Kehotus 1/2022 by Kehotus.

KEHOTUS

s i s ä ltö

Pääkirjoitus

Globaalin kehityksen voimalla rakennettuja todellisuuskuvia

Vieraileva keho Marjatta Selänniemi

Oman polkunsa löytänyt

Hallitus 2022

Vuosaaren metrossa menetin minut

Kehotus 1/2022

Julkaisija: Keho Ry, Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen ainejärjestö

Yhteystiedot: kehotuslehti@gmail.com Instagram @kehotuslehti

Päätoimitus: Ella Kauppinen Hellevi Holopainen Minea Simi Silvia Sairanen Sonetta Humala Kirjoittajat: Ella Kauppinen Ella Rautiainen Hellevi Holopainen Minea Simi Silvia Sairanen Sonetta Humala

Taitto: Sonetta Humala Kuvitus: janie Sonetta Humala Taisto Toivonen Lehden tekoon on saatu HYYn järjestölehtitukea.

PÄÄKIRJOITUS

UUDEN ALKU Lämpimän tuulen puhaltaessa nilkkoihin kahvitauolla Kauppatorilla huomaan ilmassa ulvovaa odotusta, kaipausta kevääseen. Se on jo alkanut puskemaan läpi aina joka-aamuisella hiellä piponi alla ja yllättänyt pikajuoksulla lähikauppaan, ilman päällystakkia. Se norkoilee kulmissa pieninä valonsuikaleina ja säikäyttää astuessani kirjastosta ulos: täällähän on elämää! Ihmiset ovat alkaneet pyörimään ulkona ystäviensä kanssa, on saanut alkaa halailemaan jopa tuttuja yöllä törmätessä. Mummon näkemisen jälkeen ei ole enää aina ollut kylmä hiki siitä tuliko höngittyä hänen keuhkoihinsa saastunutta ilmaa. On saanut olla rennosti, unohtaa viimeiset vuodet kotona ja hypätä ihmisten keskelle yhtenä isona x-hyppynä. Päiviä olen kuljeskellut toimettomana ympäriinsä. Kuunnellut lintujen kirkumista tärykalvoihini ja vihdoin muistanut miltä elämä tuoksuu: sulaneelta maalta, liian rajulta hajuvedeltä, kevätsateessa nuhjaantuneelta villapaidalta, ja kojuilta, joiden moninaisia hajuja en edes osaa lähteä kuvailemaan muuten kuin värein: lämmintä oranssia, eloisaa vihreää, tihkuvaa punaista sekä ripaus ruskeaa. On ollut “ikävä kotia, ikävä meit” ja Pehmoaino soimassa monena iltana. Olen tahtonut vapautta, saanut vapautta, ja sitten lillunut tyhjässä tuntien itseni tyhmäksi. Olen möyrinyt vapaudessani ja ripotellut sitä pitkin Helsingin katuja, päätyäkseni vain tahtomaan takaisin kuulumaan jollekin. Uudessa, ihka omassa kodissa on kuitenkin ollut turvan tuntua, ja pohjoisikkunaan on iltaisin heijastunut vastakkaisen talon ikkunoista pehmeää valoa. On hiljattain kasvanut varmuus siitä, että päätös olla yksin on ollut askel oikeaan suuntaan. Innostus uudesta on alkanut hiipi-

mään ovelle koputtamaan. Ehkä on todella tulossa uusi aika. Jokaisena päivänä kroppani kihelmöi uudesta mahdollisuudesta, päivistä, joista en osaa sanoa mitään ennen kuin ne osuvat kohdalleni. Ystävieni hartiat ovat laskeneet ja omat leukaperäni rentoutuneet. Olen ollut ilahtunut tiukoista halauksista ja nauravaisista kasvoista, joissa pitkästä aikaa näkyy väsymysten uurteiden lisäksi myös muitakin ryppyjä, nimittäin onnen ryppyjä! Olimmekin jo ansainneet uuden alun. Tähän saakka olin kirjoittanut kunnes sain koronan, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja uusi alku ei ollutkaan enää sitä mitä olin toivonut. Tahdoimme kirjoittaa onnellisen, iloisen ja keveän lehden, joka muistuttaisi meitä tulevasta onnesta, uuden alusta. Siitä, että kaikki hyvä on vasta alkamassa. Mutta nyt sitä on enää vaikea luvata. Helmikuun lopun jälkeen on ollut hankalaa uskoa valoon ja lämpöön, kun ne tuntuvat valuvan sormien välistä tuhkaksi. On vaikeaa olla enää onnellinen keväästä ja lämmöstä, kun muiden kärsimys kirkuu korvissani yötä päivää. Kehotuksen päätoimitus tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja osoittaa tukensa Ukrainalle ja Ukrainan siviileille. Päätoimitus tuomitsee myös venäläisiin kohdistuvan syrjinnän. Yllytämme lukijoita tarttumaan uuteen rajulla rohkeudella samalla toivottaen lämpöä ja onnea kevääseen.

Silvia Sairanen

RUNO

Hiljalleen Kevät paikkaa talven riepomia kummajaisia takaisin ehjäksi Joku kääntää kylkeään viereisessä onnen asuttamassa kaksiossa nouset Lasket paljaat varpaasi kivilattiaa vasten Tuuli tanssii sotkuisissa hiuksissasi Kun suljet tuuletusikkunan edellistalven menneiltä Kevät,

Sinua minä olen odottanut. - Ella Rautiainen

A JANKOHTAISTA

KEHOSSA

YLIOPISTOLLA

Keho ry ja globaalin kehitystutki-

Ukrainan sota on vaikuttava teki-

muksen oppiaineen henkilökunta järjestivät yhteiset iltamat Sivistyksellä 13.4. Tunnelma oli iloinen, ja uusia tuttavuuksia tehtiin hymysuin. Keho ry:n kevät on ollut täynnä tapahtumia ja tekemistä. Euphoria-bileiden loistoa löydät lehden loppupuolelta. Kevät tulee huipentumaan vielä MYY ry:n sekä Origo ry:n kanssa järjestettäviin poikkitieteellisiin bileisiin Kuppalassa 13.5.! Kehitystutkimuksen pääaineen haku on 2.5.-14.5. Päätoimitus toivottaa kaikille onnea hakuun! 27.4. Yhmun preprepre wappu 30.4. Valtsikan Vappu 6.5. Eteenpäin, Elokapinan ylikulutuskapina 10.5. Saila-Maria Saariston väitöstilaisuus 13.5. Floran-päivän juhlintaa yliopistolla 13.5. KEHO x MYY x Origo lukukauden päätösbileet 28.5. HYY:n Suursitsit

jä myös yliopiston arjessa. Venäjän sotatoimet Ukrainassa vaikuttavat myös yliopiston kansainväliseen tutkimus- ja korkeakouluyhteistyöhön. Helsingin yliopisto seuraa kansallisia ja EU-tason pakotteita ja mukauttaa toimintaansa niiden mukaisesti. Helsingin yliopistossa on perustettu Ukraina-ryhmä, jonka tehtävänä on seurata Ukrainan tilannetta, antaa suosituksia ja koordinoida yliopiston toimenpiteitä. Helsingin yliopisto tuomitsee Venäjän sotatoimet ja ilmaisee tukensa Ukrainalle ja sen yliopistoyhteisölle. Korkeakoulujen yhteishaussa lähes 29 000 haki Helsingin yliopistoon. Yhteiskunnallisen muutoksen pääsykoemateriaalit julkaistaan 29.4. mutta monet valmistautuvat jo valmennuskurssien avulla. Kasvomaskisuositus ja muu tarkkavaisuus koronaan liittyen jatkuvat edelleen yliopistolla.

A JANKOHTAISTA

SUOMESSA

MAAILMALLA

Tiistaina 3.5. on alkamassa kun-

Venäjän hyökkäys Ukrainassa on

Hoito-alan lakon toinen vaihe puolestaan peruuntui ja hoitoalan ammattiliitot suunnittelevat parhaillaan joukkoirtisanoutumista. Lakkoilulla on tuotu esiin hoito-alan epäkohtia, sillä jatkuva työvoimapula, huonot työolosuhteet ja matala palkkaus uhkaavat kaataa julkisen terveydenhuollon ja vanhuspalvelut. Hoitajat vaativat monivuotista palkkaohjelmaa, jolla palkkoja saataisiin nostettua. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen vetoaa poliittisiin päättäjiin ratkaisun löytämiseksi, koska lopullinen vastuu toimivista sote-palveluista on heillä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron varmisti jatkokauden voittamalla presidentinvaalit sunnuntaina 24.4. Moni ranskalainen kuitenkin äänesti Macronia vain estääkseen vastaehdokas Marine Le Penin voiton, minkä myös Macron tiedosti vaalivoittopuheessaan. Äärioikeiston Le Penin voitto olisi todennäköisesti tarkoittanut suuria muutoksia Ranskan EU-politiikassa ja suhtautumisessa maahanmuuttoon. Tappiostaan huolimatta Le Pen ja hänen Kansallinen Liittouma -puolueensa saavat uuden mahdollisuuden kasvattaa valtaansa, kun kesäkuussa järjestetään parlamenttivaalit.

ta-alan työntekijöiden lakko ainakin pääkaupunkiseudulla. Lisää palkkaa vaativat muun muassa opettajat ja varhaiskasvatuksen työntekijät. Mikäli lakko järjestetään myös muissa suurissa kaupungeissa, lakkoon ottaa osaa 81 000 kunta-alan työntekijää.

jatkunut kaksi kuukautta. Sota on aiheuttanut laajan humanitäärisen kriisin, maasta paenneiden määrä on arviolta 5 miljoonaa. Tällä hetkellä vähemmän huomiota saavat muun muassa vuosia jatkunut Jemenin nälänhätä, Afganistanin sota ja Tigrayn kriisi Etiopiassa.

