Lapillinen 55 1/2023

LAPILLINEN

Kirjoituskilpailu jätti jälkensä

Historian kirjoittaminen on yhteinen projekti

Suunta-palkinto Lapin kirjallisuusseuralle

LAPIN KIRJALLISUUSSEURA RY

Luovan kirjoittamisen etäkurssi silloin kun sinä haluat

TÄRPPITALLENTEET6,90€

Jo 50 eri aihetta

Aina iltakurssin ajankohta ei sovi ja siksi tarjolla on nyt myös TärppiTallenteet! Voit katsoa tallenteen milloin vain, se on käytössäsi tilauksen jälkeen heti ja voit katsella webinaarin silloin kun haluat ja aina kun haluat. Lisäksi saat webinaarin kurssimateriaalin omaksesi kätevästi PDF-tiedostona.

Kurssilaisten palaute 4,2/5

”Vinkit olivat hyödyllisiä ja ilmeisen tehokkaita, koska heti tuli innostus ruveta editoimaan yhtä vanhaa tarinaa...”

”Erittäin kiva ja napakka kokonaisuus – paljon uusia oivalluksia!”

Lue lisää: www.akkustannus.fi

Kirjoita paremminTM

Pirkko Jurvelin: Tyydyttävä suoritus, 2023. Kertomus Timosta, joka sairastuu epilepsiaan jo vauvaiässä 1940-luvun loppupuolella. Romaani on faktaan perustuva fiktiivinen tarina, joka ulottuu neljän sukupolven ajalle. Kirja vie lukijansa väärinymmärretyn sairauden ja toisaalta yllättävän erityislahjakkuuden pariin, joiden kohtaaminen herättää ihmisissä monenlaisia tunteita.

Pirkko Jurvelin:

Kissa maalasi taulua, 2023. Lasten runokirja, jonka tekemiseen on osallistunut runoilijoita ja taiteilijoita viidestä sukupolvesta. Riemukkaat kuvat vievät lukijan mukaansa runojen maailmaan, ja lopuksi jokainen pääsee itse runoilemaan pienen runokoulun neuvojen avulla.

Kirjat on tilattavissa verkkokaupoista ja kirjailijalta www.pirkkojurvelin.com.

Tapani Tavi: Herra Tududin kalotin matka. Runohuone, 2023.

Ehta 2020-luvun Pierre Louis Maupertuis Lapissa. Runoelma kuin leija kuvitteellisen pohjoisen kylän yllä. 61 sivua.

Tilaa runohuone@gmail.com. Postissa kotiin 20 €.

Kirsi Karhu: Unelmakartta, Basam Books, 2023.

Lähde Meiju Unelman kanssa eroottiselle matkalle! Unelmakartta toukokuussa verkkokirjakaupoissa ja kirjastoissa.

www.basambooks.fi

Kouluttajana Anne Lukkarila

Lehden tiedot

Julkaisija: Lapin Kirjallisuusseura ry www.lapinkirjallisuusseura.fi

Lapillinen

Jäsenlehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.

Ilmestymiskerrat: Kaksi kertaa vuodessa, Seuraava numero (56) ilmestyy marraskuussa, aineiston jättöpäivä 5.10.2023, teemana PAIKKA.

Tilaushinnat:

Lapillisen vuosikerta sisältyy Lapin Kirjallisuusseuran jäsenmaksuun. Jäseneksi voi liittyä verkkosivuilla lapinkirjallisuusseura.fi.

Irtonumero 10 € (ei ALV-rek.)

Lehteä voi myös tilata. Vuosikerta 30 €.

Tilaukset: lapillinen@gmail.com.

Päätoimittaja:

Tapani Tavi, Kittilä, 040 846 3036

Taitto ja ilmoitusmyynti:

Minna Kurttila, Rovaniemi, 040 554 4472

Laskutus: Eija Nissinen, Saija, 050 331 4539

Vakituiset avustajat:

Raili Ilola, Tornio

Sannimaria Kurttila, Rovaniemi

Maria Paldanius, Rovaniemi

Sinikka Labba, Enontekiö

Sari Hakko, Kittilä

Toimituksen sähköposti: lapillinen@gmail.com

Postiosoite: Valtatie 44, 99100 Kittilä

Painopaikka: Hansaprint, Turenki

ISSN 2342-9550 (Painettu)

ISSN 2342-9569 (Verkkojulkaisu)

Lehden verkkoversio: issuu.com/lapinkirjallisuusseura

Kulttuurilehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti

Kannen kuva: Grief, Ella Partanen/ROSA

Lapin kirjallissuusseuran ARVIOINTIPALVELU

Lapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökohtaisen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista. Arviointipalvelun hinta on 20 euroa korkeintaan 30 liuskalta, jäsenille –25 % eli 15 euroa/30 liuskaa.

Suorita maksu ennen arviointia Lapin Kirjallisuusseura ry:n tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80. Mainitse maksun yhteydessä arvioijan nimi.

Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvioijan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa maksetaan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuusseuralle).

Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Eija Nissiseltä, puh. 050 3314 539, eijamnissinen@gmail.com.

ARVIOIJAT

Jorma Koski, kirjailija, Kemi

0400 696 429, jorma.koski@pp1.inet.fi

Lyhytproosa, erätarinat, ei runoja

Sinikka Lappeteläinen, kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja, Tornio

040 559 0728, lapp.sini.etelainen62@gmail.com

Runot, lyhytproosa

Irene Piippola, Rymättylä

040 748 2908, irene.piippola@pp5.inet.fi

Runot, novellit, lyhytproosa

Tuula Saraniemi, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Rovaniemi 040 736 2610, tuula.saraniemi@gmail.com

Yleisarvioija

Seppo Saraspää, kirjailija, Ivalo 0400 290 267, seppo.saraspaa@gmail.com

Lyhytproosa, erätarinat, ei runoja

Virpi Yliraudanjoki, kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja kirjoittajakouluttaja, Helsinki 040 756 9093, yliraudanjoki@gmail.com

Erityisesti runot, aforismit sekä tietokirjat

Liity jäseneksi!

Lapin kirjallisuusseuran jäsenenä voit osallistua seuran toimintaan ja tukea lappilaisten tarinoiden edistämistä.

Meille kaikki kirjallisuuden ja hyvien tarinoiden ystävät ovat tervetulleita.

Jäsenetuja

• Jäsenlehti Lapillinen 2 krt/v.

• Sähköinen jäsenkirje 6 krt/v.

• Oma kirjailijaesittelysivu seuran verkkosivuille.

• 25 % alennusta arviointipalvelun hinnoista.

• Jäseniltä ei peritä Sodankylän kirjoituskurssiille ilmoittautumisesta järjestelymaksua (30 €).

Jäsenmaksu

• 30 €/vuosi

• opiskelijat, eläkeläiset, työttömät 20 €/v.

• kannatusjäsenmaksu 50 €/vuosi

Liittymislomake: www.lapinkirjallisuusseura.fi

Pääkirjoitus JAA. JA VÄHÄN AIEMMINKIN

Aika kirjoittaa esiin tänään syntyviä ja ajassa kehittyviä kirjoituksia. Kirjoittamistaide on uusien merkitysten luomista ja ennen kirjoittamattoman hahmottelua ja löytämistä.

Tuon tuosta saa tietää, että kirjoittajat eivät pääse tänä päivänä esiin kirjoituksineen. Kirjaksi tehtynäkään tekstit eivät saa ansaitsemaansa huomiota julkisuuden ulapalla. Lehdet ovat vähentäneet kulttuuritoimitustensa resursseja ja kaunokirjallisuushan silloin eniten kärsii.

Kuka meitä esillä aiemmin piti? Toinen toisestamme huolehdittiin. Minna Canth Juhani Ahosta ja toisin päin. Erno Paasilinna kirjoitti Mukasta. Tulenkantajat ja Myrsky-ryhmä liehuttivat joukkojensa lippua hengenheimolaisiaan itsensä kanssa yhdessä mainostaen ja eteenpäin ajaen. Lääninkirjailijat tukivat alueidensa ammattilaisia ja antoivat eväitä lahjakkaimmille ja sitoutuneimmille kirjoittamisen alkajille. Naiset pitivät sukupuolensa puolta, vähemmistöt vaativat huomiota enemmistöltä ja Jukka Koskelainen nosti laisensa sievät miesrunoilijat esiin.

Nytkään ei riitä, että kukin pitää vain itse itsestään ääntä. Näin kirjallinen taidemuoto hukkuu kaiken huomiohakuisuuden aallossa. Huuda siis kollegankin puolesta. Kirjoittajalla on varaa, kirjoittaja on rikas, kirjoittajat rikastuttavat mielikuvituksellaan puhtaasti maailman.

Aika on aina kirjoittajassa kiinni. Kirjaa se ylös. Se suutelee ympäriltä, se on ravinnossa sisälläsi ja teknologian kehityksessä.

Kirjoituksissa pysyvää on vain ihminen. Aika muuttaa kaikkea muuta. Armottomasti se jättää ihmisen tekemään samat virheet uudestaan.

aika tulee takavasemmalta

aika tekee aina lapsen, joka on vielä pikkuisempi, suloisempi kuin sinun pikkuisesi

Pitkä, väliin liki ikuiselta tuntuva parisuhde auttaa ymmärtämään, mitä vanha kansa kertoi sanonnoillaan Piru ihmiseksi ja Piru merrassa.

Silti on iloa. Onnea Kirjoittajayhdistys Rinki 50 vuotta. Lapillinen onnittelee! Hieno taival ja 21 antologiaa, rupeama jatkukoon!

Tapani Tavi

Trash Mammal, digitaide, Judit Ginzboorg, 2022

Värikkäiden tarinoiden keskellä

Ensimmäinen historiakirja Kittilästä julkistettiin viime joulukuussa. Kirjan toimittaja Anna Nieminen ruotii laajaa projektia.

Kittilän kunnan tilaama ja kustantama kirja Luonnostaan eläväinen: Kittilän historia julkistettiin joulukuun alkupuolella, ja sen kyljessä ilmestyi Kittilän asutushistoriaa valottava teos Kotivalkeilla: Kittilän asutushistoriaa 1600-luvulta 1970-luvulle. Kirjaprojektin aikana kunta pyysi kittiläläisiä kertomaan kolme adjektiivia, joilla he kuvaisivat Kittilää. Luonnostaan eläväinen -nimi syntyi tämän kyselyn innoittamana. Minä mietin kyselyn aikana, että itse voisin kuvata Kittilää kolmella substantiivilla, omasta näkökulmastani. Ne olisivat olleet kirja, työ ja ystävyys.

Toimitin nämä molemmat kirjat ja kirjoitin kaksi artikkelia Luonnostaan eläväinen -kirjaan. Kirjojen ja kiinnostavan työn lisäksi sain Kittilästä ystäviä ja koin merkittäviä hetkiä monien ihmisten kanssa. Kirjat syntyivät ison porukan osallistumisesta ja ahkeruudesta. ”Meidän kirjat”, ajattelen usein.

Historiateoksen kirjoittaminen on yhteistyötä

Minkälaista sitten on ollut Kittilän historiateoksen toimittaminen? Ensimmäinen kokous, jossa oli mukana, pidettiin elokuussa 2019. Kittilän kunnan nimeämä historiatoimikunta oli kokoontunut jo aiemmin ja luonut suuntaviivoja, yhdessä jatkoimme ja toimikunta ohjasi työtäni.

Toimitustyö oli monitieteistä, sillä Luonnostaan eläväinen sisältää aiheita ainakin luonnonhistoriasta, arkeologiasta, geologiasta, historiasta ja kansatieteestä. Aiheita ja kirjoittajia on paljon, ja he ovat eri aloilta. Myös historiatoimikunnan jäsenet olivat useilta aloilta, ja heillä oli runsaasti kokemusta eri asioista, tapahtumista ja ilmiöistä.

Sujuvan alun jälkeen kirjatyöhön heijastuivat poikkeusajan tunnelmat. Korona aiheutti paljon käytännön

ongelmia vaikeuttaen haastattelemista ja tehden kuvien keräämisestä hankalampaa. Kirjastot ja arkistot olivat välillä kiinni. Toisaalta itse huomasin keväällä 2020, että yllättävän poikkeusajan keskellä eläminen sai minut tekemään ehkä uudenlaisia kysymyksenasetteluja edellisestä poikkeusajasta, josta kirjoitin – siis sodan ja evakon jälkeisestä ajasta.

Kirjan toimittaminen oli hyvin vuorovaikutteista. Se oli tiivistä yhteydenpitoa toimikunnan kanssa, kirjoittajien kanssa, kuvien tallentajien ja graafisen suunnittelijan kanssa. Mutta vuorovaikutusta on ollut hyvin runsaasti myös kittiläläisten ja etäkittiläläisten kanssa. Historiatieteen ihmisillä on termi ”osallistava paikallishistoria”. Kittilän kohdalla se olisi vähän hassu, sillä kittiläläisiä ei tarvitse erikseen ”osallistaa”.

Kittiläläiset osallistuivat hyvin innokkaasti heti alusta lähtien. Heiltä on tullut runsaasti kuvia, toiveita, ehdotuksia, tietoja, muisteluita. Haastatteluihin on tultu mielellään. He ovat olleet kiinnostuneita historiastaan, mikä vei kirjatyötä eteenpäin. Olen oppinut paljon uutta. Kittilän menneisyys on värikästä ja mielenkiintoista, olen ollut hyvien tarinoiden keskellä. Tietysti urakka oli myös työntäyteinen – jokaisen kirjan tekeminen on, mutta se kuuluu asiaan.

LUONNOSTAAN ELÄVÄINEN: KITTILÄN HISTORIA -KIRJAN KIRJOITTAJAT

Arvi Ala, Matti Enbuske, Peter Johansson, Timo Jokela, Anne Koskamo, Hannu Kotivuori, Pia Kyyrö-Harju, Matti Leiviskä, Tuomo Manninen, Anna Nieminen, Janne Rahkola, Helena Ruotsala, Mauri Tammela, Marja Tuominen, Esko Vesala

Kunnan merkitys

Pidin tärkeänä, että työn tilaaja eli Kittilän kunta näkyisi kirjassa. Muutaman kommentin olen saanut matkan varrella, että kuntahan on kaikkea tylsää. Mutta Kittilän kuntahan tarkoittaa Kittilän asioita ja ihmisiä.

On ollut mielenkiintoista pohtia, mikä on ollut Kittilän kunta. Sillä on ollut eri aikoina erilainen merkitys. Kunnallislaki annettiin Suomessa vuonna 1865. Historiantutkija Esko Vesala kirjoittaa omassa luvussaan mielenkiintoisesti siitä, miten Kittilän kunta perustettiin ja miten se oli kihlakunnan ensimmäinen kunta.

Itse olen kirjoittanut sodan ja evakon jälkeisistä vuosikymmenistä. Olen pohtinut, missä määrin kunta oli paikallisyhteisö ja missä määrin julkisen vallan edustaja. Valtiohan alkoi sodan jälkeen osoittaa kunnille uudella tavalla tehtäviä. Sitäkin olen miettinyt, mitä kunnalta on odotettu ja toivottu eri aikoina ja minkälaisia tehtäviä kunta on ottanut hoitaakseen.

Sodan ja evakon jälkeen Kittilän kunta keskittyi paljon lasten asioihin. Kansakouluja rakennettiin paljon ja terveydenhuoltoa kehitettiin. Esimerkiksi lämmin kouluruoka saatiin kaikkiin Kittilän kansakouluihin jo vuonna 1946, vaikka mikään laki ei siihen velvoittanut. Kaikkiin Suomen kansakouluihin lämmin kouluruoka tuli vuonna 1948.

Välillä on voinut huomata, että kuntaan ja kuntalaisuuteen liittyvät sanat ja ilmaisut ovat olleet vakiintumattomia melko pitkään. Esko Vesalan luvussa on hauskoja sitaatteja kunnan perustamisen ajalta. Kunta oli uusi ja vaikeasti ymmärrettävä asia, tiedonkulkukaan ei ollut nykyisen kaltaista. Joku oli epäillyt Kittilän kunnan olevan ”yliviisaiden talokkaiden juoni”. Itse taas huomasin, että kun Kittilä sai ensimmäisen kunnanjohtajansa 1960-luvulla, Kittilän kunta ilmoitteli toistuvasti, että ”kunnanjohtaja Aarne Nikka on yleisön tavattavissa kunnantalolla päivittäin”. Ei vielä tullut mieleen käyttää sanoja ”kuntalaisten tavattavissa”.

Anna Nieminen

KIRJAAN PERUSTUVA LUENTOSARJA

Luonnostaan eläväinen: Kittilän historia -kirjaan perustuva luentosarja alkoi maaliskuussa 2023. Sarja koostuu kaikkiaan 13 luennosta, jotka pohjautuvat Kittilän historiakirjaan.

Tilaisuudet striimataan reaaliajassa. Luentoja on tarjolla kolmen viikon välein aina torstaisin klo 18 ja paikkana on Yläri-sali. Keväällä 2023 järjestetään neljä luentoa, luentosarja jatkuu syksyllä 2023.

Luentopäivät löydät osoitteesta: https:// kittila.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ kulttuuri/luonnostaan-elavainen-kittilanhistorialuentosarja

Linnea Axelsson: Ædnan – Maa meissä. Kieletär Inari, 2022. Suom. Kaija Anttonen. 770 s.

Teos kertoo kahdesta perheestä ja samalla ruotsinsaamelaisten modernista historiasta. Runoeepos käy läpi pakkosiirrot, rotututkimuksen, asuntola­ajat, vesivoiman ja kaivosten tulon maalaten karujenkin kohtaloiden lomaan kauniita tuokiokuvia.

Osta netistä: www.kieletar.net

Aika jättää jälkensä –kirjoituskilpailu jätti 261 jälkeä

Kun vuosi sitten, 15.4.2022, alkoi Lapin Kirjallisuusseuran Aika jättää jälkensä -kirjoituskilpailun aika, se näkyi heti. Yhteydenottoja tuli koko kilpailuajan alusta lähtien puhelimitse, viesteinä ja sähköposteina, ja ne kertoivat, että tämä kutsu kirjoittamaan ei ollut todellakaan turha. Ilahduttavaa oli erityisesti se, että yhteydenottajien ikähaarukka oli laaja.

Kaiken kaikkiaan yhteydenottoja oli noin sata. Toki kysymykset koskivat käytännön ohjeita ja kilpailun sääntöjä, mutta moni kirjoittaja totesi tällaisen kirjoittamisen tarpeellisuuden. On niin paljon asioita, jotka jättävät yksittäiseen ihmiseen jäljen ja saattavat ohjata jopa koko elämän kulkua. Itselläni kävi melkein kateeksi, etten kilpailun yhteyshenkilönä voinut osallistua kilpailuun enkä voisi myöskään toimia tuomarina kilpailuraadissa.

Palautetta kilpailun tärkeydestä tuli monesta suunnasta. Oli yksittäisiä kirjoittajia ja kirjoittajaryhmiä. Olipa eräässä isossa koulussa koulun teemapäivään otettu yhdeksi työpajaksi osallistuminen kirjoituskilpailuun tai työpajan aikana ainakin aiheesta kirjoittaminen.

Se, että sai kirjoittaa joko mielikuvitukseen tai todelliseen tapahtumaan perustuvan tekstin, sai myös myönteistä palautetta. Lisäksi se, että aikaulottuvuus (mennyt, nykyisyys tai tuleva) oli laaja, koettiin innostavaksi. Niin runon, novellin, kertomuksen kuin näytelmän kirjoittajille oli tilansa. Nimimerkin suojassa kirjoittamisen mainittiin olevan osallistumiseen rohkaisevaa. Perinteisenä kirjeenäkin sai käsinkirjoitetun tekstinsä kilpailuun toimittaa, joten tekniikka ei ollut esteenä osallistua, kun sähköposti ei ollut ainoa väylä. Kilpailun ratkeamisen jälkeen tiedossa oli, että osallistujia oli ympäri Suomen.

Kun aika eteni läpi kesän kohti kilpailun päättymispäivämäärää, 15.9.2022, oli selvää, että nelijäsenisellä tuomaristolla olisi edessään melkoisen laaja, mutta mieluisa luku-urakka. Kaikkiaan kilpailuun saapui 261 tekstiä. Tuomariston jokainen jäsen luki jokaisen tekstin. Kilpailun taso oli korkea, joten 261 tekstin joukosta voit tajan, toisen sijan, kolmannen sijan sekä

viiden kunniamaininnan saajan valinta ei ollut helppoa. Kilpailuun tulleista teksteistä proosaa oli 75 % ja 25 % runoja.

KIRJOITUSKILPAILUN TUOMARISTO

Erkki Kaila (pj.), Laura Herva, Minna Kurttila ja Tittamari Marttinen.

Voiton vei Kauniaisissa asuva oululaislähtöinen Mirjami Sirén proosatekstillään Laituri, joka on rakennettu mökkikirjamerkintöjen tapaan. Toiseksi sijoittui rovaniemeläinen Irja Mäkitalo proosarunollaaan Peilin kehyksessä, joka kertoo kuolemasta karanteenissa. Kolmanneksi tuli Erkki Hipponen proosatekstillään Kätkö, jossa kuvataan elämäkerrallisesti tärkeän päivän tapahtumia. Kunniamaininnat tuomaristo jakoi seuraaville ilman paremmuusjärjestystä: Heli Mikula, Lintulauta; Outi Oja, Tervolassa lokakuussa 1944; Katariina Kohtamäki, Kärsivällisyyteni on poissa; Teija Laine, Sinulle sittenkin, tänä syksynä; Leena Pyhäluoto, Ei näytetä kenellekään Tuomariston lausunnot luettiin kaikkien kuultaviksi Tekijöiden päivässä 26.11.2022, jolloin oli aika palkita voittaneet ja jakaa kunniakirjat. Palkituista teksteistä on mahdollista nauttia tässä Lapillisessa, seuran sivuilla sekä kokoelmassa, joka on tavoitteena julkaista.

Tuula Saraniemi

Aika jättää jälkensä -antologia julkaistaan e-kirjana kevään 2023 aikana.

AIKA JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ LAITURI

24.–26.8.2018

Elokuun viimeinen viikonloppu Perämeren rajussa ja rakastavassa hoivassa.

Illat ovat olleet jo pilkkopimeitä, eilen katselin rannassa kuunsiltaa. Häivähdys syksyä tuoksui yöllä. Vesi on hurjan korkealla, tuuli tukistaa koivuja ja katajia, vaahtopäät uivat kilpaa. Laituria ei tarvitse nostaa, koska sitä ei tänä vuonna enää laskettu. Alkaa olla niin laho ja kulunut, että taitaa päästä kokkopuiksi ensi juhannuksena.

Äiti ei päässyt nyt mukaan, kun on pitämässä viikonloppukurssia Muhoksella. Sanoi tulevansa parin viikon päästä laittamaan mökin talvikuntoon.

Venla tuhisee päiväuniaan sohvalla keltaisen viltin alla. Tapeltiin siitä aina pienenä, kun se on pehmeämpi kuin toinen viltti. Se on kuulemma Maikki-mummun tekemä. Toinen on ostettu kai jostain Säästö-Texistä.

Vatsa kasvaa vaan. Vauva tuntuu tykkäävän meri-ilmastosta. Potkii ja nauttii kiikkutuolissa keinumisesta. Ehkä ensi kesänä tullaan sitten pienen kanssa tänne.

Minä valmistuin kesäkuussa vihdoin maisteriksi. Kyllä siinä kauan meni.

Tämä on vieraskirjan toiseksi viimeinen sivu. Kirja alkaa muutenkin olla parhaat päivänsä nähnyt. Ensi kesäksi pitää tuoda uusi. Lähtökahvit pitäisi kai vielä keittää. Venla haluaa aina, että juodaan mummun vanhoista kupeista.

Meri pyytäisi, että jäätäisiin vielä.

18.-21.6.2016

Juhannuksen vietossa perhepoppoolla. Mää ajelin torstaina Tampereelta asti tänne Perämeren rantaan. Äiti ja Viivi tuli Kempeleestä, ja Niina-täti ja Otto tulivat motskareilla Raahesta. Juhlittiin Viivin synttäreitä lauantaina.

Pikkusisko täytti jo 26!

Saunan löyly hoiti väsynyttä muusikkoa. Piti tännekin yleisön pyynnöstä roudata kitara mukaan. Sain soittaa kaiken maailman valssit ja humpat laulukirjasta. Näin täällä pakotetaan töihin. Sain sentään palkaksi makkaraa ja suklaabanaania.

Kilpailun 1. sija

Kokkoa ei poltettu, mutta katottiin vastarannan rovioita laiturilta. Vesi oli aika matalalla. Talviturkki lähti mutta aivot jääty. Tyyntä oli ja itikoita riitti.

Joku muu saa kirjottaa lissää.

8.3.2012

Venla

Kävin hiihtämässä jäällä, kun tuli työreissu Kemiin. Sain Anjalta luvan tulla keittämään mökkiin kahvit.

Ei ole tullut käytyä täällä vuosiin, ei eron jälkeen. Avain löytyi tutusta paikasta. Sai aika lailla lapioida, että pääsin edes sisälle. Täällä ei ole lumikolaa, kun ei yleensä talvella käydä.

Hyvä hiihtokeli oli.

17.5.2009

Siivousreissulla äidin ja Niina-tädin kanssa. Pohjoistuuli viheltelee, vesi on matalalla. Koivut ovat hiirenkorvalla, ja aurinko yrittää kurotella lämpöään meitä kohti tuulesta huolimatta. Pilvet on pyyhkäisty siveltimellä taivaalle. Kevät tuntuukin aina sellaiselta, että luonto luo itseään uudelleen – tanssii ja laulaa ja maalailee.

Minulla on ylioppilasjuhlat kahden viikon päästä. Viime viikolla oli kahdet pääsykokeet. Katsotaan, kutsuuko syksyllä yliopisto.

Äiti ja Niina päättivät, että lasketaan laituri naisvoimin, pyydetään naapurimökin tätejä apuun.

Saadaankohan soittaa ambulanssi?

Kävin heittämässä talviturkin, vaikka rannassa oli vielä muutama lumikasa. Hyinen Perämeri auttoi huuhtomaan abikevään painetta ainakin aavistuksen pois.

12.-15.7.2005

Tulin nauttimaan heinäkuun lämmöstä ihan ittekseni. Viivi on rippileirillä Rokualla, Venla on kesätöissä varastolla. Pari päivää sitten tuli tieto, että Venla on päässyt opiskelemaan kitaransoittoa Keski-Pohjanmaan konservatorioon.

Niilo

Viivi

Täällä mökillä on omituisen hiljaista. Yritän nauttia omasta seurastani. Vähän liiankin kuuma, kun on aivan tyyntä. Olen lueskellut tätä vieraskirjaa aika paljon. Tuntuu oudolta, että äidin kuolemasta on jo niin kauan. Minun ja Niilon erostakin jo neljä vuotta. Äiti aina sanoi, että täällä mökillä aika jähmettyy ja juoksee…

Vesi on melko korkealla. Tukkakoskeloperhe lähti vauhdilla rannasta, kun menin tänään aamu-uinnille. Nykyään uskallan jo mennä yksin uimaan. Makoilin laiturilla aamuauringossa pulahduksen jälkeen. Saunaa ei ole tarvinnut lämmittää eikä takkaa polttaa.

Anja

Niilo ja Otto kävivät täällä pari viikkoa sitten kaatamassa yhden lahon koivun. Maisema on aika eri näköinen, jotenkin tyhjä.

Tänä kesänä tuli käytyä täällä enemmän kuin vähään aikaan. En ole uinut kertaakaan, en koko kesänä. Laiturilla kyllä kävin istumassa ja uitin jalkoja. Saunan ikkunasta myös katselin aaltoja ja seurasin tiirojen menoa.

Syystuulet jo puhaltaa… Niina paistaa makkaraa ja on muistellut paljon niitä pitkiä kesäviikkoja, joita vietettiin täällä kauan sitten äidin ja isän kanssa. Kun savu ja kahvi tuoksuu, niin ne ajat tuntuu ihan eiliseltä. Äidin keltainen viltti lämmittää, kun on jo vilpakkaa.

30.7.-1.7.2001

Äiti pyysi että mää kirjotan. Me ollaan paistettu makkaraa ja uitu. Mää ja Viivi löydettiin laiturin vierestä sammakko, otettiin se vähäksi aikaa lemmikiksi, sen nimi on Santtu. Se oli meillä ämpärissä, mutta päästettiin se sitten pois. Me käytiin kahestaan pyörällä Hilkan kioskilla ja mää ostin Oukkidoukkeja ja Viivi osti Ville Vallattoman.

Äiti vie mut ja Viivin täältä iskän luokse. Ollaan siellä pari yötä ennen ku koulu alkaa. Sillä on uusi asunto, se on Oulussa Nallikarin lähellä. Iskä sano että voidaan sitten käydä uimassa ja jätskillä.

Venla

24.-25.4.1994

Tulin tänne tyttöjen kanssa. Mökki OK talven jäljiltä. Lunta vielä maassa, yöllä oli kylmä.

Viivi ja Venla kovasti leikkineet. Tappeluakin tullut, että kumpi saa käyttää Maikki-mummun kutomaa vilttiä. Piti käydä Kemin Säästö-Texistä ostamassa toinen saman värinen, ei kelvannut.

Aurinkoa piisaa. Laituria ei vielä laiteta, kun jäätkään ei ole kokonaan lähteneet.

Niilo

21.6.1999

Tultiin laiturinlaskutalkoisiin juhannusta varten. Meni urakka tänä vuonna myöhäiseksi, kun on ollut vähän sairastelua.

Vesi korkealla. Tytöt kävi uimassa monta kertaa. Ensi viikolla tullaan sitten juhannuksen viettoon.

Niilo

20.6.1992

Äidin kuolemasta on tasan kaksi vuotta, ja nyt tultiin ensimmäisen kerran mökille kuoleman jälkeen. Luin juuri äidin viimeisen kirjoituksen vieraskirjasta… Viivi ei ehtinyt tavata Maikki-mummuaan.

Tyttö tuhisee sylissäni nyt, eikä onneksi tiedä meidän surustamme mitään. Venla totesi, että mökki tuoksuu mummulle ja merelle. Niin tuoksuu.

1.8.1997

MÄÄ ALOTAN KOULUN KOHTA OSAAN JO

KRJOTTAA VÄHÄN MÄÄ PIIRRÄN TÄHÄN MEIÄN PERHEEN

VIIVI

Niilo laittoi naapurin miesten kanssa laiturin paikalleen. Kävin istumassa hetken laiturilla. Melko liuta kyyneleitä ehti tippua aaltoihin… Ehkä se aika vielä surua huuhtoo.

Määkin piirsin. Tuo lohikäärme on mun.

29.-30.9.1995

Venla

Syksyisellä retkellä siskon kanssa. Niilo jäi Viivin ja Venlan kanssa Kempeleeseen, me Niinan kanssa täällä kahdestaan pistetään mökki talvikuntoon.

15.5.1991

Jäät ovat lähteneet. Tulin katsomaan, missä kunnossa mökki on.

Tuvan sohvalla oli Maikin lukulasit. Otin talteen. Tänä vuonna ei ehkä lasketa laituria, kun ei tänne kukaan halua tulla. Katsotaan, miten ensi kesänä.

En muista, että vesi olisi ollut koskaan näin matalalla.

Niilo

Anja

Anja

20.6.1990

Tulin itsekseni käymään päiväseltään, laittamaan mökkiä kuntoon juhannusta varten.

Anjan perhe ei tänä vuonna tule juhannukseksi, kun vauvan laskettu aika on 23. päivä. Niina on tulossa uuden miesystävänsä kanssa. Mukavaa vihdoin tavata Otto.

Uusi laituri on mainio. Se on niin jämerä ja hyvä, että kestää varmasti, vaikka joutuu tätä Perämeren raakaa ilmastoa sietämään. Siinä on ollut mukava köllötellä ja kuunnella aaltojen ääniä. En uinut vielä, en edes uittanut jalkoja. Ehkä juhannuksena sitten talviturkki lähteepi.

Menen yöksi käymään kotona, tulen huomenna sitten jatkamaan. Meri tosin pyytäisi nyt jo jäämään.

Mutta pitää hakea kotoa vielä uudet vihreät kahvikupit ja asetit.

Maikki

Lisäys:

Kävin vielä kioskilla soittamassa Ouluun. Sain tiedon, että pieni tyttö on syntynyt jo tänään, kolme päivää etuajassa. Vielä ei ole kuulemma nimeä. Minä ehdotin Viiviä. Sopii Venlan kanssa.

Täällä sekin tyttö saa sitten leikkiä ja kiikkua mummun kanssa keinutuolissa.

Ajelen tänään Ouluun. Pitäähän se uusi lapsenlapsi tavata heti. Tulen mökille sitten takasin juhannukseksi.

Ajattelin keittää vielä kahvit. Menen juomaan ne laiturille ja kerron merelle uutiset. Siellä se jo odottaa ja aaltoilee kärsimättömänä. Ehkä voisin pulahtaakin uutisten kunniaksi.

TUOMARISTON PERUSTELUT

Viivin ja hänen perheensä tarina on kiteytetty kauniisti mökin vieraskirjamerkintöihin. Ajan merkit ja elämän kulku näkyvät laiturin kunnossa. Sanat ovat harkittuja ja niihin mahtuu paljon merkityksiä.

Suomalaista kulttuurihistoriaa valotetaan taitavasti perheen näkökulmasta. Mökkikirjamerkintöjen ketju kuvaa eleettömän tarkasti eri sukupolvien elämäntapahtumia, joissa suuret asiat kuvastuvat pieniin tunteikkaisiin t uokioihin. Tarinan muoto on oivaltava ja koskettava. Jokainen perheenjäsen jättää jälkensä mökkipihaan.

Lukijalle jää tilaa väljästi sommitellun tekstin tulkitsijana.

Mirjami Sirén

Roope ja laturuuhka, digitaide, Judit Gizboorg, 2022.

PEILIN KEHYKSESSÄ

Vatsanpohjasta kouraisee. Hän ei ole samassa huoneessa. Kysyn lasikopista nimellä. Ohjataan huoneeseen käytävän perällä.

Yhden hengen huone. Eteisen väliovessa ikkuna.

Kukaan ei sano mitään. Tiedän mitä se merkitsee.

Ovilasista näen hänet. Puoli-istuva asento, polvet koukussa sinisen peiton alla.

Hän huomaa minut. Happinaamarin takaa aavistan hymyä silmissä.

Haluan koskettaa. Ottaa käden käteeni. Silittää hiuksia ja harteita.

En saa, karanteenimääräys kieltää. Olen avuton. Saan vain katsoa.

En saa mennä sisälle. En, vaikka hänen tautinsa ei tartu.

En ole sairas, mutta jos tietämättäni tartutan, sillä ei ole merkitystä.

Ei enää. Aikaa on niin vähän.

Hänen aikansa loppu on asunut toiveena silmissä jo päiviä.

On liian vähän aikaa lasin takaa katsomiseen.

Liian vähän kaikkeen. Paitsi hetken läheisyyteen.

Voiko kielto helpottaa kuolemaa, elämää, läheisiä? Työtä niiden välissä?

Tylyttää tasapuolisesti.

Elämän hiipuessa säännöt jäävät ymmärryksen ulkopuolelle.

Lähtevä on yksin tuntemattoman rajalla; ystäväni, ystäväni, miksi minut hylkäsit?

Lähtevä vapautuu pelosta ajan päättyessä.

Jäävä kyselee ehkä loppuikänsä. Miksi?

Hoitaja seisoo selin oveen. Hoidettava jää hänen varjoonsa.

Ojentaa kynän sängyssä olevalle. Antaa yöpöydältä kirjan alustaksi.

Kohentaa tyynyä selän takana.

Odotan eteisessä.

Hoitaja antaa taitetun lapun käteeni.

Kävelee silmiin katsomatta ääneti pois, tyhjää, kiiltävää käytävää.

Eteiseen jää ystävällinen hiljaisuus.

Avaan taitetun lapun.

Horjuvin keppikirjaimin kolme sanaa: KAIKKI ON HYVIN

Happinaamarin yllä silmissä on kyyneleitä.

Painan kasvoni viileään ovilasiin. Ajatus liukuu läpi.

Silmät tulvivat lämmintä vettä. Hymy vääntyy ja hukkuu kyyneliin.

En lähde näin.

Kansalaistottelematon avaa oven.

Luvaton hetki on täysi. En kadu tätä.

Hauras, hapuileva ote. Kädet etsivät toisensa.

Silittävät käsistä käsiin ystävyyden muistoja.

Tunteet eivät tarvitse sanoja. Hyväilen hiuksia, otsaa.

Olet rakas.

Hyräilen lastenlaulua katkonaisin sanoin, vajain sävelin

...Maan korvessa kulkevi lapsosen tie... Hän kuuntelee kuin lapsi. Silmät kiinni.

Hengitys rauhoittuu.

Happinaamari korahtaa.

Hän katsoo ovelle, nyökkää ääneti. Mene jo.

Kuuliainen kuolemaan asti.

Kiiltävän käytävän lasikopissa hoitajan käsi nousee pienesti. Katsoo silmiin. Ystävällisesti.

Yöllä hänen aikansa päättyi.

Minun uneton yöni oli pitkä. Miksi en jäänyt?

Ystävyys ei kuollut.

Peilin kehyksessä kellastuu lappu: KAIKKI ON HYVIN

TUOMARISTON PERUSTELUT

Kuvaus kuolemasta karanteenissa. Järjestelmän kyvyttömyys tukea arvokasta lähtöä paljastuu tekstissä riipaisevalla tavalla. Hieno proosaruno hehkuu armotonta valoa, se on oleelliseen tarkentava kuvaus olosuhteista, jotka sairaaloissa koronan aikana vallitsivat. Osuvin sanoin lukijalle avautuu kuvaus tilanteesta, jossa on jätettävä poikkeusoloissa hyvästit läheiselle ihmiselle.

Irja Mäkitalo

King, digitaide, Moona Vuontisvaara, 2023.

KÄTKÖSSÄ

Äidin keittämä puuro oli kuivaa.

– No se kiehui vähän liian pitkään. Mutta sen kun syöt, syöt vaan etkä ihmettele. Minä kaadoin lautaselle puuron viereen maitoa. Maito oli niin kylmää, että posliinisen kannun kylki oli läpikuultavassa huurteessa. Pyyhkäisin kannua ja sain sormeni märiksi. Maito viilensi kuuman puuron, yhdessä ne muodostivat lämpimän, suun täyttävän, kuivan mutta märän seoksen. Isä söi puuron aina erikseen, kuivana, joi maidon lasista, suolaa ripotti joskus lisää puuron päälle. Isoveli taas kaatoi maidon lautaselle ja sekoitti puuron ja maidon yhteen vaaleaksi tahnaksi, minusta se tuntui vähän ällöttävältä. Keittiössä tuntui äidin keittämän puuron mukava mieto tuoksu, mutta myös palaneen katku. Maitoa oli jossain vaiheessa kiehunut yli, hellalle.

Metsän reunassa poimin kesän ensimmäisen mustikan. Se oli vielä pieni ja harmahtavan sininen, kova siniharmaa pippuri. Tiesin sen olevan vielä raaka, mutta poimin ja maistoin silti. Marjan maku oli kirpeä ja hapan, mutta jo ihan kohta ne tulisivat olemaan makeita ja sormet värjäävän mehukkaita. Happamuuden kesti kun tiesi tulevan makeuden. Harva kuiva metsä oli vielä aamuisen viileä, varvuista, neulasista ja männyistä uhoavasta keuhkoihin asti tunkevasta tuoksusta, alkuiltapäivän paahteesta ja selkärangan viertä valuvista hikipisaroista ei ollut kuin aavistus. Kävelin loivaa rinnettä ylös. Aurinko väläytti pisteitä, raitoja ja läiskiä oksien väleistä, häikäisi ohi menevän hetken, melkein pimensi silmät. Kopautin varpaani polun yli kulkevaan männynjuureen, horjahdin ja konkkasin pari askelta, kipu tuntui kyynärpäässä saakka.

Ylempänä loivassa rinteessä, koivujen ja vaahteroiden keskellä, kaikki näytti vihreämmältä, tuoksut tuntuivat viileämmiltä, maata peitti ruohojen ja taimien vihanta. Jatkoin pitkin polkua polveen ulottuvien keltaisten ja vihreiden heinien halki pienen matalan lammikon ohi. Lammen rantoja kattoivat kortteet ja saniaiset. Keväällä lammen pinta oli kuorrutettu vaaleanvihreällä sammakon kudulla, iltaisin rinteen suunnalta kuului matalaa kurnutusta, niin kuin pahvilaatikoita olisi revitty. Ohi mennessä lammesta uhosi yllättävä kylmäävä henkäys. Iho nousi kananlihalle säärissä, selkää myöten niskaan eteni väristys, joka meni ohi melkein heti. Iltaisin kotipihassakin ruoho tuntui kylmältä ja kostealta paljaisiin jalkapohjiin, hytisytti, ruoho haisikin ihan erilaiselta kuin päivällä kun aurinko kuivasi kasvit ja ilman. Yöllä ulkona kihisi. Varjoissa tuntui liikkuvan jotain, vaikka mitään ei näkynyt. Ikkunan takana pihan pensaat, vaahterat ja kukkapenkki odottivat vaaleassa hämärässä, kaikki oli harmaata kuin mustavalkovalokuvassa ja hiljaista.

Polku nousi mäen päälle, aukealle. Kauan aikaa sitten puretun talon kivijalka, murentuneet punaiset tiilet ja harmaat irtonaiset sementin palaset, pilkottivat puuntaimien ja heinien joukosta. Perustuksista vasemmalle häämötti villiintyneen syreenimajan kehä. Violetteja kuivuneita kukkia saattoi vielä erottaa syreenin omien lehtien ja nopeasti kasvaneiden koivun ja vaahteran taimien keskellä. Viime kesänä syreenimajaan kerääntyi joskus puliremmi. Seurasin vähän etäämpää, ison koivun takaa, miten tiukkailmeinen parrakas mies, päällään likainen harmaa puvuntakki, kaatoi vihreään Sprite-pulloon oksalakkaa, hölskytti, nosti pullon silmiensä eteen, katsoi pulloa tarkkaan, hölskytti uudestaan, seurasi vielä hetken keltaisten hiutaleiden vajoamista pullon pohjalle. Sen jälkeen hän joi, irvisti ja ojensi pullon kaverilleen, hänkin joi ja antoi pullon eteenpäin muille miehille syreenimajassa. Pultsarit huomasivat kyllä jonkun seuraavan heitä ison koivun takaa, partamies ärähti jotain minun suuntaani, mutta vähän niinkuin viran puolesta tai muodon vuoksi, muut eivät viitsineet sanoa tai tehdä mitään, eivät katsoneetkaan minuun päin, joivat vain pullon tyhjäksi. Pullon pohjalle jäi parin sentin paksuinen kirkkaan keltainen sakka. Joivat ne vielä tenuakin muovipullosta.

Janotti, mutta en uskaltanut mennä juomaan pikkulammen kuraista vettä. Äiti siitä varottikin. – Sitä et sitten juo, mahas vaan saat kipeeks.

Koulussa voimistelutunnin jälkeen join käytävän juomapaikalla. Piti painaa seinään kiinnitetyn pienen valkoisen

posliinialtaan metallista nappia ja vesi roiskahti korkeassa kaaressa. Isommat pojat osasivat asettua juuri oikeaan kohtaan suu ammollaan, painoivat nappia ja saivat vesisuihkun tarkasti suoraan suuhunsa. Minun piti ensin painaa nappia, pitää se pohjassa ja asettua juomaan vasta sitten. Suuhun jäi juomapaikan vedestä raudan maku, se maistui oudosti samanlaiselta kuin peukaloon tulleesta haavasta vuotanut veri.

Puuttomassa ja pensaattomassa rinteessä laskettiin talvella mäkeä, se oli toisella puolella puretun talon tonttia. Minulla oli laatikosta revitty pahvinpala, Petrillä ja Jaanalla uudet siniset muovipulkat. Jaana tuli alas rinnettä, kaatui tahallaan paksuun koskemattomaan lumeen, lumi pöllähti, pulkka jatkoi matkaa vielä pitkään tasaiselle. Jaanan koko vasen kylki, takki ja hiihtohousut olivat lumessa, lunta oli vielä naamassa ja karvalakin päällä. Jaana makasi lumessa, puhalsi lunta suunsa edestä, pyyhki naamastaan tumpulla lunta ja nauroi koko ajan. Pelkkä lasku kaatumatta rinnettä alas ei tuntunut yhtään niin hauskalta kuin vauhdit ja lopuksi nurin menenminen. Kaatuessa lunta meni vyötäröltä takin ja paidan alle ja housujen kauluksesta sisään, selkää vasten tuntui kylmältä ja sitten märältä. Paitaa piti vähän väliä yrittää työntää takaisin housuihin, se oli vähän tylsää. Kesällä pulkkarinteessä kasvoi kituliaan näköistä heinää. Rinne oli yllättävän kuoppainen, epätasainen ja täynnä pieniä ruohoisia mättäitä, talvella mitään sellaista ei huomannut. Keskellä alamäkeä oli kapea sorainen uoma, niinkuin se olisi siihen aurattu. Äiti sanoi, että alkukesästä rankkasateen aikana vesi oli valunut sitä pitkin, niin se oli syntynyt.

Kuivat korret taipuilivat ja katkeilivat selkäni alle ohueksi sekavasti risteileväksi ja pisteleväksi patjaksi tai jäivät ympärilleni sojottamaan kohti taivasta, niistä putoili jotain hienoa hitua, siitepölyä tai siemeniä. Kuiva, kurkkua kutittava, mutta tuoreen imelä tuoksu ympäröi. Yritin pysyä mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta. Makasin pitkässä kulottuneessa heinikossa, pystysuoraan kasvavat heinät tiukasti päälaen ja käsivarsien ja säärien ja jalkapohjien kyljessä, minun muotoisessani keltaisessa aukossa. Olin hiljaa ja liikkumatta, hievahtamatta. Olin kätkössä, kukaan ei nähnyt minua kuivien ja kulottuneiden korsien seassa. Aurinko lämmitti, käsivartta kutitti, päälakeani kiipesi jokin hyönteinen, muurahainen tai kärpänen. Auringossa näkyi liikettä, ilma oli täynnä tuhansia melkein näkymättömiä liikkujia, heinikko hurisi. Jatkuva, lakkaamaton hurina, joka puolella. Meinasin nukahtaa, voi olla että nukahdin.

Lähdin kotiin päin puretun talon umpeen kasvanutta pihatietä. Poskiani kuumotti, janotti. Tie kaarsi loivaa rinnettä alaspäin, sen reunat oli tuettu neliön muotoisilla tummanharmailla kivillä. Kauan aikaa sitten siitä oli kai ajettu ensin hevosilla ja vaunuilla ja joskus myöhemmin autoilla, molemmilla komeasti kaartaen mäen päälle. Tiellä kasvoi nuoria puita, honteloita vaahteroita ja leppiä ja koivuja, siellä täällä kuivan näköisiä pensaita, harvalehtisiä ja matalia. Pujottelin pari metriä korkeiden käsivarsieni paksuisten puunrunkojen ja hentojen taimien väleistä. Tien ympärillä puusto oli vanhempaa, isoja vaahteroita ja mäntyjä rehevän pusikon ympäröimänä. Nuoret puut kasvoivat oikealle kaartuvasta soratiestä, niiden tyvien ympärillä ei ollut aluskasvillisuutta, ruohoa, heiniä, nokkosia tai saniaisia, niin kuin kaikkialla muualla rinteessä. Keskellä pihatietä kasvoi korkea, seiväshyppyseipään paksuinen koiranputken näköinen kasvi, vaaleanvihreä latvaa kohti kapeneva putki ja reunoistaan repaleiset lätyskälehdet, yritin kiertää sen mahdollisimman kaukaa. Äiti oli sanonut, että siitä putkesta vuotaa nestettä, joka syyhyttää ja polttaa ihoa.

Isä kantoi jotain laukkuja ja kasseja auton takakonttiin. Hän läimäytti takaluukun kiinni, mutta kansi ponnahti takaisin auki. Isä painoi kannen kaksin käsin lukkoon, lukko naksahti. Äiti seisoi vähän etäämmällä oudon näköisenä, suu raollaan ja kädet sivuilla, niin kuin ei olisi tiennyt mitä käsillään tekisi. Isä kääntyi autolta takaisinpäin, ei kuitenkaan katsonut äitiä.

Mää haen ne loput sitten tiistaina, isä sanoi.

Isä seisoi kädet vyötäisillä sen näköisenä kuin olisi miettinyt jotain tai yrittänyt palauttaa mieleensä jotain. Olin juuri tullut pihalle, mutta kumpikaan vanhemmista ei huomannut minua.

No ni.

Isä kääntyi, avasi oven ja istui autoon. Hän kurkotti vielä taaksepäin, asetteli jotain paremmin takapenkillä, joka oli täynnä tavaraa.

– Eks sää nyt sentään söis ensin, äiti sanoi, kädet edelleen mitääntekemättöminä sivuilla. Isä käynnisti auton, ei vastannut mitään, veti auton oven kiinni ja lähti.

Äiti istui keittiön pöydän viereen. Hän istui siinä kädet pöydällä, mutta oli silti sen näköinen, että lähtee heti pois. Niin hän lähtikin, meni kamarin puolelle ja äänestä päätellen käveli siellä edestakaisin. Minä katselin keittiön ikkunasta puita. Samat vihreät ja syvänruskeat puut olivat talvella harmaan huurteisia ja oksat valkean lumikerroksen peitossa. Linnut, pääskyset varmaan, viuhuivat sinne tänne.

– Missäs oot ollu? Ei oo koko päivänä näkyny.

Äiti tuli olohuoneesta takaisin keittiön pöydän viereen. Hän osoitti sanansa minulle, mutta ei katsonut minuun päin kuin hetken. Hänkin alkoi tuijottaa ulos keittiön ikkunasta.

– Tuolla vaan.

Äiti ei vastannut mitään. Hän nojasi leukaansa kämmeneen, tuijotti ikkunasta ulos. Ei hän kuullut tai kuunnellut mitä minä sanoin, ei tainnut nähdäkään paljoa, puita ja ympäriinsä sinkoilevia lintuja ei ainakaan. Hän nousi taas ylös, otti pari hidasta askelta keskellä keittiön lattiaa, meni sitten toiselle puolelle keittiötä nojaamaan kylkeään hellaan, ei katsonut minuun päin. Ensin hän ei sanonut mitään, oli vain hermostuneen näköinen.

– Ruokakin on jo ihan kylmää, sen hän sanoi.

TUOMARISTON PERUSTELUT

Erkki Hipponen

Elämäkerrallisesti tärkeän päivän tapahtumien tarkka ja mietteliäs kuvaus, jossa konkreettiset, huolella kirjatut havainnot ovat täynnä merkityksiä. Kertojaan on helppo eläytyä. Arjen pinnan alla kytevät suuret tunteet. Pieniin havaintoihin tarttuminen tuo kertojalle lohtua muutoksessa.

Kohtaaminen, digitaide, Emma Heikka , 2022

Lehden kuvataiteilija esittäytyy – ROSA

ROSA eli Rovaniemen Sarjakuvaseura on Lapin yliopiston opiskelijoiden perustama sarjakuvaseura. Seuran tarkoituksena on yhdistää samanhenkisiä opiskelijoita, järjestää tapaamisia, tuottaa yhteisiä julkaisuja ja tukea taiteen harjoittamista opiskelun ohella.

Seura perustettiin, koska Rovaniemellä ei ollut sarjakuvista kiinnostuneille ihmisille suunnattua toimintaa. Rovaniemeltä on lähtöisin monia suomalaisia sarjakuvataiteilijoita ja suurin osa heistä ovat nykyisiä tai entisiä Lapin yliopiston opiskelijoita, minkä vuoksi ajattelimme, että Lapin yliopisto olisi otollinen paikka tämänkaltaisen toiminnan aloittamiselle. Ensisijaisesti haluamme luoda kannustavan yhteisön piirtämisestä, sarjakuvista ja taiteesta kiinnostuneille opiskelijoille.

Ella Partanen

ROSA

Silloin erilainen

Tuula Väisänen: Houkka – Helgi Hansintyttären elämä. Atrain & Nord 2022.

Tuula Väisäsen kirja vie keskelle varhaiskeskiaikaa, missä raakuudet olivat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Lapsia, vaimoja ja orjia sai kurittaa mielin määrin eikä siitä joutunut vastuuseen. Päinvastoin, karannut orja saattoi päätyä häpeäpaaluun. Näin käy myös Helgin suurelle rakkaudelle. On raskasta olla erilainen missä tahansa ajassa ja varsinkin tuolla ajalla. Pienemmästäkin poikkeuksesta saattoi saada rangaistuksen ja tulla leimatuksi noidaksi, mikä johti kuolemantuomioon.

Helgi Hansintytär lyö päänsä lapsena jäiseen katukivetykseen, mistä aukeaa hänen selvännäkökykynsä. Ainakin näin hän selittää itselleen. Onko lahja siunaus vai kirous? Lapsena hän todistaa pienen sisarensa ennenaikaista ja raakaa syntymää keskelle toria ja hän näkee jatkuvasti saman enneunen.

”Tuli oli unessani kahdessa eri paikassa, toisessa se oli kauempana, palaen korkealla kuin valtava taivaallinen soihtu ja toisessa lähellä maata... saatoin tuntea miten tuli kärvensi kasvojani...”

Helgi todistaa rakastamansa miehen kuolemaa ja trauma onkin valmis. Hänestä tulee mykkä luostarin asukki. Hän muuttuu pojaksi. Helgi katoaa tullakseen joskus takaisin. Helgi on lähes läpi teoksen houkka,

Maan hiljaisilta

Kristuksen tähden hulluksi sanottu. Näkijän kyvyllä hän auttaa ihmisiä elämässään.

Teos on väkevästi kir joitettu ja kappaleet ovat lyhyitä ja helppolukui sia. Teos kulkee elävästi eteenpäin ja avaa kyynelkanavat. Pääteemaksi mielestäni muodostuu identiteetin etsiminen, sen mureneminen ja ihmisyys sekä erilaisuus. Onko hyväksyttävää olla erilainen ja päättää omasta kohtalosta? Onko kaikki elämässä kohtaloa vai sattumaa? Liikutaan suurien teemojen jäljillä. Kirjailijan loppusanat yllättivät ja jäin pohtimaan onko tämäkin teos näkynä saatu.

”...Kelluin lämpimässä tilassa, oli täysin kiireetöntä, suunnaton lempeys ja ihmeellisen kaunis valo ympäröi minua. Olin itse kaikkialla, olin tuo valo ja tuo suunnaton lempeys...”

Sari Hakko

Anne Laurila: Mettä-Hannun Selma. Väyläkirjat 2022.

Anne Laurilan romaani kertoo Mettä-Hannun tyttärestä Selmasta, tämän lapsuudesta rippikouluvuosiin, sekä Selman perheestä ja heidän kylästään. Lisäksi mukana on katkelmia piikomispaikoista ja muista menneistä tapahtumista muistojen keinoin.

Teos kuvaa Kemikylää ja Savukosken nousua sekä niiden elämää varsin elävästi ja jouhevasti. Mielestäni teos sujahtaisi hyvin maalaisromaanit-genreen. Tekemiset ja tapahtumat on kuvattu tarkasti, kiireettömästi ja läsnäoloisesti. On kuin lukiessa katsoisi elokuvaa kirjasta.

Takakansi kuvaa teoksen olevan ”yritys ymmärtää sadan vuoden takaista elämää Itä-Lapissa”. Mielestäni tämä yritys tuotti tuloksen. Lukija ei yhtään ihmettele tapahtumien kulkua tai pohdi onko taustalla pitkäkin tutkimustyö. On kuin humahtaisi isovanhempiensa tai tutun perheen elämään.

Romaanissa eletään murroksen kautta: vanhan kulttuurin on väistyttävä uuden tieltä. Entiset toimeentulon

muodot on vaihdettava uusiin, uudet tuulet otettava vastaan. Näitä puolia vilah telee romaanissa ainakin uskonnon muodossa. Silti ihmiset ovat tutun oloisia ja käyttäytyvät ihmismäisesti.

Mettä-Hannun Selma on ensimmäinen osa Selmasta kertovaa kirja-sarjaa. Jäämme odottamaan jatkoa.

Sari Hakko

Kirjailijakaksikko yhtä aikaa runolla

Markku Kokkola: Ja karttaa vaikka etsisin. Atrain & Nord 2022. Ritva Kokkola: Pilviä kuun edessä. Atrain & Nord 2022.

Seitsemän sivun runoku

vaintrolla kuin muassaan

vieden Kemin kaupungin

syntyyn aloittaa Markku

Kokkola seitsemännen

runoteoksensa liukuen

ensimmäiseltä vuosisadalta alkavalle 19.:lle.

Kutkuttavasti tämän

1. kappaleen nimi on Monia aikoja ennen:

”… / Kemin kaupunkia ei vielä pohdita, se olisi / ylön lähellä Torniota. / Forsiustoppen on Huippuvuorilla, täällä / kuusi kusee kintuille, / tuuli kääntyy ympäri. ”(1601 s. 12-13)

”… / Nyt kartassa lukee Perämeri, / entinen nimi Kainuunmeri. / Siellä eivät sääsket tanssi.” (1910 s. 77) Säkeet saattavat reilun sadan vuoden taakse. Suurin osa Ja karttaa vaikka etsisin runoista elää Venäjän viimeisten tsaarien ajassa Aleksanteri I:stä Nikolai II:een ja me voimme haistaa siirtomuistin kuin sen kesäisen hymyn sukupolvia sitten, vain kerran hymyn avautuessa.

Tyylillisesti kirjaa kuljettavat rytmi ja lauseet juolauttavat mieleen Pentti Saarikosken vuodatukset runokirjoissaan tuotantonsa puolivälin jälkeen ja yllättäen Woody Allenin elokuvien minäkertojan.

”… / Gravitaatio on suuri voima, ajattelemme – aivan oikein – / se vaikuttaa aina, aina se yliotteen saa. / Vaasan Höyryleipomo ostaa / Kemin Leipätehtaan varastoineen kaikkineen, / ja toiminta siirtyy Vaasaan. / Kemin Työväenyhdistys hankkii oman / hevosen.” (1928 s. 116).

Aiheesta johtuen runo pääsee ajoin anteeksiannettavasti luetteloitumaan, mutta historia maistuu prinsiippejä myöten.

Kirja kantaa aina Lauri K. Relanderin presidenttikauden loppuun vuoteen 1930. Entä sitten? Sen jälkeen kirjailija on luvannut tehdä seuraavan osan…

Monipuoliset kemiläiset kirjailijat Markku Kokkola ja Ritva Kokkola keskittyvät runokirjoissaan elämänkaariin kuvatessaan aikaa. Markku

Kokkola avaa kaupunkia

Kemin kulmasta Kemiksi ja Keminä teoksessaan Ja karttaa vaikka etsisin ja

Ritva Kokkola käy ja kirjaa

ihmistä itseänsä itsessään

iän kuluessa runokirjassa

Pilviä kuun edessä.

”Kuka voittaa / sekö

joka hautaa / viimeisen

ystävistä / viimeisen sisaruksen / viimeisen serkun / kuka seisoo palkintokorokkeella / kuka jakaa mitalit ja pokaalit / vai onko voittaja se / joka ensimmäisenä ehti” (Kuka voittaa s. 63).

Omistettu suurille ikäluokille lukee alussa ja takakannessa Ritva Kokkolan kirjassa Pilviä kuun edessä. Kirja sallii muidenkin käydä kylässä laajemmassa, varttuneempaan ikään asti ylettyvässä, elämän kokemisessa. Yli satasivuinen runokirja on liian pitkä, mutta ei tässä tapauksessa. Kerronnan rauhallisuus vaatii jokaisen sivun tähän henkilön kokonaiseen tarinaan, josta ani harva runo tai edes runon kohta putoaa.

” … / vieläkin meitä on enemmän / mutta vähenemme ja hiivimme alta / hapuilemme entistä voimaa / yhteistä jalkojen töminää / … (Meitä oli joka paikka täynnä s. 19).

Omistettu suurille ikäluokille. Joo, mutta kelpaa kirjaa lukea nuorempienkin. Kertoja on lähellä kuin hän lukisi itse vieressä. Kaikista kirjan neljästä maulla otsikoidusta osasta – Kajastus, Kaiverrus, Kohtaus ja Koputus – on kaukana osoitteleva kertojan ikä ja sen kaikkivoipaisuus.

Tapani Tavi

Aukaisu yhden maagisimman tunturin taikaan

Sinikka Labba: Saanantauti. Väyläkirjat 2022.

Saanasta ja tämän turvaisan 1029 metriin merenpinnasta yltävän maamerkin vierestä kirjoittaa inarilais-enontekiöläinen biologi ja opettaja Sinikka Labba esikoiskirjassaan Saanantauti. Kirja on lyyrisen kertojan tarina juurettomuudesta ja vapaaehtoisesta yksinäisyydestä, jossa Subarctic History -konferenssin suunnittelija Lily Ellinoora Lompolo ”luuli saavansa elämältä koko maailman mutta sai sentään Käsivarren kartan”.

Yhteydet Inariin ja Savon kesäkotiin säestävät tyylillä Saanantauti-tarinaa. Eloisa ”potilas” elää enimmäkseen muistoilla, suunnitelmilla ja mielikuvituksella muassaan Perry, Marry, Riekonpyytäjä ja Reidarkin Särestöstä. Pikukoira tuo arkeen seuraa ja työtehtävissään liki läpeensä

vuorokaudet poissa vii pyilevät naapurit luovat aran ihmetyksen, kuin läheisyyden kuumai seman, Kilpisjärven rantaan.

Saanantauti tarttuu. Vaarattomana kuulemma.

Tapani Tavi

Sukutarinaa taidehistorioitsijan tarkkuudella

Tony Mannela: Iitto ja iittolaisia II, Agatan ja Eelin lapset. Väyläkirjat 2022

Tony Mannelan teos Iitto ja iittolaisia II, Agatan ja Eelin lapset jatkaa Enontekiön Käsivarren Iiton kylän elämäntarinaa. Suurperheen lasten kohtalot ovat liittyneet vahvasti kunkin ajan haasteisiin. Teoksessa kuvataan paitsi perheen ja suvun historiaa, myös pienen kylän elämää Suomen ja Lapin historian vaiheissa.

Elämä Väylänvarren erämaatalossa, koulutus kaukana kotoa, työt lähellä ja kaukana. Kukin lapsista on kulkenut omaa polkuaan, mutta monet polut ovat tuoneet takaisin kotiin, Iittoon, Könkämäenon varrelle. Kalaisat vedet, hillapalsat ja esimerkiksi hirvenmetsästys ovat kuuluneet vuodenkiertoon, vaikka aikuisiän työpaikka oli kaukanakin, esimerkiksi Ruotsissa.

Agata ja Eeli ja Agatan ja Eelin lapset -teokset hämmästyttävät lukijaa. Lukuisat kirjeet, lähteet ja asianosaisten osallisuus saavat teokset seisomaan tukevalla, dokumentaarisella jalustalla. Valokuvat ja selkeä rakenne sekä sukukartat auttavat Mannelan perhettä tuntemattomankin ymmärtämään, mistä kaikesta on ollut kysymys: ankarasta elämästä kaukana terveyspalveluista, 15-lapsisen perheen selviytymistaistelusta ja myös väärtiydestä, naapuriavusta.

Sukuhistoriaan tuovat oman kiinnostavan sävynsä fiktiivinen aines ja dialogit, jotka solahtavat faktatietojen yhteyteen. Taidehistorioitsija Tony Mannela kertoo tarkasti aviomiehensä perheen valoisista ja vaikeistakin asioista.

Uutuuskirjassa kullekin lapselle on oma lukunsa. Jokainen toisen maail mansodan kiehunnasta eloon jääneistä ja sen jälkeen syntyneistä lapsista on kuvattu tasapuolisesti. Myös lastenlasten osuus esittäytyy kiinnostavasti: aikaperspektiivin tarjoavat esimerkiksi digiajan kotikoulu ja innostus tulla tutkimaan sukua kauempaakin.

Iiton pihapiirissä on koettu paljon 1800-luvun kruununmajatalon vaiheista nykyhetkeen. Ajan saatossa kaikessa ei ole voitu onnistua, mutta elämä jatkuu toinen toistaan tukien tunturiluonnon keskellä, nykyään kolmen talon kylässä.

Iittolainen Tony Mannela on tallentanut merkittävään kaksiosaiseen kirjasarjaansa enontekiöläistä, paikallista kulttuuriperintöä. Hänelle myönnettiin Enontekiön kunnan kulttuuripalkinto vuonna 2021.

Sinikka Labba

Koivut huokailivat haikujaan. Joki jatkoi kulkuaan, hiljaa. Pääni sinun olkaasi vasten. Kaukana huusivat lähtevät linnut, silti kuulin mitä hiljaisuus lauloi.

Taivas lepäsi vaaran päällä punaisena ennen kuin sammui.

Aika heittää harsojaan, jäämme niiden alle seisomaan. Peittelee, haalistaa.

Pysyy pienen hetken paikoillaan.

Tänään kaipaus värittää taivaan. Kaipaus on haikea väri.

Hilla Wesenius

Toukokuu

Aurinko nousi varhain aamuyöllä, tuuli ravisuttaa kuusta, kerran sen vuosirenkaat lasketaan mutta ei vielä, vielä ne lisääntyvät, linnut ja oravat pyrähtelevät vielä pitkään sen tuuheassa oksistossa.

Piha on kuloheinän peitossa, seasta pilkahtaa auringonkeltaista, viime syksyn lehti, kevätesikko, voikukka.

Elämä on ikivanha, kertoo kuusi, sillä on juuret maassa, se tietää,

mutta maisemassa vaeltaa jo uusi katse ja kevät saa uuden alun kun kirkkaat silmät näkevät kaiken ensimmäistä kertaa.

Minäkin katson maailmaa uusin silmin, en yritä ratkaista mitään, kaikki on kaunista ja hyvää.

Matka kokonaan

kolme tuntia kotiin

juna syöksyy päin kilometrejä

En pystynyt nukkumaan päiväunia hän sanoi

silloin halusin minuutit vain pois

jokainen sekunti yksin raapi haavaa

tulehdus korjaus kypsyminen

jos olisit mennyt silloin kokonaan

hän olisi istunut jonkun muun pöytään

aikaa olisi edelleen yhtä paljon

eikä joki silti jäätyisi sillan alta kolme sekuntia

kun Lynx uppoaa Kemijokeen synnytyksen kolme vaihetta avautuminen ponnistus jälkeisvaihe

Kirsi Karhu

Anna Kyrö

Kohtelias Keikari, muste, Anselmi Petäjäaho, 2022

Suomen kirjailijaliitto myönsi Suunta-palkinnon

Lapin kirjallisuusseuralle

Lapin kirjallisuusseura ry sai vastaanottaa merkittävän tunnustuksen perjantaina 24.3.2023 Oulussa, kun Suomen kirjailijaliitto ojensi seuralle Suuntapalkinnon. Palkitseminen oli osa Oulussa järjestettyjä Suomen kirjailijayhdistysten Talvipäiviä.

Palkintoa olivat vastaanottamassa seuran entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Erkki Kaila sekä nykyinen pj. Minna Kurttila. Palkinnon ojensivat Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen sekä toiminnanjohtaja

Ilmi Villacís

Suomen Kirjailijaliiton Suunta-palkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai toimijalle, joka on erityisellä tavalla edistänyt kirjallisuutta ja kirjallisuuden harrastamista omalla paikkakunnallaan. Palkinto on 1000 € sekä kunniataulu ja Suunnon kompassi kukkineen. Lapin kirjallisuusseuran hallitus kiittää koko seuran jäsenistöä ja sen aiempia hallituksen jäseniä vuosien varrella. Palkinto on yhteisen pitkäjänteisen työn tulosta.

Suomen kirjailijaliiton vuoden 2023 Suunta-palkinnon saa Lapin kirjallisuusseura ry, joka on toiminut kirjallisuutta, kirjoittamista ja lukemista edistäen jo vuodesta 1996.

Lapin kirjallisuusseura järjesti kevätseminaareja vuodesta 1996 vuoteen 2009 saakka ympäri Lappia eri teemoin ja toimi pohjoiseen lukuisia kirjailijavieraita. Tekijöiden päivät ovat tuoneet Lappiin vuodesta 1997 lähtien suuren joukon kirjailijoita kertomaan tuotannostaan. Lisäksi seura on aktiivisesti edesauttanut kirjoittajakoulutusta järjestämällä Revontuli-Opiston kanssa Sodankylässä vuosittain viikon kestäviä kirjoittajakursseja, joissa on vuosien saatossa perehdytty eri kirjoittamisen lajeihin aina draamasta rikoskirjallisuuteen. Kurssien suuresta suosiosta kertoo paljon se, että osallistujia on aina riittänyt eteläisintä Suomea myöten.

Merkille pantavaa on myös se, että Lapin Kirjallisuusseuran toiminta ulottuu Lapin kaikkiin osiin. Seuran pyrkimys lisätä vuorovaikutusta Saamen alueen kulttuurien ja suomen kieltä Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa puhuvien väestöryhmien kanssa on myös erittäin tärkeää.

Tällä palkinnolla Suomen Kirjailijaliitto haluaa kiittää Lapin kirjallisuusseura ry:tä pitkäjänteisestä kirjallisuuden ja kirjoittamisen edistämisestä.

Palkintoa vastaanottamassa Minna Kurttila ja Erkki Kaila. Kuva: Suomen kirjailijaliitto.

Kirjoittajaryhmä Rinki juhli Kemissä

Kirjoittajaryhmä Rinki ry juhli 50-vuotispäiviään 25.3.2023 Kemin seurakuntakeskuksessa. Rinki on Meri-Lapin kirjoittamista harrastavien yhdistys, joka perustettiin Kaija Koiviston aloitteesta vuonna 1973.

Yhdistyksen tehtävä on jäsenten kirjallisen ilmaisutaidon kehittäminen ja kirjallisuuteen tutustuttaminen. Ringillä on tällä hetkellä jäseniä nelisenkymmentä.

Rinki on julkaissut vuosien saatossa 21 antologiaa, joissa on tekstejä melkein sadalta rinkiläiseltä. Iso ponnistus pieneltä yhdistykseltä, joka omin varoin rohkenee julkaista antologian melkein joka toinen vuosi ja onnistuu myyntituloilla rahoittamaan kulut. Viimeisin antologia, Ovi aukeaa, julkaistiin viime vuonna.

Rinkiläisten päivä

Puheenjohtaja Anna Kyrö ja perustajajäsen Kaija Koivisto kalevalaisin säkein toivottivat kutsu- ja juhlavieraat tervetulleiksi aurinkoiseen Kemiin. Kustantaja ja historioitsija Matti Ylipiessa esitteli kirjoittamansa Ringin historiikin Keston salaisuus

Juhlapäivän musiikkiesitykset koostuivat rinkiläisten omista teksteistä. Heidi Ylitalo tulkitsi säveltämänsä Elsa

Partalan runon, Elina Söderström ja Esa Rautiainen esittivät Esan juuri tähän tilaisuuteen säveltämiä Sinikka Lappeteläisen ja edesmenneen Saara Heikkisen runoja. Avautuvat sanat -runoesityksessä kuultiin Raili Ilolan, Annuka Ovaskaisen ja Aino Ylifrantin esittämänä rinkiläisten kirjoittamia runoja. Esityksen oli ohjannut Elsa Partala.

Välillä nautittiin lohisoppaa ja lopuksi oli täytekakkukahvit. Kuten juhlissa on tapana, niin myös tässä juhlassa palkittiin henkilöitä, jotka ovat toiminnallaan pitäneet yllä rinkiläisten halua kirjoittaa ja halua oppia jotain uutta kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Puheenjohtaja Anna Kyrö kukitettiin uutena kunniajäsenenä. Ruusun saivat kunniajäsenet Kaija Koivisto, Toini Marjamaa ja Elsa Partala sekä entiset puheenjohtajat Annukka Immonen, Elsi Liiten ja Matti Ylipiessa.

Kaikki rinkiläiset yhtyvät Elsa Partalan sanoihin: ”Ringin elinvoimaisuus syntyy jäsenten lujasta sitoutumisesta yhdistyksen toimintaan.”

Lapin kirjallisuusseuralle uusi puheenjohtaja

Seuran syyskokouksessa valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi Minna Kurttila. Minna on taittanut viiden vuoden ajan kirjallisuusseuran lehteä Lapillista ja osallistunut useana vuonna seuran järjestämille Sodankylän kirjoituskursseille.

Minna työskentelee graafisena suunnittelijana omassa yrityksessään ja tekee myös kirjoittamiseen liittyviä töitä, joista viimeisimpänä mobiilipelin käsikirjoitustyö.

Minnalta ilmestyi syksyllä 2021 tarinallinen tietokirja, Minun metsäni (kustantaja Tapio). Lisäksi hän on julkaissut omakustanteena tyttärensä Sannimaria Kurttilan kanssa kirjoittamaa Nukuluku-kirjasarjaa.

Raili Ilola

Jäniksen selässä, digitaide, Kuutti Terävä, 2023

Hyvässä seurassa – ajatuksia seuramme jäseniltä

Kysyimme kolmelta Lapin ulkopuolella asuvalta jäseneltämme

1. Millainen kirjallisuuden kuluttaja olet? Kirjoitatko itse? Luetko paljon?

2. Minkä lappilaisen kirjailijan tai Lappiin liittyvän kirjan olet lukenut viimeksi? Mitä pidit?

3. Millaisia terveisiä tai toiveita sinulla on Lapin kirjallisuusseuralle?

Anneli Heikka, Skövde, Ruotsi

1

Viimeksi lukemani Lappiin liittyvä kirja oli Rosa Liksomin kirja Väylä.

Luen kirjoja ja luen myös toisille, joilla on vaikeuksia lukea. Kirjoitan myös. Olen osallistunut kahteen antologiaan ruotsinsuomalaisten elämästä: Skövden suomalaiset kertovat ja SILTA. Olen toimittanut itse antologian Monissa kengissä ja runoantologian Elämän virrassa. Olen myös kirjoittanut kaksi romaania: PAKO ja PALUU. Syksyllä ilmestyneessä novellikirjassa Aurinkoa idästä länteen on kertomuksia ruotsinsuomalaisuudesta ja myös Lappiin liittyvistä aiheista. 2

3

Asun Etelä-Ruotsissa ja kaikki kirjoituskurssit, joita järjestetään pohjoisessa, ovat liian kaukana. Toiveeni olisi enemmän kursseja netin kautta.

1 Lukeminen on osa työtäni eräkirjailijana sekä kalastus- ja retkeilytoimittajana, ja siksi viihdyn sivujen parissa joka ainoa päivä. Olen vuosien ajan haalinut niteitä omaan ”eräkirjastooni”, joka juuri vaati uuden kirjahyllyn. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun löytää antikvariaatista etsimänsä vanhan teoksen!

2 Pääsin juuri Eeva Kilven Lapikkaita-teoksen (1966) viimeiselle sivulle, ja rakastin joka sanaa. Vaikka teos on vanha, onnistuin vasta nyt nappaamaan sen Finlandia Kirjan valikoimasta.

3 Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi vuoden 2024 Riihimäen Erämessujen yhteydessä ensi kertaa järjestettäville Eräkirjamessuille! Etsimme paraikaa esiintyjiä kertomaan luonto- ja Lappi-aiheisista teoksistaan, joten laitathan meille viestiä, mikäli olet kiinnostunut kertomaan urastasi kirjailijana: www.erakirjamessut.fi

Anne Maskula, Turku

1

Olen kirjallisuuden suhteen melko kaikkiruokainen. Luen kirjat nykyisin pääasiassa lukulaitteelta, jolloin kirjat kulkevat helposti aina mukanani. Tykkään vaihdella erityyppisten kirjojen välillä, uutta ja vanhoja klassikoita, kotimaista ja ulkomaista, historiaa ja nykypäivää, välillä pitää saada herkutella runojen äärellä. Oma kirjoittamiseni on valitettavasti jäänyt kovin vähäiseksi, ideoita on pulpahdellut, mutta toteutuksen vaatimaa kärsivällisyyttä ei oikein tahdo löytyä. Pitäisi varmaan muuttaa Lappiin rauhoittumaan! 2

Heti tulee mieleeni Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, jossa naisporukan vaellus läpi sodan raunioista nousevan Lapin maalaa ajankuvaa kipeän koskettavasti. Tällä hetkellä kirja on äärimmäisen ajankohtainen, jopa enemmän kuin syntyhetkellään. 3

Viime vuosikymmenellä kävin 4–5 kertaa Sodankylän kirjoittajakurssilla ja niitä muistelen vieläkin kaiholla. Kurssit ovat käsittääkseni sittemmin muuttuneet paikan vaihtuessa Luostolle, mikä varmaankin on ollut käytännön sanelemaa eikä entisenlaiseen ehkä ole paluuta. Kiitos joka tapauksessa Lapin kirjallisuusseuralle niistä kursseista ja tietenkin myös aina upeasta Lapillinen-lehdestä.

