KERRAN VIIDESSÄ VUODESSA
Kuva: Joona Sipi
Täky juhlii harvoin, mutta näyttävästi omalla tyylillään. Jari-Pekka Räty Kiirehdin ravintola Eliakseen. Tätä tilaisuutta en halunnut jättää välistä: Täkyn vuosijuhlia, jotka järjestetään vain joka viides vuosi. Olin vain 20 minuuttia aikaisemmin saapunut Joensuuhun Optimin Army-sillikseltä ja ravintola Eliaksen eteisen väentungoksessa näin Helin, toisen edustajamme näissä harvinaislaatuisissa juhlissa. Joukon takaa kuulin, kuinka vieraat toivotettiin tervetulleiksi. Heli löi käteeni edustuslahjan ja pääsin esittämään improvisoidun puheen. Puheessa kertasin riittävän suppeasti, mutta syvällisesti Legion ja Täkyn yhteistyön pitkät ja menestykkäät vaiheet. Kiitosten jälkeen pääsimme istumaan juhlapöytiin. LEGIO OLI ainut ainejärjestö joka hallitsi vuosijuhlaetiketin ja esitti ainejärjestön tervehdyksen. Muut järjestöt rohkaistuivat vasta juhlan keskivaiheilla esittämään tervehdyksensä, silloinkin he tekivät sen pöydistä käsin. Muuten juhlat olivat tarkasti suunitellut ja niissä oli paljon kaikkea omaperäistä: tuttuihin juomalauluihin oli tehty suomen kielen ja –kirjallisuuden opiskeluun liit-
30
Manipulus 2/13
Tutut juomalaulut oli käännetty kekseliäiksi täkyversioiksi.
tyviä kekseliäitä sanoituksia. Nyt ei esimerkiksi testamentattu vain heilaa vaan myös sanakirjat jälkipolville. Myös Leevi and The Leavingsin Pohjois-Karjala oli sanailtu Täkyn näköiseksi. Karjalaisten laulukin kajautettiin. SUOMEN KIELEN professori Marjatta Palander piti persoonallisen juhlapuheen. Hän kertasi Täkyn historiaa ja täky-sanan merkitystä. Kukaan ei tosin enää muistanut miksi juuri Täky valittiin nimeksi, mutta joku historian hämäriin (70-luvulle) kadonnut opiskelija sen oli keksinyt. Täkyllä on oma ainejärjestöjulkaisunsa, Itäkynä, jossa on palsta luennoitsijoiden suustaan päästämille hedelmille. Professori maksoi ”mansikat mansikkoina” ja kertoi muutamia tenttivastauksia, jotka vetivät vertoja Itäkynän sitaateille.
YLLÄTTÄEN EI pidetty puhetta neidolle, vaan noustiin ylevämpiin sfääreihin kun Kasperi Hakalisto piti puheen Suomineidolle. Turhan lepertelyn sijaan mies puhui vain raakoja faktoja: heti alkuun hän tyylikkäästi suojasi selustansa ja varoitti puheessa olevista historiallisista, johdonmukaisuusvastaisista ja muista virheistä. Kaiken kaikkiaan puheesta sai paneutuneen ja asiantuntevan vaikutelman: juhlakansaa sivistettiin mm. että Suomineito on persofikaatio, ja hänellä on kulttuurillisesti naapureina Svea-mamma ja Äiti Venäjä, mutta puheen kosketuspinta tilaisuuteen jäi etäiseksi. Täkyn nuoria naisia olisi voinut kehua enemmän. Lopuksi tanssittiin elävän musiikin soidessa. Se oli kaunis lopetus onnistuneille, Täkyn näköisille juhlille.