TIEDEKULMASSA TAPAHTUU

CLIMATE – SUSTAINABILITY – PEACE? Paneeli Tiedekulmassa 2.5. Klo 17.00 (Yliopistonkatu 4, Helsinki) Millaisia uusia haasteita ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja siihen valmistautuminen tuo? Mitkä teemat ovat juuri nyt ajankohtaisista kriiseistä käytävän keskustelun ytimessä? Onko rauhanrakentamisessa mahdollisuuksia eriarvoisuuden purkamiseen? Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijat tarjoavat globaalin kehityksen kurssilta vapun jälkeistä ohjelmaa Tiedekulmalla. Yhdessä CMC Finlandin kanssa järjestetyssä paneelissa teemoina on ilmasto, kestävyys ja rauha! Ilmastoon liittyvät haasteet muokkaavat ympäristöämme tulevina vuosina entistä enemmän. Näiden haasteiden myötä rauhanhankkeiden, humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön yhtenäisyyden ja koordinoinnin tarve kasvaa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen edellyttää myös asiantuntemusta ja yhteistyötä eri tieteenalojen välillä paikallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tiedekulmassa järjestetty avoin tapahtuma on oiva mahdollisuus kaikille opiskelijoille saapua kuuntelemaan paneelia ja palata vapunvieton jälkeen takaisin käsittelemään tärkeitä teemoja yhdessä monipuolisen ja asiantuntevan paneelin kanssa! Tapahtumassa puhujina ovat ulkoministeri Pekka Haavisto, Mia Rahunen (CMC asiantuntija), Mawa Karambiri (HELSUS), Matti Pihlajamaa (Amnesty), Anne Tarvainen (WWF), Pawel Handelmann (aktivisti) sekä Havu Laakso (opiskelija HY). Tapahtuman fasilitaattorina toimii nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen (Sitra). Tilaisuus on englanninkielinen ja striimataan myös verkkoon.

DEVELOPMENT DAYS 2022 HELSINGISSÄ

Globaalin kehityksen voimalla rakennettuja todellisuuskuvia Pandemian aikaansaaman pakkotauon jälkeen Kehitystutkimuksen päiviä kyettiin taas viettämään helmikuussa, tosin pitkällisten pähkäilyjen, epävarmuuksien, liikkuvien palasten sekä huolellisen ja runsaasti ahkerointia vaatineen valmistelutyön jälkeen hybridimuodossa. Konferenssin tämän vuoden kattoteemaksi oli valikoitunut Infrastruktuurit, teknologiat ja haavoittuvuudet globaalissa kehityksessä, eittämättä ajankohtainen aihevalinta nykyisiin ja uhkaaviin globaaleihin kriiseihin ja niiden paljastamiin heikkouksiin peilattuna. Kahden konferenssipäivän aikana aihepiiriin alateemoineen pureuduttiin noin kahdessakymmenessä työryhmäkeskustelussa, työpajassa sekä paneelissa esitelmineen, unohtamatta avajaisissa nähtyä Sanna Komin musiikkiesitystä Where We Are. Säätä uhmaavimmille oli lisäksi tarjolla Teivo Teivaisen vetämä maailmanpoliittinen kaupunkikävely. Tapahtuman

ensim-

mäisen keynote-puheen piti professori Timothy Oakes Coloradon yliopistosta, missä hänen erikoisalaansa ja tutkimuksenkohteitaan ovat muun muassa Kiinan osallistuminen kehityspolitiikkaan infrastruktuuriviennillä sekä teknopoliittiset vaikutukset, joita infrastruktuurilla on urbaaneilla alueilla. Hänen puheensa käsittelikin etnografisesta esimerkkitapauksesta käsin häilyviä infrastruktuurimuotoja ja puolivalmiita kaupunkitiloja ilmentyminä jonkinlaisesta unelma- ja välitilasta, ikuisesti toteutumattomasta potentiaalintäyteisestä utopiasta, jonka megaprojektit luovat jääden kuitenkin lopulta keskeneräisiksi ja päätepisteiltään saavuttamattomiksi. Hän hahmotteli nämä paikoiksi, joissa urbanisaatio on sosiaalinen prosessi, joka ei välttämättä koskaan konkretisoidu kaupungiksi, ja joissa modernit, huipputekniset infrastruktuuriprojektit toimivat sekä analyysin kohteina että välineinä, vaihtoehtona ”aidolle” urbaanille elämälle ja kaupun-

Ylläolevan teoksen ’Viidakkotyttö’ on tehnyt janie, jonka muita öljypastellipiirroksia pääsee ihastelemaan 7.5. alkaen Cafe Talossa (Hämeentie 2b, Helsinki). Näyttely ’Kasvotusten’ yhdistää teokset char5charin virkattuun taiteeseen luoden kokonaisuuden, joka on saanut inspiraationsa mielenkiinnosta ihmisen koristamiseen.

kimaisuudelle symboloiden yhteisöä ja tilaa aina matkalla jonnekin, lunastamatta jääneiden lupausten ympäröiminä. Kaikesta huolimatta nämä projektit merkitsevät valtavia käytännön muutoksia ihmisten elinympäristössä, elinkeinoissa ja tavoissa hahmottaa itseään suhteessa maailmaan, yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen, ja tämä arjen eläminen infrastruktuurille kuuluvassa vaikutusten tilassa on omiaan olemaan merkittävä muutosvoima ja elinehtojen raamittaja. Professori Tania Li Toronton yliopistosta käsitteli puolestaan omassa keynote-puheenvuorossaan infrastrukturaalisen väkivallan ilmentymiä Indonesian palmuöljyplantaasialueilla. Hän kuvaili tutkimuskokemuksiaan maassa, jossa kolmannes maatalousmaasta on jo öljyplantaasien hallinnassa niiden ollessa koko maisemaa määrittävä, jäädäkseen tullut tekijä. Palmuöljyplantaaseista on tullut vähitellen paitsi näkyvästi, myös vaivihkaa alta käsin ihmisten ja yhteisöjen elämää määrittävä ja sen järjestyksen tuottava toimija, joka ei siis ainoastaan tuhoa tieltään vanhaa, vaan luo ja rakentaa tilalle kokonaan oman uuden systeeminsä, jossa niin yritykset, ihmiset kuin ympäristökin ovat tietyn hierarkian ja rakenteen, toimintamallien ja rutiinien vankeja. Li selittää tätä tuottavana väkivaltana, jossa synnytetään pysyviä muutoksia

fyysiselle ympäristölle, kuten kasvistolle ja eläimistölle, siirtotyöläisten myötä myös väestölle, mutta myös hivuttaen riistetään ihmisiltä käytännön mahdollisuudet muihin tapoihin hankkia elanto, mikäli he haluavat jäädä seudulle. Lopulta kaikki ovat osa yhtä yhtenäistä tuotantokoneistoa, jossa vallitsee perheenkaltainen hierarkia lojaliteettiolettamineen, rajallisine protestimahdollisuuksinen, sekä ongelmallinen yhteensulautuneisuus hallinto- ja plantaasiyritysrakenteiden kesken. Juurtuneiksi pohjasyiksi plantaasien alanvaltaamisen menestykselle Li nimesi kolonialistisia ajatusrakenteita, joissa alkuperäisväestöön kuuluvat pienviljelijät ovat lähtökohtaisesti tehottomia ja suurtoimijat puolestaan moderneja ja tuottoisia toivottavan kehityksen tuojia, sekä rakenteellisia tekijöitä, kuten maaoikeuskysymykset ja valtion puutteellinen infrastruktuurin ja palveluiden tarjonta sekä suoranaiset laiminlyönnit, jotka ajavat yhteisöjä plantaasitoimijoiden syliin. Hänen mukaansa kohtalon kysymyksiä vaihtoehtoisten elämäntapojen ja maisemien säilymiselle ovatkin markkinoiden ja tehokkuuden kieleen verhottujen lupausten täyttymättömyyden tunnustaminen, institutionaalisten puutteiden korjaaminen sekä pienviljelijyyden työn arvon ja tuottavuuden tunnustaminen sekä kolonialistisista logiikoista irtaantuminen. Konferenssin keynote-kolmikon täydensi Nikhil Anandin (Pennsylvanian yliopisto) vesistöjen infrastruktuuria ja siihen kytkeytyvää politiikkaa käsitellyt puhe, jossa nostettiin esiin muun muassa jännitteitä, joita ilmastonmuutos vaikutuksineen tuo muassaan eri elinkeinoille, jotka ovat riippuvaisia rannikkovesistöistä, sekä kuinka nämä muutokset muuttavat maisemaa, edellyttävät poliittista päätöksentekoa, sopeutumista ja suunnittelua niin kaupungeille kuin yksi-

tyisille henkilöille ja yhteisöille, ja kuinka nämä osaltaan päätyvät reagoimaan ja protestoimaan veteen liittyvän infrastruktuurin hallinnoimista. Konferenssin yhteydessä järjestettiin myös kirjanjulkaisutilaisuus Irmeli Mustalahden ja Arun Agrawalin toimittamalle teokselle Responsibilization in Natural Resource Governance Kirjan kirjoittamiseen osallistuneista tutkijoista muutama pääsi avaamaan ajatuksiaan kansalaisia osallistavan ja vastuullistavan luonnonvarojen hallinnan nykymuodoista esimerkkeineen, mutta myös sen yhteenkietoutuneena kääntöpuolena mukana kulkevasta uusliberaalista talousajattelusta, jossa sääntelyä ja poliittisia toimia korvataan yksityistämisellä ja markkinavoimien vaikutuksella, jolloin vastuullistaminen vääristyykin vain hallinnallisuutta ilmentäväksi käsikassaraksi tehokkuuden ja jatkuvan kasvun ideologialle. Kirjassa pohditaan järkevän vastuullistamisen ja vastuullisten kansalaisten sekä kestävän kehityksen yhtälöä, sekä sen parhaita tuloksia mahdollistavia tekijöitä.

sekä ajatustenvaihtoa, vallitsi kaikissa tilaisuuksissa niin zoom- kuin liveyleisöineen innostunut ja runsaita jatkokysymyksiä kannustava tunnelma. Keskustelua ja mielten sekä kaivattujen kollegoiden kohtaamisia syntyi kautta maailman. Keholaiset pääsivät nappaamaan inspiroivan maistiaisen tästä tiedeyhteisön annista kyökin kautta, saadessaan toimia apukäsinä järjestäville tahoille, Suomen kehitystutkimuksen seuralle yhteistyökumppaneineen.

Suosittelemmekin kaikkia aihepiiristä kiinnostuneita lukemaan vielä lisää ajankohtaisista tutkimusteemoista ja aallonharjan asiantuntijoista konferenssin kotisivuilta, osoitteesta http://www.kehitystutkimus.fi/ conference/, mistä on löydettävissä myös lyhennelmiä pidettyjen aihepiirien esitelmistä. Pidemmät abstraktit sisältävä konferenssikirjanen on ladattavissa osoitteesta https:// cris.tuni.fi/ws/portalfiles/portal/61741808/ DD22_Book_of_Abstracts.pdf. Konferenssivideoiden soittolistalta (https://www.youtube.com/playlist?list=PLbjidPMU6Z_GA6vsfGvOSKpu8AhdwhjCo) on puolestaan Lukuisien rinnakkaissessioiden aikana toistettavissa esimerkiksi Lin ja Oakesin kuultiin kymmeniä kiintoisia esityksiä tee- keynote-puheet. moista, joissa nousivat esiin eri tavoin esimerkiksi epätasa-arvoisten valtasuhteiden Teksti: Hellevi Holopainen ja eriävien lähtökohtien, mutta kuitenkin globaalien ongelmien kohtaanto-ongelmat sekä nykymaailman ilmiöihin, kuten datankeräykseen, energia- ja ilmastoteknologiaan samoin kuin resurssien systemaattiseen hallintaan ja globaaleihin tuotantoketjuihin kiinteästi kytkeytyvä väkivaltaisuus ja haavoittuvimpia marginalisoiva voima. Ilmeistä oli myös halu ja pyrkimys tunnustaa ja ratkaista näitä ongelmia yhteisesti. Vaikka maailmanaika ja paikallinen keli kumpikaan eivät juuri suosineet konferenssiin yleensä olennaisesti kuuluvaa yhteistä vapaa-ajan viettoa, verkostoitumista ja kuulumisten-

VIERAILEVA KEHO Teksti: Minea Simi

Marjatta Selänniemi Millainen työura sinulla on ollut? Kuin- Oletko kohdannut työssäsi toivottoka päädyit nykyiseen tehtävääsi? muutta tai turhautumista? Kuinka pärjäät näiden haasteiden kanssa? Valmistuin maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi 1990-luvun alussa ja kiinnostuin Toivottomuutta en ole urallani kohdannut, kehitykseen ja globaaliin ruokahuoltoon liit- päinvastoin. Toivoa on aina, eikä toivottotyvistä kysymyksistä jo kouluikäisenä. Tie- muus vie mihinkään. Yritän pitää mielessä sin opiskeluaikana haluavani työskennellä se, että yhden yksittäisen ihmisen vastuu myös globaalissa etelässä ja pääsinkin pian tästä maapallosta on yhden ihmisen kovalmistumisen jälkeen Kehitysyhteistyön koinen. Turhautumista toisaalta olen kyllä palvelukeskus KEPA:n (nyk. Fingo) kautta kokenut, kun YK:ssa ja ministeriössä työsns. kehitysjoukkolaiseksi töihin Sambiaan. kennellessä byrokratia ja hallinnolliset asiat Parin työvuoden jälkeen palasin takaisin söivät työajasta ison osan. Olen kuitenkin Suomeen töihin kotimaiselle maataloussek- oppinut hyväksymään paperityön osana lätorille, kunnes palasimme uudestaan Afrik- hes jokaista työtehtävää ja keskityn enemkaan mieheni töiden perässä 1997. Muu- män siihen, mihin voin työpanoksellani timme Namibiaan, jossa sain töitä paikan vaikuttaa. Aina on löytynyt paljon mielepäältä suurlähetystöstä koordinaattorin töi- kästä ja merkityksellistä tehtävää. Jaksamitä. Kun tulimme jälleen takaisin Suomeen, sen vuoksi pyrin myös irrottautumaan työstyöskentelin ensin maatalousneuvonnassa tä tarpeeksi usein. ja sitten ulkoministeriössä maatalouden kehityspoliittisella osastolla neuvonantajana. Mikä on ollut urasi antoisin projekti? Muutto oli jälleen edessä vuonna 2007, kun pääsin FAO:lle töihin Keniaan. Muutaman Koulutustaustani maataloudessa on mahKenia-vuoden jälkeen aloitin työt konsult- dollistanut sen, että olen voinut työskentifirma Niras Finland Oy:lla nellä ruokaturvaprojekteissa ”Toivottomuutta en kehitysapuprojektien parismaaseudulla paikallisten vilsa erityisesti maatalouteen ja ole urallani kohdan- jelijöiden kanssa. Antoisinta nut, päinvastoin. ruokaturvaan liittyen. Siirryin ja itselleni merkityksellistä on 2019 Suomen lähetysseuraan Toivoa on aina, eikä ollut työkokemukseni Samasiantuntijatehtäviin, josta toivottomuus vie mi- biassa vastavalmistuneena, vaihdoin viime vuonna E2 tutsillä ruohonjuuritason työssä hinkään.” kimukseen. päästiin hyvin lähelle toisten ihmisten kokemusmaailmaa. Noista

VIERAILEVA KEHO vuosista saatu käsitys tavallisten ihmisten arjesta on auttanut myöhemmin työssäni ylätason tehtävissä, koska olen ainakin jossain määrin ymmärtänyt, mitä erilaiset päätökset esimerkiksi yksittäisen pienviljelijän näkökulmasta voivat tarkoittaa. Mitä kiinnostavaa alallasi tapahtuu juuri nyt? Mitä ilmiöitä tai tutkimuksia seuraat? Seuraan mielenkiinnolla keskusteluja huoltovarmuudesta. Viime aikojen tapahtumat ovat nostaneet tapetille sen, miten Suomen ruokaturva on sidoksissa myös kansainväliseen kauppaan. Huoltovarmuuteemme vaikuttaa paljon esimerkiksi se, seilaako Itämerellä laivat. Keskustelua ei siis voida rajata valtioiden rajojen mukaan, sillä huoltovarmuuteemme vaikuttaa myös muualla maailmassa tapahtuvat ruokajärjestelmien muutokset. Omassa työssä olen tällä hetkellä innostunut muun muassa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamasta Reilu ruokamurros -hankkeesta, jossa tutkimme monitieteellisen tutkijatiimin kanssa, kuinka Suomessa voitaisiin siirtyä ilmastoviisaaseen ruokajärjestelmään niin, että muutos olisi myös sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaista. Hankkeessa tehtäviä mallinnuksia ja esimerkiksi oikeudenmukaisuuskriteeristöä voidaan tulevaisuudessa levittää myös kansainvälisesti, mikä innostaa ja motivoi.

asioita muutetaan politiikan ja kansainvälisten prosessien kautta. Kansainvälisten järjestöjen konttorit ja lähetystöt sijaitsevat kuitenkin maiden pääkaupungeissa, jossa elämä eroaa monien tavallisten ihmisten todellisuudesta. Suosittelen mahdollisuuksien mukaan hankkimaan kokemusta arjen realiteeteista myös mahdollisimman ruohonjuuritasolta esimerkiksi harjoittelun tai gradun aineiston keräyksen kautta. Se antaa työhön äärimmäisen arvokasta perspektiiviä päätöksentekoon.

Hyvä muistutus on myös se, ettei kaikkien tarvitse, eivätkä kaikki voi tavoitella työuraa ulkomailla. Kehityskysymysten parissa voi tehdä erittäin merkittävää työtä myös Suomesta käsin ja kehitystutkimuksen antama ymmärrys globaalista kontekstista on arvokas ja tarpeellinen muillakin sektoreilla. Kannustan opiskelemaan myös muita itseä Mitä neuvoja haluaisit antaa globaalin kiinnostavia tieteenaloja. Se lisää mahdolkehitystutkimuksen opiskelijalle? lisuuksia kotimaan työmarkkinoilla, jossa työtä esimerkiksi kehitysmaissa ei aina Valtiotieteilijän taustalla kansainvälinen osata arvostaa. Monipuolinen kompetenssi ura tarkoittaa usein hallinnollista työtä mel- avaa mahdollisuuksia sekä Suomessa että ko korkealla tasolla, mikä on hienoa, koska ulkomailla.

PÄIVÄKIRJA

OLLAKO VAI EIKÖ, VAI OLLAKO KORONA? Sain koronan. Pitkään pelkäsin tämän vihollisen ansaan jäämistä, ja pyrin parhaani väistelemään sen ammuttuja nuolia. Nyt kuitenkin olemme tehneet lähempää tuttavuutta, ja olen jakanut itseäni tai osia itsestäni tämän paholaisen kanssa, joka on patistanut pysymään sisällä viimeiset kaksi vuotta ja ravistellut meitä näkymättömällä uhallaan. Olen ollut verrattain terve ja hyvävointinen, ja usein unohtanut uuden supervoimani: tappovoiman.

