1 minute read

Vuosi 2022 oli taloudellisesti hyvä

VUOSI 2022 pysyy mielessämme pitkään vuotena, jolloin Suomen geopoliittinen- ja taloudellinen asema muuttuivat aiemmista vuosista. Kahden pandemiavuoden jälkeen käynnistynyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti suomalaisten elämää aina turvallisuuden kokemuksesta taloudellisiin reaiteetteihin saakka.

Epävarmuus taloudessa näkyi asumisoikeusasuntojen kysynnän nousuna. Kolmatta vuotta peräkkäin asumisoikeusasuntojen kysyntätilanne Suomen kasvukeskuksissa säilyi hyvänä. Valtakunnallista korkean kysynnän trendiä noudattaen Vason tarjoamien asuntojen kysyntä pysyi hyvällä tasolla koko vuoden 2022 ajan. Euromääräinen käyttöaste oli 98,6 prosenttia (2021: 98,6 prosenttia).

Advertisement

Vaso investoi vuonna 2022 noin 22 miljoonaa euroa uudisrakentamiseen ja olemassa olevan kiinteistökannan perusparantamiseen. Uudiskohteet Villa Gardberg (Turku), Kartanonpuisto (Kaarina) ja Ruustinna (Raisio) valmistuivat, ja vuoden lopussa rakenteilla oli 124 uutta asuntoa. Perusparannus käynnistettiin viime vuonna yhdessä kiinteistössä ja remontit valmistuivat viidessä asuinkiinteistössä.

K Ytt Vastike

Keskimääräistä käyttövastiketta tarkistettiin kustannusnousun johdosta 0,8 prosenttia. Vuonna 2022 vastikkeet olivat keskimääräisesti 10,70 €/jm2/kk (2021:10,56 €/m2/kk). Talous kehittyi pääosin suunnitellusti, mutta selkeitä kustannusnousuja oli etenkin hoitokustannuksissa. Merkittävimmin nousivat sähkökustannukset ja kiinteistöjen huoltokustannukset.

Asumisoikeusasuntojen kysyntää Turun seudulla vauhdittaa jatkossakin ARAn asuntomarkkinakatsauksesta ilmenevä edullisuus suhteessa asunnon vuokraamiseen vapailta vuokramarkkinoilta. Turun seudulla ero markkinavuokrien ja asumisoikeusasuntojen vastikkeiden osalta on kasvanut vuosi vuodelta asumisoikeusvastikkeiden hyväksi. Vuonna 2022 asumisoikeusvastikkeet olivat Turussa 28,2 prosenttia edullisemmat kuin markkinavuokrat ja 2,8 prosenttia edullisemmat kuin ARA-vuokrat.

Asumisoikeusasuntojen kysyntä lisääntyi kaikissa Vason toiminta-alueen kaupungeissa. ARAn markkinakatsauksen mukaan Kaarinassa on kireän kysynnän tilanne, eli kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, ja muissakin toiminta-alueen kaupungeissa kysyntätilanne on kiristynyt.

15 kokoaikaista työntekijää

3 473 asuntohakemusta

4 757 huoltopyyntöä

6 isännöitsijää

3 701 puhelua 30 000 sähköpostia

112 asukaskokousta

TALOUSARVIO

Talousarvion laatiminen vuodelle 2024 on käynnistynyt. Viimeisen vuoden aikana kustannusten arviointi on ollut poikkeuksellisen vaikeaa johtuen esimerkiksi energian hinnan suurista vaihteluista. Iso kuva on kuitenkin selkeä: kustannukset ovat nousseet ja kiinteistöjen kustannuskehitys seuraa yleistä inflaatiovauhtia. Vaikka inflaation kasvuvauhti laskee 6–9 prosentista esimerkiksi 2 prosenttiin, kustannukset eivät laske, vaan kallistuvat hitaammin. Jotta kustannukset laskisivat, tulisi inflaation olla miinusmerkkinen. Tätä ei valitettavasti ole näköpiirissä.

– Menojen kasvaessa myös tulojen pitää kasvaa, jolloin odotettavissa on vastikkeen korottuminen menoja vastaavasti. Tässä vaiheessa emme vielä osaa sanoa, mistä prosenteista tai euromääristä puhutaan. Pyrimme pitämään vastikkeen tarkistuksen mahdollisimman maltillisella tasolla omakustannusperiaatteen mukaisesti, Vason toimitusjohtaja Maria Aspala sanoo.

Lue ARAn markkinakatsaus osoitteessa www.ara.fi/asuntomarkkinakatsaus

Varsinais-Suomi oli vuonna 2022 muuttovoittoinen noin vuokrat 3,3 % käyttökorvaukset 5,0 % muut tuotot 1,8 %

1700 asukkaalla.

Liikevaihto ja muut tuotot 26 492 502 € vastikkeet 89,9 % henkilöstökulut 3,7 % käyttö ja huolto 5,5 % lämmitys 10,4 % hallinto 0,4 % ulkoalueiden huolto 1,8 % siivous 1,0 %

Suomessa oli syyskuun 2022 alussa

54 000 aso-asuntoa 48 kunnassa.

Asuntojen määrä lisääntyi

2 000 asunnolla edellisvuoteen verrattuna.

Kiinteistöjen kulut vesi- ja jätevesi 3,6 % jätehuolto 2,7 % sähkö 3,5 % jätehuolto 2,7 % kiinteistövero 2,7 % korjaukset 19,8 % muut hoitokulut 2,2 % varaukset 9,8 % vahinkovakuutukset 0,4 % vuokrat 0,2 % muut kiinteistön kulut 0,5 %

MENOT lainanlyhennykset 28,6 % korot 3,2 %

Vaso on Suomen

6. suurin asumisoikeusasuntojen omistaja.

This article is from: