EU-vaalit
Euroopan parlamentin vaalit 25.5.2014 ► Europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on Suomen kansalainen, joka viimeistään vaali päivänä täyttää 18 vuotta. Myös muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisella on äänioikeus, jos hän on ilmoittautunut äänioikeusrekisteriin Suomessa. Sinulla on äänioikeus siinä kunnassa, joka oli kotikuntasi 4. huhtikuuta 2014. Ennen vaalia saat postitse ilmoituksen ääni oikeudesta. Voit äänestää ilman tätä ilmoitus korttia. Mikäli et jostain syystä ole saanut ilmoituskorttia, voit tiedustella sitä ja/tai sen tietosisältöä maistraatista, puh. 029 553 7629. Voit myös soittaa oikeusministeriön maksuttomaan palvelunumeroon 0800 94 770. Äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Siksi sinun tulee ehdottomasti ottaa mukaasi kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi henkilökortti, ajokortti tai passi. Jos sinulla ei ole henkilöllisyystodistusta, voit hakea lähimmältä poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen, äänestämistä varten annettavan henkilö kortin. Sitä hakiessasi tarvitset passikuvan.
ennakkoäänestyspaikoista löydät osoitteesta www.vaalit.fi.
Vaalipäivän äänestys
Mustasaaren kirjastoauto
Vaalipäivänä 25. toukokuuta vaalihuoneistot avautuvat kello 9.00 ja sulkeutuvat kello 20.00. Vaalipäivänä saat äänestää vain omassa äänestys paikassasi. Se on merkitty ilmoituskorttiisi.
Äänestyspaikat 1 Björköby, Bodagården 2 Raippaluoto, Replot-Björkö skola 3 Norra Vallgrund, Norra Vallgrund skola 4 Södra Vallgrund, Södra Vallgrund skola 5 Brändövik–Söderudden, Odd Inn 6 Iskmo–Jungsund, Iskmo–Jungsundin NS-talo 7 Karperö–Singsby–Västervik, Norra Korsholms skola 8A Sepänkylän eteläinen, Mustasaaren virastotalo 8B Sepänkylän itäinen, Mustasaaren virastotalo 9 Anixor–Veikkaala–Martoinen, Veikars skola 10 Voitila–Taurila–Miekka, Marttayhdistyksen talo, Voitila 11 Tuovila–Helsingby–Karkkimala–Korsholm, Helsingby skola 12 Tölby–Vikby, Tölby–Vikby skola 13 Östersolf–Västersolf–Munsmo–Riimala, Solf skola 14 Koskö, Koskön kokoontumistalo 15 Petsmo, Petsmo skola 16 Koivulahti, Kvevlax skola 17 Kuni, Kuni–Vassor skola 18 Vassor, Marttayhdistyksen talo, Vassor 19 Västerhankmo, Hankmo skola 20 Österhankmo, Österhankmon kylätalo 21 Kaukaluoto, Kaukaluodon kylätalo 22 Sepänkylän pohjoinen–Böle, Korsholms gymnasium
Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys järjestetään 14.–20.5. Ennakkoäänestyspaikat ovat avoinna alla mainitun aikataulun mukaisesti. Kotikunnastasi riippumatta voit äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa Suomessa. Luettelon yleisistä
Mustasaaren virastotalo käynti Niilontieltä 14.–16.5. klo 9.00–16.00 17.–18.5. klo 10.00–14.00 19.–20.5. klo 9.00–18.00 Keskiviikko 14.5.: 9.00–9.45 Veikkaala, Veikars skola, 10.15–10.45 Tuovilan koulu, 11.10–11.35 Helsingby skola, 11.50–12.20 Tölby-Vikby skola, 13.00–13.20 Munsmo, Kotået 54, 13.40–13.55 Riimala, Österkärrvägen 77, 14.00–14.15 Riimala, Porintie 1032, 14.20–14.40 Bergbacken, Porintie 1350, 15.15–15.35 Riimala, Rimalintie 857, 15.45–16.05 Tölby, Tölbyn niittytie 392, 16.15–16.40 Vargstubacken, Rimalintie 245, 16.50–17.10 Helsingby, Puntaistentie 333, 17.20–17.50 Helsingby, Puntaistentie 131, 18.00–18.30 Tuovila, Lundintie 12, 18.40–19.00 Vikby, Lappräntintie 257. Torstai 15.5.: 9.00–10.30 Karperö, Norra Korsholms skola 11.30–12.15 Kuni-Vassor skola 14.00–14.45 Helsingby, Helsinghörnan, EP14_PRESSKIT_BROCHURE_FI_V01.indd 2 15.00–15.20 Miekka, Staversbyvägen 207, 15.30–16.20 Veikkaala, Veikars skola, 16.45–17.05 Södra Vassor, Åkersidsvägen 1, 17.15–17.35 Vassor, rivitalo, 18.00–19.00 Petsmo, Petsmontie 509. Maanantai 19.5.: 9.00–10.30 Karperö, Norra Korsholms skola, 13.10–13.40 Söderudden, Söderuddentie 1446, 13.50–14.15 Panike, Panikentie 376, 14.45–15.10 Norra Vallgrund, Strandgränd, 15.15–15.40 Norra Vallgrund, Sommarö sundintie 75, 15.50–16.15 Skatan, Österändsvägen 33, 16.25–16.50 Södra Vallgrund, paloasema, 17.05–17.35 Södra Vallgrund, Sommarö sundintie 263, 17.45–18.05 Strömsgårdarna, Bulleråsintie 18.15–19.00 Norra Vallgrund, Söderuddentie 3. Tiistai 20.5.: 9.00–10.45 Koivulahti, Kvevlax skola, 11.15–11.45 Västerhankmo, Hankmo skola 12.00–12.45 Petsmo skola 14.25–14.45 Singsby, Jungsundintie 157, 14.50–15.15 Singsby, Maravägen 10,
15.30–16.10 Iskmo, paloasema, 16.20–16.45 Jungsund, Nynäsinkuja 1, 16.50–17.10 Jungsund, Jungsundintie 575, 17.15–17.35 Jungsund, Kalvholmintie 108, 17.40–18.00 Kalvholm, Slompvägen 1, 18.05–18.25 Koskö, Kosköntie 704, 18.35–18.55 Karperö, Carpella, 19.00–19.25 Karperö, Staffanintie 6, 19.35–20.00 Karperö, Holmhaantie 3.
Kotiäänestys Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys paikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja. Tässä tapauksessa omaishoitajalla täytyy olla omaishoitosopimus kunnan kanssa. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakkoon kotonaan, on ilmoitettava siitä kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00. Ilmoitus tehdään keskusvaalilautakunnalle, Keskustie 4, 65610 Mustasaari, tai puhelimitse infopisteeseen, 327 7111. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö. 13/11/13 Ennakkoäänestys hoitolaitoksissa
14:39
Ennakkoäänestys järjestetään Solgårdin vanhainkodissa ja terveyskeskuksen vuode osastoilla. Ennakkoäänestyksen ajankohta ilmoitetaan laitoksessa. Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat henkilöt.
Ennakkoäänestys ulkomailla Mikäli olet ulkomailla vaalin aikaan, voit äänestää ennakkoon tietyissä Suomen edustustoissa tai edustustojen toimipaikoissa. Ennakkoäänestys järjestetään 14.–17. toukokuuta. Joissakin ennakkoäänestyspaikoissa ennakkoäänestys järjestetään kaikkina neljänä ennakkoäänestyspäivänä. Useimmissa pai koissa ennakkoäänestys on kuitenkin mah dollista vain lyhyemmän ajan. Luettelon europarlamenttivaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista löydät osoitteesta www.vaalit.fi. Keskusvaalilautakunta
MUSTASAARI tiedottaa
5 7