Kotivaso 1/2023

Page 1

KOTIVASO

Syyskuusta lähtien järjestysnumeroa haetaan ARA:lta

Ihania koteja tulossa uuteen Kirstinpuiston kaupunginosaan

PALUU LAPSUUDEN MAISEMIIN

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n asukaslehti • 1/2023

Aurinkoa ja asukastoimintaa

jokaiseen kotiin

KEVÄT JA AURINKO ovat saapuneet. Osalle se aiheuttaa tarpeen laittaa sormet multaan ja saada pihat kukoistamaan. Asukastoimikunnat suunnittelevat ja järjestelevät kevättalkoita, joihin mahdollisimman monen asukkaan toivomme osallistuvan.

Asukastoimikuntien tehtäviin kuuluu kuitenkin paljon muutakin, ja uuden asumisoikeuslain myötä niiden rooli korostuu. Asukastoiminnan pohja on edelleen asukaskokouksessa. Asukaskokoukseen osallistumalla vaikutat siihen, kuka edustaa kiinteistöänne asukashallinnossa: asukastoimikunnan lisäksi Vaso-kokousedustajana, Vason hallituksen jäsenenä tai yhteistyöelimessä. Päivittyneestä asukashallinnosta voit lukea lisää OmaVasossa julkaistavasta Asukashallinto-oppaasta. Opas toimitetaan myös paperisena versiona kiinteistöille lähikuukausien aikana.

Asukashallinnon päivittymisen lisäksi kuluneena vuotena korostui turvallisuus niin valtakunnallisesti kuin jokaisessa kiinteistössäkin. Vason väestönsuojat on tarkistettu, ja niiden tarvikkeet päivitetty. Varauduimme myös sähkökatkoihin, joilta onneksi kuluneena talvena vältyttiin. Energian hinnan nousun mustimmat ennusteet eivät myöskään toteutuneet, vaikka hinta on selkeästi noussut aiemmista vuosista. Asukkaamme kiinnittivät huomiota energiankulutukseen, joka laski sekä veden että lämmityksen osalta. Uudet kiinteistöt valmistuvat entistä energiapihimmäksi ja perusparannuksissa huomioidaan myös energiatehokkuus.

Voit lukea tästä lehdestä uusista Vaso-kodeista, ja saat vinkkejä myös remontointiin

Hyvää alkavaa kesää toivottaen Maria

Tässä lehdessä

4 Ajankohtaista Vasossa

6 Villa Gardberg

Paluu lapsuuden maisemiin

10 Vaso-kokous on yksi asukkaiden vaikutuskanavista

11 OmaVaso helpottaa arkea ja asumista

12 Raision Lehtokerttu

Lähellä luontoa, lähellä palveluja

15 Asukasvalinta uudistuu syyskuussa

KOTIVASO • numero 1/2023 • julkaisija Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy • päätoimittaja Maria Aspala • toimitus Hansdotter / Eero Hallenberg, Sari Lommerse ja Topi Jokinen • taitto Hansdotter / Tiina Valve • valokuvat Valentina Morales Buschmann, Jaska Poikonen, Schauman Nordgren Architects, Sigge Arkkitehdit, Shutterstock, Turun museokeskus • painopaikka Newprint Oy • painosmäärä 3 400 • yhteystiedot Rauhankatu 4, 20100 Turku, puh. 02 274 7000, vaso.fi, vaso@vaso.fi • Lehden toimitusneuvostoon osallistuivat asukkaiden yhteistyöelin YTE:n tiedotusryhmästä Ulla-Elina Hurme, Teuvo Mujo ja Kari Vainio.
6
Jenni Mikkosen tärkeimmät kriteerit uuden kodin valinnassa olivat asumismuoto ja sijainti
2 • KOTIVASO

Vason Villa Gardbergin nimelle löytyy selitys historiasta.

Vaso-kokous on yksi asukkaiden vaikutuskanavista

Palveluasiantuntija Marko Äijälä (vas.), tekninen isännöitsijä Vesa Valkeejärvi ja asuntoneuvottelija Ninni Niitynperä täydentävät Vason osaamista

Marraskuussa valmistuu kauniita rivitalokoteja Raision Kerttulaan

16 Vaso rakentaa Uusia koteja modernille kerrostaloalueelle 18 Remonttikärpänen puraisi – mikä neuvoksi? 20 Vaso lukuina Vuosi 2022 oli taloudellisesti hyvä 22 Asiantuntijat asumisen tukena 10
12
22
havainnekuva SIGGE ARKKITEHDIT
LUE LISÄÄ SIVULTA 9.

pyöräilijöiden toiveisiin

Satunnainen pyöräilijä Antti Honkanen kiittelee kaksikerroksista pyörätelinettä käytännölliseksi ratkaisuksi.

AJANKOHTAISTA
teksti TOPI JOKINEN • kuvat VALENTINA MORALES BUSCHMANN Vaso vastasi
4 • KOTIVASO

RAISION RUUSTINNA on vuonna

2022 valmistunut kohde, jossa asuu läpi vuoden pyöräileviä asukkaita. Polkupyörien säilytykseen haluttiin entistä toimivampi ratkaisu, ja asukkaiden ja isännöitsijän yhteistyöllä sellainen löytyi. Isännöitsijä Kirsi Tilkkanen kertoo, että keskusteluissa asukkaiden kanssa nousivat toistuvasti esiin pyörien säilyttämiseen liittyvät asiat.

– Säilytykseen varatussa tilassa on poikkeuksellisen suuri huonekorkeus, joten lähdimme selvittämään onko pyörien säilytys kahdessa kerroksessa mahdollista.

Sopiva teline löytyi, ja nyt pyörille saadaan runsaasti lisätilaa, Tilkkanen kertoo. Satunnaiset pyöräilijät voivat säilyttää kulkuneuvoaan yläkerroksessa, ja päivittäin pyöräilevät ja esimerkiksi lapset saavat pyörän nopeasti ja vaivattomasti käyttöönsä alempaa. Lisäksi myös potkulaudoille ja scooteille on tulossa oma telineensä.

ERILAISET PYÖRÄILIJÄT HUOMIOIDAAN

Kesät-talvet päivittäisiä työmatkoja fatbikella taittavalle Helena Brandvingelle polkupyörä on ehdoton ykköskulkuneuvo, ja hän ottaa parannuksen avosylin vastaan.

– On hyvä, että säilytystä voidaan jaotella käyttötarpeen mukaan. Lisäksi huoltopisteestä on apua jo pelkästään päivittäisiin toimenpiteisiinkin, kuten renkaiden pumppaamiseen ja ketjujen rasvaamiseen.

Antti Honkanen puolestaan kuvailee itseään ”polkupyörän viihdekäyttäjäksi”.

– Itse pyöräilen lähinnä kesäkaudella Turkuun ja Myllyyn, joten voin hyvin laittaa pyörän talveksi ylös. Ajelen vanhalla viisivaihteisella pyörällä, joten huoltopisteellekin tulee käyttöä aivan varmasti.

Asukasopas auttaa

VASO TEKEE parhaillaan asukasopasta, johon kerätään asumiseen liittyvää tietoa muutosta poismuuttoon. Asukasoppaasta löydät vinkit kodin hoitamiseen ja remontointiin sekä muihin käytännön asioihin asumisen aikana. Asukasopas jaetaan jokaiseen kotiin tämän vuoden aikana ja se tulee olemaan saatavilla myös sähköisessä muodossa OmaVasossa.

Vaso.fi uudistui

Joko olet käynyt Vason uudistuneilla nettisivuilla? Uudistus toi nettisivuille paitsi uuden, raikkaan ilmeen, myös selkeyttä asiointiin. Asunnon hakijoille ja asukkaille on nyt omat asiointipolut, joka helpottaa oikeiden toimintojen löytämistä.

ASUKKAALLE-OSIOON on lisätty tietoa asumisen aikaisista asioista ja kysymyksistä. Osiossa esimer kiksi opastetaan, missä asioissa ollaan yhteydessä

huoltoyhtiöön tai isännöitsijään. Osiota täydennetään kevään aikana kiinteistöjen perusparannuksiin liittyvällä infolla sekä kuvilla ennen ja jälkeen remontin.

KOTIVASO • 5

VILLA GARDBERG

Paluu lapsuuden maisemiin

teksti TOPI JOKINEN • kuvat VALENTINA MORALES BUSCHMANN kuvateksti VASO-KOTI
6 • KOTIVASO

Kodin valinnassa on useita huomioon otettavia seikkoja. Asumismuoto ja kodin sijainti ovat monesti ensimmäisten joukossa listalla. Joskus ne ovat jopa juuri ne ratkaisevat tekijät.

JENNI MIKKOSELLA on kokemusta niin asumisoikeus- kuin vuokra- ja omistusasumisestakin. Kun muutto oli elämäntilanteen myötä mielessä, asumisoikeusasunto tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

– Asumisoikeusasuminen on tuttu asumismuoto nuoruudesta, ja Vaso yrityksenä tuttu, joten siinä mielessä kyseessä ei ollut hyppy tuntemattomaan, Mikkonen kertoo.

Hänen mukaansa asumisoikeusasunnossa yhdistyvät asumisen hyvät puolet. Kaikesta ei tarvitse vastata itse, mutta Mikkonen kokee saavansa asumiseltaan sopivasti turvaa ja luotettavuutta.

– Päätin, etten halua omistaa asuntoa, mutta halusin silti jotakin muuta kuin vuokra-asunnon. Minulle tämä tuntuu enemmän omalle kodille. Koen tässä vakautta ja tiedän, että saan asua asunnossa niin pitkään kuin haluan.

KOTIVASO • 7

”Minulle tämä tuntuu enemmän omalle kodille. Koen tässä vakautta ja tiedän, että saan asua asunnossa niin pitkään kuin haluan.”

JENNI

SIJAINTI, SIJAINTI, SIJAINTI

Sijainnin merkitystä asumisessa ei voi aliarvioida, mutta Jenni Mikkoselle Villa Gardbergin sijainnilla oli aivan erityisen paljon merkitystä.

– Kärsämäki on minulle rakas paikka ja lapsuuden kasvuympäristö. Nyt voin käydä kävelyllä koiran kanssa vanhalla koulutielläni.

Mikkosen työmatka kulki Villa Gardbergin rakennustyömaan ohi, joten hän pääsi seuraamaan rakennusprosessin etenemistä päivittäin. Kun kävi ilmi, että sopivaan paikkaan valmistuu sopivaan aikaan sopivan tyyppisiä asuntoja, ei hakua tarvinnut pitkään harkita.

– Sijainti on hyvä ja talo uusi, mutta ei tietenkään ollut varmaa saanko juuri haluamani asunnon. Vuoden 2021 lopussa laitoin haun vetämään, keväällä 2022 sain tietää, että saan asunnon ja heinäkuussa oli muutto.

Kärsämäki on Mikkosen mukaan juuri sopivalla etäisyydellä keskustasta. Hyvät yhteydet saavat häneltä kiitosta.

– Bussi kulkee lähes ulko-oven vierestä. Olen asunut aiemmin kaukana keskustasta, Paattisten suunnalla. Täällä täällä palvelut ovat lähellä, ja pyörällä pääsee joka paikkaan. En kuitenkaan haluaisi asua ihan keskustassakaan, Mikkonen pohtii.

SOPIVASSA SUHTEESSA OMAA

RAUHAA JA YHTEISTÄ TEKEMISTÄ

Talvikauden aikana asukastoimikunta on kerännyt asukkailta toiveita ja ehdotuksia niin asuntojen kuin piha-alueidenkin suhteen. Viime kesänä uudet asukkaat muuttivat sisään vasta kesän lopulla, jolloin pihatyöt jäivät kesken, mutta nyt asiaan on luvassa muutos.

– Keväällä on talkootoimintaa, ja muuta-

kin tapahtumaa on varmasti tulossa. Tuntuu, että taloyhtiössä on hyvä yhteishenki ja sopivan aktiivinen tekemisen meininki.

Villa Gardbergissä asuu Mikkosen mukaan kaikenikäisiä ja monenlaisia ihmisiä – lapsiperheitä, pariskuntia ja yksin asuvia. Mikkosesta itsestään huokuu tyytyväisyys

kotiinsa ja taloyhtiöön, eikä hänellä vaikuta olevan muuttoaikeita.

– Tytär on sen ikäinen, että hän muuttanee jokusen vuoden päästä omilleen. Itse ajattelen, että asumismuoto on minulle juuri sopiva, joten voin asua tässä myös tulevaisuudessa.

8 • KOTIVASO

Kärsämäessä on ollut asutusta jo kivikaudella, ja kaupunginosalla on pitkä ja vivahteikas historia. Historiasta löytyy selitys myös Vason Villa Gardbergin nimelle.

Villa Gardbergin jäljillä

LEGENDAARINEN HELLAKSEN ja Leafin makeistehdas ei alunperin ollut makeistehdas. Punatiilisessä rakennuksessa toimi 1850-luvulta vuoteen 1913 asti olutpanimoita eri omistajien alaisuudessa.

Ensimmäisen panimoista perusti Carl Theodor Möller yhtiökumppaneineen. Panimon nimeksi tuli Möllerin vaimon Amalian mukaan Porter- och Ölfabrik Amalienborg, ja tuotevalikoimasta löytyi muun muassa baijerilaistyyppistä olutta ja portteria.

Viimeiset oluet myytiin asiakkaille vuon na 1912, virvoitusjuomia valmistettiin vuo

den 1913 syksyyn asti ja viimein vuonna 1916 Amalienborgs Ab kirjattiin lakkautetuksi.

Samana vuonna, 1916, Gardbergin kauppiasveljekset Rudolf ja Hugo perustivat tiloihin Oy Hellas Ab -nimisen yrityksen, ja loppu onkin suomalaista makeishistoriaa.

Gardbergin kauppiassuku jatkoi kuitenkin sivutoimenaan myös panimotoimintaa samalla tontilla, jossa Villa Gardberg tänä

teksti TOPI JOKINEN • kuvat TURUN MUSEOKESKUS
KOTIVASO • 9

Vaso-kokouksessa päätettiin uudistetun asukashallintomallin käyttöönotosta ja valittiin Yhteistyöelin YTEn uudet jäsenet.

Vaso-kokous on yksi asukkaiden vaikutuskanavista

VASO-KOKOUS PIDETÄÄN kaksi kertaa vuodessa. Kokouksessa käsitellään Vason asuntokantaa ja asumisoikeusasumista koskevia ajankohtaisia asioita. Syksyn Vaso-kokous pidettiin 27.9.2022. Kokouksessa käytiin läpi tavalliseen tapaan Vason toimintasuunnitelma, talousarvio ja käyttövastikelaskelma vuodelle 2023. Kokouksessa käsiteltiin myös Vason pitkän ajan korjaussuunnitelmaa eli tärkeimpiä suunniteltuja

korjauksia sekä rahoitussuunnitelmaa.

Vaso-kokous myös päätti uudistetun asukashallintomallin käyttöönotosta. Uudistetussa asukashallintomallissa on huomioitu asumisoikeuslain muutos. Jokaiseen asuntoon on toimitettu tai toimitetaan uudistetun asukashallinnon opas kesään mennessä.

Lisäksi Vaso-kokous valitsi uudet jäsenet Yhteistyöelin YTEn erovuoroisten tilalle sekä puheenjohtajan ja vara-

Kiinteistöjen asukkaat valitsevat oman edustajansa Vasokokoukseen. Edustajan tehtävänä on toimia yhteyshenkilönä ja tiedonvälittäjänä oman yhtiön asukastoimikunnalle.

puheenjohtajan.

27.9.2022 lähtien YTEn kokoonpano on seuraava: Esa Kankaristo, puheenjohtaja, Pekka Paatonen, varapuheenjohtaja, Sirkku Alin, Jani Fält, Martti Gustafsson, Ulla-Elina Hurme, Kirsi Kolehmainen, Kari Kuloila, Päivi Laitinen, Arja Manelius, Teuvo Mujo, Ari Orko, Olli Pietiläinen, Ari Pikkarainen, Tellervo Ullakonoja ja Kari Vainio

Yksittäisten kiinteistöjen asioita ei käydä läpi Vaso-kokouksessa, vaan ne käsitellään asukaskokouksessa.

teksti VASO 10 • KOTIVASO

Huolto vai isännöinti – kenelle ilmoitan?

HUOLTOYHTIÖ

OmaVaso helpottaa arkea ja asumista

VASO HALUAA HELPOTTAA asukkaiden arkea ja asumista keskittämällä dokumentit ja yhteydenotot yhteen palvelukanavaan, OmaVasoon. Palvelukanavan kautta Vaso pystyy pitämään asukkaat ajan tasalla kiinteistön asioista ja yhteydenpito helpottuu ja nopeutuu molempiin suuntiin.

OmaVasossa voit:

• lähettää huoltopyynnön huoltoyhtiölle

• ilmoittaa muutostöistä isännöitsijälle

• kertoa häiriöistä isännöitsijälle

• lähettää viestin asiakaspalveluun

• tehdä muuttoilmoituksen

• irtisanoa sopimuksesi

Samasta paikasta löytyy myös mm.

• kotisi sopimustiedot

• maksutiedot

• vastikeasiat

• tiedotteet taloyhtiön asioista

• kokouspöytäkirjat

• oman kiinteistösi yhteyshenkilöt

• asumiseen liittyviä ohjeita ja opasteita

Näin otat

OmaVason käyttöösi:

1AVAA OSOITE VASO.FI/OMAVASO

Suosittelemme tallentamaan sivun kirjanmerkkeihisi. Sivusto toimii mobiililaitteella, tabletilla ja tietokoneen selaimella.

2 KIRJAUDU TAI REKISTERÖIDY

Ensi kertaa palvelua käyttäessäsi rekisteröidy pankkitunnusten avulla. Jatkossa kirjautuminen sujuu itse asettamallasi käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

3

VALMIS KÄYTTÖÖN!

Olet nyt valmis käyttämään sivustoa. Tutustu monipuolisiin ominaisuuksiin ja pysyt entistä paremmin ajan tasalla kiinteistöösi liittyvistä asioista.

OLETKO ASUKAS TOIMIKUNNAN AKTIIVIJÄSEN?

Tiesitkö, että asukastoimikunnan puheenjohtajat voivat nyt lisätä itse tiedotteita OmaVasoon? Asukastoimikunnan puheenjohtajille on annettu tunnukset ja oikeudet lähettää asukastiedotteita oman kiinteistön asukkaille suoraan OmaVasoon, jossa voidaan tiedottaa esimerkiksi asukastoimikunnan ja kiinteistön asioista, kuten talkoista ym. Lisätietoja saat Vason palveluasiantuntija Marko Äijälältä, marko.aijala@vaso.fi, 02 2747 027.

Huollon toimenkuvaan kuuluvat huoneiston sekä kiinteistön ja sen yhteisten piha-alueiden huolto ja kunnossapito.

Esimerkiksi

• asunnossasi tai kiinteistössäsi on jotain epäkunnossa (esim. hana tai wc vuotaa, ilmanvaihto tai lämmitys ei toimi, sähköviat)

• pihojen kunnossapito (esim. hiekoitus, auraus, nurmikonleikkuu)

• oven avaukset

• muuttoilmoitukset ja nimenmuutokset (ilmoita nimenmuutos myös Vasolle)

• autotolppien avaimet

• muut kiireelliset asiat (esim. putkivuoto, rikkoutunut ulko-oven lukko, akuutit sähköviat)

Huoltopyynnöt voi tehdä OmaVasossa, suoraan huoltoyhtiölle tai netissä www.vaso.fi/tee-huoltopyynto. Jos huomaat, että jokin huoltotyö on tekemättä, ensin kannattaa laittaa vikailmoitus huoltoyhtiölle Vason nettisivujen tai OmaVason kautta. Huom! Huoltopyynnön etenemistä voit seurata myös OmaVasossa, jos olet jättänyt huoltopyynnön sitä kautta.

ISÄNNÖITSIJÄ

Vason isännöinti huolehtii kiinteistöjen talousarvioiden laatimisesta, teknisestä kunnosta, suuremmista korjaustöistä sekä yleisestä asumisviihtyvyydestä kiinteistöissä. Isännöitsijän toimenkuvaan kuuluvat esimerkiksi

Jos haluat asioida isännöitsijän kanssa toimistolla, muistathan varata ajan.

• remontointi (tutustu sallittuihin muutostöihin tarkemmin Vason nettisivuilla)

• avaimet (esim. ilmoita hävinneestä avaimesta, lisäavaintilaukset)

• kanta-asiakashyvitys

• autopaikat (jos kiinteistössä on käytössä eParking, hoidetaan varaukset sitä kautta)

• järjestyshäiriöt

• asukastoiminta ja asukaskokoukset

KOTIVASO • 11

Raision Kerttulaan marraskuussa 2023 valmistuva

Raision Lehtokerttu tarjoaa

asukkailleen mukavaa

rivitaloasumista yhdessä

tasossa, lähellä harrastus- ja

virkistysmahdollisuuksia sekä palveluja.

RAISION LEHTOKERTTU

Lähellä luontoa, lähellä palveluja

Vapaita

asuntoja

voit hakea

vaso.fi-verkkopalvelusta

teksti TOPI JOKINEN • havainnekuvat SIGGE ARKKITEHDIT
12 • KOTIVASO

LEHTOKERTUN SIJAINTI on ihanteellinen. Kohde sijaitsee rauhallisen tien päässä, sekä läheltä löytyvät kauppa ja bussipysäkki, josta liikennöidään Raision keskustaan, Myllyyn ja Turkuun tiheillä vuoroilla. Kerttulan alueen liikuntapalvelut, urheiluhallit sekä kunto- ja luontopolut sijaitsevat vain kilometrin päässä.

Kohde sopii mainiosti myös perheasumiseen, sillä kevyen liikenteen yhteydet ovat erittäin hyvät, ja koulut ja päiväkodit ovat lähietäisyydellä.

AVARAA RIVITALOASUMISTA

Lehtokerttu sopii jokaiselle, joka arvostaa yksitasoista rivitaloasumista. Asuntopohjat (2–4 h+k+s) ovat avaria, selkeitä ja valoisia. Jokaisen asunnon yhteydessä on tilava, koko huoneiston levyinen puuterassi ja takapiha. Kaikkiin koteihin kuuluu myös asunnon edessä oleva puolilämmin irtaimistovarasto.

Yhtiön piha-alue on suojaisa, ja sitä rajaavat kahdelta suunnalta autokatokset. Asukkaille on tulossa peräti 96 autopaikkaa, joista 53 on katospaikkoja. Näin ollen kohde sopii hyvin myös talouksille, joilla on käytössään kaksi autoa. Auto-

katosten rajaamalta piha-alueelta löytyy myös lasten leikkipaikka.

MODERNIT MUKAVUUDET

Lehtokertun moderni varustelutaso lisää asumismukavuutta. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja huoneistokohtainen ilmanvaihto lämmön talteenotolla. Kodeissa on nopeat 100 M laajakaistayhteydet.

Ekologisuus liittyy Lehtokerttuun kiinteästi: taloyhtiön lämmitysmuotona on kaukolämpö, josta yli 70 prosenttia on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä.

Vesikiertoinen lattialämmitys on mukavuuden lisäksi energiatehokas lämmitytapa. Autopaikoista kuusi on varustettu keskinopealla sähköauton latauspisteellä, jossa on sähkönkulutuksen erillismittaus.

SIGGEN SKANDINAAVINEN SUUNNITTELU

Lehtokertun arkkitehtisuunnittelusta vastaa arvostettu ja palkittu turkulainen Sigge Arkkitehdit Oy. Johtavana ajatuksena suunnittelussa on ollut hyvinvoinnin luominen asukkaille sopivien tilaratkaisujen kautta.

Sisustusmateriaaleihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Tarjolla on kaksi sä-

vymaailmaa: Aamukasteessa vallitsevana teemana on raikkaus. Päivänpaisteessa puolestaan ihastuttaa valoisa ja lämmin sävytys. Kumpaakin sisustusteemaa on helppo viedä omaa makua miellyttävään suuntaan.

6 lisäsyytä

muuttaa

Lehtokerttuun:

• Lähikauppaan 200 m

• Bussipysäkille 200 m, reitit kulkevat keskustaan, Myllyyn, Ikeaan ja Turkuun usein

• Kouluun ja urheilukeskukseen

1 km

• Raision keskustaan 2,3 km

• Kevyen liikenteen väylät koko matkan keskustaan

• Myllyyn ja Ikeaan 4 km

KOTIVASO • 13

Vason kohteet Raisiossa

Uunilintu, rivitalo

Aisarivi, rivitalo

UUDISKOHDE

Lehtokerttu, rivitalo

Kuuanhovi, rivitalo

Kuuanpuisto, rivitalo

Kerttulanniitty, kerrostalo

Keonrinne, kerrostalo

Melodia, kerrostalo Keonraitti, kerrostalo

Keskusrivi, rivitalo

Ruustinna, kerrostalo

Ukko-Kauris, pienkerrostalo

Raision Puisto I, rivitalo

Markonpiha, paritalo

HYÖDYNNÄ KAUPUNKIKOHTAINEN JÄRJESTYSNUMERO!

Vason asuntopäällikkö Tiina Arnivaara on tyytyväinen siihen, että Lehtokerttu vastaa täydellisesti modernin kaupunkiasumisen vaatimuksiin. Arnivaaran mukaan kohde on täydellinen yhdistelmä nykyaikaista varustelutasoa ja hyviä palveluja lä-

Tavoitteena vihreämpi ja helpommin saavutettava Raisio

Siirintähti, pienkerrostalo

Siirinkartano, pienkerrostalo /rivitalo Siirinkaari, pienkerrostalo /rivitalo

hellä luontoa. –Lehtokerttu on yhdistelmä lähes maaseutumaista asuinympäristöä urbaanien palvelujen äärellä. Merkillepantavaa uudiskohteessa on myös arkkitehtisuunnittelu sekä asuminen yhdessä tasossa –sitä nykyään arvostetaan. Asunnot ovat kompakteja, mutta silti esimerkiksi säilytystilaa on runsaasti.

Mikäli Lehtokerttu herättää kiinnostusta, Tiina Arnivaara kehottaa hyödyntämään asunnon haussa olemassa olevaa Raision kaupunkikohtaista järjestysnumeroa, jos sellainen löytyy. Asumisoikeuslain uudistuksen myötä kaupunkikohtaiset numerot nimittäin nollaantuvat vuodenvaihteessa, ja jatkossa käytössä on valtakunnallinen järjestysnumero.

RAISIOON ON suunniteltu uusi keskustavisio, joka toteutuessaan tekee kaupungin keskustasta entistä vihreämmän ja saavutettavamman.

– Tavoitteenamme on yhtenäistää keskustaa entisestään ja luoda keskusta-alueelle viihtyisyyttä, palveluja ja monipuolisia asumisen mahdollisuuksia, kertoo Raision kaupunginjohtaja

Eero Vainio

Kerttulan alue sijaitsee parin kilometrin päässä Raision ydinkeskustasta, mutta alueen vetovoimatekijät ovat linjassa kaupungin keskustavision kanssa. Vainio kuvailee Kerttulaa erinomaiseksi alueeksi, josta löytyy koulukeskus, liikuntaa ja luontoa.

– Haluamme pitää jatkossakin huolta lähimetsien säilyvyydestä, puistoista ja luonnosta – tästä Kerttula on oivallinen esimerkki.

NAANTALI
havainnekuva SCHAUMAN NORDGREN ARCHITECTS 2018
14 • KOTIVASO
RAISIO

UUSI ASUMISOIKEUSLAKI

Asukasvalinta uudistuu syyskuussa

Uuden asumisoikeuslain myötä myös asukasvalinta muuttuu. Syyskuun alusta lähtien ARA myöntää valtakunnallisen järjestysnumeron, joka on voimassa kaksi vuotta.

UUDET ASUKASVALINNAN säädökset astuvat voimaan kuluvan vuoden aikana. Suurin muutos

tapahtuu 1.9.2023. Kyseisestä päivämäärästä eteenpäin järjestysnumeroa haetaan ARAlta. Järjestysnumero on valtakunnallinen, ja kullakin hakijalla voi kerrallaan olla voimassa vain yksi numero. Järjestysnumeron voimassaoloaika on kaksi vuotta.

Syyskuun alkuun asti asumisoikeuden järjestysnumero haetaan kaupunkikohtaisesti: numeron myöntää aina se kunta, jonka alueella asumisoikeusasunto sijaitsee. Järjestysnumero on sopimuskohtainen. Ennen 1.9. haetut kaupunkikohtaiset järjestysnumerot ovat voimassa vuoden 2023 loppuun saakka.

Uudistuksen tarkoituksena on yhtenäistää asukasvalintaa ja tehdä prosessista aiempaa läpinäkyvämpi.

– Nykyistä voimassa olevaa kaupunkikohtaista numeroa kannattaa käyttää asuntohaussa vuoden loppuun asti, sillä kaupunkikohtaisella numerolla olet etusijalla valtakunnalliseen numeroon nähden, Vason asuntopäällikkö Tiina Arnivaara ohjeistaa.

ASUKASTOIMIKUNTIEN TIEDONSAANTI LISÄÄNTYY

Uusi asumisoikeuslaki tuo päivityksiä myös Vason asukashallintoon. Päivitykset ovat melko pieniä, koska Vason asukashallinto vastaa suurelta osin uuden lain

mukaisia säädöksiä.

Vaso-kokous on hyväksynyt 27.9.2022 uuden lain mukaisen asukashallinnon, joka löytyy vaso.fi-sivuilta ja OmaVasosta. Asukkaille ja asukastoimikunnille näkyvimpänä muutoksena on asukastoimikunnille toimitettava tietomäärä ja sitä kautta osallistumismahdollisuus oman asuinkiinteistön asioihin.

Vason toimitusjohtajan Maria Aspalan mukaan asukastoimikunnat ovat keskeisessä roolissa Vason kiinteistöissä. – Asukastoimikunta on paras väylä vaikuttaa oman kiinteistön asioihin. Kannattaa rohkeasti lähteä mukaan toimikuntaan ja vaikuttamaan siihen, millaista juuri omassa kiinteistössä on asua, Aspala kannustaa.

asukkaille

1.1.2022 alkaen

Asumisoikeusasuntojen (aso) jyvityksiin voi tulla muutoksia. Eli käyttövastikkeet voivat muuttua, jos yhteisö hakee jyvityksiin muutosta ARAita.

Muutokset jyvityksiin on käsiteltävä asukashallintotoimielimissä ennen muutoksen hakemista.

31.8.2022

Yhteishallintolain soveltaminen asukashallinnossa päättyy.

1.9.2022 alkaen

Asukashallinnon uudet säännökset voimaan. Eivät koske asumisoikeusyhdistyksiä.

Tärkeät muutokset:

• Pakollinen yhteistyöelin yhtiöihin.

• Asukasedustajien määrä yhtiöiden hallituksissa kasvaa (väh. 40 % ja aina vähintään 2 edustajaa).

Aluehallintovirastolla kesken olevat asiat siirtyvät ARAlle.

ARA ohjaa ja valvoo asukashallinnon toteutumista.

1.9.2023 alkaen

Järjestysnumero asumisoikeusasuntojen hakuun: Uutta järjestysnumeroa haetaan ARAn järjestysnumeropalvelusta. Uusi numero on voimassa 2 vuotta. Yhdellä hakijalla voi olla vain 1 voimassa oleva numero. Siirtymäaikana 1.9.–31.12.2023 voimassa vanhat (kuntien) ja uudet (ARAn) järjestysnumerot.

31.12.2024

Kuntien järjestysnumerojen voimassaoloaika päättyy. Kuntien myöntämät järjestysnumerot tähän saakka etusijalla 1.9.–31.12.2023 asunnon haussa.

Yhteisö, jolta asuntoa haetaan, tekee asukasvalinnat ja vahvistaa asukasvalintojen yhteydessä asumisoikeusmaksun määrän.

ARA ohjaa ja valvoo asukasvalintoja ja asomaksujen enimmäismäärää.

1.1.2024 alkaen

Siirtymäajat päättyvät. Uutta asumisoikeuslakia (393/2021) sovelletaan kaikilta osin.

Uuden asumisoikeuslain siirtymävaiheet
KOTIVASO • 15

Iso-Heikkilän vanhalle teollisuusalueelle on nousemassa uusi, viihtyisä kerrostaloalue Kirstinpuisto, jossa sekä luonto että keskustan palvelut ovat lähellä. Vasolle valmistuu Kirstinpuistoon kaksi kerrostaloa, Aurora ja Artemis, joihin tulee yhteensä 77 kotia.

Uusia koteja modernille kerrostaloalueelle

VASO RAKENTAA 16 • KOTIVASO

ARVOSTETUN TURKULAISEN arkkitehtitoimisto Sigge Arkkitehdit Oy:n suunnittelemat 5-kerroksinen Aurora ja 6-kerroksinen Artemis rakennetaan Saippua Centerin ja tulevan Kirstinpuiston puistoalueen väliin. Kiinteistöt ovat julkisivuiltaan vaaleat ja visuaalisesti keveät, ja niissä on paljon ikkunapintaa. Valoisat ja pohjaratkaisuiltaan toimivat asunnot ovat pääosin kaksioita ja kolmioita. Kaikissa asunnoissa on joko parveke tai terassipiha. Myös ulkotilat ovat laadukkaat: kortteli on suunniteltu niin, että Auroran, Artemiksen ja naapurikiinteistöjen väliin muodostuu suojaisa sisäpiha, joka on korttelin kiinteistöjen yhteiskäytössä.

Osassa asunnoista on sauna, ja kiinteistössä on myös hyvät yhteiset saunatilat asukkaiden käyttöön. Joihinkin asuntoihin saunan tilalle on rakennettu vaatehuone, jota yhä useammat asukkaat toivovat. Lisäksi kiinteistössä on asukkaiden yhteiskäyttötila, joka soveltuu esimerkiksi etätyötilaksi tai yhteiseksi olohuoneeksi. Tilan lopullinen käyttötarkoitus määrittyy asukkaiden tarpeiden mukaan.

KESKIÖSSÄ EKOLOGINEN

LIIKKUMINEN

Kirstinpuiston kaupunginosa sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä keskustaa, satamaa ja Turun linnaa. Saippua Centerin runsaat liikuntapalvelut ovat lähellä, samoin kuin Logomo tapahtumineen.

Kävelymatkan päässä olevat keskustan palvelut ja hyvät julkiset liikenneyhteydet mahdollistavat Kirstinpuiston asukkaille autottoman elämän. Liikennesuunnittelussa pyöräily, jalankulku ja joukkoliiken-

ne on huomioitu erityisesti, ja kadunvarsipysäköinnin sijaan autot halutaan keskittää pysäköintihalleihin. Fölin linjoilla 32 ja 42 pääsee kätevästi Kauppatorille, ja rautatieasema on kävelymatkan päässä. Lisäksi Kirstinpuiston viheralueen laitaan on tehty varaus mahdolliselle raitiotielle. Kirstinpuiston kiinteistöön tulee runsaasti polkupyöräpaikkoja. Autohallin pysäköintipaikkoja Auroralle ja Artemikselle tulee yhteensä 38. Noin puolet paikoista varustetaan sähköauton latauspisteillä.

Asuntoja suunnitteilla myös Herttuankulmaan

VASOLLA ON Turun kaupungilta tonttivaraus sataman lähellä sijaitsevaan Herttuankulmaan. Suunnitelmissa on rakentaa Herttuankulman Hovineidon puiston varrella sijaitsevalle tontille yksi kahdeksankerroksinen talo, johon tulee noin 50 Vaso-kotia.

Herttuankulman kohdetta suunnittelevat yhteistyössä ARK-House Arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto Sami Vikström Oy ja Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy.

Arvioitu valmistumisaika on 2025–2026.

Kirstinpuistosta tulee vetovoimainen kaupunginosa, jossa Turun kaupungin vision mukaan on tulevaisuudessa 3 400 asukasta ja 400–500 työpaikkaa.

UUSI KAUPUNGINOSA

TÄYNNÄ MAHDOLLISUUKSIA

Kirstinpuisto on Vasolle mieluinen tilaisuus rakentaa täysin uuteen, erilaiseen ja monien mahdollisuuksien kaupunginosaan.

– On hienoa saada monen vuoden jälkeen mahdollisuus rakentaa Vasokoteja näin lähelle ruutukaava-aluetta Turun keskustaan. Olemme erittäin tyytyväisiä Turun kaupungin päätökseen luovuttaa tontti Vasolle ja mahdollisuuteen tuoda monipuolisuutta Kirstinpuiston asuntotarjontaan. Uskon, että alueesta tulee todella hieno, kun puistot ja palveluinfra saadaan valmiiksi, Vason toimitusjohtaja Maria Aspala sanoo.

Kirstinpuiston kiinteistön toteuttaminen on jo hyvällä alulla.

– Auroran ja Artemiksen rakennusurakkasopimukset kilpailutettiin helmi–maaliskuussa 2023. Mikäli urakkatarjoukset ja Aran rahoituspäätökset ovat puoltavia Auroran ja Artemiksen rakentamiselle, ovat asunnot muuttovalmiita arviolta vuoden 2025 alussa.

KOTIVASO • 17

Vason toiveena on, että asukas viihtyy omassa kodissaan ja tuntee olonsa kotoisaksi.

Omatoimiseen remontointiin suhtaudutaan Vasolla positiivisesti, mutta ohjeisiin on syytä perehtyä ennen työkaluihin tarttumista.

Remonttikärpänen puraisi – mikä neuvoksi?

ISÄNNÖITSIJÄ Sari Virtanen ohjeistaa remonttia suunnittelevaa asukasta tutustumaan aivan aluksi muutostyöohjeisiin Vason kotisivuilla.

– Sivuilla on nähtävissä kattava listaus erilaisista remonteistä sekä tietoa, tarvitaanko remonttiin lupa. Mikäli remontti vaatii muutostyöluvan, voi lupaa hakea sähköisellä lomakkeella OmaVaso-asukasportaalissa. Mikäli sinulla ei ole OmaVaso-asukasportaalia käytössäsi, voit olla yhteydessä asuinkiinteistösi isännöitsijään. Muutostyöehdotus on suorin reitti luvan saamiseen.

JOISTAKIN MUUTOSTÖISTÄ

VOI SAADA HYVITYSTÄ

Omatoimiset remontit ovat omakustanteisia, mutta osasta muutostöistä voi saada hyvityksen, mikäli asukas luopuu

asunnosta ennen hyvitysajan päättymistä. – Tällaisia remontteja ovat tyypillisesti ilmalämpöpumpun tai sähköauton latauspisteen asentaminen, Virtanen kertoo.

Virtasen mukaan tällä hetkellä eniten kyselyjä tulee ilmalämpöpumpuista ja sähköautojen latauspisteistä. Nämä ovat sellaisia muutostöitä, jotka vaativat luvan.

– Esimerkiksi sähköauton latauspisteen kohdalla asukas tekee laitevalinnan, jonka jälkeen isännöitsijä pyytää tarjouksen asentamisesta Turku Energialta. Asukas saa sitten päättää hyväksyykö tarjouksen vai ei.

18 • KOTIVASO
teksti TOPI JOKINEN • kuva SHUTTERSTOCK

Kun suunnittelet remonttia, toimi näin:

• Tutustu muutostyöohjeisiin ja muutostyötaulukkoon. Taulukosta näet myös, saako remontista hyvitystä pois muutettaessa (Vason kotisivut ja OmaVaso).

• Jos haluamasi muutostyö on luvanvarainen, haetaan lupa isännöitsijältä (OmaVaso-palvelu).

• Kun olet saanut luvan, voit ryhtyä tuumasta toimeen!

SÄLEKAIHTIMET JA TERASSIT

HERÄTTÄVÄT KYSYMYKSIÄ

Ikkunoiden väliin asennettavat sälekaihtimet ja huoneistopihalle rakennettava terassi herättävät monesti kysymyksiä. Virtasen mukaan nämä ovat tyyppiesimerkkejä remonteista, joihin tarvitaan lupa – ja joihin lupa yleensä myös myönnetään. Myös liukuovien asentaminen makuuhuoneen tai eteisen kaapistoihin on sallittua mutta luvanvaraista. Liukuovia, sälekaihtimia tai terassia harkitessa on kuitenkin hyvä muistaa, että ne pitää jättää paikoilleen asunnosta muutettaessa, eikä niistä saa hyvitystä.

PINTAREMONTOIJANKIN

KANNATTAA LUKEA OHJEET

Ilman erillistä lupaa saa ripustaa tauluja ja maalata tai tapetoida asuinhuoneiden seiniä. Poikkeuksen tekee ikkunaseinä, joka tulee aina pitää valkoisena. Poismuuton yhteydessä seinäpintojen värejä tai materiaaleja ei tarvitse palauttaa alkuperäiseen ilmeeseen.

