Kehotus 2/2022

sisältö

Pääkirjoitus

Konkretiaa pöytään -tervehdys

Luppoaika: Radikaali ei-minkään tekeminen

Vieraileva kehoAada Petäjä

Kehotus 2/2022

Kokemusasiantuntijan vinkkikimara kandi seminaariin

Kehukapina

Julkaisija: Keho Ry, Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen ainejärjestö

Päätoimitus: Ella Kauppinen Hellevi Holopainen Minea Simi Silvia Sairanen Sonetta Humala

Kirjoittajat: Eero Niemisara Ella Kauppinen

Yhteystiedot: kehotuslehti@gmail.com Instagram @kehotuslehti

Hellevi Holopainen Ilari Mäkilä Johanna Järviluoto Lassi Laakso Minea Simi Silvia Sairanen Sonetta Humala

Taitto: Sonetta Humala Kuvitus: Aada Petäjä Bruno Baer Sonetta Humala Pixabay

Lehden tekoon on saatu HYYn järjestö lehtitukea.

PÄÄKIRJOITUS

kirjoittanut päätoimittaja Ella Kauppinen

Kauhea motivaatiopula. Tuntuu älyvapaalta pusertaa syksyn ensimmäistä pääkirjoitusta sellaisesta käsin. Omin avuin kaivetun kuo pan pohjalta lienee kuitenkin turha huudella.

En tiedä syyttääkö liian hektistä kesää, syk kien startattua syksyä vaiko elämän yleistä yltäkylläisyyttä, kun kaikki ylimääräisyy det tuntuvat rasittavilta. Ylimääräisyyksillä viitaten pakkotöiden ja riemurientojen ul kopuolelle jääviin askareisiin. Tällä hetkellä Kehotus, niin rakas kuin se onkin, lukeutuu elämässäni tuohon kategoriaan. Sellaiseen “näistä tavallaan tykkään ja ehkä jos kus hyödyn vaik ka nyt ei oikein inspaa” -asioiden joukkoon. Inhot tavaa, että näihin kin riveihin pitää hakea ponnetta ryhmäpaineesta, sisälläni asuvasta suorituskeskeisestä pahanilmanlinnus ta ja pakosta, joka sekin rakentuu vain uskomusten varaan. Toivon kuitenkin numeromme tee man, kapinallisuu den, mahdollis tavan tilan, jossa kaikki tunteet ja olotilat sallitaan. Jossa teksti voi syntyä jo halusta olla sanomatta mitään. Jossa motivaatiopulakin voi toimia alkuläh

teenä sille mitä haetaan; kapinamielelle, vas taäänelle, toinen toisiaan vasten törmäileville ajatuksille. Ja vaikka Wikisanakirjan mukaan kapina tarkoittaakin ensisijaisesti (aseellista) nousua esivaltaa vastaan, haluan uskoa sen sisältävän potentiaalia paljolle muullekin. Poikkeamille, hiljaisille, mutta opitusti kätke tyille huomioille, haluille, haaveille, rakkau dellisuudelle. Kaikenlaiselle toiseudelle, mut ta myös samankaltaisuudelle, joka ei sekään koskaan ole yhtenäisyydessään aukoton.

Näin kehitystutkimuksen pääaineopiskelija na tuntuisi sokealta sivuuttaa kapinal lisuuden rooliyh teiskunnallisena muutosvoimana. Mutta lähes yhtä lailla typerältä tun tuisi ajankohtaisten taikka historialli sesti merkittävien vastarintojen pur kaminen tähän pieneen paperiin. Minä en ole oikea ihminen puhu maan äänillä, joihin en todellisuudessa kykene samaistu maan, jotka eivät ole minun. En osaa, en saa, enkä halua viedä tilaa niiltä pohjattoman arvokkailta kertojilta, joi den kapinamieli on elämää ylläpitävä voima. Siispä kehotan, että keskitymme välillä kapi

noimisen ohella kuulemaan myös niitä, jotka painivat toisaalla kenties itsellemme vieraiden asioiden parissa. Tahtoisin väittää, että annet tuja asetelmia ravistelee pelkästään sekin, että pyrkii katsomaan pidemmälle, kuulemaan kauemmas, ymmärtämään enemmän. Ettei osta itsestäänselvyyksinä mitään, että tahtoo oppia myös niiltä, joiden todellisuudet haastavat omiamme.

Kapinoit siis omia pään sisäisiä ääniäsi taik ka kokonaista yhteiskuntajärjestystä vastaan, tämä lehti on sinulle. Tämä lehti on kaikille teille, jotka rohkenette seistä ajatustenne taka na ja toisinaan myös kyseenalaistaa niitä. Jot ka tartutte kynään laiskuudesta huolimatta ja tiedätte, milloin vaikeneminen on voimassaan voittamaton. Loppuun muistutettakoon, että tulevilla sivuilla sanoitetut asiat ovat monin paikoin mielipidesidonnaisia, subjektiivisia ja tietyssä hetkessä tietynlailla toimivien ihmis ten tuotosta. Ihmisten, jotka varmasti kerta toisensa perään sortuvat inhimillisiin virhei siin, opettelevat vasta. Annetaan siis kapinal lisuudelle ja sen kaikelle kauneudelle tilaa ja tukea. Vasta-ajatuksia saa aina esittää, kunhan pohjalla pysyy oikeudenmukaisuuden perus periaatteet.

Kyllä te tiedätte.

Rytmin vaihdos! Kuulostan nyt kuolettavan kuivalta ja kapeakatseiselta YTHS-tädiltä, kun kehotan aikaistamaan päivärytmiä paril la tunnilla, mutta vannon, että siinä on jotain taikuutta! Kun viime viikolla jouduin koulu töiden pakosta heräämään jo kuuden korvilla ja valumaan kirjastoon päivittäin heti aamu tuimaan, löysin uudenlaista rauhaa ja mieli hyvää, jota en edes tiennyt kaipaavani. Aamun aloittaminen väsynein silmin, pehmeää klas sista kuunnellen, kynttilän valossa kohmeesta kuoriutuen, antaa koko päivälle lempeämmän kehyksen kuin sängystä suoraan luennolle juokseminen. Mikä yllätys :)

En väitä etteikö kylmiin aamuihin heräämi nen olisi haastavaa ja sisukkuutta vaativaa, mutta lupaan (!) että auringonnousuun jalkau tuminen palkitsee! Aamukahviin sijoittami nen kirjaston kahviossa ei vituta vaan tuntuu palkitsevalta, lounas maistuu lounaalta eikä aamupalalta, ja aikaansaanut olo tahtoo tulla jo pelkästä ylösnousemuksesta. Niin ällöttä vän suorituskeskeistä kuin se onkin, välillä on tärkeää tuntea pärjäävänsä. Väitän pimeiden aamujen tarjoavan hyvän tilaisuuden näiden onnistumisen kokemusten haavinnalle.

Lisäksi positiivisesti yllätti se, kuinka IHA NALTA yhdeksän jälkeen nukkumaan käy minen voi tuntua, että kymmeneltä todella saattaa vaipua uneen ja että illalla laskeutuva pimeys ei ahdista, kun tietää päivän olleen jo pitkä ja pulkassa. Aikataulun siirros myös täs sä kohtaa vuorokautta on toistaiseksi toiminut hämmentävän hyvin.

Anna itsellesi viikko koeaikaa. Jos sen jälkeen tekee mieli palata hitaisiin aamuihin ja myö hiäisiin öihin, tee se. Minä pitäydyn tässä het ken.

KEHOSSA YLIOPISTOLLA

Kehitystutkimuksen ainejärjes tössä syksy on pyörähtänyt hyvin käyntiin ja tapahtumia on järjestetty niin fukseille kuin vanhoillekin sekä pelkän Keho ry:n voimin että yhdes sä muiden ainejärjestötoimijoiden kanssa.

Hyviä tulevia tapahtumatärppejä on ainakin seuraavat, lisätietoa löytyy Keho ry:n hallituksen terveisistä si vulta 26!

1.11. Valkkaria ja valitusta 22.11. E2 Tutkimus -excursio 30.11. Joululeffailta

Mikäli Keho ry:n toiminta kiinnos taa, on pian taas syyskokouksen aika. Silloin on kaikkien halukkai den kehonmielisten mahdollisuus hakea ensi vuoden hallitukseen!

Opiskelijoiden vaikuttamistyön seurauksena yhdessä Unicafe-ra vintolassa toteutetaan kasvipohjai sen ravintolan kokeilujakso, lisää aiheesta seuraavalla aukeamalla. Yliopisto on jakanut vuosittaisen tunnustuksensa avoimen tieteen edistämisestä Helsinki Institute of Life Science HiLIFE:lle sekä Tieteen termipankille. HiIFE on kansainvä lisistä tutkijoista koostuva yliopiston elämätieteisiin keskittyvä itsenäinen erillislaitos, jonka julkaisuista mil tei kaikki ovat avoimesti saatavilla. Tieteen termipankki on koko tiede yhteisölle tarkoitettu avoin termi tietokanta, jonne kootaan eri alojen sanastoa useilla kielillä. Termipank kia kootaan vapaaehtoisten asian tuntijoiden voimin ja kymmenen vuoden aikana termejä on kertynyt yli 50 eri alalta. Myös yliopisto osal listuu kansallisiin energiansäästö talkoisiin. Sen lisäksi, että opiskeli joita ja henkilöstöä on kannustettu toimimaan energian säästämiseksi, yliopiston tiloissa automaattista va laistusta vähennetään, led-valaistus ta lisätään, lämpövuotoja etsitään ja paikataan sekä sisälämpötilaa laske taan 20 asteeseen.

SUOMESSA

Aborttilain uudistus on hyväk sytty eduskunnassa äänin 125 - 41. Uudistus mahdollistaa raskauden keskeyttämisen omasta pyynnös tä 12. raskausviikon loppuun asti. Raskauden keskeytys on mahdol lista myös 12. viikon jälkeen, mikä li raskaana olevan terveys on vaa rantunut. Uudistuksen taustalla on Oma tahto 2022 -kampanjan kan salaisaloite, joka eteni eduskunnan käsittelyyn kerättyään vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Hallituspuo lueista keskusta jakautui äänestyk sessä kahtia, sillä puolue oli sopinut asian olevan omantunnonkysymys. Eduskunnan käsittelyssä on ollut myös hallituksen esitys ns. translain eli laki sukupuolen vahvistamises ta uudistamisesta, mikä on jakanut vahvasti eduskuntapuolueita. Laki uudistuksen tarkoitus on parantaa sukupuolivähemmistöjen itsemää räämisoikeutta perustuslain ja kan sainvälisten ihmisoikeussopimus ten edellyttämällä tavalla. Uuden translain on määrä astua voimaan 1.1.2023.

MAAILMALLA

Iranissa tuhannet ihmiset ovat pro testoineet siveyspoliisien tapettua 22-vuotiaan kurdinaisen Mahsa Aminin, joka oli pidätetty epäasial lisen pukeutumisen vuoksi. Mie lenosoittajat vaativat vallanvaihtoa Iranissa sekä perusoikeuksia naisil le. Kymmeniä, mahdollisesti jopa satoja mielenosoittajia on kuol lut poliisiväkivallan seurauksena. Kansainvälisten toimittajien pääsy maahan on rajoitettu, minkä vuok si vahvistettua kuvamateriaalia on vaikeaa saada paikan päältä. Tapah tumat ovat kuitenkin herättäneet solidaarisuutta ympäri maailmaa, erityisesti iranilaistaustaiset vaativat myös muilta valtioilta toimia Iranin naisten oikeuksien turvaamiseksi. Kurdit ovat yksi Iranin suurimmis ta vähemmistöryhmistä, jotka ovat pitkään taistelleet itsenäisen kurdi valtion puolesta. (lähde: Yle.fi)

Konkretiaa pöytään

terveiset

Hei, Kehotuksen lukija!

Konkretiaa pöytään -projektissa vaadimme yhden täysin kasvipohjaisen Unicafe-ravin tolan avaamista vuoden 2023 aikana. Työ ryhmäämme kuuluu kymmenkunta opiske lijaa eri Helsingin yliopiston kampuksilta.

Projektimme käynnistyi syyskuun puoli välissä primus motor Benjamin Pitkäsen järjestämällä aloitustapaamisella, jossa tu tustuimme toisiimme ja pohdimme tulevaa toimintaamme. Mikä vaatimuksemme tar kalleen ottaen on? Millaisilla argumenteilla perustelemme sitä? Puhummeko eläinten oikeuksista tai terveysvaikutuksista? Panos tammeko julkiseen viestintään vai keski tymmekö avainhenkilöiden lobbaamiseen? Vastaukset muun muassa näihin kysymyk siin ovat selkiytyneet viikoittaisissa ko kouksissamme.

pöytään -projektin ensisijainen tähtäin. Edustajamme ovat menossa esittämään vaatimuksemme HYY:n hallituksen kysely tunnille 13.10.

Projektin tulevaisuus riippuu paljon siitä, mitä edustajisto asiasta päättää. Tämän leh den ilmestyessä on siis jo toivottavasti otet tu askeleita kohti konkretiaa. Selvää on joka tapauksessa se, että kasvipohjaiseen ruoka järjestelmään siirtymisessä on töitä tehtävä nä – niin yliopiston sisällä kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta omis taa YLVA-yrityksen, joka vastaa Unicafe-ra vintoloiden toiminnasta. HYY:n lokakuussa päivitettävään omistajastrategiaan vaikut taminen oli siksi alusta alkaen Konkretiaa

Lassi Laakso Konkretiaa pöytään -työryhmä Instagram @kokretiaapoytaan Päivitetty 14.10.: HYY:n edustajiston ko kouksessa 13.10. YLVA:n omistajastrate giaan saatiin kirjaus kasvipohjaisen Uni cafe-ravintolan avaamisen selvittämisestä sekä yhdessä ravintolassa toteutettavasta kokeilujaksosta. Tästä on hyvä jatkaa!

radikaali ei-minkään tekeminen Luppoaika:

kirjoittanut Silvia Sairanen, kuvat Bruno Baer

Kesän jälkeen paluu opintojen pariin on ol lut helpottavaa, jopa kotoisaa. Paluu arkeen, jossa päivät rakentuvat ystävien ympärille, on innostanut nousemaan sängystä aamui sin, tarttumaan saappaisiin ja lompsimaan päiväksi yliopistolle. En ole koskaan koke nut syksyä erityisen rentouttavaksi ajaksi, mutta tänä syksynä olen tietoisesti pyrkinyt luomaan mukavampaa elämää. Tärkeim mäksi osuudeksi on rakentunut luppoaika.

Törmäsin jo heti koulun alkaessa samaan ongelmaan kuin viime syksynä. Siis ongel maan siitä että aika loppuu aina kesken, niin minäkin, ja jokainen päivässä tehtävä asia on jotain minkä voi raksia pois tehtä välistalta. Ettei elämässä ole enää energiaa muulle kuin suunnitelluille asioille, eikä niillekkään kunnolla. Mikään ei enää innos tanut, kaikki tekeminen oli vain jotain mitä täytyi saada valmiiksi. Olen nyt päättänyt lopettaa kaiken turhan minkä vain pystyn, ja viimeiset viikot olen kellunut ympäriinsä, löytänyt tilaa tuntien väliin. Nyöri nyöriltä keskikroppaa kristävä korsetti on alkanut hellittämään.

Ehkä olen harrastanut jonkinlaista kapinaa, siis taistellut sitä vastaan, että tässä elämässä todella tulisi pyrkiä jonkin saavuttamiseen ja oman hyötynsä maksimoimiseen. Olen yrittänyt näyttää itselleni ettei pelkällä teke misellä, kiireellä, todella ole mitään itseis arvoa. Aika jolloin en todella tee mitään on tuntunut radikaalilta, oman itseni toimi juuden, ehkä jopa itsemääräämisoikeuden takaisin voittamiselta, jolloin saan itse päät tää sen miten todella tahdon aikani käyttää. Luppoajan tarkoituksena ei ole ollut pyrkiä parantamaan omaa kyvykkyyttäni tai mak simoimaan palautumiseni, jotta jaksaisin vastuissani paremmin. Luppoajan tarkoi tuksena on yksinkertaisesti ollut tehdä jo tain kivaa, josta minulle tulisi hyvä mieli,

mutta käytännössä se on enemmänkin ollut aikaa olla tekemättä yhtään mitään, jotta edes voisin alkaa löytämään ajatusta siitä, minkä tekeminen voisi mielestäni olla ki vaa.

Luppoaika on hellinyt ja tuudittanut viimei sinä viikkoina. Luppoaikana olen haahuillut ympäriinsä, istunut kotona lattialla, nukku nut päiväunia ja katsellut ympärilleni. Lup poaika on sallinut aivoille aikaa palautua ja rentoutua, keskittyä sen hetken tuoksui hin ja väreihin, mikä puolestaan on alka nut synnyttämään uusia ideoita: siitä mitä tehdä, mihin keskittyä, kenen kanssa olla ja kuinka viettää aikaa. Luppoaikana olen saanut parhaimmat ideani, ja luppoaika on tarjonnut aikaa niiden toteuttamiseen. Olen innostunut uusien kielten opiskelemisesta, pyytänyt ulos ihmisiä joihin olen halunnut jo jonkin aikaa tutustua, alkanut suunnit telemaan tulevia taideprojekteja, ja alkanut taas haaveleimaan. Mainittakoon myös, että rauhoittunut olo itsellä on myös mahdollis tanut ystävien kannattelun heidän vaikeina aikoinaan.

Olen jopa alkanut ymmärtämään jotain siitä mistä alkaa rakentamaan merkitystä omaan elämääni; mukavista asioista, hitais ta asioista, lämpimistä asioista jotka hellivät ja hoitavat. Ihmisistä jotka tuntuvat kotoi silta, ruoista jotka sulavat suuhun ja hetkis tä joissa aika kuluu omaan tahtiinsa, välillä kirmaten ja välillä laahustaen. Päivät ovat alkaneet limittyä toisiinsa, mutta niissä on jotain ilmaa ja onnea, joka on tehnyt arjes ta ihanaa. Päivääni rakentavat – tavalliset ja toistuvat asiat – tekevät minua onnellisek si, siis todella arki on nyt arkeni ihanin osa. Kuinka ihanaa voi olla, kun on pystynyt rakentamaan elämää jossa se itse elämä on sen elämän paras osuus.

Yliopistolla vallitsee kasvava tekemisen meininki, jossa jokaisen tulisi suorittaa tuhatta asiaa samaa aikaa, viettää päivät aamusta iltaan koulutehtävien parissa, ja lisäksi vielä käydä töissä, treffeillä, hoitaa järjestöasioita, kirjoittaa lehteen, käydä ur heilemassa. Koulussa, ystävien ympäröimä nä huomaan kuinka arkeen paluu, uudet ja vanhat vastuut, deadlinet ja työt alkavat jo kuluttamaan, perustavanlaatuisista ai kamme huolista kuten ekokriisistä ja so dasta puhumattakaan. Aika kaikkeen vain loppuu kaikilla koko ajan kesken, eikä sitä alkujaankaan ollut tarpeeksi kaiken tämän tekemiseen.

Voisi olla aika toteuttaa oman elämämme degrowth: tehdä hieman vähemmän ja hi taammin, ja aika ajoin olla tekemättä mi tään. Tahtoisin meidän irroittavan itsemme ajattelusta, jossa itsensä kuluttaminen lop puun tuhannella eri tekemisellä olisi jol lain tapaa kehittävää tai tavoiteltavaa. Moni meistä yliopistolla kritisoi kapitalismin uurruttamaa ikuisen kasvun ja aherruksen teesiä, mutta näen ristiriidan siinä, kuin ka näennäisen vallitseva tapa elää elämää tämä kuitenkin on yliopistolla. Kapitalisti sen maailmanjärjestelmän ravistelu tuntuu

kovin heikolta, jos se tapahtuu kapitalismin itsensä määrittelemillä arvoilla ja toimin tatavoilla. Voiko kapitalistista maailmaa vastaan taistella toisintamalla tämän es senssiä päivittäin omassa elämässä? Onko itseasiassa tekemättä jättäminen, luppoaika, radikaalimpaa kuin kapitalismin horjutta minen tämän itse sanelemilla ehdoilla, vai viekö ei minkään tekeminen lopulta ei-mi hinkään? Toisaalta, ehkä myös luppoajan yhteiskunnallisen hyödyn analysoiminen toimii itseään vastaan, ja paljastaa minusta enemmän kuin kuin tahtoisin.

Juttua kirjoitaessa ystävä suosittelee luke maan Pontus Purokurun teoksen “Täysin automatisoitu avaruusluksushomokommu nismi”, ja käyttämään tätä kirjoituksessani. Olen kuitenkin päättänyt käyttää iltapäivän onnellisesti tekemättä mitään, joten ana lyysi jääköön seuraavaan kertaan. Dolce far niente, – eli ei minkään tekeminen ja siitä nauttiminen, italialainen rauhallinen tapa liikkua elämän hetkestä toiseen – on to della tuonut ainakin omaan elämääni lisää lempeyttä. Tahtoisin kehottaa luppoaikaan, ehkä jopa kapinana alituista tekemistä vas taan. Tai edes luppohetkiin, pieneen hen gähdykseen kaiken juoksemisen välissä.

Linnut

Valtatien loputon jono Ilma joka maistuu suussa on suusta Mekaaniset silmät ovat kiinni, sisällä aivot taittavat vielä nähdä, on päivä Ja yksi on pysäyttävä muut Kun hän seisoo, sen tuntevat kaikki Linnut Hän ei välitä Hän ei usko, ei ymmärrä Kenen lapsi ja kuka onkaan istuttanut vihan siemenen Linnut Ampukaa! Ei! mutta nuhdeltava on Avautuva ovi, nousevat kasvot Hän jo nuorena ollut vanha, veljelleen sisar ja isä Avoin ovi, aidan yli Jalanjäljet jättävät multaan piirretyt rajat, hiekkaiset saappaat Hän ei kiellä ketään, vaan osoittaa tien metsään ja sanoo: Öljytyt linnut ei lennä takaisin.

kirjoittanut Eero Niemisara

Aktivismista voimaa ilmastoahdistukseen

Nimi: Aada Petäjä Ikä: 19

Opiskelu: Journalismia Tampereen yliopistossa Kiinnostuksen kohteet: yhteiskunnalliset asiat, ilmas to- ja ympäristö, aktivismi, tasa-arvo ja globaali oikeu denmukaisuus, vaikuttaminen, taide & kulttuuri

Harrastukset: lukeminen, kirjoittaminen, maalaaminen, kitaransoitto, liikunta

” Ymmärsin, että yksilötasolla tapahtuvan ekologisen elämän maksimointi ei tuota rakenteellista muutosta. Mikäli haluamme yhteiskuntamme rakenteisiin muutoksia, on meidän luotava painetta politiikassa toimiville päättäjille. ”

Ilari: Mistä sait kipinän lähteä mukaan Elo kapinaan? Oletko aina tuntenut ympäris töasiat tärkeiksi?

Aada: Olen tuntenut ympäristöasiat aina tärkeiksi. Ajattelin kuitenkin pitkään, että ympäristön hyväksi toimiminen on ensisi jaisesti yksilölähtöistä. Pyrin tekemään kes täviä kulutusvalintoja; ostin vaatteet käytet tynä, olin ensin kasvissyöjä ja sitten vegaani. Alkuvuodesta 2021 muutama ystäväni oli liittynyt Elokapinaan. Media oli alkanut myös noteeraamaan Elokapinaa, varsinkin poliisin käytettyä pippurisumutetta väki vallattomia mielenosoittajia vastaan Kaisa niemenkadulla syksyllä 2020. Kesäkapinan blokit olivat saaneet myös näkyvyyttä. Ol lessani tässä vaiheessa vielä liikkeen ulko puolella, sen toiminta vaikutti minusta epä selkeältä enkä kokenut, että minun tarvitsisi lähteä toimintaan mukaan. Keskustelut Elo kapinaan kuuluvien ystävieni kanssa, saivat

minut muuttamaan ajatusmalliani. Ymmär sin, että yksilötasolla tapahtuvan ekologisen elämän maksimointi ei tuota rakenteellista muutosta. Mikäli haluamme yhteiskun tamme rakenteisiin muutoksia, on meidän luotava painetta politiikassa toimiville päät täjille. Tästä vaikuttuneena päätin men nä Elokapinan kansalaistottelemattomuus koulutukseen. Koulutukseen mennessä olin edelleen hieman skeptinen siitä, oliko tämä todella minun juttuni. Koulutuksen pitäjät väänsivät asiat kuitenkin rautalangasta ja ymmärsin todella, miten homma niin sano tusti toimii. Tämän jälkeen Elokapina imi minut täysin toimintaansa.

Ilari: Eli median antama näkyvyys ja ystä viesi jo kuuluminen liikkeeseen olivat teki jät, jotka saivat sinut kiinnostumaan Eloka pinasta?

Aada: Niin, tai nimenomaan se, että sai

puhua ihmisten kanssa, jotka kuuluivat jo liikkeeseen, sai ymmärtämään asiat paljon syvemmällä tasolla, kuin vain lukemalla uutisista tai somesta. Lisäksi kaverit loivat turvallisemman fiiliksen mennä toimintaan mukaan.

Ilari: Historiallisesti suoran toiminnan ja autonomisten liikkeiden sisällä on ollut on gelmia järjestäytymisessä. Lähtökohtaisesti liikkeiden toiminta perustuu yleensä siihen, ettei haluta luoda mitään valtahierarkioita. Miten hyvin Elokapina on mielestäsi onnis tunut välttämään näitä sudenkuoppia?

Aada: Elokapinan toiminta perustuu sii hen, että jokainen jäsen on samalla viivalla ja jokaisella on yhtä paljon valtaa. Tämän periaatteen ylläpito ei ole kuitenkaan ongel matonta. Elokapinan toimintamalli on hy vin uusi monille ihmisille, koska yhteiskun tamme on rakentunut hierarkkisesti. On johtaja, alemmat johtajat ja sitten työläiset. Olemme siis tottuneet siihen, että joku käs kee meitä tekemään asioita. Elokapinassa jokainen ottaa vastuuta toi

minnasta ja idea on se, että liike olisi juuri sen näköinen, kuin jäsenensäkin. Ihanne on siis se, että jokainen saa luoda liikkees tä sellaista, kuin haluaa. Laajemmat koko Elokapinaa koskevat päätökset, kuten vaa timustenpäätösprosessi, saattavat aiheuttaa ongelmia. Koska jokaisen jäsenen mielipi teellä on väliä, tulee myös jokaista mielipi dettä kuunnella. Tämä on hyvin aikaa vie vää ja resursseja syövää. Tästä huolimatta olen kokenut toimintamallin toimivaksi. On myös virkistävää, että normaalin hie rarkkisen järjestäytymisen sijaan on myös tällainen vaihtoehto. Samaan aikaan tiedos tan, että olisi hyvin helppoa, että Elokapi nan sisällä muodostuisi valta-asemia. Osa ihmisistä on aktiivisempia kuin toiset, heil lä on enemmän resursseja ja mahdollisesti enemmän tietotaitoa liittyen Elokapinan kaltaisen liikkeen toimintaan. Tällaisille ih misille voisi periaatteessa kasautua valtaa. Liikkeessä kuitenkin tietoisesti pyritään es tämään edellisen kaltaisen tilanteen synty mistä esimerkiksi ehdottamalla henkilölle, joka on ollut erityisen aktiivinen toimin nassa pitämään taukoa. Liikkeen sisäisen

yhdenvertaisuuden ylläpito on jatkuva pro sessi, mutta oman kokemukseni mukaan se on sujunut hyvin ja siihen panostetaan tosissaan.

Ilari: Mitkä ovat kokemukseksi aktioiden/ mielenosoituksien järjestämisestä?

Aada: Aktiot ja mielenosoitukset ovat aina hyvin erilaisia, koska niitä tekevät hyvin erilaiset ihmiset ja näin ollen niitä tehdään eri tarpeisiin. Itse pidän eniten ehkä isom pien aktioiden järjestämisestä, koska niihin saadaan isompia määriä ihmisiä mukaan. Isompia aktioita on verraten helpompi jär jestää ja suuremmasta porukasta saa aina voimaa. Pidän kuitenkin kaikista aktivis min muodoista ja olen ollut mukana perin teisemmissä mielenosoituksissa ja katublo keissa. On mahtavaa, että toiminnan tapoja on niin monia.

Ilari: Monelle, joka seuraa median kautta Elokapinaa välittyy vain ka tublokkien kautta.

Aada: Niin, monen laista toimintaa on jatkuvasti menossa, mutta tähän liittyy se ristiriita, että jotkut toiminnan muodot eivät saa samanlaista huomiota, kuin esimerkiksi katublokit. Monet Elokapinaa vastustavat ihmettelevät, mik semme osoita mieltä “normaalisti”, vaikka Eduskuntatalon portailla. Tosi asiassa Elo kapina on tehnyt myös tätä, mutta sillä ei olla saatu median huomiota. Katublokeissa on omat hankaluutensa, mutta niillä saa daan huomiota liikkeen vaatimuksille. Jos vaikka tuhat ihmistä saataisiin katublok kiin, olisi sillä varmasti jo konkreettista vai

kutusta.

Ilari: Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä ta pahtuisi, jos tuhat ihmistä kieltäytyisi totte lemasta poliisin poistumiskäskyä. Poliisilla ei taida olla resursseja laittaa tuhatta ihmis tä putkaan.

Aada: Kyllä, ja se on katublokkien tavoite. Totta kai tuhannen ihmisen mobilisointi on hyvin hankalaa, mutta henkilökohtaisesti tämä on tavoitteeni katublokkeja järjestäes säni.

Ilari: Suomen poliisilla on historiallisesti melko paljon ylilyöntejä liittyen joukkojen hallintaan ja kansalaistottelemattomuuteen. Yhtenä esimerkkinä tästä on jo mainitsema si Kaisaniemenkadun blokissa tapahtunut kaasuttaminen. Miten olet kokenut poliisin läsnäolon varsinkin katublokki tilanteissa? Oletko pelännyt?

” Pidän kuitenkin kaikista aktivis min muodoista ja olen ollut mukana perinteisemmissä mielenosoituksissa ja katublokeissa. On mahtavaa, että toiminnan tapoja on niin monia. ”

Aada: Tämä on vaikea aihe mo nille ja koen, että itse olen hyvin turvallisessa ja etuoikeutetussa ase massa muun muassa olemalla valkoinen suomalainen. Poliisi ei minua pelota, vaan ekokriisi. Olen asen noitunut niin, että poliisin kohdatessani mikään ei ole yhtä ka malaa, kuin se mitä maapallomme joutuu kokemaan. Ennen Elokapinaa liittymistä, minua olisi voinut pelottaa poliisin kohtaa minen, mutta nyt tunnen, ettei minulla ole mitään hävittävää. En siis harkitse osallis tumistani sen mukaan, että joudunko mah dolliseen konfliktiin poliisin kanssa. Asetan aktivismin toiminnan mahdollisten henki lökohtaisten seurauksien edelle.

Ilari: Miten olet yleisesti ottaen kokenut ih misten reaktiot Elokapinaan?

Aada: Reaktiot ovat olleet hyvin kaksijakoi sia. Yhtäältä todella tsemppaavaa ja kiitte levää ja toisaalta hyvinkin aggressiivista ja vihaista. Tämän takia minulle on käynyt hyvin raskaaksi keskustella Elokapinasta, koska tuntuu, että olen käynyt samat kes kustelut uudestaan ja uudestaan. “Eihän tämä pieni Suomi voi vaikuttaa mihinkään”. “Ei tällä millään ole mitään vaikutusta, kun maapallo tuhoutuu kuitenkin”. ”Entä Kii na?”. Tällaiset keskustelut tuntuvat hyvin epärakentavilta. Olen kokenut myös suo ranaista väkivaltaa, minua on esimerkiksi heitetty avonaisella oluttölkillä ja tultu töni mään mielenosoituksen aikana.

Ilari: Todella ikävää, että olet joutunut ko kemaan tuollaista.

Aada: Se on hyvin ikävää, koska teen akti vismia rakkaudesta jokaista elävää olentoa

kohtaan tällä planeetalla. Kyllä se tuntuu raskaalta, kun kohtaa aktivismia tehdessään vihaa. Mutta yritän myös asettua heidän ajatusmaailmaansa. Ehkä he eivät ymmär rä, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Tai ehkä heillä on henkilökohtaisessa elämäs sään sellainen tilanne, että ilmastonmuutos tuntuu vähäpätöisemmältä asialta ja sen puolesta aktivismia tekevät ovat heille koh de purkaa vihaa.

Ilari: Elokapinahan oli myös määritelty poliisin ja sisäministeriön osalta aiemmin turvallisuusuhkana. Tällä on varmasti vai kutusta yksilöiden mielipiteisiin, jotka tu keutuvat valtion suuriin instituutioihin.

Aada: Tämä pitää varmasti paikkansa. Var sinkin suomalaisessa kulttuurissa, jossa ei ole samanlaista kansalaisaktivismin kult tuuria, kuin vaikka Ranskassa, ajatellaan helposti, että päättäjät ja poliisi ovat aina oikeassa. Tällaisella ajatusmallilla saa vas

tuuta sysättyä pois itseltään, mikä selittänee osan reaktioista Elokapinaan. Toisaalta on ollut myös mahtavaa kokea, kuinka paljon ihmiset tsemppaavat ja arvostavat tekemis tämme. Olemme saaneet myös materiaa lista tukea esimerkiksi ruokalahjoituksien muodossa.

Ilari: Onko mielestäsi olemassa ihmisiä, joita ei voi saada Elokapinan puolelle?

Aada: En oikeastaan. Olen käynyt kes kusteluja hyvinkin “hankalien” ihmisten kanssa ja heidänkin kanssaan olen löytänyt yhteistä maaperää. Lähtökohtaisesti meillä kaikilla on kuitenkin samat tarpeet ja ha luamme maapallon, joka on elinkelpoinen. Haluamme kaikki säilyttää hyvän elämän laadun edellytykset. Kokemukseni mukaan aina löytää jotain, mistä voi olla samaa mieltä. Samaan aikaan nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole valmiita muuttamaan mieli

piteitään niin jyrkästi, että lukisivat lisätie toja ilmastokriisistä esimerkiksi Elokapinan nettisivuilta.

Ilari: Ehkä ihmisille ei myöskään konk reettisesti välity ilmastohätä. Jos katublokki harmittaa sen takia, että myöhästyy töistä eikä asiaa mieti sen syvemmin, voi olla vai kea vakuuttaa tällaista ihmistä muuttamaan mielipiteitään.

Aada: Nimenomaan. Kärsimyksen skaala ei tavoita ihmisiä. Miljardi lasta elää ilmaston muutoksen kannalta erittäin vaarallisella alueella. Ihmisiä kuolee ja konflikteja syn tyy jatkuvasti ilmastonmuutoksen vuoksi. Jos nämä asiat konkreettisesti koskettaisivat meitä globaalissa pohjoisessa asuvia, olisi reagointi varmasti hyvin erilaista. Havain noimme kuitenkin kriisejä median kautta ja on helppo tuudittautua siihen ajatukseen, että ainakin meillä täällä asiat ovat hyvin. Kuitenkin seitsemän vuoden päästä koem me tällä tahdilla puolentoista asteen lämpö tilan nousun ja se tulee vaikuttamaan mei hin kaikkiin katastrofaalisesti.

Ilari: Suomessa ilmastonmuutoksen vaiku tukset eivät oikein näy, joten se selittänee välinpitämättömyyttä.

Aada: Niin, globaalissa pohjoisessa vaiku tukset eivät näy, jolloin poliittista tahtoti laa ei löydy. Globaalissa etelässä taas missä vaikutukset näkyvät ei välttämättä ole riit täviä resursseja, joilla saataisiin muutoksia aikaan.

Ilari: Mitä haluaisit sanoa vielä loppuun Elokapinasta tai aktivismista ylipäätään?

Aada: Olen tuntenut, että aktivismi on tuo nut helpotusta elämääni. Ennen liittymistä

ni Elokapinaan, minulla oli valtava ilmas toahdistus. Tunsin olevani lamaantunut ja että millään mitä teen ei ole väliä enkä voi vaikuttaa mihinkään. Mietin, että saanko edes hengittää, kun se tuottaa hiilidioksidia. Nykyään en enää mieti näin. En enää seiso ikuisuutta kaupoissa miettien, että mikä köhän näistä kasvispihveistä on kuluttanut vähiten hiilidioksidia. Tällä hetkellä minusta oikeasti tuntuu siltä, että teen kaiken sen min kä pystyn maapallon puolesta. Opiskelen yli opistossa journalistiik kaa ja pyrin sen kautta saamaan lisäresursseja aktivistina toimimiseen. Ylimääräiset resurssit käytän Elokapinassa toimimiseen. Kaikes ta tästä minulle tulee olo, että ainakin minä yritän. Vaikka kaikki päättyisi huonosti, oloani helpottaa se, että tiedän tehneeni kaiken mitä pystyin. Koen edelleen ilmas toahdistusta, mutta nyt pystyn kohdista maan sen suoraan toimintaan.

muuta, on yksilön kestäville kulutusvalin noille laskeva rajahyöty. Voit olla vegaani, ostaa kaikki vaatteesi käytettynä ja olla zero waste, mutta et voi loputtomasti optimoida kulutustasi. Aktivismille taas ei ole mitään absoluuttista loppua.

” Syy on yhteiskunnallisissa raken teissa ja siellä muutos on myös ta pahduttava. Yksilöä syyllistämällä emme saavuta mitään. ”

Aada: Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kulutusvalinnoilla voit saada itsesi merkityksettömäksi ja näky mättömäksi vallitsevan tilanteen kannalta. Toi mimalla liikkeissä voi oikeasti olla osana muu tosta. Voit mobilisoida muita ihmisiä mukaan liikkeeseen, jolloin aiheutat konkreettista positiivista muu tosta vs. Pyrit vain minimoimaan hii lijalanjälkesi ja olemaan näkymätön koko tämän kriisin kannalta.

Ilari: Pentti Linkolan ekofasismi ja yksilön syyttely eivät siis ole hedelmällisin lähesty mistapa ilmastokriisin käsittelyyn yksilön näkökulmasta.

Ilari: Vaikuttaako sinusta siltä, että esimer kiksi yritykset pyrkisivät mainonnallaan vihjailemaan, että on yksilön vastuulla teh dä kestäviä kulutusvalintoja tyyliin: “Hei olemme hiilivapaita, oletko sinäkin”?

Aada: Niin, siltä se usein tuntuu, että py ritään kääntämään ilmastokriisiä yksilön vastuulle, että voisimme tehdä jonkun vi herkapitalistisen yhteiskunnan. En hen kilökohtaisesti usko, että tämän kaltainen malli auttaisi ilmastonmuutoksen ratkaise misessa, vaan että poliittisilta päättäjiltä on tultava päätöksiä, jotka muuttavat koko yh teiskuntamme rakennetta.

Ilari: Vaikka yritykset ehkä antavat olettaa

Aada: Nimenomaan. Maapallomme kestää kyllä nykyisen väestömäärän, kunhan oh jaudumme toimimaan oikein. Pointti ei ole, että ilmastokriisi olisi meidän kaikkien kol lektiivinen vika ja ettei meillä olisi oikeutta elää. Syy on yhteiskunnallisissa rakenteissa ja siellä muutos on myös tapahduttava. Yk silöä syyllistämällä emme saavuta mitään. Mielestäni kuka tahansa voi liittyä ilmas to- ja ympäristöliikkeisiin riippumatta sii tä, minkälaiset elämän tavat omaa. Minulle tärkeämpää on liikkeessä toimiminen ja ak tivismi kuin kulutuspäätökset.

kirjoittanut Ilari Mäkilä kuvat: Aada Petäjä

kirjoittanut Hellevi Holopainen

Päänsisäinen hälytyskello kestotorkulla

- kokemusasiantuntijan vinkkikimara kandiseminaarin

ensimmäisen kuuden viikon ohjenuoraksi (noudattaminen puhtaasti omalla vastuulla)

Päätettyäsi syksyn kandisemmaan osallistumisesta suo ajoittain hajanaisia ajatuksia sille, että voisi olla hyvä vähän miettiä, mistä sitä haluaisi kandinsa tehdä. Älä kuitenkaan tee asian eteen mitään. Seminaarin alkua edeltävänä iltana tunne hienoista stressiä asiasta, ja aamujunassa matkalla yliopistolle ihmettele kovasti, mikset to siaan voinut ajoissa pohtia asiaa, kun oli kerran koko kesäkin aikaa inspiroitua jostain. Tunne hetkellistä huojennusta, kun selviää, ettei useimmilla muillakaan ole vielä kummoista ajatusta. Palaa kuitenkin välittömästi takaisin paniikkimoodiin kuullessasi, että viikon päätteeksi pitää jo palauttaa idea paperi, jossa avataan muille tulevaa tutkimusaihetta ja kysymystä, jopa mahdollista teoriapohjaa ja aineistoa, joista jälkimmäisen olisi suotavaa sisältää alkuperäisläh teitä. Tuudittaudu ajatukseen siitä, että sunnuntaihin on aikaa, eikä viikonlopulle muutenkaan ole ohjelmassa mitään. Ehdit hyvin kuulostella tuntojasi ja etsiä vähän tietoja. Sunnuntai-iltapäivänä alkaa jo vähän hikoiluttaa. Kahdeksalta saat jo aja tuksen, jonka tiimoilta googlailet ja helkailet vähän. Sen pohjalta kirjoittaakin sitten jo ihan vakuuttavasti jotain, joka vaikuttaa enemmänkin mietityltä ja innostavalta. Muista: Tekstin palauttaminen yli vartin ennen dedistä kertoo vain ihmisestä, jolla on liikaa aikaa tai sen hallintataitoja käytettävissään.

Aloita toinen viikko itsetyytyväisissä fiiliksissä – olethan palauttanut jotain ja suo rastaan aloittanut prosessin! Tunne seminaariluennolla (tänä maanantaina tutki muslähteistä ja lähdekritiikistä, viime viikolla tieteellisestä ajattelusta ja argumen taatiosta) kuitenkin hehkuvaa ja hampaitakiristävää ärtymystä siitä, että jokainen pakotetaan yllättäen ja/tai vuorotellen vastailemaan ja kommentoimaan asioita, siis PUHUMAAN, luennolla. Jupise mielessäsi siitä, kuinka aikuisten pakottaminen ei kyllä edistä avointa ja vapaaehtoista ajatusten jakamisen ilmapiiriä, vaan saa lähin nä jännittyneenä odottamaan, koska vuoro taas osuu omalle kohdalle. Myönnä toi saalta samalla, että saattaa käytäntö toki olla hyväksikin, ethän sinä ainakaan kovin aktiivisesti suutasi avaisi, ja pysyyhän näin jatkuvasti tarkkaavaisena. Koska viikon kotitehtäväksi tulee lukea kaikkien muiden ideapaperit ja valmistautua kommentoi maan jokaista, jätät homman luonnollisesti maanantaiaamuun. Silloinhan ne ovat kirkkaimmin mielessäkin.

Aloita siis viikko häikäistymällä muiden ideoista ja niistä välittyvästä henkilökoh

taisesta innostuneisuudesta. Ihastele aiheiden ja lähestymistapojen kirjoa ja koeta keksiä kaikille jotakin hyödyllistä kommentoitavaa ja jatkopohdittavaa. Tällä viikolla aio ihan aidosti oikeasti tarttua kotitehtävään ajoissa, viimeistään torstaina. Tule kui tenkin osana seminaaria suoritettavan viimeisen äidinkielenkurssin, tiedonhankin nan, harhauttamaksi. Kiroa sen loputtomia moduuleja suorittaessasi maanrakoon jok’ikinen yhden nopan näpertelykurssi. Kiinnostu kuitenkin vähän sisällöistä, eten kin viitteidenhallintaohjelmien käytöstä. Älä kuitenkaan hurjaksi rupea ja sellaista itsellesi lataa, saati aidosti opettele sen käyttöä. Kyllä ne viitteet ennenkin on käsin paikoilleen saatu. Oikeastaan on siis äikän syytä, että huolelliseksi ja hallituksi tie don järjestelmälliseksi kokoamiseksi tarkoittamasi kirjallisuusluettelon laatiminen jää jälleen viimeisen illan kokoonrääpimisprojektiksi. Yllättynyt siitä olisi turha olla. Koska edellisen päivän tiedonhankinnan jäljiltä tunnet itsesi aineistovyöryn alle jää neeltä, seminaarin aiheena oleva jäsennellyn ja täsmentyneen tutkimussuunnitelman laatiminen tuntuu liki ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Hukassa ja suuntaa vailla työn ja sen tavoitteiden merkityksellisyyden löytäminen ja avaaminen, analysointi menetelmistä ja selkeistä sekä toteuttamiskelpoisista tutkimuskysymyksistä puhumattakaan, vaikuttavat todella kaukaisilta. Harvat sinulle selkeiltä tuntuneet pohdinnat ja lähtökohdat tuntuvat lipeävän käsistä, ovat liian laajoja tutkittaviksi tai tavoittamattomissasi. Tietoa aihepiiristäsi on valtaisasti, mutta mitkä muka ovat sinulle relevantteja lähteitä, mihin ihmee seen fokusoida lukuisien kiinnostavien avausten paineessa. Siispä panikoi. Panikoi niin totaali sesti, että mieluummin käytät aikaasi ja ener giaasi mihin tahansa muihin tehtäviin, kuin tähän ahdistavaan mörköön tarttumiseen. Tai itse asiassa, jos mahdollista, niin tämähän on luon nollisesti oiva kohta pitää syysloma. Joten pakene, koko viikoksi, mielellään maasta.

Palaa arkeen seestyneenä tai vähemmän seestyneenä. Käsittele seminaarissa teori oita ja niiden tehtäviä. Tajua vielä luennon päätyttyä, ettet ehkä oikeastaan siltikään vieläkään tajua, mikä se teoria on tai miten se voisi palvella sinua. Ei ole ainakaan aavistustakaan siitä, mitä teoriaa soveltaisit omaan tutkimukseesi. Torstaihin men nessä on kuitenkin syytä palauttaa se oma tutkimussuunnitelma, joten jotain asialle on jo tehtävä. Yritä taas pureskella ja muokata aihettasi. Se ei ehkä enää oikein tunnu hyvältä idealta, omalta tai innostavalta, ainakaan siinä suunnassa, mihin sitä saatujen kommenttien ja realistisuuden nimissä pitäisi kuljettaa. Koko aihe tuntuu raskaalta (mikäpä kehon piirissä ei tuntuisi?), eikä vähiten siinä tapauksessa, että yksi keskeisin lähteesi on osoittautunut noin 1100-sivuiseksi dokumentiksi. Merkityksen kaivami nen tuntuu työltä ja usko on palautushetkellä melko vähissä. Kuitenkin Lähetä-napin

painaminen keventää taakkaa. Huokaise helpotuksesta, jos oman tutkimussuunnitelmasi esitysvuoro ei ole vielä heti maanantaina, vaan saat viikon armonaikaa voiden keskittyä ensin vain opponoinnin laatimiseen.

Viikon alkaessa ihaile jälleen sumeilematta toisten tutkimusten syvenemistä ja suunnan ottoa heidän niitä esitellessään. Kuuntele ihaillen, kuinka he selventävät kontekstejaan ja sitä mihin ja miten tulevat tarkemmin pu reutumaan. Kuten muutkin opponentit, pyri vuo rollasi kehumaan ja kyseenalaistamaan sopivassa suhteessa, olemaan avuksi ja herättelemään vielä uusiakin ajatuksia. Tunne on nea siitä, ettei kenenkään työ kuitenkaan ole vielä täysin seesteisessä vaiheessa tai vailla omia haasteitaan, eikä esityskään koskaan voi olla täydellinen, vaan jokainen oma versionsa annetusta rakenteesta. Kuitenkin tällä viikolla on pakko ottaa härkää sarvista, perehtyä jälleen lähteisiin ja kristallisoida itselleen se tutkimuksen koh teeksi tuleva kiintoisa ydin. Ja kun alkuun pääsee, ei se ehkä olekaan niin kamalaa. Löydä ja pue aihepiirisi ja kysymyksesi merkitys sanoiksi itsellesi ja usko siihen, tai et kykene sitä vakuuttavasti välittämään muillekaan. Perehdy teoriaan - tämä kin puoli on pakko jaksaa. Kahlaa läpi aineistoasi ja sen keskeisiä havaintoja. Ja ennen kaikkea, muista rajata. Kyllä siitä se kymmenenminuuttinen syntyy, ylikin, joten muista harjoitella ja kellottaa (ainakin, jos olet neuroottinen, kuten minä, etkä kadehdittavan luonteva ja uskalias vapaasti aiheestaan puhuja). Hengitä. Muista myös, ettei tämäkään esitys vielä sinua sido, se on vain yksi tämän hetken versio tutkimuksestasi. Etkä ainakaan ole naimisissa sen kanssa graduun saakka, vaikka seminaarissa usein nouseekin esiin kandiprojektissa syntyneen laajentaminen sit ten graduvaiheessa. Rajoita siis mahdollisuuksien mukaan ahdistustasi, sillä univai keudet, migreeni ynnä muut stressin kiinteät matkakumppanit eivät ole arvoistasi seuraa. Ennen kaikkea kannattaa säilyttää ote perspektiivistä, sillä kandintyö arvo sanoineen on laajemmassa mittakaavassa hyvin vähämerkityksinen, ei uupumuk sen arvoinen. Ajankäytöllisestikään se ei siis ansaitse asettua hallitsemaan elämääsi, etenkin, kun muidenkin deadlineien viidakko on loputon. Priorisointivaatimuksiin ei siis aina tarvitse suostua, aseta itsesi ja uni kandin edelle. Toista päivittäin itsellesi, hyvä siitä vielä tulee.

Lopuksi vielä kolme johtotähteä seminaarista selviämiseen:

1. Kun itkettää, valitse kaiken uhallakin ennemmin nauraa, vaikka hysteerisestikin. Olipa kyse sitten hukuttavasta tiedon määrästä tai siitä utopistisesta väitteestä, että opiskelija voisi halutessaan pitää vii konloput opiskelusta vapaana. Karnevalisointi ja trivialisointi laittavat ongelmat ja (kandin) työtaakat oikeille paikoilleen todellisuuden hie rarkiassa.

2. Hyvä ja kannustava yhteishenki seminaariporukan kesken, ehkä jopa yhteistä täysin kandipuhevapaata ajanviettoa, mutta etenkin hy vien ideoiden ja tielle osuneiden potentiaalisten lähteiden innostunut ta toisille jakamista.

3. Kaaoskin on validi metodi ja elämäntapa.

E H U K A P I N A

Jos pyytäisin sinua hetkeksi pysähtymään ja miettimään, mikä sinulle sanottu kehu tulisi ensimmäiseksi mieleesi, niin mikä se olisi? Mieti hetki.

Mitä ajatuksia tämän kehun muisteleminen herättää sinussa? Tuntuuko kehu vain neut raalilta kaukaiselta muistolta vai saako se sinut tuntemaan olosi kenties hieman iloi seksi?

Itse jonkin aikaa mietittyäni mieleeni tulee useita lämpimiä muistoja kehuista, jotka ovat tuntuneet erityisiltä. Ne ovat saattaneet koskea jotain aivan pientä asiaa tai jotain, mihin monikaan ei kiinnittäisi huomiota. Erityisen niistä on kuitenkin tehnyt se, että kehun sanojat ovat saaneet ne tuntumaan merkityksellisiltä. Olen uskonut, että kehun sanoja on aidosti tarkoittanut sanojaan. Joku on nähnyt jotain, mistä olen itsekin ollut sa laa ylpeä tai innoissaan. Joku on huoman nut minussa tai tekemisissäni jotain hienoa, mitä en ole ehkä itsekään tajunnut. Joku on antanut tunnustusta sellaisesta asiasta, jon ka eteen olen käyttänyt paljon aikaa ja jolle olen antanut paljon itsestäni.

Toisille on saattanut osua jopa kehuja, jot ka ovat muuttaneet elämän suunnan, tai ainakin johdattaneet jollekin uudelle polul le. Kehut ovat saattaneet antaa uskalluksen tarttua johonkin uuteen, auttaneet huo

maamaan että on hyvä siinä mitä tekee, tai muistamaan että on hyvä juuri sellaisena kuin on.

Kehuminen tuntuu toki kivalta kehun saa jasta, mutta lisäksi se voi tuottaa kehun antajalle iloa, jos huomaa toisen ilahtuvan omista sanoistaan. Uskallan myös väittää, että kun kehuu muita, osaa ja muistaa myös kehua itseään paremmin, mikä ei ole ollen kaan huono asia.

Kun mietin kaikkea sitä hyvää, mitä mui den kehuminen voi potentiaalisesti saada aikaan, ihmettelen, miksi kehumme toisia niin vähän?

Olen pohtinut, onko kulttuurissamme kehuminen romantisoitu teko. En tiedä, voisinko sanoa aivan kenelle tahansa, että hänellä on tyylikäs asu tai että hän on aina ihanan aurinkoinen ilman, että tämä pitää sitä epäilyttävänä.

Vai onko kyse vain siitä, että emme ole yk sinkertaisesti tottuneet kehumaan suoma laisessa kulttuurissa? Ehkä sanavarastoom me ei vain kuulu niin paljoa sanoja, joilla toisten kehuminen tuntuisi luonnolliselta ja helpolta. Olen viime aikoina viettänyt pal jon aikaa englantia puhuvien vaihto-opis kelijoiden kanssa ja pistänyt merkille, että kepeät kehut kuuluvat porukkamme joka

päiväiseen keskusteluun. Ovatko suomen kielen sanat puolestaan niin painavia, että pelkäämme käyttää niitä?

Ehkä lopulta pelkäämmekin reaktiota, mitä saamme kehuttavalta osapuolelta. Tämä voi vaivaantua. Ehkä pitää olla tarpeeksi lähei nen ihminen, jotta on sosiaalisesti hyväk syttävää kehua toista. Ajattelemmeko, että kehun pitää olla pitkään harkittu ja tuntua sen saajasta varmasti aidolta, ettemme vain puhuisi pötyä ja saisimme toiselle aikaan oloa, että sanomme hänestä jotain positii vista, johon emme itse edes usko? Tai sit ten vain unohdamme, että kehuminen on asia. Toisaalta kaikki eivät myöskään aseta sanoille samanlaista painoarvoa ja pidä ke huja niinkään merkittävinä.

Miksi sinä et kehu? Kysyin samaa myös ka vereiltani eräissä illanistujaisissa, eikä ku kaan osannut sanoa mitään erityisen tyh jentävää vastausta. Pidimme tämän jälkeen yhteisen kehuringin. Se oli hyvä kokemus. Voisin suositella.

Pitäisikö meidän aloittaa kehukapina? Pis tää hyvä kiertämään ja levittää kivoja sanoja ympärillemme. Muistuttaa ystäviä, tuttavia työkavereita ja vaikka naapurinmummoja siitä, miten ihania ihmisiä he ovat ja miten hienoja asioita he saavat aikaan. Lähdetkö mukaan?

hallituksen syystervehdys

Heippa kaikki rakkaat Kehotuksen lukijat!

Toivottavasti teillä on lähtenyt syksy hyvin käyntiin <3 Meillä ainakin, sillä Kehon hallitus on aktivoitunut kesälomilta ja järjestöpöhinä jatkuu jälleen! Aloitettiin syyskuu kokoustelun merkeissä ja suunniteltiin monenlaisia ta pahtumia tasapainottamaan opintoja ja tuomaan piristystä syksyn pimene viin iltoihin. Syyskuun tapahtumissa päästiin tutustumaan mitä ihanimpii yhmufukseihin ja starttamaan vanhempien opiskelijoiden lukuvuotta van hojen billeiden sekä maisterissa aloittaneiden hengailun merkeissä. Yhmu yhteistyössä toteutetuissa Yhmufestissa ja syyssitseillä pääsivät sekä vanhat että uudet juhlistamaan syksyn saapumista yhdessä. Lautapeli-illassa keho laiset pääsivät viettämään rentoa iltaa ystävien kanssa pelien äärellä. Ja en nen tätä kaikkea hallitus kävi virkistäytymässä Megazonessa ja herkullisella illallisella ravintola Tannerissa. Enemmän tai vähemmän leikkimielisten lasersotataisteluiden jälkeen maittavat pizzat kruunasivat illan! Erityissuo situs myös alkupala oliiveille.

No entäs mitä on vielä luvassa?

Kokouksissa keskustelu käy vilkkaana ja ideoita pukkaa, joten loppuvuo sikaan ei jätä keholaisia kylmäksi tapahtumien osalta. Mikä olisikaan pa rempi tapa aloittaa marraskuu kuin saapumalla Kuppalaan juomaan viiniä ja valittamaan! Janoisimmille onkin tarjolla valkkaria - our treat ;) Oman punaviinin mukanaan tuominen on myös erittäin sallittua. Huhujen mu kaan marraskuu tuoksahtaa myös letuilta ja Kehon synttäreitä päästään juhlimaan perinteisten muumilimu-lettukestien muodossa. Excu E2-tutki muslaitokseen mahdollistaa keholaisille tilaisuuden tutustua tulevaisuuden ura- ja harkkamahdollisuuksiin. Marraskuun päättää suloisessa pienelo kuvateatterissa joululeffailta asiaan kuuluvine herkkuineen, paras mahdol linen tapa aloittaa joulun odotus.

Ja jos hallitustoiminta yhtään kiinnostaa, kannattaa osallistua syyskokouk seen marraskuussa! Siellä selviää ketkä tekevät myös ensi vuoden Kehosta niin vapaan ja seksikkään kuin vapaan ja terveenkin. Toivomme näkevänne monet teistä kokouksessa :)

P.S. Muistakaahan ostaa haalareitanne koristamaan Kehon logon lisäksi tänä vuonna ilmestyneet papusarjan uudet merkit!

opintovastaavien pestiesittely

Moikka,

Olemme opintovastaavat Rosa ja Venla, ja toimimme Keho ry:ssä opiskeli joiden ja henkilökunnan välisenä linkkinä. Tarkoituksena on tuoda opiske lijoiden ääni kuuluviin entistä selkeämmin opiskeluun liittyvissä asioissa. Keräämme opiskelijoilta palautetta opetusperiodien lopussa ja välitämme palautteen eteenpäin henkilökunnalle. Edustamme opiskelijoita globaalin kehitystutkimuksen tieteenalan kuukausittaisissa kokouksissa. Opintovas taavina reagoimme opiskelijoiden toiveisiin ja huoliin esimerkiksi kurssien järjestelyissä. Opintovastaavana pääsee siis vaikuttamaan oman oppiai neen asioihin!

Olemme myös pyrkineet tuomaan opiskelijoita ja henkilökuntaa lähem mäs toisiaan pitkän etäajan jälkeen järjestämällä yhteistyössä henkilökun nan kanssa esimerkiksi saunaillan.

Opintovastaavuudessa parasta on ollut mahdollisuus vaikuttaa oman opis keluun liittyviin asioihin ja päästä vielä syvemmälle siihen, kuinka asiat tieteenalallamme järjestetään. Hallitustoiminnasta voi tehdä juuri oman näköistä ja opintovastaavana pääsee myös osallistumaan muuhun hallituk sen toimintaan, kuten järkkäämään kivoja tapahtumia.

Terveisin Rosa ja Venla

Rakastan,

Minulla on kiire. Tentit parin päivän pääs tä ja läppärin näyttö täynnä avoimia väli lehtiä, jotka roikkuvat odottamassa keskit tymiskykyni paluuta. Hukkasin sen eilen aamu seitsemältä herätessäni lukioaikaisen deittini ensialbumin julkaisuun. Viisitoista kappaletta, joista vähintään puolissa viita taan suhteemme kivikkoisuuteen, omiin virheisiini, teiniaikaisiin epävarmuuksiin. Neljäkymmentä minuuttia taitavaa piste lyä ja omituisia muistutuksia kohtauksista, jotka jo luulin unohtaneeni. Sammunei siin hiiliin puhkumista ja lopulta, sisälläni syttynyttä kaihoisaa kipinöintiä. Silmäkul mat tiristivät kyyneliin pehmeän kitaraint ron paljastaessa itseeni haudatun kaipuun, Pikku-Ellan. Ihan häkellyin siitä voimasta, mikä tutun ihmisen äänellä ja muutamalla tarkoin harkitulla sanalla on. Ne siivittivät minut pikosekuntissa päiviin, joiden en us konut enää mitään merkitsevän. Vaan ei, pelkkä tunne tuosta aikakaudesta, muistu tus teini-ikäisestä itsestäni ja tuosta toisesta, sai minut ihan kiemuralle, umpisolmuun ja itkuiseksi. Se ettei aktiivisesti muista ei sel västikään tarkoita, ettäkö asiat olisivat lop pun käsitellyt.

Epäuskoisuuden, melankolian ja ärsytyk sen sekametelisoppa velloo vatsassani yhä eikä tahdo tulla sulatetuksi. Mistä ihmeestä

tämä albumi nyt, kun emme ole olleet yhte yksissä vuosiin? Ja miksi minua harmittaa ja surettaa ja hermostuttaa niin suuresti, kun suhteemme pitäisi olla jo osa mennyt tä elämää? Minä olen nykyään toinen, niin on hänkin. Minulla on nykyään toinen, niin kai hänelläkin. Silti nuo viisitoista laulua, jotka ovat tekijälleen kuulemma eroproses sin viimeinen silaus, repivät itsevarmuuteni riekaleiksi ja sirottelevat sen tuuleen niin leikkisästi ja kauniisti, että tuskastun entis täkin enemmän enkä ainakaan sataan vuo teen tiedä mitä ihmettä olen ja mitä tunnen tai luulen tuntevani tai että mistä ihmeestä kokoaisin itseni uuteen pakettiin. Olisipa syytä edes kiukkuun tai vihaan mutta ei, lyriikat ovat kunnioittavia ja purevia ja har kittuja eli kaikkea sitä mitä minä en ilmei simmin osaa olla. Mikään ole yhtä raskasta kuin tällainen epätietoisuus!

Saan jatkuvasti palautetta siitä, että olen exilleni liian kiltti. Ihmiset joiden uskon ajavan vain parastani toitottavat alituiseen sitä, kuinka minun pitäisi pystyä sanomaan, että joku vaan on “paska jätkä”, kääntää sel kä ja polttaa sillat. Mutta kun minä en usko perimmäiseen paskuuteen, vihanpitoon tai anteeksi antamattomuuteen! En tahdo ajatella rumasti jos voin yhä nähdä paljon kaunista, rakasta ja hyvää. Jään jumiin po

tentiaaleihin, hetken herkkyyteen, siihen kihelmöivään jännitykseen, joka punoutuu yhteen uutuuden huuman ja teiniajan epä varmuuden kanssa. Ja toisaalta, hajoan pa lasiksi kaiken tämän keskellä.

Tällaisina hetkinä olisi kieltämättä kivaa, jos osaisi leimata ihmisiä termeillä, jotka oikeuttaisivat näiden ulossulkemisen. Jos voisin esimerkiksi päättää, että muusikko tuttavani (tuttava?? koska en hitto keksi mi tään muutakaan sanaa kuvaamaan tyyppiä, joka on tavallaan sairaan tärkeä, mutta olisi hyvä päästää menemään) on ilkeä tai itse käs tai paskamainen, olisi varmaan helpom pi jättää hänet ja hänen laulunsa omaan ar voonsa. Taipumus etsiä hyvää kaikkialta on kuitenkin jotakin, jota en osaa laittaa pois päältä, niin huomionhakuiselta kuin se kuulostaakin. Joudun nielemään kiltteyteni suolaiset seuraamukset nyt ihan itse. Selvit tämään sen sopan, jonka pitkälti omin voi min hämmensin.

mutta minä haluan muistella noita aikoja lämmöllä. Haluan kullata muistoja ja ra kentaa hyvään. Olen mielummin lempeissä väleissä jokaiseen, kun dramaattisesti over and out.

Pienen elämäni ajan olen ripotellut rak kautta suuntaan jos toiseenkin. Jättänyt sitä paikkoihin, joista en tiedä sitä enää itse et siäkkään. Ilmeisesti myös ihmisiin, joita en tänään tunne. Mutta jos se on minusta kiin ni, en tukahduta noita hohkavia minuuteni palasia koskaan. En ehkä tieten tahtoen käy ruokkimassa niitä suurempien roihujen toi veessa, mutten myöskään tallo ja tapa sitä, mikä voi tätä maailmaa hieman lämmittää. Vaikka nyt vähän kirveleekin en muuttaisi mitään.

Olen ehkä haihattelija, kun palaan nostali gisoivalla otteella aikoihin, joina halauksen pituutta saattoi ylianalysoida pari päivää ja omia sanoja suunnitella kuin repliikkejä, ihan vain siltä varalta että ihastukseen tör mää bussipysäkillä. Ammun varmaankin itseäni nilkkaan liialla romantisoinnilla,

Rakastan yhä, rakastan miljoonasti ja mon taa. En tahdo uskoa sen olevan pois elämäni nykyisiltä vieruskavereilta enkä lopulta myöskään itseltäni. Antakaa minun ra kastaa. Lupaan rakastaa vielä itseänikin niin, että keskittymiskykyni ja itsetuntoni kumpainenkin löytävät takaisin entistäkin eheämpinä.

kirjoittanut Ella Kauppinen

kun en muutakaan osaa

päätoimituksen

SONETTA SUOSITTELEE

Suosittelen erilaisten asioiden tekemistä; sellais ten, jotka kutkuttelevat mielessä, mutta joille ei ole löytyvinään aikaa opintojen, tiktokin selai lun tai muiden keskeisten ja kriittisten arkitoi menpiteiden lomasta. Leivoin viime viikolla itse korvapuusteja - leipomisen ollessa yksi asioista, joista nautin valtavasti mutten saa aikaiseksi - ja se tuntui mahtavalta! Olkoon harrastushaaveis sasi pullataikinan vaivaaminen, vesivärimaa laus tai päiväkirjan kirjoittaminen, aloita pian ja aloita lempeästi. En itsekään ajatellut asettaa tavoitetta viikottaisesta leipomishetkestä, mutta voisin tarttua vehnäjauhopussiin kuitenkin en nen ensi vuoden korvapuustipäivää. Tee pieniä kivoja asioita; kävelyitä ruskan keskellä, joogaa Youtube-videolta, käy lävistämässä korvalehtesi. Kaipaamallesi tekemiselle ajan raivaaminen on palkitsevaa - voin luvata arkirutiinien ravistelun pienillä uusilla hetkillä tuovan energiaa ja toi veikkuuta syksynsävyisiin päiviisi.

Lisäksi suosittelen D-vitamiini syömistä ja riit tävän suurta annostusta! Auringonvalon katoa minen ei vieläkään tunnu ihanalta, mutta toimi koon D-vitamiinin nauttiminen purkista edes yritykseltä selvitä tulevasta kaamoksesta.

Syyssuositukseni kehottaa kapinoitsemisen si jaan rauhalliseen, mieltä tyynnyttävään nau tiskeluun. Usutan ihan jokaista irrottamaan itselleen kuulaan, mielellään tuulisen ja vaah teranlehtiä tieltään lennättävän, aamupäivän Hakaniemen torilla, käyskennelläkseen hitaasti kojujen lomassa värikylläisyyttä itseensä imien ja ainuttakaan huolta mieleensä päästämättä. Ota matkaan vähintään kaksi kangaskassia, joi hin keräillä porkkanoita, purjoa, paprikaa, kaalia ynnä mitä vaan kasviksia mielesi halajaa, kunnes päädyt hedelmä- ja marjapuolelle napataksesi kyytiin maun mukaan ainakin neljää eri lajiket ta omenoita, kotimaisia päärynöitä, ehkä vähän puolukoita jogurttiin… Ruokapuolen kruunaa mehevimpien suppilovahveroiden valinta. Ehkä pä vielä kukkapäädystä hehkeä syklaami tai ka nerva ruokapöytää tai parveketta kaunistamaan. Ja aivan loppuun – jollei jo heti alkuun – kunnon torikahvit. (Olikohan tämä sittenkin lompakko kapina?)

Kotiin päästyä kannustan kaivamaan esiin Maa seudun tulevaisuuden kantarellikierteiden re septin sekä jauhopussin, ja ryhtymään toimeen. Herkkuleivonnan lomassa pakoa arkitodellisuu desta täydellistää äänikirja. Shakespearen seko päisimmät kohellukset irrottavat nykyhetken ahdistavuudesta melko uskollisesti niin kielelli sillä kiemuroillaan kuin pökerryttävillä tapahtu millaan. Loppiaisaattoa, kun haluaa vain taivas tella huvittuneena, Myrskyä, jos on jaksamista syvemmille kehoteemaisille aatoksille ihmisyy destä. Molemmista muuten löytyy kapinahenkeä kerrakseen kumpaisenkin kuitenkin luvatessa onnellisen lopun. Tarinoiden iättömyys sekä ajallinen ja maantieteellinen etäisyys tarjoavat jo pelkällä olemassaolollaan jotain lohdullista ja kaiken muuttuvaisuutta kestävää, turvallista jatkuvuutta oman ailahtelevan mielen ja todelli suuden temmellysten keskellä. Ja lopullisesti täs sä hetkessä elämään, ihanasta katoavaisuudesta nautiskelemaan, juurruttaa tietysti ensipuraisu uunituoreesta sienikierteestä.

MINEA SUOSITTELEE

Lämmin suositus somettomalle kuukaudelle! Monen muun tapaan huomasin syksyn alussa olevani väsynyt, kuormittunut ja kiireinen. Se lasin instagramia tuntitolkulla, vaikka tiesin, että pitäisi lopettaa. Lupasin itselleni jatkuvasti, että poistaisin sosiaalisen median sovellukset huomenna ja elämä muuttuisi maagisesti me nestystarinaksi, jossa opintopisteet sataisivat taivaalta syliin ja luovat harrastukset kantaisi vat hedelmää. Juonipaljastus: somettomuus ei ollut mikään ihmelääke, mutta suosittelen sitä silti. Kuukauden aikana pääsin edes hetkeksi irti jatkuvasta tarpeesta kuluttaa, suhtauduin itseeni armollisemmin, luin enemmän kir joja kuin kuukausiin ja jouduin kohtaamaan sen, kuinka ison jalansijan sosiaalinen media oli arjessani saanut. Siispä haastan jokaisen kokeilemaan vähä-ärsykkeisempää elämää hitaampien syötteiden kera edes viikon ver ran. Parhaimmillaan someton kuukausi ei ole kahta kauheampaan addiktioon johtava tipa ton tammikuu, vaan mahdollisuus keskittyä aidosti merkityksellisiin hetkiin. Siihen, mitä tapahtuu tässä ja nyt.

SILVIA

Suosittelen Porthanian aamupalaa! Porthaniasta saa unicafen aamupalaa jokaisena arkipäivänä. Tämä kyseinen aamupala on pe lastanut monet aamut, jolloin aamulla herätes sä jääkaappi on ulvonut tyhjyyttä, ja kauppaan lähteminen tuntunut aivan ylitsepääsemättö män vaikealta tehtävältä. Ei ole enää tarvinnut alkaa käärimään voileipiä mukaanotettavaksi ensimmäisenä asiana aamuna, tai lusikoida Tiedekulman vessan lavuaariin reppuun le vinnyttä smoothieta. Porthanian aamupalalla olen saanut tunnin aikaa juoda aamukahveja ystävien kanssa, kerätät omia ajatuksia ennen opiskelun alkua ja täyttänyt vatsan vain 3,5€ hintaan.

Aamupala Porthaniassa muistuttaa oman kotikodin aamupalasta ala- sekä yläasteella: puuroa, joka maistuu puurolta, hieman kui vaa leipää jossa vain vähän täytteitä, hieman laimennettua appelsiinimehua. Täydellistä! Askeettinen aamupala tekee nostalgiseksi, yk sinkertaisuus heti aamusta selventää aivoja. Päätöksenteko aamupalan suhteen jää mini miin, ja aivokapasiteetti säilyy päivän muuhun tuhanteen eri päätöksentekoon. Yksi vaiva vä hemmän siis, hyvä!

Väitän myös, että minusta ja kahvion tuima katseisesta työntekijästä on kasvanut oikein lämpimiä uusia tuttavuuksia. Viime viikolla hän kehui tukkatyyliäni ja asuani erittäin tyy likkääksi! Porthanian aamupalalta saa tosiaan täytetyn vatsan lisäksi hyvän mielen ja uutta pontta päivään.