Lapillinen nro 57 1/2024 by Lapin Kirjallisuusseura

LAPILLINEN

2024 nro 57 Hinta 10 €

Siellä hyvä, miss’ ei meitä

Rauhan helikopteri Hettan yllä

Lapin kirjallisuusfestarit saa jatkoa

LAPIN KIRJALLISUUSSEURA RY

Lehden tiedot

Julkaisija:

Lapin Kirjallisuusseura ry www.lapinkirjallisuusseura.fi

Lapillinen

Jäsenlehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.

Ilmestymiskerrat: Kaksi kertaa vuodessa, Seuraava numero 58 ilmestyy marraskuussa, aineiston jättöpäivä 5.10.2024.

Tilaushinnat:

Lapillisen vuosikerta sisältyy

Lapin Kirjallisuusseuran jäsenmaksuun.

Jäseneksi voi liittyä verkkosivuilla lapinkirjallisuusseura.fi.

Irtonumero 10 € (ei ALV-rek.)

Lehteä voi myös tilata. Vuosikerta 30 €.

Tilaukset: lapillinen@gmail.com.

Päätoimittaja:

Tapani Tavi, Kittilä, 040 846 3036

Toimittaja, taitto ja ilmoitusmyynti:

Minna Kurttila, Kolari, 040 777 7319

Laskutus: Eija Nissinen, Saija, 050 331 4539

Vakituiset avustajat:

Raili Ilola, Tornio

Sannimaria Kurttila, Rovaniemi

Maria Paldanius, Rovaniemi

Sinikka Labba, Enontekiö

Sari Hakko, Kittilä

Katja Kärki, Rovaniemi

Toimituksen sähköposti: lapillinen@gmail.com

Postiosoite: Valtatie 44, 99100 Kittilä

Painopaikka: Hansaprint, Turenki

ISSN 2342-9550 (Painettu)

ISSN 2342-9569 (Verkkojulkaisu)

Lehden verkkoversio: issuu.com/lapinkirjallisuusseura

Kulttuurilehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti

Kannen kuva: Kaisa Sirén

Sisältö

Jenni

Sodankylän kirjoittajakurssit

Annikki Kariniemi -kirjallisuusseura 25 vuotta

Runoköngäs elokuussa

Lapin kirjallissuusseuran ARVIOINTIPALVELU

Lapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökohtaisen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista. Arviointipalvelun hinta on seuran jäseneltä 50 € korkeintaan 30 liuskalta (muilta 100 €). Suorita maksu ennen arviointia Lapin Kirjallisuusseura ry:n tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80. Mainitse maksun yhteydessä arvioijan nimi. Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvioijan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa maksetaan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuusseuralle).

Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Eija Nissiseltä, puh. 050 3314 539, eijamnissinen@gmail.com.

ARVIOIJAT

Jorma Koski, kirjailija, Kemi 0400 696 429, jorma.koski@pp1.inet.fi

Lyhytproosa, erätarinat, ei runoja

Sinikka Lappeteläinen, kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja, Tornio 040 559 0728, lapp.sini.etelainen62@gmail.com

Runot, lyhytproosa

Irene Piippola, Rymättylä 040 748 2908, irene.piippola@pp5.inet.fi

Runot, novellit, lyhytproosa

Seppo Saraspää, kirjailija, Ivalo 0400 290 267, seppo.saraspaa@gmail.com

Lyhytproosa, erätarinat, ei runoja

Katja Kärki-Alaluusua, kirjailija, suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja (FM), sanataideohjaaja Rovaniemi, katja.elisa.karki@gmail.com Yleisarvioija, erityisesti proosa

Tuula Saraniemi, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Rovaniemi 040 736 2610, tuula.saraniemi@gmail.com Yleisarvioija

Virpi Yliraudanjoki, kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja kirjoittajakouluttaja, Helsinki 040 756 9093, yliraudanjoki@gmail.com Erityisesti runot, aforismit sekä tietokirjat

Liity jäseneksi!

Lapin kirjallisuusseuran jäsenenä voit osallistua seuran toimintaan ja tukea lappilaisten tarinoiden edistämistä.

Meille kaikki kirjallisuuden ja hyvien tarinoiden ystävät ovat tervetulleita.

Jäsenetuja

• Jäsenlehti Lapillinen 2 krt/vuosi

• Sähköinen jäsenkirje 6 krt/vuosi

• Oma kirjailijaesittelysivu seuran verkkosivuille.

• 50 % alennusta arviointipalvelun hinnoista.

Jäsenmaksu

• 30 €/vuosi

• opiskelijat, eläkeläiset, työttömät 20 €/vuosi

• kannatusjäsenmaksu 50 €/vuosi

Liittymislomake: www.lapinkirjallisuusseura.fi

Pääkirjoitus

Vastauksia tuulesta ja kirjoituksia kirsivedellä

Suomen kieli on höpsö ja parasta lahjaa. Tabula rasa. Tyhjää paperia. Sitä hetkeä suojelen, kun ei ole mitään ideaa, mitään annettavaa-kerrottavaa mistä lähteä, mitä kirjoittaa. Kirjoittaa miksi?

Siksi kun pitää kirjoittaa. Ja kuitenkin tiedän, että sieltä tulee vielä pian varovainen ahaa, josta syntyy hyvää ja aitoa. Taidetta.

Olen ainakin hetken tuntenut paljon kirjoittajia elävissä ja edesmenneissä luulen, että tämä toivottomuuden ja saamattomuuden kiron hetki on yleistä ja piinaa joskus useita päiviä.

Onhan heitäkin, jotka näyttäisivät toistavan aikanaan uutena löytämäänsä. Toistavan, siis suojelevan, vuosikymmeniä hyväksi havaittua ja yleisesti hyväksyttyä kaavaa ja makua kirjoituksissaan.

Kaikkia käytettäviä kieliä pitää suojella. Kieli on kaunis käyttäen, keksien ja kantaen. Joka päivä sytyttäjinä meillä on jokaisella tehtävämme äidinkielessä, sen jakamisessa ja toisen ymmärtämisessä.

Ilmasto-ongelman alla vaatimukset kielten suojelun puolesta voivat joistakin tuntua liioittelulta. Mekö tuntisimme viisaammin? Mekö jakaisimme elämää yhdessä syvemmin globaalilla kaikille sopivaksi veistetyllä yhdellä kielellä?

Laitoitko saunan? Ihminen suojelee itsensä kiukaansa ympärille. Ensin käydään koulut ja mennään töihin, sitten hommataan kiuas ja kas, siinä sen ympärillä on koti.

Tehdään kyllä matkoja, käydähdyksiä ja pyörähdyksiä saunan ulkopuolellakin. Sotaharjoituksissa, runoilloissa, sählyporukoissa ja koiralenkillä. Unohtamatta matsutakea, metsien lumoa ja kaupungin gourmeita. Onko sauna valmiina?

Katkaisitko virran? Ajattelitko löylyssä suomeksi? Ei sillä ole väliä.

Tapani Tavi

Kuva : Kaisa Sirén

Juha Hurme

Siellä hyvä, miss’ ei meitä

Ylisuuri populaatiomme on onnistunut likaamaan koko planeetan, lähtökohtaisesti upean avaruudessa pyörivän elämän näyttämön.

Vanhempani olivat vanhan ajan kansankynttilöitä, paimiolaisen Veikkarin syrjäkylän kansakoulunopettajia. He halusivat, että me lapset saisimme omin silmin nähdä isänmaan äidinkasvot. Niinpä meidät kaikki viisi lastattiin kahtena peräkkäisenä kesänä autoon, ja isä kaasutteli Turun tienoilta halki Suomen ylhäiseen Lappiin saakka. Ensimmäisenä kesänä määränpää oli Kilpisjärvi ja toisena Vesisaari. Olin siinä iässä, että ainoana henkilökohtaisena matkatavaranani oli kumpanakin kesänä Nalle.

Yövyimme camping-alueilla kahdessa soputeltassa. Pienemmässä olivat äiti, isä ja minä, isommassa neljä siskoani. Ymmärsin välittömästi, että telttailu on juttuni. Oli hurjaa kuulla tuulen kohinat, lintujen laulut

ja sateenropinat ohuen kankaan läpi suodattamattomina, vaimentamattomina. Oli mahtavaa ryömiä Nallen kanssa makuupussiin ja nukkua kuin karhu, kaksi karhua. Parin vuoden päästä kinusin itselleni syntymäpäivälahjaksi oman pienen harjateltan, ja se oli menoa. Olen ehtinyt nukkua pari tuhatta onnellista yötä teltassa siitä lähtien, kaikkina vuodenaikoina. Sikeästi kuin nallekarhu.

Metsissä ramppaaminen alkoi myös jo lapsena. Metsässä oli kiva leikkiä, sai olla rauhassa eikä kukaan tullut kieltämään. Metsässä oli myös valmiit lavasteet ja välineet parhaisiin leikkeihin: temppuradat, kiipeilypuut, kuninkaanlinnat ja peikkojen luolat. Puumiekka kädessä on ajan kuluessa vaihtunut kompassiin, mutta oikeastaan mikään ei ole muuttunut.

Kuva : Kaisa Sirén

Metsissä ja tuntureilla samoilu on mielikuvituksen ammattilaiselle samanlaista seikkailua kuin lapsenakin: saa ajatella häiriöttä mitä lystää, saa olla rauhassa eikä kukaan tule kieltämään.

Lapsuuteni leikkivimma muuttui aikuisella iällä teatterin ammatilliseksi tekemiseksi. Oikeastaan mikään ei muuttunut, koska teatteri on niitä ainoita alueita yhteiskunnassa, jossa aikuisen on lupa ja suorastaan velvoite leikkiä ja pelleillä aamusta iltaan. Kaikissa sivistyskielissä teatterialan keskeinen käsite onkin ’leikkiä’ tai ’pelata’ (play, spela, spielen). Suomen kielen ’näytellä’ on 1800-luvulla keksitty epäonnistunut uudissana, joka ei tavoita lainkaan teatteritaiteen olemusta. Siitä tulee lähinnä mieleen jotain likaista.

Likaisuus on tosin juuri ihmislajille ominainen taipumus.

Ylisuuri populaatiomme on onnistunut likaamaan koko planeetan, lähtökohtaisesti upean avaruudessa pyörivän elämän näyttämön. Ihmislajin muuhun luontoon kohdistama paine on sietämätön. Maapallon ylikuumeneminen ja sen elämänkirjon romahtaminen ovat seurausta ihmisteoista ja tekemättä jättämisistä: likaisesta politiikasta. En puhu näin moralistina enkä luonnonsuojelijana vaan maltillisena biologian ikuisena opiskelijana, jolla on silmät ja aivot tallella päässä ja kumisaappaat jalassa.

Vienankarjalan Latvajärveltä on aikoinaan poimittu muistiin sananlasku ”Siellä hyvä, miss’ ei meitä”. Tämä melko lohduton sutkaus on merkinnyt suunnilleen ”aidan toisella puolella on ruoho aina vihreämpää” -sisältöistä mietettä, mutta soveltuu erinomaisesti kuvaamaan ihmisen osaa ja ekologista tasetta vuonna 2024 Orpon ja Mykkäsen Suomessa ja orvossa ja mykässä maailmassa. Mykässä siinä järkyttävässä mielessä, että parhaimman, tutkituimman tiedon tuntuu olevan tavattoman vaikeaa tavoittaa hälyn ja sumun läpi suuren ihmismassan kuuroja korvia.

Mutta itku ei auta markkinoilla. Siitä syystä pidän mukavien ihmisten kanssa hyväntuulisia eräteatterikursseja Miekojärven Vaarasaaressa, Pirkanmaan kansallispuistoissa ja Itämeren saarilla.

Eräteatterikurssin idea on houkutella sopiva nippu ihmisiä retkelle arvokkaaseen luontokohteeseen 1–3 vuorokaudeksi. Minulla on kurssin vetäjänä tarjota

virikemateriaalia biologian, geologian ja hydrologian lisäksi luontoon liittyvästä mytologiasta ja valitun kohteen tai seudun kulttuurihistoriasta. Näiden avulla päästään pääasiaan, keskusteluihin, joiden avauksina toimivat osallistujien ryhmissä tekemät pienet teatteridemot. Kurssipäivät ovat väljiä; aikaa jää reilusti vain olla ja ihmetellä, kastua ja kuivua.

Konsepti on siitä hyvä, ettei se valmistu koskaan. Jokainen Lapissa, Pirkanmaalla ja merisaaristossa pitämäni kurssi on ollut täysin uniikki, osallistujiensa näköinen kokonaisuus. Perimmäisenä tavoitteena on pitää hauskaa, keskustella ja osata myös pitää turpa kiinni.

Meissä on samaa kudelmaa kuin unissa, sanoi Shakespeare. Se on totta, mutta vain osatotuus. Meissä on samaa kudelmaa kuin unissa, kuusen neulasissa ja kusiaisissa.

Elämä on yhtä. (Orpon hallitus toista.)

Juha Hurme. Kuva Anniina Mannila/Teos

Sinikka Labba

Rauhan helikopteri Hettan yllä

Elämä ja terveys, rauha ja rakkaus. Viime vuosina meitä on yritetty suojella ainakin virustaudilta, sodan uhalta ja ilmastonmuutokselta. Mutta suojellaanko onnistuneesti?

Kun terveyspalvelut ovat kaukana, apukaan ei ole lähellä. Uusimaa laitettiin kiinni, kun ihmisiä suojeltiin virukselta pitkien välimatkojen maassa. Ei ollut oikea aika lähteä mökille. Mutta onko nytkään oikea aika lähteä sinne, kun hyvinvointialueiden pitää säästää? Muuttavatko ihmiset kaupunkeihin ja kylille, kun syrjäisimpien seutujen palvelut ovat vaarassa heiketä säästösyistä? Läheskään kaikki terveyspalvelut eivät suju etänä. Paineiset päätökset eivät ole aina kauaskatseisia. Onko järkevää tyhjentää Pohjois- ja Itä-Suomea?

Maassamme vallitsee sananvapaus, onneksi. On luotettava siihen, että media tuntee vastuunsa. Mutta paisutellaanko tilanteita ja ongelmia vai

otsikoidaanko ne realistisesti? Kerrotaanko kaikki? Useimmat lapset ja nuoret selaavat nettiä liiankin ahkerasti. Vauhdikas teknistyminen helpottaa monia asioita, mutta silläkin on tunnetut ja tuntemattomat riskinsä. Skandaalinkäryinen otsikko ahdistaa: Uhkaako meitä joku? Turvattomuuden tunne lisääntyy. Onko tutussa koulussakaan turvallista?

Virpi Suutarin uutuusdokumentissa Havumetsän lapset nuoret vastustavat vanhojen metsien hakkuita. He tutkivat luontoa, uivat sammakon kanssa tulvavedessä, haluavat keskustelua monimuotoisuudesta ja ilmastonmuutoksesta. Ja metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Havumetsän nuorille luontoaktivisteille se vastaa varmasti parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuva: Kaisa Sirén

Suomi liittyi nopealla aikataululla Pohjois-Atlantin puolustusliittoon. Nordic Response -sotaharjoitus toi tuhansia sotilaita Enontekiölle. Kylän ainoassa ruokakaupassa jonot kasvoivat, ja sotilaskodiksi muuntuneella seurakuntatalolla nähtiin karttoja tutkiskelevia maastoasuisia henkilöitä. Siitä tuli nopeasti monien aikuisten ja nuortenkin kahvistelupaikka.

Lintukodon pohjoisissa metsissä möyrivät telaketjuajoneuvot. Maanteillä liikkui monenlaisia sotilasajoneuvoja. Herättivätkö ne turvallisuuden tunnetta vai levottomuutta? Kolmen helikopterin muodostelmalennot ja öiset lennot kuin komeetat herättivät katsomaan taivaalle.

Elämme kysymysmerkkien aikaa. Miten me pienet ihmiset voimme vaikuttaa rauhan rakentamiseen maailmassa? Entä miten suojelemme lapsiamme, voimmeko turvata heille mahdollisimman huolettoman lapsuuden? Yritämme kantaa huolta ja katsoa kauas tulevaisuuteen. Leipä ei saa loppua. Haluamme kielemme ja kulttuurimme säilyvän. Vanhoja metsiä tarvitaan, pohjoisen luonnon ekolokerot tarvitsevat meitä ja me niitä.

Vuosia sitten osallistuin norjan kielen kurssille Norjan Pasvikissa. Silloin lauloimme yhdessä norjalaisten ja venäläisten opiskelijoiden kanssa Krokotiili Genan syntymäpäivälaulun suomeksi ja venäjäksi. Yhteisyyden tunne oli voimakas. Sinä juhannuksena jääkylmän Barentsinmeren rannalla havahduin ajattelemaan, kuinka ihanaa ja tärkeää rajoja ylittävä yhteistyö ja ystävystyminen ovat. Nykytilanteessa on silti valitettavan vaikea uskoa, että suhteet korjattaisiin kovinkaan nopeasti.

Parasta suojelua on luoda uskoa valoisaan tulevaisuuteen, vaikka kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. On aika pysähtyä, istahtaa puiston penkille, kivelle tai kannolle. On aika ottaa ystävä tai oma lapsi kainaloon ja sanoa: Sinä riität. Minä riitän. Me teemme parhaamme. Emme pelkää. Jokainen hyvä teko auttaa.

Lapin Ylioppilasteatterin näytelmä, Erkki Kailan käsikirjoitus Sadan

Ensi-ilta ja

teoksen julkistus la 7.9. klo 17

Muut esitykset su 8.9. klo 17

pe 20.9. klo 19

la 21.9. klo 19

su 22.9. klo 17

Myynti Lapin Ylioppilasteatteri

Esitykset Kulttuuritalo Wiljami, Urheilukatu 1, Rovaniemi

Näytelmä liittyy käsikirjoittajan monivaiheiseen väitöstutkimukseen. Väitöskirjan ja näytelmän lisäksi siihen sisältyy näyttely ”Kaksitoista kuvaa isästä” Varjo Galleriassa huhtikuussa 2024.

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt tuen draamaesityksen toteuttamiseen.

Erkki Kaila avaa vaikuttavasti sukupolvien ketjun vaietun ja myös tuntemattoman historian.

Taija Tuominen

Pasi Nurmikumpu

Huonon kirjoittamisen puolesta

Tarkoituksella huonosti kirjoitettu teksti kääntyy mainioksi komediaksi. Muutamia vuosia sitten Huonon kirjallisuuden seura järjesti kilpailun siitä, kuka osaa kirjoittaa huonoiten. Tekstien pohjalta ilmestyi ”Mallusjokelainen sielunmaisema ja muuta paskaa” -antologia. Sen toimitti Risto Järvinen.

Suosittelen tarkoituksellista huonoa kirjoittamista, sillä se aukaisee kaikki tulpat, joita matkan varrella on tullut esteeksi luovaan kirjoittamiseen. Toivoisinpa jopa jäsenille tapaamisia kirjoittamisen merkeissä, tai vielä parempi, kilpailua aiheen pohjalta.

Teimme noin 10 vuotta sitten harjoitelmia, joiden pohjalta kirjoitin nasevahkosti upeahkon tekstin. Jokainen kynnelle vähänkään kykenevä voisi ottaa silmän käteensä ja antaa tekstin sielun koskettaa syvähkösti seuraavalla kertomuksella (tai tarinalla) tai vaikka vain ohimennen antaa sisällön tulla ja mennä ajatushautomonsa läpi.

Kuva: Kaisa Sirén

Kesäpäivä Kangasalassa

Naapuri jo hapuili siinä kättä pitempää, mutta ottikin kaikkien heidän ällistyksekseen kaulasta kiinni ja roiskautti oikein märän pusun poskelle. Kaikkia heitä rupesi aivan heti hymyilyttämään. Naapuri horjahti ja tuiskahti sitten tantereeseen ja jäi pylly pystyssä siihen hölmistyneenä makaamaan. Joku osoitti häntä sormella ja kaikki purskahtivat nauramaan. Ja nauru jatkui ja jatkui ja jatkui. Siinä sitten pyyhiskeltiin silmiä kuivaksi ja ruvettiin jälleen hymyilemään. Joku sitten vatsalihasten kovasta uurastuksesta johtuen pieraisi. Ja kaikki repesivät taasen nauramaan. Ja nauru jatkui ja jatkui ja jatkui.

Viimein kaikki oli samaa mieltä, että menneet ovat menneitä.

Seppoa rupesi siinä sitten kutittamaan vietävästi kainaloiden alta. Kyhnytettyään ihoaan hetkisen tempaisi hän niin lujaa, että hiha repesi irti ja hän tuiskahti tantereeseen. Hölmistyneenä maassa maaten alkoivat he kaikki jo häntä heti nauramaan. Kuitenkin aavistuksen vähemmän kuin aiemmin. Ja nauru jatkui.

