Kehotus 1/2017

kehotus

Ko lu m b i a n rauhansopimus

Refugees welcome finland

Yhteiskunnallinen m u u to s

sisältö

tekijät

Yhteiskunnallinen muutos

Barrikadeilla: Refugees Welcome Finland

¿Por qué voté ”Sí”?

18 20 Kehon hallitus 2017

4 9 22 24 26 2

Kuvat: Anu Rantonen

06 08 12 Erika Paakkinen

Santeri Ruonavaara

Saana Hokkanen

Keholainen Työelämässä

Pääkirjoitus Kovalevyltä päivänvaloon: Rojava ja Vietnamin Kommunistipuolue Empatian rajat

Kehotus 1/17

Julkaisija: Keho ry, Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen ainejärjestö

Arvostelut: Eskelinen, Sillanpää, Kääriäinen

Yhteystiedot: kehotuslehti@gmail.com

Make America safe again

Kirjoittajat: Erika Paakkinen Ilmari Huotari Joel Lindberg Laura Kolehmainen Meeri Tiensuu Sonja Hyötylä Saana Hokkanen Santeri Ruonavaara Sebastian Grajales Will Klepacki

Taitto: Saana Hokkanen

Paino: Picaset Oy

Kuvitus: Jasmin Rautakorpi

Painomäärä: 60 kpl

Valokuvat: Anu Rantonen Saana Hokkanen Ilmari Huotari Hely Marttinen Käännöstyö: Erika Paakkinen

Kehotus 1/2017

Kehotus 1/2017

3

PÄÄKIRJOITUS

The South also exists - Mario Benedetti

Kuva: Anu Rantonen

With its ritual of steel Its great chimneys Its secret scholars Its siren song Its neon skies Its Christmas sales Its cult of God the Father And of epaulets With its keys to the kingdom The North is the one who orders But down here, down Hunger at hand Resorts to the bitter fruit Of what others decide While time passes And pass the parades And other things That the North does not forbid.

With its hard hope The South also exists.

Kehotus vuodelle 2017

K

irjoittaminen on toisinaan mahdotonta.

Toisaalta sujuessaan se on maailman palkitsevinta. Kehotuksen uudella Barrikadeilla-vakiopalstalla käsitellään vaikuttamista.

Kirjoittaminenkin on tapa vaikuttaa, kenties yksi tehokkaimmista. Se on myös väylä herättää ajatuksia sekä haastaa omaa ajatteluaan. Tähän tarkoitukseen Kehotus pyrkii olemaan matalan kynnyksen vaihtoehto; ympäristö, jossa voi turvallisesti maistella ja tunnustella, tehdä virheitä ja oppia niistä, kokeilla ja hapuilla itseään kirjoittajana.

Aloitimme ensimmäisen pääkirjoituksen kirjoittamisen kysymällä, mitä on ollut mielen päällä. Kysymykseen kiteytyy myös kirjoituskehotuksemme vuoden 2017 lehtiin. Kehotukseen voivat kirjoittaa kaikki.

Kieli, tyyli ja aiheet voivat olla mitä tahansa, ja osallistua voi myös anonyymisti. Jos intoa löytyy, ei haittaa, vaikka aihe uupuisikin: usein parhaat kirjoitusaiheet syntyvät teen tai kaljan ääressä muiden kirjoittajien kanssa. Uskomme myös, että parhaita opettajia voivat joskus olla muut kanssaopiskelijat. Me haluamme nostaa keholaisten kovalevyiltä päivänvaloon opittuja asioita, esseepohdintoja, kandeja ja luentojen oivalluksia. Tätä tarkoitusta varten Kehotuksessa on uutuutena vakiopalsta, jossa keholaiset kirjoittavat opiskelussa ja tutkimuksessa käsittelemistään teemoista. Tässä siis toimitukselta kehotus kaikille: kirjoittakaa, osallistukaa, vaikuttakaa.

4

Vuoden 2017 Kehotuksen ensimmäinen numero sisältää kansalaisaktivismia ja tutkimusta sekä tulokulmia päivänpolttaviin poliittisiin kysymyksiin yliopistolla ja maailmalla. Myös tulevissa numeroissa kokoamme lehteen keskustelua ajankohtaisista ja ajattomista asioista, välähdyksiä, vilahduksia, tarinoita ja ajatuksia kaoottisesta maailmasta; maailmasta, joka palaa, mutta ei poroksi. Toivoakin näkyy.

With its preachers Its poison gases Its Chicago School Its owners of the Earth With its luxurious costume And its meager frame Its expenses of defense With its epic of invasion The North is the one who orders But down here, down Each in their hideaway Are men and women Who know what to grasp Making the most of the sun And eclipses Putting useless things aside And using what is useful.

With its veteran faith

Kirjoittamisen mahdollisuuden ollessa läsnä elämässä, arkipäivä muuttuu. Monet alkavat havainnoida ympäristöään eri tavalla kuin ennen; pohtien enemmän kuin ennen ja tarttuen lujasti kiinni ohikiitäviin ajatuksiin. Lehtemme tarjoaa tämän mahdollisuuden kaikille, jotka tätä lukevat: tulkaa mukaan, ja valjastakaa jokapäiväiset mietteenne kirjalliseen muotoon Kehotuksen sivuille. Nyt istumme Mascotissa, lasit tyhjenevät ja popcornsuklaa häviää sapiaan. Kohta aivomyrsky on ohi ja mekin lähdemme ulos metron ja kulkureiden kyllästämään pakkasilmaan, pyörittelemään ajatuksiamme lauseiksi, koska kehotus siihen on käynyt.

With its French horn And its Swedish Academy Its American sauce And its English wrenches With all its missiles And its encyclopedias Its war of galaxies And its rich cruelty With all its laurels The North is the one who orders But down here, down Near the roots Is where memory Omits no memory And there are those Who defy death for And die for And thus together achieve What is impossible That the whole world would know That the South, That the South also exists English translation by Yoshie Furuhashi

The South also exists.

Erika Paakkinen, Santeri Ruonavaara ja Saana Hokkanen

Kehotus 1/2017

Kehotus 1/2017

5

AJANKOHTAISTA

AJANKOHTAISTA Teksti: Saana Hokkanen

Yhteiskunnallinen muutos: pääosassa työelämä ja yhteisvaltsikalaisuus ”Yhteiskunnallisen koulutusohjelman sisältö yhdistää neljän eri tieteenalan näkökulmia yhteiskuntien tarkasteluun. Ohjelmassa perehdytään paikallisten, kansallisten ja globaalien ristiriitojen syihin ja seuraksiin sekä siihen millä tavalla valta, vauraus ja hyvinvointi ovat jakautuneet.”

S

yksystä 2017 lähtien Helsingin yliopistossa opiskellaan entisten pääaineiden sijaan koulutusohjelmissa. Tämä projekti on osa Isoksi Pyöräksi nimettyä koulutusuudistusta, jossa kehitysmaatutkimuksen oppiaine sulautuu osaksi Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelmaa.

Kehitysmaatutkimuksen lisäksi Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelma koostuu sosiaali- ja kulttuuriantropologian, poliittisen historian sekä talous- ja sosiaalihistorian oppiaineista. Koulutusohjelman johtoryhmä on työstänyt uutta koulutusohjelmaa keväästä 2016 lähtien ja vähitellen lopputulos alkaa olla valmiina syksyn 2017 uusille fukseille.

Kandivaiheen opiskelijat suorittavat kaksi ensimmäistä vuotta opintoja, jotka ovat kaikille yhteisiä. Toisen vuoden päätteeksi hakeudutaan opintosuuntauksiin. Opintojen suorittaminen hyvin arvosanoin ja ahkeruus opintopistemäärissä mitattuna vaikuttavat siihen, pääseekö opiskelija ensisijaiseen opintosuuntatoiveeseensa. Kolmannen vuoden aikana opiskelijat suorittavat opintosuuntansa mukaisia tieteenalaopintoja sekä kandidaatintutkielmaseminaarin.

Nykyisiin tutkintovaatimuksiin verrattuna opiskelijoilla on aiempaa enemmän menetelmä- ja työelämäopintoja, ja aiempaa vähemmän pakollisia sivuaineita, joita uusissa tutkintovaatimuksissa kutsutaan moduuleiksi. Moduulit ovat 15, 25 ja 35 opintopisteen laajuisia ja niitä voi suorittaa myös oman koulutusohjelman sisällä. Pakollista on kuitenkin suorittaa 15 opintopistettä oman koulutusohjelman ulkopuolelta, vaikkapa Ympäristötieteiden kandiohjelmasta.

Kaikki opiskelijat suorittavat kandivaiheessa 30 opintopistettä menetelmäopintoja ja 10 opintopistettä työelämäopintoja. Menetelmäopintoihin kuuluu esimerkiksi tilastotiedettä, kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä sekä etnografiaa. Työelämäopinnot on jaettu kahteen kurssiin: asiantuntijuuteen ohjaavalla jaksolla opiskelija oppii tunnistamaan oppimiaan taitoja ja työelämäjaksolla opiskelija on tekemisissä tulevien mahdollisten työnantajien kanssa toteuttamalla esimerkiksi projektin, työharjoittelun tai selvityksen.

Maisterivaiheessa opiskelijaa jatkaa todennäköisimmin kandivaiheessa valitsemassaan opintosuunnassa, mutta Yh-

6

teiskunnallisen muutoksen koulutusohjelma antaa pohjan hakeutua myös moniin muihin relevantteihin maisteriohjelmiin. Maisteriopinnoissa on nykyistä enemmän pakollisia syventäviä kursseja, mutta vastaavasti gradun laajuus pienenee 40 opintopisteestä 30 opintopisteeseen.

Tätä tekstiä kirjoittaessa on vielä epäselvää, miten uudistus vaikuttaa nykyisiin opiskelijoihin ja miten kurssien vastaavuudet jatkossa hoidetaan. Varmistuneet opetussuunnitelmat ja ensivuoden opetusohjelma valmistunee maalis-huhtikuussa.

Vaikka kiitos Iso Pyörä -innovaatiosta kuuluukin Jukka Kolalle, todellisen työn uudistuksen eteen ovat tehneet yötä päivää työskentelevät opetus- ja hallintohenkilöstömme jäsenet. Hallopedina toimiminen on antanut näköalapaikan koulutusuudistuksen, yliopistoleikkausten ja näiden aiheuttaman hämmennyksen tarkasteluun. Aikamoinen savotta on käynnissä ja tässä kohtaa on hyvä osoittaa myötätuntoa ja ihailua opetushenkilökuntaamme kohtaan. Kyllä se vaan niin on, että meidän oppiaineessa on upeaa porukkaa.

Iso Pyörä on täällä halusit tai et. Onnea, menestystä ja kärsivällisyttä (erityisesti ensi syksyn tuutoreille) toivottaen, Johtoryhmien hallopedit Meeri Tiensuu ja Sonja Hyötylä

Moduuli = Sivuaineopinnot Opintojakso = Kurssi Opintosuunta = Pääaine Kandivaiheen työelämäjakso = Kuukauden mittainen palkaton harjoittelu

Kehotus 1/2017

KEHOSSA Kehitysmaatutkimuksen oppiaine saa lisäystä, kun kehitysmaantieteen lehtori ja dosentti Paola Minoia siirtyy osaksi kehitysmaatutkimuksen henkilökuntaa. Minoian osaamisalueeseen kuuluvat aiheet kuten poliittinen ekologia, vesikysymykset, kestävä turismi, kansalaisyhteiskunta, identiteettien rakentuminen ja sopeutuminen ilmastonmuutokseen. Entisessä virassaan Minoia on ollut pidetty opettaja. (lähde: eräs kehitysmaantiedettä opiskeleva kaveri).

