Manipulus 1/19

Page 25

Syy-Joensuun terveiset Raotan hiukan SYY- Joensuun toimintaa, ja sitä mistä syystä itse lähdin viime syksynä mukaan. SYY- Joensuu on siis Suomen Yhteiskunta-alan ylioppilaiden paikallisjärjestö täällä Joensuussa. Toiminnassa on mukana Legio Ostiensis ry., Praxis ry. sekä Tombolo ry. Tarjolla on siis poikkitieteellistä toimintaa, ja mahdollisuus järjestää erilaista toimintaa kuin ainejärjestöt.

tella osallistumaan mihinkään. Harvemmin sitä myöskään katuu. Seikkailunhaluni on mahdollistanut aivan huikeisiin ihmisiin tutustumisen, ja moniin uusiin tilanteisiin päätymisen. Jos elämä on seikkailua, niin myös yhteiskuntaan vaikuttaminen on iso osa sitä. Toimintaan mukaan lähteminen voi aluksi pelottaa, mutta nopeasti toimintaan pääsee mukaan, ja se antaa paljon.

SYY on YKA:n (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry.) alainen opiskelijajärjestö. Muissa kaupungeissa on myös SYY:n paikallisjärjestöjä, ja heihin on mahdollista tutustua valtakunnallisissa tapahtumissa.

Tällä hallituskaudella toimin projektivastaavana eli käytännössä järjestän tapahtumia, ja suunnittelen erilaisia tapahtumia. SYY- Joensuu järjestää itse vähän varsinaisia tapahtumia, mutta on usein ainejärjestöjen kanssa yhteistyössä Itselläni on pitkään ollut halu vai- tekemässä kaikkea mukavaa. Viikuttaa yhteiskuntaan, ja välivuo- me syksynä SYY ja Legio järjestisien vieriessä lähdin mukaan am- vät LinkedIn koulutuksen. mattiliittoon. Oli siis luonnollista, Poikkitieteellisyys kunniaan, ja että kiinnostuin myös SYY:n toi- SYY antaakin oivan mahdollisuuminnasta. Osittain kiinnostukseni den luoda uusia ystävyyssuhteita SYY:hyn syveni, kun muutamat yhteiskuntatieteiden sisällä. tutut sinne houkuttelivat. Myöskin jo valmistuneilta tutuilta tuli kanSusanna Hietala nustusta lähteä toimintaan muFuksivastaava, alumnivastaava kaan. sekä SYY-vastaava Omalta osaltani voin sanoa, että hirveästi ei tarvitse minua houku-

25

Manipulus 1/2019


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Manipulus 1/19 by Legio Ostiensis ry - Issuu