2 minute read

VASEK

Sepänkylän pohjoispuolinen, uusi ohikulkutie otetaan käyttöön syksyllä. Tämä tulee muuttamaan Sepänkylän keskustaa ja avaamaan sille uusia mahdollisuuksia.

Kunnassa suunnitellaan täyttä päätä uutta keskustaa. Suunnittelussa on huomioitava, että nykyinen valtatie 8 muutetaan jalkakäytävien reunustamaksi kaduksi ja että uusille asukkaille halutaan varmistaa pitkällä aikavälillä riittävästi asuntoja.

Advertisement

Ajatuksena on rakentaa moderneja kerrostaloja uuden kadun varrelle ja siirtää toria niin, että siitä tulee elinvoimainen osa Sepänkylän keskustaa. Keskustaa koskevissa suunnitelmissa on mukana myös yrityshotelli. Yrityshotelli tarjoaisi pienyrityksille ja mikroyrityksille yhteiset tilat keskeiseltä ja helposti saavutettavalta paikalta. Tavoitteena on saavuttaa synergiaetuja ja lisätä viihtyvyyttä. Yrityshotellissa pienet yritykset voivat säästää kustannuksissa esimerkiksi käyttämällä samoja kokoustiloja ja kopiokoneita. Sen lisäksi, että sosiaalinen kanssakäyminen on mukavaa, se voi myös synnyttää ideoita ja liiketoimintaa, joita ei ehkä yksinään tule ajatelleeksi.

Kunnasta on oltu yhteydessä muutamiin kunnassa toimiviin pienyrityksiin ja mikroyrityksiin. Kaikissa yrityksissä ollaan sitä mieltä, että yrityshotelli vaikuttaa kiinnostavalta ja kehittämisen arvoiselta idealta. Kunnan rooli yrityshotellissa on vielä epäselvä. Kunta ei voi panostaa kiinteistömarkkinoihin julkisin varoin, sillä se vääristäisi kilpailua.

Koska kaikki on vielä suunnitteluasteella, asiasta kiinnostuneilla on nyt mahdollisuus esittää ideoita ja ehdotuksia siitä, miten yrityshotelli voitaisiin toteuttaa. Jos yrityshotelli toteutetaan kerrostalona, voitaisiin esimerkiksi talon ylin kerros varata asuinhuoneistoille. Siitä ei työmatka enää lyhene! ■

Mikael Alaviitala kehittämisjohtaja MUSTASAAREN KUNTA ELINKEINOELÄMÄ

Ideoita ja ehdotuksia

Ideoita ja ehdotuksia voi lähettää: ƒ Kehittämisjohtaja Mikael Alaviitala Puh. (06) 327 7127 mikael.alaviitala@mustasaari.fi

ƒ Elinkeinosihteeri Matias Båsk Puh. (06) 327 7121 matias.bask@mustasaari.fi

!

”Minä pärjään kyllä itse – mutta onneksi ei aina ole pakko”

► Hyvinvointialan yritysten parissa pitkään työskennellyt yritysneuvoja ja palvelusetelikoordinaattori Sari Saarikoski VASEKilta käynnisti alkuvuodesta yhdessä 17 seudulla toimivan hyvinvointialan yrityksen kanssa yhteisen markkinointikampanjan. Kampanjalla on tarkoitus nostaa alan yritysten tuottamien palveluiden tunnettuutta yksityisten, itse maksavien asiakkaiden keskuudessa.

– Monet alan yritysten asiakkaista maksavat palveluista esimerkiksi kunnan myöntämällä palvelusetelillä tai ohjautuvat asiakkaiksi muulla tavoin julkisen sektorin kautta. Mutta palveluita voi ostaa myös suoraan yrityksiltä ja siten helpottaa omaa arkeaan ja jaksamistaan. Asiakas voi itse määritellä kuinka paljon palveluja ja kuinka usein hän niitä tarvitsee. Kaikkea ei tarvitse pystyä tekemään itse, sillä apua saa helposti, Saarikoski muistuttaa.

Asiakkaat voivat hyödyntää kotitalousvähennystä itselle tai omaisille ostamistaan palveluista ja siten palvelun varsinainen hinta jää yleensä kohtuulliseksi. Tänä vuonna kotitalousvähennyksen enimmäismäärä jopa nousi.

– Asiakkaiden on vielä vaikea mieltää, että esimerkiksi kotisairaanhoitoa tai tilapäistä lastenhoitoa voi ostaa suoraan palvelun tuotta

työkorvauksesta (arvonlisäverollisesta), kun ostaa koti- tai hoivapalveluja, esimerkiksi siivousta, lääkkeenjakoa tai suihkutusta, yritykseltä, joka on merkitty ennakkoverorekisteriin. Vähennyksen henkilökohtainen enimmäismäärä on vuodessa 2 400 euroa ja omavastuu 100 euroa. Myös omaiset voivat hyödyntää kotitalousvähennystä ostaessaan palveluita esimerkiksi vanhemmilleen.

jalta, ja sitä tietoa me pyrimme välittämään tämän yhteisen markkinoinnin avulla. Pyrimme siis aktivoimaan uusia kohderyhmiä yksityisten hyvinvointipalveluiden käyttäjiksi ja yritysten asiakkaiksi, Saarikoski sanoo.

Miten koti-, hoiva- ja hyvinvointipalveluja sitten hankitaan?

Saarikoski kehottaa ottamaan yhteyttä yritykseen, jonka tarjoamista palveluista on kiinnostunut. Yrittäjät tekevät maksuttoman palvelutarpeiden kartoituskäynnin ja kertovat yhteiskunnan tarjoamista tukimahdollisuuksista.

Kotitalousvähennys on veroetu yritykseltä ostettavasta palvelusta. Asiakas saa vähentää verotuksessaan 45 % yritykselle maksetusta Lisäksi joistain yksityisesti ostetuista terveydenhoitopalveluista, esimerkiksi fysioterapiasta, saa KELA-korvausta. Palveluja tuottavat yritykset vähentävät sen yleensä suoraan asiakkaan maksuosuudesta. ■

Hyvinvointialan yrittäjyyden seudullinen kehittäminen -hanke Sari Saarikoski 040 558 6058 sari.saarikoski@vasek.fi

This article is from: