1 minute read

Dramaattinen alku

Dramaattinen alku jollekin suurelle

Oli vuosi 1989. Turkisala oli kriisissä, ja Ostrobotnia Turkis oli päättänyt myydä kuljetusyhtiönsä. Jotkut liikennöitsijöistä olivat yhdessä päättäneet jättää tarjouksen. Yhtäkkiä kaikki suunnitelmat kaatuivat, kun yksi liikennöitsijöistä osti yksin heidän työpaikkansa.

Maassa vallitsi laskusuhdanne, jollaista ei ollut ennen nähty mutta ei se eikä pieleen mennyt yritysosto ollut esteenä aikaansaaville liikennöitsijöille, jotka päättivät perustaa oman yrityksen.

– Scandic Trans perustettiin kolmas elokuuta 1990 ja kun sen jälkeen saimme mahdollisuuden ostaa Sand Transin autoineen ja tiloineen, meille avautui uusia mahdollisuuksia, muistaa Kurt Löfqvist.

Hänestä tuli Scandic Transin ensimmäinen toimitusjohtaja ja toimistopäälliköksi palkattiin aikaisempi kollega Veijo Kitula, joka oli menettänyt työpaikkansa Turussa aikaisemman yhteisen työnantajan omistajanvaihdoksen yhteydessä. – Saimme lisäksi Kerstin Bergin Ostrobotnia Turkikselta, jatkaa Löfqvist. Kerstin vastasi kaikesta, mikä liittyi kirjanpitoon ja talouteen.

Sand Transin osto oli ratkaiseva tekijä käynnistämisvaiheessa. – Kiitos ajoneuvojen, jotka ostimme Sand Transilta, avautuivat meille Ruotsin markkinat. Päätös investoida viiteen pakasteautoon osoittautui myöhemmin hyvin tärkeäksi – Scandic Trans on nykypäivänä erikoistunut juuri elintarvikekuljetuksiin, jatkaa Göran Sandås, yksi Scandic Transin alkuperäisistä perustajajäsenistä.

”Lamasta” ja kahdesta devalvaatiosta huolimatta oltiin vastaperustetussa yrityksessä optimistisia. Ensimmäinen oma vientituote meni KWH:lle Tanskaan ja kiitos rahtien, jotka ajettiin NTC:lle Uudessakaarlepyyssä ja siitä saadun etumaksun turvin päästiin alkuaikojen yli. – Scandic Trans allekirjoitti sopimukset lauttayhtiöiden ja polttoaineyhtiöiden kanssa, mikä oli myös tärkeä edellytys toiminnan vakauttamiseksi, osoittaa Kerstin Berg.

Hän muistaa ajan työntäyteisenä mutta hauskana. – Usein istuin iltaisin laskuttamassa ja lomaa minulla ei ollut koskaan enempää kuin pari viikkoa.

Meillä oli kontakteja Ruotsissa toimiviin huolintaliikkeisiin ja niiden avulla pääsimme uusille markkina-alueille ja juuri laskusuhdanteen aikana käynnistyi liikennöinti myös Venäjälle. – Istuimme toimistossani huolitsijaraamattuni kanssa ja soittelimme ympäriinsä ja teimme muistiinpanoja ruutupaperille – aloitimme tyhjästä, muistaa Sandås.

Myös Veijo Kitula hymyilee muistellessaan ensimmäisiä vuosia. – Kun saimme kuulla, että Gigantti on tulossa Suomeen, soitin heille ja pyysin saada jättää tarjouksen. Se onnistui ja ketju avasi yhä enemmän liikkeitä maahan. Myös Electrolux oli meille tärkeä ja suuri asiakas.

Kymmenen auton kalusto on kolmen vuosikymmenen aikana yhdeksänkertaistunut ja uusia osakkeenomistajia on tullut yhä enemmän. Aivan kuten alkutaipaleella muodostavat aktiiviset liikennöitsijät vieläkin yrityksen perustan. Heidän tavoitteena on toimiva rahtiliikenne ja tyytyväiset asiakkaat.

Joukko Scandic Trans -veteraaneja kokoontuu muistelemaan. Ylhäältä vasemmalta Veijo Kitula, Jan Gullans, Kenneth Sandås, Kurt Löfqvist ja Johan Rosenqvist. Alarivillä vasemmalta Göran Sandås ja Kerstin Berg.

This article is from: