ojentaa tuolin aina, kun daami on istuutumassa. Yleensä tämä tehdään vain oikealla puolella istuvalle, mutta kohteliasta on tehdä tämä myös toisella puolella istuvalle daamille, jos tällä ei ole paria. Naiset istuutuvat aina ensin, ja pienessä pöydässä miehet eivät istu ennen kuin kaikki pöydän naiset ovat istuneet. Mies muistaa aina nousta, kun pöytäseurueeseen kuuluva vieressä istuva nainen osoittaa nousemisen merkkejä ja auttaa mahdollisesti tuolin kanssa. Sama tulee kyseeseen, kun nainen on saapumassa takaisin pöytään.. Näin ollen vuosijuhlat ovat miehille oiva tilaisuus osoittaa ritarillisuutta ja päästä vastakkaisen sukupuolen suosioon! Jos omassa pöydässä on ihmisiä, joita et entuudestaan tunne, on kohteliasta aluksi esittäytyä, ja pitää puhetta yllä myös muiden kuin tuttujen kanssa koko tilaisuuden ajan. Juhlissa pöytäseurue muodostaa pienen yhteisön, jossa kenenkään ei pitäisi tuntea itseään ulkopuoliseksi. Vuosijuhlat ovat kolmen ruokalajin illalliset, joissa nautitaan hyvästä ruuasta ja juomasta. Juhlajuomia tulee kuitenkin nauttia harkiten. Juhlan aikana pidetään puheita, joiden aikana on kohteliasta olla hiljaa, vaikka puhe tuntuisikin puuduttavalta. Puheiden ja laulujen aikana ei ole soveliasta myöskään syödä eikä juoda. Vuosijuhlissa lauletaan myös yhteislauluna juomalauluja, jotka löytyvät lauluvihkosta. Lasia kohotettaessa, esimerkiksi maljoja nostettaessa laulujen jälkeen, mies katsoo ensin oikealla puolella istuvaa henkilöä, sen jälkeen vasemmalla puolella olevaa ja viimeiseksi vastapäätä istuvaa daamiaan. Nainen toimii päinvastaisessa järjestyksessä. Kohotettaessa lasit eivät kosketa toisiaan vaan kilistelyn korvaa pieni nyökkäys. Ilta päättyy tanssiaisiin. Hyvän tavan mukaista on, että herrat tanssivat ainakin ensimmäisen tanssin oman daaminsa kanssa, mutta illan aikana tanssittavat myös muita pöytäseurueeseensa kuuluvia naisia. Näin ollen, jos valssin askeleet ovat päässeet unohtumaan, suosittelemme niiden pikakertausta Legion tanssikurssilla, joka järjestetään ennen vuosijuhlia Legion salivuorolla. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Mikä Sillis? Sillis eli silliaamiainen järjestetään vuosijuhlia seuraavana päivänä. Juhlijat kokoontuvat sillikselle viettämään dagen efteriä yhteisvoimin. Silliksen pitopaikka ilmoitetaan vuosijuhlassa, johon saakka pitopaikka on tarkkaan varjeltu salaisuus. Silliksen pukukoodi on haalarit ja meno on vuosijuhlia rennompaa. Silliksellä nautitaan pientä suolaista sekä tasaavaa juomapuolta, ja juhlafiilikset lähtevät taas uuteen nousuun. Näin ollen, vaikka olo ei olisi edellisen päivän juhlien jälkeen parhaimmillaan, sillis on ainut oikea paikka jatkaa juhlintaa!
Vuosijuhlat 2011 pähkinänkuoressa: Legio Ostiensis ry:n 14. vuosijuhlat lauantaina 19.11.2011 klo 18.00 Teatteriravintolassa (Ranta-katu 20). Illalliskortin hinta jäsenille 55 €, muille 60 €. Ilmoittautuminen vuosijuhlille alkaa 1.10 ja päättyy 23.10. Ilmoittautumiset vuosijuhlavastaava Marille osoitteeseen vuosijuhlat@legio.fi. Paikkoja riittää 100 ensimmäiselle ilmoittautuneelle! Ilmoittautuessasi mainitse mahdolliset ruoka-allergiat.
Lisätietoja Legion nettisivuilta www.legio.fi.