Kehotus. 3/2015 All about the money? by Kehotus.

KEHOTUS. 3/2015

All about the money?

pää(tön)kirjoitus.

Ei oo fygystä kii! ”Ei oo fygystä kii” on sanonta, josta en erityisemmin pidä. Siihen kiteytyy materialistinen ja markkinatalousvetoinen ajatusmaailma, joka on itselleni hyvin vieras. Jos elämän tavoitteena on mammona ja rahalla mässäily, on ehkä syytä miettiä omaa arvomaailmaansa uudestaan. Ymmärrän tosin ,että sanontaa voi käyttää myös semi-ironisesti. Tosin myös silloin sitä käytetään saman arvomaailman sisällä. Aloin kuitenkin miettiä asiaa ja sain päässäni käännettyä lauseen enemmän iskulauseeksi pohtiessani tämänhetkistä maailman poliittista tilannetta. Erityisesti Suomen hallituksen ajama leikkauspolitiikka kirvoitti mieleni siihen, että pohdin hieman sitä, onko siinä pohjimmiltaan kyse ”fygystä” vai jostain muusta. Taloudellisesti Suomi Oy:han on ihan kusessa, jos uskoo hallitusta. Velkaa kertyy ja on pistetty täysin ranttaliksi. Ei vain ole enää rahaa jatkaa tällä tiellä (kaikkihan sen jo tietää mihin se vie). Ja vitut, sano Vatanen, eli asiaa voi tietysti tarkastella myös kriittisesti. Erityisesti voitaisiin lopettaa käyttämästä käsitettä Suomi Oy, sillä se saa kylmät väreet menemään ainakin allekirjoittaneen selkärankaa pitkin. En ole itse erityisen perillä siitä miten valtioiden talous toimii, enkä myöskään erityisen kiinnostunut. Mutta se, että poliittisia päätöksiä perustellaan talouden näkökulmasta ja sellaisten faktojen perusteella, jotka pystytään jopa osoittamaan perusteettomiksi, herättää kiinnostukseni. En ota tässä nyt kantaa lukuihin tai siihen onko Suomella liikaa velkaa (no ehkä sen verran otan, että EU:n tasolla Suomen velka näyttäisi olevan vielä ihan kestävällä tasolla), vaan haluan ottaa kantaa siihen, tehdäänkö leikkauspäätöksiä pelkästään taloudellisesta näkökulmasta vai onko mukana myös poliittista suuntautumista. Ja kyllä se, että esimerkiksi kehitysyhteistyön piirissä tehdään leikkauksia, jotka johtavat irtisanomisiin Suomessa ja aiheuttavat kärsimystä globaalissa etelässä, samaan aikaan, kun rahaa pumpataan lisää Finnfundille ,joka siis edistää mm. yritysten hankkeita globaalissa etelässä ja jonka toiminnassa on kyseenalaisia piirteitä, on poliittista. Leikkauspolitiikassa ei ole kyse fygystä, vaan siitä, millainen maailmankuva nykyisellä hallituksella on. Itse uskon enemmän inhimillisyyteen ja solidaarisuuteen. kuin markkinavoimiin mutta nykyinen hallitus taitaa olla kanssani eri mieltä. Inhimillisyydestä ja solidaarisuudesta päästään toiseen asiaan, joka saa kylmät väreet menemään selkärankaani pitkin: keskusteluun pakolaisista ja turvapaikanhakijoista Euroopassa ja erityisesti täällä Suomessa. Minua pelottaa se, miten moni ihminen käyttää taloudellista näkökulmaa täysin kritiikittömästi ,ilman tarkastelua siitä, millaista ajatusmaailmaa ”autetaan ensin suomalaisia” edustaa. Samalla olen huolestunut siitä kuinka paljon on ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan ”rajat kiinni” ja jotka pelkäävät Euroopan islamisaatiota. Samalla se paljastaa, miten pihalla ihmiset ovat siitä, millaisissa oloissa ihmiset pahimmillaan elävät. Tämä voi tulla joillekin shokkina, mutta Suomessa ihmisillä on pääsääntöisesti ihan helvetin hyvät olot, myös vanhuksilla, eläkeläisillä, työttömillä jne. En väitä, etteikö heillä voisi olla vaikeaa, mutta verrattuna pakolaisleirillä elävään tai vanhempansa sisällissodassa menettäneeseen katulapseen, myös heillä on aika hyvät oltavat. Eli ainakin minulle on turha tulla sanomaan, että ei ole rahaa auttaa. Se ei ole fygystä kiinni. Itsellä on aina hankala kiistellä taloudesta ja rahasta, sillä en tunne asiaa tarpeeksi jotta voisin perustella oman mielipiteen. Minulle asiat eivät yleensä ole kiinni siitä onko sitä rahaa vai ei. Tai oikeastaan minulle on se ja sama, onko sitä rahaa vai ei. Koska se nyt vaan ei ole siitä kiinni onko sitä rahaa vai ei. Kyse on siitä miten ihmisen näkee. Inhimillisyydestä ja solidaarisuudesta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Joten unohtakaa raha ja kohdatkaa ihminen ihmisenä, arvostakaa sitä mitä teillä on ja miettikää miltä se tuntuisi, jos olisitte menettäneet kaiken. Itse ainakin häpeän nykyistä ilmapiiriä, tietäen että menen nukkumaan lämpimään sänkyyn, asun kerrostalossa ja olen turvassa, tajuten miten etuoikeutettu olen. Inhimillisyys ja solidaarisuus, ne ei oo fygystä kiinni! Rauhaa ja rakkautta, Konsta

kehotus 3/2015 vakiot. Päätoimittaja

s.3 pää(tön)kirjoitus

Konsta Naumi

s.8 #firstworldproblems

Ulkoasu ja taitto Konsta Naumi Kirjoittajat Konsta Naumi Laura Kanninen Matias Ingman Aino Salmi Oskari Ihalainen Sonja Hyötylä Santeri Ruonavaara

s.9 hallituspalsta s.12-13 kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä s,19 kehon kuvia

Kannen kuva Konsta Naumi Paino Picaset Painos 50 kpl

“On todella ärsyttävää joutua aina kävelemään takaovelle, ettei tarvitse kiivetä portaita kuudenteen kerrokseen.” s. 8

Palaute kehotuslehti@gmail.com Julkaisija Kehitysmaatutkimuksen opiskelijat ry. Printin ISSN 2342-9364 Verkkojulkaisun ISSN 2342-9488

Kehotus saa HYY:n järjestölehtitukea

s.19

vain tässä lehdessä. s.6-7 jokaisen taskuun jotakin s.10-11 unelma työstä ja paremmasta elämästä s.14-15 syksyn reseptivinkit maailmanparantajalle s.16 visiting lecture by Professor William Mitchell:Euro Crisis and austerity s.17 minä ja raha: pohdiskeleva essee rahasta ja maailmasta s.18 unohdetut kansanjoukot

“Yksi syy siihen miksi halusin tutustua tarkemmin Mifukon toimintaan, on se että olen myös itse ostanut sen tuotteita” s. 6-7

“Karl Marx näki jo 1800luvulla esikapitalistisen järjestelmän suurimpana heikkoutena sen kyvyttömyyden huolehtia vähäosaisista” s.18

“Haluaisin totta kai asua Romaniassa, mutta työtilanne on siellä vielä huonompi kuin täällä.” s. 10-11

s.17

Jokaisen taskuun jotakin Teksti: Konsta Naumi Kuvat: Mifuko Miten yhdistää yrittäjyys, liiketoiminta ja vastuullisuus? Tätä kysymystä pohtien päätin lähteä tutustumaan tarkemmin suomalaiseen yritykseen nimeltä Mifuko, joka muuten tarkoittaa taskua swahilin kielellä. Mifuko tuottaa käsityönä tehtyjä sisustus-ja asustetuotteita Kenian maaseudulla ja myy näitä tuotteita Suomessa kuluttajille.

Mifukon tarina alkaa kahden suomalaisen naisen Minnan ja Marin sekä kenialaisten maaseudun asukkaiden kohtaamisesta vuonna 2009. Mifukon sivuilla kohtaaminen kuvaillaan näin: ”Tie oli kuiva ja punainen pöly kohosi pilviksi renkaiden alla. Perillä puun alla, sen valtavan lehvästön paahteelta ja kuumuudelta suojaavassa varjossa meitä odotti iloinen ja nauravainen ryhmä violettiin pukeutuneita naisia. Pian oli hurja puheensorina käynnissä. Puhuimme maanviljelystä ja käsitöistä - sekä suunnittelimme yhdessä tuotteita, joista oli määrä tulla ensimmäinen Mifuko-korien mallisto. Lopulta, kun suunnitelmat oli saatu päätökseen, sinetöitiin alkanut yhteistyö herkuttelemalla yhdessä tuoreilla mangoilla, päiväntasaajan kuuman auringon keltaisiksi ja herkullisiksi paahtamilla. Lopuksi laulettiin kambakielisiä lauluja kädet yhteen liitettyinä! Siitä lähtien Machakoksen kamba-naiset ovat punoneet mangopuun alla koreja pohjoisen koteihin.” Tämän yhteistyön seurauksena on syntynyt Mifuko, jonka tavoitteena on yhdistää Kenian käsityöläisten ammattitaito suomalaiseen suunnitteluun ja tarjota tuotteita joiden, kautta kuluttaja saa sekä kauniin, että vastuullisen tuotteen. Mifuko on myös sitoutunut Reilun kaupan periaatteisiin. Miten tämä kaikki sitten toteutuu käytännössä? Se ylläpitää suhteita self-help-ryhmien sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa, joilla luodaan aikaan toimeentuloa n. 400 käsityöläiselle. Useat heistä ovat Kenian maaseudulta ja heidän toimeentulonsa on heikkoa. Lisäksi Mifuko on avoin koko toimitusketjunsa suhteen ja pyrkii läpinäkyvyyteen. Taloudellisesta näkökulmasta toiminta perustuu käsityöläisten toimintakapasiteettiin, eivätkä käsityöläiset käytä kaikkea aikaansa työskentelyyn Mifukon tuotteiden parissa. Tilauksista maksetaan puolet ennakkoon ja loput tuotteiden valmistuttua, maksutapana toimii matkapuhelimissa toimiva rahansiirtopalvelu M-pesa. Tämän avulla maksussa ei ole viivytyksiä ja se on joustavampi. Tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa ja sitä valvotaan tarkasti. Lisäksi tuotteissa käytetyt materiaalit ovat pääsääntöisesti kierrätettyjä tai paikallisesti hankittuja.

Mifuko ylläpitää myös Mifuko Trust hyväntekeväisyys-järjestöä, joka toteuttaa erilaisia hankkeita yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Yllä olevassa kuvassa on Mifukon keskeisin tuote, Kiondo-kori. Sitä markkinoidaan monikäyttöisenä ja kauniina korina. Tuotetta saa eri kokoisina ja värisinä, lisäksi sitä saa joka kahvoilla tai ilman. Korien lisäksi Mifuko tuottaa erilaisia sisustus-ja asustetuotteita. Yksi syy siihen miksi halusin tutustua tarkemmin Mifukon toimintaan, on se että, olen myös itse ostanut sen tuotteita. Olen jo muutamana jo jouluna ostanut Mifukon tuottamia joulukoriste-eläimiä lahjaksi sukulaisille Amnestyn verkkokaupan kautta. Olen ajatellut, että on hienoa antaa lahjaksi tuote joka, on sekä kaunis, että jonka takana on jokin tarina. Tiedän, että kriittisenä kehitysmaatutkijana minun tulisi suhtautua kriittisesti myös kuluttamiseen. Koen kuitenkin, että Mifukon kaltaiset toimijat voivat osittain muuttaa markkinoita ja osaltaan tarjoavat tärkeän toimeentulon lähteen myös kehittyvien maiden tuottajille. Mifuko ei yksin ratkaise maailman ongelmia ja sen toiminta on kohtuullisen pientä. Samalla on tärkeää muistaa, että pienilläkin teoilla on merkitystä ja ainakin Mifukon yhteistyökumppaneille se on tärkeää. Jos useampi toimija jakaisi Mifukon periaatteet, ehkä jokaisen taskuun päätyisi vähän tasaisemmin jotakin myös isommassa mittakaavassa. Voit lukea lisää Mifukosta osoitteessa mifuko.fi

#firstworldproblems Onko sinulla ongelmia? Onko hiukset huonosti tai kaupassa ei ollutkaan lempijugurttiasi? Tuntuuko kuitenkin, että usein ihmiset naurahtavat kuullessaan “ongelmistasi”. Tällä palstalla pääsee kertomaan vasta-tuulistaan anonyymisti. Koonnut: Laura Kanninen

Heräsin aamulla ja huomasin, että kahvimaito oli lopussa. Lähimpään kauppaan on matkaa vain 300 metriä, mutta sinne lähteminen tarkottais, että pitäis kirkoa housut jalkaan. Koko päivä pilalla

Ärsyttää kun kaikki rahat menee kahviin, mutta Unicafen keep cupia ei voi ostaa, kun se on niin ruman värinen.

Syksy tuli ja kohta taas sataa. Kiitos kosteuden ja luonnonkiharien hiuksieni näytän joka aamu roskiksesta heränneeltä. Olisi edes nätti naama, niin tukalla ei olisi niin väliä.

Tomaattimurskapurkit ja maitotölkit. Miksei joku insinööri vois keksiä niihin jotain systeemiä, ettei asia läikkyis ku niitä kaaaa. Maito tulee mukiin sillai “blublublu”, miksei se tuu tasasena virtana? Ja aina on valkonen hame ku tomaatti murska räiskyy ja musta kun siihen läikkyy maitoa.

Ärsyttää aamuisin sikana koska kirjasto aukee vasta 9 ja ennen sitä ei pääse oikasee sitä kautta kielikeskukseen ja joutuu kiertää koko korttelin. Ärysttää stokkan hullujen päivien keltaiset kassit jota koko kaupunki on täynnä (vielä enemmän ärsyttää et eksyin sinne ja nyt myös mulla on sellainen kädessä.

Leipurihiiva

Näpsä

Talossani on kaksi sisäänkäyntiä. Etu ovi on lähempänä bussipysäkkiä, mutta siitä ei pääse hissille. On todella ärsyttävää joutua aina kävelemään takaovelle, ettei tarvitse kiivetä portaita kuudenteen kerrokseen. Tilanteen aiheuttama pakkohyötyliikunta ärsyttää.

Olin jo aivan käsittämättömän ylpeä itsestäni aamulla raahauduttuani pilatestunnille unisportille vaikka oli kylmää ja aamu ja syksy ja väsy ja mitä näitä nyt on. Tunnin autuaasti availin kirjastolla istumisesta jumittuneen selän lukkoja ja puhaltelin hengitystä. Pian olisin taas vetreänä kuluttamassa Kaisan penkkejä. Mutta ei, olin unohtanut rintsikat kotiin. Pakko palata kotiin. Ensiviikolla en edes yritä nousta ajoissa minnekään. Jään peiton alle, syön levyn suklaata ja hengaan koko päivän rintsikoissa.

Ei tällä naamalla saa edes kalaa

Ärsyttää kun uudet kengät on maailman kauneimmat ja ihanimmat, mutten jaksakaan kävellä niillä koko päivää. Mistä mulle mahdollisuus vaan näyttäytyä, heilutella sääriä suloisesti istuen? Miksei spåra kulje ihan kotiovelta suoraan yliopistolle vaan pitää kiertää korttelin toiselle puolen? Miksi tyypit lenkkareissa kiilaa mut? Miksi kellään edes on lenkkareita mute ku lenkillä? eilenkkareitakiitos

kofeiininarkki

#jalkoihinsattuu

Miksi 3G-verkko ei toimi Kaisaniemen kohdalla? Harmittaa, kun söpöt kissavideot ja whatsapp jumittaa välillä Ateneum – Pitkäsilta Lisää tukiasemia Helsinkiin

miksi edes yrittää?

hallituspalsta.

Kehosta, hallituksesta ja toiminnasta Teksti: Matias Ingman

Ainejärjestötoiminta on ollut tähän astisen opiskeluelämäni määrittävin tekijä. Myöhäiset sitsi-illat, kokoukset ja kaiken toiminnan suunnitelu on rytmittänyt opiskeluani jo vuoden ajan. Oma identiteettini on rakentunut pitkälti siihen, että olen järjestötoimija enkä niinkään opiskelija. Varsinkin kuluva vuosi on ollut Kehossa hyvin aktiivinen, täynnä tapahtumia ja uuden kokeilua. Vaikka kaikkia on välillä väsyttänyt ja turhauttanut, on vuosi Kehossa ollut elämäni parhaimpia ja se on antanut paljon enemmän kuin olisin odottanut. Äinejärjestötoiminnassa usein hehkutetaan kuinka se antaa tärkeitä työkaluja työelämään opettamalla tärkeitä yhteistyö- ja järjestelytaitoja sekä muuta vastaavaa. Isoimpaan rooliin kaikessa nousee silti kaverit ja kavereiden kanssa yhdessä tekeminen. Tästä puhutaan aivan liian vähän ainejärjestötoiminnan yhteydessä. Tätä tehdään myös kavereiden ja yhdessaolon takia, mitä ei voi niinkään mitata. Öiset siivoukset ja väsymys tuntuu huomattavasti paremmalta, kun asiat “kärsitään” yhdessä ja lopputuloksena on mukavaa yhdessäoloa. Yhdessäolo saa tekemään näitä asioita ja se on päällimäinen asia mikä jää kaikesta mieleen. Siihen verrattuna väsymys tuntuu aivan toissijaiselta. Kehoa ja Kehon vuotta on ollut kiva olla luomassa porukalla pienelle, mutta aktiiviselle järjestölle. Toiminnan henkilökohtaisuus luo aivan omanlaisen ja intiimin tunnelman toiminnan ympärille ja saa kaiken tuntumaan tärkeämmältä. Palkitsevaa on ollut myös uusien opiskelijoiden aktiivisuus ja tunne siitä, että Kehon toiminnasta tykätään. Kaikkein kova panos saa tunnustuksen näinä hetkinä ja jälkeenpäin katsottuna koko vuodesta on jäänyt erittäin hyvä mieli ja lämpimät muistot. Pientä ylpeyttä Kehosta, keholaisuudesta ja yhteisöstä on aihetta tuntea. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Unelma työstä ja paremmasta elämästä Teksti ja kuva: Aino Salmi

Assan Regep on yksi Romaniasta Tukholmaan muuttaneista maahanmuuttajista. Tutustuin Regepiin Stadion-nimisellä metroasemalla, jonka lattialla hän päivittäin istuu paperimukin kanssa, johon hän on liimannut kuvan kahdesta lapsesta.

Olen ollut Ruotsissa kolme kertaa eripituisia jaksoja. Ensimmäisellä kerralla tulin, kun kaverini vinkkasi minulle työstä joka oli tarjolla täällä. Silloin korjasin erästä yökerhoa joitain kuukausia, mutta vastaavaa työtä on ollut vaikea löytää.

Regepin mukaan nainen on taidekorkeakoulun rehtori ja omistaa tilavan ja viihtyisän asunnon, jossa Regepillä on lupa asua sinne asti kunnes työtä ja oma asunto Tukholmasta löytyy.

Viime aikoina Regep on laittanut metroaseman lähistölle mainoksia, joissa hän kertoo etsivänsä työtä esimerkiksi maalaus- tai rakennusalalta. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan löytynyt mitään.

Haluaisin totta kai asua Romaniassa, mutta työtilanne on siellä vielä huonompi kuin täällä. Monet lähtevät Romaniasta juuri nyt, koska työtä ei ole siellä tarjolla ja tilanne on muutenkin huono.

Luotan siihen, että ihmisten kautta on mahdollista löytää työtä, sillä täällä ihmiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja auttavaisia minua kohtaan, hän kertoo. Assan Regepin mukaan ihmiset ovat hyvinkin spontaanisti tarjonneet hänelle apua virallisissa asioissa. Eräs ruotsalainen nainen oli hänen kertomansa mukaan tullut asemalle ehdottamaan, että Regep kävisi hankkimassa itselleen ruotsalaisen henkilönumeron, mikä helpottaa työnhakua ja muiden asioiden hoitamista. Nainen oli keskustelun jälkeen tullut itse näyttämään Regepille, missä toimisto sijaitsee ja kuinka siellä tulee toimia. Eräs vanhempi nainen taas tarjosi minulle väliaikaista majoitustaan omassa kodissaan. Olin aluksi hyvin epäileväinen, koska en tuntenut häntä, mutta menin kuitenkin katsomaan asuntoa ja päätin jäädä asumaan.

Romaniassa minulla on pikkusisko ja pikkuveli ja suurin osa suvustani asuu edelleen kotikylässäni. En osaa kuitenkaan sanoa vielä, voinko joskus muuttaa pysyvästi Romaniaan tai onko se sitä, mitä itse haluan, mies pohtii. Regep on kuitenkin tyytyväinen siihen, että moni asia on mennyt hyvin Ruotsissa. Luulen että olen saanut ihmisiltä hyvää kohtelua sen takia, että puhun jo melko hyvin Englantia. Romaniassa sitä ei opiskeltu koulussa, mutta täällä olen opiskellut itse kirjoista kahden kuukauden ajan. Englantia puhutaan kaikkialla ja se on siksi erittäin hyödyllistä, Regep toteaa. Toivon, että kielitaito tulee auttamaan minua myös etsiessäni sopivaa työtä.

Kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä: Lähi-Idän tuntija Pertti Multanen Kuva ja teksti: Oskari Ihalainen Kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä –sarja jatkuu tutustumalla kaikille tutun Pertti Multasen kirjahyllyyn. Kyseessä on yksi merkittävimpiä Lähi-Itä-kokoelmista Suomessa – itse asiassa niin laaja, että sitä varten tarvittiin lisähylly Unioninkatu 35:n uusiin tiloihin.

Kehitysmaatutkijan kirjahyllyllä –sarja jatkuu tutustumalla kaikille tutun Pertti Multasen kirjahyllyyn. Kyseessä on yksi merkittävimpiä Lähi-Itä-kokoelmista Suomessa – itse asiassa niin laaja, että sitä varten tarvittiin lisähylly Unioninkatu 35:n uusiin tiloihin. Multasen kirjakokoelman kerääminen alkoi jo Moskovan yliopiston aikoina. Senaikaisella länsimaisen opiskelijan stipendillä pystyi ostamaan merkittävän määrän kirjallisuutta ja sen vuoksi nykyisessä kokoelmassa on yhä paljon venäjänkielistä kirjallisuutta. Multanen oli vahvasti mukana, kun Suomessa otettiin kolmasmaailmalaisuuden ensimmäisiä askelia. 1960-1970-luvun taitteessa kolmas maailma tuli yhä suuremman joukon tietoisuuteen esimerkiksi Jyväskylän kesän myötä. Se kansallisesti merkittävä keskustelutilaisuus, jossa vieraili mm. tunnettu riippuvuusteoreetikko Andre Grunder Frank. Muita tuon ajan merkittäviä kirjailijoita olivat esimerkiksi Franz Fanon ja Walter Rostow. ”Nämä pakottivat miettimään, mikä tämä maailma on, ja mitä olisi tehtävä toisin, jotta tilanne ei olisi se mikä on”, Multanen kertoo. Tuohon aikaan liittyi myös esimerkiksi Taksvärkki-liike, joka toi esille kolmannen maailman asemaa maailmassa. Multasen kirjahyllyssä näkyy vahvasti suuntaus Lähi-Itään. Kirjallisuutta on monilta eri vuosikymeniltä ja monilta eri alueilta Lähi-Idästä. Lähi-Idän tilannetta pohtiessaan Multanen painottaa ulkopuolisten valtioiden osuutta: jos

suurvallat eivät olisi olleet muokkaamassa alueen kehitystä, se olisi nykyisin hyvin erinäköinen. Tässä mielessä imperialismin tutkimuksella on yhä sijansa kehitysmaatutkimuksessa. Lähi-Itää käsittelevistä nykyteoksista Multanen nostaa esiin Ilan Pappén teokset. Esimerkiksi The Forgotten Palestinians – the History of the Palestinians in Israel (2011) ja The Ethnic Cleansing of Palestine (2006)ovat kirjoja, jotka jokaisen Lähi-Idän kysymyksistä kiinnostuneen kannattaisi lukea. Myös Edward W. Saidin Orientalismi on yhä relevantti katsaus lännen ja muun maailman suhteisiin. Lännen roolista LähiIdän tapahtumiin kertoo valaisevasti Robert Dreyfussin Devil’s Game – How the United States Helped Unleash Fundamentalist Islam (2006). ”Jos haluaa keskittyä johonkin maantieteelliseen alueeseen, kannattaa muistaa myös kaunokirjallisuus siltä alueelta”, Multanen tuumii. Lähi-Idän kohdalla ehdottomasti lukemisen arvoinen on egyptiläisen kirjallisuuden nobelistin Naguib Mahfouzin Kairo-trilogia (1956-57). Myös ruotsalainen Sven Linqvist ansaitsee maininnan osaltaan kaunokirjailina ja osaltaan tietokirjailijana. Esimerkiksi hänen 1993 ilmestyneen Tappakaa ne saatanat relevanssista kertoo tänä vuonna otettu suomenkielinen uusintapainos. Kun pyydän Multasta mainitsemaan vielä yhden akateemisen kirjoittajan, johon jokaisen kehitysmaatutkijan tulisi tutustua, saan pitkän pohdinnan jälkeen vastauksen: Eric Hobsbawn. Hänen teostaan How to Change the World – Tales of Marx and Marxism (2011) Multanen suosittelee kaikille.

Syksyn reseptivinkit maailmanparantajalle Teksti: Sonja Hyötylä Miten selvitä pitkästä syksystä, kun seuraavaan opintotukeen tuntuu aina olevan liian monta päivää ja samaan aikaan pimeys ja kylmyys masentavat? Kaikkien aikojen lohturuoka, makaronilaatikko, onneksi taipuu sekä opiskelijan budjettiin, että maailmanparantajan ruokavalioon. Kylmät syysillat pelastaa terveellisempi pannukakkuresepti, jonka vuoksi ei tarvitse tuntea ruokamorkkista. Ja tenttiviikoista (ja oikeastaan ihan mistä vain) selviää tunnetusti sitä paremmin, mitä enemmän suklaata syö. Siksi browniet.

Soijamakaronilaatikko

Maailman parhaat browniet

400g makaronia 2 sipulia 4 porkkanaa 2rkl öljyä 2dl tummaa soijarouhetta 2rkl soijakastiketta 4dl vahvaa kasvislientä (4dl vettä+2 kasvisliemikuutiota) mausteita maun mukaan (esim. savupaprikajauhetta ja salviaa) 4dl kaurakermaa

4dl vehnäjauhoja 4dl sokeria 1,5dl sokeritonta kaakaojauhetta 1tl leivinjauhetta 1tl suolaa 1tl vaniljasokeria 2dl banaanisosetta (kypsistä banaaneista) 0,5dl makeuttamatonta soijajuomaa (tai muuta kasvimaitoa) 0,5dl rypsiöljyä 2dl rouhittua maidotonta tummaa suklaata

1. Keitä makaroneja pari minuuttia vähemmän, kuin pussin ohjeessa lukee. 2. Silppua sipulit ja raasta porkkanat isoksi raasteeksi. 3. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää sipulit ja porkkanaraaste. Kuullota hetki ja lisää soijarouhe. Paista hetki. 4. Lisää soijakastike ja puolet (2dl) kasvisliemestä pienissä erissä. Mausta. 5. Sekoita makaronit soijarouheseoksen kanssa ja kaada uunivuokaan. 6. Kaada laatikkoon loput kasvisliemestä ja kaurakerma. 7. Paista 200-asteisen uunin alatasolla puolisen tuntia. Anna vetäytyä. 8. Tarjoile ketsupin kanssa. Makaronilaatikko ei ole mitään ilman ketsuppia.

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. 2. Sekoita banaanisose, soijajuoma ja rypsiöljy keskenään. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita. 3. Kaada noin 20x30cm vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa puolisen tuntia. 4. Anna jäähtyä hetkisen. Syö. Voit yrittää olla tekemättä brownieita uudestaan heti seuraavana päivänä. Tuskin onnistuu.

Vinkki1: Jos haluat laatikosta ekologisemman, käytä soijarouheen sijaan kotimaista härkäpapurouhetta. Tällöin keitä rouhetta erikseen noin vartti. Vinkki2: Taloudellisen tilanteen niin vaatiessa voit korvata lopussa laatikkoon kaadettavan kasvisliemen ja kaurakerman 6dl maustamattomalla kaura- tai soijajuomalla. Vinkki3: Jos jokaista senttiä on oikeasti venytettävä, käy Lidlissä. Siellä pussillinen makaroneja maksaa 0,15€ ja kilo porkkanoita 0,99€, kun taas Prismassa makaronipusissta joutuu maksamaan 0,17€ ja porkkanoista 1,89€.

Vinkki: Suklaan suhteen voi säästää joko hinnassa, tai maussa. Halvimmillaan vegaanista tummaa suklaata saa (jälleen) Lidlistä (leivontasuklaa 1,68€/200g), mutta suosittelemme satsaamaan Pandan tummaan suklaaseen (1,68€/145g Prismassa) huomattavasti paremman maun vuoksi.

Suklaapannarit 3dl kikhernejauhoja 1rkl sokeritonta kaakaojauhetta 1,5tl leivinjauhetta 1,5tl vaniljasokeria 2 kypsää banaania 4dl soijajuomaa (tai muuta kasvimaitoa) Öljyä 1. Sekoita kuivat aineet yhteen. 2. Lisää kuiviin aineisiin ensin soijajuoma ja sitten soseutetut banaanit. Anna taikinan turvota vartin verran. 3. Paista. Jollet omista superhyperhyvää paistinpannua, käytä öljyä runsaasti. Muuten menee hermot. 4. Tarjoile minkä kanssa haluat. Esimerkiksi maapähkinävoi, mustikat ja mango on todettu toimiviksi! Vinkki:Köyhä opiskelija suuntaa jälleen Lidliin: sekä makeutettu, että makeuttamaton soijajuoma maksavat 1,35€/litra. Luomua arvostava suuntaa Prismaan, missä Rainbown luomusoijajuoma maksaa 1,99€/litra.

Hinnat tarkistettu Kampin Lidlistä ja Itäkeskuksen Prismasta. Jos S-Ryhmä houkuttaa, Malmin Prisma on tutkitusti Helsingin halvin. Toim.huom. Juttu ei sisällä tuotesijoittelua, eivätkä Lidl tai Prisma ole toimineet sponsoreina (valitettavasti).

Visiting lecture by Professor William Mitchell: Euro Crisis and austerity Text: Konsta Naumi

The lecture by Prof. Mitchell had generated a buzz days before the lecture, the venue had to be changed to a bigger room, to Porthania. Before the lecture you could feel the interest to topic and the entrance hall was already filled with people half hour before the start. I guess the part of the reason is the current situation in Finland. But also I would say that Mitchell is also a pretty cool dude, as he is, besides being a phenomenal economist, a musician who plays both reggae and blues. But let’s put that aside and go more into the lecture. I would like to state already at the start that the topic and area of economics is not my favorite topic and it is something I am not familiar with. So I strongly suggest that you do your own research on the topic and check out the lecture online also.

on the lecture, this is how I understand the difference between the Keynesian economics and the current mainstream economics that some call neo-liberalism. Until to the 1970’s the political economy was guided by the full employment policy, which is Keynesian and is based on the basic principle. But after the oil-crisis there was a turn in political economics which has led to the austerity measures today. So the austerity measures has root 30 years back. These roots, and again I simplify, are in the way economics was organized after the change in discourse of political economy. This meant that the pressure was put on the consumers, i.e households. This was done by increased loans and credits. What we are seeing today is the burst of that bubble.

So let’s start with the basics that Mitchell presented. So the basic principle that provides the ground for Mitchell’s analysis using basic principles of economics is the following spending=income=output, which lead to employment. If that says nothing to you don’t worry it didn’t say nothing to me either. But in a nutshell it means that by focusing on fiscal deficit (meaning the bottom-line of government pendings) and by cutting on it you will not get growth. This is one of the myths and what Mitchell called deficit mania.

One important note is also the difference between EU and what Mitchell called the general case. General case means a government with its own currency and ability to generate money. As we all know in the case of EU and euro this is not the case. In the general case the government can control its exchange rates and ultimately generate as much money as it wants meaning it can never run out of money. In the case of Eurozone this is different, which led to the crisis within the Eurozone.

So in a more detailed analysis, a country’s GDP is consisted of both public and private sector. And if government is cutting down on its spending it means that there is growth somewhere else. In other words the government deficits are non-government surpluses. Mitchell is a post-keynesian economist and for those who are more familiar with economics this may say something but for me it really does not. But yet again based

There are many things left unsaid from the lecture it was really full on economics and for a beginner it is really hard to try to make some sense out of it, so be sure to check the lecture and try to make your own analysis out of it. For me the main question that was left unanswered (as it was not the point of lecture) is that while from a economics point of view it would be more than wise to admit that Eurozone was a mistake and try to dismantle it in a controlled manner, would that be the case also from a political perspective?

Minä ja Raha: Pohdiskeleva essee rahasta ja maailmasta Teksti: Konsta Naumi

Ehkä ensimmäinen ajatus olisi alkaa pohtia omaa kulutusta ja unelmointi siitä että oikeasti olisi rahaa, mutta tämän tekstin tarkoitus on mennä vielä syvemmälle. Aina kun ryhdyn ajattelemaan epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta päädyn lopulta pisteeseen, jossa totean etten vain ymmärrä rahaa käsitteenä. Miksi ihmiset alistuvat sen valtaan ja miksei kukaan kapinoi sitä vastaan? Mitä järkeä koko systeemissä on. Jos raha kerran on kaiken pahan alku ja juuri ja jos raha kerran estää esimerkiksi Suomen valtiota kantamaan osaansa globaalista vastuusta miksei kukaan sano että mitä järkeä tässä kaikessa on? “Money was still not completely clear to Wadley. She knew that there was never enough of it. That some people had more of it than others, and that it determined in many cases how people looked at you and talked to you and treated you. It was the reason some people ate three meals every day while others ate every couple of days. It was why, she was learning now, that some kids went to school and others did not.”(Girls Rising 2013) Raha määritellään Wikipediassa seuraavanlaisesti: ”Raha on yleinen vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto sekä valuutta. Sen tärkein tehtävä on toimia yleisesti hyväksyttynä maksuvälineenä eli sen voi vaihtaa hyödykkeisiin eli palveluihin ja tavaroihin.” Toisin sanoen käytännössä jotain joka saa arvon vasta kun se sille annetaan, eli kun se suhteutetaan johonkin hyödykkeeseen. Samalla se on kuitenkin myös omaisuutta eli nykyään rahalla on myös arvo riippumatta siitä vaihdetaanko sitä mihinkään. Rahan, konkreettisena esineenä eli jonain jolle arvo annetaan, historia juontaa juurensa aikaan ennen ajanlaskua. Wikipedian mukaan ensimmäiset rahat lyötiin Lyydiassa 650 eaa. Suomessa raha tarkoitti alun perin oravannahkaa.

Taas pääsen keloissani siihen miten sattumanvaraista raha on ja miten sen arvo on riippuvainen sopimuksesta. Olemme ajansaatossa hyväksyneet nykymuotoisen rahatalouden ja sen miten rahan arvo määritellään. Samalla tuntuu että olemme vieraantuneet siitä kuka tai mikä sen arvon määrittää. Rahan arvon määrittää ihmiset itse. Eli toisin sanoen jos tarpeeksi monta ihmistä päättäisi, ettei nykymuotoisella rahalla ole enää arvoa järjestelmä romahtaisi. Samalla pääsen siihen miksi en ymmärrä sitä miten raha voi olla esteenä kun puhutaan eriarvoisuudesta. Ylläoleva lainaus kuvastaa mielestäni hyvin sitä mitä ajan takaa. Raha estää ihmisiä menemästä kouluun, raha antaa toisille enemmän mahdollisuuksia ja valtaa. Mutta kun se raha ei ole mikään universaali totuus vaan ihmisen luoma sopimuksenvarainen järjestelmä. Miten se voi estää tasa-arvon toteutumisen. Tiedän että olen naiivi ja yksinkertaistan asioita, mutta silti pohjimmiltaan kyse on ihmisen luomasta järjestelmästä, jonka ihmiset voisivat myös purkaa. Erityisesti tykkään kun jokin käytäntö laitetaan naurunalaiseksi ja sosiaaliseen konventioon kiinnitetään huomio. Esimerkki tästä minulle on kun Banksy painatti 10 punnan seteleitä, joita hän jakoi ihmisille ja joita pystyi käyttämään maksuvälineenä festareilla joilla Banksy niitä jakoi johtuen setelin yhdennäköisyydestä oikean setelin kanssa. Banksyn teko osoittaa sen miten heikolla pohjalla nykyinen rahatalous on. Muistan lukeneeni joskus että jos Yhdysvaltojen valuuttakierrosta poistettaisiin väärennetty raha Yhdysvaltojen talous romahtaisi. Mitä ajan tällä tekstillä takaa? En oikeastaan mitään. Tarkoitus oli lähinnä pohtia sitä mitä ajattelen rahasta ja miten itselleni siinä on jotain mitä en ymmärrä ja mitä tuskin tulen koskaan ymmärtämään.

Unohdetut kansanjoukot Teksti: Santeri Ruonavaara

Eletään lokakuuta 2015 Anno Domini, Suomi on ennennäkemättömässä tilanteessa. Arvioiden mukaan Suomeen saapuisi vuonna 2015 50 000 pakolaista. Vastaanottokeskuksia ja hätämajoituspaikkoja pystytetään raivokkaasti ympäri Suomea. Samalla talouslukuihin ja -ennusteisiin perehtyneet virkamiehet ja visionäärit repivät tapettajaan minkä kerkiävät. Eduskunnalla, kunnanvaltuustoilla ja likimain kaikilla itseään merkittävänä yhteiskuntakriitikkona pitävillä kadunmiehillä ja -naisilla paniikkinappula on painettu pohjaan ja monitorit hehkuvat hätätilaa ilmentääkseen punaisina. Hukka perii ja turmion kellot soivat. Yksi taho kuitenkin juhlii ja tanssii voitontanssiaan ilotulitteiden räjähdellessä syystaivaan kalvaassa hehkussa; media. Iltapäivälehdet rummuttavat ties monetta viikkoa raflaavilla pakolaisotsikoilla, sosiaalinen media on täynnä avoimen propagandistisia tekouutisia (jotka sivumennen sanoen uppoavat surullisella tavalla kansan syvien rivien tajuntaan kuin häkä päähän) ja ajankohtaisetkakkoset ja a-studiot pitävät pakolaisiltojaan orgastisen kiihkon vallassa. Milloin analysoidaan puuroannoksia, milloin heilutaan Ku Klux Klan - huput päässä. Kirjoituskoneet laulavat, netti räjähtää ja yhtäkkiä pakolaisia onkin joka puolella. Sula hop sula hei sula hopsansaa, lehti myy, katsojaluvut kiittävät. Tässä yltiöpäisessä ja lähestulkoon silmittömässä pakolaisuusvimmassa unohtuvat kuitenkin “kotimaiset” ongelmat, ne ihmiset, jotka ovat pudonneet kyydistä. Vuoden 2015 elokuussa Suomessa oli noin 222 000 työtöntä. Työttömyysluvut ovat 90-luvun laman tasolla ja leipäjonot pitempiä kuin vuosikymmeniin. Köyhyys Suomessa saattaa tuntua kehitysmaihin paneutuvasta mitättömältä, mutta työttömyyden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa ei suinkaan tulisi vähätellä. Työllisyys ei tunnetusti vaikuta pelkästään taloudelliseen toimeentuloon, vaan

ohjailee ihmisen itsetuntoa ja omakuvaa ja on elintärkeä vaikutin sosiaalisten suhteiden ja verkostojen syntymisessä ja ylläpitämisessä. Finanssikriisi koettelee ja nykyinen Elinkeinoelämän KeskusHallitus ajaa kovaa vauhtia hyvinvointivaltiota alas. Repivistä ja äkkivääristä suurleikkauksista täytyy olla huolissaan, erityisesti kun Suomea vaivaava eriarvoistumiskehitys on jatkunut 80-luvulta asti. Thieves, tricksters, beggars, the unemployed, the starving, wretched and criminal working-man, are forms which do not exist for political economy, but only for other eyes, for doctors, judges, grave-diggers and beadles, etc.; they are ghostly figures outside of its domain. Karl Marx näki jo 1800- luvulla esikapitalistisen järjestelmän suurimpana heikkoutena sen kyvyttömyyden huolehtia vähäosaisista. Suomi on ollut maailmansotien jälkeen maailman paras paikka elää. On oltava erittäin huolissaan nykyisestä kehityksestä, joka on romuttamassa hyvinvointivaltiomme rippeitä. Jopa köyhien puolustajaksi itsensä profiloinut Perussuomalaiset on talkoohengessä liittynyt leikkuupuuhiin hallitukseen pääsyn vanavedessä. Sattumaako? Pakolaiskeskustelun vallitsevaa asemaa edelsi pitkä ajanjakso, jolloin nuorisotyöttömyydestä ja syrjäytymisestä puhuttiin paljon. Kuitenkin mitään konkreettisia toimia oli vaikea havaita. Nyt eipäs-juupas - tyyppinen pakolaiskeskustelu jakaa yhteiskuntaa todella tuhoisasti kahtia eri “osapuolien” heitellessä toisiaan sotakirveillä ja netin täyttyessä suoraan sanottuna hirveällä materiaalilla. Tuskin tarvitsee mainitakaan, ettei tämä “keskustelu” johda mihinkään. Ja oli keskustelu miten tehotonta ja putkinäköistä tahansa, ihmisten hätätilan ja sodalta pakenemisen ei ensinkään pitäisi olla väittelykysymys. Vakavinta kuitenkin on, miten pakolaiskeskustelu on jättänyt varjoonsa yhteiskuntamme vakavampia sosiaalisia ongelmia. Sen, kuinka yhteiskunnan jalkoihin jää enenevissä määrin ihmisiä. Ja erityisesti sen, kuinka nämä unohdetut ihmiset saavat jatkuvasti vähemmän tilaa hengittääkseen.

kehon kuvia.

Nowadays people know the price of everything and the value of nothing

Oscar Wilde, The Picture of Dorian Gray, 1890