SUOMESSA Inarin kunta lähetti muistion Presidentti Sauli Niinistölle helmikuussa 2017, jossa kunta esitti huolensa Suomen vajavaisesta tavasta käsitellä saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Suomen nykyisen vähemmistö- ja alkuperäiskansapolitiikan puutteellisuudesta kertoo se, että Juha Sipilän hallitusohjelmaan ei ole tehty mitään erillisiä kirjauksia saamelaisten asemasta tai oikeuksista. Suomi ei myöskään ole ratifioinut ILO:n Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta. Sopimuksen ratifioiminen jäi Stubbin ja Kataisen hallitusten aikana tekemättä, koska saamelaisen määritelmästä ei päästy yhteisymmärrykseen. Sipilän hallitus ei ole ottanut asiaa uudelleen käsiteltäväksi.

Myöskään Pohjoismaiden saamelaissopimuksen valmistelussa ei ole kuultu saamelaisalueiden kuntia. (lähde: Inarilainen) Kehotus 1/2017

yliopistolla Helsingin yliopisto uutisoi omilla nettisivuillaan, että tämän vuoden hakijamäärä kansainvälisiin maisteriohjelmiin on kolmanneksen pienempi aikaisempiin vuosiin verrattuna. EU- ja ETA- maiden ulkopuolisten hakijoiden osuuden putoaminen 73 prosentista 57:ään johtunee uusista lukuvuosimaksuista. Luvut eivät kuitenkaan ole täysin verrannollisia edellisiin vuosiin, sillä hakukohteita on uudistettu ja ohjelmien määrä on pienentynyt. Tänä vuonna hakijoita oli myös tavallista useammasta maasta.

MAAILMALLA Kiinassa on tällä hetkellä kehitteillä uusi kestävän kehityksen indikaattori, GEP (Gross Ecosystem Product), jonka tavoitteena on mitata ekosysteemin statusta sekä sen vaikutusta ihmisen hyvinvointiin.

GEP:n syntymisen takana on International Union for Conservation of Nature, ja sen toimivuutta testataan tällä hetkellä Kiinan eri alueilla. Mittarin kehittäminen on osa Kiinan tämän vuosituhannen ympäristötavoitteita, ja sen kehittämisellä pyritään luomaan paremmat mahdollisuudet luoda kestävämpiä yhteiskuntamuotoja. (lähde: IUCN, 2017)

7

Palstalla opiskelijat kertovat toiminnastaan kansalaisaktivismin parissa.

Teksti: Laura Kolehmainen

K

un Syyrian sota alkoi materialisoitua eurooppalaisille sotaa pakenevien ihmisten vaeltaessa joukoin eri reittejä Suomenkin lintukotoon, koitti monelle hetki aktivoitua. Täällä asuvaa usein riivaava voimaton raivo ja suru maailmanpoliittisten kriisien ja niistä seuraavien inhimillisten tragedioiden edessä olikin yhtäkkiä kanavoitavissa toiminnaksi. Uskomaton määrä vapaaehtoisia auttamishaluisia ympäri Eurooppaa pani itsensä liikekannalle joko suoran avustustoiminnan; ruuan, majoituksen ja vaatteiden muodossa tai jotain muuta kautta. Saksassa syntynyt Refugees Welcome -liike levisi Suomeen syksyllä 2015.

Facebook-ryhmänä syksyllä 2015 aloittanut verkosto pyrkii auttamisen ja hyväntekeväisyyden sijaan suhtautumaan tänne tuleviin ihmisiin tasa-arvon, myötäelämisen ja solidaarisuuden lähtökohdista. Ideana on yksinkertaisesti mätsätä Suomessa asuva, joka haluaa majoittaa yhden tai useamman vastaanottokeskuksessa oleskelevan turvapaikanhakijan, joka haluaa asua kodissa mieluummin kuin vastaanottokeskuksessa.

Kotimajoituksen juju on saada ihmiset laitoksesta oikeaan kotiin: elämään normaa-

8

lia elämää uudessa kulttuurissa, tutustumaan kantasuomalaisiin ja oppimaan kieltä ja kulttuuria ympäristössä, jossa niitä normaalistikin käytetään.

Refugees Welcome Finland -verkosto toimii suuressa määrin miltei 4500-päisessä Facebook -ryhmässä. Kommunikaatiota ja organisoitumista tapahtuu lisäksi avoimella Discourse-nettialustalla, verkoston nettisivuilla ja pienemmissä paikallisryhmissä majoittajien ja majoittujien kesken. Kyseessä on nimenomaan verkosto eikä järjestö: lähtökohtana on jokaisen verkostolaisen tasa-arvoisuus ja yhtäläinen mahdollisuus tehdä päätöksiä.

Verkosto syntyi intuitiivisena reaktiona toimimisen halusta vaikeassa tilanteessa, ja sen luonne on sen mukainen. Kaikki toiminta tapahtuu tarve edellä.

Esimerkiksi kun vuoden 2015 lopussa kävi selväksi, että tarvitsemme pankkitilin voidaksemme hakea rahoitusta ja saada lahjoituksia, perustimme tukiyhdistyksen. Sen tehtävä on olla oikeushenkilö ja mahdollistaa pankkitilin olemassaolo. Mitään päätöksiä siellä ei tehdä, sillä ne puhutaan verkoston kulloinkin aktiivisen osan kesken.

Kesällä 2016 selkiytyi, että haluamme olla vakiintunut yhteiskunnallinen rakenne muuallakin kuin Maahanmuuttoviraston dokumenteissa ja nettifoorumeilla. Haimme ja saimme RAY:lta rahoituksen palkata kaksi täysiaikaista työntekijää kahdeksi vuodeksi. Niinpä organisoimme rekrytiimin, vastaanotimme 267 hakemusta ja valitsimme työntekijät viime viikonloppuna.

Kukaan ei tiedä, mihin suuntaan verkos-

KOVALEVYLTÄ PÄIVÄNVALOON

Teksti: Will Klepacki

BARRIKADEILLA

Refugees Welcome Finland: kotimajoitusverkosto

Palstalla Keholaiset kirjoittavat oppimastaan, peruskursseista väitöskirjoihin.

Väitöskirja

Vietnam’s integration into the Global Trade Regime and the Legitimacy of the Vietnamese Communist Party

to nyt lähtee kehittymään. On kuitenkin varmaa, että toimintaperiaatteista pidetään kiinni: hierarkiattomuus on ketteryyttä, mahdollistamista ja voimaannuttamista perusjamppojen tajutessa, että aktivismia on oman osaamisen muiden hyödyksi käyttäminen, vaikkei haluaisikaan istua järjestöjen hallituksissa. Tekijöitä ilmaantuu koko ajan lisää ja häipyy taustalle: ihmisten elämäntilanteet elävät, ja kukin tekee tai on tekemättä sen mitä haluaa.

Kotimajoituksia on tällä hetkellä laskutavasta riippuen muutamia satoja. Halukkaita majoittujia olisi moninkertaisesti enemmän kuin kotiaan tarjoavia, siispä tämänhetkinen verkoston päätavoite on levittää sanaa tarpeesta mahdollisille majoittajille.

Tähänastiset majoittajat ovat mitä erilaisimmista taustoista: on opiskelijoita yksiöissään ”kotimamu” patjalla lattialla, keski-ikäisiä tyhjenevän talon ja ylimääräisten huoneiden kanssa ja vanhuksia, jotka saavat uuden perheen ympärilleen voidessaan ryhtyä mummoiksi ja papoiksi lapsiperheille. Näitä ihmisiä yhdistää lähinnä mutkaton halu auttaa.

Haluaisin näyttää, ettei Suomi ole tulijamäärien äkillisestä kasvusta huolimatta kriisitilanteessa. Haluaisin nähdä myös, että Refugees Welcome Finland -verkosto voi olemassaolollaan luoda ratkaisukeskeistä ja solidaarista henkeä Suomeen ja toivottaa uudet tulijat kirjaimellisesti tervetulleeksi uuteen kotiin.

Verkosto voi olemassaolollaan luoda ratkaisukeskeistä ja solidaarista henkeä Suomeen.

Kehotus 1/2017

M

y name is Will and I’m an American studying at the University of Helsinki, doing my PhD in Development studies. My project is about free trade in Vietnam, more specifically the effect of free trade on the legitimacy of the Communist Party in Vietnam. The inspiration for my project is quite random but largely based on my previous experience living and working in Vietnam. Following the completion of my Master’s Degree I decided to move to Vietnam for a few months to work a bit and travel, and before I knew it, a few months turned into four years of teaching and traveling around the country and much of Southeast Asia. During those four years, I had the pleasure of immersing myself in Vietnamese culture and found myself learning to speak the language and making lifelong friends. These connections I made, both psychological and material, led me to the continued study of Vietnam for my PhD. For those who aren’t particularly knowledgeable of the political and economic situation in Vietnam – most aren’t – I will give a brief overview. Prior to 1986, Vietnam was a traditional socialist society with strict government regulations and tight control on nearly every aspect of life. However, in 1986, amid popular turmoil, the Vietnamese Communist Party and government decided to transition its struggling socialist economy toward a market-oriented economy while maintaining political control of the country with the introduction of Doi Moi – Renovation (very similar to what occurred in China in the late 1970s and early 1980s).

Kehotus 1/2017

Since Doi Moi, Vietnam has seen incredible economic growth, often upwards of 8% year on year, a relaxation of many formerly strict social policies and deep integration into the world economy. It stands to note though, despite populist uprising creating economic reform in the 1980’s, popular concern and dissent of the Communist party remains unaltered and unaddressed. Corruption and cronyism are widespread, many sections of the population are severely marginalized and human rights abuses are endemic. Herein lies the basic premise of my project – how will future integration into the world economy through neoliberal principles affect the way people see the Communist Party.

To date, there are a number of theories that examine similar situations in other countries but few, if any at all, are relative or applicable to the Vietnamese case. The theories offer that authoritarian regimes tend to sign more free trade agreements than non-authoritarian governments for the purposes of creating distractions from what they are actually doing; the general population is blinded by increases in wages from foreign investment, they get foreign assistance and receive popular media and products from foreigners all while the government actually consolidates its power behind closed doors. Vietnam undoubtedly fits the basic tenets of this theory, yet is also special in its own way – the West has profound interest in the geopolitical situation in Vietnam and Vietnam knows it and takes advantage of this. With China directly to the north, the West greatly prefers that Vietnam ally with them rather than China, giving

Vietnam a significant bargaining chip at the negotiation table. All of these things, among others, have led to the anomaly that is Vietnamese development. As of yet, there have been a number of empirical studies that examine the effect of free trade on Vietnam, there is a significant lack of qualitative data, which is where my project fits in. Throughout the course of my project, I will interview a number of high-ranking government officials as well as executives of various corporations and organizations that deal significantly in this field; I will also conduct a number of mass surveys or questionnaires for the general population which will hopefully tie together the different demographics of the country. It stands to note that completing qualitative research relating to the government and Communist Party in Vietnam is dangerous not only for myself, but also my interviewees. There are harsh penalties for political dissidents in Vietnam, from government-sanctioned harassment to jail-time. For this reason, approval of my project required a significant inquiry into its efficacy and ethics.

That being said, I think a common assumption is that the Vietnamese people (should and do) have negative sentiment toward foreigners, especially Americans following the war. However, in reality, negative reactions towards foreigners are quite rare; on the contrary, foreigners are well received and welcomed wholeheartedly by the general population. Since coming back to Vietnam to begin my fieldwork, I have been greeted with nothing but open arms and open minds. Many scholars, journalists and government officials alike have willingly and openly accepted invitations for interviews. I often find myself realizing how truly blessed I am to be studying such a pertinent subject with such wide-reaching effects.

9

Teksti: Erika Paakkinen

Kandi

Rojavan vallankumous ja nationalismit kansallisvaltiottomassa kontekstissa

T

arkastelin kandidaatintutkielmassani Rojavan vuoden 2012 vallankumouksen vaikutuksia alueen yhteiskuntaan erityisesti nationalismin näkökulmasta: kansallisvaltion ja nationalismin linkittyessä vahvasti toisiinsa, missä määrin eri nationalismit ovat läsnä Rojavan kansallisvaltioista irtisanoutuvassa kontekstissa?

Rojavan vallankumous on aseistettu liike, joka on perustanut Syyrian kurdienemmistöiselle alueelle demokraattiseksi autonomiaksi kutsutun hallintomuodon.

Vallankumous syttyi heinäkuussa 2012, kun Syyrian armeija ja poliisikoneisto lähtivät Rojavan alueelta. Armeija oli tietoinen siitä, että todennäköisyys järjestäytyneeseen hallinnonvastaiseen toimintaan oli kurdialueilla suuri, joten sen vetäytymisellä oli kaksi tarkoitusta: näin saatiin lisää voimavaroja oleellisemmille rintamille, ja pienennettiin riskiä kurdialueiden täysimittaisesta osallistumisesta kapinaan (Atassi, 2014). Tällöin alueen pääpuolue PYD käytti syntyneen valtatyhjiön hyväkseen, julisti alueen demokraattiseksi autonomiaksi ja valtasi alueen Syyrian Baath-hallinnolta kylä ja kaupunki kerrallaan.

Rojavan vallankumouksen teoreettinen perusta on Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtajan Abdullah Öcalan

10

teoriassa, demokraattisessa konfederalismissa. Sen innoittajana on ollut Murray Bookchinin elämäntyöteoria, ”libertaarinen munisipalismi” (libertarian municipalism), jota Öcalan on soveltanut kurdienemmistöisten alueiden kontekstiin.

Siinä keskeisessä asemassa ovat kansallisvaltioton hallintomuoto, sukupuolten ja etnisten ryhmien tasa-arvo sekä keskushallinnosta irtisanoutuva ruohonjuuritason suora demokratia. Demokraattisen konfederalismin määrittävä piirre on myös se, että siinä ei pyritä liitämään tiettyä etnistä ryhmää tiettyyn maantieteelliseen alueeseen: ”Rojavassa maan kamaralle ei piirretä yhtäkään rajaviivaa perustuen etnisyyteen, kieleen, uskontoon tai kulttuuriin” (PYD:n puheenjohtaja Asya Abdullah, 2016) Kurdit ovat maailman suurin alueellisesti keskittynyt etninen ryhmä ilman omaa valtiota. Kun Lähi-itä jaettiin kansallisvaltioiksi, kurdienemmistöinen alue pilkottiin neljän valtion, Turkin, Syyrian, Irakin ja Iranin alueille. Rojavan alue tuli osaksi Syyriaa. Alueen historiaa ovat leimanneet erityisesti kurdien järjestelmällinen sorto, Syyrian arabisaatiopolitiikka ja luonnonvarakysymyksiin kytkeytyvät suurvaltapoliittiset intressit.

Lähi-idän väkivallan kierrettä on pidetty

ainakin osittain laajemminkin seurauksena alueen keinotekoisesta pilkkomisesta kansallisvaltioihin; tai ”valtioinstituution kriisin oireena” (Joost & Akkaya, 2013).

Irakin jonkinasteista poikkeusta lukuun ottamatta kumpikaan kurdien käyttämistä keinoista, aseistettu kapina tai rauhanomaiset, demokraattiset keinot, eivät ole tuoneet kurdeille itsemääräämisoikeutta, ja etninen sorto ja syrjintä jatkuvat. Kurdien sorron historian voi nähdä myös vaikuttavan siihen, että heidän käsityksensä vallan ja sorron mekanismeista on syvällinen, minkä seurauksena juuri kurdialueilla on syntynyt tapoja haastaa kyseiset vallitsevat mekanismit.

Syyriassa Baath-hallinnon kurdialueiden tarkoituksellinen alikehittäminen kesti vuosikausia, minkä seurauksena luottamus Syyrian keskushallintoon on kurdialueilla pohjalukemissa. Syyrian sisällissodan syttyessä kurdit kokivat jääneensä ulkopuolelle sekä hallinnon että kapinallisten puolelta, ja valitsivat näiden sijaan niin kutsutun kolmannen polun (third path) kahden osapuolen ulkopuolelta. (Knapp ym., 2016) Tällä hetkellä Rojava on poikkeus Syyrian sodan kaaoksessa: alueella on suhteellisen turvallista, ja ihmiset muualta Syyriasta pakenevat sotaa Rojavaan.

Turkki taas on kiusallisessa asemasKehotus 1/2017

sa: se teoriassa tukee demokratiakehitystä Syyriassa, mutta ei Syyrian kurdialueilla (Lowe, 2014). Rojavan tulevaisuus riippuu vahvasti Turkin toimista, mutta toiveikkuudelle ei Turkin kannan suhteen ole paljonkaan syytä. Mohamadin (2016) mukaan ”alueen pääasiallinen ongelma on Turkki”, ja Cemgilin ja Hoffmanin (2016) mukaan ”Turkki on Rojavan kehityksen suurin geopoliittinen este.”

Rojavan alue pyrkii profiloitumaan eri etnisten ryhmien yhteiselon tyyssijana, mutta se on edelleen useiden eri nationalististen intressien keskiössä. Alueella vaikuttaa käytännössä samanaikaisesti useita eri nationalismeja: kurdinationalismi sen eri muodoissa, turkkilainen nationalismi, joka näkee kurdit uhkana valtionsa yhtenäisyydelle, sekä Syyrian arabinationalismi, joka on kautta koko Syyrian valtion historian sortanut kurdeja arabisaatiopolitiikan kautta. Eri nationalismit kytkeytyvät tavalla tai toisella olemassa oleviin (Syyria ja Turkki) tai historiallisesti kaavailtuihin kansallisvaltioihin (Kurdistan).

Kurdinationalismi saa Rojavassa useita eri merkityksiä: monet Rojavan kurdit eivät kannata demokraattista autonomiaa, sillä se merkitsee luopumista itsenäisen Kurdistanin valtion tavoittelusta. Turkin kurdialueilla on myös liikehdintää demokraattisen autonomian puolesta, mutta Turkki tekee kaikkensa sen tukahduttamiseksi sekä Turkin että Syyrian puolella. Toisaalta Irakin kurdien autonominen alue pitää Rojavan autonomiaa arkkivihollisenaan.

Eri nationalismien suhteet ja tavoitteet ovat eriäviä ja keskenään ristiriidassa.

Rojavan vallankumouksen alkuunpanija ja valtapuolue PYD on selvästi profiloitunut kurdipuolueeksi ja alue on kurdienemmistöinen. Tästä huolimatta Rojavan demokraattinen autonomia korostaa alueen etnistä ja kielellistä monimuotoisuutta. Itsenäistä Kurdistania tavoittelevat tahot puolestaan pitävät Rojavan aluetta osana tulevaisuuden kurdi-kansallisvaltiota, eivätkä näin ollen sitoudu mukaan vallankumoukseen (Gupta, 2016). Rojavan itsehallinto ei kuitenkaan tavoittele itsenäistymistä Syyriasta, vaan kaavailee sodanjälkeistä Syyrian liittovaltiota, jossa demokraattinen autonomia leviäisi koko maahan.

Rojavan tapahtumien positiivisina Kehotus 1/2017

seurauksina voi pitää sukupuolten tasa-arvon paranemista sekä käytännön toimia etnisten ja uskonnollisten jännitteiden lopettamiseksi. Tästä huolimatta on vielä liian aikaista ennustaa, onnistuuko järjestelmä säilyttämään asemansa ja saavutuksensa. Puhuttaessa Kurdista-

”Rojavassa maan kamaralle ei piirretä yhtäkään rajaviivaa perustuen etnisyyteen, kieleen, uskontoon tai kulttuuriin” nista ja erityisesti Rojavasta, päädytään usein polarisoituneisiin näkökantoihin: vallankumousta pidetään joko täydellisenä tai täysin epäonnistuneena. Tämä on kuitenkin ristiriitaista: kaikissa yhteiskunnissa on omat ongelmansa, eikä mikään järjestelmä ole täydellinen. Rojavan tapahtumiin tulisi suhtautua kriittisellä solidaarisuudella: kaunistelematta, mutta kannustavalla asenteella uuden yhteiskunnan kokeilua kohtaan. (Baher, 2016; Egret & Anderson, 2016) On kiistatonta, että Rojavan uusi poliittinen rakenne on haavoittuva ja alikehittynyt. Tästä huolimatta sen roolista Syyrian ja Lähi-idän geopolitiikasta on tullut tärkeä. Rojavan alati muuttuvassa tilanteessa on myös useita epävarmuustekijöitä. Rojavan demokraattinen autonomia on ollut sotatilassa koko olemassaolonsa ajan. Mitä tapahtuu sodan jälkeen? Lisäksi Turkin ja Irakin kurdien autonomisen alueen ylläpitämä kauppasaarto vaikuttaa merkittävästi Rojavassa asuvien ihmisten toimeentuloon. Saadaanko kauppasaarto lowppumaan? Millaiseksi alueen elinkeinorakenne rakentuu tämän jälkeen?

Rojavassa alueen ihmiset ovat itse määritelleet tarpeensa ja tavoitteensa, tilaisuuden tultua ottaneet ohjat omiin käsiinsä, ja toteuttaneet haluamaansa politiikkaa. Tämä kaikki on tapahtunut alueella, joka on erinäisten alueellisten ja suurvaltapoliittisten intressien keskiössä strategisen sijaintinsa ja arvokkaiden luonnonvarojensa seurauksena. Rojavan

vallankumouksen voi siis tulkita myös väkevänä kritiikkinä uusliberalismia, kansallisvaltiokeskeisyyttä, länsimaakeskeisyyttä sekä ulkoapäin tuotuja kehitysinterventioita vastaan.

On vallankumouksellista, että alueen virallisena toimintamallina on kansallisvaltio-oletuksen kyseenalaistava järjestelmä. Vaikka demokraattisen konfederalismin maailmanvalloitus tuntuu toki epätodennäköiseltä ja utopistiselta, koko Rojavan demokraattisen autonomian synty ja olemassaolo on jo itsessään äärimmäisen epätodennäköisen kehityksen tulos (Graeber, 2016). Kuten Egret ja Anderson (2016) asian ilmaisevat: ”Maailman marginaaleihin, vuorille, aavikoille ja slummeihin työnnettyinä, radikaalit liikkeet - - haastavat selvästi hajoamaisillaan olevan globaalin järjestelmän”

Artikkelissa on käytetty lähteinä: Abdullah, A. (2016). Afterword: The Philosophy of Democratic Autonomy. Teoksessa M. Knapp, A. Flach, & E. Ayboğa, Revolution in Rojava: Democratic Autonomy and Women’s Liberation in Syrian Kurdistan. Pluto Press.

Atassi, N. (2014). Rojava and Kurdish Political Parties in Syria. Jadaliyya.

Baher, Z. (2016). Our attitude towards Rojava must be critical solidarity. Noudettu 10. joulukuuta 2016 Cemgil, C., & Hoffmann, C. (2016). The ‘Rojava Revolution’ in Syrian Kurdistan: A Model of Development for the Middle East? IDS Bulletin, 47(3).

Egret, E., & Anderson, T. (2016). Struggles for Autonomy in Kurdistan & Corporate Complicity in the Repression of Social Movements in Rojava & Bakur.

Corporate Watch.

Graeber, D. (2016). Foreword. Teoksessa Revolution in Rojava - Democratic Autonomy and Women’s Liberation in Syrian Kurdistan (1. p., ss. xxiii–xxxii).

London: Pluto Press.

Joost, J., & Akkaya, A. H. (2013). Democratic confederalism as a Kurdish Spring: the PKK and the quest for radical democracy. Teoksessa M. M. A. Ahmed & M. M. Gunter (Toim.), The Kurdish Spring - Geopolitical Changes and the Kurds. Costa Mesa, California: Mazda Publishers.

Knapp, M., Flach, A., & Ayboğa, E. (2016). Revolution in Rojava: Democratic Autonomy and Women’s Liberation in Syrian Kurdistan. (J. Biehl, Käänt.).

London: Pluto Press.

Lowe, R. (2014). The Emergence of Western Kurdistan and the Future of Syria. Teoksessa Conflict, Democratization, and the Kurds in the Middle East: Turkey, Iran, Iraq, and Syria (ss. 225–246). New York: Palgrave Macmillan.

Mohamad, S. (2016, marraskuu). Tapaaminen,

Helsingin yliopisto. Helsinki.

11

Teksti: Sebastián Grajales

[ES]

Käännös: Erika Paakkinen

¿Por qué voté “Sí” al plebiscito sobre los Acuerdos de Paz entre la guerrillas de las FARC y el Gobierno de Colombia?

E

l 2 de octubre de 2016, el Gobierno de Colombia sometió ante referendo nacional los Acuerdos de Paz con la guerrilla de las FARC–EP que tuvieron lugar de negociación en La Habana, Cuba.

Por mi trabajo como constructor de paz, tuve la oportunidad de asistir a la firma de los acuerdos en Cartagena el 26 de septiembre de 2016, fue un momento muy esperanzador para el país. Sin embargo, los enemigos políticos de la paz (el partido político Centro Democrático, al-

R

auhanneuvottelut Kuuban Havannassa Kolumbian hallituksen ja vallankumousarmeija FARC-EP:n sissikapinallisten (Las Fuerzas Armadas Revolucionarias Colombianas - Ejercito del Pueblo) välillä olivat syksyllä 2016 jatkuneet jo pitkään. Hallitus päätyi lopulta antamaan päätösvallan rauhansopimuksen täytäntöönpanosta Kolumbian kansalle, ja lokakuun toisena päivänä maassa järjestettiin kansanäänestys.

Työni kautta sain mahdollisuuden osallistua rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuuteen Cartagenassa syyskuun 26. päivä 2016. Päivä oli täynnä toivoa.

gunos conservadores e iglesias cristianas) optaron por engañar a los colombianos.

Realizaron campañas engañosas, hablaron mentiras y devigerzaron los puntos acordados con la guerrilla, y lamentablemente, así como Trump y el Brexit ganaron, el “No” ganó en Colombia.

El Gobierno de Colombia tomó en cuenta los puntos de los promotores del “No”, hizo más inclusiva la participación social en el tema y en noviembre de 2016 se obtuvo el Nuevo Acuerdo de Paz. Juan Manuel Santos, presidente de Colombia, recibió el Nobel de Paz; el Congreso de la República de Colombia aprovó el Nuevo Acuerdo y la paz se estableció en el país.

Entonces, ¿porqué insistí tanto para que todos votaran por el “Sí” a la paz en mi país? Soy un estudiante como muchos otros en Colombia, apenas tengo 23 años de vida y he vivido 22 años de esos en un país en guerra. Antes de cambiar mi situación y residencia en Colombia, no per-

[FI] konservatiiveista ja kristillisistä kirkoista kuitenkin pettivät Kolumbian kansan.

Harhaanjohtavan kampanjan, valheiden ja hajonneiden yhteisymmärrysten jälkeen, kuten Trump Yhdysvalloissa ja Brexit Isossa-Britanniassa, Kolumbiassa ei-äänet valitettavasti voittivat.

Tämän seurauksena Kolumbian hallitus otti aiempaa vahvemmin huomioon ei-puolen näkökantoja ja teki prosessista avoimemman yleiselle osallistumiselle.

Marraskuussa 2016 saatiin aikaiseksi uusi rauhansopimus. Kolumbian presidentti Juan Manuel Santosille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, kongressi hyväksyi uuden sopimuksen ja rauha vakiintui.

Miksi siis olin niin vahvasti kyllä-äänten puolella? Olen 23-vuotias tavallinen opiskelija.

Elämästäni 22 vuotta olen asunut sotatilassa olevassa maassa. Muutettuani muualle sain kuitenkin uutta näkökulmaa siihen, mitä asuminen sisäisen konfliktin repimässä maassa todellisuudessa tarkoittaa. Asuin Suomessa, jossa ei ole ollut aseellisia kon-

Miksi äänestin kyllä? kansanäänestyksessä rauhansopimuksesta FARC-kapinallisten ja Kolumbian hallituksen välillä?

12

Kehotus 1/2017

Rauhaa poliittisista syistä vastustavat tahot, kuten Demokraattinen Keskustapuolue (Centro Democrático) sekä osa

Kehotus 1/2017

cibía lo que era en realidad vivir en un país en conflicto.

Tuve la oportunidad de vivir en Finlandia, país que lleva más de medio siglo con ausencia de violencia o conflictos armados. Las dinámicas sociales, económicas, políticas y culturales entre ambos países son marcadas por una gran diferencia: su población. ¿Por que? Porque todos los colombianos, sin discriminar a ninguno, hemos crecido en un país que ha vivido en guerra. No en guerra en contra los grupos insurgentes o guerrillas en 1950 hasta hoy, ni una guerra en contra del narcotráfico como en 1980; hemos vivido en guerra desde que se instaló la Corona Española en el territorio, en 1493.

En Colombia, se han asesinado indígenas, afro-descendientes, no

flikteja yli puoleen vuosisataan.

Suomen ja Kolumbian kansat ovat hyvin erilaisia, mikä näkyy yhteiskunnallisessa, taloudellisessa, poliittisessa ja kulttuurisessa dynamiikassa. Perustavanlaatuinen ero juontanee juurensa siitä, että kaikki kolumbialaiset ovat kasvaneet sotaa käyvässä maassa: hallinnon ja kapinallisten välinen sota on ollut käynnissä vuodesta 1950 ja huumekauppaan liittyvät sodat 1980-luvulta.

Voisi jopa sanoa, että olemme olleet sodassa vuodesta 1493; siitä asti, kun Espanjan kuningaskunta asettui maan alueelle.

Kolmensadan vuoden ajan Kolumbiassa tapettiin alkuperäiskansoihin ja afrikkalaistaustaisiin kuuluvia ihmisiä, ei-katolilaisia ja muita, jotka eivät jakaneet Espanjan kuningaskunnan ja katolisen kirkon kolonialistisia ihanteita. Lisäksi itsenäisyyssodan aikana tapettiin kreoleja ja rojalisteja, minkä myötä viha ja maan keskinäiset konfliktit voimistuivat, puhumattakaan itse-

13

[ES]

14

A mitad del siglo XX, el país tenía una estructura política de guerra, y fue aquí el momento en que la población más pobre y vulnerable (colombianos), deciden actuar de la misma forma que la había hecho el Estado colombiano: con violencia y con armas. Así nacieron los primeros grupos guerrilleros de Colombia. El detonante de este suceso fue el asesinato de Jorge Eliecer Gaitán (candidato presidencial), político que procuraba por luchar por los derechos de los trabajadores y por los más vulnerables del país.

A partir de este momento, el escalonamiento de la violencia en Colombia no paró, hasta que llegó el Frente Nacional, momento en que los partidos políticos Liberal y Conservador alternaron turnos en el gobierno. Así se apaciguó la guerra entre los mismos miembros del Estado, pero se enfatizó la guerra en contra de las guerrillas.

Llegando 1970, la estructura de violencia del país permitió el auge de la producción de droga y comenzó a convertirse en algo más complejo el conflicto de Colombia. En 1980, Colombia no vivía en una guerra contra guerrillas nada más, sino en contra del narcotráfico, los agentes contrarios políticamente al Estado, y contra la población civil que tuviera nexos

que durante siglos fueron discriminados. Incluso grupos guerrilleros se unieron al proceso (M-19), y así se le abrió los 2000 al país.

A pesar de esto, los grupos guerrilleros de mayor alcance (FARC-EP) no participaron de la constituyente, y la guerra se enfrascó contra ellos, quienes se habían convertido en lo que fue el país en el momento, haciendo lo mismo que hacia el Estado: imponer violencia, secuestrar, extorsionar y tener nexos con el narcotráfico (Pablo Escobar fue congresista).

El inicio del siglo XXI, y el contexto internacional en contra del terrorismo, hizo que la estructura violenta, pero reformada del país, continuara ejecutando acciones en contra de la población civil. Los 2000 estuvieron marcados por escenas de: mascares a cargo de las AUC (Masacre de El Salado); secuestros (Ingrid Betancourt); atentados por parte de las FARC-EP (bomba del Club el Nogal) y del ELN; e innumerables ataques militares del Ejército de Colombia a los grupos guerrilleros (Operación Jaque). El Estado colombiano, y la sociedad colombiana siguieron, a 2016, viviendo en un país en guerra, en conflicto, lleno de violencia, y marcado por odios cuyas raíces provienen desde que se instaló la Corona Española en el territorio.

soy consciente que los Acuerdos de Paz no cambiarán todo, pero si significa para mí la gran oportunidad que tengo como ciudadano de construir el país que he soñado. con las guerrillas, dándole paso a las Autodefensas Unidas de Colombia (AUC).

Para 1990, el primer cambió radical del país se vivió, y fue la construcción de una nueva constitución que tuvo en cuenta muchos puntos de vista del país, incluyendo a los indígenas, afro-descendientes, no-católicos y cualquier otro ser humano que no compartiera los ideales del Estado,

El 26 de septiembre de 2016 se firmó uno de tantos Acuerdos de Paz entre el Gobierno de Colombia y algún grupo insurgente. Esta vez, fue entre las FARC-EP, la milicia política que durante más de 52 años le dio la lucha al Estado. Sin embargo, este acuerdo significa algo más para la población.

Kehotus 1/2017

Kuva: Saana Hokkanen

católicos y cualquier otro ser humano que no compartiera los ideales coloniales de la Corona Española y la Iglesia Católica, durante más de 300 años (1500-1800).

Sumado a esto, se asesinaron criollos y realistas durante la guerra de la independencia, cosa que generó más odios y conflictos en la sociedad, sumando a las innumerables masacres por el país en la campaña independista.

Continuando con esto, a partir de la constitución de la República de la Nueva Granada hasta República de Colombia, el país ha vivido en constantes guerras y conflictos entre colombianos, entre liberales y conservadores, entre federalistas y centralistas, entre católicos y no-católicos, entre ricos y pobres, y así fue la vida diaria de Colombia hasta finalizar el siglo XIX, cuando la hegemonía conservadora se tomó el poder en el país y comenzó a justificar la violencia de Estado, momento político llamado la “Regeneración”.

Al iniciar el siglo XX, la estructura del Estado colombiano permitía que figuras públicas ejecutaran acciones militares en contra de la población civil; es decir, el Estado podía asesinar sin problemas, a fin de cuentas era necesario erradicar con los ‘malechores’, los comunistas, los radicales, los liberales, los conservadores, los rebeldes, los sindicalistas o cualquier tipo de insurgencia en contra del status-quo.

En 1928, el Estado colombiano a manos del general Cortés Vargas asesinó a más de 800 trabajadores que estaban exigiendo sus derechos laborales, fue un hecho ejecutado por el ejercito de Colombia y aplaudido por la Embajada de los Estados Unidos y la United Fruit Company, hecho conocido como la “Masacre de las Bananeras”.

Desde aquí, se justificó otro de los errores del Estado: accionar en contra cualquier figura de rebeldía y financiar ejércitos para esto. Además, se justificó la estigmatización política de los colombianos que pensaran diferente a la elite conservadora del país.

[FI]

näisyysliikkeen aikana toteutetuista lukemattomista joukkomurhista.

Uuden Granadan tasavallan perustamisesta lähtien Kolumbian alueella on ollut jatkuvia sotia ja konflikteja kolumbialaisten välillä, liberaalien ja konservatiivien välillä, federalistien ja keskusvallan kannattajien välillä, katolilaisten ja ei-katolilaisten välillä sekä rikkaiden ja köyhien välillä. Väkivalta oli lähinnä näissä muodoissaan läsnä kolumbialaisessa arjessa 1800-luvun lopun uudistumispolitiikan alkamiseen (la regeneración) asti, jolloin konservatiivisuus tuli vallitsevaksi politiikassa ja hallinto alkoi käyttää järjestelmällisesti väkivaltaa.

1900-luvun alussa valtio salli virallisesti sotilaallisen voimankäytön siviiliväestöä kohtaan. Valtiollisen tappamisen perusteluna käytettiin tarvetta hävittää niin kutsutut pahantekijät (malechores), millä tarkoitettiin kommunisteja, radikaaleja, liberaaleja, konservatiiveja, kapinallisia, ammattiyhdistysten jäseniä tai keitä tahansa status quota uhkaavia ihmisiä ja ryhmiä.

Vuonna 1928 Kolumbian armeija tappoi kenraali Cortés Vargasin johdolla yli kahdeksansataa parempia työoloja vaatinutta työntekijää. Yhdysvaltojen suurlähetystö ja United Fruit Company olivat avoimen myötämielisiä tätä banaanityöläisten joukkomurhana tunnettua tapausta kohtaan. Valtiota vastustavat kapinaliikkeet saivat vastaansa armeijan, jonka kuluissa ei säästelty. Toimintatapa voimistui entisestään joukkomurhan jälkeen. Lisäksi konservatiivisen eliitin mielipiteistä poikkeavien kolumbialaisten poliittisesta stigmatisoinnista tuli yleistä ja hyväksytKehotus 1/2017

tävää.

1950-luvun puolivälissä ainaiseen sotaan kyllästyneet ihmiset ja kaikista köyhimmät ja vähäosaisimmat kolumbialaiset päättivät ottaa käyttöönsä samat keinot, joita valtio oli käyttänyt jo kauan: väkivallan ja aseet. Näin syntyivät Kolumbian ensimmäiset sissikapinallisjoukot.

Sytykkeenä toimi erityisesti työläisten ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien puolesta puhuneen presidenttiehdokkaan Jorge Eliecer Gaitánin murha.

Väkivallan kierre voimistui niin kutsutun kansallisen rintaman (Frente Nacional) perustamiseen asti. Kansallinen rintama oli aikakausi Kolumbian politiikassa, jolloin kaksi pääpuoluetta, Liberaalit ja Konservatiivit, olivat hallituksessa vuorotellen. Näin valtiovallan sisäinen väkivalta rauhoittui, mutta sota sissikapinallisia vastaan voimistui.

1970-luvulle tultaessa huumetuotanto saavutti huippunsa ympäröivän yhteiskunnan väkivallan keskellä, ja Kolumbian konflikti kehittyi entistä monimutkaisemmaksi. 1980-luvulla valtio ei enää sotinut ainoastaan kapinallisia vastaan, vaan myös huumekauppaa, valtion poliittisia vastustajia ja kapinallisten kanssa tekemisissä olevaa siviiliväestöä vastaan. Tästä poliittisesta ilmapiiristä ponnisti esiin oikeistolainen puolisotilaallinen ryhmittymä AUC, Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusjoukot (Autodefensas Unidas de Colombia).

1990-luku oli radikaalien muutosten aikaa. Ensimmäinen huomattava muutos oli uusi perustuslaki, jossa otettiin vihdoin huomioon maan monet eriävät näkökul-

mat; mukaan lukien alkuperäiskansojen, afrikkalaisista polveutuvien, ei-katolilaisten sekä muiden vuosisatoja syrjittyjen, valtion ihanteesta poikkeavien ryhmien kannat. Toinen suuri muutos ennen vuosituhannen vaihtumista oli useiden sissikapinallisryhmien yhdistyminen M-19 -ryhmäksi (Huhtikuun 19. päivän liike, Movimiento 19 de Abril).

Merkittävimmät kapinallisryhmät, kuten FARC-EP, eivät kuitenkaan osallistuneet yhteenliittymään, ja sota kohdistettiin yhä voimakkaammin niitä vastaan.

FARC-EP oli myötävaikuttanut maan kehitykseen samoilla keinoilla kuin valtio: kiristyksellä, kidnappauksilla ja väkivallalla sekä kytköksillä huumekauppaan.

Tässä kohtaa todettakoon, että myös Pablo Escobar oli aikanaan Kolumbian kongressin varajäsen.

2000-luvun alun kansainvälinen terrorisminvastaisen ilmapiirin myötä valtiollinen väkivalta, uudistumisestaan huolimatta, kohdistui edelleen siviiliväestöön.

2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä leimasivat seuraavat tapahtumat: AUC:n toteuttama verilöyly Masacre el Salado, kidnappaukset, etenkin Ingrid Betancourtin tapaus, FARC-EP:n ja Kansallisen vapautusarmeijan ELN:n (Ejercito de Liberación Nacional) hyökkäykset, etenkin El Nogal-klubin pommihyökkäys sekä maan armeijan ja kapinallisryhmien lukemattomat sotilaalliset hyökkäykset, kuten Operaatio Jaque (Operación Jaque). Kolumbian valtio oli vuonna 2016 yhä sotatilassa ja täynnä väkivaltaa, ja yhteiskuntaa leimasivat edelleen kaunat, joiden juuret ulottuvat siirtomaa-aikaan.

Syyskuun 26. päivänä 2016 allekirjoi-

15

[ES] El Gobierno de Colombia lo vendió como “La Paz” y pareciera irónico que, luego de conocer la historia del país, por primera vez la estructura estatal se esté configurando de tal forma que pareciera que en realidad sí se anhela la paz.

A esto me refiero a que por primera vez, el Estado violento de Colombia se está re-construyendo para dejar de ser violento. Esto lo justifico con acciones visibles del Estado: constitución de la Agencia Colombiana para Reintegrados, Unidad de Atención y Reparación Integral de Víctimas, Centro de Memoria Histórica, Alta Consejería para el Posconflicto y los Derechos Humanos, entre otras. Además, el mismo hecho de haber negociado y dialogado con las FARC, es la prueba vívida que por primera vez, durante toda nuestra historia violenta y en guerra, podremos cambiar todos como sociedad para lograr algo que en muchas sociedades del mundo adquirieron el siglo anterior: la paz entre sus nacionales.

Sorprende y emociona saber que la oportunidad de comenzar a construir un país diferente entre los colombianos está cerca, y estuvo a tan solo un voto por el “Si” al plebiscito.

Votar por el Sí no significó que todo el peso histórico de la sociedad colombiana fuera a cambiar en un instante, pero significó el primer paso para que todos los horrores y errores del pasado se empezaran a corregir.

Poder trabajar sobre las raíces del conflicto, cosas acordadas en el Acuerdo de Paz, es lo que necesita Colombia. No hay que esperar más, llevamos toda nuestra historia en guerra, llevamos toda nuestra historia siendo violentos, odiándonos entre colombianos, siendo clasistas, racistas, discriminadores e incluso indiferentes, o ¿es normal haber crecido en un país donde los niños limpiaban vidrios en las calles y hoy se ven muchos de esos niños habitando la calle y consumiendo alucinógenos?

Por favor, acaso no duele a los colombianos ver indígenas en las calles mendigando, acaso no duele ver la desigualdad tan basta que hay en las ciudades, acaso no duele ver la ausencia de sueños en los jóvenes más vulnerables, acaso no duele escuchar discursos de guerra por parte de congresistas de la República (María Fernanda Cabal), acaso no duele ver las condiciones de vida en las regiones más apartadas del país (Quibdó), acaso no duele

16

[FI] tettiin yksi monista rauhansopimuksista Kolumbian hallituksen ja eri kapinallisryhmien välillä. Vuorossa oli tällä kertaa FARC-EP, 52:n vuoden ajan valtiota vastaan taistellut poliittis-sotilaallinen joukko, joten sopimus oli Kolumbian kansalle aikaisempia, pienempien toimijoiden kanssa solmittuja sopimuksia merkittävämpi.

Kolumbian hallitus kutsui sopimusta yksinkertaisesti sanalla rauha. On sotaisan historian valossa merkittävää ja surkuhupaisaakin, että Kolumbian pohjimmiltaan väkivaltainen valtio on ensimmäistä kertaa todella jättämässä väkivallan taakseen. Tämä on ollut nähtävissä muun muassa seuraavissa valtion toimenpiteissä: Agencia Colombiana para Reintegrados (“Kolumbian kuntoutustoimisto”), Unidad de Atención y Reparación Integral de Víctimas (“Uhrien hyvitys- ja huomioyksikkö”), Centro de Memoria Histórica (“Historiallisen perinnön keskus”) ja Alta Consejería para el Posconflicto y los Derechos Humanos (“Konfliktin jälkeisen ajan ja ihmisoikeuksien laitos”). Jo neuvotteleminen ja keskusteluyhteys FARC:n kanssa on elävä todiste siitä, että ensimmäistä kertaa maan historiassa meillä on mahdollisuus muuttua yhteiskuntana kohti päämäärää, jonka monet maailman yhteiskunnat jo saavuttivat edellisellä vuosituhannella; kohti rauhaa saman maan kansalaisten välillä. saber la cantidad tan grande de familias desplazadas que viven atrás de los Altos de Cazucá en Bogotá, acaso no duele conocer las innumerables impunidades e injusticias del país, acaso no duele ver como casi tu familia es destruida por una guerra que no es tuya, que es de todos.

Por eso voté “Si” a la paz, porque no quiero vivir nunca más en el país en el que hoy vivo. No quiero que más colombianos sigan viviendo en un país donde las injusticias y la violencia son el pan de cada día, a fin de cuentas nacimos y vivimos en una sociedad así: “¡Mucho indio!”, “parece bajado del monte”, “lo bajaron con espejo”, “ese negro, esa negra”, “¿usted vive en el sur?”, “¿usted no sabe quién soy yo?”, entre otros tantos dichos despectivos de la sociedad colombiana.

Teniendo en cuenta lo anterior, yo apoyo rotundamente la oportunidad que tiene mi país de ser diferente, para que ningún otro colombiano tenga que vivir de aquí en adelante en esta sociedad que entristece tanto, no sólo por su comportamiento violento sino por su indiferencia.

Pero soy consciente que los Acuerdos

de Paz no cambiarán todo, pero sí significa para mí la gran oportunidad que tengo como ciudadano de construir el país que he soñado, el país en el que quiero vivir, y en el que estoy dispuesto a trabajar.

Quiero que me den la oportunidad de generar empresa para los colombianos, quiero que me den la oportunidad de reparar muchas de las injusticias del pasado mediante oportunidades de empleo y educación, quiero que me den la oportunidad de conocer mi país y a mis nacionales, quiero que me den la oportunidad de ser feliz siendo homosexual, no siendo católico ni machista. Quiero vivir feliz en mi país, en la tierra que tanto me duele y tanto me perturba día a día, porque la indiferencia es algo que no me caracteriza.

Ahora la responsabilidad para construir un mejor país está en las manos de lo jóvenes como yo, la nueva generación de Colombia. Una generación que espera aportar al desarrollo sostenible, a la equidad y a la construcción de un país, que en paz, sería el paraíso para todos.

Vengan a Colombia, y ayudenos a trabajar por un lugar mejor para todos.

Kehotus 1/2017

Tiedostan toki, että rauhansopimus ei muuta kaikkea.

Minulle se kuitenkin tarkoittaa suurta mahdollisuutta olla mukana rakentamassa unelmieni kotimaata.

Tieto siitä, että mahdollisuus uudenlaisen Kolumbian rakentamiselle oli vain kansanäänestyksen kyllä-äänistä kiinni, oli yllättävä ja tunteita herättävä. Vaikka kyllä-ääni ei tarkoittanut historian painolastin yhtäkkistä muuttumista, se oli kaikesta huolimatta tärkeä ensimmäinen askel menneisyyden kauhujen ja virheiden korjaamisprosessissa.

Kolumbia tarvitsee konfliktin syihin pureutumista, mihin rauhansopimuskin perustuu. Enää emme voi odottaa: koko historiamme on täynnä sotaa, väkivaltaa, kolumbialaisten välistä vihaa, luokkasortoa, Kehotus 1/2017

rasismia, syrjintää ja välinpitämättömyyttä.

Kuka haluaa kasvaa maassa, jossa pienet lapset elävät kadulla huumekoukussa elättäen itsensä pesemällä tuulilaseja? Eikö kolumbialaisia satu nähdä alkuperäiskansojen jäseniä kaduilla kerjäämässä? Eikö satu nähdä kaupunkien räikeää epätasa-arvoa? Eikö satu, kun haavoittuvaiset nuoret luopuvat uskosta tulevaisuuteen? Eikö satu kuulla kongressin jäsenten, kuten Maria Fernanda Cabalin säälimättömiä puheita sodasta? Eikö satu nähdä syrjäseutujen, kuten Quibdón, äärimmäisen vaatimattomia elinoloja? Eikö satu ajatella Bogotán Altos de Cazucán slummeissa asuvien, kodeistaan paenneiden perheiden määrää?

Eikö satu kuulla maan lukemattomista unohdetuista epäoikeudenmukaisuuksista?

Eikö satu nähdä, kun oma perhe pirstoutuu tässä sodassa, joka ei ole vain sinun; se on kaikkien.

Tämän kaiken takia sanoin rauhalle kyllä. En tahdo enää asua tällaisessa maassa. En tahdo myöskään muiden kolumbialaisten joutuvan asumaan maassa, jossa epäoikeudenmukaisuus ja väkivalta ovat jokapäiväisiä.

Teen siis kaikkeni tukeakseni mahdollisuutta erilaiseen tulevaisuuteen, jotta yhdenkään kolumbialaisen ei tarvitsisi enää elää väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä huokuvassa ympäristössä. Tiedostan toki, että rauhansopimus ei muuta kaikkea. Minulle Kolumbian kansalaisena se kuitenkin tarkoittaa suurta mahdollisuutta olla mukana rakentamassa unelmieni kotimaata; maata, jossa on ilo elää ja työskennellä.

Tahdon mahdollisuuden korjata epäoikeudenmukaisuutta työllisyyden ja koulutuksen lisäämisen kautta, tahdon mahdollisuuden todella tutustua Kolumbiaan ja kolumbialaisiin, tahdon mahdollisuuden olla onnellinen siitä huolimatta, että olen homo, ja siitä huolimatta, etten ole katolilainen enkä machista. Tahdon elää onnellisena tässä maassa, joka sekä hämmentää että tekee kipeää päivittäin, sillä en suostu olemaan välinpitämätön sitä kohtaan. Vastuu uuden, paremman maan luomisesta on meillä nuorilla, Kolumbian uusilla sukupolvilla. Näiltä sukupolvilta toivon pyrkimystä kestävään kehitykseen ja oikeudenmukaisuuteen. Lisäksi toivon meidän rakentavan oikeaan suuntaan tätä maata, joka rauhan tilassa voisi olla paratiisi. Toivotankin kaikki tervetulleiksi mukaan luomaan Kolumbiasta kaikille parempaa paikkaa elää.

17

hallituspalsta

hallituspalsta

Keho ry:n hallitus 2017 Puheenjohtajan tervehdys

Jasmin, taloudenhoitaja ja urheiluvastaava

Anniina, Kulttuuri- suhde- ja virkistysvastaava

Edellisessä elämässä olin luultavasti possu. Jo pienestä asti olen tuntenut läheisyyttä tämän älykkään touhuajan kanssa ja jos satut joskus käymään lapsuudenkotitalossani, voit löytää sieltä huoneen, jos-

Edellisessä elämässäni olen varmaankin ollut simpukka Helsingin kolera-altaan pohjalla, sillä olen nykyisessä elämässäni saanut kasvaa merellisessä ympäristössä lapsesta lähtien.

Edellisessä elämässäni olin karhu.

Siksi uni maistuu mulle näin talvella vähän turhankin makeasti.

V

Kata, Työelämä- ja alumnivastaava

Edellisessä elämässä olin orava. Vaalin ja hamstrasin ruokaa posket pullolleen.

Pieni, hätänen ja pirtee elukka.

Hiljainen, mutta tarkkaavainen.

Toivottavasti en ainakaan oo ollu yhtä hömelö entisessä elämässäni kuin mitä tässä nykyisessä, sillä välillä on vähän jopa saanut hävetä itseään.

Työelämäjutut rocks!

Ronja, Yhmu-vastaava

Siiri, Opintovastaava

Edellisessä elämässäni olin Sevillassa asunut hippi, jota liian varhain tultiin noutamaan. Kuolinvuoteellaan hän toivoi sielunsa vaeltavan nuoruuden kesiin Ruotsiin. Mutta Kuolemalle ei aika ole lineaarista tahi todellisuudet toisensa poissulkevia. Niinpä päädyin tähän aikaan ja paikkaan, huutokauppakeisarikuntaan.

Olin edellisessä elämässäni varmaan viinirypäle. Viinirypäleillä, kuten minullakin on potentiaalia saavuttaa hienoja ja kunniakkaita asioita päätymällä osaksi viiniä. Toisaalta niille voi myös käydä kurjasti ja niistä voi tulla rusinoita.

Hely, kansainvälisyys- ja tasa-arvovastaava

Lapsena minulla oli vahva intuitio, että edellisessä elämässäni olin ollut norsu. Myöhemmin totesin olleeni sittenkin italialainen. Nykyään menneisyyteni on minulle edelleen arvoitus.

Ilmari Huotari

18

Aksinja, Sihteeri ja ympäristövastaava

Ilmari (“Ile”), Kehon uusi puheenjohtaja Entisessä elämässäni olen selkeästi onnistunut jossain koska tässä elämässä olen etuoikeutettu, kun saan opiskella juuri sitä, mitä haluan.

Kuvat: Ilmari Huotari

sa on 100+ pehmolelupossua.

Kuva: Hely Marttinen

Mira, Varapuheenjohtaja ja tiedottaja

uosi 2017 tulee olemaan mielenkiintoinen Keholle ja koko tiedekunnalle.

Keholla onkin mahdollisuuksia kehittää toimintaansa täysin uusiin suuntiin. Jo vuoden alusta lähtien olemme tiivistäneet yhteistyötämme Manan, Polhon ja Tason kanssa, koska tämä porukka tulee muodostamaan tulevaisuudessa YHMU:n, Yhteiskunnan Muutoksen ainejärjestön. Yhdessä näiden ainejärjestöjen kanssa Keho tulee suunnittelemaan yhteisen tulevaisuuden, joka alkaa toden teolla, kun uudet fuksit saapuvat syksyllä 2017.

Uusien opiskelijoiden vastaanottaminen tuleekin olemaan varmasti yksi suurimmista mullistuksista yksittäisen ainejärjestön tasolla ja on tärkeää saada järjestöjen välinen yhteistyö hiottua saumattomaksi ennen uusien opiskelijoiden saapumista. Harvoin olen tuntenut itseäni niin tervetulleeksi, kuin sillon, kun aloitin opintoni ja Keho otti uudet opiskelijat vastaan. Suurimpia onnistumisia, mitä YHMU voi tällä hetkellä saavuttaa on se, että syksyn fuksit tuntisivat samalla tavalla, kuin itse tunsin puoli vuotta sitten.

Toinen suuri kysymysmerkki on se, miten yksittäisten ainejärjestöjen toiminta jatkuu tulevaisuudessa. Tähän en osaa vastata, kuten ei varmasti kukaan muukaan. Itse uskon ja toivon, että Keho jatkaa toimintaansa vielä tämänkin vuoden jälkeen. Onhan meillä omia opiskelijoita tulevaisuudessakin, jotka tarvitsevat paikan itselleen muuttuvassa järjestökentässä. Kuuntelemalla jäsenistöämme, saamme takuulla juuri sellaisen tulevaisuuden, kuin haluamme.

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan olla mukana piirtämässä tulevan toiminnan suuntaviivoja yhdessä muun hallituksen ja muiden järjestöjen kanssa. Vuodesta 2017 tulee varmasti jännittävä ja antoisa niin hallitukselle, kuin sen jäsenistöllekin.

Kehotus 1/2017

Kehotus 1/2017

19

Keholainen työelämässä Haastatellut: Saana Hokkanen

tYÖELÄMÄ

Paras yksittäinen työtehtävä tai projekti, mitä olet tehnyt?

E

Palstalla entiset keholaiset kertovat taustastaan ja nykytilanteestaan työelämässä.

Tomi Lounio - UNDP, Governance and Peacebuilding -yksikkö, Addis Abeba

Aikaisemmat työpaikat?

Opetusavustaja 16–24-vuotiaiden kehitysvammaisten oppimisyksikössä (Lyhty ry.)

Lajikoordinaattori erityisryhmien jalkapallotoiminnassa (Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu) Korkeakouluharjoittelija kiintiöpakolaisten vastaanoton koordinoinnissa (Punainen Risti, pakolaistiimi) Projektipäällikkö maahanmuuttajamiesten vertaistukihankkeessa (Liikuntaa ja Kulttuuria Kansainvälisesti – LIIKKUKAA ry) Projektipäällikkö globaalikasvatus- ja koulutusalan kehitysyhteistyöhankkeissa Tansaniassa (Liikunnan Kehitysyhteistyö – LiiKe ry.)

Korkeakouluharjoittelija naisten poliittista osallistumista edistäneessä kehitysyhteistyöhankkeessa Tansaniassa (Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo Finland ry.)

Projektipäällikkö, European Transplant Sport Week (Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry.)

Olen tehnyt paljon vapaaehtoistöitä ja lähtenyt mukaan hyvin erilaisiin projekteihin, joihin tutut ovat pyytäneet vuosien varrella. Olen esimerkiksi ollut järjestämässä monia liikunta- ja kulttuuritapahtumia Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi olin Lontoossa opiskellessani perustamassa Football Beyond Borders -nimistä järjestöä, joka seisoo nyt vahvasti omilla jaloillaan ja kasvattaa toimintaansa jatkuvasti. Olen aiemmalta koulutukseltani koulutettu hieroja, ja perheyrityksemme oli autokoulu, jossa myös tein töitä opiskeluaikoina.

20

Miten päädyit nykyiseen työhösi?

T

yöskentelen tällä hetkellä UNDP:n Governance ja Peacebuilding -yksikössä ihmisoikeusasioiden parissa. Suurimman osan työajastani käytän UNDP:n 46 maatoimiston tukemiseen vammaisten oikeuksiin liittyen.

Olin aina ajatellut olevani ensisijaisesti kansalaisjärjestöjyrä ja ihmisten innostaja, mutta Suomen hallituksen rajut leikkaukset järjestöjen kehitysyhteistyön määrärahoihin johtivat siihen, että jouduin talvella 2015–2016 miettimään urasuunnitelmiani uusiksi. Tein vajaan vuoden pituisen projektin vammaisurheilujärjestölle, mutta katselin koko ajan myös eri vaihtoehtoja kehitysyhteistyön puolelta. Sain joitain työtarjouksia myös konsulttitoimistoilta, mutta kun huomasin keväällä 2016 CIMOn Junior Professional Officer -paikkakuvauksissa vammaisalan työpaikan UNDP:n Afrikan alueellisessa keskuksessa, niin päätin heti hakea. Hakuprosessi kesti kuukausia, mutta lopulta paikka varmistui toukokuussa ja aloitin työt Etiopiassa syyskuussa.

Kehotus 1/2017

niten olen nauttinut sellaisista työtehtävistä, joissa olen päässyt ideoimaan ja kehittämään uusia juttuja mielenkiintoisten ihmisten parissa. Vuonna 2007 järjestimme kehitysvammaisten Special Olympics Euroopan jalkapalloturnauksen ja Be Special -hyväntekeväisyyskonsertin, jonka tuotoilla rahoitimme Suomen erityisjalkapalloa monta vuotta. Vuonna 2009 toteutimme Lontoon yliopiston ja Aleppon yliopiston yhteisprojektina hankkeen Syyriassa. Siinä järjestimme nuorille syyrialaisille opiskelijoille ja irakilaisille pakolaisille työpajoja, joissa yhdistimme upealla tavalla liikuntaa ja hyvin avarakatseista poliittista keskustelua. Vuosina 2013–2015 pääsin näkemään LiiKe ry:n hankkeissa todella läheltä Tansanian maaseudun koululaisten haasteita ja ymmärsin, minkälaiset esteet tekevät etenkin yläkouluikäisten tyttöjen tai eri tavoin vammaisten lasten koulunkäynnistä mahdotonta. Vuonna 2016 järjestin kollegojeni kanssa Vantaalla Euroopan kaikkien aikojen suurimman urheilutapahtuman elinsiirron saaneille urheilijoille, joiden elämänjano ja intohimo liikuntaa kohtaan oli todella vaikuttava kokemus.

Oudoin työtehtävä/projekti, jossa olet ollut mukana?

K

ehitysmaatutkimuksen graduani varten tein seitsemän viikon kenttätyön Tansaniassa Victorianjärvellä. Suurimman osan ajasta asuin syrjäisen Ukara-saaren pienessä kylässä, missä tapahtui hyvin paljon erikoisia asioita. Pääsin esimerkiksi mukaan selvittelemään tapausta, jossa kaksi poliisimiestä oli mennyt pidättämään naista, jonka väitettiin levittävän HI-virusta sivelemällä huuliinsa myrkkyä ja viettelemällä pahaa-aavistamattomia miehiä. Poliisien mennessä hänen ma-

Kehotus 1/2017

jaansa nainen oli kuitenkin toisen poliisimiehen kertomuksen mukaan muuttanut itsensä näkymättömäksi ja langettaneensa toisen poliisin päälle loitsun, joka teki hänet hulluksi. Noiduttu poliisi pakeni metsään, josta hänet löydettiin vasta viikon kuluttua. Tämän jälkeen hänet palautettiin kotikyläänsä Keski-Tansaniaan parantumaan.

Olin opetellut swahilin ennen kenttätutkimustani, joten pääsin lähelle paikallisten kyläläisten arkea ja kuuntelin tarkalla korvalla heidän kertomuksiaan.

Monissa tarinoissa oli valtavasti viisautta, kun taas joidenkin juttujen edustama arvomaailma ja todenperäisyys herättivät kieltämättä kysymysmerkkejä. Tutkijana koin kuitenkin todella tärkeäksi välttää tuomitsemasta tai tuomasta vahvasti esille omia näkemyksiäni. Se olikin mielestäni paras tapa ymmärtää ihmisten tekemiä valintoja ja käyttäytymistä.

Kolme taitoa, joita olet työssäsi eniten tarvinnut?

K

ielitaito, uskallus ja loputon kiinnostus uusia asioita ja ihmisiä kohtaan.

Uskalluksella tarkoitan sitä, että tartun tärkeisiin asioihin, vaikka ne tuntuisivat pelottavilta. Lukioikäisenä esimerkiksi jännitin todella paljon julkisia esiintymisiä, mutta päätin parikymppisenä, etten koskaan kysyttäessä kieltäydy vain siksi, että olen pelännyt mokaavani. Puoliväkisin itseäni pakottaen olen vuosien myötä oppinut nauttimaan esiintymisestä, mikä on varsinkin kansainvälisissä järjestöissä tärkeä taito.

Samoin omien keskeneräisten tekstien jakaminen oli minulle pitkään vaikeaa, mutta siihen on pakko tottua. Sitä kannattaa ehdottomasti harjoitella jo opiskeluaikana: kirjoita jotain joka päivä ja anna opiskelukaverien lukea ja kommentoida, vaikka teksti olisi omasta mielestä huonoa.

Mikä on tärkeää työnhaussa?

U

ran alkuvaiheessa kannattaa olla todella avarakatseinen ja kokeilla erilaisia työtehtäviä, vaikka ne eivät ihan vastaisikaan kaikkia toiveitasi. Huonoihin ja omaa moraalia murentaviin töihin ei kuitenkaan pidä jäädä. On tärkeää ymmärtää se, että työnhaussa ei saa jäädä yksin pyörittämään paperia, vaan todella aktiivisesti näyttää omaa hakemusta ja ansioluetteloa muille ja miettiä yhdessä, miten niistä saisi viilattua paremmat. Uskon vahvasti yhteistyöhön ja siihen, että kun autat toisia, niin he myös auttavat sinua. Pitää myös varautua siihen, että hakemuksia voi joutua lähettämään nykyisin kymmeniin paikkoihin, ennen kuin tärppää. Tiedän kokemuksesta, että se on valtavan turhauttavaa. Ehkä kaikkein tärkein asia onkin se, ettei koskaan luovu toivosta, vaan yrittää joka päivä kehittää itseään.

Unelmaduunisi?

N

ykyinen työni vastaa monilta osin unelmieni duunipaikkaa. Mielekkäät ja tärkeät työtehtävät, loistavat kollegat ja mallikkaasti sujuva perhe-elämä ovat ihanteellinen kombinaatio. Lähinnä toivoisin sitä, että YK:n byrokratia olisi hieman nopeampaa, kenttätyömahdollisuuksia olisi vielä enemmän ja että Addis Abeban ilma ei olisi hengittäessä kitkerää.

21

E m p a t ia n ra j a t

Syövätkö “trumpismi” ja sokea nationalismi empatian eväät?

S

odan ja väkivallan epäinhimillistävästä voimasta on kirjoitettu paljon. Toista satuttaessa ja hävitystä luodessa empatia ja solidaarisuus häviävät, jotta väkivaltainen teko olisi mahdollinen. Kognitiotieteilijä David Livingstone Smithin mukaan väkivallan tekijän on epäinhimillistettävä uhrinsa, sillä harva pystyy tappamaan tai satuttamaan ketään, jonka kokee teon hetkellä vertaisekseen. Kansanmurhien ja sotien historia on täynnä tähän liittyvää retoriikkaa.

Ruandassa kansanmurhaan osallistuneet hutut kutsuivat tutseja torakoiksi, ja toisen maailmansodan aikaan natsit nimittivät juutalaisia rotiksi ja Untermenscheneiksi (kirjaimellisesti ali-ihminen). Vuonna 2011 Rolling Stone

22

Teksti: Saana Hokkanen

-lehti julkaisi kuvan amerikkalaisista sotilaista, jotka poseerasivat tappamiensa afgaanien vierellä. Kuva on groteski versio vahingoittavaa maskuliinisuutta ja ihmisen ylivaltaa juhlistavista metsästyskuvista, jotka nekin kaikessa tavallisuudessaan ovat häiritseviä. Samojen sotilaiden on myös sanottu ottaneen tappamiensa ihmisten ruumiinosia “voitonsaaliiksi” (Livingstone Smith, 2011).

Sodat ovat näyttämöitä inhimillisyyden hajoamiselle. Viime joulukuun alussa YK:n humanitaarisen asiain toimiston edustaja Jens Laerke kuvasi Itä-Aleppon tilannetta “inhimillisyyden täydelliseksi luhistumiseksi” ja Al Jazeera uutisoi samana päivänä kuluneesta vuodesta nimellä “ihmisyyden kriisivuosi”.

Miettiessäni sotien historiaa alan kui-

tenkin pohtia, onko koskaan ollutkaan aikaa, jolloin ihmisyys ei olisi ollut kriisissä. Sanaa inhimillinen käytetään usein kuvaamaan ihmiselle tavallisia ja ihmisyydestä kertovia piirteitä. Kuitenkin Livingstone Smithin mukaan myös epäinhimilliseksi kutsumamme toiminta on todellisuudessa paradoksaalisesti meille hyvinkin ominaista, ja täten inhimillistä sekin.

Olivatpa väkivalta ja epäinhimillistäminen kuinka tavallisia tahansa, vuosi 2016 tuntui olevan tässä suhteessa erityinen juhlavuosi. Syyrian sota, kasvanut maahanmuuttovastaisuus, Brexit, Trump, Muslim ban, oikeistopopulismin nousu Euroopassa ja turvapaikanhakijoiden karkotukset kertovat kaikki surullista tarinaa siitä, Kehotus 1/2017

kuinka empatia ja solidaarisuus elävät taantumuksen aikaa. Mennyt vuosi osoitti, että epäinhimillistäminen ei ilmene vain väkivallan osapuolten suhteessa. Filosofi Richard Rortyn mukaan hyvinvoivissa länsimaisissa demokratioissa ihmisillä on tapana epäinhimillistää muualla maailmassa tapahtuvien sotien ja kansanmurhien uhrit sekä tekijät. Ihmisen taipumus toiseuttaa ja täten etäännyttää itsensä “vieraasta” mahdollistaa sen, että voimme katsoa uutisia väkivallasta, kuulla nälkiintyvistä syyrialaisista ja lukea Etelä-Sudanin kytevästä kansanmurhasta – ja jatkaa sitten päiväämme tavalliseen tapaan. Tämä kertoo siitä, että empatialla on spatiaaliset ja temporaaliset rajansa.

Kun kyse on vain uutisten lukemisesta, etäännyttäminen on ymmärrettävää, mutta entä sitten, kun sama kärsimys tuodaan silmien eteen tai oman valtion rajojen sisään? Vaihtoehtoina on joko sisällyttää uudet tulokkaat empatian piiriin tai epäinhimillistää heidät sellaisiksi, jotka eivät sitä ansaitse, mahdollistaen muutoin epäinhimillisen kohtelun.

Sota ja väkivalta vaativat empatian kutistumista. Välinpitämättömyys sodasta ja väkivallasta vaativat empatian kutistumista. Samalla tavalla maahanmuutto- tai pakolaisvastaisuus vaativat empatian kutistumista. Tarkoituksenani ei ole jatkaa Helsingin kaupungin menestyksekästä mainoskampanjaa ja rinnastaa välinpitämättömyyttä väkivaltaan. Sen sijaan haluan kiinnittää huomiota siihen, että molempien pohjalta kuitenkin löytyy samanlainen ihmiselle ominainen toimintamalli.

Taloustieteen Nobelin voittanut psykologi Daniel Kahneman kirjoittaa kirjassaan Thinking Fast and Slow (2011), kuinka ihmisen aivojen automaattisesti toimiva intuitiivinen puoli kokee luonnostaan tutun turvalliseksi ja asennoituu vieraaseen varauksella. Tämä osoittautuu ongelmalliseksi kuitenkin siksi, että intuitiollamme tai niin sanotulla mututuntumalla ei vältKehotus 1/2017

tämättä tarvitse olla perusteluita. Huolestuttavaa on myös, että uskomme jopa helpommin perustelematonta intuitiotamme kuin hyvin argumentoituja faktoja. Tästä syystä rasistisia ajatusmalleja on vaikea muuttaa faktoja esittämällä tai rationaalisella keskustelulla. Ihminen uskoo siis virheellisenkin intuition perustelevan minkä tahansa toiminnan tai tavan suhtautua muihin. Vaikka epäinhimillistämisen, toiseuttamisen ja ennakkoluuloisuuden pohjalla on hyvin perustavanlaatuinen ihmisen aivojen toimintamalli, voimme löytää siitä jotain hyvääkin. Perustelematon negatiivinen suhtautuminen vieraaseen katoaa, kun vieras aletaan kokea tutuksi.

Ongelmallista tietenkin on, että tällä hetkellä rasistista intuitiotaan noudattavat ihmiset luulevat, että heidän toiminnallaan on rationaalisia perusteluita, eivätkä he siis koe muutoksen tarvetta. Eläimillä yksinkertaisesti selviytymiseen liittyvä psykologinen piirre on ihmisen yhteiskunnissa saanut näennäisrationaaliset perustelut ja kukoistaa nyt politiikassa systemaattisena syrjintänä, maahantulokieltoina ja uusnatsismin nousuna. Perustelematon rasismi, misogynia ja erheellinen intuitio (toisin sanoen post-totuus -intuitio) ovat saavuttaneet tämän vuoden alussa lakipisteensä ja ruumiillistuneet oranssina Umppa-Lumppana, joka nyt toimii “vapaan maailman” johtajana.

On harvinaista, että rasistisesti puhuva “maahanmuuttokriitikko” suoraan sanoo pitävänsä turvapaikanhakijaa vähempiarvoisena itseensä nähden, mutta mistä muusta olisikaan kyse? Emme epäile hetkeäkään, ettemmekö itse hädässä ansaitsisi apua, oikeudenmukaisuutta tai turvaa, mutta meidän on mahdollista kääntää selkämme niille, jotka koemme vieraiksi.

Epäinhimillistäminen, toiseuttaminen ja etäännyttäminen tehdään omaa itseä varten. Ne ovat reaktioita ja toimintamalleja, joiden tarkoitus on keventää kokijansa taakkaa. Ne ovat pakokeinoja raskaudesta ja empatian aiheuttamasta kivusta, mutta myös omantunnontuskasta, jota kokee omasta etuoikeudestaan ja siitä, ettei viitsi kokea enempää. On hajottavaa kokea jokainen samanarvoisena, sillä se tarkoittaa, että lisää omaa taakkaansa tuntemalla kipua, jota ilman olisi helpompaa.

En väitä, että jokainen, joka haluaa välillä sulkea silmänsä median tykittämälle

terrorille olisi paha tai empatiakyvytön ihminen. Kukaan ei kykene kantamaan kaikkia maailman kipuja. Toivon kuitenkin, että politiikkamme heijastaisi nykyistä enemmän empatiaa. Maailma palaa, ja tuntuu, että etsimme edelleen keinoja jatkaa paloturvallista elämäämme ilman, että meidän tarvitsee kokea itseämme pahoiksi ihmisiksi.

Monen valtion politiikka on lähtenyt päinvastaiseen suuntaan siitä, mihin meidän tulisi olla menossa. On siis ihmisistä ja ihmisryhmistä kiinni, millaista tulevaisuutta vaaditaan. Muureja rakentava retoriikka ei voi olla se vallitsevin. Me tarvitsemme tasa-arvoisempaa politiikkaa, inkluusiota ja empatian laajenemista välinpitämättömyyden vastapainoksi.

Epäinhimillistäminen, toiseuttaminen ja etäännyttäminen tehdään omaa itseä varten. Ne ovat reaktioita ja toimintamalleja, joiden tarkoitus on keventää kokijansa taakkaa.

23

Arvostelu

Teksti: Santeri Ruonavaara

Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina – kahden toisinajattelijan elämä salaisen poliisin varjossa (WSOY, 2013)

K

oskettava ja dramaattinen tarina pienen ihmisen kamppailusta valtavaa koneistoa vastaan, kahdesta Kiinan tunnetuimmasta toisinajattelijasta ja heidän matkastaan aids-aktivisteista Kiinan valtion verisiksi vihollisiksi. Hesarin ulkomaantoimittaja Sami Sillanpää kuljettaa tarinaa sujuvasti ja kiehtovasti journalistisella ja tarinallisella otteella. Kirjoittaja onnistui toistuvasti luikahtelemaan Kiinan salaisen poliisin, Yuobaon, ohitse kotiarestissa kituvan pariskunnan asunnolle ja pariskunnan sisäpiiriin. Kiinnostavasti, kansainvälisesti tunnettuja toisinajattelijoita ei maailman suurimman sorto- ja propagandakoneiston tehokkaiden toimien seurauksena tunneta Kiinassa lainkaan.

Kiinalainen rakkaustarina on myös riipivä kertomus miehestä, joka uhraa perhe-elämänsä, vapautensa ja terveytensä aatteen vuoksi ja vaimosta, joka lopulta tahtoi vain rauhallisen elämän ja perheen.

Teppo Eskelinen: Kehityksen loppu (Into, 2011)

O

ngelma ei kuitenkaan ole vääristyneessä uskossa, että bruttokansantuotteen kasvu jotenkin automaattisesti lisäisi ihmisten objektiivista tai subjektiiviseksi koettua hyvinvointia. Ongelma on pikemminkin siinä, että joissain tapauksissa näin on todella käynyt. Tämän perusteella poliittinen mielikuvitus on kutistunut sellaiseksi, että mitään muita keinoja kuin talouskasvua ei kokonaisvaltaisena strategiana oikein uskalleta yrittää.

"Sinun pitäisi ymmärtää, ettei Kiinan ympäristötilanne muutu sinun työstäsi. Maailma ei lakkaa pyörimästä ilman sinua."

"Tiedän kyllä kaiken tuon", Hu Jia vastasi. "Mutta en pysty lopettamaan."

"Etkö ole hieman pakkomielteinen?"

"Ehkä", hän sanoo rauhallisesti. -Hu Jia ei osaa vastata. Hän huokaisee syvään ja sanoo: "En voi kääntyä takaisin. En uskalla ajatella tulevaisuutta. Olen kuin kiihdyttävä auto, jota ei voi pysäyttää."

Kehityksen historiaa, sen ongelmia ja tulevaisuutta analysoiva pamfletti, joka on nopeaa, kevyttä ja kiinnostavaa luettavaa. Filosofi ja yhteiskuntapolitiikan dosentti Eskelinen valottaa raikkaalla tavalla kehitysfilosofian historiaa ja moraalisia taustaolettamia kehityksen takana.

Asiaansa perehtynyt Eskelinen tuo myös laajasti esille kehitystutkimusta ja –teoretisointia. Eskelisen iskevän teesin mukaan kehitys alkoi viime vuosisadalla ja loppui uusliberalismin korvatessa Bretton Woods - järjestelmän 70-luvulla. "Kehityksenä" myytävä poliittinen paketti tulisi Eskelisen mukaan korvata demokratisaatiolla. Ajoittaisesta värittyneisyydestä huolimatta Eskelinen pureutuu ansiokkaasti valtavirtaisen kehitysajattelun ongelmakohtiin ja tulee siinä sivussa maalanneeksi kiinnostavan tulevaisuusskenaarion niin kutsutulle kehitykselle.

Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous (Into, 2015)

J

o modernin klassikon asemaan noussut kirja. Ulkoasiainneuvos Matti Kääriäisen kertaa 40 vuoden mittaisia kokemuksiaan kehitysapukoneiston osasena muun muassa Mosambikissa ja New Yorkissa. Kääriäinen on pitkän linjan diplomaatti ja aktiivinen kehityspoliittinen keskustelija. Kirjassaan Kääriäinen maalaa kylmäävän kuvan kehitysaputeollisuuden toiminnasta, kysyy tärkeitä ja tarpeellisia kysymyksiä ja perkaa kehitysavun "kolme myyttiä". Kääriäistä ja hänen kirjaansa on kritisoitu yltiöpessimistisestä kuvasta ja relativistisesta suhtautumisesta. Esimerkiksi entinen kehitysministeri Heidi Hautala kritisoi Kääriäistä keskittymisestä enemmän ongelmiin kuin ratkaisuihin ja jyrkkien mutkien suoraksi vetämisestä. Kehitysmaiden ihmisille ei tee oikeutta Kääriäisen väite (Aamulehti 18.1.2015), että köyhimpien maiden demokratiakehitykseen on mahdotonta vaikuttaa, ja että köyhyys ei vähene ”kunhan maahan saadaan sivistys ja ihmisoikeudet”. Kylmäkiskoisesta asenteestaan huolimatta kirja, joka jokaisen tulisi lukea.

Toinen myytti on se, että 'kehitysavulla voidaan vaikuttaa maiden demokratiakehitykseen ja hyvän hallinnon vahvistumiseen sekä ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.' Käytännössä pyrkimykset länsimaisten demokratiakäytäntöjen luomiseksi köyhiin kehitysmaihin ovat tuottaneet päinvastaisen tuloksen. Ne ovat heikentäneet hyvän hallinnon ja demokratian toimivuutta.

24

Kehotus 1/2017

Kehotus 1/2017

25

mielipide

Make America safe again?

Teksti: Joel Lindberg

A

lle kuukausi sitten Yhdysvaltojen uusi presidentti vannoi virkavalansa ja antoi virkaanastujaispuheensa. Hillitympi ja virallisen kuuloinen puhe sisälsi kuitenkin selkeästi viestin, jota oltiin kuultu myös presidentinvaalikampanjan aikana. Kiteytettynä siis iskulauseet, kuten America first ja Make America great again. Kirjoittaessani tätä lyhyttä kommenttia mieleni täyttyi asioista, joista olisin voinut kirjoittaa; seksismi, rasismi, muuri, epäpätevyys, ”valeuutiset”, ilmastonmuutos ja suoranainen valehtelu ovat vain muutama näistä aiheista.

Päädyin kuitenkin kommentoimaan turvallisuutta — tuota niin usein eri konteksteissa kuultua sanaa. Turvallisuuden yhdistäminen valtioiden rajat ylittävään ihmisten liikkuvuuteen on ollut monien huulilla, ei vain Yhdysvalloissa, mutta ympäri maailmaa erinäisistä syistä johtuen. Yhdysvalloissa keskustelu ”muurista” on hyvin symboloinut tätä keskustelua. Vain viikko virkaanastujaisten jälkeen voimaan tullut maahantulokielto oli yksi konkreettisista ja suorista tavoista taistella tätä ”turvattomuuden” tilaa vastaan. Seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisilta evättiin pääsy Yhdysvaltoihin, ja Syyrian pakolaisten vastaanotto lopetettiin täysin. Ajatuksena oli suojella Amerikkaa.... niin miltä?

Joka puolella maahantulokieltoa kritisoitiin näyttämällä tilastoja, joissa todettiin maiden valinnan olleen täysin sattumanvarainen — eihän niistä ollut tullut ainuttakaan terroristia Yhdysvaltoihin, toisin kuin monista muista valtioista.

Tämä argumentointi oli useaan otteeseen mielestäni puutteellista, vaikkakin se taas kerran osoitti Trumpin todelliset rasistiset ja taloudelliset intressit. Mutta mitä jos maavalinnat olisivat olleetkin jollain tavalla hyvin perusteltuja? Olisiko turvallisuuden nimissä nyt (onneksi) kumottu kielto siinä tapauksessa hyväksyttävä? Ei tietenkään.

26

Turvattomuuden tunteen lietsominen ja tällä tavoin muukalaisvihaa kiihdyttävä ilmapiiri ei auta ketään. Minkään maan kansalaisten maahantulon evääminen ei voi milloinkaan olla hyväksyttävää saatika tapahtua ilman, että luodaan vaarallisia yleistyksiä muista kansoista. Turvallisuus on tärkeä teema erityisesti nyt Trumpin presidenttikaudella, ja maahantulokiellon kumoaminen Yhdysvaltojen monimutkaisessa oikeusjärjestelmässä ei takaa, että tämä turvattomuuden myytti on nyt ratkaistu. Suunnitelmat muurin rakentamisesta ja muukalaispelon vahvistamisesta jatkavat olemassaoloaan. Niitä lietsoo esimerkiksi seuraava presidentillinen tviitti kommenttina maahantulokiellon kumoamiseen: ”SEE YOU IN COURT, THE SECURITY OF OUR NATION IS AT STAKE!”

“Mitä jos kaikki onkin vaan kehitystutkijoiden kollektiivista negatiivista psykoosia ja maailma on oikeasti kaunis ja oikeudenmukainen paikka?”

-E. Walden, 2016

Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä ja poliittinen ilmapiiri ovat toki muuttuneet, vaikka monet Trumpin mainitsemista teemoista ovat olleet esillä maan politiikassa jo paljon aiemmin. Silti on mielestäni tärkeää erottaa Donald Trump omana ilmiönään ja hahmona, eikä normalisoida ja legitimoida sadan merkin tviittejä, ja tulkita niitä kuin mitä tahansa poliittista diskurssia. Donald Trumpin kommentit, olemus ja tietämys ovat mielestäni suorastaan naurettavia. Eikä tämä ”epäpresidentillisyys” ole mikään hyvä, vaihtoehtoinen, valtadiskurssin haastava näkemys. Tämän vuoksi pyydänkin lopuksi jokaista pohtimaan hetken sitä, miten tällainen henkilö on pystynyt saavuttamaan kyseisen aseman. Ajatusharjoitus kannattaa tehdä päivittäin, jotta Trumpin presidenttiys ja sen sisältämät seuraukset eivät normalisoidu osaksi tavallista poliittista diskurssia.

Kehotus 1/2017

Kehotus 1/2017

27

k 1/17