Manipulus 3/11

Page 18

Eksku. Viron järjestyslain tapauskohtainen soveltaminen, 0op, käytännön harj. läsnäolopakko. Teksti: Iida Kuusrainen

Ekskubussi starttasi tiistaina 19. huhtikuuta Joensuusta, mukanaan 17 innokasta ekskuilijaa, bussikuski (joka ei halunnut kuunnella musiikkia) sekä yksi pariskunta, joka istui mahdollisimman kaukana äänekkäistä kanssamatkustajistaan. Lokikirjaa aka eläinpäiväkirjaa (”kirjota se siihen eläinpäiväkirjaan vai mikä lie olikaan..”) alettiin täyttää ahkerasti jo heti seitsemältä. Kuolemattoman hauskoja sutkautuksia tuli sitä enemmän mitä useamman pullon korkki aukesi. Matkalla Helsinkiin pysähdyttiin pari kertaa, ihan oikeilla tauoilla ja yhden ylimääräisen kerran, koska Olli ei saanut vessan ovea auki. Jollain huoltoasemalla Kalle ja Olli ostivat ekskulle maskotin, Olli-Kallen, joka oli puutarhakoristemuurahainen. Jossain vaiheessa Olli-Kalle muuttui madoksi kun sen jalat ja tuntosarvet lähtivät irti. Helsinkiin vihdoin päästyämme joukkoon liittyivät etelän vahvistukset, Tommi ja Eero. Laivassa päästiin ensimmäisten joukossa buffettiin. Siellä saatiin mahat täyteen (ehkä vähän enemmän

juomaa kuin ruokaa). Meidän joukko käveli myös viimeisenä ulos buffetista, vaikka aiemmin oli kyllä uhottu, että ”jos joku kävelee ulos buffettista, niin se on FAIL” . Laiva tosin oli jo siinä vaiheessa lähtenyt liikkeelle, joten pienet sivuaskeleet olivat täysin ymmärrettäviä. Siitä siirryttiin tutustumaan tax freen valikoimaan ja hytteihin. Tämän jälkeen muistikuvat katosivat muutamilla, ja onkin ehkä parhaaksi, että koko laivayö sensuroidaan lukijoiden mielenterveyden säilyttämiseksi. Lyhyesti: ”Tilanne on hyvä kunhan se on raju.” Aamulla herättäjä sai ystävällisen vastaanoton: ”Hyi v*ttu! Painu v*ttuun!” Silti kaikki pääsivät jopa sovittuun aikaan mennessä ulos hyteistä ja bussiin. Bussilla lähdettiin ostoskeskukseen, jossa ensimmäisenä koko joukko suuntasi mäkkäriin. Kun voimat olivat vähän palautuneet, maha laskeutunut ja kävely suoristunut lähdettiin reiluksi tunniksi shoppailemaan. Ja kyllä, ostoskeskuksesta ulos lentäminen on mahdollista.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Manipulus 3/11 by Legio Ostiensis ry - Issuu