja lisäämään luokkatietoisuuttaan, joka on pohjimmiltaan kykyjen lisääntymistä. Näin mieli ja ruumis voidaan vapauttaa niiltä urilta, joille pääoma pyrkii ne vangitsemaan. Marxilaisina (vaikkakin epäortodoksi­ sina) Benjamin ja Brecht pyrkivät tietenkin teoreettisella ja taiteellisella työllään pohjimmiltaan maailman muuttamiseen. He pyrkivät vallankumoukseen, vaikka kaihtavat utopioita. Heidän antipatiansa utopioita kohtaan johtuu siitä, että utopistille vallankumous esittäytyy suuren muutoksen alati etääntyvänä horisonttina, jonka nyt-hetki ei koita koskaan. Brechtin ja Benjaminin mukaan taas vallan­kumouk­ seen on ryhdyttävä tässä ja nyt. Taide on tämän keskustelun keskiössä, koska sen avulla voidaan suorittaa jatkuvia pieniä vallankumouksia. Pienten vallan­ kumousten tehtävä ei kuitenkaan ole täydellistää porvarillista yhteis­kuntaa, kuten asteittaisilla muutoksilla (ja monilla vallankumouksen utopistisilla haaveil­ lakin) yleensä, vaan ”hävittää se pohji­ aan myöten” etsimällä ja kokeilemalla

toisenlaisia subjektiivisuuksien raken­ tumisen ja olemisen tapoja. Brechtin sosialismista ei hevin pääse eroon, mutta hänen metodiensa varsinaisten pyrkimysten ymmärtäminen vaatii perehtymistä, joka ohitetaan helposti esimerkiksi kutsumalla hänen teatteriaan yksinkertaisesti poliittiseksi tai kokeelliseksi vain kokeellisuuden itsensä vuoksi. Tästäkin syystä on merkittävää, että Viren on päättänyt tuoda kokeellisuuden poliittisen potentiaalin jälleen parrasvaloihin. KRITIIKKI

CARLOS LIEVONEN

LIBERO 1 / 2022

39


MATKALLA IHMISKOHTALOON Bruno Latour: Matkalla maahan. Politiikka ja uusi ilmastojärjestys. Suom. Päivi Malinen. Johdanto Turo-Kimmo Lehtinen. Vastapaino, 2022. (Ranskankielinen alkuteos Où atterrir? Comment s’orienter en politique? ilmestyi vuonna 2017)

BRUNO LATOUR (s. 1947) lukeutuu 1970-luvulla syntyneisiin, eri tieteenaloista ponnistaviin tieteentekijöihin, joihin liitetään määreet tiede ja tekno­ logia. Angloamerikkalaisessa kontekstissa kyse on tieteentutkimuksesta (science and technology studies). Latour on tunnettu tutkimuksistaan tieteen tekemisen sosiologisista käytännöistä sekä etenkin käsityksistään siitä, miten luonnontieteen erilaiset havainnot mahdollistavat instrumentit vaikuttavat tapaamme tarkastella ympäröivää maailmaa. Keskeinen lähtökohta Matkalla maahan -esseelle on Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi sekä Yhdysvaltojen irtautuminen vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksesta. Latour pyrkii jäsentämään poliittisia liikuttajia. Miten ylipäätänsä on mahdollista, että Trumpin kaltainen Kuningas Ubu nousee valtaan? Miksi on poliittista liikehdintää, joka haluaa kieltää ilmastonmuutoksen olemassaolon? Minkä takia perinteiset poliittiset liikkeet epäonnistuvat olemassa­ olon kannalta keskeisen kysymyksen ratkaisemisessa?

Miten selittää ilmastonmuutoksen kieltävä politiikka? Esseetä on mahdollista tarkastella geopolitiikassa tapahtuneen muutoksen kautta ja sen, miten tiettyjen valtioiden suurvaltapyrkimykset hankaavat kansainvälistä yhteistoimintaa. Toisaalta Latourin analyysissä on myös kyse syistä globaalin eriarvoisuuden kasvuun. Latour tulkitsee, että eliitin tapa toimia ilmastonmuutoksen suhteen 1980- ja 1990-­luvuilla on myös mahdollistanut kaikista rikkaimman etujoukon eristäytymisen omaan

40

LIBERO 1 / 2022

kuplaansa – ihan kirjaimellisestikin. Trumpin valtaannousu on vain yksi oire tästä. On aidosti olemassa eturyhmiä ja taloudellista eliittiä, joille ”totuuden” kyseenalaistaminen on kannattavaa myös ilmastodenialismin muodossa. Latour ajatteleekin, että totuuden jälkeinen aika on liian yksinkertaistava tapa käsittää politiikka nykyisyydessä. GLOBALISAATION MIINUS- JA PLUSMERKIT

Globalisaatiota on yleensä jäsennelty erottelulla paikallinen–globaali. Latour pyrkii tästä jaottelusta eroon tai pohti­ maan paikallista ja globaalia uudella tavalla. Latourin mukaan sillä ei ole merkitystä, kannattaako kukin paikallisuutta vai globaaliutta, vaan sillä, miten voimme säilyttää avoimena mahdollisimman monta tapaa kiinnittyä maailmaan ja sen kuvittelemiseen. Latour jäsentää tätä kysymystä miinus-/pluspaikallisuus & miinus-/ plus­­globalisaatio -jaottelulla. Yksin­ kertaistaen: kuvittelimme paikallisuutta tai globalisaatiota miten tahansa, edessä on joka tapauksessa mittakaavaongelma, joka koskee elinolojamme ja luontoa. Maapallo on liian pieni globaaliksi, toisaalta liian suuri minkäänlaiseen paikalliseen kiinnittymiseen. Globalisaation ongelmana ovat olleet yksilinjaiset edistystä ja taloutta koskevat odotukset. Paikallisuus taas kiinnittyy nostalgian ja oletetun ”aitouden” kaltaisiin haavekuviin, jotka muovautuvat poliittisesti protektionistisiksi tai nationalistisiksi ohjelmiksi. OLETETUT MODERNIT

Latourin kenties kuuluisin kirja on Emme ole koskaan olleet moderneja (Nous n’avons jamais été modernes, 1991), jonka Risto Suikkanen on vuonna 2006


Vaikka vihreä liike on saavuttanut ekologisia ansioita, se ei ole vasemmisto– oikeisto-jaottelusta vapaa toimija. Lisäksi ongelmana näyttää Latourilla olevan, että vihreän liikkeen objektivoidessa luontoa koskevat poliittiset kysymykset ­törmäämme jälleen ongelmaan ”luonnon” ja ”­inhimillisen” välillä. MIHIN MAA MATKAA?

kääntänyt (Vastapaino). Sen lukeminen auttaa hahmottamaan Latourin analyysiä koskien nykyisyyttä. Matkalla maahan sopii kuitenkin luettavaksi hyvin, vaikka ei olisi Latourista koskaan kuullutkaan. Moderni – tai pikemminkin modernit – on Latourille konstruktio, joka koskee vanhaa oletusta ihmisen oletetusta edistyksestä, jonka pohjalta olemme kuitenkin toimineet. Kyse on siis sekä ontologisesta että normatiivisesta harhasta. Kuten Turo-Kimmo Lehtonen kirjan johdannossa huomauttaa, kysymys aikalaisuudesta on Latourille kuitenkin tärkeä. Vaikka Latour ei sinänsä osallistu ”moderniteettia” koskevaan keskusteluun tuotannossaan, oletettu modernisaatio johti syvempään jakoon luonnon ja kulttuurin välillä. Tätä Latour on tuotannossaan pyrkinyt purkamaan osallistumalla toimija­ verkkoteorian (actor–network theory) kehittämiseen tahollaan ja tarkastelemalla, miten ihminen on kiinnittynyt luontoon ja teknisiin systeemeihin sekä miten eri oliot ­vaikuttavat keskinäisissä riippuvuus­ suhteissa toisiinsa. Matkalla maahan problematisoi modernia esimerkiksi vasemmisto–­ oikeisto-­jaottelun käyttökelpoisuudella. Globalisaation kannalta jaottelu oli Latourin mukaan pitkään lähinnä liikettä maailmanlaajuisuutta kohti, jota toinen puoli halusi rajoittaa. Niin vasemmiston kuin oikeiston piirissä tämä liike suhteessa globalisaatioon voidaan nähdä sekä ”edistyksellisyytenä” että ”taantumuksellisuutena”.

Eroa luonnon ja kulttuurin/ihmisen välillä Latour pyrkii Matkalla maahan -teoksessa kuromaan Maasyntyisyyden käsitteellä, isoin alkukirjaimin. Maasyntyisyys ei ole Latourille sama asia kuin Maailmanlaajuisuus (myös isolla). Maasyntyisyyden mahdollisuutta Latour jäsentää erilaisten geopoliittisten vaikuttimien, kuten paikallisuus, globalisaatio, populismi ja poliittinen keskusta, kautta. Yksinkertaistettuna geopoliittinen tilanne edellyttäisi neuvottelua ja yhteis­ toimintaa, joka kiinnittyisi elämän kannalta välttämättömät tekijät sisältävään kriittiseen vyöhykkeeseen maan alimmista kerroksista ilmakehään asti. Kyse ei ole Maailmanlaajuisuudesta vaan jonkin­ laisesta hybridistä, jossa näemme elinolosuhteemme poliksen kautta. Samalla meidän tulisi huomioida, että näkö­ kulmamme Maasyntyisyyteen on hetero­ geeninen ja riippuvainen näkökulman paikasta. Kirjan päättävä pitkä itsenäinen puheenvuoro EU:sta antaa osviittaa neuvottelevan politiikan mahdollisuuksista. Essee haastaa pohtimaan myös mate­ ria­­listista perintöä ja luokka­kysymyksen mielekkyyttä. Ilmastokysymyksen ratkaiseminen edellyttää uutta geopolitiikan hahmottamisen tapaa, luokkataistelun on oltava luonteeltaan geososiaalista ja geologiikka. Myös perinteisestä tuotantojärjestelmien analysoinnista olisi tehtävä siirtymä kohti elonjatkojärjestelmiä, miten varmistaa elon jatko kaikille.

Yrjö Haila & Ville Lähde, Vastapaino 2003). Olli Pyyhtinen on tehnyt Latourkatsauksen Miikka Pyykkösen ja Ilkka Kauppisen toimittamassa teoksessa

1900-luvun ranskalainen yhteiskuntateoria (Gaudeamus 2015). Lehtonen on soveltanut Latouria omiin tutkimuksiinsa, kuten elämän aineellisuutta pohtivaan kirjaan Aineellinen yhteisö (Tutkijaliiton Episteme-sarja, 2008). Latourista on yleistajuisesti julkaissut myös esimerkiksi Petri Ylikoski. Vaikka Latourin keskeinen tuotanto onkin julkais­ tu englanniksi ja vaikka hän osallistuu ­aktiivisesti käännöstensä toimittamiseen, olisi suomenkieliselle Latour-antologialle oma paikkansa. Latourin tieteellistä positiota on ollut tapana pitää konstruktionistisena, mutta johtuen Latourin ontologisista tavoitteista tämänkaltainen positio on mielestäni liian yksinkertaistava. Latourin ymmärtämisen haasteita ovat, miten käsittää tieteen ja tiedon kohteena olevat objektit sekä mitä ylipäätänsä voimme tieteeltä odottaa saati siitä soveltaa osana poliittista päätöksentekoa. Kysymyksiin vastaaminen edellyttää perinteisen tietoteorian ja käsityskyvyn eri mahdollisuuksien välistä hankaamista. Suomennosvalinta on onnistunut, koska se auttaa hahmottamaan Latourin ajattelun poliittista puolta. Latourin osallisuudessa antroposeenia koskevaan keskusteluun tämä on jäänyt pitkään avoimeksi kysymykseksi. KRITIIKKI

JOONAS PULKKINEN

LATOUR SUOMEKSI

Turo-Kimmo Lehtonen paikkaa Päivi Malisen suomennoksen ansiokkaalla johdannolla valtavaa suomenkielistä puutetta koskien Latouria. Latour-­ suomennokset ovat toistaiseksi rajoittuneet Emme ole koskaan olleet moderneja -­suomennokseen ja Ismo Koskisen suomentamaan artikkeliin ”Moderni vai ekologinen? Uutta oikeutusta ­etsimässä” (teoksessa Luonnon politiikka, toim.

LIBERO 1 / 2022

41


42

KOHTI POLIIT

Järjestösuunnittelija Arla Kaukua ja tapahtumasuunnittelija Mika Ketu


43

UUTTA TISTA KULTTUURIA  JA TOIMINTAA TEKSTI & KUVAT: JOONAS PULKKINEN

Vasemmistonuorten puheenjohtajana aloitti vuodenvaihteessa Pinja Vuorinen. Järjestön keskustoimistossa on kuluneen vuoden aikana tapahtunut vaihtuvuutta muutenkin, ja keskustoimiston henkilöstö on uudistunut kokonaisuu­ dessaan. Minkälaisia tyyppejä nuorisojärjestössä nykyään työskentelee, ja mitä työntekijät tekevät?

JÄRJESTÖ ON PAIKKA TULEVAISUUDEN POLIITTISILLE SUPERSTAROILLE

Pisimpään tällä hetkellä keskus­toimiston työntekijöistä on työskennellyt ­toimintaja toimistosihteerinä siviili­palvelusta suorit­tava Joonatan Lackström. Lackström kuvaa olevansa ”hitaasti ja ­kivuliaasti helsinkiläistyvä ex-korpi­ kommunisti”. Lackström on alun perin kotoisin Raahesta. ”Politisoiduin kunnolla ehkä viime eduskuntavaalien aikana, ja ottaen ­huomioon, missä olen nyt töissä, niin ei varmaan ­tarvitse arvuutella mihin suuntaan. Vasem­mistonuoriin liityin tosin itse asiassa vasta viime kunta­ vaalien yhtey­dessä hävyttömän oppor­tunistisesti saadakseni naamani Instagramiin ja ­päästäkseni Lappiin ­erittäin ­miellyttävälle kesäleirille”, erittelee Lackström. Lackströmin keskeisiin työtehtäviin kuuluu jäsenrekisterin päivittely, toimiston ylläpitäminen, yhteydenottojen välittäminen ja niihin vastailu. Hän kokee Vasemmisto­nuoret järjestönä, joka mahdollistaa ensikosketuksen vasemmistolaiseen politiikkaan myös tulevaisuuden poliittisille ”superstaroille”. ”Nautimmehan me ainakin suuremmasta näkyvyydestä kuin suurin osa muista nuorisojärjestöistä, joko kohuja aiheuttaen tai aiheuttamatta. Pistävälle

ja rohkealle analyysille on tilausta”, tuumaa Lackström. Lackströmillä ei ole itse tähtäimessä hakea sivarin jälkeen ykkös­agitaattoriksi, vaan hän uskoo ruohon­juuritason auttamiseen ja kulis­ seissa vaikuttamiseen. ”Liikkeen pienenäkin osasena on joskus ihan kiva olla, paineet ovat vähäi­siä ja vaikutus kuitenkin tärkeä. Tai ehkä sittenkin pyrin vielä joskus johonkin teatraalisen tärkeään positioon, mene ja tiedä”, toteaa Lackström kryptisesti. LISÄÄ RESURSSEJA SUUNNITTELEVAAN JA KEHITTÄVÄÄN TOIMINTAAN

Syksyllä Lackströmin tavoin aloitti myös Mika Ketu, joka tuli alun perin keskus­ toimistolle auttamaan liittokokouksen järjes­telyissä. ”Tämän jälkeen on huo­ mattu, että kyllä täällä töitä riittää. Tulin alun perin kuntoutuksen kautta töihin tänne ja olen ollut tosi iloinen, että olen saanut mahdollisuuden työskennellä Vasemmistonuorissa yksityisen työn­ antaja­sektorin sijaan ja ylipäätänsä mahdollisuuden kuntoutua”, kiittelee Ketu. Tällä hetkellä Ketu toimii tapahtumasuunnittelijana. ”Vastaan tapahtumien käytännön järjestelystä ja suunnittelusta. Etsin esimerkiksi tiloja, joissa järjestää Vanun tapahtumia ja leiritoimintaa. Koordinoin ja etsin myös vapaaehtoisia ­tapahtumien toteuttamiseen.”

Ketun kanssa osittain päällekkäisistä toimiston vastuualueista vastaa joulukuun alussa aloittanut järjestösuunnittelija Arla Kaukua. ”Vastaan järjestön koulutus­ toiminnasta ja Mikan kanssa tapahtumista, koulutuksen suunnittelusta ja kehittämisestä, jäsenistön ­tukemisista, jaostojen ja työryhmien toiminnan tukemisesta. Olen myös ­järjestön häirintäyhdyshenkilö.” Aikaisempi Arto Leinosen työtehtävä on pyritty jakamaan Kaukuan ja Ketun kesken, jotta keskustoimistolla on mahdollisuus laittaa paukkuja vielä enemmän suunnittelevaan ja kehittävään toimintaan sekä jaostojen ja työryhmien toiminnan tukemiseen.”Totta kai Arto teki näitäkin, ja hän on tehnyt muun muassa ison työn järjestön koulutusrakenteiden kehittämisen ja yhtenäistämisen eteen. Jatkan tätä suunnittelu- ja kehittämistyötä ja panen toimeen koulutustoiminnan suhteen tehtyjä uudistuksia. Toivon myös, että voin suunnata aikaisempaa enemmän resursseja jaostojen ja työryhmien tukemiseen. Tavoitteena on esimerkiksi koulutus­ ohjelman rakenteen yhtenäistäminen. Erona työtehtävien kuvaan kuuluu myös, että en myös vastaa niinkään teknisten järjestelmien kehittämisestä, kuten Arto teki,” kertoo Kaukua. Niin Kaukua kuin Ketu jakavat ajatuksen, että Vasemmistonuoret mahdollistaa oman erityisosaamisen kehittämisen sekä yhdistämisen työtehtäviin. ”Olen esimerkiksi miettinyt koulutusmateriaalien taltioinnin uudistamista: miten materiaalia voisi laittaa verkkoon esimerkiksi luentojen muodossa Taltiointi- ja esitystapojen tulisi joka tapauksessa olla koronan etäyhteilyn jälkeen innostavia,” kertoo Ketu. Kaukualla on omaa taustaa aktivistina siirtolaisten oikeuksia ja liikkuvuutta


44

edistävässä liikehdinnässä. Hän on suorittanut siirtolaistutki­musta ­koskevan Advanced ­Migration Studies -maisteritutkinnon ­Kööpen­haminan yliopistossa: ”En ole aiemmin ollut aktiivisesti mukana Vasemmistonuorten toiminnassa, oma ­toimintani on tapahtunut muissa verkostoissa. Vasemmistolaisuus on ohjannut omaa toimintaa sekä arvoja muuten kylläkin.” Ketu taas on itse ajautunut poliittiseen vaikuttamiseen Vasem­ mistonuorten aktiivien kautta. Hänen taustansa on jo ennen nuoriso­ järjestöä tapahtuma­tuotannossa: ”Vaikka omat arvot ovat pitkään olleet vasemmisto­laisia, niin en kenties ole löytänyt toiminnan äärelle, jossa voisin itse antaa liikkeelle jotain. Tapahtumien järjestäminen tuli hyvään saumaan, kun erityiseksi tarpeeksi nousi apu näiden järjestämisen suhteen. Olen itseoppinut tapahtuma­tuottaja ja ollut ensimmäisen kerran tähän liittyvissä vastuu­ tehtävissä teini-ikäisenä. Kaiken näköistä ja kokoista tapahtumaa on tullut sen jälkeen tehtyä.” Ketu haluaa luoda alustaa jäsenistön mahdollisuuksille kasvaa poliittisesti aktiivisiksi vaikuttajiksi ja toimijoiksi. Hän näkee, että nuorisojärjestö mahdollistaa aktiiveille reaalipolitiikkaa radikaalimmat vaatimukset. ”Kaikessa poliittisessa nuoriso­järjestötoiminnassa

että järjestön vaikuttavuus perustuu paljolti aktiiviseen jäsenistöön. ”Työntekijänä tehtävänäni on mahdollistaa puitteet ja mahdollisuudet aktiiviseen toimintaan. Vasemmistonuoret on järjestönä vaikuttava, koska toimintaan lähtevät ovat niin sitoutuneita. Jäsenistöksi hakeutuu nuoria, joilla on poliittisia tavoitteita ja jotka haluavat muutosta yhteiskunnassa. Koen, että vaikuttavuus perustuu myös järjestön tilaan antaa toimia eri tavoin suhteessa omiin mielenkiinnon kohteisiin. Toiminnan lähtemiseen on erilaisia tapoja, mikä lisää järjestön yhteiskunnallista vaikuttavuutta”, summaa Kaukua. Pääoman ja työn ristiriidan vähentäminen sekä työntekijän mahdollisuudet omistaa tuotantovälineet puhuttelevat Ketun omia poliittisia unelmia. ”Haluaisin Viestinnän suunnittelija Minerva Skyttä painottaa, että nykyään tuotantovälineet ovat enemmän ihmisten edullista on se, että voi esittää näkemykkorvien välissä, kyse on asiantuntijuudessiä niin sanotun Overtonin ikkunan ulkota ja osaamisesta. Tuotantovälineitä pitäis puolelta. Varallisuuskatto miljonääreille digiajassa osata tarkastella uudelleen. voisi olla tämän kaltainen esimerkki. Kun Teollisuusaikaan firmat myivät tehtaiden vanu ehdottaa näin, se voi johtaa siihen, tuotteita, nykyään myydään ihmisten että Vasemmisto­liitto ehdottaisi jotain osaamista hinnalla josta työntekijä saa ­vähemmän kevyempää, mutta samanitselleen vain murto-osan.” suuntaista”, summaa Ketu. Kaukuan lähitulevaisuuden poliittiset Kaukua on ollut todella vaikuttunut unelmat ­koskevat poliittisen kulttuurin Vasemmistonuorten jäsenten aktiivisuu­kehittämistä osana Vasemmistonuorten desta ja sitoutuneisuudesta. Hän kokee, toimintaa. ”Koen onnistuneeni, jos työurani

Eeva-Maria Grekula

KÖYHYYSLOKEROSSA -OSALLISUUTTA MUIDEN EHDOILLA Se johtaa tämmöiseen kummalliseen, kai sitä voi sanoa masennukseksi, tai semmoiseksi unenomaiseksi tilaksi. Niinku sipsuttelee tohveleissa ikkunasta siihen toiseen ikkunaan ja sitten takaisin siihen ensimmäiseen.

Lue maksutta: vasemmistofoorumi.fi vasemmistofoorumi

vasemmistoforum


45

aikana pystyn mahdollistamaan erilaisten ihmisten osallistumisen toimintaan erilaisissa elämäntilanteissa ja eri resurssein. Poliittinen kulttuuri ja aktiivisuus, jossa ihmisen ja yhteisön hyvinvointi kävelevät käsi kädessä, olisi jotain, mikä lämmittäisi omaa sydäntä”, unelmoi Kaukua. VAIHTUVUUS MAHDOLLISUUTENA

Tammikuun alussa uuden puheenjohtajan ja päättävien poliittisten elimien lisäksi keskustoimistolla aloitti uutena viestinnän suunnittelijana Minerva Skyttä. Skyttä on opiskellut muotisuunnittelua Aaltoyliopistossa. ”Kiinnostuin sitä kautta sekä visuaalisesta suunnittelusta että yhdenvertaisuustyöstä. Vasemmisto­nuoret tarjoaa poliittisen sisällön ja siihen vaadittavan visuaalisen ilmeen kautta molempia.” Viestinnän suunnittelijana Skytän tehtäviin kuuluu luonnollisesti nopea reagointi muuttuviin poliittisiin tilanteisiin.

”Vasemmistonuoret reagoi nopeasti ja kantaaottavasti poliittisiin tilanteisiin. Vasemmisto­nuorissa pyritään saamaan nuorten ääni kuuluviin ja vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon eri kanavien kautta.” Skyttä kokee, että viestin välittämisellä ja viestinnän selkeydellä on merkityksensä myös osana poliittista muutosta. ”Vasemmistonuorten viestinnän suunnittelijana pääsen osalliseksi inhimillisemmän ja tasa-arvoisemman maailman tavoitteluun. Pyrin tekemään Vasemmistonuorten viestinnästä mahdollisimman yhtenäistä ja selkeää, jotta viesti tavoittaisi mahdollisimman monet”, summaa Skyttä. Puheenjohtaja Pinja Vuorinen näkee keskustoimiston vaihtuvuuden luontevana osana poliittisen nuorisojärjestön perustoimintaa: ”Vaihtuvuus toimistolla ei ole uutta, sillä nuorisojärjestön ei ole tarkoituskaan olla eläkevirka. On hieno asia,

että meiltä siirrytään eteenpäin työurilla.” Vuorinen ei usko, että lähiaikojen nopea vaihtuvuus vaikuttaa erityisesti kuluvan liittokokouskauden toimintaan, vaan hänen tuntemuksensa ovat pikemminkin odottavat: ”Se, että valtaosa vastuuhenkilöistä ja työntekijöistä on vaihtunut näin tiiviiseen tahtiin, luo omat haasteensa, mutta etenkin mahdollisuutensa. Järjestö pääsee uudistumaan niin toimintatavoiltaan, viestinnältään kuin politiikaltaan. Odotan siis innolla, miltä seuraava kausi tulee näyttämään!”

Vasemmistonuorten uusi pääsihteeri tullaan esittelemään Liberossa 2/2022. Uusi pääsihteeri aloittaa työtehtävissään huhtikuussa 2022.


46

JAOSTOT JA TYÖRYHMÄT STARTTASIVAT Liittokokouskauden jaostot ja työryhmät starttasivat 19.–20.3. Helsingissä. Viime liittokokouksessa Vasemmistonuoret päätti esimerkiksi uuden ­AgitPropjaoston sekä lähisuhdeväkivaltaan pureutuvan Toisiksi vaarallisin -kampanjan ja siten myös sitä suunnittelevan työryhmän perustamisesta. Mihin ja miten jaostoissa ja työryhmissä voi vaikuttaa?

UUSI LIEKKI ROIHAHTAA

Jaostojen ja työryhmien päättäessä tapaa­misiaan lauantai-iltana 19.3. Vasemmisto­nuorten 1. varapuheenjohtaja Jenni Suutari painotti jaosto- ja työryhmä­ startin merkitystä. ”Näen tämän valtavan tärkeänä tilaisuutena koko järjestölle. Ylipäänsä tämän kaltaiset valtakunnalliset tilaisuudet, joissa ihmiset tapaavat eri piireistä, ovat tärkeitä pitkän pandemian jälkeen. Siinä syntyy uusi liekki koko toiminnalle.” Suutari kokee, että tapahtuma poiki myös valtavasti uusia toimintaideoita. ”Näkee, että ihmiset ovat kiinnostuneita toiminnan tekemisestä. Me liittohalli­ tuk­sena ja puheenjohtajistona yritetään tarjota työkaluja liekin roihahtamiselle”, nauraa Suutari. Suutari on ollut positiivisesti yllättynyt myös kokonaan uusien aktiivien näkemi­ sestä. ”Olen ollut itse tosi aktiivisesti mukana usean vuoden ja nähnyt täällä kokonaan uusia ihmisiä, ehkä jopa puolet ovat ennalta tuntemattomia.” TOIMINTAA LUONNON JA KULTTUURIN SARALLA

Erään työryhmän kokoushuoneen muisti­ taululta bongaan sanan partisaani. Pyydän työryhmän aktiivia Tyrni Rankkaa selittämään, mistä on kyse –­suunnitte­ levatko vasemmistonuoret aseellista

Viljo Ylirautalahti kuuntelee talouden tunnuslukuja

vastarintaa? ”Ei suinkaan. Me ajateltiin, että se kuvastaisi hyvin meidän ryhmää. Kyseessähän on siis luonto- ja retkeily­ aiheinen Partisaanityöryhmä. Me tehdään metsään retkiä ja leirejä sekä järjestetään mahdollisesti koulutuksia koskien Suomen luonnon moninaisuutta.” Kokonaan uusi työryhmä pantiin alulle Vasemmistonuorten kesäleirillä. ”Ajateltiin, että on tarvetta toveriseurassa tapahtuvalle yhdessä luonnossa olemiselle”, kertoo Rankka. Työryhmä ei tule ole luonteeltaan varsinaisesti poliittinen työryhmä. ”Me saatetaan tehdä luonnon moninaisuutta koskien kannanottoja, jos meillä on resursseja siihen. Lähtö­ kohtaisesti se on jäsenten toverihengessä

yhdessäoloon keskittyvä ryhmä, jolle on ollut tarvetta. Se voisi kenties tuoda myös mukaan ihmisiä, joita ei kiinnosta niinkään ­politiikan teko, mutta jotka haluavat hengata luonnossa samoja arvoja jakavien ihmisten kanssa.” Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja Ava Dahlvik oli käynnistämässä niin ikään liittokokouksessa perustettua agitaatio- ja propaganda-, eli AgitPropjaostoa. ”Se mukailee 1960- ja 1970 -­luvuilla aktiivisena toiminutta Uudenmaan sosialistisen nuorisoliiton (USNL) Agit Prop -osastoa, josta ­tunnettu laulu­ kvartetti Agit Prop sai alkunsa. Jaoston tarkoituksena on tuottaa järjestön sisäistä ja ulkoista kulttuuri- ja taide­materiaalia”, selventää Dahlvik. Tarkoituksena on myös popularisoida vasemmistolaista politiikkaa kulttuurin ja taiteen keinoin. ”Se on luonteva tapa monille tutustua uutteen aatteeseen.” AgitProp-jaostoon on mahdollisuus liittyä esimerkiksi Vanukeskustelun kautta netissä. ”Voi laittaa myös viestiä jollekin keskushallituksen jäsenelle. Itse olen jaoston vastaava hallituksessa, ja mulle voi laittaa viestiä hyvin matalalla kynnyksellä.” Jaostoon osallistuminen edellyttää Dahlvikin mukaan lähinnä omaa motivoituneisuutta kiinnostuksensa kohteisiin eikä niinkään mitään taiteellisia taitoja. ”Unelmoin, että vasemmistonuoret alkavat tekemään uutta työväenmusiikkia ja megatyylikkäitä julisteita ja tuottamaan moninaisia kulttuuritapahtumia, jotka sisältävät musiikkia, runonlausuntaa, kuvataidetta – ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Perinteisiä iltamia, joissa on joku agitaattori puhumassa ja saamassa ihmisiä innostumaan ja sitten liuta esiintyjiä eri taiteen ja kulttuurin aloilta.”


47

Jenni Suutari alustaa, Maiju Salminen kuuntelee

TIETOA OIKEUKSISTA JA TALOUDESTA

Maiju Salminen oli viikonloppuna suun-

nittelemassa työmarkkinapoliittisen jaoston toimintaa. Salminen on toiminut AY-aktiivina vuodesta 2017 ja toimii tällä hetkellä myös ammattiyhdistyliikettä ­koskevissa työtehtävissä Teollisuuden palkansaajilla. ”En siis Teollisuus­liitossa, johon se usein sekoitetaan. Me ollaan tutkimusjärjestö, jonka jäsenenä on 14 liittoa kaikista keskusjärjestöistä, SAK:sta,Akavasta ja STTK:sta. Me teemme tutkimus- ja vaikuttamistyötä.” Vasemmistonuorten jäsenenä vuodesta 2019 ollut Salminen näkee jaoston toiminnan mahdollisuutena levittää AY-liikettä koskevaa tietoisuutta. ”Sen tulisi ylipäänsä kasvaa koko vasemmisto­ laisessa kentässä. Työväen taistelu ja lakot kiinnostavat varmasti, mutta tosiasiassa Suomessa varsinainen toiminta on työ­ehto­sopimusneuvotteluineen ja byrokratioineen monille varmasti myös varsin tylsää. Tietämyksen tulisi ensin kasvaa, ymmärryksen, miksi nämä asiat ovat tärkeitä ja minkä takia neuvotellaan. Ja minkä takia jotkut tahot ovat myös sitä murtamassa kuten UPM:n ja Paperiliiton välisessä tapauksessa”, summaa Salminen. Salminen uskoo, että osaksi jaostoa saadaan jäsenistöä myös kaikista keskusjärjestöjen liitoista. ”Akava on tunnetusti

hyvin kokoomuslainen keskusjärjestö, mutta kyllä uskon. On sielläkin paljon vasem­ mistolaisia, koska se on profiloitunut korkeakoulutettujen keskusjärjestöksi.” Salminen kokee ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuuden kannalta nuorten AY-­liikettä koskevan tietoisuuden kasvattamisen tärkeäksi. ”Pitäisi mennä ihan back to basics. Mikä on ammatti­ liitto, miksi niitä on ja ­millainen maailma on niissä maissa, joissa liike ja liitot on murrettu.” Keskustoimiston entinen toimisto­ sihteeri Viljo Ylirautalahti tuli Helsin­kiin tutustumaan uusiin ihmisiin ja luomaan uusia yhteyksiä. Hän osallistui Inter­­ national committeen eli kansain­välisen jaoston sekä talouspoliittista kampanjaa valmistelevan työryhmän tapaamisiin. ”Huomenna sunnuntaina on poliittisen

ohjelman uudis­tamisen työ­ryhmän tapaaminen.” Ylirautalahti ajattelee, että Venäjää koskevat talouspakotteet ovat todistaneet kansainvälisen politiikan ja talouspolitiikan ”käsikynkkää käyvän” yhteyden. Talouspoliittisen kampanjan tulee liittokokousaloitteen hengessä olla opetta­ vainen ja tuoda eväitä ­jäsenistölle toimia talouspoliittisessa kentässä. ­Talouden tunnuslukujen edistyneet alkeet tunteva Ylirautalahti ajattelee, että saavutet­ta­­­vuus on tärkeää tämän suhteen. ”Lähdemme siitä, että tämän tulee olla mahdollisimman saavutettavaa, ja panos­tamme kansankieliseen ilmaisuun. Se hahmottuu myöhemmin, millaisin välinein ­lähestymme tätä kysymystä.” Ekososialistista kampanjaa viime liittokokouskaudella suunnitellut Suutari osaakin antaa yleiset eväät hyvän kampanjan suunnitteluun. ”Voisin puhua tästä tunnin. Pitää olla selkeä viesti. Jos on monia erilaisia tavoitteita ja kärkiä, niin kampanjan tekeminen on vaikeampaa. Yksi selkeä kärki ja sen toisto. Toistaminen on politiikan teon avain. Järjestöllisesti näkökulmasta tulee olla myös selkeät työryhmän toiminnan raamit, jaetut vastuut ja mahdollisuus työskennellä omien kiinnostusten kohteiden mukaan.”

Kaikki Vasemmistonuorten jaostot ja työryhmät löydät järjestön verkkosivuilta osoitteesta https://vasemmistonuoret.fi/ fi/webform/jaostot-ja-tyoryhmat

Tyrni Rankka


TILAA 4 numeroa vuodessa 15€/vuosi tilaukset sähköpostitse toimisto@akl-web.fi tai osoitteesta kulttilehdet.fi/ antimilitaristi

Ammattiyhdistysliike on osa ratkaisua. Mikä on sinun paikkasi historiallisessa ja kansainvälisessä liikkeessä?

NUORI AY-VAIKUTTAJA -KOULUTUS Hae mukaan Nuori ay-vaikuttaja -koulutukseen! Koulutus on suunnattu 17-36-vuotiaille ammattiyhdistysaktiiveille sekä ay-toiminnasta kiinnostuneille. Vuoden mittainen koulutus koostuu lähikoulutusviikonlopuista, itsenäisistä välitehtävistä sekä osallistumisesta syksyn 2022 Työelämäfoorumiin. Koulutuksessa tutustutaan ay-liikkeen rooliin yhteiskunnallisena vaikuttajana, perehdytään kansainväliseen ay-toimintaan, pohditaan omaa roolia aktiivisena ja kriittisenä ay-toimijana sekä harjaannutaan esiintymisessä. Haku koulutukseen alkaa huhtikuussa 2022. Lue lisää nettisivuiltamme!

www.ksl.fi


49

KUINKA AUTTAA UKRAINAA JA APUA TARVITSEVIA? Ukrainan sota aiheuttaa valtavaa huolta sodan uhrien tulevaisuudesta sekä perusteltuja omia murheita. Libero kokosi tapoja auttaa sodasta kärsiviä ja tahoja, joilta voi tarvittaessa saada apua omaan henkiseen kuormitukseensa.

Suorinta tietä apu Ukrainaan menee lahjoittamalla eri järjestöille. Suomen Punaisella Ristillä on useita lahjoitus­ tapoja, joista helpoimpia ovat tekstiviesti SPR20 numeroon 16499 (viestin hinta 20 €) tai MobilePay-lahjoitus numeroon 10900. Apu kohdistuu katastrofi­rahastoon, jonka kautta Punainen Risti tukee yleisesti katastrofeista ja konflikteista kärsiviä. SPR:lle on mahdollista lahjoittaa myös puhe­limitse ja verkkopankin kautta. Suomen Punaisen Ristin kautta voit perustaa halutessasi myös oman keräyksen. Sodasta kärsiviä lapsia voi auttaa esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Helpoimmat tavat lahjoittaa tätä kautta ovat tekstata UKRAINA20 numeroon 16499 (viestin hinta 20 €) tai lahjoittaa MobilePayllä numeroon 95557. Kansainvälisellä lastenoikeusjärjestö Plan Internationalilla on myös oma hätäapukeräyksensä sotaa pakeneville lapsille. Unicef auttaa lapsia ja perheitä paikan päällä. Unicefille voit lahjoittaa