Monni Himari, Lakselv, Norja

Anneli Heikka

Monni Himari

Anne Maskula

Tekijöiden päivä 2022

Lapin kirjallisuusseuran perinteinen Tekijöiden päivä järjestettiin 26.11.2022 Kulttuuritalo Wiljamissa, Rovaniemellä. Kaikille avoin tapahtuma tarjoili upean kattauksen uutta lappilaista kirjallisuutta. Ohjelmassa oli kiinnostavia kirjailijahaastatteluja ja open mic -osuus. Haastateltavina olivat Irene Piippola, Ilkka Metsälä, Akseli Heikkilä, Vilhelmiina Vilhunen, Pekka Juntti ja Ossi Nyman. Lisäksi läänintaiteilija Janne Rosenvall kertoi Taiteen edistämiskeskuksen Filmiapaja-projektista.

Koko päivän ajan yleisöllä oli mahdollisuus tehdä löytöjä kirjailijoiden ja kustantamoiden myyntipöydistä. Päivän päätteeksi pidettiin Lapin kirjallisuusseuran syyskokous.

Kevätkokous ja kirjailijavierailu

Lapin kirjallisuusseuran kevätkokous pidettiin Äkäslompolossa, Luontokeskus Kellokkaassa 16.4.2023.

Kokouksen jälkeen kirjailija Satu Rämö saapui Soili Pohjalaisen haastateltavaksi. Rämön haastattelu oli avoin kaikille ja keräsikin auditorioon noin sata innokasta kuulijaa. Rämön vierailu järjestettiin yhteistyössä

Kolarin kirjaston ja Luontokeskus Kellokkaan kanssa.

Kevätkokouksessa julkistettiin seurassa vaikuttaneet Juha Hurme ja Eija Miranda Silventoinen uusiksi Lapin Kirjallisuusseuran kunniajäseniksi. Onnea!

Kalajutulla tarinaniskijäksi

Muurolassa 13.3.2023 järjestetyssä Tarinaniskennän Lapin aluekarsinnasta jatkoon selvisi rovaniemeläinen Pekka Berg. Hän koukutti kuulijansa Nuorgamista 30 vuotta sitten alkavalla tarinallaan Kalajutusta ei tarvitse ripittäytyä. Lapin tarinaniskijä -voitostaan Berg sai 200 euroa matkarahaa Kärsämäellä elokuussa pidettäviin Tarinaniskennän SM-kilpailuihin.

Tarinaniskennän Lapin aluekarsinta pidettiin toista kertaa Muurolassa järjestettävillä Nätti-Jussi-päivillä. Kilpailun järjestäjänä toimi LC Rovaniemi/Alakemijoki ry. Tuomarin tehtävän ratkoivat Tuula Saraniemi ja Tapani Tavi Lapin kirjallisuusseurasta.

Mitä kertoo kiinnostuneesta yleisöstä neljännestä vaille täysi Muurolan peruskoulun auditorio? Se kertoo ja on näyte tarinaniskennän uudesta nuoresta kuohusta kotvan jatkuneen suvannon jälkeen!

Tapahtuman juonsi Maria Paldanius.

Soili Pohjalainen, Minna Kurttila ja Satu Rämö. Kuva: Hanna Pudas.

Pekka Juntti ja haastattelijana Erkki Kaila.

Ossi Nyman ja haastattelijana Janne Rosenvall.

Runon

juhlaa Pienellä runofestivaalilla Sodankylässä

Kulttuuriyhdistys Puhu jänikselle ry järjestää Pienen runofestivaalin pe 30.6. – su 2.7.2023. Festivaalin pääohjelmisto nähdään Porttikosken luonnonkauniilla lavalla Sodankylän Askassa lauantaina ja sunnuntaina.

Aikaisempina vuosina tapahtuma on ollut kaksipäiväinen, mutta tänä vuonna järjestetään tapahtumia myös perjantaina: paikallisia tekstejä lausutaan valtuustosalissa ja festivaalin värikäs avajaisklubi koetaan PiitsiPubissa.

Vuoden 2023 tapahtuma on järjestyksessään kolmas Pieni runofestivaali. Tarkemmat ohjelmatiedot ja esiintyjien esittelyt: www.puhujanikselle.net.

Runokeikalle Kittilään?

Lyyriset räkkäolympialaiset! PIHARUNO – valtakunnallinen omien tekstien esittämistapahtuman finaali on sunnuntaina 18.6.2023 klo 12–14. Neljäntenä kesänä 2020 lähtien pidettävän yleisölle vapaan tapahtuman esityspaikka on Runohuoneen sisäpiha Kittilässä osoitteessa Valtatie 44.

Lro! PIHARUNO – omien tekstien esittämistapahtuma käydään lukien, lausuen tai laulaen. Tai käyttäen näitä kaikkia tai kahta yhdessä. Rekvisiitan ja akustisten soittimien käyttö on sallittua. Esiintymisaika: max 7 minuuttia. Ei äänentoistomahdollisuutta eikä osallistumismaksua. Raati palkitsee yhden esityksen 200 eurolla vuoden PIHARUNONA.

Esivalinta: Lähetä esityksesi teksti 20.5.2023 mennessä osoitteeseen Runohuone c/o Tapani Tavi, Valtatie 44, 99100 Kittilä tai sähköpostilla runohuone@gmail. com. Tapahtuman esiintyjät julkaistaan 31. toukokuuta. Esiintyjävalinnassa kiinnitetään huomio persoonallisuuteen ja olympiahengessä runon eri lajeihin.

Suomen kulttuurirahasto ja Kittilän kunta tukevat tapahtumaa. Tiedustelut p. 0408463036. Tapahtuman järjestää Runohuone ry. instagram.com/runohuone/

Jäsen, kirjoitatko runoja?

Kirjallisuusseura kaipaa kuukauden runoja! Runot julkaistaan verkkosivuilla, Facebookissa ja Instagramissa.

Lähetä runosi sähköpostitse osoitteeseen lapinrunoposti@gmail.com.

Kirjoita saatteeksi, että tarjoat runoasi kuukauden runoksi.

Sanaseura esittää

Sanaseura järjestää Rovaniemellä MustaKissa Kuppilassa kaksi sanataide- ja open mic -iltaa keväällä ja kolme syksyllä. Näihin Sanaseura esittää -sarjan iltoihin voi tulla kuka tahansa esittämään omia runojaan tai muuta sanataidettaan.

Lisäksi Sanaseura järjestää kirjoituspiirejä torstaisin Mustassa Kissassa. Kirjoituspiireissä harjoitellaan ohjatusti kirjoittamista positiivisessa ilmapiirissä. Tarkemmat ajankohdat selviävät seuraamalla Sanaseuraa joko Facebookissa tai Instagramissa.

Jyri Ollila

Sodankylän kurssit

Perinteiset Sodankylän kirjoituskurssit toteutuvat pääosin läsnäopetuksena 5.-10.6.2023 Luostolla. Opettajina ovat Juhani Karila, Taija Tuominen ja Susinukke Kosola sekä etäyhteyksin Siri Kolu. Kurssit järjestetään yhteistyössä Revontuli-Opiston kanssa.

Eräteatterikurssi

Juha Hurmeen vetämä eräteatterikurssi järjestetään toisen kerran kesäkuussa Ylitornion Miekojärven Vaarasaaressa 6.–8.6.2023. Kurssi järjestetään yhteistyössä Meän Opiston kanssa. Kurssipaikkojen tilanteen voit tarkistaa Meän Opistolta.

Runoköngäs 2023

Runoköngäs-tapahtuma järjestetään 8. kerran Rovaniemen Wanhojen markkinoiden yhteydessä 18.–20.8.2023. Lapin kirjallisuusseuran järjestämä kolmipäiväinen ohjelma julkaistaan myöhemmin seuran nettisivuilla ja Facebookissa.

Tekijöiden päivä 2023

Lapin kirjallisuusseuran perinteinen Tekijöiden päivä toteutetaan 18.-19.11.2023 Lyseonpuiston lukion tiloissa Rovaniemellä. Tapahtuma pyritään laajentamaan nyt kaksipäiväiseksi, jotta voisimme tarjota mahdollisimman monelle kirjailijalle tilaisuuden esitellä tuotantoaan sekä yleisölle hankittavaa pukinkonttiin.

Tapahtuman suunnittelu on käynnistetty, mutta otamme mielellämme vastaan yhteistyöehdotuksia tai muita ideoita Tekijöiden päivän kehittämiseksi. Laita meille viestiä: lapinkirjallisuusseura@gmail.com.

Konsultoiva tilitoimisto.

TILITOIMISTO

leop it kän e noy

Rovakatu 5 A 35, 96100 ROVANIEMI

www.leopitkanen.fi

Jokainen tarina on kertomisen arvoinen.

Oppimisen iloa kaikille!

Kielet Kirjoittaminen

Kädentaidot

Liikunta Sirkus

Tanssi Musiikki

Kuvataide Digitaidot

Teatteri Luennot

Autamme sinua luomaan kirjan, joka erottuu edukseen.

www.tammikuu.net

www.revontuliopisto.fi

Palautusosoite:

Lapin Kirjallisuusseura ry

Valtatie 44

99100 KITTILÄ

Lapin korkeakoulukirjasto

Pajasta löytyy:

• 3D-tulostin

• Ompelukone

• Saumuri

• Lämpöprässi

• Soitinhuolto

• Soittohuone ja muuta!

Laitteiden käyttö veloituksetonta. varaamo lapinkirjasto fi

LUKEMISESTA

on Lapin korkeakoulujen yhteinen, kaikille avoin

tieteellinen kirjasto.

Tervetuloa käymään meillä Rovaniemellä, Kemissä tai

Torniossa!

Tai asioi verkossa: lib.luc.fi

LUKEMISESTA 10

FAKTAA LAPSiLLE

ÄÄNEEN LUKU ON HYÖDYLLISTÄ JA HAUSKAA! JO VAUVALLE KANNATTAA LUKEA

LUKEMALLA OPPII MYÖS MUITA TAITOJA

OMAA ÄIDINKIELTÄ OPITAAN KOTONA JA KOULUSSA

LUKUTAITOAAN VOI KEHITTÄÄ KAIKENIKÄISENÄ

KOULUISSA VOI LUKEA MONILLA ERI TAVOILLA

OSAATKO LUKEA KUVIA, VIDEOITA TAI E-KIRJOJA?

LUKEMISTA VOI HARJOITELLA MYÖS VAPAA-AJALLA

AIKUISENA LUKUTAITOA TARVITAAN ARJESSA

LUKEMINEN AUTTAA KESKITTYMÄÄN, TUO TIETOA JA HERÄTTÄÄ ILOA