Olen kuvitellut otsaani punaisen tekstin, joka vilkkuu vastaantulijoille varoituksen “saastunut”. Nähnyt itseni keskuspuiston kartalla punaisena liikkuvana pallona, joka kertoo puiston muille käyttäjille, missä tämä infektoitunut uhka, siis minä, kulkee. On ollut hankala ymmärtää, että minun takiani ihmiset pitävät maskia, ja minulta yritetään suojautua. Voiko virusta erottaa itsestäni, vai olenko minä virus? Kuinka paljon minussa on minua, ja kuinka paljon koronaa? Mihin koJokaisena päivänä olen herännyt kamp- rona loppuu ja mistä minä alan? Vai olenko pailemaan kehoni kuninkuudesta. Olen minä korona? Ajan hengessä olen pohtinut kuullut vastustajani teroittavan veitsiään klassista kysymystä uudelleen: Siis, ollako suonieni kohinassa, ja tuntenut sen iskevän vai eikö, vai ollako korona? juuri oikeaan, kun pistävä kipu kurkussa ei ota loppuakseen. Lähtökohtaisesti tämä on Karanteenin kolmantena päivänä Venäjä hävitty taistelu: viholliseni on jo murtanut hyökkää Ukrainaan. Puutaloon suljettuna, linnakkeeseen sisään ja nyt vain odottaa kaatuva maailma ympärillä ei heti saavuta, mahdollisuutta päästä nurkissa nuhjaavasta mutta alkaa sitten horjuttamaan seiniä. Siloisesta kehoni herruuteen. Olen pohtinut sällä ilma on pysähtynyttä, koira pitää käytmissä kaikkialla se luuraa: onko virusval- tää ulkona, mutta pidätän henkeä. Ehkä sikloittajani ottanut omakseen koko kroppa- si, ettei vastaantulija vain sairastu takiani, ni, vai onko se vallannut osan keuhkojeni tai ehkä siksi että voiko mitään muuta enää oikeasta nurkasta tai kenties vatsalaukkuni tehdä? pohjasta. Vai leviääkö se hitaasti koko ajan, vaivihkaa niin, etten edes huomaa olevani Pikkuveljeni haaveilee siitä, että pääsisi vihkohta täysin sen armoilla. doin rauhassa leikkimään ystäviensä kanssa. Olen näinä homehtuneina päivinä kävellyt lähimetsässä viruksen salaisena agenttina. Niin minäkin. Teksti: Silvia Sairanen Kuva: Taisto Toivonen 1970

o m a n p o l k un s a l ö y t ä n y t

Kirjoittanut Hellevi Holopainen

Hän päätti puhelun ja sulki silmänsä, palautti mieleen tietokoneen ruudulta jo pari viikkoa sitten lukemansa sanat: ”Hei Kaisa. Sinulle on myönnetty opiskelupaikka, onneksi olkoon. Voit katsoa lisätietoja…” Vaikka ne toivatkin itsessään mukanaan pakahduttavan vyöryn sekalaisia tunteita, toimivat ne samalla kuin talismaani, ajoivat tiehensä ankeuden, jota sukulaisten kanssa keskusteleminen joskus sai aikaan. Ei, hän ei ollut vieläkään muuttanut mieltään fysiikan osastolle palaamisesta ja gradun loppuunsaattamisesta. Ei, hän ei ollut vieläkään hankkinut parempaa ja parempipalkkaisempaa työtä. Kyllä, hän tiesi, että haaskaa elämäänsä ja aikaansa, eikä ”tällaista peliä voi jatkaa loputtomiin”. Kyllä, tämän ikäisenä pitäisi jo olla saavuttanut elämässään kaikenlaista. Nyt hänellä kuitenkin oli ensimmäistä kertaa vuosiin vastaus kysymykseen siitä, mitä oikein aikoi tehdä loppuelämällään. Tai ainakin jonkinlainen vastauksen aavistus. Vaikka kyllä hän toisaalta tiesi, etteivät aikeet tulisi kohtaamaan ymmärrystä tai mielenkiintoa monenkaan läheisen suunnalta. Heillä oli omat toiveensa ja visionsa hänen tulevaisuudelleen, ja se, että hän oli päättänyt heittää ne hukkaan, ei tuntunut olevan pois vain häneltä itseltään, vaan oli samalla mystisesti onnistunut romuttamaan myös muiden kuvitelmat, joiden todeksi saattamisesta hän oli jotenkin kummallisesti vastuussa. Kaisa ei kyennyt nimeämään sitä hetkeä tai kohtaa, jossa muiden pyrkimykset ja hyvät aikeet hänen varalleen, sekä potentiaalintoteuttamisvelvoitteet kietoutuivat yhteen. Ja tämä olikin varmaan se syy, joka sai hänet vaikenemaan vielä koko kesän ajan uudesta opiskelupaikastaan, olemaan visusti kertomatta tuumistaan kenellekään, kunnes oli ajatellut asian miljoonasti huolella läpi omassa päässään, vakuuttanut itsensä siitä, ettei ollut typerys tai haihattelija päättäessään aloittaa kokonaan alusta aivan eri alan opiskelut vielä tässä vaiheessa, 30-vuotiaana. Oli hänen myönnettävä itselleen, että oli siinä mukana pelkuruuttakin. Pitäessään tiedon vain itsellään, omassa kuplassaan, hän ei päästänyt muiden epäilyksiä tai kyseenalaistuksia tahraamaan omaa yksityistä haavettaan, asettamaan sitä julkiseen testiin. Oma vatvominen ja epäily oli riittävän tiukkaa. Ja siltikin, yhä uudelleen ja entistä innokkaammin, mitä todellisemmaksi syksy tuntui lähestyessään tulevan, hän huomasi päättävänsä kerta toisensa jälkeen samoin. Hän muisti hyvin hetken, jolloin tajusi lopullisesti, että jotain on tapahduttava, jonkin muutoksen on synnyttävä, tai hän yksinkertaisesti hukkuisi elämäänsä. Oli kevättalvinen ilta, ja hän oli tapansa mukaan kävelyllä Rantaraitin varressa. Taas kerran oli yksi niistä päivistä, jo kolmas peräjälkeen, jolloin ei tapahtunut yhtään mitään, tunnit vain valuivat jonnekin, ja jollei hän olisi tehnyt jo kauan sitten itsensä kanssa diiliä siitä, että joka päivä on poistuttava asunnosta vähintään tunniksi ulos, hän olisi saattanut muhia yöasussa koko päivän, mahdollisesti hädin tuskin sängystä nousemat-

NOVELLI ta. Sinä iltana kuulokkeissa oli Busy Philippsin omaelämäkerrallinen teos This Will Only Hurt a Little, kokonaisuutenakin avoimuudessaan hulvattoman ja sydäntäsärkevän rajoilla tasapainoileva. Päästyään kohtaan, jossa päähenkilö täysin käsityksen itsestään hukanneena latelee itselleen kysymyslitaniaa, joka resonoi hänen päänsä sisällä täysin, etenkin päättyessään ihmettelyihin siitä, onko hän koskaan ollut todella onnellinen, millainen se tunne on, tunnistaisiko hän sen, ja onko kukaan muukaan todella onnellinen – onko sellaista tilaa siis edes oikeutettua tai perusteltua tavoitella – Kaisa puhkesi nyyhkyttämään välittämättä hetkeäkään siitä, että oli ihmisten ilmoilla. Hän vain tiesi, että oli oikea, viimeinen, aika yrittää hakea omalta kohdaltaan vastauksia samaisiin kysymyksiin, jottei vajoaisi vielä syvemmälle ankeuteensa. Oman onnen miettiminen oli aina ollut jotenkin mutkikasta ja vaikeaa, vähän pelottavaakin. Ja toisaalta, kuka nyt aina jaksaa edes miettiä arkea eläessään, saako siitä mielihyvää, tai kuinka usein sellaista sitten pitäisi tuntea. Mikäli hänen vanhempiaan oli uskominen, niin ei kukaan sitä paitsi erityisemmin nauttinut kurssitöistään tai edes työtöistään, niitä vain oli tehtävä päästäkseen sinne, minne halusi – tai niin hänelle oli ainakin niinä parina kertana vastattu, kun hän oli uskaltanut mainita, ettei aidosti pitänyt fysiikan opinnoistaan tai ollut kiinnostunut niiden aiheista. Siispä Kaisa oli jäänyt Kumpulaan. Opinnot eivät edenneet - tai jos oli pakko, niin surkein arvosanoin, ja yliopiston löyhistä, opiskelijoihin sitoutumattomista ja perään kyselemättömistä näpeistä oli helppo lipsua vähitellen unholaan. Mutta hän tunsi nuutuvansa pala palalta sisältä päin ja oppi samalla väistelemään opintojaan, itseään ja tulevaisuuttaan koskevia kysymyksiä. Ne toisaalta tuntuivat ainoilta, joita hivenen vieraammat, ja vähitellen vieraannutetut läheisemmätkin ihmiset, osasivat häneltä kysyä, jolloin hän huomasi vetäytyvänsä yhä huomaamattomammaksi, jättäytyvänsä pois tilanteista, tapaamisista ja keskusteluista, ja samalla tuntevansa itsensä yhä vähäisemmäksi. Eikä hän voinut tästäkään muita pelkästään syyttää, vaikka mielessään siitä saattoikin raivota. Hän oli aina ollut se kiltti, kohtelias ja jaksava kympin tyttö, pyrkinyt olemaan mieliksi muille ja kertomaan heille sen, mitä nämä halusivat kuulla, välttänyt konflikteja ja peilannut muiden mielipiteitä siihen pisteeseen, että oli antanut heidän kertoa ja määritellä itselleen, mitä hän oli, ja mitä hän soveltuisi opiskelemaan ja elämällään tekemään, huomaamatta itsekään, missä kohtaa alkoi menettää käsitystä omasta tahdostaan ja siitä, kuka oli. Nyt, yhdessä illassa, hän oli päättänyt kaapata elämänsä takaisin itselleen, rakentaa sen pala palalta uudeksi ja itsensä näköiseksi, mitä se sitten tarkoittaisikin. Oli hän ennenkin leikitellyt ajatuksella, mutta se oli aina tuntunut liian suurelta ja epämääräiseltä urakalta, joltakin, johon hänellä ei olisi voimia, ja jota hän oli jo liian vanha yrittämään. Ensimmäinen varovainen askel tuntui kuitenkin helpohkolta, ei liian sitovalta tai suurelta harppaukselta. Yliopiston opintotarjonnan läpi kahlaaminen ja yhteishaun täyttäminen sisimmässä pölyyntyneitä vanhoja kiinnostuksenaiheita kuunnellen ja sen jälkeen asian unohtaminen liki pariksi kuukaudeksi sopi hänelle, kohtalonuskoiseen tunteeseen siitä, että jos niin on tarkoitettu, hän tulee pääsemään sisään, ja se on uuden elämän alku. Niin kuin sitten olikin.