teksti­viestitse kirjoittamalla UKRAINA ja lähettämällä viestin numeroon 16110 (viestin hinta 20 €). Unicefille on mahdollista lahjoittaa myös verkkopankin kautta. Myös Kirkon ulkomaanapu sekä lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International tarjoavat erilaisia avusta­ misen tapoja. Omaan henkiseen jaksamiseen, ­lähimmäisten, erityisryhmien ja konflikti­ alueelta tulevien maahanmuuttajien tukemiseen löytyy SPR:n verkkosivuilta monenlaisia ohjeita ja neuvoja. Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä vuorokauden ympäri. Luottamuksellista ja anonyymiä keskustelu­apua saa numerosta myös ruotsin, arabian ja englannin kielellä. Voit kääntyä myös Mielenterveyden keskus­liiton tarjoaman neuvonnan puoleen ­puhelimitse numerossa 0203 91920 arkisin kello 10–15.

Työelämän oikeudet ja velvollisuudet tutuksi 23 eri kielellä työelämänpelisäännöt.fi


50

VASEMMISTONUORET YHTEYSTIEDOT Lintulahdenkatu 10, 2. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi PUHEENJOHTAJA

Pinja Vuorinen 050 501 9721 pinja@vasemmistonuoret.fi

TOIMINTA- JA TOIMISTOSIHTEERI

Joonatan Lackström 045 348 5499 joonatan@vasemmistonuoret.fi

VIESTINNÄN SUUNNITTELIJA

Minerva Skyttä 050 472 1046 minerva@vasemmistonuoret.fi

Mika Valtonen mika@vasemmistonuoret.fi

JÄRJESTÖSUUNNITTELIJA

INTERNATIONAL COMMITTEE,

Arla Kaukua 045 662 8206 arla@vasemmistonuoret.fi

JAOSTO, PUHEENJOHTAJA

PROJEKTITYÖNTEKIJÄ

Arkistointia vuodesta 1945 www.kansanarkisto.fi

CHAIR / KANSAINVÄLINEN

Mira Maalouf mira@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT ETELÄ-SUOMEN

LAPIN VASEMMISTONUORET

VASEMMISTONUORET

Lapinkatu 2 96190 Rovaniemi Piirisihteeri: Mona Eskelinen, 040 700 0219 lappi@vasemmistonuoret.fi

Lintulahdenkatu 10, 2. kerros 00500 Helsinki Toiminnanjohtaja: Jasu Setälä, 044 019 5901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi

POHJOIS-POHJANMAAN HÄMEEN VASEMMISTONUORET

VASEMMISTONUORET

Näsilinnankatu 22 a 27 33210 Tampere Toiminnanjohtaja: Oskari Jokinen, 040 837 3467 hame@vasemmistonuoret.fi

Pakkahuoneenkatu 19 90100 Oulu Piirisihteeri: Anna-Maija Räihä, pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi SATAKUNNAN

ITÄ-SUOMEN VASEMMISTONUORET

VASEMMISTONUORET

Pohjoiskatu 6 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) Piirisihteeri: Emmi Rajavuori, 044 976 2830 ita@vasemmistonuoret.fi

Eteläpuisto 14 28100 Pori Piirisihteeri: Vilho Vuorinen, 044 988 1886 100vanusihteeri@gmail.com VARSINAIS-SUOMEN

KAINUUN VASEMMISTONUORET

VASEMMISTONUORET

Piirisihteeri: Saara Karjalainen, 040 828 4620 kainuu@vasemmistonuoret.fi

Hakakatu 12 20540 Turku Piirisihteeri: Laura Aalto, 045 131 2552 laura@vs-vanu.fi

KESKI-SUOMEN VASEMMISTONUORET

Vaasankatu 10 40100 Jyväskylä Piirisihteeri: Akseli Immonen, 0400 671 686 keski-suomi@vasemmistonuoret.fi

Joku hoitaa sen, mitä muut eivät tule ajatelleeksi. Ja se joku on usein yksi meistä rautaisista ammattilaisista. Tuodaan työ näkyväksi. Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL jhl.fi/liity


Etuovemme yhteiseen hyvään Koko perhe yhdessä syömään

-20 %

Lukuisia tuntuvan taloudellisia etuja Tradekan jäsenille. Osuuskunta Tradeka on moderni omistajaosuuskunta, joka tuottaa yhteistä hyvää. Tarjoamme jäsenillemme tuntuvia taloudellisia etuja ja palautamme tuloksestamme vähintään 10 % yhteiskunnalle – niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Johtoajatuksenamme on merkityksellinen omistajuus ja inhimillisemmän markkinatalouden toteuttaminen. Lunasta avaimesi yhteiseen hyvään:

tradeka.fi/liity


Venäjän hyökkäyssota muutti kaiken Sivu 24

N0 9 / 2022

Talouden uudet tuulet

ertaIsuuden en, yhdenv ta. InhImIllIsyyd Istön puoles än ympär ja kestäv /9€ 18.3.2022 ku.fI

Sivu 47

Uudistunut KU tarjoaa kriittisen äänen keskusteluun. Haluamme rakentaa uuden yhteiskunnan kaikille, ei harvoille. Kuten on monta tapaa olla vasemmistolainen, on myös monta tapaa olla KU:n lukija.

A K I A I S UU

89€ 12 kk ku.fi/tilaa

Opiskelijoille ja Vasemmistonuorten jäsenille oheisesta tilaushinnasta 50 % alennus.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.