Tapetoidun seinän maalaamista suunnittelevan on huolehdittava tapetin asianmukaisesta poistamisesta. Lisäksi seinäpinta tulee tasoittaa ennen maalaamista.

– Pienet pintaremontit ovat pääsääntöisesti sallittuja, eikä niihin yleensä tarvita lupaa. Nyrkkisääntönä sanoisin kuitenkin, että kannattaa tutustua ohjeisiin ennen aloittamista, Virtanen neuvoo.

KOTIVASO • 19

112 kiinteistöä

196 301 asuinneliötä

2 850

kotia

5 346 asukasta

510 muuttoa Vaso-kotiin

145 latausasemaa täyssähköautoille

91 Vaso-kodin vaihtajaa

524 eTolppapaikkaa hybridi- ja bensakäyttöisille autoille

Vuosi

oli Vasolle hyvä, vaikka se toi mukanaan epävarmuutta ja kustannusten nousua. Vason liikevaihto kasvoi 2,9 prosenttia edelliseen vuoteen nähden. Hyvään tulokseen vaikuttivat vuoden aikana valmistuneet uudiskohteet ja vastikkeiden tarkistus.

Vuosi 2022 oli taloudellisesti hyvä

VUOSI 2022 pysyy mielessämme pitkään vuotena, jolloin Suomen geopoliittinen- ja taloudellinen asema muuttuivat aiemmista vuosista. Kahden pandemiavuoden jälkeen käynnistynyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti suomalaisten elämää aina turvallisuuden kokemuksesta taloudellisiin reaiteetteihin saakka.

Epävarmuus taloudessa näkyi asumisoikeusasuntojen kysynnän nousuna. Kolmatta vuotta peräkkäin asumisoikeusasuntojen kysyntätilanne Suomen kasvukeskuksissa säilyi hyvänä. Valtakunnallista korkean kysynnän trendiä noudattaen Vason tarjoamien asuntojen kysyntä pysyi hyvällä tasolla koko vuoden 2022 ajan. Euromääräinen käyttöaste oli 98,6 prosenttia (2021: 98,6 prosenttia).

Vaso investoi vuonna 2022 noin 22

miljoonaa euroa uudisrakentamiseen ja olemassa olevan kiinteistökannan perusparantamiseen. Uudiskohteet Villa Gardberg (Turku), Kartanonpuisto (Kaarina) ja Ruustinna (Raisio) valmistuivat, ja vuoden lopussa rakenteilla oli 124 uutta asuntoa. Perusparannus käynnistettiin viime vuonna yhdessä kiinteistössä ja remontit valmistuivat viidessä asuinkiinteistössä.

KÄYTTÖVASTIKE

Keskimääräistä käyttövastiketta tarkistettiin kustannusnousun johdosta 0,8 prosenttia. Vuonna 2022 vastikkeet olivat keskimääräisesti 10,70 €/jm2/kk (2021:10,56 €/m2/kk). Talous kehittyi pääosin suunnitellusti, mutta selkeitä kustannusnousuja oli etenkin hoitokustannuksissa. Merkittävimmin nousivat sähkökustannukset ja kiinteistöjen

huoltokustannukset.

Asumisoikeusasuntojen kysyntää Turun seudulla vauhdittaa jatkossakin ARAn asuntomarkkinakatsauksesta ilmenevä edullisuus suhteessa asunnon vuokraamiseen vapailta vuokramarkkinoilta. Turun seudulla ero markkinavuokrien ja asumisoikeusasuntojen vastikkeiden osalta on kasvanut vuosi vuodelta asumisoikeusvastikkeiden hyväksi. Vuonna 2022 asumisoikeusvastikkeet olivat Turussa 28,2 prosenttia edullisemmat kuin markkinavuokrat ja 2,8 prosenttia edullisemmat kuin ARA-vuokrat.

Asumisoikeusasuntojen kysyntä lisääntyi kaikissa Vason toiminta-alueen kaupungeissa. ARAn markkinakatsauksen mukaan Kaarinassa on kireän kysynnän tilanne, eli kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, ja muissakin toiminta-alueen kaupungeissa kysyntätilanne on kiristynyt.

VASO LUKUINA
2022
20 • KOTIVASO

15 kokoaikaista työntekijää

3 473 asuntohakemusta

4 757 huoltopyyntöä

6

isännöitsijää

3 701 puhelua 30 000 sähköpostia

112 asukaskokousta

TALOUSARVIO

Talousarvion laatiminen vuodelle 2024 on käynnistynyt. Viimeisen vuoden aikana kustannusten arviointi on ollut poikkeuksellisen vaikeaa johtuen esimerkiksi energian hinnan suurista vaihteluista. Iso kuva on kuitenkin selkeä: kustannukset ovat nousseet ja kiinteistöjen kustannuskehitys seuraa yleistä inflaatiovauhtia. Vaikka inflaation kasvuvauhti laskee 6–9 prosentista esimerkiksi 2 prosenttiin, kustannukset eivät laske, vaan kallistuvat hitaammin. Jotta kustannukset laskisivat, tulisi inflaation olla miinusmerkkinen. Tätä ei valitettavasti ole näköpiirissä.

– Menojen kasvaessa myös tulojen pitää kasvaa, jolloin odotettavissa on vastikkeen korottuminen menoja vastaavasti. Tässä vaiheessa emme vielä osaa sanoa, mistä prosenteista tai euromääristä puhutaan. Pyrimme pitämään vastikkeen tarkistuksen mahdollisimman maltillisella tasolla omakustannusperiaatteen mukaisesti, Vason toimitusjohtaja Maria Aspala sanoo.

Lue ARAn markkinakatsaus osoitteessa www.ara.fi/asuntomarkkinakatsaus

Varsinais-Suomi oli vuonna 2022 muuttovoittoinen noin

1700 asukkaalla.

vuokrat 3,3 %

käyttökorvaukset 5,0 %

muut tuotot 1,8 %

Liikevaihto ja muut tuotot 26 492 502 €

vastikkeet 89,9 %

henkilöstökulut 3,7 %

käyttö ja huolto 5,5 %

lämmitys 10,4 %

hallinto 0,4 % ulkoalueiden huolto 1,8 % siivous 1,0 %

Suomessa oli syyskuun 2022 alussa

54 000 aso-asuntoa 48 kunnassa.

Asuntojen määrä lisääntyi

2 000 asunnolla edellisvuoteen verrattuna.

Kiinteistöjen kulut

vesi- ja jätevesi 3,6 %

jätehuolto 2,7 %

sähkö 3,5 %

jätehuolto 2,7 % kiinteistövero 2,7 %

korjaukset 19,8 %

muut hoitokulut 2,2 %

varaukset 9,8 %

vahinkovakuutukset 0,4 % vuokrat 0,2 % muut kiinteistön kulut 0,5 %

MENOT

lainanlyhennykset 28,6 %

korot 3,2 %

Vaso on Suomen

6. suurin asumisoikeusasuntojen omistaja.

KOTIVASO • 21
TULOT
Tilinpäätös 2022

Asiantuntijat asumisen tukena

teksti EERO HALLENBERG • kuva JASKA POIKONEN
22 • KOTIVASO
Vason toimistolla asunnonetsijöitä ja asukkaita ovat auttamassa tekninen isännöitsijä Vesa Valkeejärvi (vas.), myyntineuvottelija Ninni Niitynperä sekä palveluasiantuntija Marko Äijälä.

Asukkaan polku asunnon hakemisesta mahdolliseen poismuuttoon pitää sisällään yhteydenpitoa vasolaisiin monissa asioissa. Keihin Vasolla otetaan yhteyttä ja miten he voivat asiakkaita auttaa? Tutustutaan kolmeen tuoreeseen vasolaiseen ja heidän työnkuviinsa.

ASUNTOA HAKIESSAAN

asiakas saa apua Vason asuntomyynnistä. Myynti opastaa hakuprosessissa järjestysnumeron ja asuntohakemuksen kanssa sekä toimittaa alle 55-vuotiaiden asiakkaiden varallisuustiedot kunnalle tarkistettavaksi.

Asuntoneuvottelija Ninni Niitynperä käsittelee asuntohakemuksia ja vastaa yhteydenottoihin. Hakuprosessissa asiakkaat ovat tekemisissä Ninnin tai muun myyntitiimin kanssa.

– Asuntohakemuksen jälkeen ja järjestysnumeron saatuaan hakijat ovat minuun yhteydessä. Olemme täällä hakijoiden apuna ja vastaamme kysymyksiin sekä ohjaamme eteenpäin tarpeen vaatiessa, Ninni kertoo.

Kun asunto saa uuden asukkaansa ja muuttopäivä lyödään lukkoon, sopimuksen alkaessa avaimet luovuttaa asiakkaille palveluasiantuntija Marko Äijälä. Palveluasiantuntija hallinnoi myös parkkipaikkoja ja toimii isännöinnin tukena sekä asiakaspalvelutehtävissä.

– Avainten ja parkkipaikkojen hallinnoinnin lisäksi opastan muun muassa asukasportaali OmaVason käytössä. Myös asukastiedottaminen eri kanavissa on osa työtäni. Perinteinen paperiposti ja ilmoitustaulut kuuluvat asiaan, mutta nopeaan viestintään käytetään OmaVasoa sekä nettisivuja ja erittäin akuuteissa asioissa esimerkiksi tekstiviestiä, Marko tarkentaa.

ASIAKASPALVELU

ASUKKAIDEN

HYVÄKSI

Vason asiakaspalveluun on panostettu, ja asukkaat pitävät yhteyttä matalalla kynnyksellä. Ongelmatilanteissa autetaan ja ohjataan palvelupyynnöt oikeisiin osoitteisiin – vasolaiset ovat asukkaita varten. Marraskuussa Vasolla aloittanut tekninen isännöitsijä Vesa Valkeejärvi toimii teknisenä asiantuntijana asukkaille sekä muille työntekijöille. Tärkeimpiä tehtäviä ovat asuinkohteiden perusparannukset sekä niiden kilpailutukset ja tarjouspyynnöt. Rakennustekniikan ammattilainen vastaa sähkö- ja putkitekniikasta aina leikkipaikkoihin ja piha-aitoihin asti – isännöintiä

unohtamatta.

– Suuret hankkeet, kuten peruskorjaukset, eivät toki vie kaikkea aikaani, joten päivät saavat täytettä myös arkisempien ongelmien ratkomisesta – esimerkiksi mahdollisten vesivuotojen tai ilmanvaihto-ongelmien selvittämisessä, Vesa selventää.

Vason asunnoissa on turvallista ja riskitöntä asua. Mukava asuinympäristö saa asukkaat pitämään asunnoista hyvää huolta ja asuntoihin tehdäänkin paljon viihtyvyyttä lisääviä muutoksia, jotka tulee hyväksyttää omalla isännöitsijällä. Kaikkea ei tarvitse isännöitsijän kautta kierrättää, vaan kulumisesta johtuvat vähäisemmät ongelmat voidaan hoitaa suoraan huollon kanssa.

– Osaavat yhteistyökumppanimme huoltoyhtiöissä pystyvät hoitamaan pienemmät huoltotoimenpiteet ilman, että siihen tarvitaan isännöintiä. Toimivat huoltoyhtiöt ovat Vason asumisessa ehdoton etu ja asukkaille arvokkaita, kun pihat ovat talvisin aurattuina ja kesällä nurmikot leikattuna, Vesa kertoo.

–Vaikka meille soittaisi asiasta, jonka voisi hoitaa suoraan huollon kanssa, osaamme Vasolla ohjata asiakkaan oikeaan paikkaan. Kaikesta voi kysyä, Marko lisää.

APUNA ASIAKKUUDEN ALUSTA LOPPUUN

Poismuuttaminen hoidetaan yhdessä asuntomyynnin asiakaspalvelun kanssa, ja asuntoneuvottelijat johdattavat asukkaat prosessin läpi.

– Asukas voi tehdä irtisanomisilmoituksen sähköisesti tai tulla Vason toimistolle täyttämään paperisen irtisanomislomakkeen, jonka jälkeen isännöinti tekee lopputarkastuksen, Ninni ohjeistaa.

Kaikki kolme vastikään aloittanutta työntekijää ovat viihtyneet nykyisissä tehtävissään, ja tehdystä työstä on saatu hyvää palautetta asukkailta. Hyvin hoidettu huoltotyö tai hakuprosessin mielekäs läpivienti on saanut kiitosta.

– Monesti hyvä palaute on tullut vasta poismuuton yhteydessä avaimia palauttaessa, kun asiakkaat ovat kertoneet, miten mukavaa Vasolla on ollut asua, Marko sanoo.

KOTIVASO • 23

Hei asukastoimikunnat! Yrttitarha suunnitteilla?

Tarjoamme kiinteistönne arkeen hyötyä ja helppoutta S-ryhmästä.

Kasvaisiko teidän pihallanne ensi kesänä yrttitarha kaikkien asukkaiden iloksi? Ruukut, istutuslaatikot ja muut tykötarpeet hankitte kätevästi S-Business-kortilla.

S-Business-kortilla kiinteistönne saa alennusta S-ryhmän toimipaikoista, joten saatte samalla summalla hieman enemmän.

Ei enää omaa rahaa tai kuittien keräilyä ja toimittamista Vasolle. Kaikki on tallessa S-Business-kortilla.

Hei vasolainen yrittäjä tai taiteilija!

Haluatko maksuttoman mainoksen seuraavan Kotivason takasivulle?

Ota yhteyttä: myynti@vaso.fi

S-Business Oy | Asiakaspalvelu, 010 768 0820 (ma-pe 8-16) | s-business@sok.fi | s-business.fi
facebook.com/vasokoti instagram.com/vasokoti linkedin.com/company/vaso-oy