__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

Markkinointiesite

Mittarikatu 1, 65320 Vaasa

VAASAN VIHERLEHTO

Asunto Oy


"Omaksi-asunnot ovat koteja, joissa vuokralaiset ovat myös omistajia. Maksat jokaisessa vuokrassa myös yhtiölainaa ja samalla kotiasi omaksesi."

Laatu kasvun kivijalkana Lakea Oy on toiminut jo yli 40 vuotta suomalaisen asumisen edelläkävijänä. Pitkäjänteisen kehitystyön ansiosta Lakeasta on tullut yksi Suomen harvoista puukerrostalorakentamisen osaajista. Yksi esimerkki onnistumisistamme on Jyväskylään rakennettu palkittu Puukuokka. Kolmen kerrostalon kokonaisuus on palkittu sekä vuonna 2015 Arkkitehtuurin Finlandialla että Vuoden parhaat ARA-neliöt 2019 -palkinnolla. Rakennamme nyt Vaasaan puukerrostalon, joka tulee olemaan kolmas Sydänpuu-konseptillamme tehty kerrostalo. Sydänpuu yhdistää betoni- ja puuelementit ennennäkemättömällä tavalla tehden moduulirakentamisesta entistä turvallisempaa ja kustannustehokkaampaa. Sydänpuun kaltaisia kahden erityyppisen tilaelementtituotteen yhdistäviä menetelmiä ei ole markkinoilla muita. Konseptille onkin haettu patenttia. Betoni on hallinnut kerrostalomarkkinoita viimeiset viitisenkymmentä vuotta. Nyt viimein Suomessa ollaan saavuttamassa lopullinen läpimurto ekologisessa ja terveellisessä puukerrostalorakentamisessa.

Puurakentamisen lisäksi kehitämme jatkuvasti uusia rahoitusmalleja. As Oy Viherlehtoon rakentuvat asunnot ovat Lakean Omaksi-asuntoja, mikä tarjoaa uudenlaisen tie asunnonomistajaksi ilman taloudellista riskiä. Omaksi-asunnot ovat koteja, joissa vuokralaiset ovat myös omistajia. Maksat jokaisessa vuokrassa myös yhtiölainaa ja samalla kotiasi omaksesi. Me Lakealla haluamme olla vahvasti mukana vaikuttamassa suomalaisten elämisen ja asumisen laatuun sekä turvallisuuteen. Olemme iloisia voidessamme tarjota laadukkaita palveluitamme jälleen myös vaasalaisille.

Timo Mantila, Toimitusjohtaja, Lakea Oy


PK /KV R

Yhtä luonnon kanssa

Vaasan Viherlehto

3

2 2H 35 +KT ,0 m2

AP K

JK /PK

Asunto Oy

VAASAN VIHERLEHTO

PK /KV R

PK /KV R

1 2H 42 +KT ,5 m2

AP K

Nimi: As. Oy Vaasan Viherlehto Osoite: Mittarikatu 1, 65320 Vaasa Rakennuspaikka: Vaasan kaupungin 30.

JK /PK

AP K

10 JK /PK

R

4 2H 42 +KT ,5 m2

AP K JK /PK

3 2H 35 +KT ,0 m2

kaupunginosan kortteli nro 48, tontti nro 9 Tontti: Kaupungin vuokratontti Rakennuskohteen laatu: Uudisrakennus. Rakennus on 6-kerroksinen puurakenteinen asuinkerrostalo, jossa on hissillä varustettu porrashuone. Asuntoja yhteensä 32 kpl Arvioitu valmistuminen: 3/2021 04.06.2020 Tämä esite on painettu FSC-sertifoidulle paperille.

8

0 1

Ra 2 As kenn 3 Mit . Oy V usko 65 tarika aas htee 4 32 a n 0 V tu 1 n Vi nim 5 h aas erl eh i ja o a to so ite

6 7

6

8

Pääkirjoitus

2

Sisältö

3

Alue ja lähipalvelut

4

Rakennustapaselostus

6

Asemapiirrustus & autopaikat

8

Kerros- ja pohjakuvat

10

Yhtä luonnon kanssa

22

9

Sydänpuu 10

Puu on kestävä valinta

24

26

SISÄLTÖ

P


Huovinkuja

8

23

16

33

Huutoniementie

ar e v.

Ko jek uja Ap pa rat gr.

Mu 1 ott itie Fo 2 rm

St

en

1

Muuntajaportti

h Sä

13

tie kö

n

äg Dynamov 4

en

m

1 Dyna motie

S trö

1 se ntie Lov äge 21 12 n I l v ek

en

inj

v El

en äg

4

äge rnv 0 2

81

2

g vä se

en kväg par rg be öm

ml rö St

2

Bjö

21

l de

Str

iva avi Virt

en tig es att Kn

A h mantie J ärvväg e n

Keskus Psykia Central Psykiat

b e Fö rg rb in in ka tu

lb. iE äk m

9.

u

3

m

Strömberg Park

21

n ge vä rg 16 a V

pu ist ot ie

43

16

e

t Päiväkoti i

kö Säh

8

lk po ula pp Na

Monitoimiviheriö Allaktivitetsplan

Strö mb erg in

Rop

Axel Mö r n e n 2

Viherlehdossa on helppo hengittää 1

Kupariportti

40

47

1

HedmaninkatuHedmansgatan

2 1

ti e

Puskantie

aka n

1

nP

Savenvalajankj.

Va nha

10

Yhtä luonnon kanssa

Keskuskatu

Vaasan Viherlehto

Viherlehdossa luonnollinen puu näkyy myös sisämateriaaleissa. Lattioissa on laadukas parketti ja katot ovat suurelta osin kauniisti kuultomaalattua CLT-puulevyä. Isommissa asunnoissa on myös sauna ja osaan asunnoista voidaan asentaa kylpyhuonesauna. Lasitetut parvekkeet tuovat luonnon lähelle ja mahdollistavat huikeista maisemista nauttimisen läpi vuoden.

g

3 km 3 km 3 km

Hammarvägen

2,2 km 1,2 km 2 km

PÄIVÄKODIT Huutoniemen avoin päiväkoti Trollbergets daghem Teeriniemen päiväkoti

2,7 km 2 km 3 km

KOULUT Huutoniemen koulu Nummen koulu Variskan koulu Korsholms gymnasium Vasa gymnasium

2,4 km 3 km 2,7 km 6,7 km 5 km

dsv äge n kä

lel

lvä

1

Porin 2 katu

a Kiss npolku anpo lku

KAUPPOJA YM. PALVELUITA K-Supermarket Huutoniemi Lidl K-Market Kuninkaantie

ar al

2

Jyvä sk 2 6 ylänk Oulu 2 nkat u Kuop ionk a Koir 1-3 tu

TERVEYS Ekor rstige n Ristinummen terveysasema 3 Kotk Kaupunginsairaala anka Hä t eenli u Kotka Tammikaivonm terveysasema gata nn 2

nviks vägen

23

3,7 km 4,5 km 3,6 P km

37

Pit k ämä enk 2 j

40

Orav anpo lku Päiväkoti

n avas tehu s

S tr and 3 km lan

S un n a

Schw eri Mäy Schw nink ränp ering

Pärn u Pärn nk ug

Poro

np

LIIKUNTAPALVELUT Teirin kenttä 7 Kaarlen 17 katu Teirg 19 8 Elisa Stadion atan Hietalahden pesäpallostadion 18 6 Vaasan Tennis Center 6

ank T

35

E1 2

Pitkäm Långb

mä e

ie nt

Viherlehto tehdään Lakean Sydänpuu-konseptilla, joka yhdistää puurakentamisen ja betonirakentamisen ihan uudella tavalla. Elementtirakenteensa ansiosta Sydänpuu-kodit ovat avaria ja toimivia. Puutaloissa on miellyttävä akustiikka ja puun hengittävyyden sekä puhtauden ansiosta kodeissa on myös hyvä sisäilma. Rakentaminen on tasalaatuista, sillä sekä puu- että betonielementit rakennetaan sisätiloissa säältä suojassa ja kuljetetaan tontille valmiina. Viherlehtoa ympäröivä luonto ja ekologinen puukerrostalo ovat mahtava yhdistelmä.

33

Pit

Viherlehto rakennetaan Melaniemeen, viihtyisälle asuinalueelle noin viiden kilometrin päähän Vaasan keskustasta. Strömbergin metsiin 1980-luvulla rakentuneella alueella on edelleen luonnonvaraista metsää. Tähän moderniin puukerrostaloon rakentuu 32 asuntoa, 35 neliömetrin kaksioista aina 85,5 neliömetrin neliöihin asti. Lapsiperheille sijainti on ihanteellinen sen rauhallisuuden ansiosta, ja luonnossa liikkujille paikka on paratiisi – Viherlehtoa ympäröivät laajat metsäalueet ja ulkoilureitit lähtevät melkein omalta pihalta.

Va Riklstatie väg 3 LÄHIPALVELUT

Kielin 7 k Kielg

4

ge

n

Mik


20

Ra dio tie 7

13

. Radiov

1

a n v ä ge

en

väg

bär s

Blå

M e ll

Haldin ink. r 12 et.

2

Mahlat.

18

Savv.

14

11

10

äg

en

15 42 22 57

EKOLOGINEN PUUTALO OMAKSI ASUMALLA 47

7

llv

2 . v

v tL. a Jäk ä l ä 1

12

2

34

1

1

v.

Barkv.

a ta n

ka 7

7

1 L 2 äh

7

el ti

ck Ba

1

Mäkitie

m

9

ov

ägen

.

g eg

us

18

e

2

4

.

Virtak S . trömg

2 1

Vaih ek.

8

o k.

1

Kisk

9

27

Vie st i 7 k.

rik at u

1

1

Lo h k a

detie

rgsg

M

P ih

Viherlehto

1

Rinn 2 et ie

26

17

j kL. ren

1

Leh mu stie

21

12

V al o k aa

Po pp 4 elitie

ie

m be

entie

Pyö kkit ie

t na

3

tie

2

6

tu

2

äen

Ka 9 ar 1

1

ii r ik a

P

itt a

4-6

1

Kre ts

1 2

Kådväg en

ffektg. Tehok.E 11

. läg

M

ti e

22

en

ga t

St

Ro ott or ik.

aa t

2

atu

n

. Kaa

Hoitokoti

Me l a niem

”Viherlehto sopii kaikille, jotka haluavat asua hyvin ja ekologisesti uudessa puutalossa. Ympäröivä luonto ja vanhat metsät luovat alueelle aivan omanlaisensa tunnelman. Puurakentaminen sopii juuri tähän ympäristöön ja tontille täydellisesti.

Yhd ystie

mäki backen

kroautorata

1

linm ppe

ie ot di Ra

Liesik.

18

. lak 8 Ke 7

tik. Meis

45

e Relek.R

ja ku nä pi i K

ie m

2

an

Johdink.

Volttik.

peli k

Ha aga

1

Sa rjak

at.

2

La i ppakatu

19

14

Lingo 2 nväg en

on

Vaasan Viherlehto

tie tikka Mus

Vadelm

u

ut

. rik to

en

8

Se rie g.

1

. nk

13

11

nap. Sau

6

18

H

park

Aaltopuisto Aaltoparken

tk i Ky

Ka

Sienip.Svampst.

n

alto

97

84

18

Kr e

ta ga

1

u isto A

1

ts

Jännitet.

Kuninkaantie 23

Pii rik atu

p lto Aa 2

ssairaala atrian yksikkö lsjukhus triska enheten

85

25

Svenska yrkesinstitutet

30

.t.

parnäsvägen

Mesim

75

te svägen

18

2

21

65

Smult 21 ronv.

tu

14 63

katie Puoluk

64

Hjort ronv.

Te in 6 inku ja

Yhtä luonnon kanssa

Transpoint Oy Ab

L

n äge

tie don

12 anleh iis

dsv lun Lise

42 Rc

Asuntojakauma As Oy Vaasan Viherlehdossa on monipuolinen, taloon rakentuu asuntoja kaksioista neliöihin. 4 Se sopii monenlaisille asukkaille: niin yksinasuville, 3 lapsiperheillekin. Ja ehdottomasti niille, pareille kuin jotka liikkuvat mielellään luonnossa. Viherlehto on Lakean Omaksi-kohde, mikä mahdollistaa oman asunnon ostamisen ilman isoon lainaan sitoutumista. On hienoa, että vaasalaisetkin pääsevät nyt nauttimaan Lakean kehitystyön helmistä, sekä puukerrostalosta että Omaksi-rahoituksesta. Houkuttelevan kohteesta tekee myös sen sijainti. Muutaman kilometrin päästä löytyvät päiväkodit, koulut ja kaupat. Lähellä on myös paljon isoja työnantajia, eikä keskustaankaan ole pitkä matka.” Katariina Heinua, LKV

5


6

Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

Viherlehto

Rakennustapaselostus YLEISTÄ:

ASUNTOJEN PINTARAKENTEET

Nimi: As Oy Vaasan Viherlehto Osoite: Mittarikatu 1, 65320 Vaasa Rakennuspaikka: Vaasan kaupungin Melaniemen kaupunginosan 30 kortteli 48 tontti 9 Rakennuskohteen laatu: Uudisrakennus, Rakennus on 6-kerroksinen puurakenteinen asuinkerrostalo, jossa hissillä varustettu porrashuone. Asuntoja yhteensä 32 kpl

Lattiapinnat: Asuinhuoneissa, eteisessä sekä keittotilassa on parketti. Kylpyhuoneessa on keraaminen laatta.

RAKENTEET Asunnot rakennetaan tehdasvalmisteisista puisista CLT-tilaelementeistä ja betonisista märkätilaelementeistä. Ulkoseinät: Rakennuksen ulkoseinät ovat CLT- puulevyelementtirakenteiset. Julkisivujen ulkoverhous on puuta. Parvekkeet: Parvekkeet ovat puurakenteisia, joissa on levy- tai puuverhous. Huoneistojen parvekkeet ovat lasitettuja ja lattioissa on matto. Väliseinät: Huoneistojen väliset seinät ovat CLT- puulevyelementtirakenteiset. Asuinhuoneiden väliset kevyet väliseinät toteutetaan kipsilevyseininä. Kylpyhuoneiden seinät ovat betonirakenteisia. Välipohja: Välipohjat ovat puuelementtirakenteiset. Yläpohja: Yläpohja on CLT- puulevyelementtirakenteinen ja siinä on lisäksi lämmöneristys. Katto: Katto on puurunkoinen päällystetään huopakatteella

Seinäpinnat: Asuinhuoneiden sisäseinät ovat pääosin maalattuja, kylpyhuoneessa on keraaminen laatta. Keittiöiden kalustevälitilassa on laminaattipintainen levy. Kattopinnat: Asuinhuoneiden katot ovat kuultomaalattua CLT- puulevyä tai valkoisia kattolevypintoja. Alaslaskujen kohdalla valkoisia kattolevypintoja. Kylpyhuoneissa on sisäkatossa kosteudenkestävä sisustuspaneeli. Ovet ja ikkunat: Huoneistojen kerrostaso-ovet yksilehtisiäovia, ovissa on tammiviilupinta. Väliovet ovat laakaovia. Parvekeovet ovat lasiaukollisia puu-alumiini-ikkunaovia. Rakennuksessa on vakiorakenteiset kiinteät ikkunat ja asuinhuoneistoissa sisään aukeavat ikkunat. Ulkopinnat alumiiniverhoiltu. Ikkunoissa on sälekaihtimet. KALUSTEET JA VARUSTEET Keittiö: Electrolux-kodinkoneet, vakioväri valkoinen. Neliöiden kodinkoneet vakioväriltään RST. Kodinkoneisiin kuuluu induktioliesitaso, kalusteisiin sijoitettava uuni, leveys 60 cm sekä kylmäkaluste ja astianpesukone. Pesualtaat ja allastasot tehdasvalmisteiset vakiovarustein. Kaapinovet ovat laminaattipintaisia kalustetoimittajan vakiomallistoa. Makuuhuone: Kalusteet ovat tehdasvalmisteiset vakiokalusteet. Kylpyhuone: Kalusteet ovat tehdasvalmisteiset kylpyhuonekalusteet. Allas-, peili ja pyykkikaappi Kankarin


Yhtä luonnon kanssa

Vaasan Viherlehto

ASUNTOJAKAUMA Huoneistotyyppi

Huoneistoala, m²

Lukumäärä, kpl

2H+KT 2H+KT 3H+K+(S) 4H+KT+S

35,0 42,5 65,0 85,5

12 8 10 2

(S) = Kylpyhuonesaunamahdollisuus lisähinnalla.

kalusteen mallistoa. Tilavaraus pesutornille. Pyykinpesukoneliitäntä mahdollista pesukonetta varten. Sauna: Osassa asuntoja on Kylpyhuonesaunavaraus, mallille Harvia Sirius. Kahdessa isommassa asunnossa kiinteä sauna. TEKNISET JÄRJESTELMÄT

kuivaushuone, saunatilat, suihkutila, pukuhuone, lastenvaunuvarasto ja ulkoiluvälinevarasto, jossa tilat ulkovälineiden ja polkupyörien säilytykseen. Piharakennukseen sijoittuvat irtaimistovarastot sekä väestönsuoja. PIHATYÖT JA VARUSTEET Ulkovarusteet ja pihan kalusteet tehdään pihasuunnitelman mukaan.

Yleistä: Huoneistokohtaiset vesi– ja sähkömittarit. Ilmanvaihto: Huoneistokohtainen koneellinen tuloja poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla. Lämmitys: Vesikiertoinen lattialämmitys on myös kylpyhuoneessa.

AUTOPAIKOITUS Autopaikkoja on yhteensä 32 kpl, joista 10 autokatospaikkoja. Autopaikat myydään erikseen omina osakkeinaan kuten asunnotkin.

Antennipisteet: Yhtiö liitetään kaapeli-TV verkkoon.

TALOYHTIÖ LIITTYY

Tietotekniikkayhteydet: Asuinhuoneet varustetaan tietoliikenneverkon yleiskaapelointi-pisteillä. Asunto liitetään taloyhtiönettiliittymään.

• • • •

Paloturvallisuus: Asunnoissa on sähköverkkoon liitetyt palovaroittimet. Rakennuksessa on huonekohtainen automaattinen palonsammutuslaitteisto. Ovipuhelinjärjestelmä: Asunnoissa on ovipuhelinjärjestelmä. YHTEISTILAT Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat yhtiön tekniset tilat, talovarasto, askarteluhuone, kerhohuone,

Kunnallinen vesi- ja viemäriverkosto Kunnallinen sähköverkosto Puhelinlaitoksen valokuitu- ja kaapelitelevisioverkko Kunnallinen kaukolämpöverkosto

MUUTA Tämän selostuksen tiedot perustuvat suunnitelma tilanteeseen 6.4.2020. Selostuksen tiedot ovat alustavia ja rakentaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita. Rakentaja pidättää oikeuden myös muutoksiin, jotka koskevat tämän esitteen tietoja. Ostajan tulee tutustua lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. Esitteessä olevat tiedot perustuvat laatimisajankohdan 8.1.2019 suunnitelmiin.

Esitteen kuvat ovat imagokuvia, eivätkä vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta. Luonnonmateriaalien luonteeseen kuuluvat väripoikkeamat. Näin ollen kuvat, joissa esiintyy luonnonmateriaaleja, eivät vastaa kaikilta osin lopullista toteutusta. Esitteessä olevissa kuvissa voi esiintyä lisähintaisia tehostepaneeleita.

7


Vaasan Viherlehto

8

Yhtä luonnon kanssa

Asemapiirros & autopaikat Suunnitelma on arkkitehdin näkemys miten Viherlehto sekä osa viheralueista toteutetaan. Kaksi muuta asuinrakennusta ja osa piha-alueista tullaan toteuttamaan vaiheissa II ja III.

Asemapiirros Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa

ASEMAPIIRROS 11

11.7

1

1,5ap/as

a5

n

e

d

n

12.7tg

8

is

n

13281

G

10.5

IV

15

VL

2

a2

13

00

30K

KL

-V

A OR

IALUE

JO

LUMENLUONT

IALUE

S

KK

LUMENLUONT

IALUE

LEIKKIPUISTO

20

TALO 2 V n.2000m 2

3

pih

ala

a6

KIV

EY

S

4

att

a

9

ILLE

24

TU

KO

RA US

P 3A

P

65

,2

4A

P E ILL TU KS

ILLE

ISTU US RA VA

,8 00

7 0

10

AP 11

13

I

AP

14

AP

VA

RA

US IS

15 TU TU KS

1ap/as

32

P

17

RA U

ILLE

AP

S IS

02

18

KS

7 0

0A

16

LTTI

ILLE

15

17

AP

ASFA

AP

US ISTU

7 0

1ap/85m2

TU

M

TU TU KS

AP

10.7

RA

00 VA

NTIAL

TU

26

0

52

S IS

SILLE

TU KS

ILLE

UE

ISTUTUK

NUMRI

RA U

VARAUS

00

,2 NLUO

13

10.5

LUME

14

VA

10.8

VARAUS

E

ISTUTUK

LU

IA

NT

SILLE

UO

5,8

13811 10.5

12 12

Rakennetaan II ja III

vaiheessa Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

AK

ILL

12

SILLE

MUUTOKSET MAHDOLLISIA

E

AP

LPA 905-30-65-9

LTTI

NL

ME

1,3

HAVAINNEKUVA, EI MITTAKAAVASSA

T1

P

46 39

Autokatos As. Oy Vaasan Viherlehto

0

9A

ISTUTUK

10.5

,2

P

p)

ASFA

8 986,2

30K

46

12

16

8A

VARAUS

2 000

2 000

5

10.3

2

P

8a

10 803

10 080

30P7

EI30

itt

Ä

+10.7

I

I

49

7A (1

VA

VAR1 130mt2

TT ILII

4

,8

2 649,5

10.4

6

15 998

700

8 080

7

AUTO KATO S 13AP GOLF KIVI

EI30

2 487,4

TO N

928,5

golfkivi

SORA

ISTUTUSLAA EI30 TIKOT

TT YM

0 40 6

+11.2 12.9

P

53 54

TU KS

LT

IVI s

99 ,4

at u ar ik

ASFALTTI

LFK

sähkö-kesku

TU TU KS

39 VA

P

ASTIA HIEKOITUS-

GO

9 250

VAR2 190m 2

6A

RA

SORA

6

US IS

6

UE

t1

EI30

5

5

NTIAL

ILLE

TIAT

P

NLUO

-A

P -A LE

YSAS

20 552,1

LINE

KERÄ

ILLE

LUME

LE

TIO

TOMUTUS-TE

TILA SYVÄVARA KERÄUS YSAS

SYVÄ

40 432,9

2A

5A

AN NNETA ! RAKE EESSA13280 II-VAIH

47

P

00

2 4

1

ST

ISTU

S-A

10.5

1A 2 5

ITU

IA

Cklv.

VA

LA STU

HIE

US

UE

RA

NTIAL

VA

NLUO

PE

LUME

ASFALTTI

1

25 ISTU

A IKK SPA

UE

11

NTIAL

LE-AP

NLUO

SORA

10

LUME

golfkivi

2

5

16

KS

11

9

LPA (48, 65)

,8

IALUE

,9

39

LUMENLUONT

64

15

a5

RA

SO

IALUE

0

2 4

12

RA

00

TALO 1 VI 2278m 2

+11.9

V

2 LUMENLUONT

20

0

200

11 628,6 SO

10 612,9

a5

TALO 3 V n.2000m 2

pp

,1

24

PP luis ka

10.8

00

1

88

I

0

A AIT

AS

RA

SO

V

30K

8

V

56

NS

PE

25

IALUE

M

RA

LUMENLUONT

RA

SO

ät

SO

INU

KE

17

00

HIE

leARAVOIM -1ALAIT E

ri

LUMENLUONT

16

13

ER

PIHASAUN A-VARAUS I 50m2 Liit e

ga

1ap/as

3

14

RIN

50

lku

IK

AT

ALA

INU

IKE

US

I

us SP

n

T

vara

ta

ATIKO

18 10.6

I

na

ar

USLA

po

KO

asau

t1

t

t1

Pih

10.0

K

0

50

YS

t

ISTUT

10

18

I

IMEYT

2 5

in

ip

1

ESIEN

AK

PE

t

PINTAV

,2

A AIT

AS

NS

ä

48

48

50

ja

YS

19

11

11.7

ku

IMEYT

As. Oy Vaasan Viherlehto

5

ESIEN

Liuskekivi/muurikivi maastoa mukaillen

a5

5

11 PINTAV

LU

0

5m

10m

NUMRI

13

20m

551 30m

Rakennuskohteen nimi ja osoite

As. Oy Vaasan Viherlehto Autopaikoitus Mittarikatu 1 As. Oy Vaasan Viherlehto 65320 Vaasa

40m

5


Yhtä luonnon kanssa

Vaasan Viherlehto

As. Oy Vaasan Viherlehto - paikat 1–10

As. Oy Vaasan Viherlehto - paikat 1–22

9


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

Kerrospohjat Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

1. kerros 1. kerros 102 SPK 8,0 m2

2 2H+KT 35,0 m2

PK/KVR

101 LJK+SPRINKLERIKESKUS 19,5 m2

103 TALOVARASTO 7,5 m2

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

APK

JK/PK

107 WC ALAS

104 Pukuh./Vilpola 15,0 m2

1 2H+KT 42,5 m2

18 17

105 Pesuh.+Sauna 6,5 m2

16 15 14 13

10 9

Askartelu-/huoltotila

8

107 Kuivaushuone 6,5 m2

PK/KVR

18N(172 mm) 17E(285 mm)

11

PK/KVR

APK

JK/PK

APK

12

JK/PK

7 6 5

4 2H+KT 42,5 m2

4 3 2 1 YLÖS

108 SIIVOUS 4,5 m2

109 Lastenvaunuvarasto 12,0 m2

KURAMATTO -SYVENNYS

PK/KVR

3 2H+KT 35,0 m2

P

RAPPURALLISYVENNYS

-lu pp P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

106 UVV 35,0 m2

APK

isk

a

smartpost

JK/PK

10

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

0

1

2

3

4

5

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

6

7

8

9

10


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

6 2H+KT 35,0 m2

PK/KVR

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

7 3H+K+(S) 65,0 m2

PELAST.LUUKKU 700X700

2. kerros

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

PELAST.LUUKKU 700X700

2. kerros

JK/PK

APK

ALAS

PK

5 2H+KT 42,5 m2

18

IV-kone yläpuolella

17

JK

16 15

PPK/KVR

14 13

9 8

PK/KVR

18N(172 mm) 17E(285 mm)

10

PK/KVR

APK

JK/PK

APK

11

JK/PK

12

APK

APK

7 6

10 2H+KT 42,5 m2

5 PPK/KVR

4 3

JK

2

IV-kone yläpuolella

1

KAIDE H:1200MM

KAIDE H:1200MM

8 3H+K+(S) 65,0 m2

APK

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

YLÖS

JK/PK

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

PK

PK/KVR

9 2H+KT 35,0 m2

PELAST.LUUKKU 700X700

P 0

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

2

3

4

5

6

7

8

9

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

PELAST.LUUKKU 700X700

3. kerros

10

3. kerros

12 2H+KT 35,0 m2

PK/KVR

PELAST.LUUKKU 700X700 P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

1

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

13 3H+K+(S) 65,0 m2

APK

JK/PK

ALAS

11 2H+KT 42,5 m2

18

IV-kone yläpuolella

17 16 15

PPK/KVR

14 13

9 8

PK/KVR

18N(172 mm) 17E(285 mm)

10

PK/KVR

APK

JK/PK

APK

11

JK/PK

12

APK

APK

7 6 5 PPK/KVR

16 2H+KT 42,5 m2

4 3 2

IV-kone yläpuolella

1

KAIDE H:1200MM

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

APK

PELAST.LUUKKU 700X700

14 3H+K+(S) 65,0 m2

YLÖS

JK/PK

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KAIDE H:1200MM

PK/KVR

15 2H+KT 35,0 m2

P 0

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

1

2

3

4

5

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

6

7

8

9

10

11


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

PELAST.LUUKKU 700X700

4. kerros

18 2H+KT 35,0 m2

PK/KVR

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

19 3H+K+(S) 65,0 m2

PELAST.LUUKKU 700X700

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

4. kerros

JK/PK

APK

ALAS

17 2H+KT 42,5 m2

18

IV-kone yläpuolella

17 16 15

PPK/KVR

14 13

9 8

PK/KVR

18N(172 mm) 17E(285 mm)

11 10

PK/KVR

APK

JK/PK

APK

12

APK

JK/PK

APK

7 6 5 PPK/KVR

22 2H+KT 42,5 m2

4 3 2

IV-kone yläpuolella

1

KAIDE H:1200MM

20 3H+K+(S) 65,0 m2

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

YLÖS

APK

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KAIDE H:1200MM

JK/PK

PK/KVR

21 2H+KT 35,0 m2

PELAST.LUUKKU 700X700

P 0

w

2

3

4

5

6

7

8

9

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

5. kerros

PELAST.LUUKKU 700X700

5. kerros

23 2H+KT 35,0 m2

PK/KVR

PELAST.LUUKKU 700X700 P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

1

tr

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

24 3H+K+(S) 65,0 m2

JK/PK

APK

ALAS 18

IV-kone yläpuolella

17 16 15

PPK/KVR

14 13

11 10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12

APK

APK

7

27 4H+KT+S 85,5 m2

6 5 PPK/KVR

4 3

IV-kone yläpuolella

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

YLÖS

APK

KAIDE H:1200MM

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

APK

PELAST.LUUKKU 700X700

PK/KVR

1

KAIDE H:1200MM

25 3H+K+(S) 65,0 m2

IV-kone yläpuolella

2

JK/PK

12

PK/KVR

26 2H+KT 35,0 m2

P 0

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

1

2

3

4

5

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

6

7

8

9

10

10


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

6. kerros PELAST.LUUKKU 700X700

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

28 2H+KT 35,0 m2

29 3H+K+(S) 65,0 m2

APK

JK/PK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

PK/KVR

PELAST.LUUKKU 700X700

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

6. kerros

ALAS Rw+Ctr > 43dB

18 IV-kone yläpuolella

17 16 15

PPK/KVR

14 13

11 10 9

18N(172 mm) 17E(300 mm)

12

APK

APK

8 7

Rw+Ctr > 43dB

PK/KVR IV-kone yläpuolella

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

JK

APK

PK

APK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

31 2H+KT 35,0 m2

Rw+Ctr > 43dB

PK/KVR

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

30 3H+K+(S) 65,0 m2

JK/PK

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KAIDE H:1200MM

PELAST.LUUKKU 700X700

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

32 4H+KT+S 85,5 m2

6 PPK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

0

1

2

3

4

5

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

6

7

8

9

10

13


Vaasan Viherlehto

14

Yhtä luonnon kanssa

Huoneistopohjat Pohjakuvat eivät mittakaavassa.

LASITETTU PARVEKE

LASITETTU PARVEKE

2 2H+KT 42,5m 2H + KT 42,5 m2 1. kerros

A1

1. kerros

Le vy ka tett tto y

MH Le vy ka tett tto y

OH

OH

1.KRS

1.KRS

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS

Rw+Ctr > 43dB

18

Rw+Ctr > 43dB

15

la

14 13

as

7

2

14

1

iska

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Rw+Ctr > 43dB

-lu

KURAMATTO -SYVENNYS

pp

6 5

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

4 3 2 1

a

RAPPURALLISYVENNYS

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

isk

Rw+Ctr > 43dB

Al

Rw+Ctr > 43dB

KT

ET

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

RAPPURALLISYVENNYS

pp

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KT

KH

Rw+Ctr > 43dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

KH

PK/KVR

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

0

2

3

4

2H+KT 35,0m

0

As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

1

2

3

4

1. kerros

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

11 10

7 Rw+Ctr > 43dB

6

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

ALAS 18

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

3 2 1

Rw+Ctr > 43dB

5 4

smartpost

ka

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

pp

Rw+Ctr > 43dB

12 11

PK/KVR

-lu is

15 14 13

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

RAPPURALLISYVENNYS

pp

-lu

iska

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KURAMATTO -SYVENNYS

Rw+Ctr > 43dB

RAPPURALLISYVENNYS

1

smartpost

Rw+Ctr > 43dB

4 3 2

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

7 6 5

JK/PK

KH

17 16

KURAMATTO -SYVENNYS

ET

MH PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB 14 13 12

sku

17 16

ET

sla

Rw+Ctr > 43dB

ALAS 18

15

MH

P

Rw+Ctr > 43dB

Ala

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ku

Rw+Ctr > 43dB

ty tet vy Le atto k

1.KRS

KT

s sla

Rw+Ctr > 43dB

Ala

P

ty tet vy Le atto k

1.KRS

APK

OH 2H+KT 35,0m2 KT

PELAST.LUUKKU 700X700

Rw+Ctr > 43dB

JK/PK

OH 2H+KT 35,0m2

LASITETTU PARVEKE

PELAST.LUUKKU 700X700

A2  1. KERROS

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

APK

1. kerros

LASITETTU PARVEKE

A2

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

2H+KT 35,0m

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

2H+KT 35,0 m2

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy 2 Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

P

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

0

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy

5

HAVAINNEPOHJAKUVA, Rakennuskohteen nimi ja osoiteEI MITTAKAAVASSA

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com 2

A2

1

P

-lu

Rw+Ctr > 43dB

KURAMATTO -SYVENNYS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

7

smartpost

Al

s

la ET as

Rw+Ctr > 43dB

9 8

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

smartpost

12 11

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4 3

13

10

ku

6

17 16 15

APK

Rw+Ctr > 43dB

8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12 11 10 9

ALAS 18

u

sk

17 16

P

Rw+Ctr > 43dB

JK/PK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

2H+KT 42,5m2

2H+KT 42,5m2

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P Rw+Ctr > 43dB

MH

JK/PK

1. KERROS

APK

A1 

2H+KT 42,5m2

PK/KVR

A1

1

2

3

4

5

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto

5


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

15

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

2H+KT 35,0 m2 2H+KT 35,0m2

OH

ET JK/PK

2H+KT 35,0m2

1. kerros

A3  1. KERROS

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

LASITETTU PARVEKE

A3

KT APK

Ala sla sku

ty tet vy Le katto

P

1.KRS P Rw+Ctr > 43dB

MH

Rw+Ctr > 43dB

ET

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS 18 17 16 15 14 13

10

PK/KVR

7 6 5

2 1 Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

isk

a

KH

-lu

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KURAMATTO -SYVENNYS

RAPPURALLISYVENNYS

pp

+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

4 3

smartpost

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12 11

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

1

2

3

4

5

2H+KT 42,5 m

2 MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen nimi ja osoite Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy As. Oy Vaasan Viherlehto Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 Mittarikatu 1 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com 65320 Vaasa

LASITETTU PARVEKE

grandelaboratory.com

2 2H+KTA4  42,5m 2. KERROS

2

A4

1. kerros

Le vy ka tett tto y

MH

OH

.KRS

2H+KT 42,5m2

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Al

as

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

APK

KT

la

Rw+Ctr > 43dB

sk

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

u

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

1.KRS

JK/PK

ALAS

ET

18 17 16 15 14 13

Rw+Ctr > 43dB

12

Rw+Ctr > 43dB

11 Rw+Ctr > 43dB

10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Rw+Ctr > 43dB

7

Rw+Ctr > 43dB

6

3 2 1 Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

a

RAPPURALLISYVENNYS

Rw+Ctr > 43dB

P

KH

Rw+Ctr > 43dB

KURAMATTO -SYVENNYS

Rw+Ctr > 43dB

-lu

isk

Oy 089166 co.casagrande@casagrandelaboratory.com

pp

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

0

1

2

3

4

MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

5

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4

smartpost

Rw+Ctr > 43dB

PK/KVR

Ctr > 43dB

P Rw+Ctr > 43dB


Vaasan Viherlehto

16

Yhtä luonnon kanssa

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

2H+KT 35,0 m22 2H+KT 35,0m

PELAST.LUUKKU 700X700 PELAST.LUUKKU 700X700

OH OH 2H+KT 2 35,0m 2H+KT 35,0m2

JK/PK JK/PK

LASITETTU PARVEKE LASITETTU PARVEKE

A6  A182. KERROS 4. kerros A12  3. KERROS A18  4. KERROS

APK APK

2. kerros 3.kerros kerros 2. 4.kerros kerros 3.

P YL L EL ÄP UU AS U K T. O PKU YL LLE EL ÄP UULLAAS UO KK T.LE U LL A

A6 A12 A6 A18 A12

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

2H+KT 35,0m2

KT KT

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS

MH

ET

ET

MH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB R +C > 43dB w tr

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

18 17 16 15

13 12

Rw+Ctr > 43dB

18N(172 mm) 17E(285 mm)

11 ALAS

18 10 17 9

PK/KVR PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

14

16 8 15 7 14 6

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

13 5

3 2 1

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

10 9

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Rw+Ctr > 43dB

12 4 11

KAIDE H:1200MM

8 7 6

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

3 2 Rw+Ctr > 43dB

1

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

4

KH

KH

Rw+Ctr > 43dBR +C > 43dB w tr

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ku

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

las slakus slaA

P

Rw+Ctr > 43dB

Ala

Rw+Ctr > 43dB

tty ty te tet vy vy Le tto Le atto ka k

2-4.KRS

2-4.KRS

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

2

3

4

5

Mittarikatu 1 65320 Vaasa Rw+Ctr > 43dB

JK/PK

ET

LASITETTU PARVEKE

OH

ET 2H+KT OH 35,0m2

JK/PK

2H+KT 35,0m2

5

LASITETTU PARVEKE

2H+KT 35,0m 2H2H+KT + KT 35,0 35,0mm2

Rw+Ctr > 43dB

Suunnittelutoimiston tiedot 2 Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 Suunnittelutoimiston tiedot 00150 Helsinki email. kerros 2 marco.casagrande@casagrandelaboratory.com Casagrande LaboratoryA9 Center Of 2. Urban Research Oy A15 3. kerros Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 A21 4. kerros 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com A9 2. kerros A15 3. kerros A21 4. kerros

A9  2. KERROS A15  3. KERROS A21  4. KERROS

1

POHJIIN MAHDOLLISIA 0 MUUTOKSET 1 2 3 4 Rakennuskohteen nimi ja osoite MUUTOKSET As. Oy Vaasan Viherlehto POHJIIN MAHDOLLISIA Mittarikatu 1 Rakennuskohteen nimi ja osoite 65320 Vaasa As. Oy Vaasan Viherlehto

KT APK

ku las

ET ET

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS Rw+Ctr > 43dB

18 17

14 13

11 10 9

14

18N(172 mm) 17E(285 mm)

8 7

12

3 2 1

KAIDE H:1200MM

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

3 2

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Suunnittelutoimiston Suunnittelutoimiston tiedot tiedot

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

YLÖS

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

1

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

6 5 4

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4

8 7

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

9

18N(172 mm) 17E(285 mm)

6 10

PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

12

17 16 15

11

PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

16 15

ALAS 18

13

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

MH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

MH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Ala s

ku sla s Ala

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ty tet vy Le katto

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ty tet vy Le katto

APK

2-4.KRS 2-4.KRS

Rw+Ctr > 43dB

KT

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

1

0 2

1 3

2 4

35

4

MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen Rakennuskohteen nimi ja osoite nimi ja osoite

5


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

17

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

2H+KT 35,0 m2 2H+KT 35,0m2 A23 A28

LASITETTU PARVEKE

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

JK/PK

2H+KT 35,0m2

ET

Rw+Ctr > 43dB

MH

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

ku

Rw+Ctr > 43dB

5-6.KRS

las

s Ala

P

ty tet vy Le atto k

RS

APK

KT

Rw+Ctr > 43dB

A23 5. KERROS A28 6. KERROS

OH

PELAST.LUUKKU 700X700

Rw+Ctr > 43dB

5. kerros 6. kerros

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

PK/KVR

15

13 12 11 10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

7 6 5

3 2 1

KAIDE H:1200MM

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

KH

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

4 Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

18 17 16

14

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

1

2

3

4

5

MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA 2 Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Suunnittelutoimiston tiedot Mittarikatu 1 A26 5. kerros Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy 65320 Vaasa A31 6. kerros Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

2H+KT 35,0m 2H+KT 35,0 m2

OH

ET

A26 5. KERROS A31 6. KERROS

LASITETTU PARVEKE

166 asagrande@casagrandelaboratory.com

JK/PK

2H+KT 35,0m2

KT APK

5-6.KRS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

MH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ET Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Ala

sla

sku

ty tet vy Le katto

P

P Rw+Ctr > 43dB

18 17 16

Rw+Ctr > 43dB

15 14 13

10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12 11

PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KH

Rw+Ctr > 43dB

tr

w

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

1

2

3

4

MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen nimi ja osoite

5

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

3 2 1

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

5 4

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

7 6

KAIDE H:1200MM


Vaasan Viherlehto

18

Yhtä luonnon kanssa

LASITETTU PARVEKE

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

LASITETTU PARVEKE

2H+KT 42,5m2 A10

2. kerros

A16 3. kerros 2H+KT 42,5 m2 A22 4. kerros 2H+KT 42,5m2

A10 2. kerros 3. kerros 2.A16 KERROS A22 4. kerros

Le vy ka tett tto y

MH

A10 A16 3. KERROS A22 4. KERROS

Le

vy

ka tett y t OH to

MH 2-4.KRS

P

2H+KT 42,5m2 OH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

JK/PK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

2-4.KRS ALAS Rw+Ctr > 43dB

18 17 16 15

P

14 13

10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12 11

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

1

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

as

la

2H+KT 42,5m2

sk

u

ET

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Al

JK/PK

APK

Rw+Ctr > 43dB

4 3 2

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

KT

7 6 5

Rw+Ctr > 43dB

ALAS Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

18

Rw+Ctr > 43dB

17

15

Rw+Ctr > 43dB

14 13 12

9 8 7 6

Rw+Ctr > 43dB

4 3 2 1 Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

KAIDE H:1200MM

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5

KT

Al

as

la

KH

APK

PK/KVR

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

18N(172 mm) 17E(285 mm)

11 10

sk

u

P

16 Rw+Ctr > 43dB

ET

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KAIDE H:1200MM Rw+Ctr > 43dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

0

Rw+Ctr > 43dB

1

2

3

4

5

MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

PK/KVR

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

KH

LASITETTU PARVEKE LASITETTU PARVEKE

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

A5 Center2. Casagrande Laboratory Ofkerros Urban Oy A11 Research 3. kerros A11 3. kerros Merimiehenkatu 36 C 522 A17 puh.4. 0503089166 kerros A17 4. kerros 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

Le

2

3

4

5

MH

vy

A5  2. KERROS A11 3. KERROS A17 4. KERROS

1

MUUTOKSET POHJIIN MAHDOLLISIA Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

Rw+Ctr > 43dB

2 2 2H+KT 2H+KT 42,5m42,5m 2H+KT 42,5 m2 Suunnittelutoimiston tiedot A5 2. kerros

P

Rw+Ctr > 43dB

Lekat tetty vyto ka tett tto y

MH

OH 2-4.KRS

2H+KT 42,5m2

Rw+Ctr > 43dB

8

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

1

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4 3 2

KAIDE H:1200MM ALAS 18 17 16

KAIDE H:1200MM

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

15 14

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ET a Al

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

5 4 3 2 1

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

8 7 6

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

KT

ET

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB

> 43dB Rw+Ctr > 21dB Rw+CtrLasikaide,

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KH

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

u

sk

sla

Rw+Ctr > 43dB

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Rw+Ctr > 43dB

10 9

KT

Rw+Ctr > 43dB

13 12 11

u

sk

la

as

Al

Rw+Ctr > 43dB

7 6

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

11 10 9

18N(172 mm) 17E(285 mm) Rw+Ctr > 43dB

14 13 12

APK

Rw+Ctr > 43dB

17 16 15

APK

ALAS 18

JK/PK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

JK/PK

Rw+Ctr > 43dB

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

2H+KT 42,5m2

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

OH P

2-4.KRS

PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

Rw+Ctr > 43dB

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

0

1

3

4

5

Rakennuskohteen nimi ja osoite HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

0 Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy

2

P

KH

PK/KVR

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

1

2

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto

3

4

5


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

19

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

KH

2 3H+K+(S) 65,0 m2 3H+K+(s) 65,0m

A7 2. KERROS A13 3. KERROS A19 4. KERROS

las

ku

KH

JK

PK

L

3H+K+(s) 65,0m2

2-4.KRS

OH

K

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

APK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

v Le katto

ty tet vy Le katto

> 43dB

2. kerros 3. kerros 4. kerros

Ala s

MH

MH

P

PPK/KVR

IV-kone yläpuolella

Rw+Ctr > 43dB

ty tet vy o Le katt

Rw+Ctr > 43dB

ET

A7 A13 A19

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS Rw+Ctr > 43dB

18 17 16 15 14

11 10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

13 12

7 6 5

3 2 1

KAIDE H:1200MM

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

4

Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

PELAST.LUUKKU 700X700

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

KAIDE H:1200MM

LASITETTU PARVEKE

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

(S) = Kylpyhuonesaunamahdollisuus lisähinnalla. 0

1

2

3

4

5

3H+K+(s) 65,0m2

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 2. kerros SuunnittelutoimistonA8 tiedot 2 65320 Vaasa A14 3.Urban kerros Casagrande Laboratory Center Of Research Oy Merimiehenkatu 36 C A20 522 puh. 0503089166 4. kerros 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

3H+K+(S) 65,0 m

PPK/KVR

IV-kone yläpuolella

casagrandelaboratory.com

A8 2. KERROS A14 3. KERROS A20 4. KERROS

ET

KH

u

sk

sla Ala

KH

Le vy ka tett tto y

MH

PK

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

K

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

APK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS 18

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

OH

MH

Rw+Ctr > 43dB

APK

K

ty tet vy o Le katt

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

3H+K+(s) 65,0m2

Rw+Ctr > 43dB

JK

2-4.KRS

Rw+Ctr > 43dB

17 16 15 14 13

Rw+Ctr > 43dB

10 9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12 11

7 6

Rw+Ctr > 43dB

2 1 Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4 3

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

PELAST.LUUKKU 700X700

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

P

LASITETTU PARVEKE

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

(S) = Kylpyhuonesaunamahdollisuus lisähinnalla.

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

1

2

3

4

5

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Rakennuskohteen nimi ja osoite Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 As. Oy Vaasan Viherlehto


Vaasan Viherlehto

20

Yhtä luonnon kanssa

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

KH

3H+K+(S) 65,0 m2

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

JK

65,0m2 3H+K+(s) 65,0m2

OH

K

OH

APK

K

APK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS

Rw+Ctr > 43dB18

PK

PK Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ty tet vy Le katto

Rw+Ctr > 43dB

MH

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

3H+K+(s)

MH ty tet vy Le katto

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

PPK/KVR

as las ku

5-6.KRS

5-6.KRS

KH KH

A la sla sk u Al

MH

MH

PPK/KVR

ET ET

tty ty yte tet vy o Lev katto Le katt

Rw+Ctr > 43dB

IV-kone yläpuolella

5. kerros 6. kerros

A24 5. KERROS A29 6. KERROS

JK

5. kerros A24 6. kerros A29

Rw+Ctr > 43dB

A24 A29

KH

IV-kone yläpuolella

3H+K+(s) 65,0m2 65,0m2 3H+K+(s)

Rw+Ctr > 43dB

17 16 15 14 13

18N(172 mm) 17E(285 mm)

6

Rw+Ctr > 43dB

8

3 2 1 YLÖS

KAIDE H:1200MM

18N(172 mm) 17E(285 mm)

11 10

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4

13 12

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

9 8 7

16 15 14

9

Rw+Ctr > 43dB

12 11 10

ALAS 18 17

7

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

3 Rw+Ctr > 43dB

2 1 Rw+Ctr > 43dB

LASITETTU PARVEKE PELAST.LUUKKU 700X700

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

PELAST.LUUKKU 700X700

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P YL L EL ÄP UU AS UO KK T.LE U LL A

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

YLÖS

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5 4

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

6

LASITETTU PARVEKE

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

P

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

0 1 2 4 5 HAVAINNEPOHJAKUVA, EI3MITTAKAAVASSA

(S) = Kylpyhuonesaunamahdollisuus lisähinnalla. Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy

Rakennuskohteen nimi ja osoite

Merimiehenkatu 36 C 522 0503089166 3H+K+(s) 65,0m2 puh. 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

0As. Oy Vaasan 1 Viherlehto 2

3

2 A25 5. kerros 3H+K+(S) 65,0 m A30 6. kerros

ET

u la sk A

MH

Le vy ka tett tto y

u

sk

sla

KH

5

Le vy ka tett tto y

sla

Ala

KH

A25 5. KERROS A30 6. KERROS

4

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

ET

PPK/KVR

PPK/KVR

3H+K+(s) 65,0m

IV-kone yläpuolella

A25 tiedot 5. kerros Suunnittelutoimiston Casagrande Laboratory Urban Research Oy A30 Center 6. Of kerros Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 2 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

IV-kone yläpuolella

Mittarikatu 1 65320 Vaasa

5-6.KRS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ALAS

Rw+Ctr > 43dB

17 ALAS

15

18

14

17

13

16 15

12

14

18N(172 mm) 17E(285 mm)

13 12 11 10 9

7

8

6

7

5

1

KAIDE H:1200MM

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

LASITETTU PARVEKE

LASITETTU PARVEKE

P

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

700X700

Rw+Ctr > 43dB

PELAST.PELAST.LUUKKU LUUKKU 700X700

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

P YL L EL P ÄP YUL U LAUSELA UOÄPKK UKT.- ST LEUOUL KU .LL EL A LA

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

2

YLÖS

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

5 4 3

2 1

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

6

4 3

Rw+Ctr > 43dB

9 8

18N(172 mm) 17E(285 mm)

Rw+Ctr > 43dB

16

11

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

OH

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

MH

MH

APK

APK

Rw+Ctr > 43dB

18

10

K

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

OH

v o Le katt

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KAIDE H:1200MM

K

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

3H+K+(s) 65,0m2

P

Rw+Ctr > 43dB

3H+K+(s) 65,0m2

ty tet vy o Le katt etty yt

Rw+Ctr > 43dB

PK

JK

5-6.KRS

PK

JK

MH

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

(S) = Kylpyhuonesaunamahdollisuus lisähinnalla. Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166 email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com Suunnittelutoimiston 00150 tiedotHelsinki

Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy Merimiehenkatu 36 C 522 puh. 0503089166

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

1

0

2

1

3

2

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa Rakennuskohteen nimi ja osoite

As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1

4

3

5

4

5


Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

Pohjakuvat eivät ole mittakaavassa.

LASITETTU PARVEKE

4H+K+S 85,5m2

LASITETTU PARVEKE

A27 A32

5. kerros 6. kerros

4H+KT+S 85,5 m2 A27 5. KERROS A32 6. KERROS

MH Le vy ka tetty tto

OH

6.KRS

P Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB Rw+Ctr > 43dB

APK

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

KT

ALAS

Rw+Ctr > 43dB

P

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Le vy ka tetty tto

Rw+Ctr > 43dB

MH

4H+KT+S 85,5m2

18 17 16 15 14 13

7 6

4 3 2 1

las

ku

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

ET

Rw+Ctr > 43dB

as

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Al

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

de@casagrandelaboratory.com

S

KH

P

WC

PK/KVR

Rw+Ctr > 43dB

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

IV-kone yläpuolella

Rw+Ctr > 43dB

YLÖS

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

5

KAIDE H:1200MM

Avattava lasitus, Rw+Ctr > 13dB Lasikaide, Rw+Ctr > 21dB

Rw+Ctr > 43dB

10 9 8

KAIDE H:1200MM

Rw+Ctr > 43dB

Rw+Ctr > 43dB

lasku

Le v ka ytet tto ty

11

Rw+Ctr > 43dB

MH

Rw+Ctr > 43dB

JK/PK

Alas

Rw+Ctr > 43dB

18N(172 mm) 17E(285 mm)

12

43dB

HAVAINNEPOHJAKUVA, EI MITTAKAAVASSA

0

Suunnittelutoimiston tiedot Casagrande Laboratory Center Of Urban Research Oy 5 puh. 0503089166 00150 Helsinki email. marco.casagrande@casagrandelaboratory.com

1Merimiehenkatu 2 3 C 5224 36

Rakennuskohteen nimi ja osoite As. Oy Vaasan Viherlehto Mittarikatu 1 65320 Vaasa