Viimein poistuttiin paikalta silmiä pyyhkien päiväkahvin juontiin ja sen keittoon. Muut jäivät kyselemään.

Kolehmainen rupesi miettimään päivän tapahtumia, eikä huomannut isoa, pyöreää ja kovaa käpyä, vaan astui kengällään sen päältä. Luiskahtipa siinä kengän reuna ja jalka luisui kävelijän alta. Niin siinä sitten kävi, että Kolehmainen, Tapani, tuiskahti tantereeseen (hölmistyneenä). Tapahtuneen silminnäkijät eivät jaksaneet enää nauraa vaan he sanoivat, että: ”Taas se Kolehmainen kaatu”.

Justus työnsi kätensä taskuunsa ja käsi kolahti puoliksi syötyyn purkkapakkaan. Tuli verta ja ehkä pieni haavakin. ”Ei saisi olla niin kiire”, joku sanoi. Muilla oli taskuissaan vaikka mitä: Anssilla puinen voiveitsi ja vanha lipun kanta, Kolehmaisella pastilleja, Juutilaisella avaimia, nöyhtää ja 3 amulettia ja Eveliinalla vain kiire.

Juoksi paikalle lättähattu päässään komissaario Kutvosen veli, posteljooni. ”Ny on saapunu päätös korkeammalta taholta meidän työväentalon remontista!” Hän kaikille julisti. ”Nyt on aika lukea vastaus. Se on sinulle, kunnanjohtaja. Avaa heti!”

Painavahko kirjekuori virallisen näköisenä läsähti kunnanjohtajan kouraan, kun hän sitten alkoi lukea päätöstä; olivat kaikki hiljaa kuunnellen.

”Oikeassa yläkulmassa lähettäjän nimi ja vasemmassa yläkulmassa vastaanottajan nimi. Aivan kuten pitääkin. Joo, hyvin tämä on tehty. Kaikkien sääntöjen mukaan rivienvälistystä myöten.” Kunnanjohtajan kuuntelijat kävivät jo hermostumaan. Osa oli jo lähtenyt, koska he eivät jaksaneet enää odottaa päätöksen lukua, koska se kesti liian kauan. Osa heistä joi kotonaan jo pullakahveja.

”Kiitos yhteydenotosta, sitten plaa plaa plaa… ja tuossa. Teille on myönnetty remonttiavustusta 12 300 euroa, kuitenkin, että se kattaisi alustavan laskelman mukaiset menot poislukien rahdin ja kestitykset. Summa muuttuu, jos kokonaiskustannukset alittavat omarahoituksen, joka on 61 prosenttia.” Kansa hurrasi. Ruotsinpyhtäältä 60-luvun taitteessa muuttanut Elsa oli eri mieltä. ”Liian vähän”, tuumasi Elsa, joka oli muuttanut paikkakunnalle joskus 60-luvulla. Muut olivat eri mieltä. Siis samaa mieltä keskenään, mutta eri mieltä kuin Elsa, joka olikin toispaikkakuntalainen alun perin.

Kahvi oli yleensä hyvää tässä kylässä.

Lyhyestä virsi kaunis. Kokeilkaa. Keväisin terveisin avantgardisti

Pasi Nurmikumpu

Naisen ääni – Naiskuvia Tornionlaaksosta

Tornionlaakson museossa on 9.3.–2.6.2024 esillä näyttely Naisen ääni – Naiskuvia Tornionlaaksosta Näyttely nostaa henkilökuvien kautta esille naisten vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Näyttelyssä on esillä 18 naista eri aikakausilta ja eri ammattiryhmistä. He edustavat tornionlaaksolaista identiteettiä – edesmenneitä, tunnettuja tai tuntemattomia. Pienoiselämäkerrat on kerätty Suomalaisen Naisliiton Naisten Ääni -hankkeessa.

Näyttelyssä mukana olevat tornionlaaksolaiset ovat Elli Ylitalo, Martta Haatanen, Annikki Kariniemi, Mirjam Kälkäjä, Hilja Mörsäri, Marja L. Tuominen sekä runonlaulaja Marina Takala. Luku- ja kirjoitustaidottomasta Takalasta on tallennettu sadan tunnin äänitekokoelma, joka lienee suurin yhden ihmisen suullisesta muistista koottu perimätieto maassamme.

Tuulikki Otsola ja E. Kaltio

Tuulikki Otsolan nimen taakse piiloutuu kirjailija ja opettaja Elli Ylitalo, joka valmistui kansakoulunopettajaksi Raahen seminaarista vuonna 1946. Pellon kunnan Orajärven kylän kansakoulussa opettajana ollut Elli Ylitalo teki elämäntyönsä Pellossa. Hänen kuuluisin oppilaansa taitaa olla Timo K. Mukka, jota opettaja tuki ja kannusti kirjoittamaan. Ylitalo oli 1950-luvulla tuottelias lasten- ja nuortenkirjailija. Opettajan kesälomat kuluivat kirjoittaen ja avioliitosta Esko Ylitalon kanssa syntynyt poika Osmo Ylitalo on muistellut yläkerrasta kuuluneen jatkuvasti kirjoituskoneen naputusta.

Elli Ylitalo julkaisi Tuulikki Otsolan nimellä viisi kirjaa peräkkäisinä vuosina: Savinen satu joka on ihan totta (1953), Marjatan hauskin kesä (1954), Yksinäinen Inkeri (1955), Takaisin kotiin (1956) ja Haltiattaren kummilahja (1957). Hän kirjoitti myös satuja.

E. Kaltio -nimimerkillä Elli Ylitalo kirjoitti säännöllisesti jännittäviä ja tunteikkaita rakkauskertomuksia, jatkokertomuksia ja tarinoita Nyyrikkiin ja Perjantaihin. Oululainen Nyyrikki ei ollut mikään tavallinen julkaisu, vaan se antoi kirjoittamisesta kiinnostuneille ensimmäisenä mahdollisuuden saada oma novelli julkisuuteen. Muun muassa Kalle Päätalo, Timo K. Mukka ja Pentti Haanpää ovat julkaisseet tekstejään Nyyrikissä.

Raili Ilola

Naisten ääneen kaivataan lisää lappilaisten kirjoittajien elämäkertoja. Kuka muu ne kirjoittaisi kuin me, lappilaiset? Lisätiedot: www.naistenaani.fi

Kuva: Elli

Ylitalon perhealbumi / Naisten ääni

Minna Kurttila

Tarinoita kairasta kairaan

Tarinakaira-hanke on järjestänyt alkuvuoden aikana kuusi tapahtumaa eri puolilla Lappia, ja jatkoa seuraa. Hankkeen tavoitteena on tuoda kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia sinne, missä niitä harvemmin on.

Käynnistimme Lapin kirjallisuusseurassa Tarinakairahankkeen viime syksynä kartoittamalla jäsenistön toiveita kirjallisuuteen liittyvistä tilaisuuksista tai kursseista. Ideoita saatiin runsaasti ja niitä tulee edelleen. Tärkeänä yhteistyökumppanina ovat olleet kuntien kulttuuritoimijat, erityisesti kirjastonjohtajat ja -hoitajat. Heillä on hyvä ja ajantasainen käsitys siitä, millaisia toiveita alueen asukkailla on, ja millä syrjäkylillä voisi olla eniten kiinnostusta minkäkin tyyppiselle tapahtumalle.

Kaikkia ideoita ja toiveita emme hankkeellakaan pysty toteuttamaan, mutta monia kyllä. Toteuttamiskelpoisiksi ovat valikoituneet ne, joissa kaikki palikat ovat loksahdelleet kohdalleen. On pitänyt löytää sopiva vierailija tai kurssinvetäjä, toteutuspaikka, innokkaita yhteistyökumppaneita ja käytännön järjestelijöitä paikan päältä ja kaikille osapuolille

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on myöntänyt Lapin kirjallisuusseuralle erityisavustuksen Tarinakaira-hankkeelle. Toteutusaikaa on 31.12.2024 asti.

Hankkeen tavoitteena on järjestää kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyviä koulutuksia, tapahtumia ja kirjailijavierailuja Lapin eri kunnissa. Tilaisuudet räätälöidään paikallisesti esiin nousevien toiveiden ja tarpeiden mukaan harvaan asutun maaseudun kuntien, ja kirjastojen kanssa. Tapahtumapäivän käytännön järjestelyt hoidetaan paikallisen jäsenistön voimin.

sopiva ajankohta. Lisäksi on pyritty huolehtimaan siitä, että tapahtumia toteutetaan mahdollisimman tasaisesti eri puolilla Lappia. Jo tässä vaiheessa hanketta on tullut selväksi, että kirjallisuuteen, lukemiseen ja tarinoihin liittyvät tilaisuudet ja kohtaamiset ovat harvaan asutulla maaseudulla – ns. syrjäkylillä – jopa tärkeämpiä kuin keskustaajamissa. Esimerkiksi Vuotsossa paikalle tuli kirjailijavieraita kuulemaan 5 % kylän asukkaista, joka Rovaniemellä tarkoittaisi yli 3.000 ihmisen ryntäystä.

On ollut myös hienoa toteuttaa seuran tarkoitusta ja toimintaa laajasti ympäri maakuntaa, kun se yleensä resurssien puutteen vuoksi on ollut aivan liian harvinaista. Taiteen edistämiskeskuksen hama-rahoitus on antanut tähän nyt mahdollisuuden.

Toteutuneita tapahtumia

Alkuvuodesta olemme toteuttaneet kuusi eri tapahtumaa.

Sanoittaja ja säveltäjä Janne Rintala vieraili Enontekiöllä Kaunis kaamos -tapahtumassa tammikuussa kertomassa sanoittamisesta ja musiikin tekemisestä. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Enontekiön kunnan kulttuuripalveluiden ja kirjaston kanssa. Janne Rintala ei ollut aiemmin vastaavia vierailuja tai luentoja pitänyt, mutta sai innostuneen yleisön huomion ja kirvoitti paljon kiinnostuneita kysymyksiä.

Käsikirjoittaja, kirjailija ja ohjaaja Juha Hurme piti Samuli Paulaharju -aiheisen lukupiirin Mäntyrovan tuvalla Pallaksella helmikuussa. Muonion kirjasto- ja kulttuuripalvelut oli mukana järjestelyissä. Tupa oli täynnä, vaikka sen tavoittamiseksi olikin pitänyt hiihtää viiden kilometrin matka. Osallistujista noin puolet oli matkailijoita ja puolet lähialueiden asukkaita, joita kiinnosti Hurmeen luento Paulaharjusta ja lappilaisesta kirjallisuudesta. Tilaisuus oli iloinen ja rento, ja siitä satoi kiitoksia vielä viikkoja jälkeenkin päin. Kirjailijat Anu Kolmonen ja Tuomo Pirttimaa vierailivat maaliskuun alussa Savukosken ja Pelkosenniemen kirjastoissa ja Vuotson Majalla. Kiertue toteutettiin yhdessä Sompion kirjaston kanssa. Kiertueen teemana oli, miten tavallisesta ”pulliaisesta” tuli kirjailija ja miksi tavallisen ihmisen elämästä kertominen on tärkeää. Kahden kirjailijan esiintyminen yhtä aikaa kirvoitti ilta toisensa jälkeen herkullista keskustelua myös pohjoisesta kirjallisuuden aiheena ja miljöönä. Se kiinnostaa tekstintekijöitä ja tarinoiden kuluttajia koko ajan enemmän, esimerkkejähän näkee myös elokuva- ja tv-sarjatuotantojen puolella.

Kemijärvellä Tarinakaira-hanke oli mukana Koillisen kirjoittajat ry:n järjestämässä Kaiken kansan kirjapäivässä maaliskuussa. Tapahtuma järjestettiin Kulttuurikämpällä. Monipuolinen ohjelma sai koolle aurinkoisesta kevättalven päivästä huolimatta mukavan joukon kirjoittamisen harrastajia, paikallisia kirjailijoita ja lukijoita.

Kuva: Anniina Mannila

Tulevia tapahtumia

Tarinakaira-tapahtumien suunnittelu jatkuu koko ajan, ja seuraavaksi on sovittuna kirjailijavierailuja, runoesityksiä ja kirjoituskursseja.

Kirjailija Rosa Liksom vierailee Inarissa 21.5. ja Ivalossa 22.5.2024 Idea tähänkin vierailuun tuli paikallisilta kirjallisuuden harrastajilta. – Rosa Liksom on ihastuttanut Ylä-Lapin lukijoita ensimmäisistä kirjoistaan lähtien. Inarilaiset halusivat hänet vierailulle, koska hänen vaikuttaviksi koetuille kirjoilleen on tyypillistä yleisinhimillinen ote, huonommassa asemassa olevien puolelle asettuminen ja uusien ja kiinnostavien teemojen esiinnosto, kertoo Kaija Anttonen Inarista.

Toukokuun lopulle 24.–27.5.2024 on tulossa Runolle ruvetaan ja haitari soi -kiertue Enontekiön, Kittilän, Kolarin ja Muonion kunnan alueelle, tarkemmin sanottuna Peltovuomaan, Tepastoon, Alakylään, Kangosjärvelle ja Kilpisjärvelle. Näyttelijä Matti Ristinen lausuu Eino Leinon, Aleksis Kiven, Uuno Kailaan ja muiden suomalaisten runoilijoiden tekstejä ja haitaristi Reijo Kumpulainen soittaa väliin musiikkia. Kiertue toteutetaan kylä- ja seurantaloilla, joissa on mahdollisuus tavoittaa intiimi ja lämmin tunnelma.

Kesäkuussa, 3.–8.6.2024, Sodankylän kirjoittajakursseilla Luostolla kaksi kursseista on toteutettu Tarinakaira-hankkeen tuella. Juhani Karila opettaa prosaa ja Anja Erämaja runoutta. Juhanin kurssi on täynnä, mutta Anjan kurssilla on vielä tilaa. Kurssit kestävät maanantaista lauantaihin, joten luvassa on mahtava kirjoittamiseen pyhitetty viikko komeissa Luoston maisemissa.

Syyskuussa järjestetään viikonlopun mittainen kirjoituskurssi 13.–15.9.2024 Saijalla, Sallassa. Opettajana on Taija Tuominen. Ilmoittautuminen avataan toukokuun aikana, jolloin julkistetaan myös tarkemmat tiedot kurssista. Päivämäärät kannattaa kuitenkin laittaa jo ylös, jos rento kirjoituskurssi aloitteleville ja kokeneille kirjoittamisen harrastajille Saijan kylällä innostaa.

Lisätietoja verkkosivuilta

Kaikista tilaisuuksista löytyy lisätietoa seuramme verkkosivuilta ja some-kanavista. Myös kaikki yhteistyökumppanit jakavat tietoa omissa kanavissaan. Kesälle ja syksylle on tulossa vielä joitain tapahtumia ja niistä tiedotetaan, kun kaikki yksityiskohdat on varmistettu.

Pääsääntöisesti tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja ilmaisia, vain kirjoituskursseista joudumme perimään maksun.

Hankkeen kirstunpohja häämöttää jo, mutta jos sinulla on jokin pistämätön idea, joka sopisi Tarinakaira-hankkeen toteuttavaksi, laita viestiä: lapinkirjallisuusseura@gmail.com.

www.lapinkirjallisuusseura.fi/tarinakaira

Kuva: Otto Virtanen Matti Ristisen kuva: Larua Malmivaara

Kuva: Johanna Laitanen

Kärpästen surina korvissa

Tuomo Pirttimaa: Kaksi kärpästä. Johnny Kniga 2024.

Tuomo Pirttimaan romaanin Kaksi kärpästä nimi tuo ensimmäisenä mieleen yhden iskun, mutta nimi on sananlaskua monimerkityksisempi. Seuraava mielleyhtymä johtaa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen, jossa “puheesi on kärpästen surinaa korvissani”, kun puhuja halutaan mitätöidä. Aivan tästäkään ei ole kyse, vaikka Pirttimaa kertookin yhteiskunnassa näkymättömiin jäävistä ihmisistä. Lähtökohtana Pirttimaan teoksessa on nuoren pojan rakkaus naapurin Neela-nimiseen tyttöön, miljöönä karu Itä-Lappi, jokivarren kylä, jonne “kukaan ei tule vahingossa”.

Kymmenen vuotta myöhemmin poika on saapunut risusavottaan vanhaan kotitaloonsa AlaHamaraan. Neela on muuttanut miehen kanssa naapuritaloon, autioituneeseen Pihlajaan. Pojan isä sanoo, että Ala-Hamara ja Pihlaja ovat aina auttaneet toisiaan. Lukijalle selviää aikanaan, mitä kaikkea tämä tarkoittaa. Teoksen puolivälissä lukijaa odottaa yllätys ja kertojanäkökulma vaihtuu, eikä mikään ole sitä, miltä ensin näyttää. Pinnan alla on paljon, ja se on terävää.

Vaikka teoksessa on vahva surun pohjavire, se on paikoin myös riemastuttavan tragikoominen. Henkilöhahmot ovat ankaran rehellisiä omina itsenään, kolhuineen ja ongelmineen. Entä millaiset ovat itälappilaiset rapujuhlat? Eivät mitään leikkiä, kuten ei pettymysten ja vainoharhojen sävyttämä elämäkään. Pirttimaan kerrontatyyliä ei voi olla rakastamatta. Kerronnan rytmi on viehättävä. Usein lauseet ovat niukkoja ja toteavia, mikä jättää paljon auki mutta kertoo kaiken oleellisen. Teksti on rehellistä eikä siinä ole minkäänlaista maalailun makua.

Se on karuudessaan äärimmäisen kaunista ja totta. Romaani sisältääkin hykerryttävän viiltäviä totuuksia:

[--] Syksyllä palaan kau punkiin pää ja puhelin täynnä käyttökelpoista tavaraa instastooreihin. Niissä toistuu muutama kaupallisen yhteistyön tuotemerkki ja se, miten sydän ja sielu jäivät pohjoiseen.

Kun ei niitä teidän sieluja ja sydämiä täällä tarvita, se sanoi vakavana.

Viekää mennessänne. Jos jaksoitte tuoda ne tyhjinä tänne, jaksatte kantaa täysinä takaisin.

Romaanin juonesta ei voi kertoa paljon paljastamatta liikaa, mutta hyvinhän asiat eivät mene. Jotain melankolisen lohdullista kauneutta teoksessa silti on. Vaikka kirja loppui, jollain oudolla tavalla kärpäset jatkavat surisemistaan lukijan mielessä. Ne eivät ole Sinuhen lentävän lauseen tavoin merkityksettömiä, eivätkä ne vaikene. Sen verran vahvatunnelmainen teos on kyseessä.

Katja Kärki

Tapani Tavi

Ounasjoen kuohu. Runoja. Runohuone, 2024.

Kaikessa virtaa joki – sinussa, minussa. Kestääkö metsä?

58 sivua.

Tilaa runohuone@gmail.com

Postissa kotiin 22 €.

Kirjoittajaa tukemassa

Johanna Pentikäinen: Sanojesi voima. Taitoa ja tarkoitusta kirjoittamiseen. Art House 2024.

Johanna Pentikäisen kirja Sanojesi voima puhuu vahvasti kirjoittamisesta inhimillisenä taitona, joka liittää ihmisen maailmaan. Kirja kannustaa ihmisiä näkemään ja ymmärtämään kirjoittamisen antamat mahdollisuudet. Teos tarjoaa työkaluja ja harjoituksia niin kirjoittajille kuin kirjoittamista opettaville. Se tuo esiin monipuolisesti sekä suomalaista että ulkomaista kirjoittamisen tutkimusta.

Pentikäinen luo kirjan alkupuolella katsauksen kirjoitustaidon kehitysvaiheisiin. Hän nostaa esiin ajatuksen, että kirjoittaminen on yksi mahdollinen, varsin kehittynyt tapa reagoida maailmaan. Vallan välineenä kirjoitustaitoa on Suomessakin jopa haluttu rajoittaa, mutta nykyisin se on yksi kansalaistaito. Kirjoittaja tuo pohdittavaksi luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisen, joka pahimmillaan saattaa johtaa noiden taitojen harvainvaltaan.

“Kirjoittajan yhdeksän askelta” -kokonaisuus antaa sekä työkaluja että harjoituksia kirjoittamiseen. Se käsittelee ensimmäisessä osiossa havaintojen merkitystä kirjoittamisessa. Pentikäisen mukaan havainnot erottavat kirjoittajan koneesta, sillä ihminen ihmettelee. Toinen osio kertoo kirjoittamisesta kehollisena tapahtumana. Pentikäinen tuo esiin muun muassa käsinkirjoittamisen, joka tutkimusten mukaan aktivoi aivojen laajempien alueita kuin näppäimin kirjoittaminen. Kolmas osio korostaa oman elämän aiheiden arvoa, sillä kirjoittajan mukaan pienestä tapahtumasta voi kasvaa suuri aihe, joka voi kasvaa suuriin vaikutuksiin. Neljäs osio, Mielensisällöt ja muutos, käsittelee sitä, miten kirjoittaessa todellisuutta voidaan laajentaa äärimmilleen: Kerrotaan siitä, mitä on, mutta myös siitä, mitä voisi olla. Viides osio Suunta korostaa sitä, että tekstillä on tarkoitusta eli suunta, joka voi esimerkiksi ohjata näkemään toisin. Toiset tekstit -osio avaa toisten tekstien ja erityisesti

niin sanottujen mentoriteks tien merkitystä kirjoittajalle ja kirjoittamisen opettajalle: “Lukeminen on aina ollut kirjoittajan välinehuoltoa”. Toiset ihmiset eli seitsemäs askel painottaa toisten ihmisten ja toisten kirjoittajien merkitystä kirjoittamisessa sekä palautteen antamisen merkitystä ja palautteen antamisen taitoa. Kahdeksas askel, Kirjoittajan keinot, avaa sitä, miten kartuttaa keinoja kirjoittaa ja lähestyä lukijaa, sillä “kirjoittaessa tarkoitus kohtaa keinot”. Oma ääni eli yhdeksäs askel korostaa sitä, että kirjoittaminen ei ole vain ongelmanratkaisua, vaan prosessin myötä kirjoittaja löytää oman tapansa ilmaista itseään eli yhteyden itsensä ja kirjoittamisen välille.

Pentikäinen tarkastelee kirjansa viimeisessä osassa Kirjoittaminen tekoälyn kanssa ja jälkeen kysymystä siitä, mitä merkitystä on omaäänisellä kirjoittamisella, jos kone toimii muodollisesti samoin kuin ihminen. Hän toteaa tekoälyn toisintavan, ei luovan uutta. Kirjailija nostaa mielenkiintoisesti esiin tekoälyn heikkouksia suhteessa ihmiseen kirjoittajana, mutta myös tekoälyn hyötyjä. Hyvä kirjoittaja hyötyy tekoälystä tekstin tuottajana.

Johanna Pentikäinen (FT) on Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen tutkimuksen dosentti ja Lapin yliopiston tutkijatohtori. Hän on opettanut pitkään kirjoittamista ja kirjoittanut itse tietoja kaunokirjallisuutta. Romaani Joutsenen laulusta ilmestyi vuonna 2023. Tuula Saraniemi

Kumpi on äitini?

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja. Karisto 2023.

Anne Vuori-Kemilä kirjoittaa kolmannessa romaanissaan ahtaajanaisista, jotka selviytyvät joten kuten olosuhteissa, joita ei toivoisi kenellekään naiselle. Romaanin tekee mielenkiintoiseksi se, että tapahtumat ja historia ovat totta. Romaanin lähteinä on käytetty aviomiehen suvun arkistoa ja valokuvia. Kemi satamakaupunkina on ehtymätön tarina-arkku, josta voi kahmia ei suinkaan jalokiviä ja rahaa, mutta kohtaloita ja tarinoita kyllä. Kemiläislähtöinen Anne Vuori-Kemilä oli Finlandia-ehdokas vuonna 2020 ilmestyneellä romaanillaan Mustaa jäätä

Kun Suomessa alkaa työväki lakkoilla, on ahtaajilla usein avainrooli. He muodostavat ammattiryhmän, jonka työpanos satamissa pitää haavoittuvan rahtiliikenteen liikkeessä. He osaavat käyttää joukkovoimaa ja tietävät sen merkityksen suomalaiseen vientiteollisuuteen. Mutta mikä oli tilanne sata vuotta sitten? Maahan viilletty raja kertoo naisahtaajien elämästä 1900-luvun alkupuolilta aina vuoteen 1960. Ei ollut ahtaajan työ arvostettua, palkat olivat kehnoja ja työväki naisia, lapsia ja äläskelpoisia miehiä. Ei tällä porukalla ollut mitään mahdollisuutta parantaa olosuhteita. Kiitos Anne Vuori-Kemilä, että olet kertonut meille lukijoille ahtaajista!

Jos olen oikein ymmärtänyt, romaani kertoo, jotta ymmärtäisimme sukupolvien rasitteet sekä periytyneet hyvät ja huonot puolet ja miettisimme vihan pituutta. Nanni, Reeta ja Signe ovat samaa sukua kolmessa eri sukupolvessa. Heitä yhdistävät satama ja sen tarjoamat hyödyt ja paheet. Kolmen sukupolven naisten kohtalo menee samaa latua kuin edellisten sukupolvien. Töitä satamassa puuteollisuuden parissa, köyhyys ja kurjuus, huonot työolot, epäreilu työ, moraalinen löyhyys ja väärät valinnat. Samat virheet tulee tehtyä. Eikö mitään ole opittu aikaisemmilta sukupolvilta? Ja vielä tulee talvisota, joka tuo Kemiin saksalaisia sotilaita, nuoria ja hyväkäytöksisiä. Rakkaus roihuaa ja tulokset aavistaa jo etukäteen.

Kätilö kallistaa päätään:

”Tyttö on kovasti asevel jien näköinen.” Ei kätilö halunnut onnitella vaan ivata.

Silitän valokuvan pintaa. Kuljetan etusormea pitkin paperin rosoiseksi repeytynyttä reunaa, irti saksitun Elmin ja Toivon kohtaa.

Niinkö kipeää äidin oli tehnyt katsoa vieraita, omalle lapselleen rakkaita?

”Kuka se täti oli?” Heikki kärttää vastausta ja nykii käsivarresta. Käännyn pojan puoleen.

”Sinun mummusi.”

Tämä vuoropuhelu käytiin junassa matkalla Kemiin äiti Signen ja pojan välillä. Kuka minä olen, kuka on minun äitini? Signelle äiti on nainen, joka rakastaa ja huolehtii. Anne Vuori-Kemilä todistaa, että viha on pitkäaikainen kaveri ja sitä ei saa unohtaa.

Sinikka Labba Marryn salaisuus Väyläkirjat, 2023.

Kilpisjärvi & Saanatunturin lumo. Mikä on Marryn salaisuus?

Nettikauppa: www.vaylakirjat.fi

Raili Ilola

Metsäpurojen kultaa pyytämässä

Esko Vesala: Murha majavapurolla. Väyläkirjat 2023.

Majavilla oli villipeurojen ohella suuri merkitys Kemin Lapin asukkaille. ”Majavan perässä ovat ihmiset tänne tulleet”, sanottiin Kittilän Kelontekemässäkin. Majavanpyytäjän valan mukaan saalis jaettiin kyläläisten kesken, vaikka sitten asiasta käräjiä käyden. Metsästys tapahtui syksymyöhällä, sillä marraskuun lopussa majavan turkki oli tuuheimmillaan ja havukset isoimmillaan. Saalis oli koottava ja jaettava ennen helmikuun markkinoita ja veronkantoa.

Tietokirjailija Esko Vesala kiertää kirjoitellen kertomuksen paikat Kittilästä Inarin kautta Sodankylään ja saa hengen päälle kuin aika yli 220 vuoden takaa yhtyisi meidän elon päiviimme. Historiantutkija Esko Vesala löytää asiakirjoista kadonneen Inarin nimismiehen Johan Andersson Morottajan (syntyi 1746, kuoli 1797) viimeisiltä jäljiltä myös siellä silloin metsästämässä olleet kittiläläiset Ollilan uudisasukasveljekset.

Hyvän olon puolesta

Murha majavapurolla -kirjassa sekä kadonneen että epäiltyjen ja heihin vaikut taneiden aikalaisten elämää seurataan pääosin käräjä kirjauksiin painautuen. Kertomus Inarin ja Kittilän rajaseudulta 1800-luvun vaihteesta on sekä tietokirjailijan että tutkijan kädenjälki. Teos on uskottava, intohimoinen ja yhä uudestaan, ainakin Tunturi-Lapin seudulla, mieluusti palattava. Ja samalla “noin kaksin kirjoitettuna” kappaleiltaan vienosti rytmihäiriöinen.

Tiitu Sergejeff: Tiutun laulu, 2022 ja Tiutun joiku, 2023. Elämän Taikapöly.

Tiutu on menninkäistyttö, joka asuu yksin metsässä eläen seesteistä elämää. Eräänä päivänä hän tapaa kauniin haltijapojan, jonka kanssa hän ei voi olla yhdessä. Tästä alkaa kahden kirjan pituinen seikkailu, jossa päähenkilöt oppivat itsestään ja toisistaan paljon. Tiitu Sergejeff on onnistunut luomaan maanläheisen ja mukaansatempaavan maailman, jota täydentää Tuuni Turulan tyylikäs kuvitus. Sadut ja fantasiat eivät aina tarvitse armeijoiden välisiä kahakoita tai maailmanlopun meininkiä voittaakseen lukijaa puolelleen, joskus yksinkertainen tarina ihastumisesta riittää. Toki kummassakin kirjassa on toimintaa, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Herttaisten hahmojen seurassa viihtyy niin hyvin, että luin kummatkin kirjat yhdeltä istumalta. Tiutun laulu ja Tiutun joiku ovat lyhyitä kirjoja, joissa laatu

voittaa määrän. Pidin paljon kirjojen sanomasta, jonka tulkitsen niin, että rakkaus ei tunne rajoja, ja jos uskaltaa heittäytyä sekä tuntea, saa elämänsä seikkailun.

Tapani Tavi

Toivon, että Sergejeff tekee jatkoa näille teoksille. Lisäksi uskon, että näillä olisi potentiaalia jopa kirjasarjalle, äänikirjoille tai animaatiolle. Tiutun laulu on luettavissa suomen kielen lisäksi pohjois- ja koltansaameksi.

Niki-Sebasti Saarinen

Kosken voima

Hannele Pokka: Kosken tytär. Väyläkirjat 2023.

Eletään 50-lukua, sodanjälkeistä aikaa, voimakasta vesivoimalaitosten tulon vaihetta ja Kekkonenkin oli tuohon aikaan pelkkä (pää)ministeri vain... Emäntäkoulun käynyt 19-vuotias Elli pääsee töihin Mäntykosken työmaan keittiölle ja ylenee pian pääemännäksi. Ääneen pääsevät myös Ellin äiti Alma sekä Ellin ämmi Hilda.

Kertomuksesta kasvaa paitsi naisen kasvukertomus myös pohdinta siitä, mitä voimalaitokset tekivät joelle ja joenvarren asukkaille ja miten se otettiin vastaan. Selväksi käykin, miten lohen menetys koetaan lähes henkilökohtaisena loukkauksena ja millainen luontoon kohdistuva ja kotiseuturakkaus asukkaissa piilee.

Nyt tuntui, että olisi ihan sama vaikka vesi nostettaisiin heti, mutta isä kertoi yhtiön miesten sanoneen, että siihen menisi vielä aikaa, koska voimalaitoksen konehuonetta vasta rakennettiin. –– Tuntui käsittämättömältä, että vedestä, joka virtasi joessa, saataisiin

sähköä, kun se ohjattaisiin juoksemaan konehuoneeseen asennettavien laitteiden läpi. (s. 228.)

Voimalaitos tuo vaikeuk sien lisäksi myös hyvää. Se antaa työpaikan, Ellin (ja muiden) elämään rakkautta ja itsetuntoa vaativampien töiden myötä sekä paljon tarvittua sähköä.

Hannele Pokka on saanut kuvattua vahvoin vedoin tätä elämän moninaisuutta: Elämä tuo sekä hyvää että huonoa mukanaan ja surujen ja ilojen kautta piirtyy ihmiselämä(t) näyttämönään ja taustallaan voimalaitos. Kirja saa myös pohtimaan luonnon käyttöä ja sen suojelua.

Sari Hakko

Lehden kuvataiteilija: Kaisa Sirén

Olen rovaniemeläinen taiteilija ja kuvajournalisti. Luon sielunmaisemaani näkyväksi kameralla käyttäen ICM-tekniikkaa eli kameran hallittua liikuttelua kuvauksen aikana. Kuvaukseni keskiössä ovat eri vuodenajat ja Lapin herkkä ja haavoittuva luonto. Valokuvaukseni punainen lanka on tuoda esille ja näkyväksi mielikuvituksellisia asioita, joita ei välttämättä edes ole alkuperäisessä kuvauskohteessa. ICM-kuvaustekniikka mahdollistaa tarinan luomisen kerroksien, värien ja tunnelmien avulla, tarinan, jonka katsojan mielikuvitus kirjoittaa valmiiksi.

Valokuviani on julkaistu lukuisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Pidän jatkuvasti sekä yksityisnäyttelyitä että osallistun ryhmänäyttelyihin, ja valokuviani on ollut Suomen lisäksi esillä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Australiassa, Skotlannissa ja New Yorkissa. Pidän Rovaniemellä myös taidegalleria Villa Vinkkeliä. Lisäksi opetan ICM-kuvausta lähiopetuksena, sekä online-kursseilla perustamassani ICM Photo Academyssa.

Kaisa Sirén

Vuodenkierrossa kuvan ja kerronnan risteyksessä

Jenny Siivola: Pohjoisten tunturien atlas. Sininen Jättiläinen 2023.

Pohjoisten tunturien atlas ottaa mukaan viidenkymmenen tunturin ja kahdeksan vuodenajan ihmeelliseen maailmaan. Tunturit ja vuodenajat esitellään kukin omalla tyylillään. Osa esitellään alueen historian kautta, osa tunnettujen henkilöiden avulla tai mytologian keinoin.

Sodankyläläislähtöisen Jenny Siivolan esikoiskirjan vahvuus on, että jokainen tunturi ja sen tarina ovat keskenään erilaisia. Se saa odottamaan seuraavaa lukua mielenkiinnolla. Jos oltaisiin valittu vain yksi kerrontatyyli, lukukokemus saattaisi puuduttaa.

Allekirjoittaneella heräsi ajatus lähettää Unescolle viestiä, voisiko lapinlisä olla mukana aineettoman kulttuuriperinnön listalla? On hyvä, että Pohjoisten tunturien atlasta myydään matkamuistomyymälöissä ja ehdottaisin lisäksi, että koulutkin hyödyntäisivät kirjaa. Uskon lasten ja nuorten lukevan tätä teosta mielellään.

Toinen lukukokemusta rikastava tekijä on Tytti Muurisen upea kuvitus. Hän on käyttänyt

alkoholimustetta kuvissaan, minkä hän kertoo olleen tiedostettu riski ja pyrki mys persoonallisuuteen. Mielestäni hän on onnistunut tavoitteessaan, joten sanoisin riskin kannattaneen. Jokainen kuva on silmiä hyväilevä ja tuo voimakkaasti esille vuodenaikojen tunnelman. Niiden äärelle haluaa palata.

Suosittelen Pohjoisten tunturien atlasta lämpimästi jokaiselle, varsinkin Lapin historiasta ja mytologiasta kiinnostuneille. Jos perehtyneelle osa kertomuksista olisikin tuttua, niiden kanssa käsikkäin kulkeva kuvitus antaa ihastuttavan elämyksen.

Niki-Sebasti Saarinen

Kahdeksan vuodenaikaa Lapin valoa

Kaisa Sirén: Dancing My Nature (engl.). Omakustanne 2023

Liike vaihtuvissa vuodenajoissa on keskiössä rovaniemeläisen Kaisa Sirénin valokuvateoksessa Dancing My Nature (engl.). Hallittua kuvaa, taittoa ja niiden kokonaisuutta saattaa kansainväliselle kohdeyleisölle tavanomaisesta poikkeamaton korunkaunis teksti. Kirjan esipuheen on kirjoittanut valokuvaaja ja näyttelijä Bill Ward.

Tapani Tavi

Lappilaisen klassikon tasolla

Anu Kolmonen: Taapelitaivas. Aviador 2024.

”Kurkien aurat ronkkuivat taivaalla, ilmassa haisi sulfiittisellutehdas ja sulava maa. Tuuli kävi mereltä, niin kuin aina.”

Auringon kuumentamien lautojen tuoksu, luvattomat kiipeilyt, tukkimiehentäit ja valtava sahanpurukasa. Tavoitin kirjailija Anu Kolmosen romaanista tuttuja tuntuja omasta lapsuudestani Ivalon Sahanperällä. Taapelitaivas-romaanin tapahtumat sijoittuvat sodan jälkeiseen Kemiin. Päähenkilö päätyy taaplaajaksi Karihaaran sahalle. Taapelitaivas on paljon. Se on erään naisen elämänkerta ja romaani ulkopuolisuuden tunteesta: Kirjan keskivaiheilla minä-kertoja vaihtuu hän-kertojaksi, eikä päähenkilön nimeä kerrota ennen romaanin loppua. Päähenkilö voisi olla joku toinenkin samankaltaisilla elämän eväillä varustettu nainen.

Kerronta kantaa, lukija alkaa luottaa päähenkilön selviytymiseen. Nurkan takana väijyviä järkytyksiä ei tarvitse pelätä, vaikka elämään vyöryy suuria sodan jälkeisen ajan haasteita. Arjen pienet, kauniit hetket ja jokin valo vie häntä eteenpäin. Vakautta tuovat hyvää tarkoittavat ihmiset: esimerkiksi selänpesijä, aviomies, lapset ja erityisesti naapurin toimelias Hilma. Perämeren läheisyys, sen vuodenajat ja monet taitavasti kuvatut yksityiskohdat kiinnostavat kaikissa käänteissä. FP on nainen, joka kokee vahvasti paitsi oman elämänsä myllerrykset, myös yhteiskunnan muutoksen. Hän havahtuu yhteiskunnallisesti

Mako Pihavainio: Enää en pelkää

Kuunneltavissa tunnetuissa suoratoistopalveluissa kuten Spotify, Youtube, Discogs, Apple Music

aktiiviseksi ja osaa sopeu tua, mutta ei pulise kaikkea ääneen. Ei edes ikäännyt tyään. Silloinkin hän vielä ponnistelee yrittäessään taistella yksinäisyyttä vastaan.

Katosivatko Ruotsin mamma ja pappa kokonaan päähenkilön ja hänen siskopuolensa elämästä? Entä oliko Hilma-ystävä sittenkin onnistuja? Kolmosen teos kohoaa lappilaisen klassikkoromaanin tasolle. Hän käyttää sanojaan taitavasti ja rakentaa romaaniinsa lappilaisen työn ja elämisen ilmapiiriin, joka kantaa pitkälle. Taustatyön vakuuttavuus näkyy tekstissä: Olisi kiinnostavaa lukea sahan miljööstä ja henkilöistä enemmän.

Toivon Anu Kolmosen taitavan kerronnan muuntuvan myös teatteriesityksiksi Lapissa ja muualla Suomessa.

”Viimeistään Pajusaarentien risteyksessä nenä erottaa tukkialtaista kantautuvan kaarnan, vastasahatut laudat, sahan metallisten terien käryn ja ilmassa pöllyävän sahajauhon, märkään maahan poljetut lastut. Kuusipuusta valuvan pihkan, koivusta heruvan mahlan ja mäntypuun öljyt, oma hajunsa kaikissa. Kaarnan alta irtoavan nilan, joka painaa haavekuvan verran.”

Sinikka Labba

Residenssilöytöjä pohjoisessa

Kaipaatko kirjoitusrauhaa? Pohjoisesta löytyy vaihtoehtoja keskittymistä vaativaan työskentelyyn rauhallisessa ympäristössä.

Taiteilijavierastalo, Kemijärvi

Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiö on kunnostanut vanhan, käytöstä poistetun meijerirakennuksen taiteilijaresidenssiksi, jossa on neljä taiteilija-asuntoa, neljä työtilaa, näyttely- ja kokoustilat sekä saunaosasto. www.kemijarvi-artresidence.fi

Suomen kirjailijaliiton mökki, Muonio

Lomamökki Jeriskylässä, käytettävissä ympäri vuoden. Suomen kirjailijaliiton jäsenet voivat hakea. www.suomenkirjailijaliitto.fi

Suomen Kalakirjasto, Muonio

Suomen Kalakirjasto ry:n hallinnoima kirjasto on avoin kaikille tutkijoille ja asiasta kiinnostuneille. Rakennuksessa on myös majoitus- ja työskentelytila, joten kirjastossa voi työskennellä lyhyitä jaksoja. www.suomenkalakirjasto.fi

Japanitalo, Ranua

Simojärvellä sijaitsevasta Japanitalosta voi varata residenssijakson taiteelliseen työskentelyyn. Talo on rakennettu yhteistyössä Ranuan japanilaisen ystävyyskunnan Iwasakimuran kanssa. www.japanitalo.fi.

Kvitbrakka, Berlevåg, Norja

Taiteilijatalon toiminnan tavoitteena on edistää paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden yhteistyötä. www.kvitbrakka.com

Gjesteatelieret Vadsø, Norja

Finnmarkin läänin ylläpitämä vierasateljee tarjoaa tiloja Vesisaaressa arktisen alueen taiteilijoille ja kirjailijoille. www.ffk.no

Riverside Home, Rovaniemi

Riverside Home on kirjailijakoti, jota vuokrataan harrastekirjoittajille tai ammattikirjailijoille. Soveltuu parhaiten 3–6 henkilön kirjoittajaporukoille. www. akkustannus.com/residenssi-kirjailijakoti/

Kulttuuritalo Päiväkoti, Hailuoto

Kulttuuritalo Päiväkoti sijaitsee keskellä Hailuodon kylää. Residenssi on tarkoitettu lyhytaikaiseen työskentelyyn ja minimioleskelujakso on yhden viikon. www.kulttuuritalopaivakoti.fi

Puuttuko listasta jokin residenssi?

Kokoamme pohjoisen residenssejä Lapin kirjallisuusseuran sivuille. Ilmoita meille, jos listasta puuttuu jokin residenssi tai residenssiksi soveltuva tila, joka voisi kiinnostaa kirjoittajia ja kirjailijoita. lapinkirjallisuusseura@gmail.com

Kuva: Kaisa Sirén

Sydämeni

sanoi minulle marraskuun aamuna:

Nyt sinä jaksat taas liikaa.

Suojele itseäsi – älä muita!

Suojele minua – älä toisten sydäntä!

Etkö muista, mitä meille tapahtui silloin?

Jos et usko, en anna sinulle päivän enkä yön rauhaa ennen kuin kuulet minua.

En anna sinun istua, en anna sinun olla hiljaa, en anna sinun nukahtaa.

Jos et usko, kylmään kätesi ja jalkasi, salpaan hengityksesi.

Saan sinut pelkäämään niin, että et uskalla olla, koska rauhaa ei ole.

Mutta jos uskot minua, saat rauhan.

Saat istua, olla hiljaa, nukahtaa, kätesi ja jalkasi ovat lämpimät, hengityksesi kulkee.

Et pelkää, mitä teen.

Silloin olen sinuun tyytyväinen.

Olet suojeluksessani elämämme loppuun asti.

Tuula Saraniemi

minussa kasvaa kuolleita asioita jotka täytyy leikata pois:

kynsiruohoa ja hiusrikkaa hapsuista naavaa napapesä täynnä ja lisää on luvassa –odottamatonta eliminoitavaa!

olen mikrobien elatusastia kävelevä kasvimaa kilokaupalla käymistuotteita tunkioitavaksi

tehtäväni on viihdyttää maailmanlopun arkeologeja

palvella sisäistä maailmaa ylläpitää rikas kulttuurielämä

Maria Paldanius

Keinovaloilmiö. Momentum Kirjat 2023.

lähiöön syntynyt metsässä kasvanut juureton nainen löysi kivikylästä Kallion, jonka kaduilla aikansa jopa viihtyi

juna Tampereen, Seinäjoen ja Oulun kautta Rovaniemelle lähtee raiteelta kaksi hyvää matkaa

Kalliosta lähiöihin naimisiin, eroon avoliittoon, josta pakeni sekaviin suhteisiin

matkaliput olkaa hyvä

yksinäisyys, unettomuus, ahdistus, keskivaikea masennus uupumus

hetken kuluttua Oulainen yhtenä aamuna kun kukaan ei enää uskonut, että näin tapahtuisi sai tarpeekseen ei paennut merille ei luostariin laittoi omaisuutensa jakoon ja muistot roskikseen

lähti sinne missä tiedetään mitä on olla pörrö ja missä jänkäkoirat piileksivät

saavumme Rovaniemelle kiitos matkasta ja antoisaa uutta elämää

Jenni Myllykoski

Kuva: Kaisa Sirén

Kaverukset viisi- ja kuusivuotiaat lammen rannalla temmelsi ylös hiekkarinnettä kiipesi uppos jalat hiekkaan riittänyt ei varsi saappaan saappaat pois avovarpain helpompaa ois alas kuperkeikkaa heittää vois

kuinkas kävikään pienempi lampeen humpsahti ihan uppeluksiin katosi pintaan pärskähti uudelleen veden alle vajosi toinen apuun syöksyi näkyi käsi, kiinni sai kiskoi ja kiskoi viimein kaveri rinteellä makasi

hiljaisina kotiin kulkivat varovasti oven sulkivat äiti ihmeissään poikia katsoi nämä kovin vaitonaisia olivat

taisi olla suojelusenkeli paikalla äiti totesi ei siinä enkeliä näkynyt pelastaja tuiskaisi.

Leena Pyhäluoto

Lapin kirjallisuusfestarit saa jatkoa

Useilla paikkakunnilla Suomessa järjestetään vuosittaiset omat kirjallisuusalan tapahtumansa, joissa kirjallisuusväki kohtaa toisiaan ja lukijat löytävät uutta paikallista kirjallisuutta luettavakseen. Kirjallisuustapahtumat lisäävät paikkakunnan kulttuurimyönteistä mainetta ja vetovoimaa ja tuovat yleisöä ja osallistujia paikkakunnan ulkopuoleltakin. Ensimmäiset Lapin kirjallisuusfestarit 2023 osoittivat, että kyseisen kaltaista tapahtumaa on kaivattu myös Rovaniemelle ja Lappiin.

Ensimmäiset festarit

Lapin kirjallisuusseura ry järjesti Lapin ensimmäiset kirjallisuusfestarit Rovaniemellä 13.–18.11.2023. Tapahtumia oli tiistaista lauantaihin muun muassa Rovaniemen pääkirjastossa ja Musta Kissa -kuppilassa. Päätapahtuma oli Lyseonpuiston lukiolla. Tieto Lapin kirjallisuusfestareista saavutti kirjallisuusalaa ympäri Suomen. Jo ensimmäisissä festareissa oli mukana osallistujia ja kustantamoita Lapin ulkopuolelta, kauimmaiset Espoosta ja Helsingistä.

Festarit onnistuivat hyvin, vaikka paljon jäi kehitettävääkin. Tapahtuman jälkeen kerättiin palautetta, jonka mukaan parhaiten onnistuivat kirjailijahaastattelut, lapsille suunnattu Satusiipi-ohjelmisto sekä Runoaamiainen. Myös kirjoja myyneet kustantamot olivat melko tyytyväisiä myyntiin ja väkimäärään. Eniten kehitettävää on tapahtuman markkinoinnissa ja tiedottamisessa.

Seuraavat festarit

Lapin seuraavat kirjallisuusfestarit järjestetään 19.–23.11.2024 Rovaniemellä. Yhteistyökumppaneiksi ovat lupautuneet edellisen vuoden tapaan Rovaniemen pääkirjasto, Lapin tietokirjailijat, Lyseonpuiston lukio ja Sanaseura. Lisäksi mukaan on tulossa Timo K. Mukka -seura sekä mahdollisesti muita paikallisia ja kansallisia toimijoita. Festareiden ajankohta on valittu niin, ettei se satu päällekkäin muiden merkittävien kirjallisuusalan tapahtumien kanssa Suomessa. Ainoastaan Jyväskylässä on vastaava tapahtuma samana viikonloppuna. Näin pyritään varmistamaan, että

tapahtuma houkuttelee väkeä myös muualta Suomesta.

Toinen ajankohtaan vaikuttanut asia on Rovaniemen matkailusesonki. Festarit on sijoitettu juuri sesongin alkupäähän, kun majoitusta on vielä mahdollista Rovaniemeltä saada. Festarit ovat myös sopivasti kuukautta ennen joulua, jolloin on hyvä hetki hankkia kirjoja pukinkonttiin.

Tule mukaan

Laita päivämäärät kalenteriisi ja tule paikalle tapahtumaan, jossa on luvassa iloisia kohtaamisia, mielenkiintoisia kirjailijavieraita ja ajankohtaista kirjallisuutta. Julkaisemme ohjelmaa sitä mukaa, kun yksityiskohtia saadaan varmistettua.

Festareiden järjestäminen on talkootyötä, johon toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi kaikki lukemisen ja lappilaisen kirjallisuuden ystävät. Jos haluat osallistua tavalla tai toisella festareiden järjestämiseen tai sinulla on tiedossa sopivia yhteistyökumppaneita, ota yhteyttä meihin: lapinkirjallisuusseura@gmail. com.

LAPIN KIRJALLISUUS FESTARIT

19.–23.11.2024, ROVANIEMI

Otoksia Lapin kirjallisuusfestariviikolta 2023

Harri Hertell vieraili Sanaseuran 5-vuotisjuhlissa.

Tittamari Marttinen ja Hilla Ojennus festareiden Satusiivessä.

Päätapahtuman juontajat Inari Fernández ja Maria Paldanius.

Päätapahtumassa Lyseonpuiston lukiolla oli kuhinaa.

Hannu Paloniemi haastatteli Tommi Liimattaa.

Pohjoisen kirjallisuuden illassa Karoliina Harvala, Timo Tikkala, Tuomo Pirttimaa ja Teija Kortelainen. Valokuvat: Minna

TAPAHTUMIA

Nuorten kirjoituskerho

Lapin kirjallisuusseura on käynnistänyt lapsille ja nuorille suunnatun kirjoituskerhon Rovaniemellä. Kerhoidea tuli nuorelta, joka harrastaa lukemista ja kirjoittamista innokkaasti. Hän toivoi säännöllistä kerhoa, jossa voisi tehdä harjoituksia ja jutella kirjoista ja kirjallisuudesta. Nuoren ajatus oli, että tarvittaisiin yhteisö, jossa lapsia ja nuoria innostettaisiin lukemaan ja kirjoittamaan.

Ideasta innostuneena Lapin kirjallisuusseura alkoi kehitellä kirjoitusryhmää. Vetäjiksi lupautuivat innokkaat kirjallisuuden ja kirjoittamisen harrastajat Mako Pihavainio, Jenni Myllykoski ja Niki Saarinen. Ensimmäisen kerran ryhmä kokoontui 1.3.2024

Kirjoittajakerhon tarkoituksena on innostaa lapsia ja nuoria 11 ikävuodesta eteenpäin kirjallisuuden pariin. Tapaamisissa vaihdetaan kuulumisia, esitellään itselle tärkeitä kirjoja ja tehdään kirjoitusharjoituksia. Ryhmän jäsenet voivat vaikuttaa tapaamisten teemoihin ja sisältöihin. Tapaamisten tarkoitus on vahvistaa luku- ja kirjoitustaitoa. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan vetäjäksi tai ryhmäläiseksi, voi lisätietoja kysyä sähköpostilla marko.pihavainio@gmail.com

Seuraavat kirjoituskerhon tapaamiset ovat perjantaisin 10.5. ja 31.5.2024 klo 16.00–17.30 Rovaniemen pääkirjaston väistötiloissa Asemakirjastossa Rovaniemen linja-autoasemalla. Kerho on maksuton. Tervetuloa!

Lapin kirjallisuusseuran kevätkokous

Lapin kirjallisuusseuran kevätkokous pidetään 23.5.2024 klo 17 osoitteessa Rovakatu 5 A 36, Rovaniemi. Kokouksessa vahvistetaan tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto sekä päätetään vastuuvapaudesta. Virallinen kutsu lähetetään jäsenistölle lähempänä ajankohtaa.

Sodankylän

kirjoittajakurssit

Perinteiset Sodankylän kirjoittajakurssit järjestetään jälleen Luostolla 3.–8.6.2024 ja Taiken rahoittama Tarinakaira-hanke on mukana laajentamassa kurssitarjontaa. Tarjolla on neljä kurssia:

• Runo ja ääni, Anja Erämaja

• Proosa – näin kerrot mahtavan tarinan, Juhani Karila

• Elämäkerrallinen kirjoittaminen, Taija Tuominen

• Draaman kirjoittamisen ja henkilöiden tutkimisen verkkokurssi, Siri Kolu Lähikurssien hinta on 255 € ja se sisältää opetuksen ja keittolounaan maanantaista lauantaihin. Siri Kolun verkkokurssin hinta on 98 €. Lähikursseilla jokainen vastaa itse majoituksensa varaamisesta ja maksamisesta majapaikkaan.

Kursseille ovat lämpimästi tervetulleita niin kokeneet kirjoittajat kuin vasta-alkajat!

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Revontuli-Opiston sivuilla 20.5. asti.

Eräteatterikurssi

Eräteatterikurssi toteutetaan jälleen Miekojärven Vaarasaaressa 5.–7.6.2024. Teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen vetämällä kurssilla käydään läpi dramaturgian perusteita, kirjoitetaan pieniä harjoitustöitä ja tehdään niistä demoja. Kurssin kuluessa on pieniä luentoja muun muassa suomalaisesta metsäluonnosta ja boreaalisen havumetsän mytologiasta.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Meän Opiston verkkosivuilla 23.5. asti.

V Lyyriset räkkäolympialaiset!

Omien tekstien valtakunnallinen esittämistapahtuma Lyyriset räkkäolympialaiset! PIHARUNO järjestetään sunnuntaina 16.6.2024 klo 12–14. Kittilässä viidettä kertaa pidettävän yleisölle vapaan tapahtuman esityspaikka on Runohuoneen sisäpihalla Kittilän Narikalla osoitteessa Valtatie 44.

Lyyriset räkkäolympialaiset! PIHARUNO -esittämistapahtuma käydään lukien, lausuen tai laulaen, tai käyttäen näitä kaikkia tai kahta yhdessä. Rekvisiitan ja akustisten soittimien käyttö on sallittua. Esiintymisaika on enintään 7 minuuttia. Ei äänentoistomahdollisuutta eikä osallistumismaksua. Raati palkitsee yhden esityksen 200 eurolla vuoden PIHARUNONA.

Esivalinta: Lähetä esityksesi teksti 20.5.2024 mennessä sähköpostilla osoitteeseen runohuone@ gmail.com tai kirjepostitse Runohuone c/o Tapani Tavi, Valtatie 44, 99100 Kittilä. Tapahtuman esiintyjät julkaistaan 31. toukokuuta. Esiintyjävalinnassa kiinnitetään huomiota persoonallisuuteen ja olympiahengessä runon eri lajeihin.

Tiedustelut p. 040 8463036. Lyyriset räkkäolympialaiset! PIHARUNON järjestää Runohuone ry. instagram.com/runohuone/

Sanaseura

Sanaseuran kevät jatkuu 23.5. Sanataide- ja Open Mic -illalla Musta Kissa -kuppilassa. Sanaseura järjestää myös kirjoituspiirejä Rovaniemellä vaihtuvina päivämäärinä. Parhaiten pysyt perillä tapahtumissa seuraamalla Sanaseuraa joko Facebookissa tai Instagramissa.

Kirjailijayhdistysten Talvipäivät 2025 Rovaniemellä

Lapin kirjallisuusseura yritti toteuttaa Suomen Kirjailijayhdistysten Talvipäiviä Rovaniemellä pariinkin kertaan, mutta korona sotki suunnitelmat. Nyt on sovittu Suomen kirjailijaliiton kanssa uusi ajankohta, joka on 11.-12.4.2025.

Talvipäivät kokoavat yhteen suomalaisia kirjailijayhdistyksiä pohtimaan yhteisiä, ajankohtaisia asioita.

Sen lisäksi on tarkoitus järjestää kaikille avoimia, kirjallisuuteen liittyviä puheenvuoroja ja esityksiä. Ohjelma julkaistaan syksyllä 2024.

Annikki Kariniemi -kirjallisuusseura 25 vuotta

Annikki Kariniemi -kirjallisuusseuran kesän aloittaa Kirja kylässä 24 -tapahtuma sunnuntaina 7.7.2024 Tuomisen teetuvalla Meltosjärvellä. Vierailija Virpi Vainio kertoo esikoisteoksestaan Petsamon enkeli. Kirjojen myyntiä klo 12 alkaen, luento alkaa klo 13 ja sen jälkeen on keskustelun vuoro. Tuomisen teetupa sijaitsee osoitteessa Yrttipolku 7.

Annikki Kariniemi -kirjallisuusseura viettää syksyllä 25-vuotispäiväänsä kirjallisuusseminaarin merkeissä Ylitornion kirjastolla. Tilaisuuden ohjelma julkaistaan ajoissa.

Runoköngäs elokuussa

Vuoden 2024 Runoköngäs järjestetään jälleen Rovaniemen Wanhojen Markkinoiden yhteydessä 16.–18.8.2024 klo 13–14.

Lappilainen sanataiteilija ja sanataiteilijaryhmä, olisiko halukkuutta saapua esittämään omaa runoutta Runokönkäälle? Ota yhteyttä Makoon: marko. pihavainio@gmail.com 31.5.2024 mennessä.

Perinteeksi muodostunut Runoköngäs kuohuaa lappilaista runoutta mukanaan open mic!

Nätti-Jussi -päivien tarinaniskijäksi Pertti Kivimäki

Lapin vuoden 2024 tarinaniskennän aluemestaruus ratkottiin huhtikuussa Rovaniemen Muurolassa. Ikiajoista asti harjoitetun yleisöä elävöittävän tarinaiskennän voittoon neljän joukosta ylsi Pertti Kivimäki tarinalla Jätkän kirjava kulta. Lapin kirjallisuusseuralta tuomareiksi kutsuttujen Tuula Saraniemen ja Tapani Tavin mukaan rovaniemeläisen Kivimäen vajaassa seitsemässä minuutissa useasti iskevä puheenvuoro erottui joukosta ehjimpänä. Voittajaa haastoivat omalla äänellään vakuuttavasti Esko Fält, Marju Keränen ja Viljo Seurujärvi.

Hyvässä seurassa – ajatuksia arviointipalvelusta

Kysyimme kahdelta Lapin kirjallisuusseuran arviointipalvelua tarjoavalta henkilöltä neljä kysymystä:

1. Kuka olet ja kauanko olet tehnyt tekstien arviointia?

2. Millaista tekstiä arvioit mieluiten? Miksi?

3. Mikä on mielestäsi arviointipalvelun paras anti kirjoittajalle? Entä sinulle itsellesi?

4. Mitä neuvoja haluaisit antaa kirjoittajille?

Katja Kärki, Rovaniemi

Olen kirjailija sekä suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Olen arvioinut tekstejä Lapin kirjallisuusseuran palautepalvelun kautta reilun vuoden ajan. Tekstejä olen arvioinut useiden vuosien ajan, esimerkiksi erilaisilla kirjoittamisen kursseilla. Olen myös toiminut esilukijana kollegoideni romaanikäsikirjoituksille ja muille teksteille.

Arvioin mieluiten kaunokirjallista proosaa ja asiatekstejä, koska ne ovat itselleni tutumpia kuin esimerkiksi lyriikka, jota en itse juuri kirjoita.

Arviointipalvelun paras anti kirjoittajalle on ennen kaikkea saada tekstilleen lukija, joka osaa antaa työkaluja ja ehdotuksia tekstin kehittämiseen. Jotkut haluavat muuten vain saada palautetta siitä, mikä tekstissä on hyvää ja toimivaa. Sekin on ookoo! Minusta parasta on nähdä erilaisia tekstejä ja tyylejä ja auttaa kirjoittajaa eteenpäin tekstinsä kanssa.

Oma teksti kannattaa antaa toiselle luettavaksi, kun sen aika on, etenkin, jos teksti on tarkoitus julkaista. Omalle tekstilleen tulee nimittäin sokeaksi. Kaikentasoisten kirjoittajien on hyvä saada ulkopuoliset silmät omalle tuotokselleen.

Seppo Saraspää, Inari

No joo, olen Inarin Nanguvuonolla asusteleva kirjailija Seppo Saraspää. Olen ollut mukana kirjallisuusseuran arvostelupalvelussa alusta asti. Ilmeisesti jo parikymmentä vuotta.

Etupäässä olen arvioinut proosaa: erätarinoita, novelleja ja romaanikäsikirjoituksia. Runoihin en ole juuri puuttunut, koska tunnen niiden edessä lievää avuttomuutta

Arviointipalvelun paras anti kirjoittajalle on varmaan se, että hän ehkä ensi kertaa saa ulkopuolisen lukijan kommentin tekstistään. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, jossa omat tuntemukset vaihtelevat syvästä epätoivosta kirkkaisiin onnistumisen tunteisiin. On varmasti hyvä, että joku ulkopuolinen lausuu mielipiteensä ja maadoittaa kirjoitusprosessin pahimmat myrskyt.

Minkä neuvon antaisin kirjoittajalle? No vaikka sen, että ole sinnikäs, ole avoin, usko itseesi ja muista, että piste on hyvä välimerkki.

Kuva: Pertti Turunen

Kuva: Minna Pakkanen