Hänen yllätyksekseen syksyn lähestyessä epäilykset omasta itsestä, kyvyistä ja koko homman tolkullisuudesta vain surkastuivat ja vaimenivat. Tuntui, kuin hänen sisällään olisi jokin kasvava ilon siemen, jonka voimalla torpata lopulta asiasta kertoessa lähipiirin tyrmistynyt torjunta olankohautuksella. Hän pärjäisi kyllä ilman heidän hyväksyntäänsäkin, ja itse asiassa jopa tarkoitti sitä! Oli toki päiviä, jolloin pelot siitä, että asioiden ja hänen olotilansa muuttuminen ja ratkaisun löytyminen ovat vain luulottelua ja että syksy ei vastaisikaan hänen toiveitaan, sillä se, mikä hänen elämässään oli vikana, oli hän itse, eikä sitä voinut puitteita muuttamalla laastaroida kuntoon, tuntuivat pakahduttavilta. Ja toisaalta öitä, jolloin hän ei meinannut saada unta pohtiessaan, miten kestää sen, jos kaikki toistuukin vain samana, uupuneena saamattomuutena ja mielenkiinnottomuutena, joka koostuu toisiaan seuraavista päivistä, joina hän aina vain aikoo ryhtyä tekemään ja lukemaan, muttei saakaan itseään edes sängyn pohjalta ylös paitsi työvuoroihinsa kauppaan, missä suorittaa päivänsä feikki hymy kasvoillaan feikkejä ja onttoja vuorosanoja ladellen vain palatakseen kotiin upottamaan itsensä energiasta tyhjänä lohtusarjojensa ja elokuviensa maailmoihin ja tunnetiloihin, jottei tarvitsisi tuntea ja ajatella omaa epäonnistumistaan ja mitättömyyttään, elämänsä mitäänsanomattomuutta. Noina hetkinä, paniikin varastaessa ilman keuhkoista, hän haki kontrollia ja hallinnantunnetta elämäänsä uudelleenjärjestämällä huolellisella ja monimutkaisella systeemillä kirjahyllyjensä sisällön sekä kuuntelemalla kovaa Spaissareita, Kaija Koota tai jotain muuta vastaavaa, minkä sanat osasi ulkoa, ja millä sai työnnettyä päässään kaikuvat äänet vaimeaksi taustahumuksi. Ja tyynnytti itseään sillä, ettei ollut sentään niin sekaisin kuin sinä kesänä, jona omaa sisäistä kaaostaan hiljentääkseen siivosi ja uudelleensisusti sisarensa kielikurssin aikana tämän huoneen totaalisesti (ele, josta sai palkaksi silkkaa kiittämättömyyttä!), ja kun sekään ei riittänyt, jatkoi milli milliltä autotallin raivaamiseen, kun ei vain muka kestänyt katsoa niiden sekamelskaa. Jo syksyn ensimmäisten luentojen ja tapahtumien myötä hän tiesi tehneensä oikein. Kurssimateriaalit ja kirjoitustehtävät puhuttelivat ja haastoivat häntä, ja pitkästä aikaa tuntui, että hänellä oli jotakin sanottavaa, että hän teki jotakin järkevää ja mielekästä. Ja koko ajan kaiken yllä leijui myös tunne siitä, että tämä kaikki, uusi mahdollisuus, oli kuin arvokas lahja, joka ansaitsi hänen panostuksensa. Vuosien tauon jälkeen hän huomasi paitsi osaavansa nimetä merkittävän määrän opiskelutovereistaan, myös haluavansa mennä mukaan ja puhua heidän kanssaan, vaihtaa ajatuksia lähtemättä siitä oletuksesta, että omat mietteet ja jutut ovat muita huonompia ja typerämpiä, tai että mokaaminen toisten edessä olisi maailmanloppu. Ääneen puhuminen ja osallistuminen ylipäänsä muuttui sitä helpommaksi, mitä vähemmän hän havaitsi inhoavansa itseään ja tuijottavansa puutteitaan. Sillä hän tiesi kyllä, että koko totuus ei koskaan ollut ollut se, minkä hän kysyttäessä kepeästi saattoi vastata, että aiempien ongelmien ja lamauttavan uupumuksen juurisyy olisi ollut pelkästään virhe alan valinnassa ja intohimon puute, vaan oikeastaan siihen kietoutuvan pärjäämättömyyden myötä kasvanut alemmuudentunne, jota hän oli ruokkinut moninaisilla syyllisyydentunteillaan niin omien kuin toisten odotusten pettämisestä. Päätöksestä siitä, että hän ei enää vastaa arvosanoistaan tai tulevaisuudenhaaveistaan kuin pelkästään

itselleen, tuli yksi hänen uuden ajatusmallinsa kulmakivistä. Kun jaksaminen ja halu avata tietokone tai kirja eivät olleet enää jatkuvaa taistelua, vaan pikemminkin oivallusten lähteitä, Kaisa huomasi alkavansa haluta viritellä taas ihmissuhteita, niin uusia kuin vanhoja jäähdyttämiään ja etäännyttämiään. Hän tunsi ei vain halua antaa itsestään, vaan että hänellä ylipäänsä oli jotakin annettavaa, että hän oli kokonainen ihminen, jotain muutakin kuin pelkkä epäonninen fysiikan menneisyytensä, että hänessäkin oli kiinnostavia puolia ja mielipiteitä, syitä, joiden vuoksi haluta keskustella hänen kanssaan. Muiden osaavuus oli vähemmän pelottavaa ja lannistavaa, pikemminkin haaste, johon vastata, samoin kuin opiskelun saamat uudet muodot ja ikäero opiskelutovereihin. Hän oli eri tavalla valmis, hetki tuntui juuri hänelle otolliselta. Serkkunsa suureksi yllätykseksi hän vastasi myöntävästi tämän pikkujoulukutsuun ja jopa uskoi tämän sanoessa kaivanneensa häntä, ja maalla käydessään hän itse kutsui vanhan lukioporukan koolle viinilasillisten äärelle. Pitäessään uudesta elämästään hän huomasi tulleensa sinuiksi menneensä kanssa, näkevänsä sen johtaneen tähän pisteeseen, ja kieltäytyi enää häpeämästä sitä. Ja alettuaan pitää taas itsestään, oli helpompi ajatella ja sallia muidenkin saattavan pitää hänestä ja hänen seurastaan. Jälleen eräänä iltana, tapansa mukaan kävelyllä, mutta tällä kertaa omia mietteitään muiden tarinoilla hukuttamatta, hän hoksasi olevansa kaiken pandemian keskellä suorastaan hävyttömästi lähempänä onnea kuin kykeni muistamaan tai tunnistamaan koskaan olleensa. Ainakaan hän ei ollut ollut aikoihin aktiivisesti onneton, ja se oli jo paljon. Maailma olikin yhtäkkiä uskomattomasti täynnä kiinnostavia asioita, tapahtumia ja paikkoja, sekä tarjosi vähemmän ahdistusta, jopa vähemmän tarvetta hänen ainaiselle kyynisyydelleen ja sarkasmilleen jättäen tilaa utopistisemmille kuvitelmille. Hän ei ollut tajunnut oman todellisuutensa värittömyyttä ja riisuttua luonnetta, ennen kuin alkoi jälleen täyttää sitä itselleen mieluisilla asioilla. Oli jatkuva ja junnaava oppimisprosessi irrottautua niin itsen kuin muiden odotuksista, rakentaa uusia mittareita sille, mikä riittää ja on hyvä, sen sijaan, että hakisi omaa mielihyvän tasapainoaan siitä, kuinka tyytyväisiä muut ovat hänen käytökseensä ja suorituksiinsa. Armo omaa itseä kohtaan, löyhääminen ja rajojen vetäminen olivat astuneet eri tavoin hänen sanavarastoonsa. Toki hän tiesi tarkkailevansa itseään jatkuvasti uupumuksen, kontrollintarpeen, riittämättömyydentunteen ja itsekriittisyyden tasojen osalta, samoin kuin piti silmällä taipumuksiaan sanella itselleen, mitä ansaitsee ja lipsumista epäterveisiin tapoihin tavoitella hetkellistä mielihyvän tunnetta – aiempien ilmentymien todisteina hänellä oli jo kokoelmansa kenkiä, DVD:itä ja kynsilakkoja, jotka oli ollut siinä hetkessä vain pakko saada. Toistaiseksi hän oli päätynyt ostamaan itselleen vain kukkakimpun silloin tällöin, ei palkkioksi, vaan ihan vain ilahduttamaan itseään – jotain, mitä hän ei ollut tehnyt vuosiin. Hän päätti tulkita sen hyväksi merkiksi, samoin kuin sen, kun hän haikeudella havaitsi, ettei eläytynyt yhtä vahvasti Buffyn tai muiden rakkaiden fiktiivisten hahmojensa todellisuuksiin. Hänen omansa tuntui nyt kelvollisemmalta ja omemmalta. Ei hän vielä tarkalleen tiennyt, millaiseksi oli matkalla, mitä vuosien myötä varisseita pa-

lasia itsestään haluaisi tavoitella takaisin ja millaisia uusia kohti kurkotella. Eristyksen ja vetäytyneisyyden purkaminen ja sen kuoren murtaminen, jonka hän oli kuvakseen rakentanut, tuntuivat yhä riskeiltä, mutta haavoittuvuus ja avoimuus olivat ehdottomasti hänen tavoiteltavien piirteidensä listalla, yhdessä lapsuudenkuvissa näkyvän pelottomasti esillä olevan vilpittömän heittäytyvyyden kanssa. Hän oli hyväksynyt senkin, että tämä oli vasta yksi vaihe hänen reitillään, ja että hän tulisi tarvitsemaan apua perille pääsemiseksi. Sen pyytäminen oli aina ollut hänelle vaikeaa, mutta hän alkoi olla vihdoin valmis. Valmis antamaan itselleen arvoa, työstämään itseään nähdäkseen asiat selkeästi ja päästäkseen käsiksi kykyihinsä ja ulottuvuuksiinsa. Senkin hän tiedosti, kuinka onnekas hän lopulta oli, miten tuurista ja hetkestä kiinni maailman tarjoamat mahdollisuudet olivat, ja hän oli yksi niistä, joille hyvä onni oli suonut uutta nostetta ja irtioton henkilökohtaisesta syöksykierteestä. Hän saattoi vain uskoa ja toivoa itseensä pysyäkseen ei vain pinnalla, vaan oman aaltonsa harjalla. Yksin sinnittely, selviytyminen ja pärjääminen eivät ole itseoikeutettuja hyveitä tai velvollisuuksia, ja niiden toteen käymiset ovat lisäksi moninaisista onnenkantamoisista kiinni. Tukea, apua ja neuvoja, puolueetonta kuuntelijaa sekä ihmistä rinnalle jaksamisen hiipuessa, yksinäisyydessä, itsen kanssa kosketuksiin pääsemisessä, uupumuksessa, vertaistuen tarpeessa ja muissa haasteissa kaikkia meitä varten tarjoamassa ovat muun muassa: YTHS, Nyyti ry, yliopiston Ohjauskulma, Helsingin kaupungin Mieppi, Mielenterveyden keskusliiton oppimisyhteisö Kipinä, Mieli ry:n kriisipuhelin suomen kielellä 24/7 numerossa 09 2525 0111, Sekasin chat, SOS-kriisikeskus, valtakunnallinen mielenterveysneuvonta arkisin kello 10–15 numerossa 0203 91920 sekä Valoa-chatissä, yliopistopapit, HelsinkiMission Minä riitän -ryhmät sekä yksinäisyystyö, kaupunkiolohuoneet Vallilassa ja Malmilla ja Etelä-Suomen klubitalot Eskot ry sekä kevyemmin HYYn piirissä toimivat järjestöt ja tapahtumat, jotka pyrkivät tarjoamaan yliopistoyhteisölle moninaisia akkuja lataavia matalan kynnyksen kohtaamisia turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jonne kaikki ovat tervetulleita ja haluttuja juuri sellaisina kuin ovat. Keho <3 juuri Sinä

HALLITUSPALSTA

PUHEENJOHTAJA NELLA TIAINEN

Moikka! Mä oon Nella ja toimin Kehon puheenjohtajana tänä vuonna. Ihanaa päästä meidän upeen hallitusporukan kans järkkämään kaikenlaista ja toivottavasti nähään monia tapahtumissa!

välttely unicafessa syömisellä.

Tykkään kokeilla erilaisii asioita ja innostun helposti uusista mahollisuuksista, joten tulkaa ihmeessä ehdottelemaan mitä mieleen tulee. Mun tän hetken top 3 lemppariasiaa on merenrantakävelyt kevätauringossa, uusien lempparibiisien löytäminen ja ruoanlaiton

Nään potentiaalii uusille aluille monissa tilanteissa kunhan lähestyy niitä ennakkoluulottomasti. Monet parhaat kokemukset alkaa just niistä hetkistä ku vähiten odottais. ”Uuden alun” ei tarvii olla mitään maailmaa mullistavaa vaan se voi olla vaikka Tiedekulman kahvilan uudelleen aukeaminen, Wordle-streakin alottaminen tai eka lähiluento päärakennuksella. Ihanaa kevättä kaikille, tsemppiä vikoihin dediksiin ja tulkaa ihmeessä juttelemaan niin Kehoon liittyvistä asioista ku oikeestaan mistä tahansa <3 SIHTEERI SILJA LAAKSONHARJU

Moikka! Oon Silja ja toimin Kehon sihteerinä nyt toista vuotta. Tykkäilen esim. kirppareista, railakkaista illoista ja lattialla makoilusta. Mun elämässä on ollut oikeestaan aika monia uusia alkuja viime aikoina ihanista ihmissuhteista uuteen jännään duuniin, ja innolla ootan myös pian alkavaa kesää! <3

HALLITUSPALSTA

HALLITUS 2022 VARAPUHEENJOHTAJA IRIS FONTELL

Moikka! Oon Iris ja toimin tänä vuonna Kehon varapuheenjohtajana Nellan vierellä! Mut löytää mitä useemmin metrosta Espoon ja kampuksen välillä, taikka tiedekulmalta tuhlaamasta aikaa. Oottelen ihan super innollan parsakautta ja sen tuottamaa euphoriaa. Saan mun kevääseen aina ihan käsittämättömän paljon energiaa sesonkivihanneksista ja niiden erityylisistä valmistustavoista. Toki pirteyteen vaikuttaa myös vahvasti kofeiinin määrä! :) Uuden alku tarkottaa mulle lähes aina kevättä. Koen kevään itsensä uudelleen keksimisen ajaksi. Kun kadut sulaa, ja parsat saapuu kauppojen hyllylle, herää mun henki uudestaan talven horroksesta. Odotan lämmittävää kevätaurinkoa, farkkutakkeja ja tennareita, sekä toki tärkeimpänä valtsikaystäviä ja Kehon kommelluksia! <3 TALOUDENHOITAJA HELLEVI HOLOPAINEN

Olen Hellevi ja tän kauden Kehon taloudenhoitaja. Arkijaksamistani kannattelevat muun muassa tummapaahtoinen kahvi, rakkaat ja lohdulliset TV- ja leffasuosikkini kasarilta, ysäriltä ja 2000-luvun alusta (uskaltakaakin väittää, ettei Blondin kosto ole puhdasta kultaa!) sekä pitkät kävelyt äänikirja korvissa. Uuden alku merkitsee parhaillaan itselleni muuttoa uusille kulmille – itse asiassa kokonaista kotikaupungin vaihtumista – potentiaalia uuden itsen löytämiseen ja muovaamiseen uusissa maisemissa. 23 23

1. OPINTOVASTAAVA ROSA TIAINEN

Moikka! Oon Rosa ja toimin tän vuoden Kehon opintovastaavana yhdessä Venlan kanssa. Tykkään keväästä, päikkäreistä ja high school musical -leffoista. Uusia tuulia arkeen tuo uudessa työpaikassa aloittaminen.

2. OPINTOVASTAAVA JA YHDENVERTAISUUSVASTAAVA VENLA NAAPURI

Moikka, oon Venla ja Kehon yhdenvertaisuusvastaava sekä toinen opintovastaava. Tykkään mm. lukea romaaneita, hiihtää keväthangilla (myös alkuja keskitalven hanget on ok) ja pötkötellä. Miun elämässä uusi alku on ollut muutto uuteen paikkaan ja tuoreisiin kotikulmiin tutustuminen. Tsemppiä kaikkien kevääseen ja minuu saa aina lähestyä mieltä painavissa asioissa opintojen, yhdenvertaisuuden kuin muidenkin asioiden merkeissä! TAPAHTUMA- JA VIRKISTYSVASTAAVA SILVIA SAIRANEN

Olen Silvia, Kehon tämän vuoden tapahtuma- ja virkistysvastaava. Lähiaikoina olen ollut erityisen innostunut pääsiäismunien syömisestä ennen aamupalaa, iltakävelyistä pelkässä hupparissa ja seikkailuista uudessa kaupunginosassa. Monia uusia alkuja on lähiaikoina ollut, niistä voi lukea lisää tämän lehden pääkirjoituksesta! 24

1. VIESTINTÄVASTAAVA ANNA ”HAVU” HAVUKAINEN

Mun nimi on Havu ja muodostan Janikan kanssa Keho ry:n viestintätiimin eli yritetään häpeämättömästi influenssoida keholaisia & muita yhmuja innostumaan meidän jutuista. Mä tykkään täl hetkellä paeta todellisuutta Witcher 3 -pelin fantastiseen soundtrackiin, harjotella uudestaan lukemaan kaunokirjallisuutta ilon kautta ja nauttia baarien normaaleista aukioloajoista menetetyn ajankin edestä. Vaikka oon asunut Helsingissä melkein kaksi vuotta, musta tuntuu, että vasta nyt aloitan mun helsinkiläistynyttä elämää oikeasti. Helsinki on vieläkin mulle vieras kaupunki, mut oon päättäny korjata asian perusteellisesti ens syksyyn mennessä. Vinkkejä otetaan vastaan! 2. VIESTINTÄVASTAAVA JANIKA MUKKALA

Mä oon Janika ja toinen Kehon viestintävastaavista. Mun lempiasioihin kuuluu Pepsi Max, Hearthstonen pelaaminen ja HIMYM’in katsominen kymmenettä kertaa. Odotan innolla jo kesää, jospa pääsisi taas pitkästä aikaa matkustelemaan!

25 25

TAPAHTUMA- JA TILAVASTAAVA KATI WELLING

Eli olen Kati ja Kehon tapahtuma- ja tilavastaava. Saan arkeen energiaa erityisesti ihanista opiskelijakavereiden kesken jaetuista lounashetkistä ja vapaapäivinä sängyssä makoilusta. Viikonloppuisin mut todennäköisesti löytää Mascotista laulamasta karaokea tai voittamasta lautapelejä. Innostun tällä hetkellä eniten uusista pastaresepteistä, mun uudesta ihanasta sängystä ja kevätauringon piristävästä vaikutuksesta viherkasveihin. Tässä maailmantilanteessa uutta alkua on vaikea ajatella. Mulle koko yliopiston aloittaminen oli isoin mullistus vuosiin ja se tuntuu uudelta alulta. Jonkinlaisen opiskelijaidentiteetin muotoutuminen tuntuu tosi luonnolliselta ja tiedän, että oon just oikeessa paikassa.

TYÖELÄMÄ- JA ALUMNIVASTAAVA MINEA SIMI

Moromoro vaan kaikille! Meitsi on Minea, tämän vuoden työelämä- ja alumnivastaava. Työelämäpestistä huolimatta nautin suunnattomasti opiskelijaelämän tuomasta vapaudesta ja opiskelija-alennuksista (CandyTownista saa -10%!!). Vaikka laskettelun ystävänä talven päättyminen aina kirpaisee, tuntuu ihanalta siirtää katse kohti kesää: vahingossa valvottuja öitä, aamun aurinkoisia lenkkejä, merituulen ja -veden sotkemia hiuksia ja selkää pitkin valuvia hikipisaroita. Jos jossain törmäillään, on minulla todennäköisesti takeaway-kahvi kädessä ja vähän kiire, mutta jään silti mielelläni rupattelemaan luennolle ehtimisen sijaan! 26

TAPAHTUMA- JA URHEILUVASTAAVA JOHANNA JÄRVILUOTO

Moikka! Olen Johanna ja toimin tämän vuoden hallituksessa yhtenä tapahtumavastaavista sekä urheiluvastaavana. Tällä hetkellä positiivista energiaa arkeen tuo pieni loma ja majoittuminen supersöpössä airbnb:ssä, jäätelökauden aloittaminen sekä uuden kahvipensaan hankkiminen edellisen, valitettavasti kuolleen (iso nyyh), tilalle.

ULKOSUHDEVASTAAVA OSCAR ARMINEN

Moi! Mie oon Oscar, Kehon ulkosuhdevastaava. Tykkään ruoanlaitosta, lukemisesta ja kirpputoreilla kiertelystä. Oon tässä vuodenvaihteen jälkeen palannut korona-aikaa edeltäneen harrastukseni pariin eli elokuvissa käyntiin – nyt oonkin käynyt leffassa useita kertoja kuukaudessa!

YMPÄRISTÖVASTAAVA ELINA LAKKALA

Moi! Oon Elina Lakkala ja Keho ry:n ympäristövastaava. Tykkään yli kaiken kirppislöydöistä ja käsillä näpertelemisestä ja mut voikin bongata luennoilla usein neulomasta! Tällä hetkellä fiilistelen mun viimesintä torilöytöö eli 60-luvun ompelukonetta, jota koitan nyt huoltaa toimintakuntoon. Energiaa arkeen saan vihreestä teestä ja musasta. Uusia alkuja mun elämässä on tällä hetkellä ystävyydet yhmulaisten kanssa, jotka vähitellen alkaa kunnolla puhjeta kukkaan.<3 27

ESSEE

Teksti: Ella Kauppinen

VUOSAAREN METROS Kello puolipäivää ja Vuosaaren metro pullollaan omiin pieniin kupliinsa vetäytyneitä kulkijoita. Suurinta osaa kanssamatkustajistani kiinnostaa tavanomaiseen tapaan lähinnä erinäisten älylaitteiden sinivalo taikka henkisen turvavälin etsiminen vaunun tummanpuhuvista ikkunoista. Ahtaanpaikankammo käy harvoin yhtä ilmeiseksi, kuin julkisessa liikenteessä ruuhka-aikaan. Katsekontaktin pakoilu on selkeästi jokaisen matkaajan tärkein tehtävä. Helsingin rautatieaseman kohdalla eteeni kipittää veljeksiltä vaikuttava kaksikko, joka tietämättään rikkoo sitä sosiaalista kaavaa, jonka metron muut asiakkaat tuntuvat tuntevan kuin omat taskunsa. Silmät kujeilevassa hymyssä pari tuijottaa vuoroin minun mustan hupun alle piilottunutta hahmoa, vuoroin kuiskii vimmatusti ja vilkuilee miestä, jonka näiden isäksi oletan. Alkuun tämä utelias, lapsellinen tarkastelu saa suupieleni hymynkareelle. Taitavat luulla minua joksikin toiseksi. Pidemmän päälle valjakon peittelemätön kiinnostus käy kuitenkin kamalan kiusaannuttavaksi. Käännän katseeni kohti Hakaniemen metrolaituria, josta korostetuin elkein haen asemaa usein kuluttavan ystäväni kasvoja. Leikin, ettei syväskannauksen synnyttämiä hikikarpaloita olisi otsallani ensimmäistäkään. Pakoyritykseni on lyhyt ja toiveikas kuin perhosen lento, tyssää kuin seinään. Vieressäni sattumalta seisseen tuttavan hymy näet täyttää synkän kankaan 28

kehystämän näkökenttäni komeassa kirkkaudessaan. Veikeät kasvot ovat kurottautuneet eteeni kuin varmistaakseen, että totta tosiaan, tuo tumman silmämeikin ja väljien tekstiilien taakse kätkeytynyt henkilö onkuin onkin Kauppisen Ella, kaveri muutaman vuoden takaa. Säikähdän tuota tuttavallista naamaa niin, että mieleni valtaa välitön, pakokauhun ja ahdistuksen sekainen tulva: “Voi vittu mikä ajoitus!! Tästähän tuo kyyläkaksikko vasta innostuu! Ja urpo-idiootti meitsi, kun piti just tänään sonnustautua tähän angstisen teinin lookiin! Hävettää! Sitä paitsi, on se nyt saatana, kun suussakin on tämä puheesta sössöttämistä tekevä purentamuotti, jota en varmuudella revi pois tässä keskellä liikennettä… Huippu kiva ruveta sönköttämään kuulumisia vanhalle tutulle samalla, kun koko muu vaunu tuntuu vaikenevan keskustelumme kuullakseen... VITTU!” Ajatus lähtee laukalle, jonka pysäyttäminen tuntuu vaikeammalta kuin logaritmifunktioiden ratkominen tai arabian alkeet. Seu-

Kuva: Olivier Collet

ESSEE

SSA MENETIN MINUT raa pitkien minuuttien hetki, jonka aikana ehdin piilotetusti panikoitua, toimia vastoin perimpiä periaatteitani, potea huonoa omatuntoa ja ryhtyä elämäntaparemonttiin. Metro lipuu Sörnäisiin. Keskellä kuoleman hiljaista vaunua valehtelen. En tiedä miksi enkä turhan tarkasti muista miten, mutta sen verran kuitenkin, että kasuaali kuulumisten vaihto lähtee peruuttamattomasti väärille raiteille. Hätääntymistä siivittää nokkakolari, jossa toimintani törmää käsityksiini oikeasta ja väärästä ja aikaansaa yhden naisen henkilövahingon. Koetin kai naamioida yhdenaikaisen väsymykseni sekä säikähdykseni alkuun valkoiselta valheelta tuntuneen lauseen alle, perustella häpeään pohjaavaa hiljaisuuttani yleisesti ymmärrettävällä syyllä: “Huonoja uutisia kotoa”. Pian kuitenkin tajusin, etten voi heittää ilmoille tuollaista toteamusta ja odottaa, että sydämellinen kuulija sivuuttaa sen kuin päivälehtien kes-

kinkertaiset uutisotsikot. Alkoi vuoropuhelu, jossa unholaan painuivat kaikki tuntemani hyvän maun rajat, ja hyppäsin rooliin, jota sisimmässäni inhosin alkufanfaarista esiripun laskeutumiseen saaakka. Yleisö seurasi silmä kovana, kuinka mestari yliajattelija Ella sooloili läpi elämänsä surkeimman farssin ja jäi jumiin itse kaivamaansa kuoppaan. Valehteli kerran, toisen ja kolmannenkin, koska ei enää muuta tuntunut osaavan. Käsikirjoitus kusi pahemmin kuin Suomen liittyminen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon, ja itseinho ylitti vastenmielisyydessään itänaapuriimme kohdistamani vihan. Kaikin tavoin kiusallinen show. Kalasataman liepeillä lämmin tsemppihali ja krokotiilin kyyneliin vetistyneet silmät. “Kaikki järjestyy kyllä”. Kun metron ovet lyövät laiturilla kiinni, jään yksin valheeni kanssa taas näyttöjään tuijottavien ihmisten seuraan ja päätän, ettei valehtelu seuraa minua enää tätä pysäkkiä pidemmälle. Sisäisesti raivoan ja kovaan ääneen komennan, että kaikki vähäinenkin vääristely, valehtelu ja liioittelu on kitkettävä minusta pois! Pöty rikkoo väkivalloin jäästä vapautuvan, levollisen maiseman ja tekee minusta hirviön. Tajuavatkohan nuo toljottavat lapset edes, mikä monsteri heidän edessään seisoo? Jos se olisi osannut vetää hätäjarrun pohjaan piirun verran aiemmin, olisi jäljelle jäänyt kenties muutakin kuin vain paha mieli. Muistan muutama vuosi sitten lukeneeni, kuinka Etelä-Kalifornian 29

yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset valehtelevat keskimäärin kahdeksan minuutin välein eli noin 200 kertaa päivässä. Tämä päätähuimaava luku saatiin ilmeisesti laskemalla valehteluksi kaikki arjessamme normalisoituneet ilmaukset, joiden takana yksilö ei täydellä tunteellaan seiso, kuten: “Anteeksi että häiritsen teitä…” -lauseen sanominen ilman aitoa piittaa siitä, miltä kuulijasta tuntuu. Vaikka tuon tason valkoiset valheet ovatkin kenties olennainen osa hyvällä vireellä eteenpäin porskuttavaa yhteiskuntaamme, on rakentavien kohteliasuuksien, jäätä murtavien kalavaleiden ja aidosti typerällä tavalla muunnettujen totuuksien välinen raja veteen piirretty. Onko päälle liimattu huomaavaisuus, vaikeiden aiheiden karttelu taikka oman nahan suojeleminen kuitenkaan pidemmän päälle rakentavaa toimintaa? Kulosaaressa ei ainakaan tuntunut siltä. Herttoniemeen saavuttaessa olin jo aika varma, että maailma pyörisi kevyemmin jos myös hankalista, noloista, raskaista ja aroista aiheista uskallettaisiin puhua useammin suorin sanoin, ilman suojelevia korulauseita. Jos olisin pelotta kertonut että väsyttää ja tahaton sössöttäminen kiusaannuttaa, tuskin postuisin metrosta nyt näin raskain askelin. Toisinaan tuntuu siltä, että juurikin rehellisyyden puute tekee elosta tahmeaa. Kun kaiken on näytettävä eheältä ulospäin, muita suojeltava omilta ongelmilta ja tabut pidettävä visusti päiväkirjan kansien välissä kutistuu aitojen kohtaamisten kenttä kovin kapeaksi. Sisäänrakennetut suodattimet eivät ainoastaan filtteröi kaikkea sitä mitä sanoissamme synnytämme, vaan kuumeisina kaivavat 30

totuuden siemeniä myös kaikesta kaunistellusta, jota kanssaeläjien repliikit mukanaan kantavat. Jatkuva totuuksien ääriviivoilla tasapainottelu uuvuttaa, eikä nähdäkseni luo kuin kieroon kasvaneita maailmankuvia harhaisine normikäsityksineen. Kuluttaa puhki minut ja muut. Minun on yhä vaikea käsittää, miksen rohjennut kohtaamaan keskeneräisyyttäni tuossa maanalaisessa vaan turvauduin valheeseen, joka lipsuikin puolihuomiossa suoraan syvään päätyyn. Miksi ylipäätään päästin suustani tuon typerän sammakon, kun totuus olisi tässäkin tilanteessa johtanut todennäköisimmin lähinnä sympatiapisteisiin sekä molemmin puolin rennompaan oloon. Valheellani rakensin välillemme vain miinoitetun maan, jossa tuttavani koitti parhaansa mukaan välttää räjähteiden laukaisemisen, ja minä juoksin niistä suin päin jokaiseen. “Ei saa jäädä tuleen makaamaan!” huutaaa vänrikki Kariluoto joukoilleen. Toistan noita sanoja mielessäni ja vannon, että näytelmäni seuraava osa on edeltäjäänsä menestyksekkäämpi. Aloitan kahden viikon kokeilujakson, jonka aikana keskitän määrätietoisesti aiempaa enemmän huomiota sanavalintoihini, kertomusteni totuusperiin ja siihen, mitä ajatuksiani sanoitan ja mistä syistä. Aion avoimesti syödä kärjistetyt sanani, korjata valheeni ja puhua totta vaikka se olisikin hetkellisesti vaikeampi vaihtoehto. Aion paljastaa itseni jokaisesta väännetystä totuudesta ja suojelevasta sepityksestä, ja olla sanoissani niin alaston kuin suinkaan rohkenen. Ja kun ensi kerran kohtaan sinut, joka haastavalla hetkellä yllätät, olen reippaammin ruma ja ruhjeilla.

Valehtelu tekee minusta kuvottavamman, kuin yhdetkään purentamuotit tai sotketut silmämeikit koskaan.

Kuva: Donny Jiang

PÄÄTOIMITUKSEN TERVEHDYS

KEVÄÄN KUUMIMMAT SUOSITUKSET suoraan Kehotuksen päätoimitukselta

Hellevi suosittelee Suositukseni tähän hetkeen ja kevääseen ylipäänsä on rutiinien ravistelu ja epämukavuusalueelle hyppääminen. Koti-ihmisenä, juurien ujuttajana ja mukavuudenhaluisena tavarahamsterina tämä on itsellenikin todellinen haaste, jota olen ryhtynyt toteuttamaan putkiremontin hiipiessä niskaan. Muuton myötä vaihtuvat paitsi kävelyreitit, naapurien koirat, yöllinen äänimaailma sekä tietokoneen näytön takana häämöttävän seinän tapetti, niin myös kaikki tuttu näyttää toiselta, sopeutumisajan verran vieraalta ja väärältä. Mikäli totaalinen maisemanvaihdos ei mahdu suunnitelmiisi, voit kokeilla kevennettyä versiota arkitodellisuuden mylläämisestä nurkkien roinasta raivaamisineen, ja testata kaappilöytöjen myötä, josko olisitkin mehujäämuottia hyödyntävä, äitisi neulomaan villapuseroon pukeutuva 2.0-sinä, joka muhiikin sohvassa huoneen vastakkaisella seinustalla, osallistuu kansalaisopiston kurkkulaulukurssille hybridinä sekä käy Alepassa K-Marketin sijaan. Ainakin toistaiseksi, ennen kuin jämähdän uusiin uriin, odotan innolla näkeväni millainen vantaalaisminä espoolaisnahoistani kuoriutuu – mahdollisuudet siintävät rajattomina ja niiden kuvitteleminen antaa energiaa.

Minea suosittelee Lämmin suositukseni on koulunpenkille palaaminen ala-astementaliteetilla suunnattoman suorittamisen sijaan. Enkä nyt tarkoita nopeasti sutaistujen esseiden hyväksymistä, vertaamisen lopettamista ja ihmisarvon sitomista tenttiarvosanojen sijaan johonkin aivan muuhun, vaikka sekin on tavoiteltavaa. Nyt tarkoitan taiteen tekemistä ala-asteen kuvistuntien tapaan: ensin vähän tehtävänantoa vierastaen, aihetta etsien tai omia kykyjä epäröiden, sitten kuitenkin ennakkoluulottomasti, suoritusvapaasti, näperrykselle antautuen. Liimaa, leikkaa, koristele, kirjoita, väritä yli rajojen ja naura sitten sille, kuinka “kuusivuotias osaisi tehdä saman”. Anna itsellesi lupa luoda luomisen ilosta. Jos kuviksen tunnit eivät ole sinun juttusi, palaa keittokomerossasi kotitalouden tunnille ja leivo kakku tai keksejä, jotka menevät vähän sinne päin. Sotke pinnat jauholla ja syö taikinaa kunnes mahaan sattuu. Tiskaa vasta myöhemmin. Kunhan teet. Yritä palata siihen intoon ja iloon joka lapsena syntyi, kun sai kädet vähän likaiseksi. Alkuun se on ehkä kankeaa ja keinotekoista, mutta kenties lopulta huomaat että sinussa ja kuusivuotiaassa onkin jotain samaa. Ja hyvä niin.

PÄÄTOIMITUKSEN TERVEHDYS

Silvia suosittelee Tänä keväisenä päivänä vahvasti kehotan, miltein painostan sinua, kuuntelemaan Succession-sarjan soundtrackia. Tämä euphorinen musiikkiteos auttaa astumaan Tiedekulmaan maailmaa järkyttävällä itsevarmuudella, ja nostattaa salitreenin seuraavalle tasolle. Sukella New Yorkin hulppeimman bisneshuipun mielenmaisemaan Nicholas Britellin säveltämän musiikin tahdissa, joka yhdistää täydellisen nerokkaasti voimakasta, mutta hieman vinksahtanutta klassista musiikkia hip hop biittien tahtiin. Soundtrack on tarjonnut itsevarmuutta sitä kaipaavalle, ja muistuttanut omasta mahtipontisuudesta. Lisäsuositus: kannattaa pitää aurinkolaseja kun kuuntelee tätä soundtrackia, se lisää tunnelmaa. Salilla aurinkolasit päässä kuitenkin vain omalla vastuulla.

Sonetta suosittelee Suosittelen mummoilua! Tarkemmin sanottuna kiireetöntä elämää. Olen sisällyttänyt päivärutiineihini aamukävelyt aurinkoisella Töölönlahdella, kahvittelun Tin Tin Tangossa sekä tietysti mahdollisimman aikaisen nukkumaanmenon. Mummoilu antaa energiaa ja onnea! Pullantuoksuista kevättä! Terveisin kiireestä stressaantunut taittaja.

Ella suosittelee PARCELS - Day/Night -albumi Australialaisen electro-pop bändin Parcelsin tuorein julkaisu, kunnianhimoinen ja omintakeinen tuplalevy Day/Night nielaisee sisäänsä ja sähköistää koko kehon. Hieman aikaa vaativa, jykevä 23 kappaleen kokonaisuus kestää kenties runsaat 100 minuuttia, mutta on niistä jokaisen arvoinen. Läpi valoa tihkuvien piano melodioiden sekä syvyyksissä sukeltavan bassojytkeen kokonaisuus kuljettaa kuulijan aamusta iltaan, päivästä yöhön, ja puhdistaa kaiken patoutuneen. Vokalistien aukottomat harmoniat saavat aikaan kylmiä väreitä, ja sointukiertojen simppeliys koukuttaa. Olo 100 minuutin jälkeen on virkeä, hapekas ja kipinöivä, mieli täynnä toimeliasta energiaa ja monta hyvää korvamatoa, joita palaa riemulla kuulemaan toistamiseen! Kuuntele albumilta ainakin: Somethinggreater, LIGHT, Famous, Comingback

EET E E E L I IAB R O H P EU !!!!!!!!!

Huhujen mukaan bileissä perustettiin tyttöbändi...

-ystäviä Järjestölehti

Poleemista

Illan puku- & hymyloistoa

Päätoimitus edusta

a!!

Mystinen juhlatunnelma

Euphorista kauneutta!

Kehot pysyivät vapaina ja seksikkäinä... 35

KEH OT U S 1 /2 0 2 2