21


22

Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

Yhtä luonnon kanssa Viherlehdon on suunnitellut Casagrande Laboratoriota johtava Marco Casagrande. - Kun Viherlehdon ohittaa, huomaa sen julkisivun olevan hyvin elävä ja mittakaavaltaan hienostunut sekä pienipiirteinen niinkin isoksi rakennukseksi, hän kuvailee. Viherlehdon ympäriltä löytyvät isot metsät ja ulkoilureitit alkavat käytännössä suoraan tontilta. Casagrande kertoo, että Viherlehdon suunnittelun pohjalla on ollut juuri ympäröivä luonto. - Viherlehto on ristikkäin laminoidusta puusta, eli CLT:stä tehty massiivipuurunkoinen talo. Siinä käytetään samoja materiaaleja kuin sen ympäristöstä löytyy, talo on ikään kuin arkkitehtoninen tulostus ympäristöstään. - Alueella kasvaa eri ikäisiä puita luonnonomaisessa tilassa. Lisäksi Melaniemestä löytyy isona ajallisena kerrostumana

jääkauden liikuttamia siirtokiviä ja jopa lohkareita. Ne ovat pieni raapaisu paikkaan yli 10 000 vuoden takaa ja antavat merkittävää luonnetta alueelle. Talon sijoittaminen alkoi siltä pohjalta, aluetta kunnioittaen. Talo sopii erityisesti niille, jotka pitävät luonnossa kävelystä ja vaikkapa sienestämisestä. Rauhallinen alue sopii hyvin myös lapsiperheille. - Asunnot ovat selkeälinjaisia ja talon julkisivu polveilee niin, että kaikkiin asuntoihin saadaan luonnonvaloa vähintään kahdesta eri suunnasta. Puupinta on läsnä myös asuntojen sisäpinnoissa, sopivissa määrin tasapainotellen, Marco kertoo. - Kun kävelee Viherlehdon taloon ja siellä asuntoonsa, pitäisi olla sellainen olo, että metsä on jatkunut sisälle asti. Ympäristön ja asuntojen välillä ei tulisi olla jyrkkää eroa.


Yhtä luonnon kanssa

Vaasan Viherlehto

23


24

Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

Sydänpuulla on sydän paikoillaan Lakea rakensi ensimmäiset puukerrostalonsa kuusi vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut vahvasti mukana puukerrostalorakentamisen kehittämisessä. Lakean uuden sukupolven puumoduulirakentamista edusti vuonna 2018 Seinäjoen asuntomessualueelle tehty Mäihä. Sydänpuu-konsepti on tilaelementtien innovatiiviseen yhdistämiseen perustuva puukerrostalorakentamisen tapa, jolle on haettu patenttia. Sydänpuussa puu- ja betonielementtirakentaminen yhdistyvät uudella tavalla. Betonirakenteiset kylpyhuone-elementit sijaitsevat rakennuksen keskellä kantavana rakenteena. Puiset asuntoelementit, joiden koot ovat asuntokohtaisia, ryhmittyvät betonisydämen ympärille. Kun betoninen märkätila on oma erillinen moduulinsa, puurakenteisten tilaelementtien rakentaminen, kuljettaminen ja asentaminen helpottuvat.

Myös talojen ja huoneistojen muunneltavuudelle avautuu edemmän mahdollisuuksia. Konsepti takaa rakentamisen tasalaatuisuuden, sillä laadukkaat elementit valmistetaan sisätiloissa sääolosuhteiden ulottumattomissa. Sydänpuu myös joustaa erilaisten tonttien suhteen: betonielementtiosaan keskitettyjen märkätilojen ja tekniikan ansiosta asuntojen sijoittelua voidaan miettiä tarvittaessa myös tontin vaatimustason ja rakennustehokkuuden mukaan.


Yhtä luonnon kanssa

Vaasan Viherlehto

SYDÄNPUU ARKKITEHDIN SILMIN Sydänpuu-konseptin mukainen rakennustapa antaa arkkitehtisuunnitteluun hedelmällisemmät lähtökohdat kuin elementtirakentaminen. – Asuntosuunnittelussa on erilaisia rajoitteita, joista kylpyhuoneen sijainti on yksi. Kun kiinteä kylpyhuone ei ole määrittelemässä pohjaratkaisua, asuntopohjien ja muiden tilojen suunnittelu on vapaampaa. Sydänpuu-elementtiratkaisuilla saadaan avaria ja toimivia tiloja, joissa on paljon mahdollisuuksia sekä huoneistojen että kokonaisten talojen muunneltavuudelle, kuvailee arkkitehti Marco Casagrande. Tilamoduuleilla ei ole vain yhtä mahdollista sijoitustapaa, vaan niitä voidaan sovittaa betonisen kylpyhuonetornin ympärille eri tavoin. Lisäksi huoneistoja voi yhdistää tai erottaa lisäämällä tai vähentämällä tilaelementtien välisiä kulkuaukkoja. – Keittiökalustus on yhdellä seinällä. Muuten asunto on yhtenäistä tilaa, johon voidaan asentaa kiintokalusteita, kaappeja ja jopa väliseiniä melko vapaasti. Väliseiniä voidaan rakentaa myös jälkeenpäin siirrettäviksi. Konsepti antaa tulevaisuudessa mahdollisuuden myös muuntojoustavuuteen, Casagrande kertoo. Marco Casagrande, Casagrande Laboratorio

25


26

Vaasan Viherlehto

Yhtä luonnon kanssa

PUU ON KESTÄVÄ VALINTA, sillä se on uusiutuva rakennusmateriaali.

Puu on lämmin, luja ja luonnonmukainen materiaali. Puun jalostaminen vaatii muihin materiaaleihin verrattuna vähemmän energiaa ja aiheuttaa siksi vähemmän päästöjä.

Puu on ympäristöystävällinen ja kierrätykseen soveltuva rakennusmateriaali.


Yhtä luonnon kanssa

Puu on antibakteerinen ja akustiikaltaan miellyttävä materiaali. Puutalossa on hyvä elää.

Puurakenteet hengittävät, mikä vaikuttaa suotuisasti ilmanlaatuun.

Vaasan Viherlehto

27


Vuokraamalla omistajaksi.

NÄIN SE TOIMII

OMAKSI-RAHOITUS Lakea Omaksi-asunto on uudenlainen polku asunnonomistajaksi – ilman turhan korkeita asumiskuluja. Pääset muuttamaan upouuteen asuntoon, käytät sitä omanasi ja voit vaikuttaa vapaasti sisustukseen. Käytännössä olet siis asuntosäästäjä, joka saa nauttia oman asunnon eduista, päivä kerrallaan. Lakea Omaksi- asunnot rakennetaan valtion takaamalla yhtiölainalla. Toisin sanoen sinun ei tarvitse sitoutua raskaaseen, henkilökohtaiseen asuntolainaan tai hankkia lainavakuuksia.

1.

OMAKSI-MAKSU

Maksat rakennusaikana 7 % asunnon kokonaishinnasta ja saat oikeuden asumiseen sekä myöhempään osakkeiden lunastukseen. * * Asuntojen valmistumisen jälkeen Omaksi-maksu kasvaa kuukausittain lainan lyhennysosuuden verran.

2.

3.

Lakea Oy Pitkäkatu 55 FI-65100 VAASA

VUOKRA

Maksat asunnosta joka kuukausi vuokraa. Kokonaisvuokrasi sisältää lainan lyhennystä, joka kertyy hyväksesi.

LUNASTUS

Sopimuksen mukaisten vuosien kuluttua voit lunastaa Omaksiasuntosi osakkeet itsellesi. Omaksi-maksu ja kuukausittain maksettu pääomavuokra lasketaan eduksesi loppukauppahinnassa. Asuntosi on tästä eteenpäin 100 % asunto-osakeyhtiölain määrittelemä omistusasunto.

MYYNTI

Katariina Heinua, Asuntomyyjä, LKV puh. 040 826 3635

Profile for Lakea Oy

As.Oy Vaasan Viherlehto markkinointiesite  

As.Oy Vaasan Viherlehto markkinointiesite  

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded